Sisilia #3 Etna

Sisilia #3 Etna

16.7.2013

Munakas jäi taas aamiaisesta syömättä. Poika huolehti tarjoilusta yksin. Edellisenä päivänä keittiössä pyöri myös jotain naisihmisiä. Olimme tällä kertaa lähdössä matkatoimiston retkelle Etna-tulivuorelle. Meillä oli nouto klo 8.50, joten jälleen jouduimme heräämään aikaisin.

Aamiaissali.

Oppaanamme oli Teija-niminen naishenkilö. Emme taineet koko matkan aikana sitä kohteen toista opasta nähdäkään. Tietenkin taas yksi porukka toisessa hotellissa "nukkui pommiin". Opas taisi käydä kaivamassa pariskunnan suoraan sängystä, koska akalla (sanoisin muuten rouva, mutta kun pariskunta oli todella kauhistuttava) tukka kampaamatta ja sojotti joka suuntaan. Äijä taisi olla kuuro, kun puhui koko ajan huutaen. Jotain epäselvyyksiä heillä oli maksunkin kanssa. Oli heidän odottelustaan se ilo, että näimme kuinka kuskimme todella taidokkaasti peruutti bussin eräälle pikkukadulle, jotta toinen bussi pääsi ajamaan hotellin kääntöpaikalle. Niin tarkkaa työtä en muista kovin usein nähneeni. Mestariskuski oli se Salvatore, joka meitä Etnalle kuskasi.

Etna

Matka Etnalle kesti n. 1,5 h. Emme tietenkään menneet sinne aktiivisen tulivuoren huipulle saakka, vaan ainoastaan n. 2000 m korkeuteen vuoden 2001 purkauksessa syntyneelle kraaterille. Huipun korkeus olisi jotain 3323 metrin paikkeilla. Korkeus muuttuu jokaisen purkauksen yhteydessä hiukan. Vieläkin korkeampia turistipaikkoja Etnan rinteiltä löytyy. Ihan vähän matkan päästä meidän kraatereilta sijaitsi Rifugio Sapienzan retkipiste (1900 m), josta olisi päässyt jatkamaan matkaa vaijerigondolihissi-jutskalla (2500 m). Senkin jälkeen olisi innokkaaampi turisti päässyt vielä hieman ylemmäs jeepeillä (2700 m). Kaikkein innokkain turisti olisi voinut jatkaa matkaa siitä vielä kävellen ja päästä peräti 3000 metriin.

Vuorella ilma oli vain 18-asteista. Päivän edetessä ilma lämpeni jopa 19 asteeseen. Pysähdyspaikalla oli pari kahviota ja pari kraateria. Tarjolla oli siis kaksi kraateria, joista valita. Helpompi Silvestra ja "seikkailuhenkisten/haluisten" vaativampi kraateri. Rohkeita kun olemme, valitsimme tietysti sen suuremman kraaterin. Meille annettiin aikaa 80 min, joka riitti toisen kraaterin kiertämiseen ja kuvaamiseen sekä pieneen kahvilahetkeen. Kahvilan vessassa ei ollut istuinrengasta ja pieniä epäselvyyksiä oli vessaan jonottavan nuorehkon tytön kanssa, koska tämä ei vuorollaan suostunut menemään koppiin. Ilmeisesti hän halusi odottaa päästäkseen samaan koppiin, jossa äitinsä kävi. Ei luulisi niin ison tytön enää välittävän moisista asioista.

Jyrkkä rinne ylös.

Kraaterin reunalle oli melkoinen kiipeäminen, koska reitti muodostui valtavasta määrästä irtosoraa, joka luisti jalkojen alta karkuun. Eikä rinteen jyrkkyys yhtään helpottanut nousemista, mutta emmehän me tietenkään voineet nössöjen reittiä mennä vaan taistelimme urheasti huipulle. Joku lapsi kaatuikin ihan rähmälleen noustessaan rinnettä ylös, ja valui saman tien ainakin puoli metriä vatsallaan alaspäin. Ei ryhtynyt poika itkemään, joten taisi selvitä pienin vammoin.

Otukseen iski ensimmäistä kertaa elämässään ihan tyhjästä korkean paikan- ja reuna-alueiden kammo, kun kraaterille ei tietenkään ollut rakennettu kaiteita. Olihan se sentään luonnonsuojelualuetta eikä mikään rakennustyömaa. Otata siinä sitten kuvia itsestäsi jyrkänteen reunalla, kun toinen pelkää pakokauhuisena, että minä putoan, vaikka minua ei pelottanut tippaakaan.

Reunalla.

Silvestra.

Maisemat olivat luonnollisestikin karut, mutta komeat. Etnan huippu beti puoleensa pilviä, joten pystyimme vain jotakuinkin hahmottamaan missä suunnassa se oli. Kraaterin pohja oli italialaiseen (tai turistimaiseen) tapaan täynnä roskia. Mikä ihmisiä vaivaa, kun kaikki pitää sotkea?

2001-kraaterit

Rikoin hieman lakia, kun nappasin mukaan pari kiveä ja muutaman kourallisen soraa minigrip-pussiin, kun näin parin ukon näyttävän mallia. Kiellettyähän se siis oli, koska olimme A-luokan luonnonsuojelualueella, mutta oppaan mukaan viranomaisten suhtautuminen laavakivirikoksiin on leppoisaa - puskeehan se Etna uutta kiveä taas pian. Etna on  paikallisille "hän", persoona, oikukas naispuolinen, joskin viime aikoina hyvin ennustettava tulivuori. Etnaa kuulemma kunnioitetaan, mutta ei pelätä.

Larry.

Etnalla asuu paljon jäniksiä, kettuja ja varpushaukkoja. Varpushaukka nähtiinkin paluumatkalla bussista, mutta kesyydestään kuuluisaa kettua emme nähneet. Kraaterilla nähtiin myös kuinka pyylevän tädin jalka ei noussut kivikossa riittävästi, ja tämä sukelsikin naamalleen maihin. Kivikossa oli juuri ja juuri tädin mentävä tasainen pläntti, mutta polvet häneltä kyllä raapiutuivat kiviin. Kysyin englanniksi onko täti ok vai tarvitseeko apua ja pääseekö ylös. Hän vakuutti olevansa kunnossa ja kömpi pystyyn meidän tarkkaillessa vielä tilannetta. Ressukka söhri vielä valkoisen laukkunsa reunaan verta polvellaan.

Oppaan päivystyskahvila (isompi kahdesta) oli tupaten täynnä. Siellä vallitsi suorastaan kaaos. Juomat tilatiin tiskiltä ja maksettiin. Osat juomista tarjoltiin tiskin takaa ja osa piti hakea toiselta puolelta salia jääkaapista. Kuka tahansa olisi voinut käydä maksamassa mitä tahansa ja ottaa sen jälkeen jääkaapista mitä sattuu. Emme tietenkään tienneet tätä etukäteen vaan olimme valikoineet mitä haluamme ja maksoimme sen mukaan. Otuksen olusessa oli sitten yllätykseksemme vielä kruunukorkki, joten hän joutui tunkeutumaan uudelleen tiskin luo avauttamaan pullonsa. Eivät sentään laskuttaneet sitä uudelleen.

Palasimme bussille. Matkakumppanimme olivat luonnollisestikin täysin unohtaneet minkälaisella bussilla olimme liikkeellä ja pitivät harvinaisen nokkelana, että olimme painaneet mieleen auton rekisterinumeron. Mukavampihan se on tietää valmiiksi mihin autoon pitää kiivetä kuin kierrellä eksyneenä kymmenien bussien joukossa. Oma lämpömittarikin herätti kiinnostusta. Ehkä he sittenkin pitivät meitä enemmän outoina kuin fiksuina...

Paluumatkalla pyshähdyimme Zafferana Etnean kylään hunajatilalle. Kyseinen kylä oli vaarassa tuhoutua 1992, kun Etna purkautui vähän suuremmin. Amerikkalaisten ilmavoimien pudottamat betonimöhkäleet pysäyttivät laavavirran kylään. Vieläkin nähtiin bussin ikkunasta pari laavakenttää tien vierellä. Hunajan lisäksi tarjolla oli myös oliiviöljyjä, valkosipulia, oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja, siitepölyä, hunajatahnoja (jossa 5 % mausteainetta esim. mansikkaa [en maistanut]) ja useampia viinejä (joskin vain neljänneslääkemitan verran oli meille tarjotussa maistiaismukissa), todella stydyä ja pahaa "terveystippaa", joka oli tehty mehiläisvahajämistä. Ostin appelsiinihunajaa, siiteöplyä ja hunajasaippuapalan, jotka maksoivat yhteensä 11,60 €. Kastanjahunaja oli ainoa juokseva hunaja, mutta se oli vähän turhan väkevän makuista. Muuten olisin kyllä valinnut mieluummin juoksevaa hunajaa tuomiseksi itselleni.

Esittelyssä kenno.

Pihalla oli mehiläispesä näytillä. Mehiläiset puuhailivat omiaan, eivätkä lainkaan pahastuneet, vaikka menimme ihan viereen kuvaamaan heitä. Erästä tyttölasta mehiläisten läsnäolo pelotti tullessa hiukan, mutta hänkin oli lopuksi innoissaan tutkimassa pesää ihan huoletta. Eikä kukaan joukostamme joutunut pistetyksi. Vähät hunajasta, mutta tämän jälkeen fanitan mehiläisiä ihan täysillä.

Mehiläisiä.

Hunajapaikasta kesti vielä n. 45 min takaisin pensionaattiin. Kello oli n. 14. Pensione S. Antonio oli kotoisa, asukkaita oli mukavan vähän, hyönteiset eivät häirinneet, liskojakaan ei ole näkynyt kuin pihalla ja ilmastointi pelasi aina hyvin. Mitä nyt jouduimme itse tyhjentelemään tiivistevesikanisteria. Siivooja sen sijaan unohti jättää meille uutta wc-paperia, joten pihistimme itse pari rullaa varastosta, joka oli huoneemme vieressä.

Pienen levon jälkeen suuntasimme taas uimaan. Vesi edelleen 27, ilma (kassissa) 32. Palasimme hyväksi todettuun veneiden valtaamalle rantakaistaleelle. Palasimme kaupan kautta kotiin ja suihkun jälkeen naukkailimme perinteiset aperitiivit parvekkeella. Lähdimme taas tutkimaan joko nyt pääsisimme siihen parempaan markettiin, joka oli bussiaseman lähellä. Tällä kertaa se oli vihdoin auki ja osoittautui aarreaitaksi. Sieltä löytyi myös paljon kaikkea paikallista ostettavaksi tuliaisiksi kotiväelle. Kävimme myös GT:llä Oasissa, mutta tällä kertaa saimme vähän vähemmän tujut drinksut. Näimme myös (jo toistamiseen) sedän, jonka koira osasi matkustaa skootterin jalkatilassa seisten. Harmittaa, että siitä ei ehditty ottaa kuvaa.

Kun poikkesime vielä käymään "kotona" käymään, näimme kotikadun puutarhassa portin luona sen saman reppanaisen kissen, joka osoittautui emoksi, jolla 3 reppanaista kissepentua syömässä maahan kaadettua kuivamuonaa. Myöhemmn niille oli tuotu myös vettä. Puutarha näytti olevan täysin hylätty, mutta joku niistä kuitenkin yritti huolehtia. Yksi kisseistä oli kovasti Foster Dad Johnin Mythbuster kittens-kasvattipentueen Addien näköinen. Yksi pennuista taas oli niin reppanaisen näköinen, etten ole lainkaan varma, että se selviää hengissä aikuiseksi saakka.

Kisse-emo ja poikanen.

Addien kaksoisolento.

Menimme syömään La Capannina-ravintolaan. Otin spaghetti alla bolognesen, vaikka siinä oli riski kananmunasta. Joskushan sitä ängetään myös spagettiin. Juomaksi tuli punkkukannu 4,5 €. Spagetti oli perushyvä ruoka eikä siitä tullut allergiaoireitakaan. Olimme melko uneliaita, joten tilasimme jälkkäriksi vielä espressot. Aterian aikana kylän kirkon takaa ammuttiin pari erää ilotulitteitä. Erien välissä soitettiin kirkonkelloja. Kellojen soittelu jatkui vielä senkin jälkeen, kun tuliteet olivat loppu.

Spaghetti alla bolognese.

Espresso.

Rantakatu oli toistamiseen suljettu liikenteeltä. Aloimme nähdä tässä kaavan: poliisi kävi sulkemassa tien liikenteeltä aina johonkin aikaan illasta ja se jälkeen kadun valtasivat nälkäiset ja kylläiset kävelijät. Käveltiin aterian jälkeen rantaa eteenpäin meille vieraille alueille. Näimme ainakin kirkon vähän lähempää. Kengät hiersivät laastareista huolimatta. Hiertäviä kohtia oli niin monta, ettei kaikkea pystynyt enää laastaroimaan. Hiukan yritti tähtitaivas näyttäytyä meille lohdutukseksi.

Giardini-Naxos