Puerto de la Cruz - día 8 - kotimatkalle

15.11.2015

Lähtöaamuna herätys oli seitsemältä. Uima-asua ei viitsinyt enää kastella, ettei joutuisi vaikeuksiin turvatarkastuksessa nesteiden kanssa. Tyydyin siis käymään vain suihkussa. Aamiaiselle vaelsimme vähän ennen kahdeksaa. Sali oli lähes tyhjä, mutta olihan sentään pyhä ja ilmeisesti se merkitsee aina vapaalla oleville eläkeläisille edelleen pidempää nukkumista. Vielä nautin viimeiset croissantit ja suklaanyytit. Ikävä tulee näitä herkkuja vielä monta kertaa. Hotellia on pakko kehua myös ahkerasta pyyhkeiden vaihtamisesta, vaikka taas ympäristöterroristiksi itseni leimaankin. Oli ihanaa, kun joka päivä sai uudet puhtaat pyyhkeet, vaikka emme olleetkaan viskelleet niitä merkityksellisesti lattialle vaan kuivattelimme niitä asianmukaisilla paikoilla! Kaiken kaikkiaan ei tehnyt mieli lähteä enää lainkaan pois, vaikka alku olikin pieni pettymys ja shokki. Nyt saarelle olisi voinut jäädä iäkseen. 

Ihastelemassa parvekkeen näköalaa viimeistä kertaa.

Hinauduimme matkalaukkuinemme aulaan tekemään checkoutia 10 minuuttia ennen noutoaikaa. Opas kuitenkin jo odotteli aulassa ja hoputti meitä siirtymään bussiin, joka piileskeli sivukadulla. Jouduimme taas olemaan bussin kyydissä maksimiajan, kun se pörräsi ympäri kylää hakemassa kaikki muut kotimatkalaiset. Reilusti yli tunnin istumisen jälkeen pääsimme lentokentälle, missä kuski alkoi purkaa laukkuja bussin vatsasta. Saimme omat laukkumme aivan vihoviimeisenä ja olimme jo todella huolissamme minkälaiset jämäpaikat saamme checkinissä, kun saavumme viimeisenä jonoon.

Meillä kävi kuitenkin jonon kanssa tuuri. Valitsimme sattumalta sellaisen jonon, minkä viereen avattiin pian toinen checkin-tiski, jolloin sama jono vetikin yhtäkkiä tuplavauhtia muihin verrattuna. Emme siis missään tapauksessa olleetkaan viimeiset kirjautujat. Checkinin kanariatar kohensi tunnelmia toivottelemalla hyvät kotimatkat suomeksi.

Turvatarkastuksessa jono oli siedettävämmän pituinen. Eräs tweedtakkinen herra oli kuitenkin eri mieltä ja yritti oikoa jononohjausnauhojen alta osoitellen virkailijalle sormella rannekelloaan. Virkailja oli onneksi pendanttia laatua ja lähetti vartijat ukkelin perään. Emme nähneet saatiinko ukkelia kiinni ja mitä sitten tapahtui, mutta toivottavasti seuraukset olivat ankarat. Meidän osaltamme turvatarkastus ei tuottanut mitään yllätyksiä.

Kävimme lyhyesti kaupassa. Haimme hieman syötävää ja juotavaa nollakerroksen Camden food-kahvilasta. Tyydyin pieneen pussiin sipsejä, kun ei allergikkona tee mieli ottaa suuria riskejä eikä jatkuvasti jaksa olla kyselemässäkään mitä tavarat pitävät sisällään, kun suurella todennäköisyydellä useimmat leivät sisältävät majoneesia ja majoneesittomat jotain muuta pahaa mistä en vain pidä. Seuralainen otti jonkinlaisen valmiiksi paketoidun täytetyn leivän ja katui heti päätöstään, koska olisi ollut paljon maukkaampaa valita jokin tuoreeltaan täytetty wrap.

Syömisen jälkeen lähdimme etsimään lähtöporttia. Yllätykseksemme se oli ulos rakennettu suurehko terassitila. Eipä ole tullut sellaistakaan vastaan koskaan aiemmin. Ilmeisesti paikalliset lentokentänrakentajat ovat melko luottavaisia hyvien ilmojen suhteen. Valitettavasti täällä oli valokuvaaminen kielletty ja vielä valitettavammin noudatin kieltoa. Eipä olisi varmaan kukaan huomannut, jos olisi salaa ottanut pari räpsyä puhelimella. Paikka oli jo niin täynnä väkeä, että jouduimme tyytymään seisoskeluun mukavalta näyttävien sohvien sijaan. Vessatkin sieltä löytyi, ne tosin sisätiloissa, joten vielä päästiin kerran sinnekin ennen koneeseen nousemista. Terassilta oli vielä bussikuljetus lentokoneelle.

Teneriffa taakse jäi.

Teide sieltä pilvien lomasta pilkottaa.

Kippis loman loppumiselle.

GT.

Paikkamme olivat viimeisellä rivillä 36 A ja B. Tällä kertaa valloitin ikkunapaikan tasapuolisuussyistä, vaikka lippuuni aina kirjataankin jostain syystä keskipaikka. Matkan päättymisen kunniaksi tilattiin evääksi jälleen travel packit. Tällä kertaa säästin rosé-pullon kotiin, ettei menisi hörppiminen överiksi, kun lennon päätteeksi oli kuitenkin tarkoitus ajella autolla. Sieluni silmillä näin itseni siemailemassa kyseistä viiniä muistellessani matkaa ja kirjoitellessani siitä blogia. Tuollahan se toki vielä jääkaapissa odottaa, mutta nyt ei tee mieli siemailla sitä, kun pieni flunssa vaivaa ja makunystyrät eivät ole parhaimmillaan. Mutta ainakaan en sortunut juomaan sitä ennen aikojaan!

Travel pack.

Siellä se rosé odottaa yhä jääkaapissa.

Nopeasti loppui travel packin synnyttämä ilo. Lähes koko lennon ajan koneen takaosissa leijui myrkyllisen voimakas kakan haju. Kyseinen haju ei pyrkinyt ilmoille vessasta ovien leyhyttelyn myötä, vaan syylliset olivat edessämme istuvat kanssamatkustajat. Muutama kerta tuli kuitenkin käytyä myös vessassa, joka oli ainoa paikka mihin kammottavaa lemua pääsi pakoon! Koneen vessassa oli vieno kukkainen tuoksu, joka lienee irronnut saippuasta. Ai että kanssaihmiset joskus raivostuttavat. Ei se kaasujen pidättely ole yhtään vaikeaa hommaa, jos vaan on yhtään käytöstapoja ja vähänkään terve sulkijalihas!

Ilta saa.

Aurinko laskee.

Lentokone laskeutui Helsinkiin noin klo 21.15, mutta tuska ei päättynyt vielä tähän, se vain muutti muotoaan. Matkalaukkuja jouduttiin odottamaan reilusti yli tunti. Onko tosiaan näin, että sunnuntaipalkalla ei ole varaa ottaa kuin yksi ihminen töihin kuskaamaan laukkuja koneista hihnalle? Ihmiset jo yrittivät soitella sinne ja tänne kysyäkseen ja valittaakseen asiasta, mutta ei mikään asiakaspalvelunumero siihen aikaan illasta enää toiminut. Harmitti tolkuttomasti, koska seuraavana aamuna pitäisi olla taas töissä virkeänä, ja lentokentällä maleksiminen rokotti koko ajan yöunia. Lopulta laukut sentään löysivät tiensä liukuhihnalle ja viimeinen matkan etappi pääsi alkamaan.