Laiskiaispulla: Rethymnon 2 Fortezza

28.5.2018

Herätys oli asetettuna kahdeksaksi, mutta olin hereillä jo kymmenisen minuuttia aiemmin. Sänky ja tyynyt osoittautuivat hyviksi. Peitto oli monta kertaa yön aikana hukassa, mutta se ei toisaalta haitannut, kun huoneessa oli muutenkin liian kuuma. Ilmastointi oli pitänyt laittaa 26 asteeseen, kun seuramiestä muka palelsi viileämmässä. Aamiaiselle lähdimme 8.45, ja millainen aamiainen se olikaan! Tiskit notkuivat herkkuja: croissanteja, pitsapaloja, pinaattipiiraita, hedelmiä, leikkeleitä, leivoksia, jogurttia, timjamihunajaa... Kun olimme päässeet pöytään, tuotiin meille vielä lasilliset tuorepuristettua appelsiinimehua. Näin loistavaa aamiaista ei ole tullut vielä yhdessäkään hotellissa vastaan.

Aamiaissali.

Croissua ja muuta herkkua.

Tuore appelsiinimehu.

Jogurttiannos.

Aamiaisen jälkeen lähdimme ulos kurkistamaan miltä rannalla näytti. Tuuli tuntui vain yltyneen edellispäivästä, vaikka se oli jo silloin kova. Aurinko jo pilkisteli hiukan. Meri myrskysi niin paljon, että sinne ei olisi vielä asiaa. 9.53 palasimme hotellin aulaan, mihin opas oli juuri tulossa hotellitapaamiselle. Ostimme retket Spinalongan saarelle (á 51 €) sekä Samarian rotkovaellukselle (á 35 €). Olisimme halunneet päästä vaeltamaan myös Imbrosin (vai Imbroksen?) lyhyemmän rotkon, mutta yhdessä Samarian kanssa Imbros olisi ehdottomasti pitänyt saada käydä ensin ja Samaria pari päivää sen jälkeen. Tällainen ei Aurinkomatkojen avulla ollut mahdollista ainakaan näin yhden viikon mittaisella matkalla.

Meri vaahtoaa.

Swell Boutique hotel.

Kävimme viemässä retkiliput huoneeseen ja lähdimme sitten kävelemään rantakatua taas vanhaa kaupunkia kohti. Etsiskelimme siellä hetken aikaa Rimondin suihkulähdettä, mutta emme löytäneet. Toinen jalka alkoi huolestuttavasti osoittaa hiertymisen merkkejä, joten sitä piti paikata hieman laastarilla. Yhtäkkiä huomasimme olevamme aika lähellä venetsialaista linnoitusta, Fortezzaa (1573-1580), joten päätimme mennä sinne. Sisäänpääsy maksoi 4 € / hlö. Lipunmyyjä yritti saada meitä ottamaan venäjänkielistä alueen karttaa, mutta otimme tietenkin englanninkielisen. Kyllä voi harmittaa tuollainen venäläiseksi luuleminen. Varmaan olisi lipunmyyjääkin harmittanut, jos olisimme ruvenneet häntä turkiksi kiittelemään.

Vanhan kaupungin kuja.

Sympaattinen tirkistelyikkuna hienoon puutarhaan.

Rethymnonin Fortezza.

Fortezza.

Kiertelimme linnoituksella aikamme. Se osoittautui laajemmaksi kuin mitä olimme kuvitelleet. Muurin ampumaikkunaan asemoitunut kissa ei halunnut tulla valokuvatuksi vaan paijatuksi ja tulikin vikkelästi kiehnäämään luoksemme silkkisine turkkeineen. Alueella sijainneen taidekaupan edessä päivysti toinenkin kissa. Se oli ihan pentu vielä, ja sijoitettu pahvilaatikkoon pienen kolehtipurkin kera. Se oli jotenkin erikoisen näköinen olento, suurehkot korvat, erikoinen pään muoto ja ohut turkki, jota se nuoli antaumuksella välittämättä meistä turisteista, jotka pysähdyimme häntä ihastelemaan. Vähän varovasti tuli paijattua senkin päätä. Vähän rähjäisen oloisia kissoja pyöri Rethymnonin vanhan kaupungin kaduilla muutenkin melko paljon.

Fortezzan muuria.

Tykinkuulia.

Hellyydenkipeä kisse.

Nurkkakoppi.

Tie kohti moskeijaa.

Entinen kellari.

Nuorehko kisse.

Ottomaanien linnoituksen keskelle, hävittämänsä St. Nicholasin kirkon paikalle, rakentama Sultan Ibrahim Khan moskeija (1646) toimii nykyään näyttelytilana, mutta juuri nyt se oli tyhjillään. Tilassa oli vain tyhjät metallihäkkyrät, johon ilmeisesti on tarkoitus ripustaa jotain näytille sitten joskus. Huoneen Mekkaan päin osoittavan seinän keskellä oli koristeltu rukoussyvennys, mihrab. Koristelu sisältää lauseen Koraanista: "Whenever Zachariah came to see Miriam in the chamber", luultavasti kyllä jollain muulla kielellä kuin englanniksi. Emme sitä tietenkään bonganneet epäharjaantunein silmin, mutta uskomme kiltisti lipunmyynnistä saamaamme esitettä, että niin siellä jossain lukee. Moskeijan ulkopuolella oli nähtävillä minareetin jäänteet.

Vierasta kieltä.

Sultan Ibrahim Khan moskeija.

Moskeija sisältä.

Mihrab.

Löytyi alueelta pieni kirkkokin. Kurkistamalla sisään näki kerralla kaiken, mitä sillä oli antaa. Kokemus oli senkin puolesta masentava, että eräs paha setä (eli jokin sortin vahtimestari) tuli ja puhalsi sammuksiin kaikki kynttilät. Mikä juttu se sellainen on? Siinä oli monta ihan vastikään sytytettyäkin kynttilää. Masentaa niiden puolesta, jotka olivat vastikään käyneet sijoittamassa siihen pennosen luullen kynttilän saavan palaa siinä loppuun hyvää toivetta huokuen. Myydäänkö pisimmät vielä ahneesti uudestaan, vai poimitaanko lyhimmät pois ja sytytetään loput joskus uudestaan?

St. Theodor Trichinas pyhäkkö.

Kun kynttilät vielä paloivat.

Fortezzan alueella hortoillessa tuli kyllä vähitellen mieleen sellainen ajatus, että venetsialaiset linnoitukset alkaa olla nähty. Ne ovat aina samanlaisia ja eivät yleensä kovin ihmeellisiä. Hyviä näköalapaikkoja ne tietysti ovat, kun ne on usein pyritty rakentamaan jonkin verran muuta kylää korkeammalle. Ja olihan siellä niitä sellaisia pitkäneulasisia mäntyjä ja hiekkaa, joiden tuoksujen yhdistelmä tuo mieleen Samarian ja hyviä muistoja. Toisella puolella linnoitusta oli kuitenkin niin järjetön tuuli, että pienemmät puut matelivat melkein pitkin maata. Meillä oli silmät ja suut täynnä hiekkaa, joten nautimme tunteista ja tuoksuista hieman vähemmän.

Merimaisema.

Linnoitukselta voi tirkistellä naapuriin.

Rethymnon.

Fortezzan esitteessä oli linnoituksen kartan lisäksi myös Rethymnonin kartta, jonka avulla löysimme kotimatkalla myös Rimondin suihkulähteen (1626). Olimme kulkeneet useampaan kertaan sen ohi n. 15 metrin päästä tajuamatta sen odottaneen meitä ihan nurkan takana. Luonnollisestikin joku mies ryhtyi pysäköimään polkupyöräänsä suoraan suihkulähteen eteen, vaikka rivi ihmisiä yritti ottaa siitä kuvaa. Onneksi hän sentään vähän ajan kuluttua huomasi, että taitaa olla vähän tiellä.

Rimondin suihkulähde.

Ravintoloiden henkilökunta oli aivan turhan päällekäyvää. Vaikka kuinka yrittää marssia päättäväisesti ja kieltäytyy kaikista ehdotuksista, silti 15 sisäänheittäjäkin jaksaa yrittää, vaikka on nähnyt jo miten huonosti kävi 14 ensimmäiselle yrittäjälle. Kävelimme siis hotellille päin rantakadun rannan puoleista väylää, jolloin saimme kulkea rauhassa. Lähempänä hotellia poikkesimme markettiin hakemaan sipsejä, limua ja kahvijuomat. Koska mereen ei ollut asiaa, halusin päästä pulahtamaan edes hotellin uima-altaaseen. Altaan laidalla mies haaveili kukkien terälehtiä altaasta. Myrskytuuli oli riepotellut niitä irti pilvin pimein. Vähän nolotti ryhtyä riisumaan, kun oli kova tuuli, pilvi, allas suurin piirtein kadulla, eikä muita uimareita ollut. Suorastaan epäilytti, että kyseessä on pelkkä koristeallas, jota ei ole edes tarkoitettu uimiseen. Sain kuitenkin rohkaistua itseni ja pääsin uimaan. Vesi oli altaassa 22-asteista.

Päiväuinnilla.

Seuraavaksi yritimme ottaa vähän aurinkoa parvekkeelle, kun muutama hento säde yritti pyristellä läpi pilvipeitteestä. Kuumahan siinä ei ollut, vaan piti lähteä keittämään kupillinen teetä lämmikkeeksi. Vähän myöhemmin lähdimme taas liikkeelle, shoppailemaan. Seuramies tarvitsi lippiksen ja minä olin unohtanut "uimamekon" (vaate, jonka puen simpparin päälle rannalle/altaallekävelymatkan ajaksi). Hankimme myös aamiaistarvikkeita, pienen pullon rakia, koska sillä oli hauska nimi "Namiraki". Kartoitimme samalla ravintolatarjontaa illallista varten. Tuuli oli lopulta vähän tyyntynyt ja pärjäsimme shortseissa.

Kello 15.43n tee.

Nami raki.

Kierroksen jälkeen palasimme vielä lepäilemään hotellille, lueskelimme uutisia netistä, nautimme aperitiiviksi pienet rakit parvekkeella. Lopulta lähdimme syömään valitsemaamme Gorgona-ravintolaan, joka mainosti tarjoavansa mm. kleftikoa. Norjan jalkapallomatsimainoksen perusteella ajattelimme, ettei paikka olisi liian hieno meidänlaisille moukille. Meidät tunnistettiin heti suomalaisiksi ja meille tuotiin suomenkieliset menut. Hauskaa sinänsä, mutta välillä käännökset vaan ovat niin huonoja, että on pakko luntata muusta kielestä mistä on kysymys.

Auringonlasku.

Alkuun otettiin tzatzkia á 4 € ja leipää á 2 €. Pääruuaksi tilasin kleftikon 12 á € ja seuralainen Giouvetsin (juvetsi-nimellä suomi-menussa) á 9,50 €. Kleftiko oli onneksi ihan perinteistä mallia oleva supermurea lammaspata kivassa annoskipossa ja ilman luuta. Giouvetsi oli meille useammista Kreetan ja Kreikan matkoista huolimatta uutuus. Sekin oli lihapata, mutta naudasta ja lisukkeena oli riisin muotoista pastaa. Seuramies tykästyi siihen välittömästi. Juomaksi hörpittiin rosé-lasillinen á 3 € ja seuramies puoli litraa Alfa-olutta á 4 €. Talo tarjosi vielä rakit, mikä näin jälkikäteen meinasi olla vaikea muistaa, koska olin ottanut kuvan shottilasista niin läheltä, että luulin sitä koon puolesta vesilasiksi. Kahden ihmisen ateria maksoi lopulta yhteensä 34,50 €, mutta olimme sen verran tyytyväisiä, että jätimme 40 €. Palvelu pelasi ja ruoka oli oikein hyvää, mutta Pargan rinneravintola jää kuitenkin yhä kleftikon kuninkaaksi. Aurinko oli laskenut illallisen aikana ja paluumatkaamme koristi täysikuu. Tai ainakin melkein täysi.