Norja 1 - Autojuna

8.7.2022

Perjantai oli vielä työpäivä, joskin sen verran hiljainen ja laiskanpulskea, että ehdin vielä hoitaa viimeiset matkatavaroiden paketoinnit ja matkaeväiden askartelut työn lomassa. Puhelimeen kilahti yllättäen tekstiviesti saapuneesta postipaketista, jonka hurautin kiireesti noutamaan, ettei sitä vain loman aikana lähetettäisi takaisin, kun olin sitä jo monta viikkoa odotellut. Postilaatikosta tipahti myös lasku mummon jalkahoidosta, jonka eräpäivä olisi osunut reissun ajalle. Melkoista tuuria, että sekin ehti juuri ajoissa maksuun. Tosin miksi ihmeessä postitse lähetettävissä laskuissa edes saa olla niin lyhyt maksuaika, ettei voi olla viikkoa pois kotoa..?

Pääsin lähtemään melko rauhallisissa tunnelmissa noin 16.45. Rauhallisissa siinä mielessä, että kaikki tuntui olevan pakattu hyvissä ajoin, vaikka olikin vaikea suunnitella mitä tarvitsee junaan ja mitä kannattaa jättää autoon. Pään sisällä tosin vallitsi paniikki ja kaaos, kun pelottava autojunan kyytiin ajamisen hetki lähestyi kovaa vauhtia. Muistin jopa napata pakastelokerosta kylmäpussiin mukaan kylmäkallet, joita tarvittiin lomashamppiksen kuskaamiseen riittävän vilpoisana junaan. Ehkä asian muistamisessa auttoi se, että mukaan piti ottaa myös eväät: ruohosipulituorejuustolla, salaatilla, sinappivoidelluilla kinkuilla ja briellä/cheddarilla täytetyt rieskarullat.

Koronatesti näytti negaa, joten ei kun matkaan. Ajelin ensin noutamaan seuramiehen kotoaan. Sieltä kylmäkallejen joukkoon liittyi myös shamppis-pullo, jota oli reilun tunnin verran jäähdytelty pakastimessa. Noin 17.30 pääsimme lähtemään kohti Pasilan autojuna-asemaa.

Koronatesti näytti negatiivista.

Olin etukäteen pelännyt löytäväni itseni viime hetkillä väärältä kaistalta, kun Pasilassa pitäisi ajaa Teollisuuskadulla tunneliin, mutta se osuus meni vielä helposti. Sen sijaan tunnelin jälkeen eteemme aukesi valtava työmaa, missä navigointi oli vaikeaa. Erilaisia opasteita oli pinottu päällekkäin niin paljon, että ohi ajaessa en ehtinyt lukea kilpiä alimpana olleeseen autojuna-asemaan saakka. Teimme vähän matkan päässä U-käännöksen, kun oli selvää, että olimme varmasti ajaneet oikeasta kohdasta ohi. Toisella kerralla aloitin kylttien lukemisen alhaalta, jolloin autojuna-asemalle kiemurteleva väylä löytyi heti.

Pasilaa oli myllätty ankaralla kädellä.

Autojen lastausajaksi oli ilmoitettu 18-18.40. Eksymisestä huolimatta ehdimme perille jo ennen kuutta, ja pääsimme ajamaan heti kyytiin. Check-in-kopilla kysyttiin matkakohdetta (Kemijärvi) ja varaajan nimeä, mikä löytyikin heti oikealta listalta. Saimme hyvin ja tarpeeksi kuuluvasti kerrotut ohjeet ajaa kaistalle 6, joka löytyisi rampin takaa. Check-in:kin on pelottava paikka, kun ei yhtään osaa ennakoida minkälaisia ohjeita saa, ja ymmärtääkö ja kuuleeko niistä mitään, mutta nyt oli nappisuoritus VR:n mieheltä.

Autojuna-aseman check-in.

Autopaikka ja yläkerran makuuhytti omalla wc/suihkukopilla oli varattu jo hyvissä ajoin. Hintaa setille kertyi 348 €. Varauksessa oli pitänyt kuitata auton olevan alle 1,65 metriä matala ja alle 5 metriä lyhyt, mitkä ehdot kompakti Volvo V40:seni täytti helposti. Sen sijaan kaistalle 6 oli jostain syystä päätynyt isohko Volvo XC-jotain, jota peruuteltiin vaikean näköisesti pois rampin alta. Jäimme vähän kauemmaksi odottamaan, että se saataisiin pois ilman, että me vaikeuttaisimme operaatiota yhtään enempää. Ilmeisesti joku oli arvioinut auton koon todellista pienemmäksi. Auto kurvasi rampille kaistalle 5 odottelemaan lastausta katottomaan yläkertaan.

Kaistoja.

Kaista 6 sijaitsi 5-rampin alla.

Meidän edellä oli myös yksi matalampi auto, joka peruutteli hetkeksi pois Volvon tieltä, mutta sen jälkeen ajoi sisään junaan. Odottelimme hetken verran vaunun huulilla, kunnes junamies (onko junan täyttäjä myös nimikkeeltään ahtaaja, vai ovatko ahtaajat vain laivoissa?) vinkkasi ajamaan sisään. Ennakko-ohjeista poiketen sain pitää matkustajani kyydissä vaunuun ajaessa. (Kun autoja alkoi kerääntyä jonoksi asti, hätyytettiin niiden kyydistä matkustajat ja matkatavarat pois, ja vain kuljettaja sai ajaa auton kanssa junan kyytiin.) Vaunu piti melkoista meteliä, kun ajelin kyytiin. Se kuulosti pelottavalta, mutta oli vaaratonta. Auton renkaiden eteen ja taakse kiinnitettiin jonkinlaiset metalliset liukuesteet, vaikka toki käsijarrukin tuli laitettua päälle. Autovaunu oli niin matala, että sieltä oli tultava hiukan kumassa pois.

Jäimme istuskelemaan checkin-kopin sivustalla olleelle penkille, kun junaan lähtöön oli vielä reilu tunti aikaa. Emme halunneet mennä Triplan viruslinkoon emmekä edes asemalaiturille maleksimaan. Check-in-kopin odotushuone tuntui yhtä lailla koronaturvattomalta, kun sinne alkoi kertyä yskiviä suurperheitä. Humalassa elämöivät ja musiikkia liian kovaa autoradioista popittavat Baltian (?) "pojat" herättivät vähän pelkoa, että olisivat ehkä tulossa samaan junaan (ja kukaties naapurihyttiin), kunhan joku VR:läinen kävisi ajamassa heidän autonsa junan kyytiin. Käsittämätöntä, että vanhat ukot jaksavat vielä melskata sillä tavalla, noloa jopa.

Check-in -kopin odotushuone.

Noin 10 minuuttia ennen junan saapumista lähdimme katsastamaan mille laiturille se olisi tulossa. Odotellessa katselimme hetken myös Helian rakennusta ja Triplan edustalla ollutta työmaata. Juna saapui raiteelle 6 ihan aikataulun mukaan klo 19.37 (vai olikohan se lähtöaika). Junassa hyttimme oli vaunussa 25, yläkertapaikat 205 ja 206. Emme etukäteen osanneet yhtään arvioida mihin kohtaan meidän vaunu pysähtyisi, joten junan saapuessa jouduimme ärsyttävästi palaamaan hiukan takaisinpäin kohti autojuna-asemaa päästäksemme suoraan oikeaan vaunuun.

Kemijärven juna lähti laiturilta 6.

Hytti löytyi helposti. Sen ovi oli auki. Yksi avaimista löytyi WC:n oven viereisestä seinäkotelosta. Toinen avain oli ovessa, minkä huomasimme vasta hetken kuluttua, kun palasimme käytävään ottamaan valokuvat mikroskooppisen pienestä hytistä. Se on tietysti ihan järkevää, ettei ihan helposti pääse käymään niin, että lukitsisi itsensä hytistä ulos ennen kuin on löytänyt avaimet seinäkotelosta. Näin pientä kopperoa ei ole koskaan tullut vastaan millään laivalla, tosin Lontoon hotellihuone oli samaa luokkaa sillä erotuksella, että siellä ei ollut kerrossänkyä. 

Hytti oli niin pieni, ettei sitä mahtunut kuvaamaan sisällä ollessa.

Taittopenkki ja pieni pöytä tulivat illan mittaan tutuiksi.

WC oli kompakti.

Naapurihyttiin muuttanut Juuso-poika yski aivan uskomattoman karmivan kuuloisesti, joten meille tuli kiire takaisin omaan hyttiin, vaikka se tiesikin sitä, ettei ehkä ihan priima-laatuisia valokuvia ehditty ottaa. Mikä siinä on, että sairaita lapsia pitää aina raahata mukaan matkoille? Juusokin kuulosti siltä, että sairaala olisi ollut oikeampi paikka kuin juna. Oli meillä toki maskit päällä, kun pyörittiin käytävällä, mutta paras teho olisi sillä, että yskijäkin käyttäisi maskia, jos ei suostu jäämään kotiinsa sairastamaan.

Kun lähdimme liikkeelle, katselimme helpottuneena laiturille jääneitä Baltian elämöitsijöitä. Ilmeisesti he sittenkin olivat menossa jonnekin muualle kuin Kemijärvelle. Heti kun oltiin päästy liikkeelle, pysähdyttiinkin jo uudestaan kiinnittämään autovaunut. Pian liikkeellelähdön jälkeen tuli konduktöörikin koputtelemaan ovelle ja tarkisti liput.

PK-seudun läpi madeltiin niin hitaasti, että aloimme jo laskeskella miten paljon kauemmas oltaisiin ehditty ajaa autolla, jos emme olisi valinneet matkavälineeksi junaa. Kun vähän alkoi tuntua, että olimme päässeet matkaan, korkkasimme shamppiksen. Junaa varten oli valikoitunut Baron Fuente, joka oli onneksi pysynyt hyvin kylmänä. Mukaan olin ottanut myös yhdestä oululaisesta Alkosta edelliskesänä ostetut muoviset pienet shamppis-lasit. Juoma maistui raikkaalta ja yllättävän hedelmäiseltä, oli parempi kuin muistinkaan.

Lomashamppista.

Namia!

Kylmäketju ei katkennut.

Juuson ulvonta (kyllä, Juuso ulvoi tauotta kuin eksynyt susi vähintään matkan ensimmäisen puolituntisen ajan) ja yskintä hermostuttivat alkumatkasta, mutta lopulta naapurit hiljentyivät, kun saivat ilmeisesti lapset nukkumaan. Ehkä shamppiskin vähän madalsi sympatiakynnystä, eikä metelöinti häirinnyt ensimmäisen lasillisen jälkeen niin paljon.

Hämeenlinnassa kipaisimme junan käytävälle kuvaamaan Hämeen linnan.

Iltapalaksi otettiin shamppiksen jälkeen ensimmäiset eväsleivät ja mehua. Omia vesiäkin olimme ottaneet mukaan muutaman pullon, koska junan hanavesi ei sovi juotavaksi. VR tarjosi pikkupullon vettä, mutta kyllä aamuun mennessä tarvitsee vähän enemmän nesteytystä.

VR:n tarjontaa.

Pesin vahingossa hampaat mainitulla kielletyllä hanavedellä, mutta huuhdoin varuiksi suuni pullovedellä, kun huomasin virheeni. Ilmastointi puhalsi koko illan kylmästi jo valmiiksi kipeään niskaan, joka alkoi tuntua melko ikävältä illan päätteeksi. Alkuun en ollut sitä huomannutkaan, että olisin ymmärtänyt ajoissa pyytää lupaa istahtaa edes välillä seuralaisen sängyn puolelle suojaan suoralta vedolta. Itse tykkään nukkua aina ylävuoteessa, kun sellainen mahdollisuus tarjoutuu, mutta sieltä käsin olisi ollut epäkäytännöllistä osallistua shamppiksen juomiseen.

Väsymys alkoi painaa päivän jännityksen jälkeen vähän ennen yhtätoista, jolloin kömmin yläpunkkaan. Tuntui omituiselta nukkua jalat ikkunaa kohti, koska laivalla nukutaan aina jalat ovea kohti. Puhelimen sain näppärästi lataukseen pään viereen. Uni tuli yllättävän nopeasti, vaikka olin pelännyt, etten osaisi nukkua A) junassa ja B) ensimmäisenä yönä vieraassa sängyssä.

Ylävuoteen hallintakonsoli.

Hyvää yötä!