Rooma 4 Risti & Rasti

7.4.2018

Pitkän ja uuvuttavan Vatikaani-päivän jälkeen sallimme itsellemme puoli tuntia enemmän aikaa nukkua aamulla. Herätyskello pirahteli siis vasta klo 8.00. Kantapään uudelleenrakkolaastaroinnin ja muiden aamutoimien jälkeen siirryimme aamiaiselle. Valitettavasti sinne oli samaan aikaan eksynyt suomalainen jätkäporukka, joka elämöi siihen malliin, ettemme osanneet päättää olivatko he yhä humalassa vai jo krapulassa. Yritimme olla itse mahdollisimman hiljaa, ettei kukaan vaan tajuaisi meidän olevan samaa kansaa. Ehkä sittenkin on olemassa hetkiä, jolloin toivoisi, että luullaan venäläiseksi...

Busseja tuli ja meni.

Kymmeneltä ei ollut aamuruuhkaa.

Kymmenen maissa lähdimme odottamaan bussia läheiselle aukiolle. Meillä oli kolme vaihtoehtoista linjaa, joista sopivin #63 tulikin ensimmäisenä. Tilaa oli reilusti ja edellisen päivän 24h-liputkin kelpasivat vielä. Ajoimme päätepysäkille (Piazza Monte Savello), joka oli aivan päivän ensimmäisen nähtävyyden vieressä. Olimme siis saapuneet Tiberin varrelle ja katsastimme Ponte Fabricion. Kyseessä on silta, joka on rakennettu jo 62 eaa ja on yhä käytössä. (Tästä sopisi "turkulaisten" sillanrakentajien ottaa oppia.) Siltaa pitkin kuljimme Isola Tiberinan saarelle.

Tiber-joki.

Pari tuhatta vuotta vanha Ponte Fabricio.

Ponte Fabricion yli Isola Tiberinalle.

Lyhty ei jaksanut enää kannatella päätään.

Saarella on ollut sairaalatoimintaa jo vuosisatojen ajan ja on vieläkin. Tällä hetkellä siellä operoi Ospedale San Giovanni Calibita Fatebenefratelli. Itse saarella ei siis ollut meille oikein mitään annettavaa, joten kuljimme vain Ponte Fabricion yli krääsäkauppiaiden vasta purkaessa tavaroitaan esiin. Onneksi olimme aikaisin liikkeellä, niin selvisimme läpikävelystä helpolla. Poistuimme saarelta toiselta puolelta siltaa ja kävelimme Trasteveren puolella sata metriä Ponte Palatino-sillalle, jota pitkin palasimme joen toiselle puolelle.

Tiber.

Ponte Palatino.

Ponte Rotto.

Ponte Rotto ei ole säilynyt yhtä hyvin kuin taustalla näkyvä Ponte Fabricio.

Aivan kiveksenheiton (anteeksi karkea huumori) päässä Ponte Palatinosta sijaitsi Piazza Bocca della Verità, jota poikkesimme katsomaan, kun kerran näin lähelle olimme tulleet. Muuten Bocca della Verità ei olisi nähtävyyslistallemme kuulunut. Piazzalla näimme pienen turistilauman pyörimässä virtuaalilasit päässä. Ensin naureskelimme, että kannattaako tulla ulkomaille saakka katsomaan nähtävyyksiä virtuaalisesti, mutta ehkäpä heille lasien kautta visualisoitiin paikan arvioitua ulkomuotoa joskus muutama tuhat vuotta sitten?

Tempio di Portuno.

Tempio di Ercole Vincitore.

Piazza Bocca della Verità.

Pienen etsimisen jälkeen löysimme itse Bocca della Veritàn piazzan toiselta laidalta autotien toiselta puolelta. Bocca sijaitsi Santa Maria in Cosmedin-kirkon porttikongissa melko huomaamattomasti. Itse talokin oli jonkinlaisen remontin alla ja piilossa kuvitettujen suojakankaiden takana. Jonoa oli jonkin verran, mutta ei niin paljon, että se olisi kadulle saakka näkynyt. Jonottamiseen kului kuvien aikaleimojen mukaan 12 minuuttia. Kaksi miestä huolehti kolehdista ja siitä, ettei kukaan jäänyt liian pitkäksi aikaa nappailemaan selfieitä Boccan kanssa. Yhtä seuruetta he joutuivat jopa vähän kiirehtimään. Lahjoitus oli toki vapaaehtoinen, mutta annoimme pari euroa, kun ei sellainen liian pahalta tunnu lompakossa.

Santa Maria in Cosmedin.

Jono totuuden suulle.

Lopulta oli meidän vuoro astua tämän tuhatkunta vuotta vanhan 1300 kiloisen marmorikiekon äärelle ja koetella itseämme. Bocca della Veritàn suuhun on siis tarkoitus laittaa käsi, jonka saa vedettyä vahingoittumattomana ulos ellei satu olemaan valehtelija. Paikalle näytti osuneen pelkästään rehellisiä ihmisiä, eikä kukaan kyllä yrittänytkään taskuvarastella ainakaan meiltä mitään, joten varmaankin suu kertoo totuuden ihmisluonteesta. Poistuminen kuvailun jälkeen tapahtui porttikongin takana olleen kirkon kautta.

Bocca della Verità.

Santa Maria in Cosmedin sisältä.

Oli vaikea kuvitella, että Bocca oli marmoria ja varsinkin niin vanha kuin mitä Wikipedia väittää. Tiedä kuinka kauan se on edes ollut alkuperäisessä käytössään (temppelin viemärinkantena?) ennen kuin se on 1200-luvulla laitettu kierrätykseen. Nykyisellä paikallaankin se on ilmeisesti nököttänyt jo 1600-luvulta saakka. Mutta nyt kun tuon on nähnyt, niin täytyy kehua niitä insinöörejä, jotka ovat kehittäneet muovisen Boccan näköisen ennustuskoneen. Ennustuskone on melkein hienomman näköinen kuin aito Bocca. Itselle Bocca della Veritá oli tullut tutuksi Loma Roomassa-elokuvasta, jonka olen nähnyt joskus nuoruusvuosina. Laitoin heti hotellilla kirjastoon varauksen filmistä. On aika vähän fiilistellä Roomaa vähän vanhemmissa tunnelmissa.

Audrey ja Gregory.

Kävelykierros jatkui kohti Aventine-kukkulaa ja Appelsiinipuistoa, Giardino degli Aranci, toiselta nimeltään myös Parco Savello. Katsoimme kartalta mikä olisi suorin reitti puistolle, mutta kun pääsimme paikalle, oli reitti poikki. Onneksi meidän edellä kulki pariskunta, jota tarkkailemalla säästimme jonkin verran omia askeliamme, kun näimme heidän päätyvän umpikujaan. Puisto löytyi kuitenkin helposti, joskin kiipeämisessä oli jonkin verran työtä. Koska oli lauantai, ihmisiä oli melko vilkkaasti liikenteessä, mutta ei kuitenkaan liikaa. Puistossa oli poikkeuksellisen paljon nunnia, joten lähellä oli varmaan luostari. Kirkkoja ainakin oli. 

Giardino degli Aranci.

Puistossa kasvoi appelsiinipuita.

Penkki varjoiselta kujalta.

Ilma oli lempeä ja tunnelma mukava. Asetuimme istumaan penkille, kun vapaa sellainen osui kohdalle. Kuuntelimme puiston toisella laidalla musisoivaan miehen soitantaa ja tunnistelimme kappaleita. Saapuessamme puistoon soi Leonard Cohenin Hallelujah. Seuraavaksi tunnistin Kaunottaren ja hirviön, jonka jälkeen tuli Lennonin Yesterday. Muutama muukin mukava kipale soi, joten kävin nakkaamassa miehelle pari kolikkoa monen muun tavoin. My heart will go on oli vähän liian kulunut kappale, mutta menköön tämän kerran. Puiston toisella laidalla oli myös erinomainen näköalapaikka Rooman katselemiseen ja kuvaamiseen, jota hyödynsimme.

Soittoniekka.

Appelsiinipuiston näköalapaikka.

Roomaa.

Roomaa toiseen suuntaan.

Roma-raama.

Puistovierailun jälkeen jatkoimme kävelyä samaa katua eteenpäin, kunnes tulimme Piazza dei Cavalieri di Maltalle. Tiesimme löytäneemme oikean paikan, koska sen luona oli jono. Sellaista paikkaa ei tässä kaupungissa olekaan, mihin ei tarvitsisi jonottaa... Asetuimme jonoon ja jäimme odottamaan vuoroamme käydä kurkistamassa erään oven avaimenreiästä, joka oli myös työkaverin vinkkaama nähtävyys. Jonotus kesti jälleen 12 minuuttia.

Piazza dei Cavalieri di Malta.

Tirkistelijöiden jono.

Ovi.

Avaimenreikä on hauskasti suunniteltu niin, että siitä näkee Pietarinkirkon kupolin, jota reunustavat oven toisella puolella olevan puiston puut kauniisti. Toinen erikoisuus on, että yhdellä vilkaisulla näkee tavallaan kolmeen valtioon. Pietarinkirkkoon Vatikaanissa, Italiaan tietysti ja puisto puolestaan kuluu Maltan ritarikunnalle ("Maltan ritarikunta on kansainvälisen oikeuden mukaan suvereenivaltio jolla ei ole omaa maa aluettaan." -Wikipedia). Näky oli ennakkotiedoista ja -odotuksista huolimatta yllättävä ja hieno. Kunnollista kuvaa siitä ei tietenkään pystynyt ottamaan, koska valotusolosuhteet ovat vaikeat. Puiston tummat puut pakottavat kameran ylivalottamaan valossa kylpevän Pietarinkirkon. Vähän kiireen tuntuakin on, kun takana odottaa jonollinen ihmisiä. Googlen kuvahaulla löytyy kuitenkin muutamia onnistuneita otoksia tai parin eri kuvan photoshoppauksen tuloksia, joista käy ilmi mistä on kyse.

Kuuluisa avaimenreikä.

Kameran näkymä avaimenreiästä.

Kuvat otettuamme ostimme jääteen aukiolla toimineesta kioskista á 3,50 €. Poikkesimme vielä toiseen kadun varrella olleeseen puistoon, Giardino Storico di Sant'Alessio. Se oli pienempi ja kapeampi kuin Appelsiinipuisto, mutta kyllä sielläkin hetken lepäili ihan mielikseen.

Giardino Storico di Sant'Alessio.

Pietarinkierkon kupoli horisontissa.

Seuraavaksi kävelimme Circo Massimolle, missä näimme lisää turisteja virtuaalilasit päässä. Istahdimme hetkeksi penkille katsomaan Circusta ja mietimme hetken mistä kohdin olimme pari päivää aiemmin nähneet sen vastapäisiltä raunioilta. Alueen toisessa päädyssä hakeuduimme metroasemalle ja ajelimme Terminin asemalla metrolinjaa vaihtaen Spagnan asemalle. Sieltä löytyi hyvin opastettu reitti tunneleita pitkin Villa Borghesen puistoon. Päästyämme maanpinnalle opasteet tosin loppuivat, ja olimme päätyneet paikkaan, jossa ei ollut oikein mitään ja mistä ei nähnyt mihinkään. Hiekkatie, niittyyntynyt nurmikko pientareella ja vain maltillisen lämmin aurinko toivat melkein mieleen Suomen. Jatkoimme kulkuamme suoraan eteenpäin ja lopulta tulimmekin puistoon jonkinlaisen aukion luokse, minkä laidalla oli kahvila ja erilaisia kulkupelinvuokraajia.

Puupää.

Circo Massimo.

Circo Massimo.

Vielä kerran Circo Massimo.

Metrotunnelissa.

Jalat alkoivat taas tuntua jo melko väsyneiltä, joten istuimme tyhjälle penkille katselemaan menoa ja miettimään minne itse lähtisimme. Opaskirjan mukaan puistossa piti olla lampi, jossa saisi jopa soudella, mutta google maps ei paljastanut minkäänlaista vesialuetta saati sen sijaintia. Se jäi siis väliin. Päädyimme tekemään pienen kävelykierroksen, ja näimme pari temppeliä (Antonio e Faustina [samanniminen temppeli oli myös Forum Romanumilla], Tempietto di Diana, leikkisiä puluja, suihkulähteen (Fontana dei Cavalli Marini) ja muista puistomaisia asioita. Melko tiheään istahdimme aina jonnekin lepuuttamaan jalkoja ja nauttimaan kiireettömästä tunnelmasta. Poimin muistoksi pienen valkeahko kiven.

Casino dell'Orologio.

Tempio di Antonino e Faustina.

Fontana dei Cavalli Marini.

Suihkulähde.

Tempietto di Diana.

Diana.

Dianan tempelin koristeellinen kupoli.

Muutama puu oli valinnut omaperäisen kasvusuunnan.

Poistuimme puistosta Porta Pincianan kohdilla ja kuljimmekin kyseisen Portan läpi. Sen jälkeen otimme suunnan alamäkeen. Tie johti suoraan Via del Tritonelle, joka oli meidän hotellin takaa kulkeva vähän suurempi väylä. Matkaa hotellille oli reilu kilometri ja reitti oli helppo, mutta jalkapohjat olivat niin kipeät, että matka tuntui pidemmältä. Ennen hotellille kotiutumista haimme lähi-Coopista virvokkeeksi herkullista Fantaa (appelsiinimehua ruhtinaalliset 12 % [Suomessa vain n. 4 %]) ja sipsejä. Respan herra muistutteli avainta antaessaan seuraavana päivänä järjestettävästä maratonista, joka katkaisisi liikenteen alueelta täydellisesti. Olimme jo aiemmin nähneet asiasta kertovan lapun hississä, ja todenneet ettei kisa haittaa meidän kotiinpaluuta, kun metrolla ja junalla olimme aikeissa liikkua taksin ja bussien sijaan.

Italialaisen näköinen katu.

Virkistäytymistauon jälkeen lähdimme vielä kokeilemaan onnistuisiko ostoskierros hotellin lähikortteleissa. Muutamat magneetit saatiin ostettua tuliaisiksi, mutta muuten mitään ostamisen arvoista ei löytynyt. Väkeä tungeksi kaikkialla liikaa, ja naruja viattomien ohikulkijoiden ranteeseen sitovia huijareita nähtiin saalistamassa ihmisiä, joten mielialakin kallistui shoppailullisesta ahdistuneen puolelle. Ennen hotellille palaamista saimme kuitenkin vielä ostettua postikortit, kun näimme yhden kaupan mainostavan isolla kyltillä, että heiltä saa myös postimerkkejä.

Söpöjä kultariipuksia.

Fontana di Trevi oli päivä päivältä suositumpi nähtävyys.

Santi Vincenzo e Anastasio a Fontana di Trevi.

Hotellilla huomasimme kuitenkin, että olimme onnistuneet ostamaan huijauspostimerkit, joita kaikki netissä haukkuivat. Kaivoin merkit esiin paperipussista, johon kauppias oli ne korttien kanssa sujauttanut ja ihmettelin, kun niissä luki isolla, että pitäisi muistaa käyttää vain heidän postilaatikoitaan. Kyseessä oli siis joku Friend post-niminen putiikki, jonka tarrat meille oli myyty á 1,30€, eli se ei ollut edes ihan halpa erehdys. Nettiarvostelujen mukaan kortit menevät perille aikaisintaan kuukaudessa, monessa tapauksessa kortit olivat jääneet kokonaan toimittamatta. Harmitti vietävästi! Illalliselle lähtiessä kysyimme respasta mistä saisimme official stampseja. Respan neiti neuvoi meille lähimmän postin sijainnin (aamuisen bussipysäkin aukion laidalla), vaikka epäilikin sen jo olevan kiinni. Niinhän se tietysti olikin. Näin lauantaina posti oli sulkenut ovensa jo 12.30. Respa oli tarjoutunut ottamaan vastaan kortit ja rahaa ja joku voisi käydä sitten maanantaina ostamassa merkkejä, mutta päätimme ottaa riskin Friend postin kanssa. Vielä ei ole kortteja kuulunut vastaanottajille...

Friend postin "postimerkit".

Löysimme yhden turistikrääsäkaupan edestä Friend postin laatikon, joka oli laadukkaasti ja vakuuttavasti pahvinen. Jätimme siihen seuralaisen pari korttia, jotka hän oli jo ehtinyt kirjoittaa valmiiksi. Itse olin ehtinyt kirjoitella vasta osoitteet omiin kortteihin (4). Seuraavaksi suuntasimme askeleemme illalliselle. Olimme päättäneet taas noudattaa yhtä työkaverin suositusta, joten meillä oli noin 1,5 kävely edessä. Jouduimme kävelemään erään huikean pitkän tunnelin läpi presidentin linnan puiston alta. Autojen melu oli kauhea ja puolet tunnelin lampuista oli sammuksissa, joten kokemus oli melko kauhea.

Hosteria La Vacca M'briaca näytti vaatimattomalta ulospäin.

Löysimme kuitenkin kohteemme melko helposti. Ravintolan nimi oli Hosteria La Vacca M'briaca. Se oli melko pieni, mutta selvästi suosittu ja tunnelma oli eläväinen ja vilkas. Meille löytyi kuitenkin vielä pöytä, joten kävelyä ei tehty turhaan. Pitsoja ei menusta löytynyt, joten olimme taas hankalan alkuruoka-pääruoka-dilemman edessä. Tilasin itselleni taas bruschettaa ja saltimboccaa, joka täällä sisälsi perunalisukkeen. Tarjoilija tosin luuli, että bruschettaa tulee meille molemmille, joten hän oletti seuralaisen alkuruuan olevan tämän pääruoka ja yritti jo juosta pakoon ottamatta varsinaista pääruokatilausta. Arvattuamme mitä tapahtui, saimme miekkosen vielä stopattua ja korjattua seuralaisen pääruokatilauksen lampaaksi. 

Ravintolan sisustus oli kodikas.

Bruschettat olivat erinomaiset. Niitä oli uitettu erityisen maukkaassa oliiviöljyssä. Saltimbocca oli myös hyvä, mutta seuralainen oli pettynyt lampaaseen. Lampaasta oli kuulemma niin rajusti luita mukana, että syömäkelpoista lihaa oli vaikea saada revittyä irti riittävästi. Tilaamani punaviini oli myös erittäin hyvää, en valikoinut sitä miltään listalta, mutta toivat syrahia. Seuralainen otti oluen. Vettäkin otettiin pullollinen, koska olimme taas vaeltaneet koko päivän juomatta paljon mitään.

Bruschetta.

Saltimbocca.

Lammasannos.

Illalliskokemusta häiritsi hieman ravintolan kiireinen tahti. Henkilökunta juoksi tuomassa ja viemässä menuja, tilauksia, annoksia, juomia ja laskuja niin kovalla vauhdilla, että ruoka oli jo laskutettu ja meitä oltiin lakaisemassa ulos ennen kuin olin ehtinyt juoda pientä viiniäni loppuun. Vesipullo oli vielä koskematon. Ei puhettakaan siitä, että olisin jossain sopivassa välissä odotellessa ehtinyt kirjoitella postikortteja. Juomat tuli hörpittyä kiireesti urakalla loppuun, iso osa vedestä oli ihan pakko jättää. Olimme niin pyörällä päästämme illallisen vauhdikkuudesta, että hinta ei jäänyt mieleen vettä lukuun ottamatta. 3 € tuntui paljolta vedestä, jota emme ehtineet juoda. Muuten ravintola ei ollut erityisen kallis, loppusumma oli melkeinpä edullisempi kuin odotimme. Tai ainakin tällainen mielikuva jäi. Olisiko saltimbocca maksanut 13 €? Viinin hinnasta ei ole mitään käsitystä, koska menussa ei ollut viiniä laseittain, mutta kysymällä sekin järjestyi.

Ilta oli pimennyt emmekä halunneet palata enää samaa tunnelireittiä, jota olimme tulleet. Lähdimme seikkailemaan toista reittiä. Paluureittikin oli lopulta melko suora ja helppo. Puolivälissä olimmekin jo tutuilla kulmilla. Posti-kierroksen kanssa pelkkä illalliskeikka oli yhteensä 3,5 km pitkä.

Suihkuun oli taas pakko päästä. Sen jälkeen kävimme vielä pyrähtämässä Trevin suihkulähteellä noin 22.20 maissa siinä toivossa, että ilta olisi jo hiljentynyt sinnekin. Porukkaa oli kuitenkin läjäpäin sitkeästi paikalla. Trevi taitaa olla hiljainen vain hyvin aikaisin aamulla. Sitäkin voi tarkkailla webkamerasta, jos ikävä iskee. Tietysti mekin olisimme voineet olla järkeviä ja katsoa webkamerasta kannattaako ulos vielä lähteä, mutta taisimme olla liian väsyneitä ajattelemaan enää kirkkaasti.

Joku kujeilija leikki laserilla.

Loppuilta kului postikorttien ja muistiinpanojen kirjoittelun merkeissä. Yritin myös katsoa netin avulla onko lähistöllä yhtään kunnollista ostoskeskusta seuraavaa päivää ajatellen. Jalkojen hoivailu ja venyttely oli myös aivan välttämätön iltapuhde. Nukahtaminen ei tuottanut ongelmia.