Walkman up in the ass of Me

Treenaamisesta on tullut tekniikkalaji - ihan uudella tavalla. Sen lisäksi, että pitää suorittaa harjoitukset oikeaoppisesti, on mukana kannettava jos jonkinlaista mittaria ja soitinta, että treenit sujuisivat paremmin ja mukavammin. Sykemittari, askelmittari, polkupyörän ajotietokone, mp3-soitin (auta armias, jos vielä käyttää jotain suurta mötikkää walkmania, md-soitinta tai kannettavaa cd-soitinta), aurinkolasit, polkupyörän pumppu, kypärä, avaimet ja juomapullo pitäisi vähintään olla menossa mukana. Sykemittari on noista ainoa, joka olisi helppo kantaa mukana, mutta sen virittäminen päälle on niin epämiellyttävää, ettei sitä tule tehtyä.

Aika paljon varusteita jää kuitenkin vielä listalle. Kesän kuumien treenipäivien saatossa päässäni on herännyt kysymys: kuka pöljä suunnittelee naisten urheiluvaatteet? Kuka on esimerkiksi päättänyt, ettei naisten verkkareissa tai muissakaan treenihousuissa saa olla taskuja? Kamalaa on ollut helteellä kiskaista päälle varusteliivi, että saa kaikki tavarat kuljetettua reissuun. Pyöräillessä täytyy olla siihen sopivat varusteet, ja kun Malminkartanossa muuttuu apostoliksi, tarvitaan eri välineet. Tietenkään pyöräilyvälineitä ei voi jättää kiinni pyörään, koska joku voi ne siitä nyysiä ihan kiusallaankin. Onneksi olen sentään tyytynyt jättämään kävelysauvat vielä toistaiseksi kotiin.

Myönnän kyllä, ettei se oikein näyttäisi sievältä, jos trikoisissa seksipöksyissä treenaavan neidon lonkan (tai minkään muunkaan ruumiinosan) kohdalla olisi ipodin (tai walkmanin) muotoinen epämuodostuma. Itsehän on neito silti valinnut ostaa seksipöksyt, mutta miksi löysemmistäkin verkkarimalleista pitää puuttua taskut? Että saadaan myytyä enemmän varusteliivejä? Vaikka menisi vain kuntosalille, jossa kaikki tavarat saa jättää lukittuun kaappiin, jää käteen silti se kaapin avain, jolle ei ole mitään säilytyspaikkaa.

Tiedän, tiedän, avainnauhat on keksitty. Kaikissa avainnauhoissa ja kaikissa kaapinavaimissa ei vain ole sellaisia lenkkejä, että niiden käyttö olisi helppoa. Varsinkaan avainnauha ei sovi, jos kuljettaa siinä isompaa nippua, esim. kodinavainta, autonavainta, pyörän avainta, koska tissiltä toiselle pomppiva nauha ei tunnu mukavalta, ja lisäksi se tuppaa repimään mp3-soittimen kuulokkeen johtoja irti korvista. Hankitaan siis kännykkäpussi, jossa on parit taskut, pomppimaan tisseille? Ei sittenkään kovin mukavaa.

Luulisi (minun logiikallani ajateltuna), että mitä kovempi treenaaja on, sitä enemmän on erilaisia mittareita kannettavana mukana. Ahkera treenaaja ymmärtää myös jaksamisen paranevan, jos saa juotavaa sopivin välein treenin aikana, joten vesipullokin löytyy. Sopivan nopeatempoinen musiikki parantaa suoritusta. Mitä kovemmassa kunnossa on, sitä suuremmalla todennäköisyydellä kehtaa ja haluaa käyttää tiukkoja treeniasuja, jotka eivät turhia lepata tuulessa lisävastuksena. Mihin siis urheiluvaatesuunnittelijat ovat suunnitelleet, että oheisvarusteet laitetaan? Sinne minne aurinko ei paista?

Facebook lihottaa, Blogger laihduttaa

Matkaan on enää muutama päivä. On tullut aika käydä läpi kaikki kesävaatteet, joiden käyttämiseen Suomi on liian kylmä maa. En halua tehdä samaa virhettä kuin viime vuonna, jolloin raahasin yhden kesämekon turhaan Kreetalle saakka, todetakseni sen olevan liian pieni. Matkalaukuksikin tekisi mieli ottaa uusi New Yorkin Metro-kartalla kuvioitu laukku vanhan (mutta silti rakkaan), kulahtaneen, keltaisen Samsoniten sijaan. Kun kävin kaivamassa laukut kellarista, tarkistin kumpi on suurempi, ja yllätyksekseni Samsonite voitti. Ei siis turhia tavaroita mukaan tänä vuonna, että mahtuvat tuohon uudempaan laukkuun!

Sovituksista tulikin sitten yllättäen ilon päivä. Mahdun taas siihen mekkoon, joka viime vuonna oli liian pieni. En olisi ikinä uskonut mahtuvani siihen enää, etenkin kun painoa on tullut kilo lisää viime vuoteen verrattuna. Voiko tosiaan olla, että tällä amatöörimäisellä treenauksella olisin saanut aikaan jonkinlaista kehitystä lihaksissa? Mahduin myös moneen paitaan, joita en viime kesänä kehdannut edes peilistä katsoa päälläni yli 15 sekuntia. Ensimmäistä kertaa päälle sujahtivat myös muutama vuosi sitten H&M:ltä tilatut pellavahousut, jotka uutena olivat niin pienet, ettei vetoketjua ollut syytä liikuttaa senttiäkään ylöspäin. Olen aivan pöyristynyt!

Tulos alkaa siis olla selvä: Facebook-lakko on estänyt lisälihomisen ja liikunnasta raportointi Bloggerissa on edistänyt treenihaluja. Täytyy kyllä myöntää, että enimmät treenihalut tulivat kyllä Kreetan reissun odotuksesta ja siitä, etten kestä täyttää 30 vuotta ollen samalla lihavimmillani tämän elämän aikana. En voi uskoa, että istun tässä H&M:n nuken vaatteeksi luulemissani housuissa! Jos nyt joku ihmettelee, miksi en palauttanut liian pientä numeroa, niin kerron, ettei palauttaminen mielestäni ole vaivan arvoista. Ajella nyt ympäriinsä postitoimistoihin ja täytellä lappuja, jotta saisi takaisin n. 10 e! Mieluumimn säilytän vaatteen, ja pidän sitä mittarina näissä toistuvissa laihdutusyrityksissäni. Niin kalliita vaatteita en netistä ostakaan, ettenkö voisi ottaa ko. summan "takkiin".

Muita pieniä iloja: löysin Lappeenrannasta kivan uuden mukin töihin.

Älä kelaile - Relaile!

Virkkukoukkusen muki ostettu Tyykistä.

How to reset the combination lock of a Travel light trolley

Olipa taas ohjeet hukassa, kun piti jotain ryhtyä tekemään. Ja sokea silmä käytössä, kun ei erottanut reset-nappia. Onneksi ohjeet kerrankin löytyivät sieltä mistä ensimmäiseksi lähdin niitä etsimään. Laitetaanpa tänne, niin on uusi paikka mistä lähden niitä seuraavan kerran ensimmäiseksi etsimään.

In English.

Suomeksi ja jollain pohjoismaisella kielellä.

Mökkiviikon satoa

Kuu nousemassa 17.7.

Kuu noussut jo hyvän matkaa.

Ei enää ihan täysikuu.

Suosikkitalo mökkikunnalta <3 Tällaisen kun voisi rakennuttaa järven rantaan nykyaikaisin tekniikoin ja mukavuuksin.

Valopää.

Iltatunnelmaa 20.7.

Häiveperhonen maistelemassa "mätää" ovenkahvaa.

Lappeenrannan hiekkalinnan teema 2011 on sirkus.

Taidokas norsu.

Merileijoniako nämä?

Minä *köh*

Pellet.

Leijonan nenu.

Sirkusväkeä: laiskurit, prinsessat, kirahveja, vauva kumiankkoinen...

Akroabaatit. Vähän turhan eroottisia tällaiset lasten silmille!

Iloton olo

Onkohan kukaan koskaan kirjoittanut opaskirjaa siitä miten pääsee eroon turhista toiveista ja haaveista? Ts. kaikista toiveista ja haaveista. Mitä elinkautisvanki tuumii elämästään? Siis ihan oikea elinkautisvanki, jolla ei ole mahdollisuutta ikinä vapautua vankilasta. Suunnitteleeko hän jatkuvasti pakoa, ja haaveileeko paon jälkeisestä paremmasta elämästä jossain trooppisella saarella? Vai onko hän ymmärtänyt luopua haluistaan?

Elämä on pelkkää ilotonta työntekoa. Siis lomallakin. Tai erityisesti lomalla. Lomahan on sama asia kuin neljä viikkoa aikaa suorittaa vuoden aikana kertyneet kotityöt, ja siinä ohella lukea kaikki kirjat mitä on vuoden aikana halunnut lukea. Kirjalista tosin on sen verran monen vuoden aikana kertynyt, ettei siinä ole vain kuluneen vuoden lukutoiveet. Tänään oli pyykkipäivä. Istuin koko päivän sisällä vuoroin lukien Hitler-kirjaa, vuoroin tyhjennellen ja täytellen pesukonetta. Illalla oli tarkoitus pakkailla tavaroita ja muutenkin valmistautua mökkireissuun.

Eihän siitä valmistautumisesta mitään tule. Etukäteen ajateltuna valmistautuminen on kivaa. Pitää hakea kylmäkassia ja vesikanisteria kellarista, keräillä tavaroita, suunnitella ruoka-ja ostoslistoja, tiskata astiat, viedä roskikset, jättää koti tiptopiksi, että on mukava tulla taas takaisin. Pakkopullaksi meni sekin. Mikä ihme saa minut niin levottomaksi, etten pysty suorittamaan mitään tavallisia askareita ilman, että samaan aikaan pyörii telkkarissa jotain, äänikirja stereoissa tai on kirja lukusessa. Pelkkä musiikkihan ei anna yhtään mitään. Jokainen aivosolu ja millisekunti on pakko täyttää jollakin ulkopuolisella tarinalla tai ajatuksella. Onko vika minussa vai onko tämä jokin moderni kiireen ilmentymä, että pitää olla monta asiaa tekeillä samaan aikaan?

Nyt kun on sitten ollut pakko suorittaa valmisteluita ilman ulkopuolista hälyä, niin mielessä vilistää vain kurjia ajatuksia. Ei voi olla oikein, että ihminen saa "elää" vain 5 viikkona vuodesta. Ei voi olla oikein, että ei saa tuntea minkäänlaista henkistä yhteyttä kenenkään kanssa. Miksi vain lapsia koskee laki, että heidän on saatava osakseen hellyyttä? Miksi televisioon päästetään rumia ihmisiä esiintymään? Miksei ahkera kuntoilu näy muussa kuin käsivarsien rusketuksen syvenemisessä? Tuleeko elämä antamaan enää koskaan tarjoamaan mitään positiivista minulle?

Olisi niin paljon helpompaa pelata elämä loppuun asti, jos oppisi olemaan toivomatta ja haluamatta asioita. Jospa se mökki tarjoaisi taas hieman mielenrauhaa ja vapautusta arjesta, kuten yleensä. Ainoa nautinnollinen asia, mitä vielä keksin tehdä, on erakoituminen. Mökillä voi olla ihan omassa maailmassaan, ja tuntea olevansa vähintään Afrodite noustessaan järevestä aamu-uinnilta.

Mitä opin tänään?

On lomapäivä ja on sadepäivä. Nehän kuuluvat perinteisesti huono-onnisten elämässä yhteen. Olen siis suorittanut erän älyllisiä haasteita pois päiväjärjestyksestä, koska en ole jaksanut keksiä mitään muutakaan tekemistä tänään. Luin loppuun Marilynin Välähdyksiä, sirpaleita-kirjan. Se sai minut hieman uupuneeksi ja alakuloiseksi. Kävin palauttamassa ko. kirjan + toisen kirjan kirjastoon, ja sain samalla mukaani varaamaani Kuin surmaisi satakielen-opuksen. Sittemmin lueskelin työkaverilta lainassa olevaa Hitler-teosta. Selailin myös Älyllisen itsepuolustuksen pikaoppaassa suositeltuja vaihtoehto-medioiden nettisivuja.

Lopulta ryhdyin siivoamaan sähköpostistani NASAn Earth Observatoryn uutiskirjeitä. Saan sellaisen joka keskiviikko, ja ne olivat maanneet lukemattomina marraskuusta 2010 lähtien. On siis muutama uutiskirje ehtinyt tulla, ja melkein puolet vielä lukematta. Ajattelen aina vain katsovani läpi kuvat, ja lukevani vain kauniiden tai erikoisten kuvien selostukset, mutta aina päädyn lukemaan suunnilleen kaiken... Mitä siis opin niistä tänään?

1) Jäätikkö voi kasvaa myös alapuolelta.
2) Ilmassa kulkeutuva hiekka/pöly auttaa estämään ilmaston lämpenemistä.
3) Mississipin tulvia ajatellen on rakennettu monimutkaisia kanavajärjestelmiä tulvavesien ohjaamiseksi hallitusti valituille alueille.
4) Runsaat sadekaudet edesauttavat ankaran metsäpalokauden syntymistä.
5) Puiden/kasvien hyvinvointia voidaan tarkastella mittaamalla niiden yhteyttäessä säteilevää silmälle näkymätöntä punaista fluoresenssi-valoa eikä ainoastaan mittaamalla niiden vihreyttä.
6) Maailman kuivimmalle aavikolle satoi yllättäen 80 cm lunta alkukuusta.
7) 09/2010 Christchurchin maanjäristyksessä kuoli yksi - sydänkohtaukseen. Lievemmässä jälkijäristyksessä 02/2011 kuoli ainakin 166 henkilöä. Enää ei eroteltu kuinka moni kuoli sydänkohtaukseen.

Tulihan siinä monta muutakin asiaa luettua ja vähintään muistutettua mieleen, mutta nuo lienevät mielenkiintoisimmat, koska jäivät erityisesti mieleen. Ilmeisesti asioiden opiskelu ei enää sovi minulle, koska olen koko päivän ollut hieman pahoinvoiva, väsynyt ja olo on ollut sairaalloinen. Lääkkeeksi täytynee ottaa vähän Sinkkuelämää tai Tuhkimotarinaa. Kun vaan osaisi päättää kumpi kiinnostaa enemmän..

Neiti Etsivä

Isälläni ei ollut aavistustakaan minkä teki, kun esitteli minulle Neiti Etsivän. Olin sairas, ja hän kävi kirjastosta hakemassa jotain luettavaa. Asioista ymmärtämättömänä hän oli kysynyt apua kirjastonhoitajalta, joka oli opastanut suosittujen Neiti Etsivä-kirjojen luokse. Hän toi tullessaan kirjat Neiti Etsivä ja hämähäkkisafiiri sekä Neiti Etsivä ja robotti, ja jopa luki niitä minulle ääneen. Innostuin kerrasta jo niin paljon, että pian pakkomielteeksi muuttunut lukeminen sai hänet välillä hermostumaan, kun en lukenut mitään järkevämpää (esim. Historian suurmiehiä [tosin kuka 7-10-vuotias olisi kiinnostunut historian suurmiehistä?]). Ikuinen kiintymys syntyi näihin kirjoihin jo siitä ensimmäisestä. En vieläkään innostu oikein muista fiktiivisistä kirjoista. Jos haluan lukea jostain muusta kuin Marilynistä, Hitleristä, Älyllisestä itsepuolustuksesta, Tulevaisuuden signaaleista, niin jonkun Neiti Etsivän sieppaan vaikka omasta hyllystäni. Ei ole Tuntemattomista sotilaista, Valtioista, Kadonneiden aikojen etsimisestä tai muistakaan historian klassikoissakaan vielä tullut vastaan mitään Neiti Etsivän voittanutta!

Mielestäni isälläni ei silti ole syytä huoleen. Neiti Etsivää täydellisempää nuorta naista saa hakea. Kyllä sellainen esikuvaksi sopii. Neitihän on hyvätapainen, sosiaalinen, nokkela, tietää melkein mitä vain, oppii lähes jokaisessa kirjassa jostain teemasta paljon uutta, on hyvä ja uskollinen ystävä, ahkera, kaikesta kiinnostunut... Tietysti hän on myös sievä, jopa kauniiksi mainittu, osaa mitä vain: ajaa autoa taitavasti, luistella kilpatasoisesti, laulaa, tanssia, näytellä, golffata, toimia mallina, piirtää, ratsastaa, tulkita koodiviestejä, pelata tennistä, uida kuviokelluntaa, kokkailua ja erätaitojakin löytyy. Hänellä on tietysti myös hyvin koulutettu koira, usein bullterrieriksi mainittu, nimeltään Togo. Togo esiintyy valitettavasti vain harvakseltaan kirjoissa, mutta sentään Neiti Etsivä on fiksu tyttö ja on ottanut koiran eikä mitään kissanretaletta! Oma autokin tältä tytöltä löytyy, urheilullinen avoauto. Joka tytön unelma! Paitsi nykyisten viherhippien...

Ei luulisi näin täydellisen tytön tarvitsevankaan mitään sidekickejä, mutta kirjassa on oltava jotain jokaiselle - vähän kuten Spice Girlsissä. Jos ei ihan päähenkilöön pysty samaistumaan, niin hänen rinnallaan on kuitenkin kaksi aivan erityyppistä, mutta sympaattista, avuliasta ja hyödyllistä kaveria, joihin ehkä voi.

Neiti Etsivähän on suomenkielisissä kirjoissa nimentään Paula (Drew). Miksi sitä on ylipäänsä pitänyt lähteä muuttamaan Nancystä, kun kaikki muutkin nimet ovat saaneet olla amerikkalaisia? Hän on sievin, punertavahiuksinen (välillä hiusten väriksi on mainittu kullanpunerva, kullanvaalea, jopa kastanjanruskea), sinisilmäinen, sopusuhtainen ja muuta hyvää. Paulalle en oikein keksi vastinetta Spice Girlsistä. Ginger Spicella olisi punertavat hiukset, mutta se ei vielä riitä.
Bessille ja Georgelle sen sijaan keksin Spice Girls-vastineet.
Bessistä mieleeni tulee Baby Spice ja Georgesta Sporty Spice, joskin olen mielessäni kuvitellut sekä Bessin että Georgen kauniimmaksi kuin heidän Spice-versionsa ovat.

Bess Marvin siis on vaaleahiuksinen, hieman pyylevä, herkuista ja pojista / miehistä pitävä tyttönen. Hän on aina ensimmäisenä menossa lounaalle, jatkuvasti aloittamassa laihdutuskuuria seuraavan jäätelöannoksen jälkeen, ja ensimmäisenä flirttailemassa komeiden nuorten miesten kanssa, kun heitä jossain tulee vastaan. Bess on myös vähän turhamainen, ja välillä erehtyväinenkin muodonmuutosten ja muotikeksintöjensä kanssa.

George Fayne on miehekkäästä nimestään huolimatta tyttö. Tämä asia jaksetaan selostaa lähes systemaattisesti kirjasta toiseen. Välillä mainitaan myös, että Georgen oikea nimi on Georgina tai Georgia (nimen alkuperästäkin on esiintynyt useampia naisellisia versioita), mutta koska George on poikamainen ja urheilullinen, hän mieluummin käyttää poikamaista versiota nimestään. George on tummahiuksinen ja pitää hiuksensa leikattuna lyhyemmäksi. Hiuksista mainitaan usein, että ne ovat kiharat, joten eivät ne ehkä ihan ihan lyhyet ole, tai kiharat eivät näkyisi. Ehkä kuitenkin jotain polkkapituista lyhyemmät?

Poikaystävät ovat yliopistomiehiä, jalkapalloilijoita, komeita ja kaikkien mielestä mukavia. Poikaystävä-käsitettä käytetään kirjassa hyvin varovasti. Pojista puhutaan "erityisinä ystävinä" tai mainitaan, että Nancy kävi eniten ulkona Nedin kanssa. Poskisuudelmia kiihkeämpiin tunteenosoituksiin ei ryhdytä. Muistaakseni vain Venetsian kummituksessa ollaan poskisuudelmia kiihkeämpiä - Gianni-gigolo on suorastaan väkisinsuutelija. Pientä mustasukkaisuuttakin on ilmassa, ja jonkinlaisia lomaromanssin poikasia ilmenee toisinaan. Sitten taas kutsutaan omat pojat mukaan auttamaan ongelman ratkomisessa, ja lomaromanssit hyväksyvät tilanteen kiltisti ja jatkavat edelleen tyttöjen avustamista.

Kirjat ovat hyvin opettavaisia. Lähes jokaisessa on teema, jota käsitellään myös hieman teoreettisesti juonen ohella. Opiskelussa on ollut arkeologiaa, intiaanikulttureja, lasimaalausta, helmenviljelyä, renesanssiaikaa, eläimiä, eri maiden kulttuureja, taidetta... Jos on tarkka, voi kirjoista poimia mielenkiintoisia sanontoja, joissa on historian havinaan, esim. "huusi kuin mielonen". Kuinka moni nykyään edes muistaa mitään Mielosta? Tämä pistää myös miettimään mikä kyseinen lause olisi voinut alunperin englanniksi olla.

Neiti Etsiviä on kirjoitettu jo vuosikymmeniä, ja valitettavasti uusimpien (joita olen lukenut vain ruotsiksi) osalta suunta on sama kuin vaikkapa uusimpien Aku Ankkojen osalta. Alamäki on jyrkkä. Kun on lukenut 105 Neiti Etsivää suomeksi ja 41 ruotsiksi, ja sitten 42. ruotsinkielinen kirja onkin muuttunut kertojan kertomasta tarinasta yks. 1. pers. kertomaksi selostukseksi, tuntuu siltä, kuin jotain olisi rikottu pahasti. Lisäksi Neiti Etsivältä on riisuttu melkein kaikki osaaminen, ja hänet on tehty hajamieliseksi, Bessistä on leivottu kotimekaanikko, joka intoilee autoista ja osaa käyttää mitä tahansa työkaluja. Georgesta on tullut tietokoneintoilija, lähes nettiaddikti. Bessin kykyä hurmata kaikki miehet on kasvatettu ties kuinka monenteen potenssiin, Neiti Etsivän ja Georgen pukeutumis-ja meikkaamistaidot, ja ko. asioista välittäminen on karsittu pois. Georgesta on tehty jatkuvasti nälkäinen, vaikka tosiasiassahan Bess on aina ollut ensimmäisenä syömässä ja George ensimmäisenä kiusoittelemassa tätä siitä. Poliisipäällikkö McGinniskin on aina aikaisemmin toivottanut kaiken avun tervetulleeksi eikä nyrpistellyt nenäänsä Neiti Etsivälle, joka muka vie häneltä mediahuomion.

Rooleihin kuuluvaa kyvykkyyttä (tärkeyttä?) ja kyvyttömyyttä on jaettu tasaisemmin, ja eriytetty entisestään. Auttaako tämä nyt sitten nykyajan nuoria paremmin samaistumaan hahmoihin? Minä en kestä sitä, että yhtäkkiä Neiti Etsivästä on tehty tietyissä asioissa jopa tumpelo - jopa sellaisissa asioissa, missä hän on aiemmin jo ollut erinomainen. Mihin se osaaminen on muka haihtunut ikuiselta 18-vuotiaalta, jonka aika ei kulu eikä vanhuus voi ruostuttaa taitoja? Mennä nyt rikkomaan täydellinen henkilöhahmo! Hävetkää kirjoittajasyndikaatit! Onneksi näitä hirvityksiä ei tietääkseni ole vielä käännetty suomeksi.

Pieleen mennään myös elokuva-puolella. Neiti Etsivä-elokuvassa oli käytetty oikein Nancy Drew -asiantuntijaa lopputekstien mukaan. Minkälainen asiantuntija teki Nancyn isästä ylihuolehtivan vanhan miehen, joka toivoo vain, että hänen tyttärensä olisi normaali teini? Nancyn isähän on aina kannustanut tytärtään tutkimaan ja seikkailemaan, ja kehottanut olemaan varovainen. Koskaan hän ei ole toivonut tyttärensä olevan jotain muuta kuin tämä on. Eikä Nancy ole koskaan ollut mikään friikki, joka ehdoin tahdoin tahtoo pukeutua 50-luvun henkisesti. Päinvastoin hän on aina ollut muodikas ja tyylikäs. Hän on myös sellainen avoin, ystävällinen, ja nokkela luonne, ettei hän missän tapauksessa joutuisi koulukiusatuksi tai huijatuksi niin typerillä tavoilla, kuten elokuvassa. Eikä tuo Emma Roberts niin kovin punatukkaiseltakaan näytä! Jos vaan minut olisi päästetty tekemään filmiä...

Joskus nuorempana yritin kopiokoneella ottaa itselleni kuvat jokaisesta Neiti Etsivän etu- ja takakannesta, jotta niitä selaten olisi helppo valita itselleen kesälukemistoa haettavaksi tai varattavaksi kirjastosta jne. Onneksi kehitys kehittyi, ja olen saanut skannattua kaikki kannet. Ainakin jonkinlaiset versiot niistä. Pidän eniten yllä nähdyistä puolikömpelöistä kansikuvituksista. Vanhat kansikuvat eivät miellytä erityisemmin, mutta kaikkein eniten inhoan uusimpia kansikuvia. Miksi ihmeessä niistä piti tehdä niin älyttömän pikkutarkkoja ja samalla uskomattoman rumia? Maut kai vaihtelevat, koska joku on nuokin hyväksynyt julkaisuun.

Ihan sievä on vielä tämä vanha kansi.

Uusin kansikuvitustyyli taas on oikea rumilus.

Voiko tätä muka hyvällä tahdollakaan sanoa kauniiksi?

Aikanaan haaveilin myös siitä, että jaksaisin lukea kaikki kirjat läpi, ja kerätä tiedot siitä minkälaisia vaatteita kullakin henkilöllä milloinkin on päällä - vaaleankeltainen puuvillamekko jne. Sittemmin olen muuttunut nälkäisemmäksi, ja seuraava tavoitteeni onkin lukea kaikki kirjat läpi ja kerätä tiedot siitä mitä kaikkea kirjoissa syödään ja juodaan. Sen verran on jäänyt mieleen, että aina yöllisten hyökkäysten jälkeen keitetään kaakaota. Kun mennään tapaamaan ihmisiä huviloille, juodaan jääteetä. Usein aterialla syödään kanaa ja jälkiruuaksi sitruunakakkua. (Niin sitä mielessään haluaisi olla Neiti Etsivä, mutta aina huomaa itsessään enemmän ja enemmän Bessmäisiä nälkäisiä ja pulleita ominaisuuksia...) Tästähän voisi pyöräyttää kasaan vaikka kokonaisen keittokirjan!

Vähän näyttää kahvilta ja voisarvelta nämä herkut...

Hemmotteluhoidossa

Tänään oli sitten se papa-kokeen aika. Yritin kovasti löytää etukäteen tietoa papa-kokeen ja ehkäisyrenkaan yhteensopivuudesta, mutta enpä löytänyt mitään muuta kuin taas pakokauhuisia ruikuttajia foorumeilta. Olin jopa ajatellut ottaa sen varmuuden vuoksi pois, mutta tietysti se pääsi kiireessä ja jännityksessä unohtumaan. Eipä tiennyt näytteenottajakaan suoraan sanoa, että voi antaa sen olla tai täytyy ottaa pois. Onko meitä Nuvaringin käyttjiä tosiaan niin vähän, ettei niitä tule papa-kokeissa koskaan vastaan? Kävi kuitenkin ilmi, että papa-kokeen ottaminen onnistui hyvin myös renkaan ollessa paikallaan.

Muutenhan se käsittely ei ihan hemmotteluhoidosta käynyt. Sisään pääsin kuitenkin 4 minuuttia etuajassa ja ulos kävelin jo 9 minuutin kuluttua. Mukava neitonen siellä joutui kurjan homman tekemään. Epämukavaahan se tietysti on, mutta en ymmärrä lainkaan sellaisia kommentteja, että tuntuu kuin miekalla oltaisiin halkomassa naista kahtia. Ei se todellakaan siltä tunnu, jos osaa yhtään rentouttaa itseään. Ikävin vaihehan on se, kun eiffeltorni tai grillipihdit tai mitä lie tungetaan paikalleen, mutta sitten ei mikään tunnukaan enää miltään. Eikä kannata turhan tarkkaan yrittää katsella mitä sinne ollaan laittamassa, parempi ettei tiedä, jos on taipumusta psykologiseen pakokauhuun. Seksiä mukavampaa hommaa papa-kokeessa käyminen joka tapauksessa on, koska papa-kokeen ottaminen hoituu niin paljon nopeammin, ja päälle kehut, että hyvinhän se meni.

Tuli sitten muuten vaan mieleen, että ihmiset ovat sitten älyvapaata sakkia pelkoineen. Piikeissä, hammaslääkäreissä ja gynekologeissa ei varsinkaan ole mitään pelkäämistä. Eikä se auta yhtään ketään, että sitä pelkoa lietsotaan yhdessä ja tartutetaan omiin lapsiin ym. Omituista kieroutunutta huumoria se, että pitää aina yrittää hammaslääkäriin menevää kaveria pelotella. Pitäisitte kaikki vain hyvää huolta hampaistanne, niin ei tarvitsisi yhtään pelätä.

Piikkikauhuisia tuntuu tuttavapiirissä olevan eniten. Minusta esimerkiksi verikoe on kokeista parhain. Nopeaa, kivutonta, hajutonta ja mautonta. Haluaako joku tosiaan muka mieluummin pissiä kuppiin tai kaivaa lusikalla näytettä haisevasta pökäleestä? Yök! Minusta on verta otettu aika älyttömän monta kertaa elämässäni, olen aina kiinnostuneena katsellut pistämistä, ja vain kerran pistämisen kanssa on ollut ongelmia. Eipä se neulan pyörittely silloinkaan sattunut paljon enempää kuin jos vahingossa itseään jollain terävällä tökkää. Epämiellyttävää, mutta ei todellakaan kauhistuttavaa!

Olkavarteen annettavat rokotteet eivät tunnu missään, jos piikitettävän lihaksen rentouttaa. Rentous myös edesauttaa sitä, ettei pistokohta jälkeenpäin oireile tai kipuile. Vielä vähemmän tuntuu, kun isketään puudutuspiikkiä ikeneen. Hädin tuskin tuntee pienen kosketuksen, kun piikki osuu poskeen, mutta sehän ei edes nipistä. Senkin piikin myötä muuttuu hampaiden hoitaminen paljon hauskemmaksi. Jopa niin mukavasti ovat minun hammashoitoni menneet, että pidän mieluusti varalla paria viisaudenhammasta, jotta ne voi sitten käydä revityttämässä irti, jos sattuu tarvitsemaan sairaslomaa töistä. Vai onko työ vaan äärimmäisen kauheaa, jos mieluummin antaa repiä hampaat suusta? No ei, mutta se repiminen ei vaan tunnu mitenkään kauhealta, jos on hyvin puudutettu eikä turhaan panikoi.

Kuuleehan sitä sitten niitä kauhutarinoita, että viisaudenhammasta on yritetty tuntikausia repiä irti, ja sitten luovuttaa jopa siltä päivältä. Kannattaa siis valita lääkärinsä paremmin. Omani repäisi 2 viisaudenhammasta alle noin 20 minuutissa, kun kävin ensimmäiset kaksi poistattamassa. Niistä toinen oli vielä koukkujuurinen ja muka vaikea.

Gastroskopia oli myös ihan siedettävää. Ei mukavaa, mutta kurjin osuus oli heti alussa, kun letku piti saada nielaistua ruokatorven puolelle. Sen jälkeenhän sitä vain röyhtäytti ja kuola valui, mutta mikäs siinä oli kölliessä. Kyllä sen voisi uudestaan tehdä myös.

Kaikkihan joutuvat elämänsä aikana erinäisiin vähemmän hauskoihin lääketieteellisiin tutkimuksiin. Älkää siis hyvät ihmiset lietsoko turhaan paniikkia. Älkää kuvailko kipujanne liiotellen, älkääkä puhuko mitään kauheuksia sellaiselle, joka on ensimmäistä kertaa menossa johonkin tutkimukseen. Kyllä sitä voi realistisesti sanoa, että jokin asia on epämiellyttävää, tai nipistää hiukan, mutta jos ei asiaansa pysty tunnekuohutta kertomaan, on parempi pitää suunsa kiinni.

Jälkeenpäin voi myös olla hauskaa palkita itsensä. Ehkä minusta on tullut niin urhea kokeissakävijä, kun lapsena sai lääkärikäynnin jälkeen aina valita lelulaatikosta jotain. Omahyväisenä tyyppinä valitsin tietysti aina urhoollisuusmitalin enkä mitään lelu-lelua. Eikö kuka tahansa tahdo olla urhoollinen? Eikö se edellytä vähintään sitä, että ei anna peloilleen ylivaltaa, vaikka vähän jännittäisikin? Eikö se edellytä avointa mieltä, ja sitä että opettelee ja totuttelee asioihin, jotka ovat vain osa elämää? Ryhtykää kaikki urhoollisiksi kanssani!

Tapperhetsmedalj * Farbror Eriks Barnverksamhet

Muutakin kivaa löytyi sitten, kuten vanhat vuosia kadoksissa olleet lippikset. Mahtaako noista enää yhdestäkään saada putsaamalla käyttökelpoista...? Lisäksi löytyi pientä sievää krääsää pikkutavarahyllyyn laitettavaksi. Viuhkat eivät kyllä mene mihinkään hyllyyn, vaan ne odottavat seuraavaa hellepäivää, jolloin ne joutuvat ihan aktiivikäyttöön. Vielä kun olisi sellainen raamikas kreikkalaisuros, joka voisi vuoroin hieroa kipeitä lihaksia ja vuoroin leyhytellä viuhkalla...

Tehot irti

Heräsin aamulla arkimeluun jo ennen seitsemää. Yritin vielä nukkua, mutta ei siitä mitään tullut. Vaihtelevat äänet veivät mielenkiintoni ja yritin kuunnella mitä kaikkea ulkona tapahtuu. Roska-auto oli liikkeellä, kuorma-auto peruutteli jossain, Hämeenlinnantie humisi, lentokoneita jyristeli yli ja ulvovia lapsia kulki ohi vanhempien raahatessa heitä jonnekin. Jostain kuului myös omituinen, toistuva suhahtava ääni, josta ei tullut mieleen kuin kuorma-auton kokoinen höyrysilitysrautta. Mikä sellaista ääntä pitää?

Lopulta olin liian hereillä, ja nousin ottamaan lääkkeeni. Puuhastelin hitaasti aamupalan kanssa, että vähintään 10 min kuluisi ennen aamiaista. Onneksi puuron keittäminen ei käy turhan nopeasti. Varsinkin, jos siitä haluaa hyvää. Olin täysissä pukeissa lähdössä asioille klo 8.30, mutta oli pakko tarkistaa ovatko suunnittelemani paikat edes auki siihen aikaan. Onneksi Rengasnet oli. Heitin kesärenkaat autoon, ja huristin sinne. Pääsin heti vaihtoon. Tarkemmin sanoen auto pääsi heti telineille ja renkaat vaihtuivat 10 minuutissa. Kurvasin tarkistamaan Varustenetin (pelkkiä net-päätteisi nimiä tänään?) tilannetta, mutta se oli vielä kiinni.

Jatkoin matkaani Myyrmanniin, jossa Posti oli onneksi jo auki. Pääsin lähettämään paketin, joka muuttui tiskillä maksikirjeeksi. Vakuutuslaitoksen konttoria ei löytynyt enää mistään, vaikka se infotaulun mukaan on edelleen olemassa. Onneksi tekstiviestitse saa kätevästi koneen äärellä majailevalta työläiseltä tiedot lähimmistä konttoreista. Kipitin siis vakuutusputkan sijaan Tarjoustaloon ostamaan orkidealannoitetta (kotiin) ja pyykkipoikia (Kreetalle).

Suuntasin seuraavaksi kotikirjastolle ja saavuin sinne pian sen aukeamisen jälkeen. Sain uusittua lainan ja maksettua sakot. Seuraavaksi kävin apteekissa hätistämässä numerolla 126 olevaa paappaa tiskille, koska paappa oli keskittynyt lukemaan jotain lappujaan, enkä halunnut numerojärjestyksen menevän sekaisin. Mikään ei ole ärsyttävämpää (varmaan monikin asia on, jos sitä alkaisi pohtimaan oikein toden teolla), kuin liian myöhään heräävä 126-tyyppi, joka tajuaakin vuoronsa koittaneen vasta 127 kilahtaessa (törähtäessä kuvaisi ääntä paremmin, mutta ei ole niin kiva sana) ruutuun. Tottahan hänet huolitaan vielä siinä vaiheessa tiskille, mutta kun seuraava asiakaspalvelija vapautuu, lyö hän ruudulle 128 tietämättä, että minun vuoroni on jäämässä välistä. Eikö näissä numerolappujärjestelmissä ole peruutusmahdollisuutta, koska luulisi tätä tapahtuvan yhtenään? Vai eikö sitä osata käyttää? Tässä kohtaa kehitys saisi kehittyä!

Apteekin vieressä oli pankkikonttori, jossa kävin viemässä kolikoita talletusautomaattiin. Oli niitä taas muutamassa kuukaudessa kertynyt noin 55 euron edestä. Koska en ikävöi Konalaa kovin usein, halusin hoitaa myös Varustenetin vierailun pois jo tänään. Matka jatkui siis takaisin sinne. Tällä kertaa putiikki oli jo auki. En oikein tiedä mitä olin hakemassa, saati onko sellaista olemassakaan, mutta päädyin kuitenkin ostamaan Aquapacin kamerapussin. Jonkinlaisen pussin halusin, koska pieni korteille tarkoitettu pussi on hiukan liian pieni joskus. Nyt on ainakin kaksi pussia, joista kamerapussi on jo ihan kivan kokoinen. Eikä sekään haittaa, että sinne saa kameran, jos vaikka innostuisi kuvailemaan vettä pinnan alapuolelta. Poimin mukaan askelmittarinkin. Tyhmä laite muuten. Siitä ehkä myöhemmin.

Seuraavaksi etsimään Tikkurilasta vakuutusfirman konttoria. Se löytyi kohtuullisen helposti, ja asiointi oli oikein sujuvaa. Ei tarvinnut odottaakaan kauan, ja nyt tuli hoidettua kotivakuutus sellaiseksi kuin halusin. Tämähän on siis ollut tehtävälistalla jo muutaman vuoden, mutta kuka sitä muka ehtisi asioita heti hoitaa? Lisäksi on tapaturmavakuutusta ja matkavakuutusta, joten Kreetan reissu on turvattu. Eiköhän joku muutaman pennosen saa, jos taitan jalkani Samarian rotkossa, jään pillastuneen pelastusaasin jalkoihin ja paikallinen mediheli törmää vuorenseinään. Ikeassa ei ollut tarkoitus käydä, mutta koska olin jo Tikkurilassa saakka, kävin hakemassa Kreetalle hylättäväksi halvimman pannun, kattilan, kuorimaraudan sekä vispilän, mitä löysin. Ikean parkkipaikalla riitti taas ihmettelemistä, kun eivät ihmiset osaa autojaan ajaa niistä kohtalaisen suurista parkkiruuduista millään ulos, ja kuinka parin lapsen pakkaaminen autoon vie 10 min... Mutta se itsepalvelukassa on sitten loistava keksintö!

Tavoitteenani oli selvitä päivän askareista puoleen päivään mennessä, mutta niin siinä vaan kävi, että olin kotosalla vasta yhden maissa. Lieventävinä asianhaaroina pidän yllättävää reissua Tikkurilaan sekä Varustenetin huonoja aukioloaikoja. Toisaalta kävi nolosti, ja unohdin teettää vara-avaimen sekä ostaa leikkuulaudan. Tämä tietää uutta reissua Myyrmanniin lähipäivinä.

Iltapäivästä sain varattua itselleni ajan Huslabin hemmotteluhoitoon - papa-kokeeseen. Aurinkoa sain juuri sopivasti, ja innostuin lähtemään vielä pyörällä Malminkartanoon. Kiersin 3 kertaa mäen päälle, ja olisin jaksanut kiertää vaikka koko yön, kun olin niin hyvässä vauhdissa. Ajattelin kuitenkin, ettei pidä liikaa repiä. Huomasin myös, että on paljon antoisampaa treenata jotakin tavoitetta varten eikä vain laihduttamista varten. Askel kulkee ihan eri tavalla, kun mielessä siintää Kreeta, joka tulee toteutumaan, eikä laihtuminen, jonka toteutuminen on epätodennäköistä.

Kaikesta huolimatta olen sitä mieltä, että vietin tehokkaan päivän. Näillä tehoilla ei kovin montaa vapaapäivää enää tarvita, että vuoden aikana kertyneet henkilökohtaiset asiat on hoidettu, ja voin palata töihin etuajassa. Jee!

Marilyn etc.

Vieläkään ei lomafiilistä oikein ole löytynyt. Ei tunnu perjantailta, lauantailta eikä sunnuntailta. Työasioita en ole yllättäen ehitnyt miettimään, kun olen kuluttanut aikaani kärsimällä kuumuudesta, tekemällä ostos- ja tehtävälistoja, lukemalla Marilyn Monroen mietteitä... Hassua miten ihmiset loppujen lopuksi ovat ihan samanlaisia. Marilyn on väkerrellyt sekalaisia muistiinpanoja ja runon tapaisia muistivihkoihin. Ajatukset ovat paljolti samanlaisia kuin minunkin, vaikka olemme täysin eri maailmoista. Suorituspaineet tuntuvat vaivaavan tähtiä siinä missä meitä taviksiakin. Myös Marilyn on ollut ahkera analysoimaan itseään. Onko maailmassa oikeastaan ketään niin pinnallista, etteivätkö moiset mietteet joskus vaivaisi itse kutakin?

Marilynin muistiinpanoista tulee mieleen omat sekalaiset vihkoni, joista jonkun raahaan yleensä matkalle mukaan. Omituisen luottavaisesti olen välillä kirjaillut muutaman sivun päiväkirjamaisia tekstejä, välillä vain listannut muistettavia tai tarkistettavia asioita. Enkä todellakaan ole täyttänyt järjestyksessä sivuja vaan kirjoitellut milloin minnekin. Mistä tulee ihmisen tarve merkitä muistiin tiettyjä ajatuksia? Suurinta osaa ajatuksia en merkitse muistiin, ne eivät ole sen arvoisia, tai sitten ne ovat liian yksityisiä tai häpeällisiä, että voisin ottaa sen riskin, että joku joskus erehtyy lukemaan niitä. Mikä tekee jostakin ajatuksesta sellaisen, että sen haluaa ehdottomasti kirjoittaa sen sijaan, että sitä vain ajattelisi? Onko ajatuksesta ylpeä, kun uskaltaa sen kirjoittaa? Vai onko se vain jotain niin tärkeää, ettei voi ottaa sitä riskiä, että itse unohtaisi sen?

Takaisin maallisempiin asioihin... Silkkikimonon löytäminen ei olekaan mikään helppo tehtävä. Kävin Funky Ladyssä, Stockmannilla keskustassa ja Jumbossa, Sokoksella, Anttilassa ja olen tutkinut nettikauppoja. Tarjolla olevat kimonot ovat joko 100 % polyesteriä, minkä joku saisi kieltää lailla, tai sitten vain tylsän värisiä tavallisia aamutakkeja. Toistaiseksi kivoin löytyi Jumbon Stockmannilta. Se on hehkuvan oranssi, mikä on mukava parannus harmaisiin ja mustiin riepuihin, mutta hihansuut ovat pitsiä. En oikein ole pitsi-ihmisiä. Olisin halunnut raikkaan värin lisäksi eksoottista kuviointia, kukkia, ornamentteja tms. Amazonilla olisi ollut kauniisti kuvioitu kaapu, ja ulkonäön perusteella olisin voinut sietää keinokuituisuudenkin, mutta myyjä ei suostu toimittamaan Suomeen. Täytyy antaa Stockan oranssin muhia vähän mielessä.

Luulisi, että kesällä silkkiset ja ihanan viileät yöasut olisivat jonkinlainen sesonkituote, mutta niin vaan roikkuu joka tangosta paksua puuvillaa, veluuria ja toinen toistaan kuumempia ja tylsempiä yöasuja. Kokeilin ihan huvikseni eilen mahtuuko vanha silkkiyöpaita vielä päälle, koska en oikein fanita alasti nukkumista. Nyt vaan ovat yöt olleet niin kuumia, ettei puuvillassa pysty nukkumaan, joten se on valittava alasti tai silkissä. Hämmästyksekseni vanha silkkiyöpaita sujahti päälle vaivatta. Vähän se oli nafti rinnan kohdalta, mutta tämähän siis todistaa, etten ole koskaan lihonut, ainoastaan kasvattanut kuppikokoa *KÖH*. Joka tapauksessa siinä oli ihanaa nukkua, kun ei tarvinnut olla alasti, mutta spagettiolkaimissa oli sopivan viileää, ja silkissä muuten vain ihanaa pyöriä ja käännellä kylkeä.

Eilinen ostosreissu oli silkittömyydestä huolimatta antoisa. Sain hankittua monta tavaraa toivelistalta: Kreetan kartan, Aarikan koruja matkalle, kynsilakkaa, shortsit (ensimmäiset vuosiin) ja huonon vesilämpömittarin.





Bad pool termometer :)



Aurinkolasit vahvuuksilla tuli tilattua, ja kun sai 2 yhden hinnalla, niin oli sitten pakko tilata myös uudet silmälasit, joita en luultavasti aio käyttää ikinä. Myyjä onnistui huiputtamaan minut tilaamaan violetin sävyiset pokat, vaikka otan niihin ruskean linssin. En millään usko, että ne tulevat näyttämään hyvältä. Mutta aurinkolasien osalta tärkeintä on toiminnallisuus, ja ettei muoto ole aivan liian väärä naaman pyöreyteen nähden. Täytyy toivoa, etteä tulevat 2,5 viikossa, että ehdin hakea ne ennen Kreetan reissua. Lupasivat toimitusajaksi 2,5 - 3 viikkoa. Lisäksi löysin sattumalta myös uuden necessäärin, jollaista olenkin haikaillut jo pitkään. Vanha on niiiin tylsä ja kulahtanut, ettei sitä meinaa kehdata käyttää enää.

Tämän päivän kauppareissusta oli tulla suuri floppi, mutta tarpeeksi sitkeän kiertelyn jälkeen löysin kahdet bikinit ja toiset shortsit. Hörpin päivällä toisen puolikkaan shamppiksen, luin taas yhden neiti etsivän, yritin ottaa aurinkoa jalkaterille, söin 3/4 mustikkapiirakkaa päivän mittaan, ja illalla käytin auton pesussa. Sain myös vihdoinkin lisättyä pissapoikaan vettä! Eilen ilta-auringon paisteessa oli jo vähän hankala ajaa auringonlaskuun, kun tuulilasi oli niin likainen. Jääkaappi on taas tyhjennetty herkuista. Bikinikunto on vielä kaukana. Työelämästä muistona on kipeä olkapää (hiirikäsi?), joka on haitannut nukahtamista jo useampana peräkkäisenä yönä. Valentina kuntoili ja ui itsensä pullukasta kaunottareksi Tuhkimotarinan tälle päivälle osuneessa jaksossa, joten olen hyvin inspiroitunut aloittamaan taas itsekin huomenna ammattiurheilullisen elämän.

Painelen siis ensimmäiseksi apteekkiin ostamaan kipugeeliä ja vähän EPOa. Sen jälkeen ajan sponsoriautoni (kai muillakin kuin misseillä on sponsoriautoja?) rengasfirmaan ja yritän saada jonkun vaihtamaan kesärenkaat vihdoin alle. Normaalisti vaihdan renkaat itse, mutta loukkaantumisen (se olkapää) takia asiat on joskus hoidettava rahalla. Lounaaksi syön vain raejuustoa ja kanaa. Treeniä on tehtävä vähintään pyörällä 15 km tai yhdistetty pyöräily ja Malminkartanon mäkikiipeily. Käsipainojakin olisi syytä heilutella ja vatsapenkki laittaa natisemaan. Toivottavasti on vähemmän kuuma jo huomenna. Vakuutusasioita pitäisi hoitaa, viedä kolikoita pankkiin ja lähettää paketti kaverille. Jos oikein innostun, varaan ajan papa-kokeeseen. Viisaudenhampaatkin (viimeiset 2 kpl) pitäisi käydä vedättämässä, mutta ehkä säästelen niitä vielä toistaiseksi pahan päivän varalle. Siitä kun saa pari päivää sairaslomaa, niin voi olla parempi käydä vasta, kun todella tarvitsee sen vapaan töistä.

Lomalla

Kauan odotettu lomani on alkanut. Omituista kyllä sain kahden viimeisen päivän aikana solmittua oikeastaan kaikki irtonaiset langanpätkät siistin paketin ympärille käärenaruksi. Kerrankin pääsin jopa lähtemään töistä vähän aikaisemmin (1,5 h). Oikeastaan reilusti aikaisemmin, kun ajattelee, että muutaman kerran olen joutunut jäämään ylitöihin voidakseni huoletta lähteä lomalle. Omituista on myös se, että minulla ei ole iltapäiväshamppiksesta huolimatta minkäänlaista lomatunnetta. Minulla ei ole edes perjantai-tunnetta! Tuntuu enemmän keskiviikolta. Ehkä se tästä.

Pyöräytin lomalle lähtöni kunniaksi eilen mustikkapiirakan, jota tänään tarjosin omalle tiimilleni (niille, jotka eivät olleet lomalla). Sattumalta eräs toisen tiimin työkaveri väkersi myös mustikkapiirakan oman lomansa kunniaksi. Vähän jäi kaivelemaan, kun mustikkapiirakkakuninkuutta ei saatu ratkaistua. Onneksi kuitenkin oma porukka veteli piirakkaa poskeen viikset väpättäen ja jopa toisia paloja meni sellaisellekin, joka välillä ei huoli yhtään palaa mistään. Piirakkakisan vastustajakin kävi maistamassa mitättömän pienen nurkan piirakasta, ei huolinut lisää, eikä sanonut mitään - huono merkki. Parempi siis varmaan näin, ettei voittajaa alettu julistamaan.



Söin muuten orvokinkin.



Kurvasin kotiin alkoholiliikkeen kautta. Ostin puolikkaan pullon (ehjän ja kokonaisen pullon siis, joskin sisällön määrä puolet vakiokokoisesta pullosta) rose shamppista. Kiiruhdin kotiin jäähdyttämään sitä pakastelokerossa ja sitten kipitin sen ja mansikkakipon kanssa parvekkeelle lukemaan Neiti Etsivää. Paljon parempaa ei voi olla.

Paitsi että se shamppis ei ollut erityisen hyvää. Rosen kanssa on aina riskinsä. Note to self: älä osta enää Jacquart Brut Mosaïque Roséta. Duval-Leroyn rose ei myöskään ollut erityisen hyvää. Jopa kuohuviinipuolen rose Freixenet Cordon Rosado Brut on loistavaa verrattuna kahteen edellä mainittuun. Sen sijaan (palatakseni taas shamppiksiin) Lanson Pink Label oli aivan ihanaa, ja aika hyvää oli Nicolas Feuillattenkin rose. Onneksi sentään oli söpö korkki tämän päivän juomassa.

Kesälomasuunnitelmia ei liiemmin vielä ole. Kotona oleskelua, mökkeilyä ja loppulomasta keikka Kreetalle. Ihana Kreeta <3 Huomenna täytyy vähän lähteä ostoksille hankkimaan erinäisiä tarvikkeita mukaan matkaan. Toivelistalla olisi shortseja, Kreetan kartta, pari korua, lippis, bikinit, silkkikimono (ei varmaan raski ottaa matkalle mukaan), aurinkolasit vahvuuksilla, vesilämpömittari, varvastossut, kynsilakkaa...

Kreetaa fiilistellään jo taustakuvan avulla.

Suomen kesäkin osaa olla ihana silloin, kun ei sada. Juhannusilta tarjosi kauniin sateenkaaren mökkirantaan.