Eskilstuna #4 Rantapäivä

14.7.2017

Se on kumma miten sitä voi olla aamuihminen viikonloppuisin ja lomilla, mutta töihin herääminen talvikaudella tuntuu lähes mahdottomalta. Toinen aamu Eskilstunassa valkeni minulle kuuden maissa. Sen jälkeen en enää saanut kunnolla unta, vaikka yritinkin. Nukuin kuitenkin jopa edellisyötä paremmin. Unien määrä ja vauhti oli vähän kohtuullisempi. Auki jätetty ikkuna hillitsi kuumuuden kertymistä hieman.

Ei se ikkuna siis apposen auki ollut, koska tuollaista sivujen keskikohdilta saranoitua ikkunaa on vaikea edes avata appoon, kun se pitäisi jaksaa vääntää täysin vaakatasoon. Muutenkin olisi epäkäytännöllistä törmäillä unissaan ikkunan reunaan, jos vaikka tarvitsisi vessaan poiketa. Ikkuna oli siis sen verran raollaan kuin sen saa jätettyä, jos laittaa lukkokielekkeen lukko-asentoon ikkunan ollessa vielä auki, jolloin kieleke jää nojaamaan ikkunan karmiin, kun sen laskee "kiinni". Rako oli sen verran pieni, että hyttynenkin olisi joutunut vetämään vatsaa sisään mahtuakseen ahtautumaan huoneeseen. Ilmaa kuitenkin virtasi juuri riittävästi apuun.

Hotelli aamuauringossa.

Aamiaisen jälkeen kävimme pyörähtämässä ulkona ottamassa pari kuvaa joesta ja hotellista aamuauringossa. Pian palasimme kuitenkin huoneeseen valmistautumaan päivään. Hotellisiivooja yritti koputtaa oveen, mutta hänellä oli varmaan maailman pehmeimmät sormen luut, sillä juuri mitään ääntä ei koputuksesta tullut. Luulin ensin hyttysen aivastelevan (hyttysvertaukset tulevat näköjään jo tavaksi) jossain, kunnes tajusin käydä kurkkaamassa oven taakse. Vahvistimme siivoojalle, että tänään tarvitsisimme siivouksen, mutta pyysimme tulemaan vähän myöhemmin, niin olisimme jo poistuneet päivän puuhiin.

Liikenneympyrätaidetta.

Töpselikirkko.

Another day in Paradise.

Joki-panoraama.

Silta-panoraama.

Tiedossa oli helteinen rantapäivä tai ainakin rantapäivä. Lähdimme ajamaan kohti läheistä järveä, Borsöknaa. Navigaattori ajatti meidät kohteeseen taas jotain outoa reittiä, minkä takia ajoimme lähes huomaamattoman kohteen ohi, kun odotin sen olevan eri puolella tietä. U-käännöksen jälkeen löysimme nopeasti oikean pysäköinnistä kulahtaneen pientareen kohdan. Paikan bongaamisessa kyllä auttoi paikalle ennen meitä ehtinyt Volvo. Jätimme oman automme Volvon viereen ja hipsimme polkua pitkin metsikköön.

Piennarparkki.

Noin 150 metrin kävelyn jälkeen eteemme avautui pieni hiekkaranta laitureineen. Ranta oli päästetty ruohottumaan pahasti ja monessa kohdassa oli nuotion jälkiä. Paikkaa piti hetki valikoida, että sai sopivan kombinaation puhtautta ja ei-pisteliäisyyttä (ruoho oli kuivunut neuloiksi). Vielä 2008 tämä Borsöknan pienempi ranta oli vielä puhdasta hiekkaa ja varsin mukava auringonottohommiin. Nyt olisi ollut ehkä viisaampaa hakeutua Borsöknan isommalle rannalle.

Borsöknan pikkuranta.

 

Yhtä rannan puuta vasten nojasi jonkun polkupyörä. Kun olimme ehtineet asettua aloillemme, uikin kaksi miestä rivakasti järven toiselta puolelta paikalle. Toisella oli oikein märkäpuku päällä. Kävin mittaamassa veden, joka oli n. 20,8 astetta. Vähän myöhemmin päivän päästyä kunnolla vauhtiin, oli lämpötila jopa täydet 21 astetta. Otimme ensin aurinkoa ja valokuvia. Uimaan pulahdin kolmeen kertaan. Seuralaiselle veden lämpötila aiheutti enemmän ongelmia. Hän kävikin pari kertaa ensin kahlaamassa laiturittomassa poukamassa ja rohkaistui sitten kokovartalouimaan myös laiturilta.

Laituri oli ennallaan. Keskiosio palvelee lastenaltaana, kun vesi on korkeammalla.

Uimasillaan.

Vesi oli lämmintä.

Ensimmäisten uimareiden häivyttyä meillä oli pitkään ihan privaatti ranta. Lenkkeilijöitä kipitteli ohi säännöllisin väliajoin koirien kanssa ja ilman. Parit ihmiset kävivät lasten kanssa lyhyesti uimassa. Pari ihmistä meloi ohitsemme kanootissa. Lopulta pari seuruetta, yksilapsinen perhe ja teinipariskunta, tulivat myös oleilemaan vähän pidemmäksi aikaa rantaan.

Paluumatkalla poikkesimme Coopissa. Haluaisin ostaa Kockensin vitlökspepparia, mutta Kockensin mausteita ei vaan myydä melkein missään. Nettisivujen mukaan ICA ja Coop olisivat jälleenmyyjiä, mutta toistaiseksi en ole haluamaani herkkua onnistunut löytämään, vaikka Kockensia sinänsä onkin satunnaisesti löytynyt jostain. Lähetin Kockenssille jo sähköpostiakin, että mistä ihmeestä juuri vitlökspepparia ihan oikeasti voisi löytää, kun Tukholman keskustan ruokakaupat on kaikki koluttu, mutta en koskaan saanut minkäänlaista vastausta.

Coopin jälkeen poikkesimme katsomaan erästä katua, missä vanhempani asuivat heti Ruotsiin muuttamisensa jälkeen, mutta ennen kuin minä synnyin. Tarkkaa osoitetta ei ollut enää muistissa, mutta tunnistin talot ulkonäön perusteella. Lisäksi taloja vastapäätä kadun toisella puolella oli yhä olemassa leikkipuisto, jossa muistan meidän poikenneen aina käydessämme verestelemässä vanhoja muistoja ko. kadulla. Suosikkini leikkipuistossa oli vaijerikyyti, joka ilokseni oli yhä olemassa, joskin sitä on varmasti uusittu jossain vaiheessa.

Vanhempien vanha kotikatu.

Hauskuuden huippu - vaijerikyyti.

Tuntemattomia ihmisiä vaijeroimassa.

Palasimme välillä hotellille lepäämään. Siivooja ei ollut ehtinyt usean tunnin poissaolostamme huolimatta vielä käydä huoneessamme. Vastapäinen huone oli hänellä juuri työn alla. Seuralainen lähti ripustamaan älä häiritse-kylttiä ovelle, jotta siivooja ei heti taas yrittäisi änkeä huoneeseen. Siivooja tulkitsi oven avauksen jotenkin väärin ja tilanteesta kehittyi jonkinlainen eripura, jonka osapuolet eivät kumpikaan oikein osanneet ruotsia eivätkä löytäneet muutakaan yhteistä kieltä tai sopua. Ilmeisesti siivooja luuli, että seuramies oli aikeissa valittaa siivoamattomuudesta, vaikka näin ei ollut. Kuulin kuitenkin rouvan toistelevan "hon sa senare". Menin hätiin ja kommentoin, että sanoin kylläkin "lite senare" eikä "mycket senare", mutta pääsimme sopuun siivoamattomuudesta. Halusimme vain lisää wc-paperia, mutta siivooja halusi ehdottomasti antaa myös yhden uuden käsipyyhkeen ja uuden roskispussin. Suostuimme tähän. Erosimme sopuisissa ja ystävällisissä väleissä.

Jollain oli sika kämppäkaverina.

Loppupäiväksi ei ollut suunnitteilla mitään erityistä, joten kirjoittelimme päivän tapahtumia muistiin ja annoimme samalla ajatusten muhia. Lopulta keksin, että haluan lähteä etsimään vanhaa Volvon tenniskenttää. Tenniskenttä oli kyllä oikeastaan jätetty hoitamattomaksi jo parikymmentä vuotta sitten ja 2008 kentät sekä kerhotalo olivat jo täysin tiessään, mutta piti päästä katsomaan mitä paikalla nyt oli. Tietenkään minulla oli vain aavistus tenniskentän sijainnista joen toisella rannalla, mutta pienen ympäriajelun jälkeen tunnistin tenniskentän viereisen talon, mistä pystyimme päättelemään tenniskentän muinaisen sijainnin. Nyt paikalla oli aivan jättimäinen rakennustyömaa. En ole varma mitä kaikkea muuta tenniskentän ympärillä ennen oli, mutta nyt sen takana aukesi vain jättimäinen hiekkakenttä, mihin oli tuotu rakentamiseen tarvittavaa koneistoa ja tarvikkeita. Näky oli masentava, koska tenniskenttä oli lapsena suosikkipaikkojani hengailla, kun vanhemmat pelasivat tennistä.

Tuolla puiden ja tien toisella puolella oli joskus tenniskenttiä.

Kerhotalo oli pystyssä vielä 1994. Kentät olivat jo pahasti rähjääntyneet.

1989 tenniskentät ja kerhotalo olivat vielä käyttökunnossa.

Rappio on vallannut kentät 1996.

1998 tenniskentistä oli jäljellä enää portinpielet.

Tenniskenttien tilalle oli tullut rakennustyömaa.

Rakennustyömaan toisella laidalla.

Poikkesimme myös vilkaisemaan lähellä sijainnutta vanhaa Volvo BM:n pääkonttoria, jossa nykyisin toimii hotelli, Clarion Collection® Hotel Bolinder Munktell. Sielläkin olisi mukava joskus yöpyä, mutta tuntuisi jotenkin kurjalta rikkoa traditio ja nukkua "väärässä" hotellissa. Ja onhan tämä pääkonttorin hotelli enemmän hienon väen hotelli, joten meidän tavallisten ihmisten ei sovi pihaa lähemmäs tulla sotkemaan maisemaa.

Hotel Bolinder Munktell.

Hotellin edustalla kulki viehättävä kävelytie.

Volvon pääkonttori joskus 1970/80-luvulla.

Muistona vanhoista hyvistä ajoista on vielä antiikkinen muki.

Seuraavaksi ajelimme katsomaan Tuna Park-ostoskeskusta. Se oli edellisellä käynnillä ollut melkoisen tuore rakennelma, mutta näytti aika tuoreelta ja siistiltä edelleen. Rakennus oli jotensakin ympyriäisen muotoinen, joten siellä oli helppo tehdä kierros ja nähdä kerralla kaikki paikan liikkeet. Cervera-nimisestä kattaus-liikkeestä löysin uustuotantona Orreforsin Helena-shamppanjalaseja, joita ostin 4 kappaletta, kun kerran olivat tarjouksessa ja kaikkea. Helenat ovat myös sellainen traditionaalinen juttu meillä. Tuna Parkista löytyi yllättäen myös Amarant, joten pitihän sielläkin käydä napoleonilla ja cappuccinolla, NAM!

Tuna Park.

Tuna Park sisältä.

Taas yksi Amarant.

Amarant sisältä.

Ihana napoleon <3

Lisää Tuna Parkia.

Pölyjenpyyhkijällä on näissä lampuissa kova työ.

Orreforsin Helena-lasit sisäänajossa.

Tuna Parkin ympärille oli viimeisen käynnin jälkeen kasvanut muitakin jättimäisiä ostoloita, muun muassa Stora Coop, mistä ostimme sipsejä, juomia ja seuramiehelle surströmmingiä. Vitlökspepparia ei löytynyt täältäkään. Poikkesimme myös Stora Coopin naapurissa olleeseen suurehkoon Systembolagettiin katsastamaan valikoimat, jotka olivat kyllä mittavat. Seuralainen osti pienen valikoiman hassuja olusia, itselleni mukaan tarttui pullo shamppanjaa ja pari pikkupulloa viiniä vietäväksi mummolle maistiaisiksi.

Stora Coop.

Tästä viivakoodinlukija mukaan ostoksille, niin kassalla säästyy aikaa.

Söpöt retropussit.

Pilaantunutta kalaa.

Paikallista herkkua, mikäli sattuu olemaan oluenjuoja.

Systembolaget.

Palasimme taas hotellille. Lähdimme pienen tauon jälkeen tekemään kävelykierroksen kaupungilla. Yritimme ihan tosissamme löytää Eskilstuna-aiheisia postikortteja, joita ei ollut osunut aiemmin silmiin. Eikä niitä löytynyt edes etsimällä. Paluumatkalla haimme Hemköpistä pari ruotsalaista naistenlehteä, seuralaiselle Kalle Ankan taskukirjan ja avaajan surströmmingille.  Veimme tavarat huoneeseen ja lähdimme sen jälkeen surströmmingin ja avaajan kanssa hotellian vastapäätä olemalle picnic-paikalle.

Surströmming ja maistiaisvälineet.

Surströmming on kuulemma sen verran haisevaa myrkkyä, että sitä ei voi suositella sisätiloissa avattavaksi. Netistä löytyneissä ohjeissa mainittiin lisäksi, että purkissa on melkoinen paine ja kalalientä sinkoilisi ympäriinsä tolkuttomat määrät. Suuntasimme purkin taktisesti laiturin reunalta kohti jokea, mikä oli viisasta, sillä purkki ruikkasi komeassa kaaressa lemulitkut ilmoille. Lisää nestettä tihkui purkista koko avaamisen ajan. Kaadoimme enimmät nesteet jokeen.

Avaajan kannattaa olla varovainen.

Seuramiehellä oli jotain vaikeuksia käyttää purkinavaajaa, joten jouduin osallistumaan avaamiseen ja sain pienen tilkan kalalientä toiselle kädelleni, ja kylläpä se haisi! Onneksi sitä ei sentään hakeutunut toiseenkin käteen. Olimme taas pihistäneet aulasta "puulusikan", jolla seuralainen kaivoi purkista noin herneen kokoisen nokareen maistamista varten. Hän kehui tuotetta kammottavaksi eikä pystynyt ottamaan edes toista pikkuruista kalapalaa. Itse olen onneksi allerginen kalalle, joten pystyin kunniallisesti kieltäytymään tarjotusta herkusta. Loput kalat vapautimme takaisin luontoon eli kippasimme kalat jokeen. Purkki, avaaja ja muovikassi, jossa niitä oli kannettu, joutivat viereiseen roskapönttöön.

Purkista pilkottaa pilaantuneita kaloja.

Maistiaisnokare.

Palasimme hotellille noloina käsistämme uhkuvasta hajusta. Ovella varmistimme, että reitti oli selvä, ja luikimme pikaisesti kädet T-Rex-asennossa aulan poikki. Kädet haisivat niin järjettömästi, että kävimme pesemässä ne ensimmäisen kerran jo aulan vessoissa. Pesimme ne vielä muutaman kerran lisää hotellihuoneessa, mutta haju ei vain ottanut lähteäkseen. Yritimme hieroa käsiin vielä mandariinin hajuista käsidesiä, mutta haju tunkin aina vain senkin läpi, mutta vaimeni jo sen verran, että käsiä piti nuuhkia melko läheltä, jos halusi päästä vielä surströmmingin aromeista nauttimaan.

Kala-episodi oli tappanut kaiken ruokahalun, mutta lähdimme kuitenkin illalliselle. Kävelimme rantatietä pitkin parin mutkan taakse Phil's Burgeriin (Aiemmin samoissa tiloissa toimi vähän hienompi Brasserie Oscar-ravintola). Paikka terasseineen oli lähes tyhjä, vaikka oli perjantai-ilta. Terassilla oli pari ihmistä. Kolme jeppeä tuli meidän perässä Phil'siin, mutta annoimme heidän tilata ensin sillä välin, kun itse vielä tutkimme valikoimaa. Minä otin Phil's burgerin 160 gramman pihvillä, roman-salaatilla, juustolla ja sipulilla. Dressingin jätin pois, koska siinä olisi ollut munaa. Seuralaiselle tilasin double cheese burgerin. Juomaksi otimme mineraaliveden ja seuralaiselle Starobrno kevytlagerin. Kaikesta ruotsintaidottomuudestaan huolimatta saisi ukko tilata noin vaikeannimisen juoman ihan itse. Paikalla taisi olla vain kevytolutoikeus, kun menussa ei ollut muita vaihtoehtoja. Ehkä siksi perjantaita juhliva väki oli jossain muualla. Ruuat tulivat nopeasti ja setti oli aika hyvä. Nälkäkin lähti, vaikka annos näytti jotenkin hirmuisen pieneltä.

Phil's Burgerin komea fasadi.

Burgeri-annos.

Meillä oli ihan yksityinen ravintolasali.

Toinen ravintolasali oli suurempi.

Jatkoimme iltakävelylle Phil'sin viereistä siltaa, joka johti vanhaan kaupunkiin. Kuljimme toisella puolella jokea Kaupunginpuistolle, ja sieltä taas sillan yli hotellille päin.

Phil's joen toiselta puolelta katsottuna.

Aiemmin etsitty Janeling oli muuttanut keskustasta joen toiselle laidalle.

Janelingin näyteikkuna.

Iltakävelyllä.

Puiston laitaa.

Tuoleja sai lainata ostoskärry-mallilla.

Kukkain yltäkylläisyyttä.

Guds hand.

Klosters kyrka.

Koukkasimme vielä Nybrogatanin kautta torille ja sitten hotellille. Nybrogatanin ravintolakadulta löytyikin sitten koko hukassa ollut Eskilstunan väestö. Eikä mikään ihme, oli perjantai ja valtavan hieno ilma, vielä illallakin oli 23 astetta lämmintä sillalla olleen infotolpan mukaan. Eikä meitä kyllä kylmännytkään yhtään. Emme kuitenkaan liittyneet juhlijoiden seuraan vaan lähdimme jo hotellille lepäilemään ja miettimään seuraavaa päivää. 

Infotolppa.