Eskilstuna #5 Sundbyholm

15.7.2017

Heräily alkoi taas seitsemissä. Seurasi vakiot: suihku, pukeutuminen, meikki ja aamiainen kahdeksissa. Aamiainen tosin ei ollut ihan vakio, koska sali oli niin täynnä syöjiä, että tuli kiire vallata ainoa vapaana oleva pöytä, joka sekin oli vain kahden hengen pöytä keskilattialla eikä ikkunan ääressä. Toisaalta mukava nähdä, että lempparihotellilla pyyhkii hyvin ainakin kesäviikonloppuisin.

Aamuherkut.

Vähän yhdeksän jälkeen jalkauduimme parkkikellariin, kipusimme autoon, ja lähdimme ajamaan Sundbyholmiin päin. Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Sigurdsristningen, jonne käännyttiin pari kilometriä ennen toista kohdettamme Sundbyholmin linnaa (Sundbyholms slott). Sigurdsristningenin osoite oli syötetty navigaattoriin, mutta päätieltä oli niin isot ja selkeät kyltit, että ilman navigaattoriakin perille olisi löytänyt helposti. Pieni hiekkakenttä kohteen vieressä toimi parkkialueena. Tilaa riitti, koska meidän lisäksi paikalla oli vain yksi seurue, joka teki jo lähtöä.

Sigurdsristningen.

Kaiverrus kalliossa.

Sigurdsristningen on 1100-luvun tienoilta oleva kallioon kaiverrettu kuva, jota kiertää riimukirjoitusteksti: "Sigrid gjorde denna bro, Alriks moder Orms dotter, för själen Holmgers Sigröds fader hennes make." Alueella olevan kyltin mukaan Sigrid on rakennuttanut sillan miehensä Holmgerin muistolle, jonka poika Sigröd on Sigridin poikapuoli. Riimukirjoituksen keskellä oleva kuva tarua Sigurd Fafnesbanen elämästä. Kyltin mukaan keskikuva on valikoitunut aiheeksi samankaltaisen nimien Sigrid/Sigröd (paitsi, ettei nimi ole kyllä yhtään samankaltainen, jos kuollut henkilö on Holmger) perusteella, mikä on tietenkin ihan riittävä peruste, jos kuolleen ihmisen oikea elämä ei ole tarpeeksi mielenkiintoinen kuvattavaksi.

Infotaulu.

Lohikäärme ja päätön ukko.

Punainen väri on lisätty jälkikäteen.

Wikipedian mukaan tarina on vieläkin sekavampi - ainakin sen verran sekava, että kukaan ei ole vaivautunut tekemään siitä suomenkielistä käännöstä. Jos en nyt täysin väärin ymmärrä, niin Sigrid on ollut naimisissa Sigrödin kanssa. Sigröd on kuollut joskus aiemmin. Nyt on kuitenkin kuollut appiukko Holmger, jonka muistoksi Sigrdin on pitänyt pystyttää silta, koska miehensä Sigröd ei ole ollut enää elossa hoitamassa hommaa. (Joskin paikan päällä olevassa kyltissä kerrotaan, että neljännes silloisista silloista oli naisten pystyttämiä, joten sen ei pitäisi olla mitenkään erikoista.) Sigridillä on poika Alrik, jonka isä ei kuitenkaan ole Sigröd (eikä edes Holmger), koska 8 km päästä on löytynyt toinen riimukirjoitus, joka kertoo Alrikin olevan Spjutin poika. Aikansa kauniit ja rohkeat oikein...

Papukaija.

Heppa.

Hieman kallion alapuolelta löytyy tosiaan Sigridin rakennuttaman sillan jäänteet. Kuka tahansa nyt olikaan kuollut, on hän saanut anteeksi syntinsä tämän lahjoituksen ansiosta. Vesi on opastekylttien mukaan ollut näillä tienoilla muinoin 5 metriä korkeammalla, mutta maan kohoaminen on karkottanut vedet kauemmas. Vaikea on kuvitella miltä paikka on näyttänyt tuhat vuotta aiemmin.

Sillan perustuksia.

Palasimme takaisin päätiellä ja jatkoimme kohti Sundbyholmin linna, jonka takapihalle pölähdimmekin parissa minuutissa. Alueella oli linnan nimeä kantava hotelli, satama, kahvila, itse linna ja uimaranta. Jätimme hölmöyksissämme auton ensimmäiselle parkkialueelle minkä löysimme ja kävelimme katsastamaan linnan. Linna-nimestä huolimatta rakennus muistutti enemmän jonkin sortin kartanoa. Sen edustalla oli valtavansuuri nurmikenttä, joka keräsikin päivän mittaan melkoisen määrän ammattimaisia auringonpalvojia, joilla oli kaikilla kokoontaitettavia aurinkotuoleja.  Linnan terassilla oli käynnissä yksityistilaisuus, joten ravintolaa emme päässeet testaamaan.

Sundbyholms slott.

Patsas linnan puistossa.

Linnan pihaa.

Linna läheltä.

Prinssi Eugen maalaamassa Sundbyholms slottia.

Palasimme autolle ja siirsimme sen uimarannan valtavalle parkkialueelle. Myös sataman puolella olisi ollut iso parkkialue. Pysäköinti kaikkialla oli ilmaista, mikä tietysti ilahdutti meitä kovasti. Oleilimme jonkin aikaa rannalla. Järven nimi on Mälaren. Veden lämpötila mitattiin ja se oli 19,9 astetta eli täysin uimakelpoista. Ranta oli todella matala. Edes pitkän laiturin päädyn kohdalla vettä ei ollut yli vyötärön. Kävin uimassa pari kertaa. Välissä nautiskelimme auringosta ja katselimme ihmisiä, joita kertyi myös rannan puolelle runsaasti.

Mälaren.

Rantakansaa.

Minä uimassa. Isompi ja valkeampi pallo on poiju.

Kuvaajan kaverit.

Ranta.

Ennen paluumatkaa kävelimme vielä linnan nurmikentän poikki satamakahvilaan limunaatille + jäätelölle. Kahvila oli täynnä huutavia ihmisiä emmekä meinanneet saada maksettua, kun oli täysin mahdotonta kuulla tarjoilijan ilmoittamaa hintaa. Asiakasnäytölläkin luki vain viimeisimmän luetun tuotteen hinta eikä loppusummaa. Huutamalla tarpeeksi puolin ja toisin selvisi, että maksua kertyi 74 kr. Pullon kruunukorkki jäi myös tarjoilijalta avaamatta, mutta sekin järjestyi omin voimin. Terassilta löytyi huikeasta ihmismäärästä huolimatta vielä vapaa pöytä.

Satamaa.

Satamaravinteli.

Kitty kool-limunaati.

Lopulta palasimme takaisin autolle ja hotellille. Yllätykseksemme autotallin ovi ei hievahtanutkaan, kun ajoimme sen eteen tavalliseen tapaamme. Jouduimme kurvaamaan ensin respaan ihmettelemään asiaa. Sieltä selvisi, että viikonloppuisin oveen tarvitaan koodi. Tämäkin olisi voinut olla hauska tietää etukäteen. Ensi kerralla sitten.

Siivooja oli jälleen kerran vastapäisessä huoneessa ja tulossa meidän huoneeseen sen jälkeen. Paketoimme itsemme ennätysvauhdissa uusiin vaatteisiin ja laukkuihin ja häivyimme pois alta Kaupunginmuseoon välttääksemme uudet epäselvyydet siivoojan kanssa. Museo ei ollut meillä edes kohdelistalla, mutta koska koko kaupungista ei mistään löytynyt Eskilstuna-aiheisia postikortteja, teimme vielä epätoivoisen ratsian museokauppaan.

Eskilstuna stadsmuseum.

Stadsmuseet.

Museoon pääsi sisään ilmaiseksi (ulos myös). Vastaanotossa tyttö selosti antaumuksella mitä on missäkin tilassa, minkä jälkeen pääsimme lopulta etenemään kohti näyttelysaleja. Jokin osa näyttelystä oli pois käytöstä ilmastointiremontin takia, mutta emme antaneet sen haitata tunnelmaa. Ensin tuli vastaan kaupungin historiaa eri vuosisadoilta, missä kerrottiin mm. eri aikakausien yleisimmät ammatit, rikokset ja sairaudet. Yksi halli oli varattu höyrykoneille. Yläkerrasta löytyi Eskilstunan linnan (Eskilstuna slott, jonka olemassaolosta en ollut aiemmin edes tiennyt!) jäänteitä, vanhoja valokuvia, erilaisia miekkoja ja veitsiä. Lapsille yläkerta tarjosi kokeiluosasto (ilman miekkoja ja veitsiä), alakerrassa oli kaupungin historiaan keskittynyt leikkimielinen osasto.

Kaupungin historiaa.

Höyrykonehalli.

Öljysäiliö.

Mustekala?

Koneet olivat ennen paljon kauniimpia.

Kisse yritti piilotella lapsilta.

Veturi.

Kuskin näkymä.

Vipu poikineen.

Miksi keksintöjen ensimmäiset versiot ovat usein aivan järjettömiä?

Punaisesta väristä ja letkusta päätellen palo"auto"?

Miten kukaan osaa käyttää tällaisia koneita?

Kattoakseli pyöritti kaikkia koneita kerralla.

Eskilstuna slott:n jäänteet.

Linnan pienoismalli.

Koristeita.

Pienet sammakot. Tai aika isot.

Linnan sijainti vanhalla kartalla.

Domus/Cityhusetin paikalla ollut talo siirrettiin yhtenä kappaleena Rademachersmedjorna-alueelle.

Siirretty talo yhä yhtenä kappaleena.

Tällaisella veitsellä kelpaisi leikata briestä kimpaleita.

Jännittävän muotoinen miekan terä.

Museokaupan korttivalikoima ei häikäissyt, mutta sentään saimme muutaman kortin ostettua postitettavaksi kotiväelle. Lisäksi ostin pienen vaaleanpunaisen kuplan (auto) ja kaupungin taiteita esittelevän kirjan, koska Eskilstuna on täynnä patsaita, ja teki mieli perehtyä niihin paremmin. Eikä kirja maksanutkaan kuin 10 kr.

Lasten kokeiluosastolle oli tuotu kompakti auto.

Seilaa Eskilstunalla Eskilstunaan!

Pinnan alla.

Parken Zoon klassikkojuna oli saanut edustajan museoon.

Volvolla sai kauhoa hiekkaa.

Menestyksekkään ja ihan mielenkiintoisenkin museovierailun jälkeen menimme uudestaan käymään Rademachersmedjoilla, koska olimme jo melkein naapurissa. Rademacherissa oli täysi hulina käynnissä. Ensimmäiseksi tuli vastaan dramatisoitu opastus, jossa ukkeli näytteli niin taitavasti humalaista, että epäilytti ihan. Esiintymislavalla tehtiin välillä soundcheckiä ja välillä kovaäänet kajauttelivat ilmoille letkeitä karibialaishenkisiä säveliä.

Dramatisoitu opastus menossa.

Rademachersmedjorna.

Haimme taas rosé-lasillisen ja oluen, kuten edelliselläkin käynnillä, mutta tällä kertaa jouduimme maksamaan korotetun viikonloppuhinnan. Juomia oli kuitenkin niin mukava siemailla auringon paahtaessa meitä karrelle, että hinta ei haitannut. Ihmisten puuhasteluja oli myös hauska tarkkailla. Liikkeellä oli taas monen ikäistä porukkaa eikä vain meitä vanhoja ja väsyneitä.

Ummessa lumpeista.

Kotimatkalla poikkesimme ostoksille Åhlénsille. Mukaan tarttui pari paitaa, matkakokoinen pyjama (ohut ja tiiviisti pakkautuva säilytyspussin kera) ja ananas-kuvioidut kalsarit (ei minulle). Cityhusetin Amarantista ostin mukaan yhden Näckrosin sekä kaulakorun. Pressbyrån:sta ostettiin postimerkit, koska museolla ei sellaisia myyty. Hotellille päästyämme huomasimme, että olimme saaneet ns. kotimaan merkkejä. Ei siis ihme, että ostos oli tuntunut poikkeuksellisen edulliselta. Mutta kyllä harmitti! Vaikka toisaalta oli ihan ilahduttavaa, että meitä ei pidetty 100 % turisteina. Kortit oli kuitenkin saatu, joten niiden kirjoittelu saatiin alkuun.

Ennen illallista poikkesimme Gallerianiin, jonka tupakkikioskista olisimme halunneet ostaa uudet postimerkit. Kiska oli kuitenkin kiinni, joten oli pakko palata nolona takaisin Pressbyråhon. Onneksi siellä oli myyjänä jo eri tyttö, joten kenenkään muun ei tarvinnut saada tietää töppäyksestäni. Ostin ihan muina naisina ulkomaanmerkit. Priority-tarrojakin saatiin.

Illallisravintolaksi olimme valikoineet Grappa-nimisen paikan ravintolakadulta. Olimme liikkeellä aikaisin, jotta ehtisimme hyville paikoille ennen terassin täyttymistä. Katunäkymä kuntosaleineen oli vähän tylsä, mutta ilma ja tunnelma oli muuten mukava. Ruuaksi tilasin grillattua karitsan ulkofileetä chevre-kermalla, valkosipulikastikkeella ja perunalla. Hitsi miten hyvää oli! Juomaksi valikoitui Bodvár of Sweden, jonka piti olla sparkling rosé. Sparklingia en huomannut yhtään, mutta ihan mukava rosé-viini se oli kuitenkin. Seuramies otti pitsan, joka ei hienosta ulkonäöstään huolimatta ollut läheskään yhtä hyvä kuin aiemmin viikolla Akropolis-ravintolassa saatu pitsa. Jälkkäriksi otettiin viimeisen illan kunniaksi irish coffeet.

Karitsa-annos.

Rosé.

Pitsa.

Laskun maksamiseen saakka kaikki sujui mainiosti. Ravintola oli täyttynyt. Tarjoilijat sinkoilivat ympäriinsä villisti. Saimme kuitenkin lopulta vinkattua yhden tarjoilijan huomion puoleemme ja tilattua laskun. Koska olimme varsin tyytyväisiä, olisimme halunneet jättää tippiä, mutta tarjoilija säntäsi tuomaan ja viemään laskun, rahat sekä kuitin niin nopeasti, ettemme ehtineet kissaa sanoa. Emme edes ruotsiksi, vaikka katt on sentään yhden kirjaimen verran lyhyempi.

Irish coffeet.

Hölmöinä yritimme turhaan huutaa ja viittilöidä, että antaa olla niiden vaihtorahojen kanssa, mutta vain muut ruokailijat huomasivat meidät. Päädyimme jättämään vaihtorahat pöytään ja toivomaan, ettei viereisen pöydän väki niitä pihistäisi. Vaihdoimme myös äkkiä keskenämme käyttämämme kielen englanniksi ja häivyimme vähin äänin, ettei kukaan tajuaisi meitä suomalaisiksi. Naapuriravintolan terassilla suomeksi ja äänekkäästi laulava humalikko oli jo pilannut kansamme mainetta riittävästi ilman meidän apua.

Hotellille päin kiersimme torin kautta. Halusimme kuvata kadun päädyssä sijainneen seppä-patsaan, joka oli pystytetty juhlistamaan kaupungin 300-vuotista olemassaoloa (1959). Saimme laitettua seuramiehen kortitkin jo postiin. Omissa korteissani oli vasta osoitteet, joten niitä piti vielä illalla täydentää. Huoneeseen päästyämme karu todellisuus iski kasvoille kuin märkä rätti. Käsisaippua oli loppunut jo edellisenä iltana, mutta siivooja ei ollut vaihtanut tilalle uutta putelia. Ei muuta kuin respaan pyytämään uutta. Se meille onneksi suotiin.

Kahden sepän patsas. Mitä kikkailua tuo selän takaa takominen on?

Tolppakoriste.

Pitkä pisara.

Kello ei ollut vielä mahdottoman paljon, joten lähdimme vielä iltakävelylle etsimään vanhan kaupunki-dagikseni paikkaa. Pyörimme tutkimassa poliisiaseman ympärillä olevat korttelit tarkkaan, mutta dagista ei vaan löytynyt. Myöhemmin kotona kyllä selvisi, että ihan hollilla oltiin, mutta dagis oli purettu (olihan se ollut jo ihan purkukunnossa 2008) ja tilalle rakennettu pari koripallokenttää. Kun dagiksen etsimisestä maltettiin luopua, jatkoimme matkaa joen toiselle puolelle etsimään 1680-vuonna tulipalossa tuhoutuneen Eskilstuna Slott:n paikkaa.

Poliisi.

Katse kohti dagista. Parkkipaikan tuolla puolen olevan muurin takana oli ennen dagis.

Löysimme oikean kadun, mutta paikalla oli ainoastaan St. Eskilin patsas ja kyltti, joka olisi kertonut linnasta jotain, jos sitä ei olisi ollut töhritty sprayllä. Ensimmäinen rakennus tällä paikalla oli kirkko, jonka piispa Eskil oli perustanut keski-ajan alkupuolella, ja minne hänet marttyyrikuolemansa jälkeen myös haudattiin. Johanniitat rakensivat kirkon oheen luostarin 1100-luvulla. Kustaa Vaasa puolestaan omi maat itselleen 1527, jolloin paikalle rakennettiin ensimmäinen Eskilstuna hus. 1570-luvulla puinen Eskilstuna hus tuhoutui tulipalossa, minkä jälkeen tilalle rakennettiin järeämpi linna kivistä ja tiilestä, vaikka eihän sekään mikään lopullinen ratkaisu ollut. Töhritystä kyltistä pystyi sentään erottamaan kartan, mistä pystyimme päättelemään missä ja miten päin linna oli paikalla sijainnut. Aivan uskomattoman harmillista, että sitä ei enää ole.

St. Eskil.

Kirkon/linnan sijainti käy ilmi kyltistä.

Linnan piha on nykyään koulun piha.

Palasimme lopulta hotellille kirjoittelemaan valmiiksi postikortit ja muistiin päivän tapahtumat, syömään lässähtäneen leivoksen ja käymään suihkussa. Pakkaamaan ei onneksi vielä ollut tarpeen ryhtyä, koska tavaroita on niin paljon helpompi raahata autoon kuin lentokoneeseen, eikä painorajojakaan tarvinnut laskeskella. Viimeinen yö rakkaassa vanhassa kotikaupungissa oli alkamassa.

Klosters kyrka.

Vesieste.

Joona tanssahtelee ulos kalasta.

Lässähtänyt, mutta herkullinen, Näckros-leivos.