Laiskiaispulla: helmikuuta 2018

15.8.2017

Koitti Marian kuolonuneennukkumispäivä, jota juhlitaan Kyproksella pitämällä paljon vapaata töistä, mahdollisesti useampia päiviä. Meillä ei ollut vapaa- vaan retkipäivä. Sen takia heräsimme jo seitsemältä, kävimme aamiaisella puoli kahdeksalta ja olimme jo 8.15 odottamassa bussia pickup-paikalla CTO:n toimiston luona. Onneksi paikalle ilmestyi myös muita odottelijoita, koska muuten olisimme bussin myöhästyessä alkaneet epäillä olevamme itse väärässä paikassa.

Lopulta paikalle saapui Toyota-merkkinen minibussi. Kuski esiteltiin meille Astoriaksi. Oppaana meillä oli samainen Tiina, joka oli meille aiemmin myynyt lipunkin. Mukana oli myös paikallisopas Ulla. Ulla ei oikein kuulostanut kyproslaiselta nimeltä ja suomeakin hän puhui ihan täydellisesti, vaikka ehkä jotain erikoisempia ilmaisuja eksyi välillä puheeseen. Reitin varrella nähtyjä asioita hän nimesi sanoen "Ovat plataanipuita." eikä esimerkiksi "Nuo ovat plataanipuita" tai puhekielisemmin "Noi on.." Nyt opimme siis vihdoin tunnistamaan plataanin hieman vaahteraa muistuttavista lehdistä.

Pikkubussi.

Retkiporukkaan kuului meidän lisäksi yksi yksinäinen nainen, kaksi aika tyylikästä ystävätärtä, kahden aikuisen ja kolmen lapsen perhekunta, irrallinen nuorehko mies sekä keski-ikäinen pariskunta. Melko sekalainen seurakunta. Ensimmäinen lyhyt pysähdys oli jo 25 kilometrin päässä Pafoksesta Petra Tou Romioun liepeillä. Petra Tou Romiou tunnetaan paremmin Afroditen synnyinrantana. Rantavesissä on muutama isompi kivenlohkare, joista yksi on Afroditen kivi. Suurin lähinnä rantaa oleva kivi on Basil:n (roomalais[romiou]-arabialainen sotasankari) sinne viskaama. Kivenheitolla saatiin torjuttua saraseenien hyökkäys. Toisiksi suurin on Afroditen kivi. Kolmas kivi on kuulemma vain kivi. Pysähdyspaikalta oli upea näköala alas rannalle. Päiväkin oli kauniista kaunein.

Petra Tou Romioun ranta.

Pieni kivi, Afroditen kivi ja Romioun kivi.

Välimeri.

Seuraava pysähdys oli Omodoksen kylässä, missä oli Marian muistelun takia poikkeuksellisen vilkasta. Ensin pysähdyimme kylän laidalla olevaan George's Bakeryn kauppaan maistelemaan mm. leipää, joka oli dipattu johanneksenleipäpuusiirappiin.

George's Bakery Omodoksessa.

Soutzoukos.

Seuraavaksi meidät johdateltiin käymään Timios Stavros-luostarin kirkossa, mikä oli tietysti kylän väenkin suosiossa erityisesti tänään. Liian paljastavasti pukeutuneille turisteille lainattiin kaapuja. Ihmeteltävää riitti, kun vierailijoita oli melkein jonoksi asti pusuttelemassa erilaisia pyhäinjäännöksiä ja kuvia. Joukossa oli pienehköjä lapsiakin, joille selvästi samalla perehdytettiin suudeltavan kohteen valikoimisen sääntöihin. Esimerkiksi jokainen kävijä valikoi hetken mielessään ketä pöytäliinassa kuvatuista pyhimyksistä suutelisi. Kyseessä ei selvästikään ollut pelkästään Mariansuutelukäynti, vaikka Maria-teemaisesta päivästä oli kyse. Emme lyhyen käyntimme aikana päässeet selville toimintamallista.

Luostari torin laidalla.

Lainakaavut.

Suosittu suutelukohde.

Kirkossa.

Pussattavat pyhimykset pöytäliinassa.

Apostoli Filippuksen kallo.

Kirkon jälkeen saimme puolisen tuntia omaa aikaa pyöriä kylässä. Käytimme tilaisuutta hyväksi ja kävimme kirkon vessassa. Sen jälkeen kiertelimme hetken kylän kujilla. Missään ei kuitenkaan ollut mitään. Kaikki ihmiset, kahvilat ja kaupat olivat kirkon viereisen torin laitamilla.

Omodoksen katuja.

Omodoksen tori.

Omodoksen kujia.

Oveen ripustetun pullon merkitys jäi arvoitukseksi.

Nuori leikkikaveri.

Seuraava pysähdys oli vähän korkeammalla Troodos-vuoristossa Troodos-aukiolla 1700 metrin korkeudella. Täällä oli taas käytävä varmuuden vuoksi vessassa, koska seuraavan kerran tilaisuus tarjoutuisi vasta, kun luontopolkukävelystä olisi selvitty lounasravintolaan saakka. Aukiolla oli hotelli, kahvila/ravintola, kauppoja, koristeltuja hevosia, joiden kanssa olisi saanut eri rahaa vastaan otattaa kuvia itsestään hevosen selässä istuessa tai kovemmalla rahalla käydä jopa pienen ratsastuskierroksen. Eläimet olivat sympaattisen näköisiä, mutta en kokenut tarvetta tutustua niihin lähemmin. Yhden kaupan maistiaispöydästä rohkenin ottaa palan Cyprys delightia, makuna ehkä rose-vanilla, joka oli aika hyvä ollakseen karkkia (mistä en yleensä välitä yhtään). Aikaa oli annettu taas liikaa, joten kävimme napsimassa hotellin takaa pari maisemakuvaa. Loppuaika kului aukiolla palloillessa ja omituisia kolibrin tapaan lentäviä hyönteisiä ihmetellen. Myöhemmin tuli tutkittua asiaa sen verran, että luulen niiden olleen etelänpäiväkiitäjiä. Tuntuivat pitävän erityisesti laventelista.

Troodos-aukio.

Maisema Troodos-hotellin takaa.

Valokuvauksellinen eläin.

Valokuvauksellinen eläin 2.

Onko se lintu vai kala.. Sehän on etelänpäiväkiitäjä!

Etelänpäiväkiitäjä.

Jatkoimme bussilla vielä pienen matkan luontopolun alkuun. Ennen polulle pääsemistä meiltä kysyttiin ennakkoon haluammeko lounaaksi kalaa, kanaa vai possua. Lapsille oli tarjolla hampurilainen, spagetti tai joku kolmas vaihtoehto. Kala olisi ollut ravintolan viereisestä viljelylaitoksesta, mutta kuivaan kanaan oli allergian vuoksi tyydyttävä. Bussi jätti meidät pois ison tien varteen, mistä oli vielä pieni kävely ennen metsään siimekseen pujahtamista. Maasto oli melko vaikeakulkuista. Liukkaita kiviä oli paljon. Portaita piti kiivetä. Suunta oli onneksi alaspäin ja pahimmissa paikoissa oli kaiteet apuna. Polku seuraili Kryos Potamos-jokea, joka meikäläisittäin oli lähinnä puro. Luontopolku oli vain 3 km pitkä, mutta maaston vuoksi se ei tuntunut kuitenkaan ihan liian helpolta.

Kryosin luontopolku.

Kryos Potamos.

Vesi on kirkasta ja kaunista.

Portaat - yhdet monista.

Metsämaisemaa.

Opas kulki edellä ja paikallisopas tuli viimeisenä ja huolehti, ettei kukaan jää joukosta. Vaikka alkuun sanottiinkin, että saamme kulkea omaan tahtiin, niin vauhti oli kova, valokuvaaminen puolijuoksua edeten vaikeaa eikä minkäänlaista taukoa pidetty kuin pari minuuttia vähän isomman Caledonia-vesiputouksen luona. Jäimmekin jatkuvasti ihan joukon hännille. Onneksi pari naista oli jättäytynyt ihan tarkoituksella viimeisiksi saadakseen haastatella paikallisopasta näkemistään asioista, joten emme olleet ihan mahdottoman hankalia turisteja.

Kävelyn aikana meille esiteltiin mm. mustamänty, kultatammi, salvia, mansikkapuu ja setri. Poimin maasta mukaani yhden mustatammen kävyn, koska se oli niin suuri ja komea. Kultatammi on saanut nimensä lehdistään, joiden alapinta on keltainen. Mansikkapuun tunnistaa punaisesta rungosta. Sen tuottamat hedelmät ovat pahoja, joten tästä puusta täytyy tyytyä nauttimaan vain visuaalisesti. Kuusen näköiset puut olivat setrejä.

Käpyjä.

Mansikkapuu keräsi katseita.

Mansikkapuun tunnistaa rungosta.

Kuulimme paikallisoppaalta muitakin luontoaiheisia tietoja. Kyproslainen villivuohi on mufloni, uroksen korkeus on n. 75 cm. Kyproksen kesyn vuohen tunnistaa pitkistä korvista. Saarella asustelee kahdeksan käärmelajiketta, joista kolme on myrkyllisiä. Yhdellä myrkyllisistä käärmeistä on kuitenkin liian pieni suu ja myrkkyhampaat liian takana suussa, jotta se voisi pureskella ihmistä. Saaren kaksi suolajärveä ovat lintujen ja niiden myötä myös bongareiden suosiossa. Bussissa paikallisopas laittoi kiertämään johanneksenleipäpuun hedelmän, jota meidät usutettiin ravistelemaan. Selvä helistin-tyyppinen rapina siitä kuuluikin.

Johanneksenleipäpuun hedelmä.

Caledonia-vesiputous oli noin kahden kilometrin kohdilla ja noin 13 metriä korkea. Putous olisi ollut hieno, mikäli siitä olisi saanut nauttia luonnon rauhassa. Paikalla oli kuitenkin aivan festaritunnelma ja ihmisten määräkin sen mukainen. Kuvan ottaminen pelkästä putouksesta oli täysin mahdotonta, koska putouksen eteen oli majoittunut joku mies pojan kanssa eikä heillä ollut aikomustakaan antaa muiden ottaa kuvia, ainakaan ilman heitä.

Caledonia-putous.

Putous.

Polun loppupäästä löytyi lounasravintola Psilo Dendro, joka oli melko suuri. Piha oli täynnä pöytiä ja pöydät täynnä ihmisiä. Meidän seurueelle varattu pöytä löytyi kuitenkin pienen tiedustelun jälkeen. Pöytiin kannettiin nelisen pulloa vettä ja kaksi karahvia valkoviiniä. Erityisesti viiniä riitti jokaiselle vain maistiaisiksi, mutta vettäkin oli aivan tarpeettoman vähän. Sen jälkeen jokaiselle kannettiin nenän eteen aivan liian isot lautaselliset salaattia, jossa parin vihertävän lehden alle oli piilotettu pelkkää kuivaa kaaliraastetta. Tomaattia ja pari oliivia oli joukkoon mahdutettu, mutta mystisesti tomaatitkin olivat todella pahoja, vaikka ne yleensä näillä aurinkoisilla saarilla ovat herkullisia. Oliivit olivat kivellisiä, joten sopiva varovaisuus syödessä oli tarpeen. Salaatti ei pitänyt sisällään mitään muita kasviksia, ei edes sipulia tai paprikaa. Tarjolla ei ollut myöskään öljyä eikä edes etikkaa, joten kuivaa raastetta oli melko tuskallista yrittää syödä. Koko porukan käyttöön tuotiin yksi pieni kippo jotain tahnaa (muut syöjät veikkailivat tahinia), minkä jätin mielelläni muiden jaettavaksi.

Psilo Dendro.

Valkoviiniä.

Tarjottu kana-annos jatkoi samaa kuivaa linjaa kuin salaattikin. Lautasella oli jonkinlaisia grillattuja kanan kappaleita, joista sai kyllä kohtuullisesti lihaa nyhdettyä irti, mutta mautonta ja kuivaa ruokaa se oli. Kanan lisukkeena oli perunaa, mutta ei mitään kastiketta. Leipää varten oli tuotu napit voinkorviketta, joka oli pakko sulattaa perunoiden ja kanan päälle, että sai umpikuivan satsin nieltyä. Jälkiruoka oli noudettavissa ravintolarakennuksen sisältä. Jälkiruuaksi tosin oli tarjolla vain viinirypäleitä sekä jonkinlaista hyydytettyä gelee-kakkua. Jätimme jälkiruuat suosiolla väliin.

Kana-annos.

Sen sijaan ostimme ravintolan omistajan isäukolta kupilliset puolimakeaa aitoa kyproslaista kahvia á 2 €. Ukko selvästi oikein nautti hommastaan ja turistien huomiosta. Kahvi lämmitettiin pienen grillin näköisessä pömpelissä, jonka alla paloi tuli ja kopassa oli kuumaa hiekkaa. Pitkävartiset kahvikauhat kuumennettiin pyörittelemällä niitä kuuman hiekan joukossa. Sen jälkeen juoma kaadettiin poroineen kuppiin. Pohjalle jäikin juomisen jälkeen paksu musta sakka. Kahvi oli ylivoimaisesti aterian paras osa. Oikein voin suositella maistamaan, jos vaan yhtään uskaltaa ulkomailla juoda jotain muuta kahvia kuin kotoa tuotua juhlamokkaa. Paikallisopas tosin kertoili, että monessa paikassa ns. kyproslainen kahvi tulee automaatista muiden höpöhöpö-erikoiskahvien tapaan, jolloin siitä ei ole mihinkään. Mutta jos saa perinteisellä tavalla valmistettua kahvia, kuten nyt, niin maku on selvästi parempi.

Kyproslaista kahvia valmistumassa.

μπρικι

Kahvit kiehumassa.

Kyproslainen kahvi.

Pohjasakkaa.

Ennen lähtöä kotimatkalle poikkesimme vielä käymään vessassa. Pysähdyimme myös ottamaan parit kuvat kaljanviljelyaltaista. Paluumatkalla poikkesimme vielä yhteen Monagri Grape Farmille maistelukierrokselle. Meidät istutettiin pöytään. Eteemme kannettiin valikoima maisteltavia. Joukossa oli jonkin saksanpähkinä-glykoja, soutzoukosia (manteleita, jotka on helminauhana upotettu rypälemehu-sokerivesi-mössöön kynttilänvalamisen tapaan), moustalevriaa ("mäskiä" mikä jää yli soutzoukosia tehdessä), oliiviöljyä, jotain balsamietikan näköistä (sitä johanneksenleipäpuusiirappiako taas?), jotain marmeladin näköistä, commandaria-jälkiruokaviiniä ja zivaniaa. Tällaiset pysähdykset ovat aina kiusallisia, koska kaikki tarjottavat ovat yleensä pahoja. Erityisen kiusallinen tilanne oli nyt, kun kukaan ei tainnut ostaa mitään edes kohteliaisuuttaan.

Kalanviljelylaitos.

Kala-altaita.

Ennennäkemätön liikennemerkki - lumiketjusuositus?

Monagri Grape Farmin takapihan maisemaa.

Glyko Karydaki.

Soutzoukos.

Moustalevria.

Commandaria muistutti vähän madeiraa.

Zivaniaa eli viinaa.

Tavallisempien viinien maistiaiset olisivat ehkä
kannustaneet ihmisiä paremmin ostamaan jotain.

Pullokokoelma.

Saimme tilaisuuden jutella oppaan kanssa Akamasin retkestä. Se ei tulisi onnistumaan. Oppaan kaavailema risteilyretki ei käykään rotkossa eikä Afroditen kylpypaikalla. Opas kuitenkin merkitsi kohteet ja kirjoitteli meille varsin kattavat julkisen liikenteen aikataulut kartalle sekä selosti huolella miten pääsisimme omin päin käymään haluamissamme paikoissa.

Vasemmalla ajelua vuoristossa.

Kotimatka ajettiin Limassolin kautta rantatielle ja kohti Pafosta. Matkalla nähtiin mm. pato. Saaren patojen täyttöaste oli tällä hetkellä vain n. 30 % mikä herätti huolta paikallisissa. Limassolin brittitukikohdan luona oli vielä toinenkin pato. Kotimatka päättyi kotikadun risteykseen. Jätimme tipit kuskille ja runsaat kiitokset erinomaisen päteville oppaillemme.

Metsän raja paljastaa missä padon pinnan pitäisi olla.

Retken jälkeen poikkesimme hotellille vaihtamaan uimakamat päälle. Uimavalvojien kopilla liehui punainen lippu ja aallot näyttivätkin melko voimakkailta. Jouduimme taas hyödyntämään vasta kolmatta uimapaikkaa, aallonmurtajin suojattua rantaa. Uinnin jälkeen kävimme suihkussa ja kirjoittelimme hetken päivän asioita muistiin parvekkeella.

Olimme jo aiemmin päättäneet säästää aikaa käymällä illallisella hotellia vastapäätä sijaitsevassa Mandra tavern -ravintolassa, joka mainosti kleftikoaan jo ulkoseinässä. Alkuleiväksi tuotiin lämmintä pitaa ja suolatonta saksalaista voita (mutta sentään oikeaa voita). Kleftikot kannettiin tirisevän kuumina rautapannuissa pöytään. Lisukkeena oli lohkoperunoita ja salaattia. Kaikki oli erinomaista. Lihan joukossa oli pari kappaletta luuta, mutta huippuunsa murea liha irtosi niistä pelkän ajatuksen voimalla. Viikon paras ruoka!