Sisilia #2 Taormina

Sisilia #2 Taormina

15.7.2013

Olimme asettaneet herätyksen klo 8.00, jotta ehtisimme aamiaiselle ihmisten aikoihin. Tepastelimme portaat alas ruokasaliin klo 8.30. Pöydissä oli valmiiksi pienessä korissa pari leipää, marmeladeja, nappi voita ja kahvikupit, jotka eivät kylläkään olleet pienessä korissa vaan pöydällä. Tarjoilija kävi kysymässä juomatoiveet. Emme tietenkään tienneet valikoimaa, niin kelpuutimme tarjoilijan ehdottaman maitokahvin. Kahvi tuotiin pienessä kannussa ja lämmitetty maito omassa kannussaan. Vaikka Suomessa inhoankin kahvia enkä juo sitä koskaan, niin täällä se jostain syystä maistui ihan mukavalta. Pöytään kannettiin myös lautanen, jolla oli kinkkuviipale, 2 juustoviipaletta, risottoa, munankeltuaissilppua ja salaattia/tomaattia. Munankeltuaiset jäivät tietysti syömättä (allergia), mutta muu pöperö oli ihan kelvollista. Oven vieressä oli lisäksi tarjolla kahta erilaista mehua ja jogurtteja. Toisessa nurkassa keittiön oven edustalla oli kattava valikoima leivoksen tapaisia.

Opas tuli aamiaisen aikana paikalle ja hörpiskeli omassa pöydässään myös aamiaisantimia. Ensimmäisenä rohkeminne puhuttelemaan opasta ja varaamaan sekä maksamaan retken Etnalle. Käytimme tilaisuutta hyväksemme kysyäksemme matkustamisesta Taorminaan.

Aamiaisen jälkeen kävelimme edellisenä päivänä löydetylle bussin päätepysäkille. Ostin kopin tytöltä lipun italiaksi, vaikka en italiaa puhukaan. Sovelsin vain hiukan opaskirjan numeroita ja espanjan prepositioita. Hyvin meni. Ymmärrettiin jopa vastakysymys, josko haluamme myös paluuliput (retorno) sekä hinnan. Meno-paluu maksoi 2,80 € / hlö. Bussikuski käännytti rahan kanssa kyytiin nousevat ostamaan liput luukulta, joten pääsimme ruuhkasta huolimatta istumaan, kun olimme fiksuina ostaneet liput etukäteen.

Vuoristotie Taorminaan oli melkoisen kimurantti. Taormina sijaitsee 230 m merenpinnasta. Mutkaan ei bussin kanssa mahtunut kuin mopo. Suuremmat vastaantulijat joutuivat odottamaan vuoroaan kauempana. Matka kesti n. 30 min. Perillä ihmettelimme miksei Kreikkalaiselle teatterille mennyt suoraa polkua bussiasemalta, vaikka kartalla ne sijaitsivat aivan vierekkäin. Syy selvisi sitten Teatterilla, kun huomasimme, että teatteri on sata metriä (ehkä ei ihan niin paljon) korkeammalla kuin bussiasema. Tikapuut siihen olisi polun sijaan voinut virittää, mutta nekin olisivat varmaan olleet liian vaaralliset.

Taorminan bussiasema.

Bussista päästyämme rynnimme ensimmäiseksi vesikauppaan eli lähimpään kahvilaan. Rannasta nousi vaijerigondolihässäkkä 4 korin eränä ja pysähtyi hieman ennen kaupungin porttia. Sellaista härveliä emme olleet aiemmin nähneetkään ja matkustaminen sillä jäi kokematta, koska meillä ei ollut sille rannalle asiaa mihin gondoli meni.

Messinan portti

Taorminan pääväylä, jonka ympärille kaikki toiminta keskittyi, alkoi Messinan portilta, josta tietysti kuljimme ensin läpi. Ensimmäiseksi vastassamme oli pieni aukio Piazza Vittorio Emanuele, jonka laidalla oli Pyhän Katariinan kirkko. Kirkon takaa löysimme ensimmäisen vuosisadan aikaisen roomalaisen teatterin, Odeon, rauniot. Pääkatu Corso Umberto I:llä oli laumoittain kauppoja, kahviloita, ravintoloita ja niitä riitti myös pienille sivukujille. Kadun pituus oli n. 800 m. Taormina oli kerrassaan viehättävä ja valokuvauksellinen kylä.

Odeon.

Noin puolivälissä pääkatua sijaitsi Piazza IX Aprile-aukio, jonka laidalla oli kirjastoksi muutettu kirkko Chiesa di Sant’Agostino (1448), pyhän Johanneksen (jos San Giuseppe nyt sattuu kääntymään Johannekseksi) kirkko (1600-luku, paitsi sisustus 1700-luku), Porta di Mezzon ylle rakennettu kellotorni Torre Dell’Orologio (1600-luku), kuuluisa julkkiskahvila Wunderbar (kahvittelijoina mm. Greta Garbo ja Liz Taylor), jossa emme käyneet, koska sen terassit olivat aivan tyhjillään. Maisema aukion meren puoleiselta laidalta antoi Giardini-Naxosin suuntaan.

Corso Umberto I

Piazza IX Aprile

Torre Dell’Orologio ja Chiesa di San Giuseppe

Maisema Piazza IX Aprilelta.

Päädyimme pitämään kahvitaukoa O'Seven-nimisen irkkupubin terassille. Tilasimme caffe freddo shakeratot á 4 €. Saimme siis kylmät kahvit, jotka oli ilmeisesti ravisteltu siihen malliin, että päälle saatiin vaahtokerros. Mikään suuri juoma se ei ollut, mutta kylmä ja kofeiini virkistivät ja makukin oli hyvä. Tästä tuli eräänlainen vertailukohta muille reissussa nauttimillemme caffe freddoille.

2 x caffe freddo shakerato

Il Duomo San Nicolo

Tuomiokirkon aukiolla Piazza del Duomolla oli barokkityylinen suihkulähde (1635), laavakivestä rakennettu katedraali Il Duomo San Nicolo (1200-luku), ja olisi siellä oppaiden mukaan ollut kaupungintalokin, mutta se jäi meiltä huomaamatta. Suihkulähde toimi myös juomapisteenä. Pitihän sitä hörpätä, tiedä vaikka olisi nuoruuden lähde. Saman makuista oli se vesi kuin pullovesikin - pahaa. Lähteen huipulla patsasteli naiskentauri, Taorminan symbolihahmo.

Pääkadun toisesta päädystä löysimme Herttua Stefanon palatsin Palazzo dei Duchi Santo Stefano (1300-1400 luvut), joskin se vaati melkoisen etsimistyön, koska palatsin pihaan livahdettiin sivukujalta, joka näytti kylttien puolesta johtavan vain johonkin ravintolaan. Palatsin sisätilat oli omistettu veistosnäyttelyllle. Puutarha oli kaunis ja talosta hieno merimaisema. Paikalla ei ollut henkilökuntaa eikä pihalla tai talossa pyöriminen maksanut mitään.

Palazzo dei Duchi Santo Stefano

Herttuallinen puutarha.

Catanian portin jälkeen ostimme pienestä kaupasta lisää vettä. Ostimme vaihteeksi happovettä, jossa hapotus hiukan peitti veden pahaa makua. Kurvasimme portin ulkopuolelta via Roma-näköalatielle. Ihan autotiehän se vain oli, jolla kulki jonkun verran autoja ja skoottereita. Muita turisteja emme nähneet, vaikka maisemat olivat hienot.

Turistit katselemassa maisemia Piazza IX Aprilella.

Via Roma

Tunsimme vatsoissamme lounasajan koittaneen, kun saavuimme via Roman loppupäähän. Juuri Villa Comunale-puiston (Lady Florence Trevelyanin perustama) suuaukon vierestä löysimme pienen ravintolan. Pitsoja he eivät valmista lounasaikaan, mutta emme onneksi halunneet niin raskaasti syödäkään. Tilasimme Otukselle spagetin ja minulle tomaatti-mozzarella-basilika-annoksen. Se taisi olla alkuruuaksi luokiteltu, mutta sopiva lounas näin kuumana päivänä. Sattumoisin en syö tomaattejakaan Suomessa, mutta täällähän ne olivat ihan eri hetelmä, joten hyvin maistui.

Ristorante Mirage.

Lounas.

Kuljeskelimme lounaan jälkeen puistossa. Näimme kissen metsästävän, vangitsevan ja syövän sisiliskon. Välillä pidimme pientä ruokalepoa varjoisilla penkeillä. Puiston jälkeen puikkelehdimme pikkukatuja ja kujia pitkin Teatro Grecolle (200 eaa). Teatterin sisäänpääsy maksoi 8 € / nuppi. Hinta hirvitti hiukan, kiipeämistä piisasi, mutta maisemat ja teatteri olivat kuitenkin vaivan arvoiset. Teatterin vetoisuus on n. 5000 hlöä. Valitettavasti osa siitä oli pilattu asentamalla alimmille riveille kammottavat muovi-istuimet ja esiintymislava oli rakennettu rumasta vanerista.

Suuri metsästäjä.

Kohti Teatro Grecoa.

Teatro Greco.

Teatro Greco.

Oksilla ylimillä puhalsi ihana virkistävä tuuli. Oli niin kuuma päivä, että ihmiset maleksivat mieluummin teatterin ylärivien takana maisemia katsomassa eikä niinkään teatteria, koska siellä tuuli oli vilvoittavin. Näkihän sieltä tietysti Calabriaan eli manner-Italian saappaankärkeen saakka, joten onhan sekin jotain.


Teatterin jälkeen ostimme kojusta taas lisää vettä ja suuntasimme takaisin bussiasemalle. Endimme juuri ja juuri yhteen lähtevään bussiin, mutta jouduimme seisomaan alkumatkan eli juuri ne pahimmat vuoristotiet, jolloin bussi teki kaikkensa kieputtaakseen meidät pois tolpiltamme. Hengen hädässä ja suurissa tuskissa roikuimme bussin kattotangoista.

Pensionaatissa lepäilimme hetken ja lähdimme sitten uimaan. Kokeilimme tällä kertaa eri kohtaa rannasta. Vesi syveni nopeasti, mutta pohja oli huonompi. Jalkaan sattuvia pikkukiviä oli paljon. Meduusoihin emme törmänneet vieläkään, eikä vesi ollut jäähtynyt edellisestä päivästä. Italialaiset eivät tunnu välittävän hajuraoista. Kun hengailimme rannalla, kulkivat kaikki ohi lähes meidän käsivarsia hipoen. Yleensä ihmiset pyrkivät sentään menemään metrin tai parin päästä ohi, mutta eivät italialaiset. Eipä se onneksi meitä paljon haitannut, koska useimmat rannalla aikaansa viettäneet olivat nuoria ja kauniita, sekä miehet että naiset. On jostain syystä ihan eri asia, jos joku vanha ja haiseva kammotus änkeää liian lähelle.

Paluumatkalla ostimme korkinavaimen, josta meillä oli uupelo. Emme halunneet enää lisää läikytysvaurioita omaisuudellemme. Pensionaatissa seurasi taas vakiorutiini: suihku, alkujuomat parvekkeella, matkaoppaat tarkasteluun jne. Sitten taas vaatteita niskaan ja syömään.

Päädyimme kokeilemaan ravintola La Conchigliaa. Alkuruuaksi valitsin prosciuttoa ja melonia. Pääruuaksi lihaa sienikastikkeessa ja lisukkeeksi munakoisoa. Liha oli sitkeää ja se oli hukutettu kastikkeeseen. Kastike sinänsä oli hyvää, mutta sitä oli järjetön määrä. Vaikka itsekin yleensä hukutan ruuan kastikkeeeseen,  niin tämä oli jotain ihan överiä. Munakoisot oli jotenkin pikaisesti grillattu ja niiden päällä oli valkosipulia ja öljyä. Munakoisot olivat todella hyviä varsinkin heti tuoreeltaan. Juomaksi tuli 0,5 l valkkaria á 3 €.

Illallinen.

Ruokakauppa sulkeutui nenämme edestä, joten vettä ostettiin taas kioskista. Vesipullo oli huolella jäädytetty, pullon sisällä oli ihan jääkimpale. Kinley-niminen sitruunalimu, jota ostimme samalla kokeeksi, oli hyvää. Kauhea jano vaivasi, mutta kyllä se limu olisi ollut hyvää varmaan vähemmälläkin janolla.