Allergiat testissä

Ihottumat alkoivat vähitellen hellittää Protopicissa "kylpemisen" ansiosta keväällä ja kesällä 2014. Kesälomien jälkeen elokuussa 2014 iski kuitenkin kimppuun ärhkäkä flunssa, joka kesti kaksi viikkoa. Kun se lopulta tuntui parantuneen, iski kimppuun uusi flunssa, joka sekin kesti kaksi viikkoa. Eikä kulunut taaskaan monta päivää, niin tuli jo kolmas kahden viikon flunssa. Luonnollisestikaan en ollut sairaslomalla päivääkään, koska eihän yt-kierteisessä firmassa uskalla paljastaa olevansa heikko ja sairaalloinen.

Kolmen flunssan jälkeen kaulalla ollut imusolmuke tulehtui tai ainakin kipeytyi niin paljon, että päätä ei voinut kunolla kääntää ja kipu tuntui selvänä pisteenä juuri imusolmukkeen kohdalla. Kipuepisodit olivat vain viikon mittaisia, mutta niitäkin tuli kolme peräkkäin. Sitten lopulta ajattelin, että on aika käydä lääkärissä. Imusolmukkeesta ei löytynyt mitään ilmeistä vikaa, ei se ollut turvoksissakaan, vaikka kipu oli kova. Keuhkoputkentulehdus sen sijaan löytyi. Mutta ei sillekään mitään tehty, vaan lähetettiin diagnoosin kanssa takaisin töihin. Labrakokein seurattiin tulehduksen vähenemistä, mitä tapahtui tiettyyn pisteeseen saakka, mutta matala-asteinen tulehdus jäi päälle.

Otsikon aihetta lähestytään nyt aika kaukaa, mutta koittakaa kestää. Marraskuussa 2014 aloin sitten saada merkillisiä kutiavia paukamia pieninä laumoina satunnaisina vuorokaudenaikoina satunnaisiin paikkoihin ympäri kehoa. Välillä myös huulet pullistuivat ilman mitään näennäistä syytä mielipuolisiksi turbohuuliksi. Pullistus oli pahimmillaan niin voimaperäistä, että huuliin sattui ihan tosissaan. Yritin välttää kaikenlaisia ruokia ja kosmetiikkaa, joiden epäilin voivan olla syynä oireiluun, mutta välttely oli tuloksetonta. Oireita tuli jatkuvasti ja joka päivä näennäisesti eri syystä tai oikeataan ilman syytä. Yhtenä päivänä aamupalaleipä turvotti huulet ja seuraavana päivänä leivästä ei tullut mitään oireita.

Urtikariaa reidessä.

Urtikariaa olkavarressa.

Ylähuuli muodottomana.

Antihistamiini hävitti paukamat noin puolessa tunnissa, mutta huuliin ei auttanut sekään. Kyllä oli kiva, kun kohtaus iski sellaiseen aikaan, että olisi pitänyt lähteä töihin tai muuhun julkisempaan paikkaan. Eikä kyllä ollut kiva sekään, kun kohtaus iski autoa ajaessa, mutta ei millään olisi viitsinyt pysähtyä jonnekin bussipysäkille ottamaan antihistamiinia, ja sitten oli kärvisteltävä tuskissaan se puolituntinen minkä matka jonnekin usein kestää. Lääkäriin oli siis taas mentävä.

Urtikariaa kyynärtaipeessa.

Huuli hieman pinkeänä.

Superturbo-alahuuli.

Ensimmäiseksi lääkäri keskittyi tutkimaan sitä hyvin matalaa, mutta sinnikästä tulehdusarvoa. Kaulaa ultrattiin, sydäntä ultrattiin, ihotautilääkäri sivuutti koko ongelman hänen työpäiväänsä häiritsevänä riesana. Sain kuitenkin reseptin vähän ydykkäämpään antibioottiin, joka auttoi oireisiin nopeammin ja pidempikstoisesti kuin apteekin käsikauppatavara. Lopulta työterveyslääkäri totesi itsensä voimattomaksi ja laittoi lähetteen vetämään julkiselle puolelle allergiasairaalaan. Sinne tuli kutsu muutaman kuukauden kuluttua.

Allergiasairaalakäyntiin mennessä olin ehtinyt epäillä jo kaikkea maan ja taivaan välillä syylliseksi, mutta eniten uskoin vian olevan aineessa, jota käytetään säilöntäaineena mm. monessa kosmetiikkatuotteessa, pyykinpesuaineessa ja lisäksi vahingossa ostamassani huuhteluaineessa. Oli tarkoitus ostaa sensitiveä, mutta mukaan tarttui tavallinen pullo, joka oli sattumalta etiketiltään täsmälleen yhtä väritön kuin sensitive. Maagisen aineen nimi kotimaisittain on isotiatsolinoni. Kun kävin läpi kaikki mahdolliset purtilot kotoani, yleisimmin esiintyvä ainenimi oli methylisothiazolinone, mutta muitakin samaa sarjaa eli samalla isothiazolinone-loppuosalla varustettuja aineita löytyi. Jouduin heittämään pois parit kasvovoiteet, shampoota, pyykinpesuaineita, huuhteluaineen ja jopa purkin Fairya. Erikeepperissäkin sitä lääkärin mukaan on, mutta liiman olen silti vielä säästänyt.

Siellä sitä myrkkyä on.

Allergiasairaalassa oli mukava, hiljaisehko ja varsin kattavasti asiaan syventyvä lääkäri, joka totesi paukamoinnin urtikariaksi eli nokkosrokoksi, joka joskus esiintyy flunssan jälkitautina. En sano, että lääkäri oli väärässä, koska flunssaketju oli todella raju, mutta ihmettelen mikä jälkitauti alkaa vasta pari kuukautta flunssan jälkeen ja kestää kuukausia. Ei lääkäri pitänyt allergiaakaan mahdottomana selityksenä oireilulle, joten allergiatestejä määrättiin laaja kirjo sisältäen myös epikutaanitestauksen, jossa isotiatsolinoni oli mukana yhtenä testattavista aineista. Olin varsin tyytyväinen, kun pääsin allergiatesteihin, sillä niitä ei ollut tehty sitten lapsuusaikojen ja tiesin allergioiatilanteen eläneen vuosien saatossa. 

Verikoe oli ensimmäinen allergiatesti mikä tehtiin. Sitä ei liene tarpeen selostaa sen tarkemmin.

Homma jatkuin prick-testeillä. Antihistamiinin käyttö oli kiellettyä 5 päivää ennen testaamista. Prick-testissä käsivarsien ihoon tuikattiin pienet reiät, joiden päälle tiputettiin pisarat allergisoivaa ainetta. Sitten odottelin vartin verran käytävällä, että aineet ehtisivät vaikuttaa, minkä jälkeen pattien kokoa ryhdyttiin mittailemaan.

Prick-testi vasemmassa kädessä.

Prick-testi oikeassa kädessä.

Epikutaanitesti vaati enemmän valmistautumista. Kolme viikkoa ennen testin aloitusta piti olla ottamatta aurinkoa, mikä oli tietysti kesäaikaan (elokuu) vähän ikävää. Testipäivänä paikalle piti saapua puhtaana ja selkä voiteettomana. Selkään teipattiin koko selän täydeltä liuskoja, joissa oli pienessä kupissa/kuvussa ainetta, jonka vaikutusta haluttiin testata. Suihkussa piti koko testiviikon ajan käydä navasta alaspäin ja yläkroppaa pestä varovasti lavuaarin yllä. Testin aikana kiellettyä oli nimittäin selän kastelu, raapiminen, voitelu, hikoilu, liikunta, venyttely ja rintaliivien käyttö. Valitettavasti en saanut testin vuoksi sairaslomaa, toimistotyöläinen kun olen. Raskaan työn raataja olisi saikulle päässyt. 

Testilaput selässä.

Laput laitettiin paikalleen maanantaina. Keskiviikkona laput otettiin pois ja tehtiin alustavia tilannetarkistuksia ja tussimerkintöjä viimeistä tarkistusta varten. Tussimerkintöjen takia päällä piti olla paita, jonka tahriintuminen ei haittaa. Viimeinen käynti oli perjantaina, jolloin lopulliset tulokset käytiin läpi. Illalla pääsinkin sitten jo hankaamaan tussia selästäni suihkussa, mutta kyllä se ainakin viikon verran vei ennen kuin kaikki tussi oli tiessään. 

Tussimerkinnät selässä.

Tuloksia oli sekä hyviä että huonoja. Kävi ilmi, että olen luulostani huolimatta edelleen allerginen maidolle. Maidosta ei tule välittömiä oireita, mutta lopetin silti heti päivittäisen kaakaon kittaamisen. Voista ja juustosta en ole kykeneväinen luopumaan, mutta niiden mukana tuleva maito on vielä niin vähäistä, ettei siitä mielestäni ole haittaa. Useimmat pähkinät allergisoivat edelleen, joskin saksanpähkinä oli nyt päässyt pannasta kokonaan. Oli hauska päästä maistamaan sellaistakin. Pahin allergiani verikokeen mukaan on koivu, mutta jostain mystisestä syystä koivu ei ole ikinä aiheuttanut mitään oireita. Kuulemma ristiallergia saattaa tässä lavastaa koivun syylliseksi. Käytännössä pahin allergiani taitaa olla raaka porkkana, joita ei nyt testattukaan. Nikkelille en ole vieläkään allerginen, jippii! Useimmat allergisoivat aineet olivat entuudestaan tuttuja, mutta voimakkuus tai lievyys oli niistäkin kiinnostava saada tietoon. 

Epikutaanitesti oli yllättävän helppo. Olin pelännyt aineiden kutkaavan, ja jos ei aineiden, niin sitten pelkän teippauksen ja hiostavuuden aiheuttavan vaikeuksia, mutta laput kulkivat mukana lähes huomaamattomina. Eipä kovin moni lapuissa olleista aineista aiheuttanutkaan allergiaa. Muutamasta tuli irritation-merkintä, mutta niitäkään ei kovin montaa ollut. Isotiatsolinoni ei myöskään kelvannut allergiaksi, mutta selvä ärsytys sen kohdalla oli. Vaikkei se olisikaan allergiaa, ja hyvä ettei ole, niin minulle on selvä, että aine, joka parin päivän jatkuvassa altistuksessa aiheuttaa iho-ärsytystä, on sellainen mitä ei pidä käyttää. Jos sitä on lakanoissa ja vaatteissa huuhteluaineen takia, niin altistushan on sitä kautta jatkuva. Samoin kasvovoide, jota sivellään iholle päivittäin on mielestäni aika jatkuvaa altistusta.

En siis edelleenkään ole ostanut mitään aineita, missä isotiatsolinonia on. Mutta koska kyseessä ei ole allergia, olen voinut melko huolettomin mielin kyläillä sukulaisissa ja hotelleissa, joiden käyttämistä pesu- tai huuhteluaineista en tiedä mitään, voinut lainata kosteusvoidetta kaverilta, ja vaikkapa antaa kampaajan käyttää tarpeelliseksi katsomiaan aineita kuulustelematta kaikkien purtiloiden tuotesisältöjä. 

Urtikariasta pääsin lopulta kokonaan eroon. Huulet välillä kutiavat armottomasti mystisistä syistä, mutta enää ne eivät pullistele holtittomasti. En edelleenkään tiedä mikä mitäkin oiretta aiheutti enkä tiedä auttoiko urtikariaan maidon reipas vähentäminen, tehokkaampi antihistamiini vai isotiatsolinonin hävittäminen kotoa. Eikä sillä ole niin väliäkään, mutta uteliaisuussyistä olisi kiva aina ymmärtää asiat pohjamutia myöten. Allergiasairaalalle kuitenkin iso kiitos huolellisesta ja hyödyllisestä työstä sekä ystävällisestä palvelusta!

Kissakahvila Helsinki

Nyt kun Helsingin kissakahvila on saanut uudet omistajat ja uuden nimen Helkatti, onkin hyvä taas muistella mennyttä aikaa, jota ei enää ole. Kun kissakahvila reilu vuosi sitten avasi pitkän kamppailun jälkeen ovensa (olin jo luopunut toivosta, että se koskaan aukeaisi), piti sitäkin käydä kokeilemassa melko tuoreeltaan, kun suurin osa kissoista oli vielä pentuja. Kissathan ovat söpöjä vain pentuina. Aikuisina niistä tulee ilmettömiä puunaamoja. Mukavahan niitä on aikuisenakin silitellä, en minä sitä, mutta söpöjä ne eivät enää ole. Eräänä vähemmän kauniina syksyyn vivahtavana päivänä päätimme sitten herrasmieheni kanssa käydä rentouttamassa itsejämme työpäivän jälkeen kisselässä.

Kissakahvila ulkoa.

Kahvila sijaitsee Kampin kieppeillä osoitteessa Fredrikinkatu 55, minne oli melko helppo jalkaisin löytää. Sisään päästiin tuulikaapin kautta, jota henkilökunta operoi estääkseen kissoja karkaamasta kadulle. Meillä ei ollut varausta, mutta tilaa kuitenkin löytyi ja pääsimme sisään. Ovenavauksen yhteydessä meiltä varmistettiin, että olimme kahvilan antimien lisäksi varautuneet maksamaan kissanhoitomaksun, joka oli ainakin tuolloin 5 € / hlö. Tästäkin oli jo muutama ihminen pahoittanut mielensä, vaikka maksua oli aika monessa kanavassa toitotettu ja ainakin meille selviö. Puolentoista tunnin verran sai sitten maleksia kissakahvilassa viettämässä aikaa siihen hintaan.

Kissakerä.

Jätettyämme kengät eteisen puolelle, pääsimme asettumaan pöytään. Mukavimmat löhösohvat kissojen leikitysseinän luona oli tietenkin jo varattu, joten jouduimme asettumaan ylätasanteelle. Yksi kisseistä kävi nuuhkaisemassa seuralaiseni lahjetta ja asettui sen jälkeen pöydän vieressä olevaan koppaan unille. Unisuus tuntui muutenkin olevan kissoille tyypillistä siihen aikaan iltapäivästä, ja vielä kun ne oli juuri ruokittukin.

Tarjoilu pelasi hyvin. Meille tuotiin vettä, tilasimme purtavaa ja kahvia. Kananmuna-allergikkona melkein mikään menun annoksista, makeista tai suolaisista, ei sopinut, mutta löytyi sentään yksi leipänen, jonka saatoin tilata (Nestorin ciabatta, mozzarella-tomaatti-pesto). Kahvi tuntui vähän kalliilta, mutta eipä tarjolla ollutkaan mitään juhlamokkaa, vaan hieman tarkemmin valikoituja laatuja. Toki myös paikan erikoisluonteen vuoksi ja satunnaisina kävijöinä saatoimme sen helposti hyväksyä. Purtava oli tavanomaisemmin hinnoiteltu.

Ihanan paljon mozzarellaa leivässä <3

Leipä oli maultaan todella mahtava. Kahvi oli kahviksi oikein hyvää. Kunnon vahvan ja sokerittoman kaakaon ystävänä en kestä juoda pahaa kaakaota lainkaan (lähes kaikki kahvilakaakaot ovat pahoja), mutta kun en yhtään pidä kahvista, niin sen kanssa ei ole niin suurta väliä. Sopii toivoa, että tarjoilujen taso ei ole omistajanvaihdoksen tai muunkaan henkilökunnan vaihtumisen takia laskenut. Muistelen, että paikka haki jossain vaiheessa jo ennen omistajanvaihdosta uutta kokkailijaa...

Alkuperäistä sisustusta en lähtisi liiemmin kehumaan. Vika ei sinänsä ole sisustuksessa, mutta kun en pääsääntöisesti pidä vaaleasta puusta, niin sitä tässä kahvilassa oli yllinkyllin. Tuolit ja pöydät olivat matalahkot, mikä olisi ollut käytännöllistä, jos olisimme saaneet yhtään kissaa houkuteltua luoksemme paijattavaksi. Sisustus on kuitenkin kuulemma mennyt omistajanvaihdoksen myös uusiksi, joten pitänee mennä toiveikkaasti kokeilemaan paikkaa uudemman kerran.

Kissakahvila sisältä.

Söimme annoksemme. Katselimme hyllyllä ja piiloputkissa uinuvia kissoja. Yhtä kissaa saatiin löhösohvapöydästä käsin leikitettyä ja juoksutettua seinämatolle vähän aikaa. Ankarien sääntöjen takia en päässyt koko käynnin aikana edes hipaisemaan ainuttakaan kissaa. Nukkuviin kissoihin ei saanut koskea ja muutenkin kissojen piti antaa tulla luokse eikä ryhtyä niitä jahtaamaan. Sitä ensimmäistä seuralaisen lahjetta haistanutta kissaa lähemmäs ei suostunut tulemaan yksikään katti.

Seinäkiipeilijä.

Hattuhyllyn asukkaat.

Roikkuvat tassut ja häntä tasapainottavat unen.

Sikeitä taitavat olla kisselin unet.

Söpö tassunen <3

Saimme kulutettua reilun tunnin syömiseen ja kissojen valokuvausyrityksiin, mutta sen jälkeen alkoi tuntua lähinnä kiusalliselta istua pöydässä odottelemassa josko joku eläimistä suostuisi heräämään. Päätimme siis lähteä pois, vaikka aika ei ollutkaan vielä täynnä. Maksoimme syömisemme ja hoitomaksun ovella ja haimme kenkämme takaisin. Onneksi edes ruoka oli hyvää, koska muuten käynti jäi pettymyksen puolelle. Ymmärrän sen, ettei paikka voi antaa kissatakuuta jokaiselle asiakkaalle, koska se varmastikin stressaisi kissoja liikaa jo yhdessä päivässä, mutta pettymyksen tunteelle en silti mahda mitään. Ei voi kuin toivoa parempaa tuuria seuraavalle kerralle.

Kisse edestä..

Kisse takaa..

Jyväsen salaatti

Tässäpä lisää tarinoita asioista, joista ei enää pääse nauttimaan... Ravintola Jyvänen nimittäin kehitteli maailman parhaan ja ruokaisimman salaatin, nimeltään Jyväsen salaatti, mutta tätä nykyä sitä ei enää pettymyksekseni menusta löydy. Kyllä Jyvänen on muutenkin tarjonnut ihan kohtalaista ruokaa, mutta tämä salaatti voitti kaikki mahdolliset ruuat Jyväsessä ja muuallakin. Jos nyt sitten ihan kunnon naudan sisäfilepihviä tekee mieli, niin silloin ei salaatti enää auta, mutta muuten tässä on mestarisannos.

Salaatin ainesosiksi oli lueteltu pariloitua broilerinfileetä, pekonia, halloumi- ja ruisleipätikkuja, friteerattuja perunalohkoja, mummonkurkkuja, kirsikkatomaattia ja retiisiä. Oheen kuului pieni kippo sinappikastiketta, jota sai annostella oman makunsa mukaan. Reilu määrä kanaa ja halloumia teki annoksesta erittäin ruokaisan ja täyttävän. Perunakin saa ihmisen helposti kylläiseksi. Ja pekohi, ah...

Normaalisti en ikinä syö ruisleipää, mutta nämä paahdetut varsin kovat tikkuset olivat mahtava lisä erityisesti koostumuksensa puolesta. Parasta koko salaatissa oli koostumusten monipuolisuus. Retiisi oli rapsakkaa, ruisleipä timakkaa, kana mureaa, halloumi narskuvaa, peruna pehmeää jne. Maut olivat sopivan mietoja, raikkaita ja sointuivat loistavasti yhteen.

Tulin syöneeksi tämän salaatin ainakin 5 kertaa kahdessa eri Jyväsessä ja laatu oli aina tasaisen mahtava. Ruisleipätikut jäivät kerran annoksesta uupumaan, mutta nekin toimitettiin pikaisesti, kun niiden perään tarjoilijalta kyselin.

Harmittaa ihan hirvittävästi, että tätä lempiannosta ei enää saa, mutta pakko olla samalla tyytyväinen, että olen päässyt siitä edes muutaman kerran osalliseksi. Elämäni olisi huomattavasti surkeampaa, jos en olisi tähän salaattiin koskaan tutustunut. Tulen muistelemaan sitä vielä vanhuksena keinutuolissa, mikäli vaan niin vanhaksi elelen. Sitä odotellessa tulen näkemään ihania unia tästä salaatista...

Suolahuone

Atooppisen ihottuman kiusatessa rajusti ja lääkäreiden nyrjäytettyä olkapäänsä nosteltuaan niitä ymmyrkäisinä niin paljon, olin valmis kokeilemaan mitä tahansa, mistä voisi olla apua. Antihistamiinit, antibiootit, kortisonikuurit, kortisonivoiteet, erikoispesuaineet ja perusvoiteet oli jo kokeiltu eikä mikään auttanut. Iho oli niin tulehtunut ja ruvilla, että mitään vaatetta ei pystynyt riisumaan tai pukemaan repimättä vahingossa jotain kohtaa ihosta auki. Siihen päälle vielä tahalliset raapimiset.. Nukkumisesta ei kutinan ja raapimiskohtausten vuoksi tullut mitään. Kuulosti siis hyvältä, kun netistä löytyi väitös siitä, että suolahuoneessa istuskelu voisi auttaa. Oli siis jotain mitä en ollut vielä kokeillut. Tästä tuli keskusteltua jossain vaiheessa läheisten kanssa ja sainkin sitten lahjaksi 5 käynnin lahjakortin Viikin suolahuoneelle.

Koska välttelen tarpeetonta puhelimella soittamista pysähdyin kerran ohi ajaessani kurkistamaan minkälaisesta paikasta oli kyse. Onneksi suolahuonetta vetävä rouva oli paikalla, yleensä hän nimittäin on paikalla vain, kun suolahuoneella on varattuja käyntejä. Pääsääntöisesti ajan varaaminen soittamalla olisi siis parempi tapa, mutta minulla kävi tuuri ja varasin sitten samalla ensimmäisen aikani paikan päällä. Pääsin jo vilkaisemaan huonetta ja kuulemaan käytännöt.

Yksi istunto suolahuoneessa kestää vajaan tunnin. Paikalle on hyvä tulla sen verran etuajassa, että ehtii hyvin riisua ylimääräiset vaatteet pois. Kengät jätetään jo ovensuuhun, mutta muut vaatteet riisutaan verhon takana suolahuoneen oven luona. Emäntä huolehti siitä, että samaan istuntoon tulevat naiset ja miehet pääsivät vuorollaan vaihtamaan hoitovaatteet päälle. Mitään erityisiä vaatteita ei tietenkään tarvinnut olla, mutta kun kerran olin ihoa hoidattamassa, oli minulle oleellista olla mahdollisimman vähissä vaatteissa. Olin siis aina hihattomassa topissa, lyhyissä shortseissa ja ostin sellaiset sukatkin, jotka peittävät jalasta vain pohjan ja varpaat.

Suolahuoneessa on tunnelmaa.

Olin kertonut palelutaipumuksestani ja pääsin istumaan huoneen patterin vieressä olevaan tuoliin. Huoneessa vallitsi ihan tavanomainen sisälämpötila, joten pitkässä istuskelussa olisin kyllä muuten alkanut palella. Osa porukasta oli hakemassa apua vain hengitysongelmiin, joten he pystyivät olemaan lämpimämmin vaatetettuina hoidossa. Aikuisten kokoisia tuoleja huoneessa oli neljä, mutta yhdellä kerralla joukkoon oli kannettu myös pieni lasten tuoli, jolloin hoidettavia oli paikalla samaan aikaan 5.

Oikein mukava lepotuoli.

Seinät, lattia ja katto olivat paksun suolakerroksen peitossa. Lisäksi huoneeseen suihkuteltiin suolaa sisältävää ilmaa, minkä vuoksi suussa saattoi maistua aavistuksenomaisesti suolalta setin päätteeksi. Taustalla soi hiljakseen rentouttava musiikki. Ajanvietteeksi otin mukaan kirjan. Iholla en huomannut mitään välitöntä vaikutusta, mutta tukossa oleva nenä kyllä avautui varsin hyvin tunnin aikana.

Kuin hiekkaranta, paitsi suolaa.

Setin jälkeen vaihdettiin taas normaalit vaatteet päälle. Tarjolla oli myös teetä ja jotain keksejä, ja jäinkin muutaman kerran rupattelemaan mukavan ja puheliaan suolahuone-emännän kanssa. Sain aina lähtiessä varattua myös seuraavan tai pari seuraavaa suolahuonekertaa. Suolahuonekäynnin jälkeen välttelin suihkua samana iltana, jotta suola saisi hengailla iholla vaikuttamassa mahdollisimman pitkään.

Kauhukoivet hoidossa.

Viisi kertaa tuli käytyä noin kolmen viikon aikana. Suositus oli, että hoitokertoja olisi ainakin 2 per viikko. Ihoon en huomannut sen auttavan, joskaan hoidon aikana ihoa ei koskaan syyhyttänyt ja kai se oli vähän rauhallisempi vielä saman illan, mutta paranemaan iho ei ainakaan tässä ajassa vielä ruvennut, vaan vaikutus oli varsin lyhytaikainen. Hengitysteissä hoito tuntui paljon selvemmin, vaikka en kokenut, että minulla sillä puolella olisi mitään hoidettavaakaan. Hengityspuolen ongelmiin olisin kuitenkin hanakampi suosittelemaan suolahuonetta.

Suolahuoneella oli helppoa ja mukavaa käydä. Maksuttomia parkkipaikkoja oli aina vapaana rakennuksen vieresssä. Suolahuoneen rouva oli ystävällinen ja sympaattinen. Hoitokin oli ihan mukavaa rauhoittumisaikaa pitkän työpäivän perään. Kokeilu oli siis kiva, vaikkakaan se ei varsinaiseen ongelmaan tuonut apua. Saatan kuitenkin vielä joskus käydä uudemman kerran istumassa 5 käynnin sarjan, mutta todennäköisemmin hengitysongelmien iskiessä talvipakkasilla.

Loppukommenttina vielä maininta, että atooppiseen ihottumaan auttoi lopulta Protopic-voide, kun sain käyttää sitä tarpeeksi massiivisia määriä. Työterveyslääkäri määräsi ensialkuun vain 10 g tuubeja, jotka riittivät kahdelle jalalle pariksi kerraksi. Kun sain lopulta toiselta läkäriltä 60 g tuubeja, jotka kuluivat noin viikossa loppuun, alkoi vihdoin tapahtua. Kun sain kolmannelta lääkäriltä vielä reseptin Duocortia (jonka valmistuksen yksi lääkäri sanoi loppuneen), niin tilanne saatiin lopulta hallintaan. Samainen kolmas lääkäri kirjoitteli vielä reseptin erinomaisesta ei-liian-rasvaisesta (hyvin rasvainen perusvoide on kuin ylimääräinen vaatekerros, joka hiostaa ja pahentaa kutinaa) perusvoiteesta, Dermalog lotion, en ole lääkevoiteita tarvinnutkaan kuin satunnaisesti esim. taipeiden hoitoon pariksi päiväksi kerrallaan.

Hotel Manta of Helsinki

27.8.2014

Ville Vallgrenin Havis Amanda on ehdottomasti Suomen hienoin patsas. Sillä on sekä taiteellista että symbolista arvoa ainakin meikäläiselle. Ilman sitä ei olisi kunnollista vappuakaan ihmisillä. Manta oli päässyt hienoon 106 vuoden ikään, kun taiteilija Tatzu Nishi (yhdessä Helsingin Taidemuseon kanssa) päätti rakentaa Mantan osaksi omaa installaatiotaan Hotel Manta of Helsinkiä vuonna 2014.

Hotel Manta of Helsinki

Patsaan ympärille siis tosiaan rakennettiin laatikko, joka sisustettiin hotelliksi, johon otettiin jopa ihan oikeita asukkaita fiilistelemään taidetta taiteen sisällä. Hotelliin myytiin vain yksittäisiä öitä yllättävän kohtuulliseen hintaan 130 €. Hotelli oli kuitenkin mallia pop-up ja käytettävissä vain 15.8.-12.10.2014, joten yöt myytiin loppuun ihan liian nopeasti, että sinne olisi mukaan kisaan ehtinyt. Oli siis tyydyttävä käymään tutustumassa paikkaan päivävierailuajan puitteissa 11.30-17.30.

Hotelli.

Päivävierailuhintakin tuntui edulliselta ollen vain 3 € / nuppi. Eipä se kovin kallista saisi ollakaan, kun ajattelee tavallista kerran elämässään Helsinkiin saapuvaa turistia, joka missaisi tämän kaupungin helmen kokonaan sen takia, että se on paketoitu ja liian kalliiksi hinnoiteltu.

40-neliöiseksi kerrottu huone oli tosiaan rakennettu Havis Amandan patsaan ympärille. Manta patsasteli keskellä sänkyä, mikä on varsin sopiva paikka alastomalle ihmiselle suihkun lisäksi. Lisäksi huoneessa oli sohvakalusto ja maisemaikkuna Kauppatorille päin. Varusteluun kuului myös TV ja kylpyhuone. Ihan pätevän ja viihtyisänkin näköinen huone oli Mantalle laitettu. Tapetin kuosikin oli varta vasten hotellia varten suunniteltu (kuvituksena mm. Suomi-neito, Väinämöinen, Elias Lönnrot, JL Runeberg, Aleksanteri II, mökki, mänty ja poro). Helsingin kaupungin wifin väitettiin myös olevan käytettävissä, mutta oman kokemukseni mukaan Helsingin kaupungin wifiä ei ole olemassakaan. Vielä kertaakaan en ole sitä löytänyt pyöriessäni keskustassa.

Amanda on vuoteen kohokohta.

Joku muukin huomasi olevansa kosketusetäisyydellä.

Havis Amanda

Huonetta.

Pätevän näköinen WC.

Suihketila.

Manta takaa.

Nähtävyys oli nopeasti katseltu, mutta oli huippua päästä näkemään Manta ihan kosketusetäisyydeltä ja tutkimaan piirteitä lähemmin. Kuvia tuli räpsittyä lukuisia jokaisesta kuvakulmasta. Vaikka osin vastustankin julkisen ja kuuluisan monumentin piilottamista, niin kyllä silti iloitsin melkoisesti kohteessa käymisestä. Ei jäänyt harmittamaan kuin se, että ei ollut itsellä mahdollisuutta yöpyä Mantan jalkojen juuressa.

Manta edestä.

Champagne in the sky

Vuoden 2014 paras joululahja oli helposti Champagne in the sky-elämyslahjakortti. Dinner in the sky-firma järjestää kesäisin aina noin kuukauden ajan eri teemaisia ruoka- ja juoma-tilaisuuksia, jossa syöjät nostetaan n. 50 metrin korkeuteen nosturin avulla. Muita firman tarjoamia juttuja ovat ainakin nimen mukainen dinner in the sky ja lunch in the sky, mutta mieltymykseni kuohujuomaan takaa, että minulle passelein lahja oli juuri Champagne in the sky. Allergioidenkin takia oikeanlaisen ruuan varmistaminen voisi käydä työlääksi ja kiusalliseksi.

Odottamistahan lahjan realisoimisessa toki piisasi, kun sopivaa aikaakaan ei päässyt varaamaan ennen kuin huhtikuussa. Ja itse päiväksi valikoitui sitten 2015 kesäloman loppumisen kunniaksi 8.8. Varauksen tekeminen netin kautta oli helppoa, joskaan varausvahvistusta ei kuulunut muutamaan päivään. Varaus oli silti mennyt perille, kun asiasta s-postitse tiedustelin ja varausvahvistuskin lähetettiin sitten erikseen. Asiakaspalvelu vastasi kyllä onneksi ripeästi.

Lopulta varsinainen nostopäivä alkoi lähestyä ja säätiedotteesta jännättiin saadaanko sadetta vai paistetta. Sadetta luvattiin pitkään kyseiselle päivälle, mutta juuri edellisenä päivänä ennuste parani ja sää oli oikein sopiva ulkoilmassa hengailuun (pun intended). Oli tarpeeksi lämmintä ja tuuletonta ja aurinkokin hetkittäin tirkisteli meitä pilvien lomasta.

Nosturi Rautatientorilla

Edellisen kierroksen väki roikkumassa.

Ohjeet kehottivat saapumaan tapahtumapaikalle n. 20 minuuttia ennen varattua nostoaikaa. Meillä se oli klo 15. Olimme hyvissä ajoin paikalla ja pääsimme odottelemaan vuoroa telttakatoksen alle rakennettuun lounge-tilaan. Säähän sopivat vaatteet oli käsketty varata mukaan, mutta muutamia takkeja näytti roikkuvan varalla niille, jotka eivät säänmukaisesta pukeutumisesta ymmärrä mitään ilman apua.

Edellisen kierroksen väki laskeutuneena.

Loungessa odottamassa.

Jonkin verran ennen nostoa henkilökunta kokosi porukan kasaan ja varmisteli ymmärtävätkö kaikki englantia. Joko kaikki ymmärsivät tai sitten joku ei ymmärtänyt edes kysymystä, mutta kukaan ei protestoinut ja niin meille selostettiin hyväntuulisesti ja humoristisesti turvallisuusasioita: jokainen kutsutaan vuorollaan paikalle, henkilökunta sitoo turvavyöt asiakkaan puolesta, nostoja on tehty lukuisia ilman pienintäkään vaaratilannetta ja henkilökunta on hyvin koulutettua jne. Laukut jätettiin loungen hyllyihin odottamaan paluuta. Mitään tavaroita ei saanut yläilmoista tippua, joten kamerat ja puhelimet ja muut tarvittavat tavarat pyydettiin asettamaan pöydälle valmiiksi kauas reunasta.

Minä olin keväällä ollut ensimmäinen varaaja tälle nostolle, joten meidät myös kutsuttiin ensimmäisenä asettumaan paikoillemme. Samalla kysyttiin kumpi meistä on pähkinäallergikko ja sen perusteella minulle määrättiin tuoli numero 2, kun seuralainen pääsi reunapaikalle ykköseen. Paikalle oli asetettu jo valmiiksi kiiltävällä kuvulla peitetty suupala, josta oli ilmoittamieni allergioiden vuoksi jätetty pähkinärouhe päältä pois, mutta muuten minulle sopi sama annos kuin muillekin.

Henkilökunta kiinnitti järeän tuntuiset turvavyöt meille ja jäimme odottelemaan pöydän täyttymistä. Tuolit olivat varsin miellyttävät, vankat ja nojatuolimaiset, ja niillä pystyi pyörimään melko paljon sivulle, jotta taaksepäinkin pystyisi katsomaan maisemia. Nousuun mukaan lähti pari tarjoilijaa ja jonkinlainen juontaja, joka puhuikin jo suomea. Varsin lupsakka ja humoristinen kaveri tämäkin, joka kertaili vielä turvallisuusasioita, kertoi vähän noston agendasta, esitteli tarjoilut ja kiusoitteli niitä, jotka vielä tuoliin päästyään, ja osa vielä nosteessa ollessakin, jännittivät tapahtumaa. Itse pyörin innoissani tuolissa ympäri, jos ei ihan kuin väkkärä, niin ainakin melkein, katselemassa maisemia ja miten pieneksi ihmiset ja autot ylös päästyämme kävivät

Nostoa odotellessa.

Se on menoa nyt.

Puolimatkassa.

Sinne jää lounge ja pikkuihmiset.

Päivän juoma oli Mumm:ia, vaikka loungessa Veuve Clicquot oli näkyvämmin edustettuna. Ohessa tarjoiltiin hanhenmaksaa, karamellisoitu persikkaviipale ja krutonkileipäpalanen. Kaikki oli sopivan lievän makuista, ettei ruoka häirinnyt juoman aromien maistelua. Yläilmoista saatiin nauttia n. 20 min, eli shamppislasillisen ehti nauttia ihan rauhassa ja paljon valokuviakin ehdittiin räpsiä. Loppupuolella juomaa tarjottiin vielä santsikierros. Tarjoilijatkin auttelivat valokuvien ottamisessa.

Lasit täyteen.

Onko lasi vai kaupunkimaisema kauniimpi näky..?

Peilikuva.

Eväät.

Suupala.

Tunnelma oli varsin iloinen ja kaikki tuntuivat olevan melko riemuissaan siitä, että olivat päässeet mukaan. Vaikka tässä ei nyt tuntemattomien kanssa seurusteltukaan, niin jonkin sortin yhteisöllisyys tuntui porukassa vallitsevan jo siitä ilosta, että olimme jakamassa kyseistä elämystä. Hymyjä riitti eikä kukaan ottanut nokkiinsa siitä, että kaikki kuvailivat itseään ja samalla tietysti toisiaankin, kun maisemia ja tunnelmaa haluttiin ikuistaa joka suuntaan.

Helsinkiä.

Ateneum.

Perspektiiviä persiiden välistä.

Helsinki.

Lopulta oli kuitenkin tultava alas. Henkilökunta autteli meidät irti kahleistamme ja poistuimme hakemaan tavaroitamme hyllystä. Lähtiessä täytettiin myös palautelappu, johon meillä oli vain kehuja annettavana. Sen verran iloinen ja kiva juttu tämä oli, että täytyy jonain vuonna pyrkiä osallistumaan uudestaankin.

Iloa ylimmillään.