Rethymnon 3 Spinalonga

29.5.2018

Yö oli tuskallinen. Seuralainen oli taas muka palellut ja käynyt nappaamassa ilmastoinnin pois. Noin 3 minuuttia sen jälkeen olin läkähtyä hikeeni. Onneksi ei tarvinnut yrittääkään nukkua kuin 6.30 saakka, koska oli retkipäivä ja aikainen lähtö. Olo oli huonosti nukutun yön jälkeen liian huono, että olisin pystynyt syömään aamiaista. Emme tietenkään päässeet hotellin herkkupöytien ääreen, vaan meillä oli kuivaa paahtoleipää ja limaista meetvurstia. 7.15 maissa lähdimme rantakadulle odottelemaan bussia. Pickup-ajaksi oli annettu 7.20. Bussi saapui 5 minuuttia myöhässä ilman opasta. Opas, joka oli sama nainen kuin lentokenttäbussissa, tuli mukaan vasta seuraavalla pysähdyksellä.

Retken kohde oli Spinalongan saari, joka oli kiinnostanut jo ensimmäisestä Kreetan matkasta (2010) lähtien, mutta jäänyt aiemmilla reissuilla välistä. Saari on toiminut leprasiirtolana 1903-1957. Sitä ennen siellä on tietysti ollut venetsialaisia rankentamassa mm. linnoituksen (1579-). Saari oli vaikeasti valloitettava ja ottomaanit pääsivätkin pyörimään sinne vasta vuosikausia myöhemmin (Kreeta 1669 vs. Spinalonga 1714) kuin muualle Kreetalle.

Spinalongan saari.

Olin jossain vaiheessa lukenut myös Victoria Hislopin Saari-kirjan, jonka tapahtumat sijoittuvat Spinalongalle ja viereiseen Plakan kylään. Olin alun perin löytänyt Hislopin Kyprokselle sijoittuvan kirjan The Sunrise, johon tykästyin sen verran, että lainasin seuraavaksi Saaren. The Sunrise oli kuitenkin parempi, mutta kaipa on otettava huomioon, että Saari oli ensiteos, joten kehitystä voi ja pitääkin tapahtua. Joka tapauksessa Saari-kirja oli tullut luettua ja se tietysti antoi vielä jonkin verran lisäsyvyyttä retkelle. Harmittaa, että en aikanaan tajunnut katsoa kirjan perusteella tehtyä Saari-nimistä TV-sarjaa (To Nisi), mutta ehkä se uusitaan vielä joskus.

Yksi nuoripari oli hypännyt bussin kyytiin jo Plataniaksessa/Haniassa. Kauhistuttaa ajatella miten aikaisin he ovatkaan joutuneet heräämään. Muutamia naisia tuli vielä mukaan alkumatkasta. Teimme noin tunti lähdön jälkeen pakollisen tavernapysähdyksen, koska täytyyhän ihmisten saada aamukahvit ja päästä vessaan. Hersonissoksesta tuli vielä muutamia ihmisiä lisää. Opas kertoili matkalla, että Hersonissos ja erityisesti Malia ovat bilepaikkoja, joten täytyy pitää mielessä, että minä voin jättää ne kohteet välistä. Paitsi jos haluan oikein hyvää melonia, joudun lähtemään Maliaan juhannuksena. Suurin massa, noin 30 henkilöä, hyppäsi kyytiin vasta Agios Nicolaoksesta, jolloin olimme jo melkein perillä kohteessa.

Menomatkan tavernapysähdys.

Agios Nicolaos.

Agios Nicolaoksen jälkeen teimme eräälle näköalapaikalle lyhyen valokuvauspysähdyksen. Siitä olisi pitänyt erottaa Spinalongan saari jonkinlaisena pisteenä meressä, mutta emme oikein ymmärtäneet edes mihin suuntaan piti katsoa. Valokuvistakaan ei tullut erityisen hyviä, kun näköalapaikan ympäri risteili sähköjohtoja, jotka väkisin änkivät kuvaan.

Spinalonga on ehkä melkein sähkötolpan päädyssä kaukaisuudessa.

Koska suurin osa retkeilijöistä tuli kyytiin vasta Agios Nicolaoksesta, kuultiin itse kohteeseen liittyvät selostuksetkin vasta loppumetreillä. Sitä ennen kuultiin Malian meloneista, saaren kolmesta Mc Donald'sista (Hersonissos, Malia ja Iraklion), ja aiemmin muistelemamme Kreetan oliivipuiden määräkin vahvistui 35 miljoonaan kappaleeseen. Voiko olla turhempaa tietoa kuin Mäkkäreiden määrä? Kummasti se jäi kuitenkin mieleen. Kun päästiin itse aiheeseen opaskin viittasi moneen kertaan Hislopin kirjaan ja siitä tehtyyn TV-sarjaan. Kohteen suosiokin oli kuulemma yhtäkkiä moninkertaistunut kirjan ilmestymisen jälkeen. Myöhemmin saimme kuulla myös paljon tietoa leprasta sairautena.

Lepran suhteen tehtiin usein virhediagnosointeja ja ihmisiä joutui muuttamaan Spinalongalle myös turhaan. Tilanne oli kurja perheellisille ihmisille, jotka joutuivat jättämään kaiken taakseen ja lähtemään saarelle. Rankkaa on varmaan ollut niilläkin, jotka ovat erehtyneet saarella rakastumaan ja menemään naimisiin, ja ennen kaikkea hankkimaan lapsia, koska vauvat riistettiin vahemmilta tartuntariskin takia ja annettiin adoptioon. Kauemmin lepraa sairastaneille, ja sen myötä yhteiskunnan ulkopuolelle jääneille hylkiöille, saari tarjosi aiempaa paremmat olosuhteet. Valtio maksoi saaren asukkaille jonkinlaista tukirahaa, jonka turvin heillä pyyhki välillä paremmin kuin Kreetan mannersaaren tavallisilla kansalaisilla, jotka asuivat pienemmissä kylissä epävarmempien tulojen varassa. Parhaimmillaan saarella asui samaan aikaan jopa 450 henkilöä.

Päästyämme Plakan liepeille, pysähdyimme Spinalonga tavernaan, missä meiltä kerättiin rahat Spinalongan sisäänpääsylippuun (á 8 € aikuinen [á 4 € eläkeläinen/opiskelija/lapsi) ja kysyttiin lounasvalinta niiltä, jotka jäivät yhteiselle lounaalle Plakaan. Vaihtoehdot olivat possunkyljys, possu-souvlaki, kalamari tai kasvismunakas. Lounaaseen sisältyi myös mezejä ja viiniä. Valitsimme molemmat possu-souvlakin. Poikkesimme vielä vessaan ennen kuin laumamme siirtyi tavernan läheiselle laiturille. Laivamatka Spinalongalle kesti noin 10 minuuttia. Kiersimme saaren ennen rantautumista, jotta saimme nähdä sen näppärästi eri suunnilta. Poistuminen tapahtui veneen nokalta hyppäämällä.

Taverna Spinalonga.

Vene odottaa.

Spinalonga.

Spinalonga.

Spinalongan linnoitusta.

Spinalongan rantautumispaikka lähestyy.

Nokka kohti Spinalongaa.

Kreeta Spinalongalta nähtynä.

Opas kävi ostamassa liput ja tuli sitten jakamaan ne meille. Sen jälkeen jatkoimme pimeän tunnelin läpi linnoituksen sisäpuolelle, missä liput tarkastettiin. Hetken päästä seuraamme liittyi myös paikallisopas Georgina, joka oli kuulemma samainen opas, joka oli kirjailija Hislopiakin aikanaan opastanut. Georgina kertoili meille, minkälaista saaren elämä oli leprasiirtolan aikaan ollut. Elämä oli oikeastaan ollut melko tavanomaista. Venetsialaisten ja ottomaanien jäljiltä saarella oli paljon rakennuksia. Ihmisille jaettiin niistä koteja. Saarella oli lukuisia kauppoja, tavernoja, koulu ja kirkko. Sähköt saatiin aiemmin kuin moneen muuhun paikkaan Kreetalla. Elokuvateatterikin sinne jossain vaiheessa rakennettiin. Eräänlaisesta "vankilasta" oli kuitenkin kyse ja aina joskus joku pyrki uiden pakoon, ehkä joku joskus onnistuikin.

Lipunmyynti.

Pimeän tunnelin läpi saaren uumeniin.

Oppaat ja tarkkaavainen yleisö.

Entinen kauppakatu.

Vasemman puoleinen muuri on venetsialaista tyyliä ja oikeanpuoleinen ottomaanien mallistoa.

Ottomaanit kuulemma tykkäsivät kuvioida rakennuksiaan.

Turistilauma seuraa johtajaa.

Raunio.

Talon jäänteitä.

Höyryhuoneessa yritettiin desinfioida asioita.

Lisää raunioita.

Raunioita aina vaan.

Georgina mainitsi myös, että kirjassa esiintyneen Dimitrin esikuva oikeasta elämästä oli käynyt vuotta aiemmin Spinalongalla, tavannut Georginan ja kertonut hänelle oikeasta elämästään. Oikeasti hän oli viettänyt saarella vain neljä vuotta, minkä jälkeen hän oli isoisänsä rahojen turvin päässyt pois ja lähtenyt Amerikkaan. Hän oli kouluttautunut, omisti ravintolan ja neljä lasta.

Puu on suuntansa valinnut.

Ihana meri.

Yhteisen kierroksen jälkeen saimme 45 minuuttia omaa aikaa. Ehdimme kävellä saaren ympäri ja kiipesimme linnakkeen päälle. Palasimme vielä kylään ottamaan muutamia valokuvia kauppakadulta. Kokoonnuimme sen jälkeen taas rantaan odottamaan paluuvenettä. Kun laiva rantautui, piti oppaan huitoa Aurinko-kyltillä innokkaimmat muunmaalaiset tiehensä, koska muuten kaikki olisivat ryysineet meille varattuun veneeseen.

Seinät.

Kulkureitti saaren ympäri.

Linnoitusta.

Spinalongan kartta.

Hautausmaa.

Kauppakadun alkupäätä.

Aika heittää hyvästit Spinalongalle.

Lounas tarjoiltiin tavernan ulkoterassilla, mistä oli näköala Spinalongalle. Pöytään kannettiin ensin mezet: tzatzikia, leipää, kouloukopsomo/dakos(ta/ia/joku-muu-taivutusmuoto) ja kreikkalaista salaattia, jonka tomaatit olivat aivan järjettömän hyviä - kuin meloneja paitsi tomaatteja. Yleensähän en voi edes sietää tomaattia raakana, mutta nyt santsasin moneen kertaan juuri niitä tomaatteja. Dakos oli meille myös uusi tuttavuus, mutta ihan mukava sekin. Sitä voisi ehkä kuvailla kreikkalaisten vastineeksi italialaisten bruschettalle. Souvlakikin oli yllättävän hyvä, ei niin kuiva kuin souvlakit yleensä ovat. Oheen kuului myös mehukas sitruuna. Viiniäkin oli luvatusti. Jälkiruuaksi tarjoiltiin hedelmiä ja rakia. Koko lounaan hinta oli 10 € / hlö.

Spinalonga tavernalla oli kiva terassi.

Herkkuja.

Dakos.

Salaatti meinasi kadota parempiin suihin ennen kuin sitä ehti kuvaamaan.

Possu-souvlaki.

Hedelmäkimara.

Rakia.

Terassin maisemaa.

Plakan kylää.

Ennen paluumatkaa kävimme vielä vessassa ja teimme pienen kävelykierroksen kylässä. Bussi suuntasi vielä yhdelle pysähdykselle Eloundan yläkylään. Siellä oli myös kuvattu Saari-sarjaa. Kylä olikin sievä ja autenttisen oloinen. Kokemus oli ihan mieluisa.

Saari-TV-sarjassa esiintynyt vene ja "koulu".

Eloundan yläkylässä.

Elounda.

Seuraavaksi kävimme palauttamassa Agios Nicolaoksen väen. Sitten palautimme hersonissoslaiset. Vielä kerran tehtiin yksi tavernapysähdys, mikä oli siitä huikea, että sieltä löytyi matkan ensimmäinen julkinen WC, jossa oli ehjä ja toimiva lukko! Bussissa istumista mahtui tähän päivään sen verran monta tuntia, että vähän kävi jo mielessä, että mahtoiko retki olla vaivan väärti. Mutta kaipa se oli, kun kerran tuli tehtyä. Vähän ennen iltakuutta hyppäsimme bussin kyydistä kotikadulla. Kuski Giorgos sai pari euroa tippiä, vaikka yksi ohitus olikin vähän vaarallisen oloinen. Katsoimme kuitenkin, että vika oli pienen kuormurin, joka ampaisi yhtään katsomatta suoraan ohittavan bussin (eli meidän) eteen ohittamaan sitä jotain vielä edempänä olevaa varsinaista hidastelijaa. Onneksi meidän kuskilla oli hyvät refleksit ja jäi kolinat kokematta.

Paluumatkan tavernapysähdys.

Yksi tavernan kisseistä.

Taukopaikalla oli komeat maisemat.

Teki yhtäkkiä kauheasti mieli jäätelöä ja ennen hotellille palaamista kävimmekin marketissa hakemassa minulle Magnum Whiten ja seuralaiselle limun. Istuimme nauttimaan niitä rantakadun penkille. Hotellilla vaihdoimme reippaasti uimakamat päälle ja lähdimme kokeilemaan merenkäyntiä. Jouduimme tyytymään kahluukierrokseen, koska merenkäynti oli yhä kova, vaikka tuuli olikin tyyntynyt. Sen jälkeen kävimme uimassa altaassa. Seuramieskin ui tällä kertaa. Hän sai respasta lainaan rantapyyhkeen, kun ei ollut sellaista kotoa tuonut. Uinnin jälkeen maleksimme huoneessa hetken ja lähdimme illalliselle.

Olimme etukäteen ajatelleet kävellä hotellilta toiseen suuntaan kuin yleensä ja käydä Lissus-ravintolassa, jonka pitsoja oli netissä kehuttu. Lissus oli kuitenkin umpitäynnä, joten päädyimmekin Pagliaccioon, mutta pitsoille kuitenkin. Söin ravintolan nimikkopitsan, koska sen täytteet olivat suurinpiirtein samat kuin "special"issa aina, eli tomaatti, juusto, kinkku, sieni ja paprika. Oli ihan järjettömän hyvä pitsa! Harmittaa ihan, että ei ehditty käydä tässä ravintolassa enää toistamiseen. Jälkiruuaksi talo tarjosi jonkinlaiset leipomalla tehdyt nokareet, jossa oli suikale jotain kreemiä päällä. Nekin olivat ihan kelvolliset, ja syötiin pois. Spriten ja veden kanssa ateria maksoi kahdelta ~25 €, joka pyöristimme 30 €.

Ravintola Pagliaccion sisätiloja.

Pizza Pagliaccio.

Talo tarjosi jälkkäriä.

Ravintola Pagliaccio.

Kotimatkalla haimme marketista kahvijuomat ja eväitä Samarian retkelle. Asetuimme parvekkeelle kirjoittelemaan muistiinpanoja ja hörppimään kahvijuomat. Sen jälkeen piti vielä hiukan keräillä varusteita kasaan seuraavan päivän retkeä varten ja varmistaa että kaikenlaiset akut on ladattu.