Eskilstuna #6 Kotimatka

16.7.2017

Silmät alkoivat aukeilla seitsemissä. Ettei homma jäisi viime tippaan, ryhdyin keräämään tavaroita kasaan ja täyttämään matkalaukkua. Kun seuralainen lopulta suostui virallisesti heräämään, lähdettiin aamiaiselle. Aamiaissalista ja aulasta piti ottaa vielä parit valokuvat muistoksi. Minäkin olin lopulta saanut postikortit kirjoitettua valmiiksi, joten teimme pienen aamukävelyn vielä torille, jonka laidalta olimme löytäneet pari postilaatikkoa. Ne nököttivät vierekkäin ja olivat keskenään ihan samanlaiset, joten kokeilin laittaa kaksi korttia ensimmäiseen laatikkoon ja kaksi korttia toiseen. Yhtään kiitoksia ei korteista kuulunut, joten en tiedä pääsikö yksikään perille. Pari muutakin maisemakuvaa otettiin vielä hotellin naapurustosta ennen huoneeseen palaamista.

Viimeinen aamiais-suklaaherkkupalleroinen.

Hotellin aamiaissali.

Fristadstorget.

Graniittihauva.

Tori-panoraama.

Hamngatanin liikenneympyrä.

Suihkulähteen vene.

Miekkaa mahtavampi.

Seuramies ryhtyi pakkaamaan omia tavaroitaan, kun taas itse sain jo loikoa tyytyväisenä nojatuolissa ja surffailla netissä etsien lisätietoja kotimatkan nähtävyydestä. Klo 9.50 maissa kävimme kuskaamassa tavaramme autoon. Kävelimme jo tottuneesti ajoramppia ylös ja ulkokautta kiertäen takaisin aulaan. Sama Marie, joka otti meidät vastaan, oli myös tekemässä meille check-outin ja hyvästelemässä kotimatkalle.

Viimeinen katsanto rakkaaseen maisemaan <3

Hotellin aula.

Ajelimme taas hissillä autolle, jonka tosin olisi voinut jo ajaa hotellin eteenkin odottamaan, mutta kun ei ajattele, ei ajattele. Ennen kaupungista poistumista kävimme vielä poikkeamassa Stora Coopissa ostamassa seuralaisen puoliveljelle purkin surströmmingiä. Vaikka purkki sisältää pilaantunutta kalaa, oli se kylmäsäilytystavaraa. Velipoika oli kuulemma kuitenkin halukas ottamaan riskin, joten piti meidänkin se sitten ottaa. Paketoimme purkin huolellisesti pariin muovikassiin ja toivoimme, ettei se räjähtäisi matkan aikana.

Panttihilut menivät Afrikkaan.

Ajelimme vielä takaisin keskustaan vilkuttamaan sille viimeiset hejhejt, ja kurvasimme vasta sitten kohti moottoritietä. Navigaattori oli säädetty opastamaan meidät 1500-luvulla rakennetulle Gripsholmin linnalle (Gripsholms slott). Linna oli suunnilleen puolimatkassa Eskilstunasta Tukholmaan, ehkä vähän lähempänä Eskilstunaa. Linnan vierestä löytyi parkkipaikaksi tarkoitettu hiekkakenttä, mistä löytyi vielä hyvin tilaa, kun olimme niin aikaisin liikenteessä. Ihmisiä tuli kuitenkin jatkuvalla syötöllä lisää.

Gripsholms slott.

1100-luvun riimukirjoitusta.

Saari.

Gripsholm joskus 1970-luvulla. Puut on sittemmin vaihdettu.

Emme jaksaneet mennä linnan sisään kierrokselle, koska pelkäsimme siihen kuluvan liikaa aikaa. Pyörimme siis vain linnan ulkopuolella. Kävimme katsastamassa sisäpihan tykit ja puistoa linnan ympärillä. Merimetso päivysti kivellä linnan rannan läheisyydessä. Puistokierroksen jälkeen poikkesimme kellarikerroksen museokauppaan.

Gripshomin linnan sisäpiha.

Koristeistutus.

Keltaruusu.

Lyhty.

Sisäpihan nurkkaus.

Tykistö.

Koira lienee saanut pallon palkkioksi veistäjän mallina poseeraamisesta.

Tunneli.

Kaivopiha.

Gripsholmin linna.

Suomi 100-istutus?

Kellopiha.

Melkein ajassa.

Hebe-jumalatar viihtyy kukkien keskellä.

Hebe ja Gripsholmin linna.

Gripsholm slott.

Kellarissa oli näytillä myös linnan pienoismalli, josta näki poikkileikkauksesta myös sisätilat, joten kaikki tuli nähtyä. Kaupasta ostimme pari magneettia yhteishintaan 78 kr. Yritin maksaa 90 kr (50+20+20), mutta vaihtorahan laskeminen tuotti (sinänsä kyllä herttaiselle) myyjäpojalle niin paljon vaikeuksia, että oli pakko kaivaa tasaraha ja sitten vielä hetki neuvotella, että sain yhden 20 kr setelin takaisin. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Tornin läpileikkaus.

Kukkaloistoa.

Juuri tällaisen puutarhan ja kasvihuoneen olen aina halunnut <3

Pieni saari eli saarinen.

Vielä ei ollut kiire lähteä kohti Tukholmaa, joten köröttelimme linnan kupeessa olevaan Mariefredin pikkukaupunkiin. Siellä pääsimme käymään vessassa ja saimme tuhlattua vähän aikaa kävelemällä muutaman korttelin ympäri. Tukholmaan ajeltiin sen jälkeen noin 45 minuutissa. Navigaattori harhautti meidät luonnollisestikin eri reitille kuin mistä olimme alkuviikosta ajaneet ulos kaupungista. Jouduimme siis luovimaan kaupunkiajoa Södermalmin läpi, mitä olin erityisesti halunnut välttää, mutta se menikin ihan helposti Slussenin valtavasta remonttimylläkästä huolimatta.

Gripsholmin linna Mariefredistä nähtynä.

Mariefred.

Ajoimme auton Viking Linen terminaalin parkkipaikalle ja maksoimme tunnin pysäköinnistä. Teimme pienen kävelykierroksen Södermalmilla. Kävimme katsomassa muiden turistien joukossa näköalapaikan maisemat ja pyörimme vanhojen puutalojen seassa ihmettelemässä, että sellaisiakin vielä oli tällaisella paikalla. Paluumatkalla poikkesimme pieneen ICAan ostamaan vähän evästä ja sitten palasimme taas terminaalille. Helsingin tolkuttomasta jonotuksesta viisastuneena kävimme terminaalilla vessassa ennen kuin palasimme autolle ja lähdimme ajamaan kohti check-iniä.

Vikingterminalen i Stockholm.

Näköala Tukholmaan.

Gamla stan.

Selfie.

Puutaloja Södermalmilla.

Tuonne pitää pian mennä.

Suomi oikealla.

Check-iniin oli jonottamassa tusinan verran autoja, jotka kaikki jonottivat jostain syystä kahdelle kopille/luukulle, vaikka parissa muussakin kopissa paloi vihreä valo. Ensimmäisestä kopista heilui jopa käsi. Kun kerran kaikki muut halusivat mieluummin jonottaa, niin kiilasin jonon hänniltä mainitulle ykköskopille. Sieltä tyttö heti kysyi nimeltä, että olemmeko Nejane ja ojensi saman tien valmiiksi printatut liput ja laput kouraan. Saatesanoiksi saimme käskyn ajaa kaistaa yksi ja häipyä pois tieltä autokannelta heti, koska autoilevaa porukkaa oli tulossa kyytiin runsaasti.

Check-in:in paremmalla puolen olikin autoja niin rutkasti, että kaikkien kaistojen jonot ulottuivat lähes kopeille saakka. Ajelimme suoraan ykköselle ja ripustimme taas kohde-lapun taustapeiliin.
Meidän perään ajeli joku ulkomaalainen, joka oli hetkeä liian myöhään huomannut ykköskopin olevan käytössä. Kaverilla oli jatkuvasti sen jälkeen hieman huono tuuri, koska me olimme joka välissä aina viimeinen auto meidän kaistalta, joka pääsi ajamaan jonnekin. Meidän jälkeen jono taas pysäytettiin ja sinne jäi kaveri kauas taakse, kun muilta kaistoilta ajatettiin autoja väliin.

Kaista 1 vetää.

Vahingonilo sai nopean rangaistuksen, kun ajoimme laivaan (sama Gabriella kuin mennessä). Karskin näköinen karju ohjaili autoja ajamaan oikeaan paikkaan hattuhyllyllä. Meidän vuorolla kaveri kääntyi meihin selin ja huitoi vasemmalla kädellä. Kun sitten ajettiin käden osoittamaan suuntaan, niin kaveri sai raivarin ja alkoi huitoa käsillä kohti maata. Eihän siinä osannut tehdä muuta kuin pysähtyä tuumimaan mitä tyyppi meinaa, mikä laukaisi hänessä pahantuulisen karjunnan "Tänne nyt sieltä!". Tämä on näköjään paikka, missä ei voi ottaa mallia siitä minne edellinen auto ajaa tai mihin suuntaan kädet heiluvat. No, some you win, some you lose, mutta paha mielihän siitä tuli, kun päivä oli siihen saakka ollut niin onnistunut, ja sitten menee tällaisessa helpossa asiassa töpeksimään.

Pääsimme kuitenkin ripeästi laivaan ja hyttiin ilman tuntikausien jonottelua kuten lähtiessä. Max 30 min meni kaikkinensa terminaalilta hyttiin siirtymiseen. Laivan lähtöön oli vielä puoli tuntia aikaa. Juuri sopivasti siihen, että ehdin pedata sängyn uudelleen siivoojien jäljiltä. Heillä kun on tapana kiskoa lakana paikalleen niin huonosti, että se ei ole seinän puolelta lainkaan petauspatjan alla. Maistelimme myös hieman ICAsta ostettuja eväitä.

Limunaati.

Kun laivan lopulta lähti, siirryimme nauttimaan alkudrinksut yökerhoon. Baaritiskillä oli mainos Hugo 2.0-nimisestä juomasta, jonka ainesosat kuulostivat hyvältä, joten otin sellaisen. Seuralainen tyytyi tylsään oluseen. Yökerho oli lähes tyhjillään, joten saimme vapaasti valita pöydän. Asetuimmekin ihan laivan perään katselemaan ulos, missä tiheä lokkiparvi hännysteli laivaa. Matkan edetessä parvi harveni, mutta kourallinen lokkeja roikkui perässä sitkeästi.

Drinkkimainos.

Drinkki - Hugo 2.0

Kaknästornet horisontissa.

Söimme taas samassa Grillissä. Otin saman pihvin kuin aiemmin, mutta tarjoilijatar oli jotenkin poissaoleva ja epäorientoitunut. Juomaksi kaipasin kuohuviiniä, mutta tarjoilija toi listan, missä oli vain shamppanjaa, valkoviinejä ja punaviinejä. Kun sitten päädyin tilaamaan Taittinger Brutin, huomautti hän kuitenkin, että se ei ole kuohuviini. Mietin hiljaa itsekseni: "Kas, en huomannutkaan... *sarkasmi*", mutta ääneen sanoin ystävällisesti, että ei se kyllä yhtään haittaa. Antakaa nyt ihmisen tilata shamppista, jos listalla ei muuta ole ja hintakaan ei ole ongelma. Ei se nyt ainakaan huonompaa ole kuin joku tuntematon skumppa. Oli itse asiassa aika pirskatin hyvää...

Taittinger Brut.

Seuraavaksi piti neuvotella kastikkeesta, joka edelleen sisälsi anjovislientä. Tuli mieleen, että lienenkö syyllinen uusiin menuihin, kun aiemmin keväällä olin risteilyllä kysynyt sisältääkö cafe de paris-kastike anjovista, jolloin tarjoilija oli jopa tarkistanut asian kokilta ja vakuuttanut, että ei sisällä. Sitten kuitenkin pari kuukautta myöhemmin on painettu uudet menut, missä anjovisliemi mainitaan. Takaisin asiaan..

Tarjoilija totesi, että kastikkeen voi vaihtaa, mutta vaihtoehdoista ei keskusteltu sen enempää, vaikka  allergikolta olisi toki kohteliasta tarkistaa onko muitakin allergioita kuin ensin mainittu. Menusta päättelin, että sieltä tulisi kuitenkin bearnaise tilalle, mikä puolestaan on kananmunan takia vielä pahempi vaihtoehto kuin muutama molekyyli kalaa liemessä. Sitten oli taas pyydettävä kiireesti tarjoilijaa takaisin, että saatiin estettyä bearnaise.

Toisin kuin menomatkan tarjoilijalle, tälle ei tullut mieleenkään, että naapuriravintolasta olisi voinut hakea punaviinikastiketta, vaan alkoi keskustelu siitä kuinka oikeasti olen allerginen kalalle. Varmaankin tarjoilija tarkoitti kuinka pahasti olen allerginen eikä olenko oikeasti allerginen. Tilanne alkoi olla jo sen verran piinallinen, että en itsekään ottanut naapuriravintolaan puheeksi vaan totesin, että otetaan riski kalaliemen kanssa ja ei tehdä sittenkään annokseen mitään muutoksia. Onneksi siitä ei nyt mitään oireita tullut, koska sitä kalaa tosiaan on niin marginaalinen määrä kastikkeessa, jota on maustettu liemellä, jolle on näytetty kalaa. Keväinen oireeton kokemus kannusti myös riskinottoon. 

Herkkuisa liha.

Matkakumppanikin otti myös pihviannoksen menomatkan kanakokemuksesta viisastuneena. Tilasimme yhteisesti vielä ylimääräisen kipollisen paahdettuja uusia perunoita, koska ne olivat niin järjettömän hyviä ja ruoka-annoksessa niitä oli aavistuksen turhan vähän. Tällä kertaa olimme molemmat melko tyytyväisiä syöpöttelijöitä.

Ruokailun jälkeen poikkesimme Tax freehin ostamaan tuliaisjuomia. Sen jälkeen painuimme joksikin aikaa hyttiin ruokalevolle. Levon virkistäminä lähdimme nauttimaan irish coffeet yökerhoon. Sitten suunnattiin taas ostoksille. Omaa suosikkipuuhaani on hajuvesien nuuhkiminen, seuralainen painui tutkimaan muita osastoja. Jotain pientä ostettavaa löytyi taas, mutta ostoslistalla olleita suklaanappeja ei löytynyt. Oli pakko tarkistella valikoimaa kuvastosta, kun käytiin viemässä tavaroita hyttiin. Suklaanapit löytyivät kuvastosta, joten taas oli lähdettävä uudestaan kauppaan. Kyllähän ne napit sitten lopulta löytyivät, mutta huolella ne oli piilotettu, kun niitä oli tarjolla vain yhden kassan luona.

Ahvenanmaalle saapumisen aikaan kävimme vielä drinkeillä wine barissa. Raspberry rose-niminen drinkki piti testata. Melkoisen herkullinen se oli. Sitten olikin jo aika vetäytyä unille.

17.7.2017
Aamu valkeni suomalaiseen tapaan harmaana. Heräilin vähän ennen kellonsoittoa, joka oli ajastettu kahdeksaksi. Aamutoimien ja pukeutumisen jälkeen teimme pienen kierroksen kannella. Ulkona ei tuntunut yhtään tuulta saati viimaa, joten meillä oli ilmeisesti myötätuuli matkassa. Ilma oli pilvinen, mutta ei sentään satanut. Vielä viimeisen kerran poikkesimme Tax freehin. Olisin vielä halunnut nuuhkaista DKNY:n hunajaista uutuutta, mutta se ei vaan millään osunut silmiin, vaikka muut merkin tuoksut löytyivätkin. Guldvivan omenankukkakoru jäi vielä mietityttämään, kun en raskinut sitä ostaa, mutta vielähän sen voi verkkokaupasta tilata, kun on tarpeeksi rohkaistunut.

Huomenta Suomi.

Lopulta oli aika lähteä autoon odottelemaan rantautumista. Pääsimme ihme kyllä ulos melko nopeasti. Kun meidän puolen hattuhyllyä ruvettiin tyhjentämään, olimme ensimmäisenä ulos ajavassa rivissä. Laivan ulkopuolella jouduttiin odottamaan jonkin verran, koska Katajanokan ensimmäinen risteys aiheutti solmun, jonka vaikutukset tuntuivat satama-alueelle saakka. Muutama tullimies kierteli tutkimassa autoja, mutta meistä he eivät kiinnostuneet. Lopulta pääsimme itse tukkimaan aiemmin mainittua ensimmäistä risteystä ja matka kohti seuramiehen kotia saattoi alkaa. Lopulta pääsi kuskikin kotiutumaan omaan lukaaliinsa ja startattua aamupalan valmistuksen.

Mieli oli haikea. Matka oli ollut monella tavalla odotettua onnistuneempi. Ruotsin puhumisen taso laski roimasti viikon aikana. Pieniä virheitä alkoi tulla enemmän, kun "rasitus" alkoi painaa ja nopeus kiihtyä, mutta kieltä ei sentään tarvinnut vaihtaa kertaakaan. Aina Eskilstunassa käymisen jälkeen tekisi mieli pakata kimpsut ja muuttaa sinne takaisin. Mutta sitten sitä on vaan pakko uskotella itselleen, että "Ruoho ei ole vihreämpää meren toisella puolella." tai "Talvi se on Ruotsissakin." jne. Elämä oli helpompaa ja hauskempaa lapsena monestakin syystä, eikä vain Eskilstunan takia. Takaisin ajassa ja elämässä ei ole paluuta, vaikka sama paikkakunta olisikin yhä olemassa. Onneksi siellä voi kuitenkin käydä aina välillä palaamassa muistoissa takaisin onnellisempiin aikoihin.