Sisilia #3 Etna

Sisilia #3 Etna

16.7.2013

Munakas jäi taas aamiaisesta syömättä. Poika huolehti tarjoilusta yksin. Edellisenä päivänä keittiössä pyöri myös jotain naisihmisiä. Olimme tällä kertaa lähdössä matkatoimiston retkelle Etna-tulivuorelle. Meillä oli nouto klo 8.50, joten jälleen jouduimme heräämään aikaisin.

Aamiaissali.

Oppaanamme oli Teija-niminen naishenkilö. Emme taineet koko matkan aikana sitä kohteen toista opasta nähdäkään. Tietenkin taas yksi porukka toisessa hotellissa "nukkui pommiin". Opas taisi käydä kaivamassa pariskunnan suoraan sängystä, koska akalla (sanoisin muuten rouva, mutta kun pariskunta oli todella kauhistuttava) tukka kampaamatta ja sojotti joka suuntaan. Äijä taisi olla kuuro, kun puhui koko ajan huutaen. Jotain epäselvyyksiä heillä oli maksunkin kanssa. Oli heidän odottelustaan se ilo, että näimme kuinka kuskimme todella taidokkaasti peruutti bussin eräälle pikkukadulle, jotta toinen bussi pääsi ajamaan hotellin kääntöpaikalle. Niin tarkkaa työtä en muista kovin usein nähneeni. Mestariskuski oli se Salvatore, joka meitä Etnalle kuskasi.

Etna

Matka Etnalle kesti n. 1,5 h. Emme tietenkään menneet sinne aktiivisen tulivuoren huipulle saakka, vaan ainoastaan n. 2000 m korkeuteen vuoden 2001 purkauksessa syntyneelle kraaterille. Huipun korkeus olisi jotain 3323 metrin paikkeilla. Korkeus muuttuu jokaisen purkauksen yhteydessä hiukan. Vieläkin korkeampia turistipaikkoja Etnan rinteiltä löytyy. Ihan vähän matkan päästä meidän kraatereilta sijaitsi Rifugio Sapienzan retkipiste (1900 m), josta olisi päässyt jatkamaan matkaa vaijerigondolihissi-jutskalla (2500 m). Senkin jälkeen olisi innokkaaampi turisti päässyt vielä hieman ylemmäs jeepeillä (2700 m). Kaikkein innokkain turisti olisi voinut jatkaa matkaa siitä vielä kävellen ja päästä peräti 3000 metriin.

Vuorella ilma oli vain 18-asteista. Päivän edetessä ilma lämpeni jopa 19 asteeseen. Pysähdyspaikalla oli pari kahviota ja pari kraateria. Tarjolla oli siis kaksi kraateria, joista valita. Helpompi Silvestra ja "seikkailuhenkisten/haluisten" vaativampi kraateri. Rohkeita kun olemme, valitsimme tietysti sen suuremman kraaterin. Meille annettiin aikaa 80 min, joka riitti toisen kraaterin kiertämiseen ja kuvaamiseen sekä pieneen kahvilahetkeen. Kahvilan vessassa ei ollut istuinrengasta ja pieniä epäselvyyksiä oli vessaan jonottavan nuorehkon tytön kanssa, koska tämä ei vuorollaan suostunut menemään koppiin. Ilmeisesti hän halusi odottaa päästäkseen samaan koppiin, jossa äitinsä kävi. Ei luulisi niin ison tytön enää välittävän moisista asioista.

Jyrkkä rinne ylös.

Kraaterin reunalle oli melkoinen kiipeäminen, koska reitti muodostui valtavasta määrästä irtosoraa, joka luisti jalkojen alta karkuun. Eikä rinteen jyrkkyys yhtään helpottanut nousemista, mutta emmehän me tietenkään voineet nössöjen reittiä mennä vaan taistelimme urheasti huipulle. Joku lapsi kaatuikin ihan rähmälleen noustessaan rinnettä ylös, ja valui saman tien ainakin puoli metriä vatsallaan alaspäin. Ei ryhtynyt poika itkemään, joten taisi selvitä pienin vammoin.

Otukseen iski ensimmäistä kertaa elämässään ihan tyhjästä korkean paikan- ja reuna-alueiden kammo, kun kraaterille ei tietenkään ollut rakennettu kaiteita. Olihan se sentään luonnonsuojelualuetta eikä mikään rakennustyömaa. Otata siinä sitten kuvia itsestäsi jyrkänteen reunalla, kun toinen pelkää pakokauhuisena, että minä putoan, vaikka minua ei pelottanut tippaakaan.

Reunalla.

Silvestra.

Maisemat olivat luonnollisestikin karut, mutta komeat. Etnan huippu beti puoleensa pilviä, joten pystyimme vain jotakuinkin hahmottamaan missä suunnassa se oli. Kraaterin pohja oli italialaiseen (tai turistimaiseen) tapaan täynnä roskia. Mikä ihmisiä vaivaa, kun kaikki pitää sotkea?

2001-kraaterit

Rikoin hieman lakia, kun nappasin mukaan pari kiveä ja muutaman kourallisen soraa minigrip-pussiin, kun näin parin ukon näyttävän mallia. Kiellettyähän se siis oli, koska olimme A-luokan luonnonsuojelualueella, mutta oppaan mukaan viranomaisten suhtautuminen laavakivirikoksiin on leppoisaa - puskeehan se Etna uutta kiveä taas pian. Etna on  paikallisille "hän", persoona, oikukas naispuolinen, joskin viime aikoina hyvin ennustettava tulivuori. Etnaa kuulemma kunnioitetaan, mutta ei pelätä.

Larry.

Etnalla asuu paljon jäniksiä, kettuja ja varpushaukkoja. Varpushaukka nähtiinkin paluumatkalla bussista, mutta kesyydestään kuuluisaa kettua emme nähneet. Kraaterilla nähtiin myös kuinka pyylevän tädin jalka ei noussut kivikossa riittävästi, ja tämä sukelsikin naamalleen maihin. Kivikossa oli juuri ja juuri tädin mentävä tasainen pläntti, mutta polvet häneltä kyllä raapiutuivat kiviin. Kysyin englanniksi onko täti ok vai tarvitseeko apua ja pääseekö ylös. Hän vakuutti olevansa kunnossa ja kömpi pystyyn meidän tarkkaillessa vielä tilannetta. Ressukka söhri vielä valkoisen laukkunsa reunaan verta polvellaan.

Oppaan päivystyskahvila (isompi kahdesta) oli tupaten täynnä. Siellä vallitsi suorastaan kaaos. Juomat tilatiin tiskiltä ja maksettiin. Osat juomista tarjoltiin tiskin takaa ja osa piti hakea toiselta puolelta salia jääkaapista. Kuka tahansa olisi voinut käydä maksamassa mitä tahansa ja ottaa sen jälkeen jääkaapista mitä sattuu. Emme tietenkään tienneet tätä etukäteen vaan olimme valikoineet mitä haluamme ja maksoimme sen mukaan. Otuksen olusessa oli sitten yllätykseksemme vielä kruunukorkki, joten hän joutui tunkeutumaan uudelleen tiskin luo avauttamaan pullonsa. Eivät sentään laskuttaneet sitä uudelleen.

Palasimme bussille. Matkakumppanimme olivat luonnollisestikin täysin unohtaneet minkälaisella bussilla olimme liikkeellä ja pitivät harvinaisen nokkelana, että olimme painaneet mieleen auton rekisterinumeron. Mukavampihan se on tietää valmiiksi mihin autoon pitää kiivetä kuin kierrellä eksyneenä kymmenien bussien joukossa. Oma lämpömittarikin herätti kiinnostusta. Ehkä he sittenkin pitivät meitä enemmän outoina kuin fiksuina...

Paluumatkalla pyshähdyimme Zafferana Etnean kylään hunajatilalle. Kyseinen kylä oli vaarassa tuhoutua 1992, kun Etna purkautui vähän suuremmin. Amerikkalaisten ilmavoimien pudottamat betonimöhkäleet pysäyttivät laavavirran kylään. Vieläkin nähtiin bussin ikkunasta pari laavakenttää tien vierellä. Hunajan lisäksi tarjolla oli myös oliiviöljyjä, valkosipulia, oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja, siitepölyä, hunajatahnoja (jossa 5 % mausteainetta esim. mansikkaa [en maistanut]) ja useampia viinejä (joskin vain neljänneslääkemitan verran oli meille tarjotussa maistiaismukissa), todella stydyä ja pahaa "terveystippaa", joka oli tehty mehiläisvahajämistä. Ostin appelsiinihunajaa, siiteöplyä ja hunajasaippuapalan, jotka maksoivat yhteensä 11,60 €. Kastanjahunaja oli ainoa juokseva hunaja, mutta se oli vähän turhan väkevän makuista. Muuten olisin kyllä valinnut mieluummin juoksevaa hunajaa tuomiseksi itselleni.

Esittelyssä kenno.

Pihalla oli mehiläispesä näytillä. Mehiläiset puuhailivat omiaan, eivätkä lainkaan pahastuneet, vaikka menimme ihan viereen kuvaamaan heitä. Erästä tyttölasta mehiläisten läsnäolo pelotti tullessa hiukan, mutta hänkin oli lopuksi innoissaan tutkimassa pesää ihan huoletta. Eikä kukaan joukostamme joutunut pistetyksi. Vähät hunajasta, mutta tämän jälkeen fanitan mehiläisiä ihan täysillä.

Mehiläisiä.

Hunajapaikasta kesti vielä n. 45 min takaisin pensionaattiin. Kello oli n. 14. Pensione S. Antonio oli kotoisa, asukkaita oli mukavan vähän, hyönteiset eivät häirinneet, liskojakaan ei ole näkynyt kuin pihalla ja ilmastointi pelasi aina hyvin. Mitä nyt jouduimme itse tyhjentelemään tiivistevesikanisteria. Siivooja sen sijaan unohti jättää meille uutta wc-paperia, joten pihistimme itse pari rullaa varastosta, joka oli huoneemme vieressä.

Pienen levon jälkeen suuntasimme taas uimaan. Vesi edelleen 27, ilma (kassissa) 32. Palasimme hyväksi todettuun veneiden valtaamalle rantakaistaleelle. Palasimme kaupan kautta kotiin ja suihkun jälkeen naukkailimme perinteiset aperitiivit parvekkeella. Lähdimme taas tutkimaan joko nyt pääsisimme siihen parempaan markettiin, joka oli bussiaseman lähellä. Tällä kertaa se oli vihdoin auki ja osoittautui aarreaitaksi. Sieltä löytyi myös paljon kaikkea paikallista ostettavaksi tuliaisiksi kotiväelle. Kävimme myös GT:llä Oasissa, mutta tällä kertaa saimme vähän vähemmän tujut drinksut. Näimme myös (jo toistamiseen) sedän, jonka koira osasi matkustaa skootterin jalkatilassa seisten. Harmittaa, että siitä ei ehditty ottaa kuvaa.

Kun poikkesime vielä käymään "kotona" käymään, näimme kotikadun puutarhassa portin luona sen saman reppanaisen kissen, joka osoittautui emoksi, jolla 3 reppanaista kissepentua syömässä maahan kaadettua kuivamuonaa. Myöhemmn niille oli tuotu myös vettä. Puutarha näytti olevan täysin hylätty, mutta joku niistä kuitenkin yritti huolehtia. Yksi kisseistä oli kovasti Foster Dad Johnin Mythbuster kittens-kasvattipentueen Addien näköinen. Yksi pennuista taas oli niin reppanaisen näköinen, etten ole lainkaan varma, että se selviää hengissä aikuiseksi saakka.

Kisse-emo ja poikanen.

Addien kaksoisolento.

Menimme syömään La Capannina-ravintolaan. Otin spaghetti alla bolognesen, vaikka siinä oli riski kananmunasta. Joskushan sitä ängetään myös spagettiin. Juomaksi tuli punkkukannu 4,5 €. Spagetti oli perushyvä ruoka eikä siitä tullut allergiaoireitakaan. Olimme melko uneliaita, joten tilasimme jälkkäriksi vielä espressot. Aterian aikana kylän kirkon takaa ammuttiin pari erää ilotulitteitä. Erien välissä soitettiin kirkonkelloja. Kellojen soittelu jatkui vielä senkin jälkeen, kun tuliteet olivat loppu.

Spaghetti alla bolognese.

Espresso.

Rantakatu oli toistamiseen suljettu liikenteeltä. Aloimme nähdä tässä kaavan: poliisi kävi sulkemassa tien liikenteeltä aina johonkin aikaan illasta ja se jälkeen kadun valtasivat nälkäiset ja kylläiset kävelijät. Käveltiin aterian jälkeen rantaa eteenpäin meille vieraille alueille. Näimme ainakin kirkon vähän lähempää. Kengät hiersivät laastareista huolimatta. Hiertäviä kohtia oli niin monta, ettei kaikkea pystynyt enää laastaroimaan. Hiukan yritti tähtitaivas näyttäytyä meille lohdutukseksi.

Giardini-Naxos

Sisilia #2 Taormina

Sisilia #2 Taormina

15.7.2013

Olimme asettaneet herätyksen klo 8.00, jotta ehtisimme aamiaiselle ihmisten aikoihin. Tepastelimme portaat alas ruokasaliin klo 8.30. Pöydissä oli valmiiksi pienessä korissa pari leipää, marmeladeja, nappi voita ja kahvikupit, jotka eivät kylläkään olleet pienessä korissa vaan pöydällä. Tarjoilija kävi kysymässä juomatoiveet. Emme tietenkään tienneet valikoimaa, niin kelpuutimme tarjoilijan ehdottaman maitokahvin. Kahvi tuotiin pienessä kannussa ja lämmitetty maito omassa kannussaan. Vaikka Suomessa inhoankin kahvia enkä juo sitä koskaan, niin täällä se jostain syystä maistui ihan mukavalta. Pöytään kannettiin myös lautanen, jolla oli kinkkuviipale, 2 juustoviipaletta, risottoa, munankeltuaissilppua ja salaattia/tomaattia. Munankeltuaiset jäivät tietysti syömättä (allergia), mutta muu pöperö oli ihan kelvollista. Oven vieressä oli lisäksi tarjolla kahta erilaista mehua ja jogurtteja. Toisessa nurkassa keittiön oven edustalla oli kattava valikoima leivoksen tapaisia.

Opas tuli aamiaisen aikana paikalle ja hörpiskeli omassa pöydässään myös aamiaisantimia. Ensimmäisenä rohkeminne puhuttelemaan opasta ja varaamaan sekä maksamaan retken Etnalle. Käytimme tilaisuutta hyväksemme kysyäksemme matkustamisesta Taorminaan.

Aamiaisen jälkeen kävelimme edellisenä päivänä löydetylle bussin päätepysäkille. Ostin kopin tytöltä lipun italiaksi, vaikka en italiaa puhukaan. Sovelsin vain hiukan opaskirjan numeroita ja espanjan prepositioita. Hyvin meni. Ymmärrettiin jopa vastakysymys, josko haluamme myös paluuliput (retorno) sekä hinnan. Meno-paluu maksoi 2,80 € / hlö. Bussikuski käännytti rahan kanssa kyytiin nousevat ostamaan liput luukulta, joten pääsimme ruuhkasta huolimatta istumaan, kun olimme fiksuina ostaneet liput etukäteen.

Vuoristotie Taorminaan oli melkoisen kimurantti. Taormina sijaitsee 230 m merenpinnasta. Mutkaan ei bussin kanssa mahtunut kuin mopo. Suuremmat vastaantulijat joutuivat odottamaan vuoroaan kauempana. Matka kesti n. 30 min. Perillä ihmettelimme miksei Kreikkalaiselle teatterille mennyt suoraa polkua bussiasemalta, vaikka kartalla ne sijaitsivat aivan vierekkäin. Syy selvisi sitten Teatterilla, kun huomasimme, että teatteri on sata metriä (ehkä ei ihan niin paljon) korkeammalla kuin bussiasema. Tikapuut siihen olisi polun sijaan voinut virittää, mutta nekin olisivat varmaan olleet liian vaaralliset.

Taorminan bussiasema.

Bussista päästyämme rynnimme ensimmäiseksi vesikauppaan eli lähimpään kahvilaan. Rannasta nousi vaijerigondolihässäkkä 4 korin eränä ja pysähtyi hieman ennen kaupungin porttia. Sellaista härveliä emme olleet aiemmin nähneetkään ja matkustaminen sillä jäi kokematta, koska meillä ei ollut sille rannalle asiaa mihin gondoli meni.

Messinan portti

Taorminan pääväylä, jonka ympärille kaikki toiminta keskittyi, alkoi Messinan portilta, josta tietysti kuljimme ensin läpi. Ensimmäiseksi vastassamme oli pieni aukio Piazza Vittorio Emanuele, jonka laidalla oli Pyhän Katariinan kirkko. Kirkon takaa löysimme ensimmäisen vuosisadan aikaisen roomalaisen teatterin, Odeon, rauniot. Pääkatu Corso Umberto I:llä oli laumoittain kauppoja, kahviloita, ravintoloita ja niitä riitti myös pienille sivukujille. Kadun pituus oli n. 800 m. Taormina oli kerrassaan viehättävä ja valokuvauksellinen kylä.

Odeon.

Noin puolivälissä pääkatua sijaitsi Piazza IX Aprile-aukio, jonka laidalla oli kirjastoksi muutettu kirkko Chiesa di Sant’Agostino (1448), pyhän Johanneksen (jos San Giuseppe nyt sattuu kääntymään Johannekseksi) kirkko (1600-luku, paitsi sisustus 1700-luku), Porta di Mezzon ylle rakennettu kellotorni Torre Dell’Orologio (1600-luku), kuuluisa julkkiskahvila Wunderbar (kahvittelijoina mm. Greta Garbo ja Liz Taylor), jossa emme käyneet, koska sen terassit olivat aivan tyhjillään. Maisema aukion meren puoleiselta laidalta antoi Giardini-Naxosin suuntaan.

Corso Umberto I

Piazza IX Aprile

Torre Dell’Orologio ja Chiesa di San Giuseppe

Maisema Piazza IX Aprilelta.

Päädyimme pitämään kahvitaukoa O'Seven-nimisen irkkupubin terassille. Tilasimme caffe freddo shakeratot á 4 €. Saimme siis kylmät kahvit, jotka oli ilmeisesti ravisteltu siihen malliin, että päälle saatiin vaahtokerros. Mikään suuri juoma se ei ollut, mutta kylmä ja kofeiini virkistivät ja makukin oli hyvä. Tästä tuli eräänlainen vertailukohta muille reissussa nauttimillemme caffe freddoille.

2 x caffe freddo shakerato

Il Duomo San Nicolo

Tuomiokirkon aukiolla Piazza del Duomolla oli barokkityylinen suihkulähde (1635), laavakivestä rakennettu katedraali Il Duomo San Nicolo (1200-luku), ja olisi siellä oppaiden mukaan ollut kaupungintalokin, mutta se jäi meiltä huomaamatta. Suihkulähde toimi myös juomapisteenä. Pitihän sitä hörpätä, tiedä vaikka olisi nuoruuden lähde. Saman makuista oli se vesi kuin pullovesikin - pahaa. Lähteen huipulla patsasteli naiskentauri, Taorminan symbolihahmo.

Pääkadun toisesta päädystä löysimme Herttua Stefanon palatsin Palazzo dei Duchi Santo Stefano (1300-1400 luvut), joskin se vaati melkoisen etsimistyön, koska palatsin pihaan livahdettiin sivukujalta, joka näytti kylttien puolesta johtavan vain johonkin ravintolaan. Palatsin sisätilat oli omistettu veistosnäyttelyllle. Puutarha oli kaunis ja talosta hieno merimaisema. Paikalla ei ollut henkilökuntaa eikä pihalla tai talossa pyöriminen maksanut mitään.

Palazzo dei Duchi Santo Stefano

Herttuallinen puutarha.

Catanian portin jälkeen ostimme pienestä kaupasta lisää vettä. Ostimme vaihteeksi happovettä, jossa hapotus hiukan peitti veden pahaa makua. Kurvasimme portin ulkopuolelta via Roma-näköalatielle. Ihan autotiehän se vain oli, jolla kulki jonkun verran autoja ja skoottereita. Muita turisteja emme nähneet, vaikka maisemat olivat hienot.

Turistit katselemassa maisemia Piazza IX Aprilella.

Via Roma

Tunsimme vatsoissamme lounasajan koittaneen, kun saavuimme via Roman loppupäähän. Juuri Villa Comunale-puiston (Lady Florence Trevelyanin perustama) suuaukon vierestä löysimme pienen ravintolan. Pitsoja he eivät valmista lounasaikaan, mutta emme onneksi halunneet niin raskaasti syödäkään. Tilasimme Otukselle spagetin ja minulle tomaatti-mozzarella-basilika-annoksen. Se taisi olla alkuruuaksi luokiteltu, mutta sopiva lounas näin kuumana päivänä. Sattumoisin en syö tomaattejakaan Suomessa, mutta täällähän ne olivat ihan eri hetelmä, joten hyvin maistui.

Ristorante Mirage.

Lounas.

Kuljeskelimme lounaan jälkeen puistossa. Näimme kissen metsästävän, vangitsevan ja syövän sisiliskon. Välillä pidimme pientä ruokalepoa varjoisilla penkeillä. Puiston jälkeen puikkelehdimme pikkukatuja ja kujia pitkin Teatro Grecolle (200 eaa). Teatterin sisäänpääsy maksoi 8 € / nuppi. Hinta hirvitti hiukan, kiipeämistä piisasi, mutta maisemat ja teatteri olivat kuitenkin vaivan arvoiset. Teatterin vetoisuus on n. 5000 hlöä. Valitettavasti osa siitä oli pilattu asentamalla alimmille riveille kammottavat muovi-istuimet ja esiintymislava oli rakennettu rumasta vanerista.

Suuri metsästäjä.

Kohti Teatro Grecoa.

Teatro Greco.

Teatro Greco.

Oksilla ylimillä puhalsi ihana virkistävä tuuli. Oli niin kuuma päivä, että ihmiset maleksivat mieluummin teatterin ylärivien takana maisemia katsomassa eikä niinkään teatteria, koska siellä tuuli oli vilvoittavin. Näkihän sieltä tietysti Calabriaan eli manner-Italian saappaankärkeen saakka, joten onhan sekin jotain.


Teatterin jälkeen ostimme kojusta taas lisää vettä ja suuntasimme takaisin bussiasemalle. Endimme juuri ja juuri yhteen lähtevään bussiin, mutta jouduimme seisomaan alkumatkan eli juuri ne pahimmat vuoristotiet, jolloin bussi teki kaikkensa kieputtaakseen meidät pois tolpiltamme. Hengen hädässä ja suurissa tuskissa roikuimme bussin kattotangoista.

Pensionaatissa lepäilimme hetken ja lähdimme sitten uimaan. Kokeilimme tällä kertaa eri kohtaa rannasta. Vesi syveni nopeasti, mutta pohja oli huonompi. Jalkaan sattuvia pikkukiviä oli paljon. Meduusoihin emme törmänneet vieläkään, eikä vesi ollut jäähtynyt edellisestä päivästä. Italialaiset eivät tunnu välittävän hajuraoista. Kun hengailimme rannalla, kulkivat kaikki ohi lähes meidän käsivarsia hipoen. Yleensä ihmiset pyrkivät sentään menemään metrin tai parin päästä ohi, mutta eivät italialaiset. Eipä se onneksi meitä paljon haitannut, koska useimmat rannalla aikaansa viettäneet olivat nuoria ja kauniita, sekä miehet että naiset. On jostain syystä ihan eri asia, jos joku vanha ja haiseva kammotus änkeää liian lähelle.

Paluumatkalla ostimme korkinavaimen, josta meillä oli uupelo. Emme halunneet enää lisää läikytysvaurioita omaisuudellemme. Pensionaatissa seurasi taas vakiorutiini: suihku, alkujuomat parvekkeella, matkaoppaat tarkasteluun jne. Sitten taas vaatteita niskaan ja syömään.

Päädyimme kokeilemaan ravintola La Conchigliaa. Alkuruuaksi valitsin prosciuttoa ja melonia. Pääruuaksi lihaa sienikastikkeessa ja lisukkeeksi munakoisoa. Liha oli sitkeää ja se oli hukutettu kastikkeeseen. Kastike sinänsä oli hyvää, mutta sitä oli järjetön määrä. Vaikka itsekin yleensä hukutan ruuan kastikkeeeseen,  niin tämä oli jotain ihan överiä. Munakoisot oli jotenkin pikaisesti grillattu ja niiden päällä oli valkosipulia ja öljyä. Munakoisot olivat todella hyviä varsinkin heti tuoreeltaan. Juomaksi tuli 0,5 l valkkaria á 3 €.

Illallinen.

Ruokakauppa sulkeutui nenämme edestä, joten vettä ostettiin taas kioskista. Vesipullo oli huolella jäädytetty, pullon sisällä oli ihan jääkimpale. Kinley-niminen sitruunalimu, jota ostimme samalla kokeeksi, oli hyvää. Kauhea jano vaivasi, mutta kyllä se limu olisi ollut hyvää varmaan vähemmälläkin janolla.

Sisilia #1 Kylään kylään

Olenpa huomannut olevani harvinaisen huono matkabloggaaja. Taas on kulunut jo lähes vuosi matkasta, kun ryhdyn väsäilemään kasaan postauksia. Toisaalta se on sitä, että eihän tätä kukaan lue, ja toisaalta taas tiedän jääväni hiomaan ja pyörittelemään tekstejä ja kuvia noin neljäksi tunniksi per teksti. Koska kenelläkään on ylimääräiset neljä tuntia vapaata aikaa?

Ei ainakaan minulla, joka olen liian huono sitoutumaan edes elokuvan katsomiseen kertaistumalta. Siis tietysti se onnistuu teatterissa, mutta kotona pitää melkein vartin välein puuhata jotain muuta. Mutta eipä tämä kirjoituskaan valmistu koskaan, jos sitä ei edes aloita. Teen sitä vaikka vartin erissä, jos liika sitoutuminen alkaa hirvittää.

Vuosi sitten kesälomareissumme suuntautui siis Sisiliaan Italiaan. Tutkailimme äkkilähtöjä, ja muut kohteet tuntuivat tylsiltä verrattuna tähän. Lisäksi valintaa tuki hiukan se, että pääsisin ensimmäistä kertaa Italiaan. Lähdetään.

Kohti Giardini-Naxosta 14.7.2013

Pitkästä aikaa lensimme Finnairilla. Check in oli tehty netissä jo ennen lentopäivää. Lento oli klo 6.00. Tax freet ja kahvila olivat auki. Ihmettelen minkälaista elämää lentokentällä työskentelevät ihmiset oikein elävät, kun pitää tulla töihin jo niin aikaisin, että saa kaiken valmiiksi jo ennen kuutta. Pitääkö heidän mennä nukkumaan jo iltapäiväteen jälkeen?

Meille oli arpoutunut epäonnen rivi eli 13. Suurin epäonni oli siinä, että meidän paikoille oli istunut jokin perhe. On aina niin kiusallista häätää ihmisiä pois omalta paikaltaan. Meillä oli paikat E ja F, heillä A-D. Häädimme heidät kuitenkin.

Lennolla tarjottiin aamiaista, joka sisälsi omeletin, sämpylän, jogurtin ja appelsiinimehun. Juomatarjoilu oli vasta aamiaisen jälkeen. Kirpaisi kyllä, kun mielestäni lento ja loma pitää saada korkata käyntiin shamppiksella, mutta nyt pakottivat avaamaan loman kuivalla sämpylällä ja happamalla mehulla. Laittaisin tämänkin rivin 13 piikkiin, mutta saman joutuivat kyllä kärsimään muillakin riveillä istuvat matkailijat.

Jälkkäri aamiaisen jälkeen.

Shamppiksen oheen ostimme naposteltavaa - kahta eri makua sipsejä. Boxer-sipsit oli hauskasti pakattu laatikoihin, josta meidän oli helppo napsia ja jakaa molemmat sipsit vähäisin rapinoin. Kiinnitimme huomiota myös siihen, että Finnairin lentoemot olivat vähän vanhempia naisia. Muutamat aiemmat reissut oli lennetty Thomas Cookilla ja siellä henkilökunta oli enimmäkseen nuoria missejä. Miespuoliset tyypit olivat tietysti vähän vähemmän missejä.

Saapuminen Sisilian saarelle oli 15-20 min myöhässä, koska Catanian lentokentällä oli ruuhkaa. Saimme nauttia ylimääräisestä maisemakierroksesta ja jännitimme miltä mahtaa tulivuorisaari näyttää maasta käsin. Matkalaukut pyörivät Pisasta saapuneiden kanssa samassa linjassa. Keskityimme bongaamaan Finnair-tarroja Easy Jet-tarrojen joukosta. Omat laukut saatiin ensimmäisten Finnair-laukkujen joukossa. Laukkujen kanssa meillä on ollut merkillistä tuuria, kun ne ovat aina saapuneet perille ja tarjollekin ensimmäisten joukossa.

Bussi kurvaili Catanian kaupungin läpi, koska normaalit väylät moottoriteille ovat sunnuntaisin ruuhkautuneet paikallisista, jotka matkustavat kaupungin ulkopuolelle uimarannoille viettämään vapaapäivää. Kaupungista ei oikein ehtinyt saada kuvaa vielä tällä ajelulla, joten suunnittelimme palaavamme viikon aikana tutkimaan paikkaa tarkemmin. Meille ei järjestetty lainkaan tervetulotilaisuutta. Tuumailtavaksemme jäi vain bussimatkalla puhuttu informaatio.

Droppipaikka, jossa meidät viskattiin ulos bussista, oli oppaan mukaan myös retkien lähtöpaikka. Pysäkiltä oli reilu 100 m valitsemaamme pensionaattiin. Hiukan käy sääliksi Otusta, joka joutuu budjettimatkailemaan minun surkean budjettini takia, mutta onneksi asuminen on kuitenkin toissijaista ja kiinnostava kohde ensisijainen juttu. Pensionaatin pihalla vilisti useita liskoja. Liekö sisi-mallisia, koska olimme Sisiliassa? Vain italiaa puhuva mies sieppasi passit ja antoi tilalle huoneen avaimet. Samassa nipussa oli avaimet porttiin, oveen ja turvalokeroon. Saimme huoneen 102, joka sijaitsi toisessa kerroksessa. Ukko kävi hetken päästä tarkistamassa, että kaikki on ok. Onneksi oli, koska mitenkä me italiaa taitamattomat olisimme osanneet mistään valittaakaan. Ilmastointi ja turvalokero kuuluivat hintaan. Ei vaadittu pantteja tai lisämaksuja.

Huone 102.

Hetki ihmeteltiin saamaamme huonetta. Sitten lähdimme etsimään markettia, että saisimme ostettua vettä. Oli muuten todella pahaa pullovettä, mutta hanavettäkään ei uskallettu ryhtyä latkimaan, vaikka kai sitäkin olisi voinut juoda. Huoneessa ei ollut jääkaappia eikä laseja, joten elintarvikkeita ei voinut ihan kauheasti hamstrata. Meillä oli kapea ja pitkulainen parveke, naapurilla tanssilavan kokoinen ja muotoinen parveke. Hieman kateus vihersi meitä, mutta paahtava aurinko muutti värin vähitellen ruskeaksi. Minkäänlaista näkösuojaa parvekkeiden välillä ei ollut.

Markettikierroksella tarkastelimme minkälainen ranta meillä olisi käytettävissä. Suurin osa rannasta oli maksullisia palstoja. Maksullisten palstojen väliin oli mahdutettu pieniä kaistaleita julkiseen käyttöön.

Kaupan jälkeen menimme parvekkeelle hieman kotiutumaan ja lukemaan opaskirjoja. Kuuma ilma pisti jalkojen ihon kutisemaan hillittömästi ja suihku oli testattava heti marketin jälkeen. Lueskelun jälkeen menimme uimaan lähimmälle ilmaisrannalle, jossa oli auringonpalvojien lisäksi rutkasti roskaa ja veneitä sekä hiekalla että kellumassa vedessä. Roskia oli onneksi lähinnä rannalla ja ei niinkään vedessä. Poijuja kauemmas emme viitsineet uida, kun ei niistä veneistä koskaan tiedä mitä ne keksivät.

Oma vesimittari oli tietysti mukana ja mittasimme meren lämpötilaksi karvan alle 27. Opas oli uhkaillut 21-22-asteisella vedellä, joka toki olisi sekin kelvannut minulle, mutta nyt oli myös Otukselle juuri ja juuri siedettävää vettä. Meduusoja ei näkynyt, vaikka niitäkin kuulemma ryöpsähtää rantaan parvina aina silloin tällöin. Söpö ja leikkisä koiranpentu oli tuotu kaivamaan hiekkaa ja sitä vietiin välillä myös uimaan. Rannalla oli myös isompi border collie, joka ei vedestä innostunut, vaikka omistajat yrittivät sitä kovasti pakottaa uimasilleen.

Vastaraavitut kohdat ihossa kirvelivät hiukan suolavedestä, mutta yleensä merivesi on tehnyt minun iholleni vain hyvää. Kuivattelimme auringossa ja säästelimme pyyhkeitä suihkua varten. Paikallisia, tai ainakin italialaisia, oli todella paljon kaikkialla. Välillä tuntui kuin olisimme ainoat turistit. Autoja ja kaksipyöräisiä oli paljon. Liikenteen sekaan oli vain röyhkeästi pyrähdettävä, jos halusi ylittää kadun. Toisaalta liikenne oli niin hidastakin, että emme kokeneet sitä erityisen vaaralliseksi.

Kisse.

Uinnin jälkeen otimme suihkut ja jatkoimme hiukan lukemista. Sen jälkeen lähdimme etsimään alueen parempaa markettia. Matkalla näimme rähjäisimmän kissan ikinä. Se piilotteli auton alla varjossa. Marketti oli lukinnut ovensa jo klo 14, koska oli sunnuntai. Pettymys laimeni nopeasti, kun istahdimme marketin lähelle drinksuille Bar Oasiin. GT oli niin vahva, että pidimme sitä edullisena, vaikka hinta oli 6 €. Ei reissu muutenkaan mennyt ihan hukkaan, koska löysimme paikallisen bussiaseman ja Etna-tekstein varustettuja sinisiä busseja, joita meidän oli tarkoitus myöhemmin viikolla bongailla omia tutkimusmatkojamme varten.

Göteborgs Tidning

Kävelimme taas ensimmäiselle marketille, koska meillä oli tarpeita. Palasimme pensionaattiin alkudrinkeille. Naapurit olivat yhä parvekkeella, olivat kömpineet esiin joskus suihkujen aikana. Meikäläiselle ei marketista löytynyt muuta sopivaa kuin Campari orange. Se olisi muuten melko hyvä juoma, jos sen saisi vielä joku päivä kylmennettynä, mutta kyllä sen lämpimänäkin olisi hörppinyt pois mieluummin kuin kaatanut kenkään.

Meillä ei ollut korkinavaajaa ja Otus sitten yritti reiluna poikana avata meikäläisen pulloa muilla konsteilla. Häädin hänet ja pullon pois leijumasta sänkyni päältä, koska pelkäsin juoman päätyvän sinne. Ei päätynyt sitten juoma sänkyyn, mutta tietenkin sitä piti läikyttää valkoisiin balleriinoihin. Pahimmat jäljet lähtivät kyllä pois, kun pääsin äkkiä huuhtelemaan kengän.

Ensimmäisen päivän ruokien kanssa halusimme päästä helpolla. Nautimme siis pitsat. Pizza alla Naxos sisälsi oli tomaattia, mozzarellaa, sipulia, sieniä ja punaista paprikaa. Kyytipojaksi ostin 0,5 l rose-viinin á 3,5 €. Kahden hengen ateriointi maksoi yhteensä 20 €. Camparikasteen saaneet ballerinat hiersivät ja tekivät paluumatkasta tukalan. Illalla oli vielä 26 astetta ulkona.

Pizza alla Naxos

Kumma kyllä Sisilia/Italia oli taas aivan aivan erilainen maa kuin mikään aiempi kokemani. Kaupungit, arkkitehtuuri ja tavat olivat omanlaisensa, vaikka luulisi kaikkien välimeren turistikohteiden olevan samasta muotista tehtyjä.

La Sirenetta (1962)