iMuri

"Mitäs me kodinhengettäret" on selvästi seuraava suuri ilmiö! Tästä ei ole kauankaan, kun Madonna julkaisi itsestään kuvan imurin kanssa Facebookissa.

Eilen saman teki huippumalli Doutzen Kroes.

Madonna kieltämättä näyttää hiukan siltä kuin ei olisi eläissään joutunut imuroimaan itse. Doutzenin kuva on hiukan uskottavampi. Innolla odotan kuka seuraavaksi julkaisee kuvan itsestään imurin kanssa.

Normaalisti en ymmärrä lainkaan sitä, että joku haluaa kovasti matkia jotakuta julkkista joko hankkimalla samanlaisen kampauksen tai ostamalla saman vaatteen, jota joku kuuluisuus on käyttänyt kerran kameran ollessa sopivasti paikalla. Miksi kukaan haluaa, että häntä ihaillaan sen takia, että osaa seurata trendejä? Eikö olisi paljon hienompaa tulla ihailluksi sen takia, että on itse jotain ainutlaatuista - ehkä jopa trendsetteri? Kuka julkkiskaan muka on tunnettu ja ihailtu sen takia, että osaa taitavasti matkia muita? Paitsi ehkä Jope.

Tässä imurihommassa vain on jotain niin vitsikästä, että tahdon päästä mukaan heti, kun ilmiö on vielä tuore! Eli julkkiskuvia odotellessa tartuin minäkin imuriin ja kuvauksen lisäksi sutaisin auton sisuskalut puhtaaksi.

Ehdoton

Vastikään pidetyt missikisat toivat mieleeni lapsuuden. Tietysti niinkin, että halusin lapsena ryhtyä missiksi, mutta vielä enemmän siltä kannalta, että lapsena maailmankuvani oli aika ehdoton. Ajattelin muun muassa, että jokaisella maalla on oltava vuosittain valittava missi. Se on kansainvälinen laki, jota ei yhdenkään maan sovi rikkoa.

Kaupunki, jossa asun, on maan pääkaupunki (vaikka ei tietenkään ollut), koska eihän kukaan itseään kunnoittava ihminen kerta kaikkiaan voi asua muussa kuin PÄÄkaupungissa.

Markka on tietenkin ainoa oikea valuutta. Suomen markka oli ensimmäinen markka. Saksa on matkinut Suomea ottaessaan omaksi valuutakseen myös markka-nimisen rahan.

Kaikista sääntöjen rikkomiset ovat rikoksia. Esimerkiksi punaisia päin käveleminen on rikos. Osa rikoksista on sakotettavia, mutta suurimmasta osasta joutuu vankilaan. On ollut suuri pettymys huomata, että melkein mistään ei joudu nykyään vankilaan.

Ihminen, joka ei osaa yhdyssanoja, ei saa töitä mistään ikinä. Eikä töitä saa sellainenkaan, joka ei osaa kaikkea kaikesta. Lapsena uskoin vakaasti, että jokaisen on lopulta opittava kaikki asiat, voidakseen työllistyä. Vähän kuten lukemisen kanssa on. Kaikki eivät osaa lukea loistavasti ensimmäisellä luokalla, mutta lukemaan on lopulta opittava. Mikä järkytys onkaan, että ihmiset eivät lopulta opikaan esimerkiksi yhdyssanoja tai muita kielioppisääntöjä, mutta joku pöljä heidät kuitenkin palkkaa. Minähän en palkkaisi edes kaupan kassalle ihmistä, jolta ei kieli taivu moitteettomasti. Onneksi en ole kauppias. En tiedä miksi ajattelin asiasta niin ehdottomasti, koska ei kukaan ole koskaan sellaista väittänyt. Minulle on vain sanottu, että pääsee helpommin parempiin töihin, jos osaa asioita. Kaikenlaisia tulkintoja sitä lapsen mieli sitten tekeekin.

Ihmisillä on myös ties minkälaisia taikinakulhoja. Jopa sellaisia heppoisia, joissa ei ole kunnon kiinnipitokohtaa, pyöristettyjä reunoja tai muita muotoja eikä edes kumirinkuloitua pohjaa, jotta kippo pysyisi hyvin vatkatessa paikallaan pyödän pinnassa. Meillä oli aina hienot ruotsalaiset taikinakulhot, ja kun on suomessa kiertänyt ihmisten kodeissa, niin on törmännyt tähän järkyttävään totuuteen siitä, että heppoiset ja ennen kaikkea väärät taikinakulhot ovat kovassa huudossa tässä maassa. Minun maailmassani vain kumirinkulapohjainen kippo on kunnollinen.

Isällä oli peltipurkissa sellaisia hiukan jauhopintaisia minttukarkkeja. Kun olin pieni, niitä tarjottiin minulle aina joskus. Mielestäni niin harvion kuin kerran vuodessa. Sitten lopulta sain koko purkin itselleni, mutta sitkeästi laskin, että niitä ei saa ottaa kuin kerran vuodessa. Purkissa oli vielä vähintään puolet pastilleista jäljellä. Aina, kun tarjosin sellaisen jollekin kaverille, pidin kirjaa siitä montako vuotta pitää kulua ennen kuin saan itse ottaa purkista seuraavan kerran pastillin. Nyt en ole moneen vuoteen tarjonnut niitä kenellekään enkä ottanut itse. Luulen, että aikaa on kulunut jo sen verran, että olen jopa muutaman pastillin jäljessä.

Lisäksi täytyy toivoa, etten ihan heti joudu dementiatesteihin tai lyö päätäni tms. Jos kysyttäisiin kuka on presidentti tai pääministeri, niin vastaukset olisivat Mauno Koivisto ja Esko Aho. Esko Ahon jälkeen ei ole jäänyt enää mitään uutta päähän. Varhaiselle tasolle on henkinen kehitykseni pysähtynyt, oi voi...

Vantaan L***i

Kuluneella viikolla putkahti taas postilaatikosta Vantaan Lauri, vantaalaisten kirkkoon kuuluvien lehti. Paitsi että eihän se ole kirkkoon kuuluvien lehti, kun se jaetaan väkisin jokaiseen kotiin. Olen saanut sen käsityksen, että Helsingissä seurakunnan lehti jaellaan vain niille, jotka ovat jäsenmaksunsa maksaneet. Miksi sitten Vantaalla ei saa olla rauhassa uskonnolta?

Kysyin tätä Vantaan Laurilta joskus vuosia sitten. Sääli, että tarkka vastaus on hukassa, mutta jotain sellaista siinä sanottiin, että 'Sori vaan, mutta lehdessähän on ihan kiinnostavia artikkeleita myös sellaiselle, joka on ei-uskonnollinen henkilö.', ja ehdotettiin, että voisin liimata oveeni lapun, jossa lukee "Ei Vantaan Lauria, kiitos", mutta sekin on toki sitten lehtien jakajasta kiinni, josko hän viitsii poimia juuri minun valmiiksi niputetusta mainospinkastani pois kyseisen lehden. Luultavasti ei viitsi. Mahdollisesti tyyppi jakaisi jopa tahallaan pari kappaletta minulle naapurin jäädessä ilman. Enkä halua turhaan suututtaa naapureita esittämällä uskonnonvastaista henkilöä, koska en sellainen ole. Päinvastoin. Haluaisin, että mahdollisimman moni kansalainen kuuluisi kirkkoon ja eläisi kilttiä elämää.

Voisin vielä hyväksyäkin lehden pakkojakelun, mutta lehden nimi riepoo vietävästi. Ja tästäkään syystä en halua liimata lehden nimeä oveni koristeeksi... Miksi siihen on pitänyt valita nimi Lauri mukaan? Onhan täällä toki Pyhän Laurin kirkko ja varmaankin Lauri on jonkin sortin merkittävä henkilö, mutta minulle Lauri merkitsee vain ja ainoastaan koulukiusaajaa. Näinpä tai kuulinpa Lauri-nimen missä tahansa, tunnen kuinka vatsani vääntyy mutkille, yököttää ja puistattaa. Onko tämä tosiaan se reaktio, jonka kirkko haluaa ihmisessä herättää? Eikö pakana pitäisi pelastaa eikä saattaa voimaan pahoin?

Eikö lehti voisi edes olla toisella nimellä kuin Vantaan Lauri? Jos siinä on oltava henkilön nimi, niin voisiko se olla jokin niin merkillinen, että nimi olisi todennäköisemmin kiusatun kuin kiusaajan? Tai sellainen nimi, joka ei ole kellään enää nykyään käytössä? Saisi se silti raamatullinen tai uskonnollinen olla. Vantaan Efraim? Entä jos se olisi vain Vantaan seurakuntasanomat tai Vantaan hengelliset uutiset? Vantaan kirkkojuorut? Valitut saarnapalat? Suoraan roskiinhan se silti minun kodissani joutaisi, mutta ei tarvitsisi niin kovasti pelätä, että lehti on eteisen lattialla nimi-sivu ylöspäin. Eikä tarvitsisi miettiä miten päin sen paperikoriin tiputtaa, koska nyt se nimi ei vaan saa jäädä näkyviin!