Matkamaskotti Larry

Olen jo pidemmän aikaa halunnut kirjoittaa koosteen Larryn seikkailuista, jonkinlaisen Larryn tarinan. Nyt siihen tuli sopiva tilaisuus, kun kerrankin on aikaa tarpeeksi. Mutta mennään asiaan. En tiedä mistä oikeastaan aloitan, koska jostain syystä Larryn tarinan hahmottaminen ja jäsentäminen tuntuu vaikealta, mutta yritetään aloittaa alusta tai vähän ennen sitä.

Ennen Larrya minulla oli monta vuotta lelu-koira nimeltä Vou. Vou kuitenkin katosi salaperäisissä merkeissä yhdellä matkalla eikä koskaan enää löytynyt. Olimme tammikuussa 1991 Gran Canarialla Bahia Felizissä lomailemassa. Mukana oli Vou ja vaimonsa Piku. Eräänä aamuna lähdimme käymään rannalla. Olin pukenut päälleni kylpytakin, jonka taskussa Vou istui. Kun pääsimme vesirajaan saakka, huomasin Voun kadonneen. Lähdimme välittömästi samaa reittiä takaisinpäin, mutta Vou oli jo tiessään. Joku oli sen ilmeisesti jo ehtinyt poimia mukaansa. Murhe oli valtava. Itkimme Pikun kanssa koko päivän ja seuraavan yön.

Alkuperäinen Vou päivää ennen katoamistaan.

Jos olisin some-näppärämpi, voisin ehkä nyt käynnistää #desperatelyseekingvou -kampanjan Voun löytämiseksi. Voussa oli jopa hyvä tuntomerkki. Sen takapuoleen oli kirjoitettu silloisen asuntomme rapun kirjain ja asunnon numero. Kynän jälki oli jo imeytynyt muoviin sen verran tiukasti, että sitä ei pitäisi millään saada liuotettua pois. Mutta jääköön Vou sinne missä on, toivon sen vain olevan onnellinen.

Voulle ruvettiin Suomeen palaamisen jälkeen etsimään seuraajaa lähinnä kirpputoreilta. Kaikenlaisia muita koira-hahmoja löytyi ja tuli ostettuakin. Niiden joukossa oli Larry. Minulla oli lopulta useampia Larryn näköisiä koiria, mutta jostain syystä Larry lopulta puhutteli eniten ja vakiintui suosikikseni - vetäytyvästä hiusrajasta huolimatta. En tietenkään kärsinyt katsoa sellaista kaljuuntumista, joten liimasin Larrylle vähän uutta turkkia ohimoille sopivan värisestä langasta. Pari vuotta myöhemmin kirpputorilta löytyi täsmälleen Voun kaksoisolento, mutta se ei silti ollut enää sama kuin alkuperäinen Vou. "Je ne sais quoi" puuttui. Larry vei siis voiton.

Muistuttaa Larrya, mutta ei taida olla. Turkki on pörröisempi ja nenä punakampi.

Lelukoirakokoelman muita yksilöitä.

Larry oli vakiinnuttanut paikkansa suosikkina 1993 vappuun mennessä.

Uusi "Vou" ja Larry lähdössä Kyprokselle 1993.

Larry ja "Vou" nukkumassa omistajansa päällä Kyproksen lentokentällä.

Kovin monihan ei sitä heti arvaisi, mutta Larry on rodultaan pitkäkarvainen skotlanninpaimenkoira. Lassie oli luonnollisestikin suursuosikkini, joten Larryn piti olla samaa rotua. Nimensä Larry on saanut Blytonin Salaisuus-kirjasarjan henkilön mukaan. Kirjan takakannessa kuvattu Larry oli niin söpö poika, ja olihan hahmo muutenkin reipas ja reilu tyyppi.

Salaisuus-Larry.

Löysin pari vuotta sitten komeroita siivotessa muistiinpanoja Larrysta. Se on niiden mukaan syntynyt 12.11.1991. En ole ihan varma olisinko ollut niin nuorena jo niin nokkela, että olisin osannut laittaa ostopäiväyksen talteen, mutta ei se täysin mahdotonta ole. Olen aina ollut innokas tilastoinnin harrastaja. Vuosiluku sentään pitänee paikkansa, joten Larry on täten 28-vuotias. "Koiran vuosissa" se olisi huikeat 196 vuotta, mutta se on vetreä kuin nuori koira.

Larryn isä meinasi olla Turre, mutta olikin lopulta Renne. Karva (kuka pöljä näitä nimiä oikein keksii?) taisi olla vähän huikentelevainen äiti.

Larryllahan on myös on vaimo, Dinah. Dinah on vähän sievempi ja selvempi rotunsa edustaja kuin Larry. Pentujakin oli lopulta läjäpäin, mutta niistä en varsinaisesti muista mitään. Paitsi vanhimman pennun nimi oli Lolita.

Dinah ja Larry.

Dinah, Larry ja pennut.

Alkuun Larry matkusti ihan vain lelun roolissa mukana sekä kotimaassa että ulkomailla. Jossain vaiheessa se vakiinnutti asemansa maskottina, joka tulee mukaan tuottamaan onnea, kun matkustan uuteen maahan. Siellä olen aina pyrkinyt kuvaamaan sen jonkinlaisen tunnistettavissa olevan monumentin edustalla muistoksi ja todistusaineistoksi. On kuitenkin muutamia maita, missä olen matkustanut jo ennen kuin Larry on syntynytkään, joten niissä Larrya ei ole kuvattu, esim. Norja ja Espanja. Välillä olen taas tilaisuuden tullen kuvannut Larryn samassa maassa toistamiseen, jos entistä parempia taustoja on ollut tarjolla. Vähän harmittaa, etten ymmärtänyt kuvata Larrya viime kesänä Barcelonassa, vaikka se siellä olikin Andorran takia mukana. Joskus tulee töpättyä.

Larry Eskilstunassa Ruotsissa.

Larry uimassa Ruotsissa.

Larry Ahvenanmaalla, onhan se melkein "maa" ja Backstreet Boys melkein paikallinen monumentti...

Voun katoamisesta oppineena olen hankkinut Larrylle pienen kapselin, josta löytyvät yhteystietoni siltä varalta, että onnistuisin senkin hukkaamaan. Olen tosin Voun jäljiltä sen verran traumatisoitunut, että en ihan helposti päästäisi Larrya silmistäni. Älkää kertoko Larrylle, mutta sen panta ja hihna ovat oikeasti kissalle tarkoitettuja. Se voisi olla kolaus sen itsetunnolle. Larry olkoon siinä uskossa, että ne ovat ihan oikeita koiran varusteita. Passia Larrylla ei sentään ole, mutta se on silti aina selvinnyt turvatarkastuksista ongelmitta. Lentokoneeseenkin se on päässyt ilman lippua.

Larryn varusteet.

Larryn kuvaaminen ulkomailla herättää aina hilpeyttä ohikulkijoissa ja kanssaturisteissa, mutta sentään kerran olen nähnyt toisenkin turistin kuvaamassa maskottiaan nähtävyydellä (nalle Colosseumissa). Välillä olen tarvinnut nolostuneen matkaseuralaisen apukättä koiran kannatteluun, mutta Larry on sen verran valloittava kaveri, että ihmiset ovat suosiolla auttaneet. Itse suhtaudun Larryn matkailuun huumorilla, ja jos sen kuvaaminen naurattaa muita ihmisiä, niin iloitsen heidän ilahduttamisestaan. Lontoossa eräs mies käytti tilaisuutta hyväkseen ja otatti itsestäänkin kuvan samalla paikalla minun avullani. Larry on sellainen trendsetter (no pun intended) ja osaa valita hyvät paikat. Toivottavasti miehen kuvista tuli parempia kuin Larryn kuvista.

Saa nähdä pääsemmekö enää uudessa maailmassa Larryn kanssa minnekään, mutta toivon, ettei kuvakokoelma jää tähän.

Larry Pariisissa, Ranska.

Larry New Yorkissa, USA. Taustalla vapaudenpatsas (tuo pieni piikki horisontissa).

Larry Berliinissä, Saksa.

Larry välilaskulla Zürichissä, Sveitsi.

Larry Ateenassa, Kreikka.

Larry Karnakissa, Egypti.

Larry asettui riviin muiden eläinten kanssa Karnakissa.

Larry Madeiralla, Portugali.

Larry maisteli madeiraa Madeiralla.

Larry Taorminassa, Sisilia, Italia.

Larry Etnalla.

Larry Cataniassa, Sisilia, Italia.

Larry Lontoossa, UK.

Larry Lontoossa.

Larry Budapestissä, Unkari.

Larry ja Széchenyin ketjusillan leijona.

Larry Bratislavassa, Slovakia.

Larry Bratislavan linnan edustalla.

Larry Butrintissa, Albania.

Larry ja Ali Pashan linna, Butrint, Albania.

Larry Sarandan rannalla, Albania.

Larry muinaisen teatterin raunioilla Pafoksessa, Kypros.

Larry Atatürkin aukiolla, Nikosia, Pohjois-Kypros.

Larry Pyhän Sofian katedraalilla (Selimiye-moskeija), Nikosia, Pohjois-Kypros.

Larry San Marinossa.

Larry Piazza della Libertàlla, San Marino.

Larry Colosseumilla, Rooma, Italia.

Larry Roomassa.

Larry Forum Romanumilla.

Larry Pantheonilla, Rooma.

Larry Vatikaanissa.

Larry Nyhavnissa, Kööpenhamina, Tanska.

Larry ja pieni merenneito.

Larry Andorrassa.

Larry ja Noblesse du Temps, Andorra.

Helsinki - Kuivasaari

17.8.2013

Lisää muinaismuistelua seuraa tuoreemman tekemisen puutteessa. Seuramies oli nuorena poikana käynyt puuhastelemassa jotain armeijajuttuja (lumenluontia tai vastaavaa puhdetyötä) Kuivasaaressa, joten nyt kun sinne yhtäkkiä oli alettu tehdä retkiä, päätimme osallistua. Minua on jotenkin armeijan kurinalaisuus (ja uniformut) puhutellut, joten tällaiset kohteet kiinnostavat minuakin.

Seuralainen huolehti retken ideamoottorina myös sen varaamisesta. Matka piti esi-ostaa puhelimitse IHA-Linesilta. Puhelun aikana saatiin tarvittavat tiedot retken maksamiseen tilisiirrolla. Tilisiirrosta piti sitten ottaa printti mukaan retkipäivänä. Se vaihdettiin satamassa lipuksi. Hintaa reissulle tuli 30 € per henkilö. Tilinumeron mukaan rahan vastaanotti Suomenlinnan Rannikkotykistökilta, joka ilmeisesti huolehti laivayhtiön vaivojen korvaamisesta.

Retken lähtöaika oli klo 11, mutta paikalla piti olla 15-30 minuuttia etuajassa, koska liput piti olla lunastettu 10.45 mennessä. Lippuja myytiin laiturilla myös ilman ennakkovarausta, mutta silloin ei tietenkään ollut takuuta mahtua mukaan. Lähtöpaikka oli Merisatamassa Café Caruselin takana. Olimme hyvissä ajoin paikalla jo parkkipaikan varmistamisen takia. Laivaannousun yhteydessä meiltä tarkistettiin vielä henkilöllisyystodistukset, koska saarelle ei päästetty kuin Suomen kansalaisia. Ajokortti ajoi asian.

Merisaukko kyyditsi meidät kuivasaareen.

Matka saarelle kesti kolmisen varttia. Sää ei ollut häävi. Tihkusade uhkasi, mutta onneksi selvisimme suurimman osan kierroksesta sateetta. Ensimmäiseksi retkiryhmä jaettiin kolmeen ryhmään, jotta kiertäisimme saaren hieman eri tahtia emmekä ruuhkauttaisi tykin ahtaita käytäviä täydellisesti. Yksi ryhmistä lähti luontopainotteiselle kierrokselle. Reput ja kassit olisi voinut jättää lähtöpaikalle, mutta me emme halunneet luopua omistamme. Jos jostain ahtaasta paikasta ei meinaa mahtua, niin vaikeampaa se on minulle itselleni kuin repulle. Koko repun idea on se, että siinä voi raahata arvoesineitä helposti mukana, eikä hylätä niitä minne sattuu.

Pientä aallokkoa oli havaittavissa.

Kuivasaaren linnake.

Armeija-asuinen mies selosti meille paikan historiaa, kierrätti meidät kohteesta toiseen sekä kertoili kierroksella näkemistämme asioista. Ryhmän perässä seuraili armeija-asuinen nainen, joka vahti, ettei kukaan karkaisi joukosta. Saarella pyöri jonkin verran muitakin armeija-asuisia tyyppejä pitämässä asioita silmällä. Kävimme kiipeämässä tähystystorniin. Sitten matka jatkui kohti tykkiä.

Tähystystorni.

Pepi.

Kurkistus tähystystornista.

Näimme kaikenlaisia mittareilla varustettuja laitteita, erilaisia laskentatyökaluja ja ammusvaraston. Lopulta pääsimme tykin ytimeen. Käytävät ja oviaukot olivat paikoin ahtaita, mutta kyllä niistä ihan normaalilla liikuntakyvyllä selvittiin. Hyvät kengät ja joustavat ulkoiluvaatteet olivat paikallaan. Saimme erinomaisen kattavan ja kiinnostavan esittelyn tykin käytöstä. Seuramies ei kehdannut kysyä miten käy tykin sisällä olevien ihmisten korvien, kun tykillä ammutaan. Minä sen sijaan seisoin ihan perää pitäneen armeija-naisen vieressä, jolta jossain mielenhäiriössä tulin tätä kysyneeksi. Tykin sisään ei kuulemma kuulu mitään, vaikka ulkopuolella pamaus on korvia huumaava. Vaikka tykki oli aivan valtava, niin sen laukaisu tapahtui pienestä lattialla olevasta napista.

Työkaluja.

Mittareita ja säätimiä.

Kone.

Tykin ammuksia.

Kenttäpuhelin.

Monen sadan kilon painosta aamusta ei olisi pitkään ilman kärryä kuskannut.

Tykin uumenissa.

Piipun perän peitti järeä luukku.

Laukaisupainike lattiassa.

Poistuimme tykistä sen katon kautta. Katselimme muistomerkkiä ja sekalaista tarpeistoa ulkosalla ennen kuin siirryimme Sotilaskotiin kahville ja munkille, joka piti maksaa käteisellä (hinta on valitettavasti päässyt unohtumaan). Olihan se nyt sellainen klassikko-tapahtuma mikä pitää joskus kokea. Lopuksi poikkesimme vielä katsomaan saunaa. Siitä ei ihan hemmottelukylpylä tullut mieleen. Sade lankesi päällemme lähtöä odotellessa, mutta onneksi pääsimme pian laivalle suojaan.

Kuivasaaren tykin katolla.

Kuivasaaren 12" kaksoistykki.

Tykillä ammuttu reikä muistomerkissä.

Tarpeistoa.

Kuivasaaren sotilaskoti.

Sotkun munkki ja kahvi.

Kuivasaaren sauna.

Pesutilat.

Sauna sisältä.

Paluumatka sujui vähän nopeammin, siihen kului vain reilu puoli tuntia. Takaisin Merisatamassa olimme n. klo 14.35. Retki oli kokonaisuudessaan erittäin mielenkiintoinen ja hyvin opastettu. Mitään muuta en jäänyt kaipaamaan kuin parempaa säätä ja ehkä uutta vierailua paremman kameran kanssa.

Poiju kuivalla maalla?