Rooma 5 Shoppailumaraton

8.4.2018

Lähtöpäiväksi emme olleet enää suunnitelleet mitään nähtävyyksiä. Heräilimme kiireettömästi 8.00. Aamutoimiin lisättiin meikkaamisen lisäksi pakkaus. Aamiaisella testasin itselleni uutta erikoisuutta kahvijogurttia. Yllättävän hyvä, sopisi myös frozen joghurt mauksi - vähän suklaakastiketta päälle...

Aamiaissali.

Tyypillinen aamiaissetti.

Kahvijogurtti oli yllättävän mukava kokeilu.

Otsikko on vähän harhaanjohtava - kävimme kyllä pienesti ostoksilla, mutta maraton pyöri omia aikojaan ympärillämme. Olimme siis maraton-juoksureitin saartamia, joten päivän ohjelmassa oli vain lähikaduilla kuljeskelua, kauppojen katselua ja viimeisten ostosten tekoa. Aloitimme aamun poikkeamalla Treville. Kaupunki oli alkanut maistua sen verran kivalta, että heitimme kumpainenkin pari kolikkoa lähteeseen. Yksikin olisi ehkä riittänyt, mutta opaskirjan mukaan ensimmäisellä kolikolla toivotaan, että palaa vielä joskus Roomaan ja toinen on onnistumisen varmistamiseksi. Väkeä oli sen verran vähemmän, että pääsimme käymään ihan altaan reunalla ja koskettamaan vettä. Aika viileää oli.

Vielä viimeistä kertaa katsottiin Fontana di Treviä aamuauringossa.

Fontana di Treviin heitettyjä kolikoita.

Uimaan ei uskaltanut yrittää, mutta piti silti kokeilla onko Trevin vesi kylmää.

Päivän tärkein tehtävä oli etsiä vielä oikeanlainen postilaatikko huijausmerkein varustetuille korteille. Monet turistikaupat olivat kiinni, olihan sunnuntai. Avoimilla kaupoilla ei ollut oikeanlaista laatikkoa. Lopulta löysimme yhden kauppiaan ovensuusta sopivan postilaatikon, joten sain kortit "matkaan". Tietenkin se kauppa, josta olimme korit ja merkit ostaneet, oli kiinni eikä myyjää ollut mahdollista käydä läksyttämässä. Ei niin, että olisin kehdannut sellaista tehdä, vaikka kauppa olisikin ollut auki...

Friend post-laatikko, johon laitetut kortit eivät koskaan löytäneet perille.

Poikkesimme jälleen Pinoccio-kauppaan, mistä ostin Pinoccion-pää-magneetin tuliaisiksi. Toisesta turistipuodista löytyi ostettavaksi snapsilasi ja vauva-asu kummitytölle. Snapsilasi tosin oli äidin kokoelmiin, ei vauvalle. Itselleni löysin Rooma-sormustimen. Koska meillä oli lennolle sallittu vain käsimatkatavarat, piti tuliaiset pitää kevyenä ja unohtaa viinipullot, öljyt, hunajat ja muut vastaavat, mitä muuten olisi tehnyt mieli ostaa.

Maraton-juoksureitti kulki kahdestakin paikasta läheltä meidän hotellia. Helikopterit olivat pörränneet koko aamun taivaalla. Tiet reitin sisällä oli tietenkin suljettu liikenteeltä ja tuntui omituiselta voida hortoilla pitkin autotietä, joka aiempina päivinä oli erittäin vilkkaasti liikennöity. Rooman liikenne onkin kyllä oma taitolajinsa. Useimpien suojateiden apuna ei ole liikennevaloja, joten yli on mentävä oikeanlaista määrätietoisuutta uhkuen. Normaalisti minulla ei ole minkään lajin itseluottamusta saati määrätietoisuutta, mutta Rooman liikenteen otin niin hyvin haltuun, että yllätin itsenikin. Voisipa samanlaisen liikenteen pysäyttävän asenteen säilyttää ikuisesti, mutta valitettavasti nämä ovat sellaisia juttuja, jotka valtaavat minut vain ulkomailla. Mutta takaisin asiaan...

Autot oli häädetty pois kadulta.

Bussipysäkkiaukiolle ei tullut yhtään bussia.

Autot eivät siis päässeet ajamaan reitin sisään eivätkä ihmisetkään kovin helposti päässeet reitin sisältä ulos. Väkeä päästettiin yhdessä kohdassa aidatun karsinan avulla ylittämään reittiä. Pysähdyimme hetkeksi katselemaan karsinointia ja jäimme odottamaan juoksijoitakin, kun valmistelut alkoivat näyttää siltä, että pian tulee juoksijoita kohdille. Katua pitkin ilmestyi ensin polkupyöriä ja moottoripyöriä, niiden perässä tuli lopulta myös juoksijoita, joiden rinnalla ajeli poliiseja mopoilla.

Ihmisten karsinointia juoksureitillä.

Hoikkia, salamannopeita miehiä paineli pareittain tai yksittäin ohi puoli tusinaa. Sen verran aikaisin päivästä ja sen verran vauhdikkaasti juoksivat, että taisivat olla kärkinimiä. Aivan uskomatonta, että joku voi juosta niin vaivattomasti ja kevyesti vielä 38 km kohdalla. Myöhemmin päivästä näimme jokamiessarjan ? juoksijoita, joiden meno muistutti enemmän hölkkää kuin juoksua. Osa juoksenteli vielä melko kevyesti, mutta osa oli vaihtanut kävelyyn. Yksi mies kaipasi jo lääkintähenkilökunnan apua (noin 40 km kohdalla). Näimme miekkosen makaamassa maassa voipuneena ambulanssimiesten mitatessa häneltä verenpainetta. Joukkoon mahtui myös muutama vitsiniekka, jotka olivat valinneet juoksuasuksi toogan tai legioonalaisasun kypärineen. Oli itse asiassa todella hauskaa, että tällainenkin tapahtuma osui kohdalle.

Nopeimpia juoksijoita.

Kovaa vauhtia paineli tämäkin mies.

Vähän väsyneempiä juoksijoita.

Lähes täysin uuvahtaneet juoksijat.

Ainoa löytämämme "ostari" hotellin läheltä oli Galleria Alberto Sordi, jonka kävimme kävelemässä läpi. Rakennus oli hieno, ihmisiä oli liikkeelle todella vähän. Kaupat olivat lähinnä liian hienoja meille. Palasimme vähitellen takaisin hotellille tekemään checkoutia. Siivooja pyrki huoneeseen klo 11.50, mutta emme olleet ihan vielä valmiita poistumaan. Pari minuuttia vaille 12 siirryimme aulaan. Jätimme matkatavarat vielä respan huomaan, maksoimme veron á 6 € / hlö / yö, yhteensä 48 €. Kuvittelimme löytävämme jostain kahvilan tai vastaavan lounasta varten, mutta maratonin takia emme päässeet liikkumaan otollisille seuduille Pantheonille tai Espanjalaisten portaiden liepeille.

Galleria Alberto Sordi.

Galleria Alberto Sordi.

Galleria Alberto Sordin sisätilat olivat prameat.

Joulukauppa myi lähinnä nimikoitavia joulukoristeita.

Lancia 20-30 HP Tipo 58 Epsilon Corsa 1912 oli näytillä Alberto Sordilla.

Lancian ohjaimet.

Ruokapaikkaa etsiessämme löytyi OVS-niminen italialainen ketjuliike, vähän tuli Seppälä mieleen, josta sain vielä viime hetken tuliaisiksi ostettua mummolle huivin á 13 €. Olisihan Luisa Spagnolin 99 € huivi tietysti ollut ihanampi, mutta se oli ehkä vähän liian suuri sijoitus annettavaksi tuliaisiksi enkä sitten itsellenikään viitsinyt sellaista ostaa, kun käytän niin vähän huiveja. Oli halpishuivikin kivan näköinen, mutta tietysti vain keinokuitua ja kiinassa tehty. Mutta jospa suunnittelu olisi edes italialaista?

Jouduimme tyytymään lähikorttelissa sijainneeseen Grill & Wine-ravintolaan Via in Arcionella. Tilasimme pitsat, koska näillä ruuilla piti pärjätä loppupäivä. Valintani oli Broccoli e salsiccione ja seuralainen otti tuttuun tapaansa taas Diavolan. Pitsa oli muuten ihan kelvollinen, mutta taikina oli sen verran paksu ja nopeasti paistettu, että pohja oli paikoin vähän raakaa. Sisustus oli mukava, joten sen puolesta paikassa oli mukava viettää vielä viimeinen rento hetki Roomassa.

Grill & Wine-ravintola.

G & W sisustus oli pilattu televisiolla.

Parsakaalipitsa.

Diavola.

Lounasmaisema.

Palasimme hotellille hakemaan tavaroita vähän ennen kahta. Annoimme respan neidille aiemmin saamamme "tägin" ja muutaman minuutin kuluttua portieeri toi meidän laukut. Poikkesimme vielä kellarikerrokseen käymään vessassa. Sen jälkeen painelimmekin tiukkaa kävelyä taas mukavasti ylämäkeen Barberinin metroasemalle. Onneksi kadut oli suljettu liikenteeltä, niin mahduimme ohittamaan hidastelijat sujuvasti. Ainoa harmi oli juoksureitin alitus ikävähköä ja kolkkoa alikulkutunnelia käyttäen, mutta selvisimme siitäkin.

Hotel delle Nazionin aula.

Hotellin aulatiloja.

Taiteellinen lamppu hotellin aulassa.

Metroasemalla ostimme kertaliput ja ajelimme Terminin asemalle. Terminillä ostimme automaatista (tällä kertaa käteisrahalla) junaliput noin 20 minuuttia myöhemmin lähtevään junaan. Edellinen vuoro olisi mennyt 5 minuutin kuluttua, mutta emme halunneet riskeerata sitä, ettemme löytäisi leimauslaitetta, oikeaa laituria ja junaa niin lyhyessä ajassa.

Löysimme leimauslaitteita, saimme liput tällä kertaa leimattua sellaisella, vaikka vieläkin oli epävarmaa oliko se edes tarpeellista. Laiturialueelle ei kuitenkaan päässyt näyttämättä QR-koodia portille. Leonardo Express-junat lentokentälle näyttivät lähtevän vuorotellen laitureilta 23 ja 24. Meidän vuoro lähti laiturilta 23, joka löytyi myös helposti. Laiturilla näytti olevan kaksi junaa, joista ensimmäiseksi vastaan tullut oli aivan pimeänä, joten jatkoimme eteenpäin laiturilla, kunnes löysimme valaistun junan. Ihmisiä istuskeli laiturilla, mutta tällä kertaa emme ottaneet heistä mallia vaan kokeilimme aukeaisiko junan ovi painikkeesta. Ovet aukesivat ja painelimme sisään, minkä jälkeen istuskelijat seurasivat meidän esimerkkiä ja nousivat kyytiin.

Junalippu lentokentälle.

Juna lähti ihan aikataulun mukaisesti klo 14.50. Alkumatka mentiin mateluvauhtia ja olimme jo vähän huolissamme. Perillä kuitenkin tuli kuulutus, jonka mukaan olimme minuutin verran myöhässä. Konduktööri tarkisti lippumme aiemmin kuin menomatkalla. Leimaukset olivat tietysti väärässä päädyssä, mutta se ei tuntunut konnaria haittaavan.

Tarkistimme junasta noustuamme, että lentomme lähtisi T3-terminaalista. Lähdimme kävelemään opasteita seuraten ja muutaman varsin pitkän käytävän jälkeen olimme lentokentän puolella etsimässä check-in-tiskiä, jossa asiaa hoitaisi ihminen eikä automaatti. Meillä oli paluulento Kööpenhaminan kautta, joten pelkäsimme, ettemme osaisi automaatilla tehdä checkiniä samalla kerralla jatkolennolle, joten tarvitsimme pätevän ihmisen hoitamaan homman. Tiski löytyi helposti ja vain pari ihmistä oli jonossa ennen meitä. Lentolaukku ja seuramiehen reppu punnittiin ja tarroitettiin matkustamoon sopiviksi. Onneksi käsilaukkuni selvisi puntaroimatta, koska muuten olisi 10 kg painoraja saattanut ylittyä muutamalla sadalla grammalla. Oma laukkuvaaka oli näyttänyt lentolaukun painoksi 8,8 kg ja käsilaukun painoksi huikeat 2 kg.

Rooman lentokenttä.

Turvatarkastukseenkaan ei tarvinnut jonottaa. Lentokenttä taitaa olla ainoa paikka Roomassa, missä ei ole jonoja... Ilma oli kuuma, kostea ja hiostava, mutta muuten turvatarkastus sujui ongelmitta ja selvisimme nopeasti läpi toiselle puolelle pukemaan takaisin päälle vöitä ja kelloja. Italialaisten ilmastointilaitteet eivät tunnu olevan kovin tehokkaita.

Seurailimme seuraavaksi ravintolaan viittaavia opasteita ylimmän kerroksen kahvilaan, missä nautimme proseccot muovimukeista ja yritimme jäähdytellä nihkeyttä pois iholta. Joku edellinen asiakas jo kyseli lasi-lasien perään, mutta joutui tyytymään muovimukeihin, joten me tyydyimme niihin enempiä kyselemättä.

Kaupoista ei löytynyt mitään ostettavaa, vaikka olisin jonkun italialaisen muotilehden ehkä halunnut matkamuistoksi. Valikoima oli enimmäkseen italialaisittain ulkomaista, ja parin italialaisen lehden otsikot eivät vetäneet puoleensa tarpeeksi. Pian olikin jo boardingin aika. Boarding oli vielä viimeinen tilaisuus saada jonottaa Roomassa. Toki se tehtiin kasvihuonemaisessa tunnelissa. Koska olimme lentämässä Kööpenhaminaan, oli suurin osa muista matkustajista tanskalaisia. Muutaman norjalaisen ja pari ruotsalaista bongasimme joukosta, mutta emme muita suomalaisia.

Meillä oli käytäväpaikat C ja D riviltä 12. Laukun jouduin nostamaan penkkiriviä taemmas hattuhyllylle. Lähtö viivästyi noin 20-25 minuuttia aikataulusta. Lento kesti noin 2,5 tuntia. Ehdimme siinä ajassa hörppiä lomanlopetus-proseccot. Kahvilassa nautittuja ei lasketa, vain lentokoneessa juodut skumpat ovat viralliset. Myyntikärry pysäköi välillemme pitkäksi aikaa, mikä oli tietysti vähän tylsää. Henkilökunta kuului puhuvan italiaa keskenään. Kylmä ilmavirta kiusasi koko lennon ajan. Olin tietysti kiireessä unohtanut kaivaa lentolaukusta esiin huivin, joten yritin kietoutua hiuksiini vilustumisen ja flunssaantumisen pelossa. Alun viivästyksistä huolimatta olimme perillä Kööpenhaminassa hyvissä ajoin ennen jatkolentoa. Laukkua meinasi olla vaikea saada, kun piti taistella ulospyrkijoien vastavirtaan sitä hakemaan. Onneksi tanskalainen herrasmies auttoi sen sekä takin hyllyltä alas.

Käytäväpaikalla.

Teimme pienen kävelykierroksen seuraavaa lentoa odotellessa. Suomea puhuvia ihmisiä tuli vastaan joka kulmalla, joten piti taas alkaa varoa sanojaan. Nyt muistin kaivaa huivinkin esiin laukusta lämmikkeeksi. Larryn kuvaus Tanskassa sen sijaan unohtui, vaikka olin etukäteen ajatellut jonkun sopivan räpsyn ottavani. Pian olikin jo aika poiketa vessaan ja siirtyä sen jälkeen boardingiin. Helsingin lennolla meillä oli erinomaiset paikat 6 A ja B. Aurinko tosin oli juuri laskenut, kun lähdimme, joten maisemien katselu jäi vähäiseksi. Toisaalta pimeässä laskeutuminen on mukavaa, kun saa ihailla alhaalla loistavaa valomerta.

Kööpenhaminan lentokentällä.

Yöksi kotiin.

En enää tilannut mitään juotavaa, koska Helsingissä odotti oma auto ajajaansa. Seuramies otti vielä skumpan. Hän olisi oikeasti halunnut konjakin kurkun desinfiointiin, mutta sellaista ei ollut tarjolla alle 1 h 20 min kestävillä lennoilla. Meidän lento tosin oli 1 h 25 min, mutta Norwegian tuntuu soveltavan sääntöjään tässä kohtaa. Lento laskeutui aikataulun mukaisesti Suomeen. Päästyämme ulos koneesta, painelimme suorinta reittiä ulos. Tässä on kyllä oma viehätyksensä, että ei tarvitse jäädä odottamaan matkalaukkua, kun odotteluajat ovat vuosi vuodelta vain pidentyneet.

Taksijonoa näytti kertyvän nopeasti, joten hyvästelin seuralaisen äkkiä, jotta hän ehtisi paremmille sijoille jonossa. Itse jäin vielä maksamaan automaatille parkkimaksua, jota oli ehtinyt kertyä 40 €. Sen jälkeen siirryin ulos bussilaiturille odottamaan parkkipaikalle vievää bussia. Melkein täyden ajan jouduin sitäkin odottamaan, noin vartin siis. Tällä kertaa sitä odotteli muutama muukin ihminen, mikä oli lohdullista. Auto löytyi hyvässä kunnossa samalta paikalta mihin sen jätin. Lumi tosin oli sulanut sen alta pois ja auto laskeutunut paljaalle asfaltille. Kamera tunnisti auton ajaessani puomille ja puomi aukesikin sitten ilman parkkilipun syöttämistä automaatille. Kotona otin vielä suihkun ennen nukkumaanmenoa, koska päivä oli ollut yhtä hikeä hotellilta lentokentälle lähtemisestä saakka.

Mitähän sitä sitten sanoisi vielä yhteenvedoksi Roomasta. Olin tutustunut kohteeseen ennakkoon poikkeuksellisen huonosti, vaikka olin lainannut pari opaskirjaa kirjastosta jo pari kuukautta ennen matkaa. Joku henkinen esto oli kuitenkin niiden lukemisen suhteen, ja kun työkavereilta ja tutuiltakin sai useampia hyviä vinkkejä kohteista, niin päivät tulivat täyteen ohjelmaa ilman sen tarkempaa perehtymistä yksityiskohtiin. Toisaalta Rooma oli ihan erilainen kuin olin kuvitellut ja ihan erilainen kuin miltä se näyttää elokuvissa, mutta valtavan hieno se oli, kun vaan pääsi oikeaan sopivaan mielentilaan ja eroon omituisista ennakko-odotuksista.

Opaskirjat olivat pelotelleet ankarasti taskuvarkailla ja villillä liikenteellä, mutta mitään normaalia suurkaupungin uhkaa kummempaa emme itse kokeneet. Tietysti laukuista ja taskuista on pidettävä tiukasti kiinni ja vältettävä tungoksiin joutumista mikäli mahdollista. Liikenne oli vilkasta, mutta kyllä sentään liikennevaloja noudatettiin ja aika hyvin refleksein pysähtyivät autot suojatielle loikkaavan ihmisen kohdalla muutenkin. Opaskirjoista sai sellaisen käsityksen, että liikennevaloja ei noudateta lainkaan ja muutenkin ajetaan ihan tahallaan sen verran päälle, että saa pohkeet likaiseksi auton puskurista. Ihmisten ja jonottamisen määrä oli melkein absurdia, mutta pitää ottaa sekin elämyksen kannalta.

Lisäksi matka osoitti sen, että oikea määrä liikuntaa minun keholleni olisi 13 tuntia päivässä. Jos ei ihan koko aika olisi liikuntaa, niin jalkeilla olemista kuitenkin istumisen sijaan. Kunto kohisi, olkapäät ja selkä tykkäsi, vain kantapäät kärsivät. Kantapäiden kärsimykset tosin olivat enemmän kenkien kuin kävelyn määrän vika. Paremmin sisään ajetuilla kengillä ei olisi ollut mitään ongelmia. Riittävä määrä nukkumista puolestaan olisi 9 tuntia. Mitenhän sitä saisi järjestettyä itselleen 2-tuntisen työpäivän, että ehtisi liikkua ja nukkua tarpeeksi..?