Norja 6 - Alta & Hetta

13.7.2022

Heräilin reilusti ennen kellonsoittoa jälleen kerran. Olo tuntui taas terveltä. Aamiaiselle lähdimme yhdeksän maissa. Sali oli tyhjempi kuin muina päivinä. Näimme ihmisten parveilevan ulkona hotellin eteen pysäköineen bussin ympärillä, ja päättelimme saksalaisten olevan lähdössä sillä jonnekin käytyään aamiaisella tavallista aikaisemmin. Aamiaisen jälkeen pakkasimme matkatavarat kasseihin ja kassit autoon. 

Hotellin pihaa koristi komea ankkuri.

Vastaanotossa ei taaskaan ollut ketään, kun olimme tekemässä checkoutia, vaan seuramies joutui puhelinhommiin. Toinen suomalainen poika (eli meitä nuorempi, en suinkaan vähättelevästi pojittele) oli tänään työvuorossa. Hän kertoi checkoutia ja maksua hoitaessaan olleensa Norjassa kolme vuotta eikä ollut nähnyt koskaan niin hyviä kesäsäitä kuin mitä meidän viikolla oli. Kerroimme myöskin yllättyneemme säistä, mutta ettemme olleet siitä pahoillamme.

Vastaanotto oli tyhjillään.

Ennen nokan suuntaamista Suomea kohti poikkesimme vielä ottamaan julkisivukuvat Corner-ravintolasta. Emme alustavista suunnitelmista huolimatta jaksaneetkaan mennä enää palauttamaan pulloja Rema 1000-markettiin, vaan päätimme huolehtia pulloista vasta Altassa.

Paluumatkalla tunnelit tuntuivat jo tutuilta ja niihin ajaminen ei säikäyttänyt enää, koska täältä päin tullessa ensimmäiset tunnelit olivat hyvin valaistuja, ja niistä selvisi myös aurinkolasit päässä ihan hyvin. Vasta viimeisessä oli taas liian pimeää, ja lasien vaihtaminen silmälaseiksi välttämätöntä. Tällä kertaa olin osannut varautua siihen ajoissa.

Matkalla Altaan satoi melko rankasti. Altassa etsimme käsiimme Rema 1000-marketin, jonka pihalle pysäköimme auton. Pysäköinti oli taas maksullinen ja 20 NOK:lla saimme tunnin aikaa. Pullonpalautus oli myymälän sisällä. Automaatti ei huolinut meidän shamppispulloja, joten niiden matka jatkui meidän mukana vielä. Panttirahat lahjoitimme automaatilla Punaiselle ristille. Koska meillä oli vielä käteistä, ostimme marketista kahvijuoman, kahvia kotiinviemisiksi sekä sipsejä seuralaiselle matkaevääksi.

Rema 1000 oli yleinen näky Norjassa.

Norjalaista aamiaiskahvia.

Teimme myös pienen kierroksen kaupungilla. Ensimmäiseksi ajauduimme kulkemaan läheisen Amfi Alta-ostoskeskuksen läpi. Olisin halunnut käydä ostoskeskuksen vessassa, mutta en lopulta kehdannutkaan, koska oven tukkona maleksi teinipari imuttelemassa toisiaan. Tosi romanttinen paikka..

Amfi Altan torin puoleinen fasadi.

Ostoskeskuksen toiselta puolelta löytyi jonkinlainen tori tai aukio. Lähdimme kävelemään sitä sivuavaa kävelykatua pitkin kohti Nordlyskatedralen-kirkkoa. Kirkkoon oli sisäänpääsymaksu 50 NOK. Enemmän maksamalla olisi saanut myös opastuksen. Millään rahamäärällä ei kuitenkaan olisi päässyt kiipeämään kirkon torniin, joten tyydyimme ihmettelemään rakennusta ulkopuolelta.

Altalainen aukio.

Liuskekivityöläinen (Jon Torgersen, 2004) patsasteli aukiolla.

Markedsgata johti kirkolle.

Nordlyskatedralen.

Kirkko näytti joka suunnasta jotenkin vinolta.

Autolle palatessamme poikkesimme vielä toistamiseen Rema 1000-markettiin, koska minun oli alkanut tehdä mieli mansikoita. Pahvirasiallinen maksoi 40 NOK. Huomasimme nyt myös, että marketin vierestä löytyi ilmaiset ja siistit vessat, joten aiempi vastoinkäyminen saatiin hyvitettyä.

Alta vista (suosikkihakukoneeni ennen kuin Yahoo pilasi sen).

Jatkoimme matkaa Altasta kohti Suomea ja Hettaa. Matkan varrelle osui vielä pitkä ja komea kanjoni, jonka keskellä kuohui joki. Harmittaa, etten pystynyt ottamaan siellä valokuvia, kun piti ajaa. Jos oltaisiin alettu pysähtyä kuvaamaan, niin olisimmekin saaneet pysähtyä vähän väliä, kun jokaisen mutkan takaa tuntui paljastuvan entistä komeampi maisema.

Maisemat olivat jylhiä.

Pysähdyimme vielä kerran Norjan puolella nauttimaan vähän mansikkaa, suklaata ja kylmää kahvijuomaa, kun löysimme sievähköllä maisemalla varustetun taukolevikkeen. Kautokeinossa olisi ollut hieno hopeapaja näyttelyineen, mutta emme nähneet missään ainuttakaan opastetta sinne, joten se jäi nyt näkemättä. 

Lonkeron värinen taivas.

Vähän ennen rajaa päästin seuramiehenkin rattiin ajamaan muutaman kilometrin. Pääsee sitten hänkin kehumaan ajaneensa yhdessä uudessa ulkomaassa. Kuskinvaihtopaikoilla pörräsi jotain karmivan näköisiä herhiläisiä, mutta ne olivat yllättäen enemmän kiinnostuneita nuuskimaan autoa kuin meitä. Piti vain olla tarkkana, ettei niitä livahtanut sisään autoon. Rajalla ei ollut mitään muodollisuuksia eikä tapahtumia.

Olimme varanneet huoneen Lapland Hotels Hettasta, ja soittaneet myös vähän aiemmin varmistaaksemme myöhäisen checkin:in onnistuvan. Hotelli oli valikoitunut hyvän sijainnin lisäksi sillä perusteella, että meillä oli edellisvuodelta hyvät kokemukset Lapland Hotels Oulusta ruokineen. Kurvasimme hotellin pihaan noin 19.15. 

Hotellin ovella paloi hyttyssavuja, joiden haju oli vallannut myös aulan. Hotelli oli vielä enemmän åttitalet kuin Karasjoen hotelli. Aulassa oli jotenkin tukholmanlaivan tunnelma, paitsi ettei siellä ollut ihmisiä. Saimme huoneen 205 samasta kerroksesta kuin vastaanotto. Huone sijaitsi käytävällä, joka haisi hyttyssavujen sijaan jonkinlaisen miesten urheilupaikan pukuhuoneilta (vaikka en suoranaisesti voi kehuskella, että niistä olisi kovasti kokemusta).

Lapland Hotels Hettan sisäänkäynti.

Kumpi lie vanhempi - hotelli vai vene..?

Hotellin aula oli avara.

Hotellissa oli risteilylaivamaista tunnelmaa.

Kannoimme matkatavarat autosta huoneeseen ja lepäilimme hetken ja ihmettelimme huoneen alkuperäiseltä vaikuttavaa kalustusta. Arvostan kyllä sitä, että esineitä ei heitetä roskiin pelkän ikääntymisen vuoksi, mutta pientä kosmeettista uudistamista olisi varustukseen kaivattu. Kokonaisuutena hotellista tuli kuitenkin sellainen tunne, että täällä voisi olla mukava viettää pari viikkoa hermolomaa kaukana arkielämän paineista.

Huoneen numerokylttiä olisi voinut käyttää pienenä apupöytänä esim. kahvikupille.

Filtti oli aseteltu Lapland Hotelsin konseptin mukaisesti sängyn kulmalle.

Kalustus oli vähän karu, mutta toimiva.

Eteinen.

Kylpyhuone olisi kaivannut remonttia kaikkein eniten.

Penkit olisivat virkistyneet uudella verhoilulla ja lakkauksella.

Päätimme helppouden nimissä syödä hotellin ravintolassa. Tarjoilija oli ystävällinen ja innostunut. Hän vaikutti hyvin pätevältä ja esitteli antaumuksella ruuat ja niiden taustat. Otimme alkuun tarjoilija suosittelemat drinksut, joihin tuli ainakin lakkalikööriä jatkettuna skumpalla. Jokin muu "mauste" reseptiin kuului myös, mutta ehdin jo unohtaa sen - ehkä kuusenkerkkäsiirappi? Vai vodka? Ei voi muistaa. Lasin pohjalta löytyi myös soma marja. Lasikin oli sivistynyttä mallia eikä Ikeasta. Tätä joisi kyllä enemmän ja useamminkin, oikein maukasta oli.

Ravintolasali.

Alkujuomat olivat somat.

Alkuleipien kanssa tarjoiltiin keittiön tervehdyksenä shotit palsternakkakeittoa. Sekä leivät että keitto maistuivat meille hyvin. Pääruokien kanssa kestikin aivan tolkuttoman kauan, joten alkutarjoilut olivat ihan paikallaan. Otin päivän poron, joka oli poroa kahdella tapaa - ylikypsänä sekä fileenä. Lisukkeena oli juureksia, joku pyree (mikä lie pyree mahtoi olla, muistihäiriö jatkuu), jonka koristeena oli lehtikaalisipsi. Juomaksi tuli 16 cl talon punaviiniä. Seuralainen otti poroburgerin ja tarjoilijan suositteleman Lapin Aisikas-nimisen tumman oluen. Hintaa setille kertyi noin 100 €.

Alkuleivät ja keitto.

Poroa kahdella tapaa.

Juureksia.

Ateriaan kului kaikkineensa lähes kaksi tuntia, vaikka sali oli puolityhjä. Tarjoilijat sinkoilivat kyllä jatkuvasti ympäri salia, joten vaikea aavistaa mikä keittiössä oikein kesti. Onneksi meillä ei ollut kiire eikä vielä kuolemannälkä. Ruuat olivat kuitenkin kaikin tavoin erinomaiset, kun sitten lopulta saimme ne eteemme.

Illallisen jälkeen kävimme viel kiertämässä hotellirakennuksen ja poikkesimme rantaan tutustumaan sen uintipotentiaaliin. Suoraan meidän ikkunan alla vaikuttaisi olevan sopiva rantakaistale aamu-uinnilla käymiseen. Vedessä oli lämpömittari, jonka astelukemankin tarkistimme, vaan eipä sekään jäänyt mieleen. Jonkinlainen neurologinen häiriö tuntui iskeneen tänään. Sen vierestä löysimme myös oven, josta pääsimme sisään ja portaita pitkin takaisin aulaan. Kävin vielä hakemassa uimakamppeet autosta valmiiksi huoneeseen. Loppuilta kuluikin sitten muistiinpanoja kirjoitellessa.

Neulaspolku johti rantaan.

Potentiaalinen uimapaikka.

Norja 5 - Simpukkapoukama

12.7.2022

Uni maistui paremmin ja pidempään kuin edellisenä yönä. Heräsin kuitenkin tapani mukaan ennen herätyskelloa ja lueskelin aikani kuluksi kirjaa. Aamiaiselle yritimme mennä noin klo 8.45, mutta aamiaissalissa oli vielä aivan liian täyttä ja kova hulina sekä yskintä käynnissä, joten menimme vielä takaisin huoneeseen. Puolta tuntia myöhemmin teimme uuden hyökkäyksen 2. kerrokseen. Eilinen yskijäpari pyöri siellä taas riesanamme, mutta muuten oli hiljaisempaa, ja onneksi meidän nurkan takana suojassa oleva maisemapöytä oli taas vapaana. Croissantteja ei ollut enää jäljellä, enkä toisaalta olisi croissu-nurkkauksesta halunnut mitään ottaakaan, koska kaikki kahvikoneelle jonottajat seisoivat juuri niiden vieressä tähtäämässä yskäpilviään suoraan leipomuksiin.

Päivä valkeni jälleen kauniina.

Aamupuuhien jälkeen sonnustauduimme uima-asuihin, ja lähdimme ajelemaan kohti respan pojan suosittelemaa rantaa. Rannan kohdalla oli sopivast pieni sivukatu, jonka levikkeelle saimme pysäköityä auton. Kipaisimme tien yli rannan puolelle ja kipusimme kaiteen yli lyhyelle rantaan johtavalle polulle. Ranta oli kaunis, simpukan muotoinen ja hienohiekkainen. Vesi oli tyynehkö ja huiman kirkas. Kumma kyllä paikalla ei ollut mitään nimeä, joten nimesin sen itse Simpukkapoukamaksi.

Sivukadulla oli tilaa pysäköidä.

Vesi näytti ihanan turkoosilta.

Kaide oli helpompi ylittää kuin alittaa.

Hiekkaranta jäämeren mutkassa.

Seuralainen mittasi veden pintalämmöksi 15 astetta, ja halusi käydä pulahtamassa ensin niin kauan kuin vielä uskalsi. Minä jäin rannalle kuvaamaan suorituksen. Sen jälkeen kävin itse uimassa. Mittasin samalla veden lämmön vähän syvemmissä vesissä 14-asteiseksi. Vesi ei tuntunut erityisen kylmältä, vaan siinä oli melko helppo ihan uiskennella jonkin aikaa. 

Simpukkapoukama.

Kyllä tällainen meri voi sitten olla kaunis.

Menin pilaamaan maiseman.

Lopuksi otettiin vielä video, kun seuralainen kävi pulahtamassa toistamiseen. Myös ohiajavissa turistibusseissa istui ihmisiä kamerat ojossa kuvaamassa meitä. Varmaan olisivat olleet tyytyväisempiä, jos olisivat saaneet kuvaan kauniin rannan ilman meitä. Vaihdoimme märät uikkarit kuiviin vaatteisiin pyyhkeiden sisällä sellaisina hetkinä, kun autoja tai busseja ei näkynyt missään. Poimin rannalta muistoksia muutamia pieniä simpukankuoria.

Paluumatkalla ajelimme jonkin verran ympäriinsä Honningsvågin lähiseuduilla. En millään muistanut missä ihmeessä olin yöpynyt käydessäni tienoilla edellisen kerran vuonna 2002. Yksi vähän sopivan oloinen kalastajakylä löytyi (Nordvågen), mutta ei siellä ollut oikeanlaisia kukkuloita ympärillä eikä laituria, jonka päälle olisi rakennettu mökkiriviä. (Myöhemmin sain valokuvien ja Googlen avulla jäljitettyä, että majapaikka oli ollut Kamøyværssa.) Pienen lauman poroja sen sijaan näimme kylässä. Joku porojen käytöksesta tuohtunut ukko ajoi niitä raivopäisenä pois tontiltaan. Pyörähdimme myös lentokentälle katsomaan menisikö sen ohi vielä mitään tietä, mutta reitti päättyi lentokentän parkkipaikalle.

Nordvågen.

Seuraavaksi ajelimme pysäköimään Shellin (päivän teema: simpukka..?) pihaan. Istuskelimme hetken aikaa tarkkailemassa miten muut autoilijat hoitavat tankkaamisen ennen kuin rohkenime itse ryhtyä hölmöilemään kyseisen tehtävän kanssa. Osa kävi sisällä myymälässä sekä ensin että tankkaamisen jälkeen. Osa tankkasi suoraan ja menivät vasta lopuksi sisään. Tästä päättelimme, että mittaria ei erikseen tarvitsisi pyytää avaamaan, joten uskalsimme itsekin kokeilla tankkaamista. Bensaa mahtui tankkiin 35,1 litraa hintaan 930 NOK.

Seuraavaksi palasimme hotellille lepäilemään. "Varastimme" taas kahvit 2. kerroksen automaatista, kun minulla oli sellainen tunne, että lämmin juoma tekisi hyvää. Se on kyllä täysin käsittämätön tunne, kun hotellihuoneessa oli edelleen tai taas lähes 30 astetta lämmintä. Maskitettu siivooja kävi koputtelemassa ovella, mutta hätistimme hänet tarpeettomana pois. Hän yritti vielä tyrkyttää meille uusia pyyhkeitä, mutta emme katsoneet tarvitsevamme sellaisiakaan.

Matkan muistiinpanot olivat kirjoittamatta useammalta päivältä, joten ryhdyimme työhön kahveja nauttiessamme. Kurkussa, tai ehkä ennemmin jopa kitalaessa, oli pieni kihelmöivä tunne, joten otin kahvin lisäksi karpalomehua, ibuprofeenin ja desinfioin kurkkua kurlaamalla sitä pienellä tilkalla Cointreauta. Soitin samalla mummolleni, jolla oli 96-vuotispäivä, vaikka hän ei sellaisia päiviä vietäkään. Siitä huolimatta hän aina kaipaa jotain pientä herkkua tai parempaa yhteistä ateriaa kyseisen päivän liepeillä, vaikkakaan ei juuri varsinaisena päivänä, joten ajattelin hänen ilahtuvan vähän edes tällaisesta pienestä muistamisesta.

Neljän jälkeen lähdimme sataman matkamuistokauppaan ostamaan tuliaisia. Meitä ei huvittanut talsia hotellin valtavaa mäkeä jalkaisin, joten otimme auton. Sille löytyi parkkipaikka myymälärakennuksen takaan. Parkkeraamiseen riitti 20 NOK, koska pysäköinti oli maksullista vain klo 17 saakka. Kaupasta tarttui mukaan pari käsin veivattavaa pientä "soittorasiaa", yksi itselle ja yksi kummitytölle, sekä pari pehmolelu-avaimenperää: husky ja jääkarhu.

Soittorasia toistaa Edvard Griegin säveltämää kappaletta.

Pienen harkinnan jälkeen päädyimme käymään samalla reissulla talon toisella nurkalla sijaitsevassa Corner-ravintolassa syömässä. Ravintola sijaitsi toisessa kerroksessa. Siellä oli vapaa pöytävalinta, mikä on aina vähän vaikeaa, kun yrittää valita sopivaa tasapainoa maiseman, parvekkeelta tulevan vedon ja muiden ihmisten etäisyyden välillä. Ruuaksi valitsin reindeer stewn, jonka lisukkeina oli perunamuussia ja karpalohilloa. Seuralainen otti Storbukten-nimisen pitsan, jonka täytteinä oli pepperonia, jauhelihaa, purjoa, paprikaa ja valkosipulia.

Corner-ravintola sijaitsi yläkerrassa.

Cornerin tunnelmaa sisältä.

Molemmat ruuat olivat oikein hyviä. Maistoin pienen palan myös pitsaa saadakseni maistella hiukan valkosipulia. Inhoan poronkäristyksen kanssa tarjottavaa puolukkaa (ja puolukkaa ylipäänsä), joten suhtauduin karpalohilloon hyvin epäluuloisesti. Karpalohillo oli kuitenkin hyvää ja sopi ruokaan mainiosti. Karpalon ystävähän olen kyllä muutenkin, joten ehkä minun ei pitäisi olla niin yllättynyt. Juomaksi otin Spriten ja seuralainen oluen. Muut ruokailijat näyttivät suorittavan maksun tiskille, joten mekin teimme niin. Hintaa aterialle tuli 632 NOK, mutta jätimme vaihtorahat 650 NOK:sta ottamatta, kun kerran käteisellä maksettiin.

Poropata.

Pizza Storbukten.

Ruuan jälkeen palasimme hotellille. Koska sää oli lämmin ja aurinkoinen, jäimme istuskelemaan hotellin edessä oleville penkeille. Seuramies kipaisi hakemaan minulle kirjan ja surffaili itse lueskelemassa nettiä. Hotellin wifi ei kantanut ulos saakka, joten itse jouduin jättämään surffailut väliin. 

Loppuilta tuli vietettyä huoneessa laiskotellen, nestetasapainoa parannellen, kuvaviestejä kotiin lähetellen ja matkakirjanpitoa täydennellen. Olo oli edelleen tai taas aavistuksen vilustunut ilman mitään täysin selkeitä oireita. Otin varmuuden vuoksi yöksi lisää ibuprofeenia iltavitamiinien kanssa. Huone oli yhtä kuuma kuin aina, joten sen puolesta oli hyvin vaikea arvailla oliko kropassa ylimääräistä lämpöä vai oliko kuuma olo vain huoneen vika. Iltavitamiinien lisäksi otin vielä suihkun ennen nukkumaanmenoa. Siitä ei tosin ollut kovin pitkäksi aikaa viilentävää iloa. 

Norja 4 - Knivskjellodden

11.7.2022

Heräilin ensimmäisen kerran noin neljän tunnin unien jälkeen. Sitten uni ei enää ottanut tullakseen ihan helposti, koska ikkunat napsuivat oudosti ja liian äänekkäästi. Ehkä joku lämpenemis-jäähtymis-ilmiö? Kun lopulta huomasin keventää vaatetusta, sain vielä unen päästä kiinni ja koisailtua pari tuntia lisää. 

Seuramies uinaili tyytyväisenä vielä kellonsoittoon eli 8.30 saakka. Itse olin sillä välin jo ehtinyt käydä suihkussa. Hiostavan yön jälkeen se tuntui taivaalliselta. Suihku oli mainio. Siinä oli yleellinen sadesuihku pään yläpuolella sekä tehokkaan tuntuinen käsisuihku, jollaista tarvitaan pesu- ja hoitoaineiden huuhtomiseksi pois pitkistä ja paksuista hiuksista.

Aamiaiselle lähdimme klo 9 maissa. Se tarjoiltiin 2. kerroksen ravintolasalissa. Väkeä oli näin myöhään enää vähän, mutta siitäkin vähästä porukasta puolet olivat yskijöitä ja niiskuttajia. Yksi eläkerajaa hipova (tai jopa ylittänyt) pariskunta kuulosti erityisen huonolta, joskin sen naisjäsen näytti myös kaikin puolin tupakoitsijalta (kuivakka, ryppyisehkö ja hampputukkainen). Vaihdoimme jopa pöytää, kun huomasimme asettuneemme liian lähelle heitä. Se oli muutenkin hyvä vaihtoehto, koska pienen kulmauksen takaa löytyi kiva kahden hengen pöytä parhaalla mahdollisella maisemalla.

Aamiaissali.

Maisemapaikka.

Aamiaisvalikoima ei ollut suurensuuri, mutta kaikki tarjoilut olivat laadukkaita ja maukkaita. Poimin lautaselle minisämpylöitä (jyvä & unikko), croissantteja, kanelikierteen, paria eri viipalejuustoa, meetwurstia ja ihanan pehmyttä sinihomejuustoa (Castelloksi veikkaisin). Appelsiinimehu oli taas ihmeen hyvää ollakseen automaatista. Automaattikahvi taisi vähän erilaisesta automaatista huolimatta olla samaa merkkiä ja makua kuin töissä, joten sitä ei voi kehua. 

Aamiaisvalikoimaa.

Leipäkori.

Potra aamiainen tuli tarpeeseen.

Seuramies tykästyi savuahveneen, joskin ruodot keräsivät miinuspisteitä. Joku oli myös laittanut kalan seuraksi aivan vääränlaisen terättömän työkalun, jolla siitä oli mahdotonta nyrhiä irti kunnollisia paloja. Käydessäni santsaamassa mehua hain myös seuramiehelle paremman palan kalaa. Leikkasin sen tavallisella ruokaveitsellä, jonka jätin fisun viereen malliksi. Joku taisi ottaa siitä opiksi, ja seuraavina päivinä kalan kanssa oli jo valmiiksi laitettu veitsi.

Aamiaisen jälkeen palasimme hotellille valmistautumaan vaellukselle ja arpomaan paljonko juotavia tarvittaisiin mukaan. Edessä olisi 8-9 km kävelyä suuntaansa eli noin 18 km tarpomista yhteensä. Säästä oli varoitettu, että se saattaa päivän aikana muuttua monta kertaa ja varsin nopeasti, joten vaatteitakin piti miettiä siltä kannalta, että yhtäkkiä voi iskeä sumu, sade tai räntä. Juomia tuli mukaan litra per suu, koska sääennusteen mukaan ei pitänyt tulla mitenkään kuuma päivä. Toisaalta teki mieli myös tasapainottaa nestemäärä ylimääräisen kantamisen ja tarpeen välillä. Seuralaisella oli reissussa vain narureppu, joten hain autosta hänelle lainaan vararepun, jossa oli edes pehmustetut olkaimet, vaikka se ei muuten kovin hieno ollutkaan.

Ennen lähtöä seuramies osoitti suurta rohkeutta ja kävi kysymässä respasta huolisivatko he meidän shamppispullon tiskin taakse jääkaappisäilytykseen. Itse en olisi moiseen röyhkeyteen kyennyt ikinä. Respa kuulemma käyttäytyi kuin pyyntö olisi ollut varsin jokapäiväinen, ja otti pullon talteen. 

Lähdimme ajelemaan taas kohti Nordkappia. Noin 20 km päässä oli vaelluksen lähtöpaikka. Autoja ja matkailuautoja oli parkissa jo melkoinen määrä, mutta kentän nurkalta löysimme vielä yhden vapaan paikan autolle. Jätimme tuulilasiin parkkikiekon paikalle lapun, mihin olimme kirjoittaneet mihin olimme lähteneet ja milloin, jotta joku tietäisi huolestua, mikäli auto jäisi seisomaan parkkipaikalle "hylättynä" liian pitkäksi aikaa.

Infolappunen tuulilasissa.

Otimme muutamia kuvia lähtöpaikalta, ja suuntasimme sitten polulle klo 10.52. Polku oli merkitty kivikasoin sekä kiviin punaisella maalatuin T-kirjaimin. Maasto oli enimmäkseen kivilouhikkoa, ja melkein jokainen askel piti ottaa harkiten. Onneksi olimme ymmärtäneet ottaa mukaan kävelysauvat. Niistä oli valtava apu jo ihan tavalliseen kävelyyn puhumattakaan jyrkemmistä nousuista ja laskuista. 

Pari viikkoa aiemmin ostamani vaelluskengät saavat arvosanan 10+. Oli melko vaikea homma löytää Jack Wolfskinejä naisille. Edelliset vaelluskengät olivat ko. merkkiä ja halusin ehdottomasti saman firman popot uudestaan, kun sisäänajoaikaakaan ei juuri ollut. Useimmissa kiertämissäni kaupoissa vain miehille löytyi "merkki"kenkiä (sellaisia merkkejä, millä on useampien vuosien tai jopa vuosikymmenien historia ja maine), naisille oli tarjolla lähinnä tuntemattomia halpistossuja.

Kartta vaellusreitistä.

Joku oli korjannut infotaulun aika-arviota (ihan aiheellisesti).

Tästä se alkaa.

Polku oli kivikkoinen.

Tältä maisema enimmäkseen näytti.

Päivän ainoa pilvi.

Kukkaset koristivat karua tannerta.

Suunnittelimme pitävämme taukoa aina 3 kilometrin välein, jolloin 9 km matka jakautuisi näppäriin osuuksiin. Ensimmäinen tauko pidettiinkin suunnitelman mukaan. Aamun suihkusta märät hiukset olivat tässä vaiheessa enää kosteat, mutta alkoivat tuntua melko kuumilta niskassa ja selässä, joten sitaisin ne väljälle letille. Seuraava tauko päädyttiin pitämään kuitenkin jo noin puolimatkassa eli 4,5 km kieppeillä. Yhdessä kohdassa eksyimme hieman reitiltä. Onneksi maasto oli tavallaan kuitenkin "helppokulkuista" (ei jyrkänteitä, pöheikköjä, metsiä, koskia tai leijonia), vaikka emme olleetkaan polulla, joten pystyimme palaamaan reitille suorinta tietä, kun bongasimme kivikasan, jota kohti suunnistaa.

Pienet lammet täplittivät maisemaa.

Vaeltaja poseeraa maamerkin kanssa.

Notkelmassa oli vielä lunta.

Kasvusto oli matalaa.

Lopulta meri ilmestyi eteemme. Rantalaaksoon piti laskeutua jyrkähköä rinnettä, jossa oli pari lähes pystysuoraa paikkaa, mistä erään toisen seurueen koirakin epäröi kulkea, vaikka ne yleensä ovat näppäriä luonnossaliikkujia. Laakson niityn poikki virtasi pieni puro, jonka veden lämpötilaksi mittasimme 18 astetta. Nordkappkin tuli näkyviin, kun pääsimme tarpeeksi rantaan.

Jäämeri pilkottaa kallioden välistä.

Vihreä oli laaksoni.

Kyllähän tämän jotenkuten vielä alaspäin tuli.

Nordkappin kalliot.

Viimeinen reilu kilometri kuljettiin omituista viistokalliota pitkin. Väistelimme isoja viistolohkareita ja kuljimme viistosti isompien ja pienempien railojen poikki. Kallio-osuudella oli vaikea erottaa polkua, vaikka sielläkin se oli merkitty samoilla T-kirjaimilla siinä missä aiempikin osuus polusta. Onneksi suunta oli tässä kohtaa täysin selvä, joten tasan polulla pysyminen ei ollut niin tärkeää. Kallio-osuuden käveleminenkin oli melko raskasta, kun pinta oli koko ajan enemmän tai vähemmän vino. Liukkaalla kelillä ei tekisi mieli painella tästä lainkaan.

Viimeinen osuus oli vinossa.

Polkua oli vaikea seurata kallioilla.

Luonnollisia muotoja kivettyneenä ikuisuuteen.

Lopulta 9 km tuli täyteen, ja saavuimme Knivskjelloddenin monumenttipömpelille, johon oli kaiverrettu mm. paikan koordinaatit: 71°11'08” N. Otimme muutamia kuvia pömpelistä ja itseistämme sen kanssa. Taustalla näkyivät Nordkappin kalliot. Vähän matkan päähän kalliolle oli sijoitettu peltikaappi, joka piti sisällään vieraskirjan ja ihmisten jättämiä muistoesineitä. Kaappi oli yltä päältä turistien liimaamissa tarroissa. Mekin osallistuimme kirjoittamalla nimemme vieraskirjaan, liimaamalla pienen nimikirjain-tarran kaapin kylkeen sekä kiinnittämällä pyykkipojan jonkun toisen sopivasti kaappiin virittämään naruun. Pyykkipoikaan oli kolvilla polttomerkitty nimikirjaimet ja päivämäärä, ja paremman suojalakan puutteessa olin päällystänyt sen decoupage-liimalla. Piilotimme vielä yhteen kivenkoloon pienen fimo-massasta tehdyn "kiekon", jonka toivomme säilyvän piilossa hamaan tulevaisuuteen. Sikäli kuin mitään tulevaisuutta enää on jäljellä, kun maailmanlopun merkkejä on ilmassa niin paljon. Kestääkö fimo edes pakkasta?

Knivsjelloddenin merkkipaalu.

Aivan selvästi ollaan pohjoisemmassa kuin Nordkapp.

Liekö Vihtori ensimmäinen Ikean Knorrig, joka on vaeltanut Euroopan pohjoisimpaan kolkkaan..?

Vaeltaja ja monumentti.

Vieraskaappi.

Kaappi inspiroi vaeltajia jättämään muiston käynnistään.

Kaapissa oli valmiiksi sopiva naru pyykkipoikaa varten.

Perillä pidimme vähän pidemmän tauon. Söimme eväitä ja ihailimme maisemaa. Minulla oli mukana saksanpähkinöitä (ainoa pähkinä, jolle en ole allerginen) ja suklaata. Seuralaisella oli pähkinöiden sijaan sipsejä. Juomaksi oli karpalomehua ja vettä, seuralaisella mehun sijaan jääteetä. Ennen paluumatkaa kuljeskelimme vielä hieman niemen kärjessä katselemassa kukkia, mutta aivan pohjoisimman pisteen vesirajaan saakka emme jaksaneet hakeutua.

Saksanpähkinät olivat hyvä eväs.

Suolainen toffeekrokanttisuklaa maistui mahtavalta.

Maksaruoho (?) sinnitteli karuilla kalliolla.

Niittyvillakin viihtyi vaatimattomissa oloissa.

Vasen nilkka oli hieman kipuillut tulomatkalla, mutta oli taas ihan kunnossa paluumatkalle lähdettäessä. Paluumatkalla polku tuntui löytyvän helpommin, mutta matka oli muuten raskaampi, koska se oli enimmäkseen nousua. Energiaa ja voimia oli tietysti muutenkin vähemmän, koska osa niistä oli kulutettu jo menomatkalla. 

Paluumatkan ensimmäinen nousu oli jyrkin.

Mikä tuntui mennessä melko tasaiselta olikin paluumatkalla ylämäki.

Mikä-Mikä-Maa?

Viimeisen näljänneksen tarvoimme nääntyneenä, hiljaisuuden vallassa ja pelkän sisun voimalla. Hiki virtasi otsilla ja selissä. Se vähä vesi, mitä oli vielä jäljellä, melkein kiehui pullossa. Mehu oli onneksi termosmaisessa pullossa, mutta sen viimeiset tilkat halusin säästää juotavaksi vasta autolla. Pidimme toki muutamia taukoja, mutta koska ilma oli tyyni ja aurinko paistoi täydellä terällä sinitaivaalta, eivät tauot tarjonneet minkäänlaista vilvoitusta, vain hiukan lepoa. Lämpöä ei sääennusteen mukaan pitänyt olla kuin 13-17 astetta, mutta tämä oli kyllä kuumin 17 astetta, missä olen koskaan ollut. Näin kuumissani en ollut edes Kreetalla, missä Samarian vaelluksella oli kerran 35 astetta. Uhattua tai luvattua säiden vaihtelua ei ollut tapahtunut päivän aikana yhtään.

Tyhjyyttä tuntui jatkuvan loputtomiin.

Muutamia koiria ihmisineen tuli vastaan. Hauskimmat olivat pari huskya, joille oli annettu satulalaukuissa pariskunnan eväät ja varusteet kannettavaksi. Koirat tuntuivat suorittavan tehtäväänsä vakavan ylpeinä. Paluumatkalla ei tullut vastaan tai ohi kuin kourallinen ihmisiä. Mihin olivat kadonneet kaikki aamupäivän vaeltajat?

Olimme jo alkaneet tottua siihen pettymykseen, että jokaisen mäennyppylän takaa löytyy vain seuraava mäennyppylä, joten parkkipaikka putkahti näkyviin lähes odottamatta. Parkkipaikan saavutimme klo 18.28. Matkaan kului yhteensä 7 h 36 min. Sportstrackerin mukaan matkaa kertyi 17,67 km. Olimme aavistuksenomaisesti polttaneet naamojamme, seuralainen myös niskansa, vaikka UV-indeksi täällä oli vain 2-3. Auringossa vietettyjä tunteja kuitenkin kertyi tarpeeksi eli liikaa, eikä reitin varrella ollut mitään varjoisia paikkoja tai suojaa.

Parkkipaikan näkeminen oli helpottavaa.

Autolle päästyämme rohkenin vihdoin juoda mehun loppuun. Vesi olikin jo tuhlattu vähän aiemmin. Vaellus otti koville, mutta toisaalta olin ihan positiivisesti yllättynyt siitä, että rankkuus kävi enemmän nestetasapainon kuin kunnon päälle. Jalkojen puolesta olisin voinut hyvinkin kävellä vielä pidemmän matkan, vain jalkapohjia jomotti hiukan. Näin naisihmisenä täytyy tietysti valitella sitä, että vaellusreitillä ei ollut mitään paikkoja vessa-tyyppiselle asioinnille, joten juomisen kanssa piti olla varovainen, ettei vähäinen hätä pääsisi yltymään. Paluumatkan hikoilu kyllä varmisti asian, mutta vaelluksesta pystyisi nauttimaan huomattavasti enemmän, jos tällaista asiaa ei joutuisi koko ajan pelkäämään.

Paluumatkalla pysähdyimme vielä pikaisesti katsastamaan näköalapaikan, jonka olimme aiemmin bonganneet. Siellä oleva kyltti kertoi paikan olevan erityisen sopiva revontulien katseluun, mutta nyt ei tietenkään ollut siihen sopiva vuodenaika.

Revontulipaikka.

Olimme jo aiemmin laskeskelleet, että ravintolasyöminen on aikataulullisista syistä unohtaa. Poikkesimme siis Rema 1000-markettiin hakemaan sapuskaksi täytetyn bagelin, ja seuralaiselle salaatin sekä täytetyn patogin. Juomaksi otimme limunaatit. 

Huoneessa oli leppoisat 32 astetta, kun tulimme "kotiin" vaellukselta. Otimme suihkut. Pyyhe (ja lattiakin) oli vielä ihan märkä aamuisen suihkuni jäljiltä. Kylpyhuoneessa oli kylmä ilmanvaihto eikä ilmeisesti minkäänlaista lämmitysjärjestelmää, joten siellä ei mikään kuivunut, jos oven laittoi kiinni. 

Tankkasimme reippaasti vesiä ja vähän limujakin. Kun olimme hiukan virkistäytyneet, lähdimme hakemaan respasta shamppiksen. Koska vuorossa oli taas suomea puhuva poika, rohkaistuimme kysymään samalla tiesikö tämä mitään uimiseen sopivaa paikkaa lähistöllä. Hän näytti meille googlemapsista pientä poukamaa, jonka olimme itsekin bonganneet ohi ajaessamme, mutta pelänneet rannan kuuluvan viereisille mökeille. 

Uimapaikka.

Pulloakaan ei unohdettu, vaan se löytyi respalta juuri passelisti viilentyneenä. Sujautimme pullon kylmäpussiin ja suuntasimme 3. kerroksen kattoterassille nauttimaan sen. Terassi oli tyhjä, joten pääsimme hyödyntämään vähäisiä penkkimetrejä. Oululaiset lasit oli junakäytön jälkeen jälleen pesty ja pääsivät nyt uudestaan töihin. Muutamia ihmisiä poikkesi katsomaan terassia ja ottamaan kuvia, mutta enimmäkseen saimme olla rauhassa. Kylä oli mennyt ihan pilveen ja ilma viilentynyt. Tuntui suorastaan mukavalta lähes palella kaiken päivän aikana koetun kuumuuden jälkeen. Kaikkein parhaimmalta tuntui silti ihanan raikas kuohujuoma!

Shamppista.

Skål!

Maisema oli pilvessä.

Shamppikset juotuamme palasimme huoneeseen syömään markettieväät. Bagelin täytteenä oli kinkkua ja juustoa, siedettävän makuinen. Syömisen jälkeen menimmekin jo pian nukkumaan, koska edellisen yön unet olivat jääneet niin lyhyeksi. Uni katkaisi väsyneen vaeltajan tajunnan helposti.

Illallinen.