Norja 3 - Nordkapp

 10.7.2022

Heräilin 6.30 maissa eli tunti ennen kellonsoittoa. Yö meni hyvin, vaikka sänky olikin aivan liian pehmeä. Aurinko paisteli melkeinpä läpi yön. Aamiaiselle lähdettiin kahdeksan maissa. Aamiaissali oli valitettavasti jo aivan täynnä ihmisiä, jotka kaikki yskivät sekä muiden ihmisten että ruokien päälle täysin avoimesti. Saisivat hotellitkin sijoittaa asiakkaidensa terveyteen sen verran, että hankkisivat kupuja ruokien päälle. 

Ruokavalikoima oli hyvä, erityisesti leipiä oli montaa mainiota sorttia. Jyväpintainen pieni sämpylä oli suosikkini ja croissantit tietysti myös. Juomaksi jouduin ottamaan appelsiinimehua, koska omenamehu oli automaatista loppu. Appelsiinimehu kuitenkin osoittauitui ihan lasiinmeneväksi, jopa hyväksi. Koska tiedossa oli taas paljon autolla ajamista, otin myös cappuccinon automaatista, vaikka normaalisti en mielelläni A) juo kahvia, B) juo kahvia kovin aikaisin aamusta. Jälkkäriksi valikoitui mansikka-banaani-smoothie-shotti, joka oli sekin ihan kivan makuinen. Olisi ollut kiva maistella vielä hedelmiä, jogurtteja lisukkeineen ja tehdä pieni santsikierros, mutta aamiaissali muistutti enemmän tuberkuloosisairaalaa kuin hotellia, joten sieltä teki mieli päästä pois nopeasti.

Aamiaisleipiä.

Matkaan pääsimme joskus yhdeksän maissa tai pian sen jälkeen. Maisemat olivat heti alusta saakka melko hienot. Horisontissa siinsi jo ihan aitoja vuoria, joiden rinteillä oli vielä paikoin lunta. Poroja pyöri tiellä ihan yhtä ahkerasti kuin edellisenäkin päivänä. Niiden lisäksi näimme ajoittain pieniä lammaslaumoja makoilemassa pientareella.

Vuorilla oli vielä hiukan lunta.

Nopeusrajoitukset olivat enimmäkseen 70-80 km/h koko matkalla. Mutkissa ja kylissä 40-60 km/h. Liikennemerkkien joukossa oli säännöllisen epäsäännöllisesti valikoima valistuskuvia, joihin miellyimme. Niissä oli jotenkin lempeä ote eikä uhkaavan kielteinen.

Kyltti muistutti turvavyön käytöstä.

Pidimme pienen valokuvaustauon pian Porsangerin alueelle saavuttuamme. Toisen kerran pysähdyimme Lakselvin kylän jälkeen, kun pääsimme vihdoin Jäämeren rantaan. Sortvikin vähän isommalla levähdyspaikalla oli jopa huussi, joka tuli kyllä jo tarpeeseen. Haju oli karmiva ja paperi oli loppu, mutta onneksi olen sen verran ehtinyt jo automatkailla, että paperia on aina mukana reissussa. Aurinko paistoi ja maisema oli alppimainen, mikä houkutteli esiin Sound of music-mielikuvia. Mittasimme veden lämmöksi 14 astetta.

Jäämeri tuli vastaan Lakselvin liepeillä.

Sortvikissa oli huussi.

Maisemassa oli jotain alppimaista.

Pian pysähdyksen jälkeen alkoivat tunnelit. Ensimmäiseen tunneliin jouduin tietöiden ja liikennevalojen takia ajamaan letkan ensimmäisenä. Kun kurvasin sisään tunneliin, sokaistuin täydellisesti. Valaistus oli umpisurkea ja aurinkolasit pahensivat tilannetta. Kun otin aurinkolasit pois päästä näin hämärästi seinistä heijastuvan valoa, joten pystyin jotenkuten olemaan törmäämättä seiniin. Pimeässä ilman vahvuuksia tuntui kuitenkin siltä, etten näe yhtään mitään, eivätkä silmät tuntuneet tottuvan pimeyteen kovinkaan nopeasti. Onneksi seuralainen sai kaivettua takapenkillä olleesta repusta käyttööni tavalliset silmälasit melko äkkiä, minkä jälkeen ajaminen helpottui huomattavasti. Loput tunneleista eivät olleet ollenkaan näin huonosti valaistuja, mutta vaihtelin varmuuden vuoksi silti aina lasit tunneliin ajaessa. Pisin tunneli oli noin 7 km, ja tuntui käyvän hyvinkin syvällä maan ja merenkin alla.

Tarpeeksi pohjoisessa ei enää kasvanut puita.

Tunneleiden päättyessä olimmekin yhtäkkiä jo Honningsvågissa. Edellisestä Nordkappin käynnistäni viisastuneena tiesimme odottaa mieltä ilahduttavaa Seppoladalen-kylttiä, jonka yhteydessä olisi myös opaste The View-hotellillemme. Kyltit tulivat vastaan nopeasti heti Honningsvågin ulkolaidalla, ja löysimme perille helposti. Hotellin fasadi toi ainakin minulle mieleen Bond-filmissä esiintyneen Perla de las Dunas-hotellin. Pysäköimme auton talon seinustaa vasten ja etsiydyimme vastaanottoon.

Seppoladalen ja Hotell View löytyivät vasemmalta.

The View -hotelli.

Respassa ei ollut ketään. Tiskillä oli vain lappu, jossa pyydettiin soittamaan siinä mainittuun puhelinnumeroon, mikäli tarvitsisi henkilökuntaa. Koska emme kumpikaan ole yli-innokkaita soittajia, odottelimme jonkin aikaa, jos joku olisi kuitenkin ilmestynyt paikalle. Meidän lisäksi aulaan saapui ranskalaispariskunta, jotka eivät hekään vaikuttaneet soittamishaluisilta. Ranskalaispariskunnan herra-jäsen lähti haahuilemaan käytäville ja etsimään henkilökuntaa, mutta ei onnistunut hankkeessaan. Lopulta seuramies tyytyi kohtaloonsa ja soitti.

Hotellin vastaanotto.

Respaan pyrähti hetken kuluttua nuori nainen, joka tsekkasi meidät sisään. Koska hotellilla ei ollut varsinaista varausjärjestelmää, olimme tehneet varauksen sähköpostitse, ja meitä hiukan jännitti löytyisikö se oikeasti. Kaikki oli kuitenkin ok. Varatessamme huoneita oli enää yksi jäljellä 2205 NOK per yö, mutta lohdutukseksi oli kerrottu, että se on sentään hotellin suurin huone ja sisältää aamiaisen. Maksamisen jätimme lähtöpäivälle.

Saimme huoneen 102 heti lähimmältä käytävältä. Huone oli tosiaan melko suuri ja siinä oli myös tilava kylpyhuone. Siitä tuli sellainen tunne, että se oli jonkinlainen inva-huone, koska ovet olivat niin leveitä, suihkusta löytyi suihkupenkki ja vessanpönttö oli varustettu apukahvoilla, mutta eihän se meitä juurikaan haitannut. Huoneen kuumuus sen sijaan sekä yllätti että hiukan myös haittasi. Lämpöä oli lähes 30 astetta, eikä huoneessa tietenkään ollut ilmastointia. Kylpyhuone oli ilmastoitu, mutta ei niin tehokkaasti, että siitä olisi ollut apua huoneen viilentämiseen. Huoneessa pörräsi myös valtava kärpänen, joka vaikutti myös hieman kuumuuden ärsyttämältä. Huoneen nurkissa olevat ikkunat pystyi avaamaan, joten avasimmekin TV-nurkkauksen viereisen ikkunan. Matkamaskottina ollut Vihtori muka ajoi lopulta kärpäsen ulos ikkunasta. (Larryn ei tarvinnut lähteä tälle matkalle maskotiksi, koska Larrya kuskaan vain maihin, missä en ole aiemmin käynyt.) Tärkeintä, että siitä päästiin eroon. Kärpäsestä siis.

Huone oli niin iso, että sen joutui kuvaamaan panoraamana.

TV-nurkkaus.

Kylpyhuone oli tilava.

Kannoimme tavarat autosta huoneeseen. Sen jälkeen lepäilimme jonkin aikaa, ja tutkimme Honnginsvågin ruokailuvaihtoehtoja. Hotellin ravintola tarjosi vain kalabuffetin, mikä ei allergioiden vuoksi oikein minulle sovi. Tai ainakaan se ei kannata, jos ruuasta joutuu maksamaan täyden hinnan, ja pystyisin syömään ehkä vain muutamia kasvislisukkeita. Emme löytäneet mitään ilmeistä ruokapaikkaa, joten jätimme sen selviämisen tuurin varaan.

Lukko, joka ei mene lukkoon, tuntuu olevan yleinen Norjassa. Tässäkin hotellissa oven lukkiutumisessa oli todella pitkä viive, mutta täällä sentään avainkortin vilauttaminen lukolle sopivasti ajoitettuna, sai oven menemään lukkoon heti. Onhan se toisaalta hyvä, että on aikaa katua, jos huomaa lähteneensä ilman avainta. Avain on myös takuulla mukana, jos haluaa saada oven lukkoon heti, koska avaimen on oltava kätösessä silloin.

Maisema hotellin edustalla.

Lähdimme kävellen käymään Honningsvågin keskustassa. Sinne oli noin 3 kilometrin kävely, enemmän ja vähemmän jyrkkää alamäkeä. Kaikkialla oli todella hiljaista. Tiellemme osui ihan vahingossa Viva Napoli-niminen ravintola, johon uskaltauduimme menemään. Poikajengin lisäksi olimme paikan ainoat asiakkaat. Tilasimme molemmat Pizza Honningsvågit, jonka täytteeksi tuli naudanlihaa, sipulia ja paprikaa. Menu oli englanniksi, mutta hämmennyimme jonkin verran kokomerkinnöistä, jotka olivat ilmeisesti silti norjaksi. M-kokoinen pitsa oli halvempi (170 NOK) kuin S (280 NOK). Varmaankin M = medium ja S = stor eikä small. Onneksi kokoa ei kysytty, vaan saimme automaattisesti M-kokoiset lätyt, mitkä olivat ihan sopivat. Lihan mureus ja mausto olivat oivalliset. Kokonaisuutena arvosanaksi voisi antaa 3,5/5. Juomaksi otimme pullolliset vettä. Yhteensä aterialle kertyi hintaa 440 NOK.

Honningsvåg - Norges Sommerby.

Viva Napoli-ravintola ulkoa.

Viva Napoli-ravintola sisältä.

Honningsvåg-pitsa.

Ravintolan seinällä ollut taideteos puhutteli minua.

Aterian jälkeen kävimme katsastamassa mm. paikallisen kirkon sekä sen vieressä sijainneen hautausmaan. Moneen hautakiveen oli kivasti leikattu tyhjä tila lyhdylle. Oivaltava keksintö. Kirkon jälkeen poikkesimme vielä Extra-markettiin pienille eväsostoksille. 

Turistikartta.

”Boreas” (”Nordenvinden”), Erling Saatvedt.

”Skårungen”, Trygve Dammen.

Honningsvågin kirkko ulkoa.

Honningsvågin kirkko sisältä.

Mitähän ajatuksia on herättänyt se, että koko kaupunki paloi, mutta kirkko säästyi..?

Hautausmaalla.

Lyhdylle oli oma paikkansa kivessä.

Puhelinkoppi oli saanut uuden elämän.

Tuo tullessas, vie mennessäs.

Satamaan oli ruokailumme aikana ilmestynyt valtava saksalainen risteilylaiva Mein Schiff 4. Sen houkuttelemina kävimme myös katselemassa satamaa lähemmin. Sieltä löytyi melko suuri matkamuistomyymälä. Kävimme tutustumassa siihen maskitettuna, kun suurin osa risteilymatkustajistakin käytti maskeja. Myynnissä oli perinteisempien tavaroiden lisäksi mm. jääkarhun talja á 200 000 NOK (noin 20 000 €). Myös suden ja karhun taljat löytyivät á 50 000 NOK. Emme tehneet ostoksia, vaan keräsimme tässä vaiheessa vasta ideoita.

Mein Schiff 4.

"Bamse", Alan Herriot.

Jääkarhu maksoi kovemman hinnan kuin turisti, vaikka ei halpa ollutkaan.

Paluumatkalla hotellille näimme pari poroa maistelemassa niittyyntynyttä talon tonttia. Kuvasimme myös Seppoladalen-kyltin. Hotellille kiipeäminen oli melko työlästä, mutta selvisimme siitä melko kunniallisesti. Huoneen avain oli lakannut toimimasta, ja jouduimme poikkeamaan respaan valittamaan asiasta. Avain saatiin korjattua. Huoneessa oli yhä 28 astetta lämmintä. Teimme pienen tutustumiskierroksen hotellissakin. Kävimme katsomassa 2. kerroksen ravintolaa ja 3. kerroksen kattoterassia. Kattoterassi ei ollut kovinkaan kummoinen. Siellä ei ollut pöytiä tai tuoleja eikä varsinkaan mitään tarjoiluja. Talon seinustalle oli rakennettu vähän penkkiä, ja terassin kaiteet olivat hieman hätäisesti, joskin ihan tukevasti, rakennetun näköiset.

Vuori oli saanut pilvimyssyn.

Life finds a way.

Pari poroa pureksimassa pöperöä.

Hotellin kattoterassi.

Pienen huoneessa vieteyn lepohetken jälkeen meidän alkoi tehdä mieli kahvia, koska meillä olisi vielä pitkä ilta edessä. Respassa oli tarjolla teetä ja kahvia, joten lähdimme tarkistamaan olimmeko nähneet ja ymmärtäneet tarjoilun oikein. Vastaanotossa päivysti suomalainen nuori mies, joka kannusti meitä hakemaan kahvit mieluummin 2. kerroksen ravintolasta, jonka kahvi olisi kuulemma parempaa. Tottelimme häntä. Ravintolassa ei näkynyt henkilökuntaa missään, vaikka yritimme oikein tarkoituksella kuikuilla eri nurkkien taakse. 

Kahviautomaatin kuitenkin löysimme, joten kävimme lopulta ottamassa siitä kupilliset mukaamme. Seuramies oli aivan kauhuissaan siitä, että niin röyhkeästi vaan menin ja varastin kahvia. Puolustelin kuitenkin asiaa sillä, että respassakin tarjoilu oli ihan ilmainen. Ja samahan se hotellille on juommeko myös illalla yhden kupin, kun aamiaisella voisimme kuitenkin kitata samasta automaatista ties miten monta kupillista hintaan kuuluen. Lusikoita emme kuitenkaan siinä ihmetellessä löytäneet, mutta ilmankin pärjättiin.

Kello 22 maissa, ehkä muutamaa minuuttia vaille, olimme taas tekemässä lähtöä. Kohteenamme oli "manner"-Euroopan pohjoisin paikka Nordkapp ja siellä oleva vierailukeskus. Käytännössähän Nordkappkin sijaitsee saarella, joten manner-termin käyttö on vähän kyseenalaista. Tunnelin ansiosta saarelle kuitenkin pääsee ajamaan autolla, joten ehkä se voidaan sen ansiosta laskea osaksi mannerta? Eikä Nordkapp sittenkään ole pohjoisin paikka, vaan samalla saarella sijaitseva Knivskjeloddenin niemi on oikeasti pohjoisin. Sinne on kuitenkin jaksettava kävellä, mikäli mielii paikassa vierailla. Ilmeisesti keskiyön aurinko on kuitenkin täällä "se juttu" enemmän kuin maantieteellinen pohjoisuus, ja sitä olimme lähdössä katsomaan.

Hotellilta Nordkappiin kesti ajaa reilu puoli tuntia. Reitti sinänsä oli helppo, mutta poroja joutui edelleen pitämään silmällä ja vähän varomaan. Lisäksi matkalla pääsi ajamaan melko kiemuraisia ja paikoin jyrkkiä vuoristoteitä. Tuli mieleen James Bond-filmien takaa-ajokohtaukset autolla tai moottoripyörällä. Viimeiset kilometrit olivat sankan sumun vallassa, eikä edellä ajavia autoja nähnyt ennen kuin oli jo tosi lähellä. Viimeiset metrit Nordkappia kohden noustessa olivat kuitenkin sumusta vapaat.

Tulevaisuus näyttäytyy sumeana.

Bussit painelivat alueelle sisään omaa kaistaansa, mutta me muut jouduimme odottelemaan palvelukopeille. Jonoa ei ollut mitenkään kauheasti, ja pääsimme oikeastaan suoraan luukulle siinä vaiheessa, kun edellämme sekoillut asuntoautoilija sai lopulta päätettyä mihin suuntaan on pyrkimässä. Lippuluukun neito kertoi meille, että pysäköinti alueella on ihan ilmaista samoin kuin ulkotiloissa pyöriminen, mutta vierailukeskukseen pitäisi ostaa á 310 NOK maksavat liput. Periaatteessa olisimme nähneet parhaat palat ilman vierailukeskustakin, mutta kun nyt tänne saakka olimme tulleet, niin halusimme käydä katsastamassa myös sisätilat. Maksoin kortilla, ja sain kuitin lisäksi pari vaatteisiin kiinnitettävää tarraa todisteeksi maksusta sekä pienen esitteen alueen nähtävyyksistä.

Nordkappin hinnasto 2022.

Ajoimme muiden autojen sekaan valtavalle parkkikentälle, joka näytti kaukaa hyvin täydeltä, mutta helposti sieltä löytyi vielä meillekin tilaa. Kiertelimme ensin hetken aikaa ulkona kuvailemassa maisemia ja palelemassa. Lämpöä ei ollut kuin muutama aste. Olimme varautuneet ihan reiluilla vaatekerroilla, mutta jotenkin tähän aikaan yöstä ei vaan veri kierrä enää niin hyvin kuin päivällä. 

Keskiyön aurinko valaisi Nordkappia.

Nordkapp ja The Globe-monumentti.

The Globe, 1977.

"Mother and child", Eva Rybakken.

Ulkokierroksen jälkeen menimme käymään sisällä vierailukeskuksessa. Ihan ensimmäiseksi kävimme vessassa. Sen jälkeen teimme pieniä ostoksia matkamuistokaupassa. Ostimme mm. postikortteja ja merkkejä. Ihmisiä oli aivan käsittämättömät määrät. Noin puolet käyttivät maskeja, kuten mekin teimme. Sen sijaan toinen puoli, se yskivä ja räkivä puoli, eivät käyttäneet maskeja. Jonot kassoille olivat pitkät. Onneksi seuralaisella oli käteistä, jotka oli ostanut pois vanhemmiltaan, joiden aiemmin suunniteltu Norjan reissu oli peruuntunut heidän sairastuttuaan koronaan. Cash only-kassalle ei nimittäin ollut juuri yhtään jonoa, joten pääsimme sen kautta paljon nopeammin jatkamaan kierrostamme.

Varjot hipovat vierailukeskusta, paljon pidemmät eivät varjot voisi olla.

Tarjolla olleen elokuvan skippasimme koronariskin takia, koska emme halunneet ahtautua pieneen saliin pitkäksi aikaa kymmenien ihmisten kanssa. Katselimme pari minuuttia 6-minuuttisesta Cave of lights-filmistä, joka oli heijastettu auditorion tapaisen luolan seinälle. Se ei ollut kovinkaan kummoinen, vähän poroja juoksentelemassa norjalaisissa maisemissa. 

Luoliin johtavaa tunnelia oli piristetty kuvaelmilla.

Entisaikaisia Nordkappin vierailijoita.

Pyhän Johanneksen kappeli, 1990.

Jatkoimme matkaa mieluummin Kings View-terassille, missä oli lasten ja lastenmielisten riemuksi vielä kinos lunta. Näkymät pilvien ylle ja aurinkoon olivat täältä aivan mahtavat. Vietimme sopivasti tällä kauniilla paikalla norjalaisten keskiyön hetken. Käytännössä keskiyö oli mennyt jo tunti sitten, kun kerran maantieteellisesti oltiin Suomen aikavyöhykkeellä, mutta toisaalta luonnonaika on talviaika, eli tässä tapauksessa norjan kellonajan mukainen hetki oli ehkä kuitenkin kaikkein oikein.

Kings View-terassi ja sen maisema.

Kings Viewssä oli pieni lumikasa.

Keskiyön aurinko.

Keskiyön aurinko yllätti. Se osoittautui varsin elämykselliseksi, vaikka etukäteen olin jotenkin ajatellut, että onhan sitä ennenkin nähty auringon paistavan matalalta. Nyt kuitenkin pyörimme alueella niin kauan, että ehdimme nähdä, ettei aurinko laske, ja että se lähti jo jopa nousemaan ennen kuin itse teimme lähtöä. Lisäksi aurinko paistoi tietysti suoraan pohjoisesta, se sentään oli ennennäkemätöntä. Koko ajan oli myös kirkasta kuin päivällä. Mitään pientäkään vähän hämärtyvää hetkeä ei tullut.

Keskiyön auringon luoma tunnelma oli unenomainen.

Paluumatkalla Kings Viewstä kurkistimme vielä pieneen Thai-museoon, kun kerran oltiin lipuista maksettu. Thaimaan kuningas Chulalongkorn oli ollut Nordkapp-fani ja käynyt 1907 ihailemassa paikan maisemia. Lopuksi istahdimme vielä jo suljettuun panorama-baariin kirjoittelemaan postikortit. Halusimme saada ne matkaan juuri täältä, jotta niihin tulisi erityinen Nordkapp-leima. Pois lähtiessä tyhjensimme taskuista ylimääräiset norjan kolikot hyväntekeväisyyskeräykseen.

Thai-museo oli nopeasti kierretty.

Katselimme tätä kuvaa sen ottamisen vuosipäivänä.

Postikortit kirjoiteltiin Panorama-baarissa.

Nordkappin postileima.

Ylimääräisille rahoille löytyi sopiva keräys.

Väki oli jo selvästi vähentynyt, kun lähdimme ulos tekemään vielä uutta pientä kierrosta alueella. Joku pöljä kiipesi maapallo-monumentin päälle istumaan, vaikka se on kiellettyä. Valitettavasti tyyppi pääsi ehjänä alas, vaikka jonkinlainen kosto ja varoittavana esimerkkinä toimiminen olisi ollut sopiva palkkio moisesta typeryydestä.

Viimeinen vilkaisu Nordkappiin.

Knivskjelloddenin niemi on pohjoisempi kuin Nordkapp, mutta sinne ei johda autotietä.

Aiemmin päivällä (tai oikeastaan edellisenä päivänä, kun kerran oli jo uusi vuorokausi) näkemämme omituinen ja superhidas saksalainen traktori-pickup-asuntovaunuyhdistelmä pisti silmään parkkipaikalla, kun olimme lähdössä pois. Kyseinen auto ajeli niin hitaasti, että seuralainen vitsaili sen lähteneen Saksasta matkaan varmaan jo alkuvuodesta, että on ehtinyt nyt heinäkuussa Pohjois-Norjaan asti.

Hidas ajoneuvoyhdistelmä oli päässyt perille.

Kuvailimme vielä seuraavan retkikohteemme Knivskjeloddenin ja poikkesimme lippukoppien liepeille ottamaan uusintakuvan minusta poseeraamassa Nordkapp-kyltin kanssa. Tällainen kuva siis oli minusta otettu jo edellisellä vierailulla 2002. 

10.7.2002

11.7.2022

Lopulta olimme valmiit lähtemään takaisin hotellille. Kello oli jo lähes 02, ja valoisaa oli tosiaan ollut koko ajan. Sumu oli enimmäkseen hälvennyt ja jotenkin oli tosi seesteinen tunnelma ajella aamuauringossa takaisin hotellille. Matkalla näimme sekä poroja että lähes yhtä pöljiä tielläliikkujia, eli pyöräilijöitä, jotka kamppailivat kohti Honningsvågia. En yleisesti ottaen tarkoita dissata pyöräilijöitä, mutta tuntuu järjettömältä, että näin valtava retkue lähtee pyöräretkelle keskellä aamuyötä. Pyöräilijöitä oli kymmeniä ripoteltuna useamman kilometrin matkalle, mutta kuitenkin sen verran tiheästi, että he selvästi olivat samaa porukkaa.

Pieni varjomme näkyy somasti halon keskellä.

Poroja pientareella.

Hotellilla oli kaikki selvästi pysäköintiin tarkoitetut paikat täynnä autoja. Jouduin parkkeeraamaan auton vähän pihan sivuun ja toivomaan, ettei se olisi liikaa kenenkään tiellä. Onneksi piha oli melko suuri, joten tuskin siitä haittaa oli. Hotellilla oli melkein kiire kirmata nukkumaan, koska aamupalalle olisi pakko ehtiä, ja sen jälkeen pitäisi olla voimia lähteä vaeltamaan kohti Knivskjelloddenia.