Cattolica 2 Kaupunkikierros

15.7.2018

Fontana delle Sirene.

Heräilin italialaiseen aamuun noin 7.40. Kello ajastettu aamiaisen varalta soimaan klo 8, mutta jostain syystä se ei kuitenkaan soinut. Laiskottelimme jopa 8.40 saakka huoneessa, minkä jälkeen ryhdistäydyimme ja valmistauduimme lähtemään aamiaiselle. Yhdeksän maissa ajelimme pari kerrosta alaspäin aamiaiskerrokseen. Siellä istuimme ensin väärään pöytään, koska olimme valikoineet sellaisen, joka näytti tyhjältä ja oli helpohkosti saavutettavissa. Hotelli oli kuitenkin suunnitellut asian toisin. Meidät häädettiin hyvin pian istumaan pöytään, jonka numero vastasi huoneemme numeroa. Harmillisesti tämä oli pieni pöytä, vaikeasti tavoitettavissa keskellä salia, suoraan hyytävän ilmastointilaitteen alla eikä siihen kuulunut edes ylimääräistä tuolia käsilaukulle.

Hotellin aamiaissali.

Pöydän numero.

Aamiaiseksi valikoin pari croissantia: tavallisen ja suklaatäytteisen. Tavallisen täytin juustolla ja makkaralla. Veriappelsiinimehu oli liian makea ja esanssinen. Sitä pitää muistaa vältellä loppuviikko. Suklaacroissant oli aamiaisen paras osa. Aamiaisen jälkeen palasimme huoneeseen suunnittelemaan päivän reittiä. Olimme aikeissa tutustua kaupungin paikallisiin nähtävyyksiin jalkaisin. Lähetimme myös tekstiviestit kotiväelle, jotta tietäisivät meidän olevan yhä hengissä ja hyvissä voimissa. Yritin viritellä kameran pidikettä vyöhön, mutta uusi vyö osoittautui liian löysäksi. Jouduin ryhtymään kekseliääksi ja tein kynsileikkurin pullonavaajalla vyöhön uuden reiän, jotta sain vyötä kireämmälle. Homma otti koville ja harmitti muutenkin ruveta rikkomaan tuliterää vyötä sillä tavalla. Mutta ei painavaa järkkäriä pysty kuumassa roikuttamaan kaulaa hiertämässä. Pakko se oli saada lanteille.

Aamiaisherkkuja.

Aloitimme kävelemällä hotellin läheistä Via Genovaa kohti rantaa. Kävimme etsimässä tulevien retkiemme pickup-paikan Via Carduccin risteyksessä. Sen jälkeen poikkesimme alas puupintaiselle rantabulevardille. Sitä ei kylläkään olisi rantabulevardiksi tunnistanut, ellei olisi paremmin tiennyt, koska sieltä ei näkynyt vilaustakaan rantaa eikä merta. Ranta oli viimeistä millimetriä myöten rakennettu täyteen banjeja (bagni = kylpy).

Rantabulevardi.

Bagni täällä on sellainen överiksi vedetty maksullinen ranta-palvelualue. Esim. Sisiliassakin rannat olivat kyllä yrittäjien valtaamia, mutta siellä sentään palveluihin kuului lähinnä lepolasset, varjot, pukukopit, suihku ja rantabaari. Riminin rannikon bagnit pitivät sisällään isoja rakennuksia, jotka peittivät taakseen varsinaiset maisemat. Kadun puolelle niistä näkyi, että palveluun kuului lentiskenttiä, pingispöytiä, petankki-ratoja, uima-altaita, liukumäkiä jne. Musiikki raikasi kaikilla aivan liian kovaa sellaisen ihmisen makuun, joka haluaisi vain kuunnella aaltojen hajamielistä törmäilyä rantahietikolle.

Rantaraitti oli läkähdyttävä. Aurinko paistoi siihen suoraan eikä missään ollut varjoa, mihin paeta vilvoittelemaan. Luonnollisestikin lähdin liikkeelle farkuissa ja tummassa paidassa, koska kevyemmissä vaatteissa on niin kiusallista esiintyä julkisilla paikoilla. Ensin pitää läkähtyä niin pahasti, että keventäminen on ainoa vaihtoehto.

Meidän hotellilla olisi ollut jonkinlainen alennussopimus läheisen bagnin kanssa, mutta koska meitä ei palvelut kiinnosta, emme välittäneet hyödyntää tarjoustakaan. Aurinkomatkojen kohdekartan mukaan melko lähellä olisi pitänyt olla myös julkinen uimaranta, mutta sellaista ei ollut. Ensimmäisen julkisen rannan löysimme noin kilometrin kävelyn jälkeen Piazzale Primo Maggion luota (hotelli Kursaalin takaa). Rannalle päin ei ollut mitään kylttejä tai muitakaan merkkejä rannasta, mutta kun tiesimme, että niillä main piti sellainen olla, niin löysimmekin etsimämme. Rannalle johti vain kapoisa lyhyt kadunpätkä. Itse ranta oli kuitenkin kohtuullisen iso alue. Poikkesimme vesirajaan tarkastamaan tilanteen.

Tästä pääsee julkiselle uimarannalle.

Julkinen ranta.

Rannat olivat lähes kauttaaltaan aallonmurtajien suojaamia. Vesi ei ollut ihanaa kirkasta tai turkoosia, vaan sameaa ja väsynyttä. Rannalla velloi rusehtava lihameri. Näky oli kaukana paratiisimaisesta, mutta omalla tavalla ehdottomasti näkemisen arvoinen. Emme voineet kuin ihmetellä ihmisten määrää. Aloimme myös vähitellen huomata, että tässä kyseisessä kylässä ei ollut juuri ulkomaalaisia. Kaikki turistit tuntuivat olevan italialaisia ihan riippumatta siitä minne menimme. Tietyllä tavalla sekin oli mukavan autenttista (jos tällaisen turistihelvetin yhteydessä voi puhua autenttisesta) verrattuna siihen, että monessa paikassa pyörii vain pohjoismaalaiset, britit ja venäläiset, eikä paikallisia ihmisiä tai tapoja näe lainkaan.

Lihameri.

Palasimme Piazza Maggiolle, jonka keskellä oli Cattolican symboli Fontana delle Sirene (Giuseppe Casalini, 1928). Oikein viehättävä fontana se olikin. Tykästyin siihen välittömästi. Istuskelimmekin hetken piazzan laidan penkeillä katselemassa torimaisemaa. Italialaiset ovat olleet siitä fiksuja, että penkkejä löytyi kaikkialta kaupungista. Jalkojaan lepuuttamaan pääsi helposti milloin vain. Piazzan toisella laidalla oli vähän isompi suihkulähdekokonaisuus, Fontana Danzante. Valikoimme aikamme piazzan laidan kahviloiden välillä, mutta lopulta istahdimme Caffe Romaan cappuccinoille á 2,50 € ja vedelle 0,75 l á 2 €. Tarjoilijana/sisäänheittäjänä oli ystävällinen ja nätti tyttö. Cappuccinot maistuivat makoisilta ja virkistivät sopivasti. Vesi vilvoitti läkähtyneen turistin kurkkua. Tarkkailimme muita asiakkaita ja heidän toimintansa perusteella lähetin seuramiehen maksamaan laskua baarin sisätiloihin.

Fontana Danzante.

Fontana delle Sirene.

Sirena.

Cappuccino.

Jatkoimme matkaa piazzan kulmasta lievään ylämäkeen Via Boviota ja Via Mancini C-katuja pitkin. Poikkesimme kohdalle osuneeseen turisti-infoon, jonka sisäseiniä oli koristeltu kivoilla retro-matkailujulisteilla. Vilkaisimme esitteitä ja poimin mukaani mm. San Marinon kartan. Turisti-infon vieressä oli kauppahalli, missä teimme pienen kierroksen. Yläkerta oli lähes tyhjillään. Siellä täällä törmättiin pieniin kolmipyöräisiin mopo-lava-autoihin, jotka toivat mieleen Don Matteon. Tuli ihan ikävä tv-sarjaa. Olen siitä kamala ihminen, että en juuri koskaan ikävöi läheisiä ihmisiä, mutta tv-sarjojen hahmoja sen sijaan kyllä. Tällä matkalla vaivasi jatkuvasti aivan valtava Don Matteo-joukkion ikävä.

Via Bovio.

Brandina The Orignialin värikäs auto.

Turistipalatsi.

Vintage-julisteita.

Cattolica.

Kauppahallin julkisivua.

Kauppahallissa.

Vihanneskauppa.

Hedelmäkauppa.

Piaggio Ape.

Piazza Rooseveltillä istuttiin taas hetki ihailemassa kaupungintaloa ja vesiallasta. Altaan vesisuihkut olivat pois päältä, mutta jokin noissa vesijutuissa on, että niitä katselee mielikseen sekä suihkun kanssa että ilman. Liekö ollut siestan aika, koska missään ei liikkunut juuri yhtään ihmisiä. Yksinäinen kaskas surisi puussa päämme yläpuolella.

Kaupingintalo Piazza Rooseveltin laidalla.

Viihtyisät penkit varjossa.

Piazza Roosevelt.

Poistuimme Via XXIV Maggiota (cattolicalaiset ovat jotenkin pakkomielteisiä toukokuusta) pitkin ja käännyimme vähitellen "kotia" kohti Via Carlo Cattaneolle, joka jossain vaiheessa muuttui Via Giovanni Pascoliksi. Tämä oli kaupungin historiallista aluetta, eräänlaista vanhaa kaupunkia. Löysimme Cattolican vanhimman kirkon, Chiesa di Sant'Apollinare, mutta siellä oli "messu" menossa, joten emme voineet tutustua sisätiloihin.

Cattolican katuja.

Chiesa di Sant'Apollinare.

Rocca Malatestiana, Malatesta-suvun "linna" vuodelta 1490, jäi meiltä näkemättä, vaikka tiesimmekin sen olevan ihan jossain lähellä. Myöhemmin selvisi, että se oli jopa liian lähellä. Seisoimme linnan pihaa ympäröivän aidan/muurin vieressä katselemassa löytämäämme kirkkoa. Linna jää kadulta katsottuna aika hyvin muurin suojiin ja ylhäältä puiden varjoihin. Linna on yksityisomistuksessa, joten ei siinä ollut paljon nähtävääkään.

Jatkoimme kohti hotellia Via Fiumea ja lopuksi Via Dantea pitkin. Via Dante oli kaupungin pää-ostoskatu. Sen varrelta olimme myös edellisenä iltana löytäneet vesikauppiaan. Kadun varrella oli enimmäkseen ravintoloita, kahviloita ja turistikauppoja, mutta joukkoon mahtui pari pientä markettiakin. Ostimme eräästä sellaisesta mukaamme jääkylmät sitruunalimut. Nousimme kohti hotellia Via Veneziaa pitkin ja kävelimme Via del Preteä vielä yhden korttelin verran hotellillemme.

Katunäkymä.

Hotel Senior.

Hotellilla pidimme vähän siestaa, nautimme ostamamme juomat ja vähän sipsejä, aloitimme muistiinpanojen kirjoittelun ja jäähdyttelimme ilmastoinnin puhalluksessa. Tutkimme myös alustavasti San Marinon karttaa ja luimme myös mitä opaskirjalla oli siitä sanottavana. Siivooja oli käynyt poissa ollessamme. Päivänvalossa huonekaan ei näyttänyt enää ihan niin kauhealta kuin illan pimeydessä sähkölampun luomassa puolihämärässä.

Siestan jälkeen kävelimme löytämällemme ilmaisrannalle uimaan. Mittasimme veden lämpötilaksi 30 astetta. Ilma oli vähän pilvistynyt. Vaikka vesi olikin sameaa, niin rannalla oli hyvä hiekkapohja, jota pitkin oli mukava kulkea syvemmälle. Rantavahti ajeli ympäriinsä hätistämässä ihmisiä pois aallonmurtajien väliseltä aukolta, ettei kukaan vaan karkaisi avomerelle. Palasimme hotellille suihkun ja tukanpesuun. Lepäilimme myös hieman ennen kuin lähdimme illalliselle.

Syömään menimme Via Genova-kadun Ristorante da Charlieen. Halusimme päästä helpolla, joten valitsimme listalta pitsat. Otin pizza funghi e crudon, jossa oli yllättävän paljon, paljon prosciuttoa, tuoreita sieniä ja hyvä maku. Liha oli vähän liian suolainen, mutta muuten se oli kelpo lätty hintaan a´á 7,50 €. Juomaksi otin valkkaria á 3 €, seuramiehen litran olut maksoi 9 €. Talo tarjosi jälkkäriksi limoncelloa ja pienet nokareet jotain leivosta, jossa oli taikinan päällä hillopinta. Leivokset olivat herkulliset, mutta limoncellon ystävä en ole. Limoncellossa on jotenkin esanssinen maku, vaikka sen kai ei pitäisi olla missään tekemisissä esanssien kanssa. Tai sitten en vaan koskaan ole saanut oikein hyvää limoncelloa.

Ristorante da Charlie.

Pizza funghi e crudo.

Valkkaria.

Seuralaisen pitsa.

Jälkkäri.

Maisema ravintolassa ei ollut häävi. Ravintolaa vastapäätä oli kaksikerroksinen omakotitalo, jonka asukkaiden puuhastelua oli kuitenkin kohtuullisen kiinnostavaa katsella. Portissa roikkuva kyltti varoitti koirasta kuvalla ja isännästä pyssyn kuvalla. Ihmisiä pyöri pihalla ja talossa ympäriinsä kauheasti. Joukossa hiipparoi myös pari kissaa ja söpö leppoisan oloinen koira.

Poikkesimme illallisen jälkeen käymään vähän isommassa marketissa, jonka olimme löytäneet aiemmin Via Carduccin ja Via Firenzen risteyksestä (Conad City). Ostimme hotellin varalle vähän juotavaa ja sipsejä. Kävimme viemässä ne huoneeseen ja lähdimme vielä ulos italialaiseen tapaan passeggiatalle eli iltakävelylle. Via Dantella oli aivan järkyttävät määrät ihmisiä. Jokin potkupallokisa oli päättynyt ilmeisesti Ranskan voittoon, mikä tuntui ilahduttavan ainakin paikallisia turisteja. Eräässäkin ravintolassa huomattiin, kun ihmettelimme yhden syöjän kukkopäähinettä, ja kaveri intoutui näyttämään meille nyrkkiä. Se tosin oli sellainen riemukas voitonnyrkki eikä lainkaan pahantahtoinen. Tuli näytettyä nyrkkiä takaisin, ettemme turhaan olisi ilonpilaajia. Olimmehan kuitenkin jääneet kiinni salakatselusta, niin se oli vähintä mitä voimme tehdä.

Etenimme mateluvauhtia kohti Piazza Maggiota kohti. Joku pöljä yritti siinä tungoksessa ajaa perhepyörälläkin, mutta tulivat nopeasti järkiinsä ja pyrkivät pois ihmismassojen keskeltä. Se vaan ei ollut erityisen helppoa, kun mihinkään suuntaan ei mahtunut liikkumaan kunnolla edes ilman pyörähärveliä.

Opaskirja (Riminin rannikko - Anja Kinnunen) mukaan Piazza Maggion Fontana Danzante-suihkulähteessä olisi illalla tarjolla vesisuihkujen värikästä tanssia musiikin tahdissa. Lähteet suihkuttelivat tasaisesti ja ihan tavanomaisesti valaistuna, ja sammuivat 22.30. Kirja ei tietysti ollut ihan tuore, joten valot ja tanssahtelut ovat saattaneet vaihtaa aikaa, loppua kokonaan tai kestää vain niin vähän aikaa, että emme ehtineet nähdä mitään, jos emme sittenkään olleet paikalla minuutilleen klo 21.30.

Fontana Danzante.

Fontana Danzante.

Istahdimme taas hetkeksi piazzan laidan penkeille. Cohenin Hallelujah soi, kuten aina matkoillamme. Joku mummeli kysyi minulta oliko penkin viereinen paikka "libero" ja osasin tällaisena kielinerona vastata "sì". Kotimatkan teimme puista rantabulevardia pitkin. Siellä oli aavistuksen vähemmän ruuhkaa kuin Via Dantella. Haimme kaupasta vielä pienen vesipullon, koska jano oli pitsan jälkeen aivan valtava. Hotellilla jaksoimme vaivoin kirjoitella päivän loput tapahtumat muistiin, olihan jo yö. Vessan ikkuna oli meillä auki, ja sieltä kaikui jälleen Hallelujah haikeasti jostain kaukaa.

Cattolica 1 Menomatka

14.7.2018

Iltalähtö tarkoitti sitä, että tänä aamuna ei tarvinnut herätellä itseään kellon avulla. Lennon lähtöaika oli vasta klo 18.00 enkä pystyisi millään nukkumaan liian myöhään. Olin kaikessa rauhassa katselemassa televisiota klo 9.29, kun Finnair lähetti tekstiviestin, että lento olisi myöhässä: "Info: ... Varaustunnus : ... AY1809 Helsinki Rimini lähtö kello 18:00 . Arvioitu uusi lähtöaika on: 14.07.2018 kello 20:30 . Finnair tiedottaa jos varausta tarvitsee muuttaa. Saavuthan lentokentälle hyvissä ajoin ennen uutta lähtöaikaa. Lähtöselvitys ja Baggage Drop -tiski suljetaan 45 minuuttia ennen uutta lähtöaikaa. Pahoittelemme tapahtunutta. Finnair Finnairin tiedonanto lentomatkustajan oikeuksista: http://finnair.fi/matkustajan-oikeudet" [sic]

Ehdimme jo matkaseuralaisen kanssa kauhistella asiaa, mutta noin tunnin kuluttua (klo 10.30) tuli uusi viesti, että lento lähtisi sittenkin alkuperäisen aikataulun mukaan: "FINNAIR INFO: ... lento AY1809 14.07.2018 Helsinki Rimini klo 18:00 Pyydämme teitä olemaan huomoimatta edellistä viestiämme. Korjaus edelliseen viestiin: lento operoi aikataulun mukaisesti. Pahoittelemme sekaannusta. Ystävällisin terveisin, Finnair". [sic] Kuka siellä oikein on sekoillut?

Sitten alkoikin olla jo kiire tehdä viimeisiä matkavalmisteluita, kun yksi tunti oli hukattu laiskotteluun myöhempään aikatauluun uskoessa. Vaatteet oli onneksi tullut pestyä ja silitettyä jo keskiviikkona (nyt oli siis jo lauantai). Piti kuitenkin hurauttaa vielä ruokakauppaan, käydä nostamassa käteistä rahaa ja hakea apteekista matkakokoinen tuubi perusvoidetta. Kauppaan lähtiessä olin aikataulumuutoksista hermostunut ja autotiellä pyöräilevä juippi nostatti melkein raivon päälle. No, ehkä epäonnistuneella hormonitoiminnan suunnittelulla oli myös oma osuutensa huonotuulisuuteen...

Mutta kyllä pitäisi olla laki, joka pakottaa pyöräilijät ajamaan pyörätietä silloin, kun sellainen on käytettävissä. Enhän minäkään voi autolla lähteä ajelemaan jalkakäytäville edes silloin, kun autokaistaa ei ole käytettävissä! Kirosin tyyppiä hiljaa mielessäni ja keskisormeenkin oli jo tulla kramppi, mutta sain rauhoitettua käteni ennen kuin se kohosi auton ikkunan korkeudelle. Kotiin päästyäni syöksähdin vielä suihkuun, minkä jälkeen söin jotain lounaan tapaista ja pakkasin matkatavarat valmiiksi. Vähän iski kyllä pelko takalistoon, että tuollainen raivomielisyys vielä kostautuisi huonona karmana, enkä ehkä pääsisi ehjin nahoin tai ajoissa kentälle tms.

Lentokentälle.

Klo 15.30 oli aika lähteä lentokentälle. P4A-parkkialueella oli 40 paikkaa vapaana saapuessani sinne. Kentälle vievä bussi tuli todella nopeasti. Lentokenttä oli myllerretty melko kaoottisen näköiseksi, kun sinne oli tarvinnut rakentaa uusia väyliä ja kaistoja/laitureita taksilakiuudistuksen myötä. Noin klo 16 saavuin kentälle, mistä seuramieskin hetken kuluttua löytyi odottelemasta. Tulostimme laukkutarrat (check-inin olimme tehneet aiemmin netissä), liimasimme ne paikoilleen ja toimitimme ne self service baggage droppiin. Tähän tarrojen kanssa pelleilyynkin alkaa vähitellen tottua, kun on tarpeeksi monta kertaa joutunut sen tekemään. Edelleenkin kyllä risoo, että tarroittamiseen ei ole varattua mitään järkevää paikkaa, vaan on kyykisteltävä selkä kipeänä ohikulkevien ihmisten potkittavana.

Check-in-automaatti.

Turvatarkastuksesta päästiin läpi jonottamatta ja muutenkin nopeasti. Tällä kertaa meille ei osunut minkään lajin satunnaistarkastusta eikä läpivalaisussa ollut mitään mysteerejä ratkottavana. Kävimme ostamassa ryöstöhintaiset vedet ja sipsejä lentoa varten. Istuskelimme katselemassa märkää asfalttia. Olimme nähneet yhden salaman, mutta emme sadetta. Ilmeisesti kentällä oli kuitenkin jossain vaiheessa satanut. Lopulta siirryttiin pienen kävelykierroksen kautta vessaan ja portille. Ensimmäistä kertaa huomasimme vessassa olevan erilaisen hanan, joka oli tarkoitettu vesipullon täyttämiseen. Niitä ryöstöhintaisia juomia kun oli jossain mediassa kritisoitu, niin vastineeksi oli lentokentän toimesta kerrottu, että näitä maksuttomia vesipisteitäkin löytyy kyllä.

Larry.

Boardaus suoritettiin perinteisesti ryhmittäin. Tämä konsepti tuntui olevan eräälle naisenkutaleelle vieras käsite, koska hän oli ensimmäisenä änkemässä lippuaan vuorotellen lentoemännälle ja automaattiporteille, vaikka ei selvästikään ollut vielä hänen ryhmänsä vuoro. Onneksi kumpikaan tarkistustapa ei tuottanut hänelle suotuisaa tulosta. Kaikesta huolimatta hän jäi sinnikkäästi päivystämään yhdelle automaatille tukkien väylän niiltä ihmisiltä, joiden vuoro olisi ollut mennä koneeseen. Kaikenlaisia sitä onkin...

Meille oli arvottu paikat 28 E (minä) ja F (kavaljeeri). Viereemme istahti yksin matkustava mies, joka tervehti meitä tullessaan, mutta ei jutellut enää muuta lennon aikana. Kerrassaan esimerkillinen vierustoveri! Lento oli 10-15 minuuttia myöhässä lähdössä, mutta ei onneksi aiemmin uhattua 2,5 tuntia. Turbulenssia oli melkoisesti ja kapteeni jossain vaiheessa kuulutteli, että oli yrittänyt hakea tasaisempaa kyytiä eri korkeuksilla, mutta mistään ei löytynyt ilmakuopatonta lentorataa. Tarjoilu viivästyi rytkyttelyn vuoksi, mutta ehdittiin kuitenkin saada lomashamppikset, Joseph Perrier á 12 €, ennen laskeutumista. Seuramies onnistui maksamaan juomat lähimaksulla, vaikka usein on nähty, ettei minkään sortin korttimaksu toimi ilmassa.

Violetti laukku on tuttu.

Lentokoneessa.

Lomashamppis.

Aurinkovoidemainokset herättävät lomatunnelman.

Meren yllä.

Näimme lennon aikana toiseen suutaan lentäneen koneen, jonka vauhti näyttä aivan käsittämättömän nopealta. Se oli jotenkin jopa koominen näky. Laskeutuessa olimme edelleen sen 10 minuuttia myöhässä. Koneelta oli kävelykuljetus kentälle. Kenttä oli varsin pieni. Siellä oli vain kaksi hihnaa eikä edes valoja päällä. Ilma oli sellainen kuuman kostea, kuten ulkomailla kuuluukin olla, jotta ymmärtää heti olevansa ulkomailla. Lähtiessämme olimme nähneet, kun seuralaisen matkalaukku oli nakattu ruumaan, joten se tulisi varmasti perille. Minunkin laukkuni tuli kuitenkin onneksi jo toisessa kuormassa hihnalle.

Riminin lentokentällä.

Riminin lentokenttä.

Laukkuja odottamassa.

Laukut saatuamme etsimme matkaoppaan, joka ohjasi meidät eteenpäin etsimään bussia #2. Meidän kyytiin hyppäsi mukaan Hanna, joka jakoi kohteen brosyyrit ja retkiliput. Vajaassa tunnissa saatiin jätettyä riccionelaiset hotelleihin ja jatkoimme kohti Cattolicaa. Jäimme Cattolican puolella heti ensimmäiselle hotellille, joka oli nimetty henkisen ikäluokkamme mukaan osuvasti Senioriksi. Pysäkki oli tasan hotellin kohdalla, liikenne pyöri vilkkaana ympärillä, kun haimme laukut bussin vatsasta. Ehdimme ensimmäisinä hotellin respaan, joka kopioi passit, antoi avaimen eikä sanonut muuta kuin, että pitäisi mennä neljänteen kerrokseen. Saimme huoneen #407. Avainkortti toimi modernisti lähimaksu-periaatteella.

Hotellin hississä soiteltiin musiikkia videon kera.

Olimme lähinnä tyrmistyneitä, kun astelimme sisään huoneeseen. Se oli hämärä, nuhjuinen, 80-lukuisin värein maalattu ja ilma kuuman kostea. Parveke oli.. no, en ole varma voiko sitä oikein parvekkeeksi edes kutsua.. Tila oli noin metrin verran leveä ja ehkä 1,5 metriä pitkä, maisema kadulle päin. Sinne oli saatu ahdettua kaksi muovituolia, joissa istuva henkilö katselisi metrin päässä edessään olevaa seinää. Kaiteeseen oli ripustettu pieni pyykkiteline, joka asettuisi toisessa tuolissa istuvan henkilön syliin. Aamiaisaika selvisi huoneen seinällä olevasta lapusta, mutta ilmastointia emme saaneet käyntiin, vaikka se nappeja painellessa henkäisi aina lyhyesti. Safetyboxiinkaan meillä ei ollut avainta.

Huone 407.

Hotellihuonetta.

"Parveke"

Lähdimme hetimmiten ulos etsimään markettia, jotta saisimme ostettua edes juomavettä. Löysimme parin korttelin päästä alakadulta sopivan kaupan, missä pörräsi pieneksi yllätykseksemme pelkästään italialaisia turisteja. Saimme kuitenkin ostettua juomat ja palasimme hotellille. Nestehukka oli aika kova, kun Suomessa oli edelleen helle, ja koneessa tuli juotua vain shamppis. Lentokentältä ostettu vesi jäi juomatta, kun lentokoneen vessassa on sitten niin ikävä joutua käymään. Siltä tosiaan oli nyt säästytty eikä lentokentälläkään ollut vielä tarvetta asioida pikkulassa.

Paluumatkalla kaupasta heräsi ajatus, että ilmastointi on varmaankin maksullinen, joten otimme asiasta selvää opaskansiosta respaa odottaessa. Ketään ei näkynyt eikä kuulunut, joten seuralainen haki aulabaarista naisen myymään meille puuttuvat palvelut. Englanti oli hänelle vähän vaikeaa, mutta saimme kuitenkin asiat hoidettua ja hinnat selville osin paperia ja kynää käyttäen. Safetyboxin hinta oli 10 € / viikko ja ilmastoinnin 5 € / päivä. Nainen aktivoi huoneen ilmastoinnin tietokoneen pohjakaavio-kartalta, mikä näytti poikkeuksellisen modernilta hotellihuoneen ulkonäköön verrattuna. Cattolican paperikarttakin saatiin.


Ilmastointi lähti onneksemme toimimaan. Huoneen ummehtunut haju parani sen avulla hieman. Safetybox sen sijaan oli niin pieni, että siihen ei mahtunut edes kahta passia ja lompakkoa, vaan talteen halutut rahat ja kortit oli pakko purkaa lompakosta pois passien väliin. Ei puhettakaan siitä, että lokeroon olisi voinut laittaa lisäksi kameroita tai kelloja talteen. Sängyt olivat liian pehmeät, jousilla, ja tarjolla oli taas vain yksi yhteinen lakana peitoksi. Sänkyjä oli jotain syystä kuitenkin kolme, joskin kolmas oli ilman lakanoita. Toinen yöpöydistä oli pelkkä hylly. Kaapeissa sen sijaan ei ollut hyllyjä vaan ainoastaan tilaa henkaritavaroille. Wifi oli epävakaa ja hidas, mutta sentään ilmainen. Loppuilta kului matkatavaroita purkaessa ja muistiinpanoja kirjoitellessa.

Safetybox.