Budapest #6 Budavári Sikló

27.3.2016

Valoisuus se vaan herättää ihmisen kerta kerralta aiemmin, tällä kertaa klo 6.00. Paitsi, että kello oli tietysti 7.00, koska yöllä oli siirrytty kesäaikaan. Ponkaisin samoin tein pystyyn, korjasin rannekellon oikeaan aikaan ja painelin suihkuun. Suihkun jälkeen pukeutumista, meikkausta ja sitten hiukset vielä märkänä aamiaiselle. Saimme jälleen helposti pöydän aamiaissalista, mutta vasta vaihtoehto B:n, A oli jo varattu. Croissantit olivat selvästi pienempiä kuin aiempina päivinä, mutta ei niistä silti allergiaa tullut. Suosikkimakkaraleikkelettäkään ei ollut, joten jouduin tyytymään meetwurstiin.

Aamiaisen jälkeen palasimme huoneeseen pakkailemaan tavaroita ja valmistautumaan kotimatkaan. Laukkujen paino pelotti jälleen, kun piti jakaa mahtumissyistä tavaroita hiukan keskenään. Mm. seuralaisen julisteputki oli turvallisinta kuljettaa lentolaukun sisällä eikä käsissä tai repussa. Teimme checkoutin, jonka yhteydessä piti maksaa vielä jokin vero, mikä oli jo aiemminkin mainittu. Veron hinta oli huikeat 310ft, jonka maksoimme euroissa tai pikemminkin eurona, koska 1 € se vain maksoi. Pyysimme saada jättää matkalaukut vielä hotelliin. Respan poika otti ne tiskin taakse ja sanoi toimittavansa ne myöhemmin matkatavarakaappiin tai aamissaliin, kunhan aamiaistarjoilu päättyisi.

Ihana aamu Budapestissä.

Hyppäsimme metroon ja ajelimme Gellért-vuoren juurelle. Sieltä jatkoimme matkaa raitiovaunulla Sikló-köysiratasvaunua lähimmälle Clark Ádám tér-pysäkille. Alkuperäinen Sikló oli avattu 1870, mutta se tuhoutui toisessa maailmansodassa. Uudelleen se saatiin käyttöön 1986. Siklóon oli pientä jonoa, bussiliput eivät tänne kelvanneet, joten ostimme 2 x single ticket á 1200 ft eli pelkät menoliput. Kyllä alaspäin aina kävelee, kun aiemmin käveltiin jo ylöskin. Mahduimme mukaan jo toiseen lähtevään funiculariin (vaunu?).

Budapestin nollapiste ja taustalla Siklón lippupiste.

Siklón Margit-vaunu.

Kuvataan kuvaajia.

Kummassakin vaunussa on kolme porrastettua matkustajahyttiä, mihin kuhunkin mahtuu henkilökunnan huutelun mukaan 8 henkilöä. Kerralla ylös lähtee siis 24 henkilöä. Hyteissä oli jopa pieni penkki takaseinällä, mutta kukaan ei halunnut istua vaan kaikki seisoivat katsomassa nousun myötä paranevia maisemia. Tunnelma oli varsin historiallinen. Matka ei kestänyt kuin muutaman minuutin, mutta ihan hauskoja maisemakuvia sieltä sai kauniille Tonavalle päin.

Korkealle päästiin taas.

Gellért-vaunulla tultiin yläasemalle.

Gellért & Margit ne yhteen soppii..

Aurinko paistoi hienosti tänään, joten napsittiin Kuninkaanlinnan alueesta muutamia uusia kuvia. Näimme myös erään rakennuksen vartijoiden koreografisoidun vaatteiden sukimisoperaation, jossa kumpikin vartija nyki ja oikoi vaatetuksensa taskuja, helmoja ja vyötä ripeästi ja keskenään täsmälleen samaan tahtiin ja lopulta palautuivat jäykkään perusasentoon. Siitä olisi pitänyt ihan saada video, mutta jääköön sekin seuraavalle Budapestin matkalle tavoitteeksi.

Linnan liepeillä.

Söpö kaakaopaikka.

Kuninkaanlinna/Kansallisgalleria.

Koska emme olleet päässeet enää uudestaan kauppahallin turistikauppoihin, tutkimme Kuninkaanlinnan pihalla olevat matkamuistokojut huolella. Löysin onnekseni ohueen puukiekkoon poltetut Budapest-kuvamagneetit, jotka aiemmin jäivät ostamatta tuliaisiksi. Olen vähän kyllästynyt moderneihin kuvamagneetteihin ja innostun aina, kun löydän jostain jännittävästä materiaalista toteutetun magneetin.

Tällä kertaa kävimme tutustumassa linnan sisätiloihin, missä toimi Unkarin kansallisgalleria. Ostimme liput national galleryn permanent collectioniin á 1800 ft. Takit ja suuret laukut piti jättää narikkaan, joka ei näyttänyt maksavan mitään. Takin jätin, mutta käsilaukun kiepautin vartalon poikki ristiin olalle. Kävimme ensin katsomassa paikallisen kuuluisuuden Mihály Munkácsy:n maalauksia, joita olikin yhden siiven täydeltä ja melko taidokkaita töitä olivatkin. Kaverilla oli eräänlainen oma tyyli, mutta joukoon mahtui myös monia ihan erilaisia teoksia. Opaskirja kehui erityisesti kirnuavaa naista (Churning Woman), mutta en ollut siihen erityisen lääpällään. Minua puhuttelivat esim. Storm at the Puszta I, Paris Interior, The Hound ja Seaside at Normandy. Museon Munkácsy-taulut löytyvät täältä, jos ketään kiinnostaa: http://mng.hu/collection?kereses=Mihaly+Munkacsy

Toiseksi katsoimme salin, jonka teokset galleria oli luokitellut masterpieceksi. Joukossa oli kaikenlaista muinaisista egyptiläisistä veistoksista uudempiin teoksiin ja mausteena useampia uskonnollisia maalauksia. Toinen suosikiksi yltänyt taulu, Apple Harvest, ei ollut masterpiece, vaan osui silmiin matkalla Munkácsy-osastolle. Kuva täällä: http://mng.hu/collection?kereses=Karcsay+Lajos

Opaskirjankin mukaan museota kahlaisi päivätolkulla, mikäli haluaisi nähdä kaiken, joten tyydyimme katsomaan nämä kaksi osiota. Kävimme kurkistamassa museokaupan tarjonnan, mutta emme löytäneet ostamista, osin taas käsimatkatavaran painorajoitusten takia. Jos ei matkatavaroiden painon kanssa olisi ollut jo valmiiksi ongelmia, olisin ostanut museokaupasta Munkásyn teoksia esittelevän kirjan.

Päästyämme ulos intouduimme menemään päiväsumpille- ja skumpille Linnavuorelta löytyvälle terassille Budapest Terrace. Sumppi eli irish coffee meni seuralaiselleni ja minä tilasin Hungaria-piccolon. Oli ihana keväinen ilma oli ja saatiin vielä viimeinen hyvä pöytä aidan vierestä. Paikassa oli myös hyvin toimiva wifi. Katselimme siis maisemia, nautimme juomista, napsimme parit selfiet facebookiin ja otimme kaiken irti viimeisestä päivästämme Budapestissä. Poistuessamme oli joka pöytä täynnä, vaikka saapuessamme vain aidanvieruspöydät oli täytetty, hyvään väliin siis ehdimme tännekin.

Budapest Terracella.

Uusi lempijuomani Hungaria <3

Unkarissa ollaan.

Käytimme hyväksi museolippuihin sisältyvää tarjousta päästä ilmaiseksi vessaan, joten palasimme vielä sadan metrin päähän gallerian kahvioon. Kukaan ei tällä kertaa edes kysynyt lippuja. Käsienkuivain ei toiminut eikä paperia ollut, mutta ulkoilman tuulenvire kuivasi käpälät pian. Lähdimme etsimään reittiä alas kukkulalta, kävimme kuvaamassa vielä siklóa sen poikkisillalta käsin ja vähän alhaaltakin.

Siklóon oli kertynyt vähän jonoa.

Mitenköhän kauan se tämä suti on ollut unohtuneena Siklón rinteeseen.

Terassilla istuessamme olimme keksineet, että käymme vielä katsomassa vastarannalla näkyvän suuren kirkon (Szent István-bazilika, 1905), joten tepasteilmme jälleen ketjusillaan yli ja kohti kirkkoa. Kirkon sisältä kantautui kova musiikin pauhu, joten sinne ei tehnyt mieli ostaa lippuja. Toisessa kioskissa myytiin lippuja torniin, mikä kiinnosti hiukan. Kapusimme siis hiki päässä portaita, lisää portaita ja vielä vähän portaita (Wikipedian mukaan portaita on 364), ja havaitsimme tulleemme keskuskupolin reunalle näköalatasanteelle. Kupolin korkeudeksi kerrotaan 96 metriä, mutta näköalatasanne kupolin alapuolella oli tietysti useita metrejä vähemmän. Räpsimme kuvia vähän joka suuntaan, ja sitten säästimme jalkojamme ja ajelimme hissillä alas puolimatkaan ja kävelimme portaita alas loppumatkan.

Sieltä se Basilika jo pilkottaa.

Szent István-bazilika.

Portaat eivät loppuneet kesken.

Budapestin kattojen yllä.

Kuninkaanlinna/Kansallisgalleria, tuolta tultiin tepastaen.

Melko korkealla oltiin.

Pest.

Otti kupoliin.

Lähdimme hieman arvaillen etsimään metroasemaa, mikä löytyikin nopeammin kuin olimme kartalta katsoneet, joten tietenkin se oli eri asema, kuin mitä luulimme. Painelimme alas laiturille, minkä jälkeen luulimme olevamme väärällä laiturilla. Vaihdoimme laituria ja hyppäsimme junaan, jolloin huomasimme olleemme ensin oikealla laiturillla ja nyt väräässä junassa. Jäimme pois seuraavalla pysäkillä ja vaihdoimme taas toiselle laiturille. Saimme toki tämän ansiosta nähdä Oopperatalon (Magyar Állami Operaház, 1884) ja valokuvattua senkin pintapuolisesti.

Oopperatalo.

1-metrolinjan Opera-asema.

Lopulta pääsimme oikeaan suuntaan ja vaihdoimme junaa parikin kertaa, että pääsimme Fővám tér ja siitä kävellen Váci utcalle ja siellä La Botte-ravintolaan. Tilasin slowly cooked pork tenderloinin ja seuralainen spagetti bolognesen. Ruokaa saatiin odottaa melko kauan, olihan pork sentään slowly cookedia, mutta maku oli odotuksen väärti. Ehdimme odottelusta huolimatta syödä, käydä ravintolan WC:ssä ja matkustaa hotellille ajoissa hakemaan tavaroita. Tavarat oli siirretty aamiaissaliin aivan kuten respan poika oli luvannutkin.

La Botte.

Porsasta.

Kipaisimme matkalaukkuinemme jälleen kotiasemallemme Keleti pályaudvarille. Matkustimme 4-junalla Kálvin térille, mistä vaihdoimme 3-junaan kohti Kőbánya-Kispest-asemaa. Matkalla join pois edellistä iltaa varten ostetun kahvijuoman, joka ei ollut mahtunutkaan kurkusta alas enää illalla. Kőbánya-Kispestissä siirryimme helposti kylttien ohjaamana bussiaseman puolelle laiturille odottamaan lentokentälle vievää 200E-bussia. Bussi tulikin pian ja ajoi päätepisteeseensä Terminaali 2:lle. Matka kesti taas parikymmentä minuuttia.

Lentoaseman kulmilla näimme valko-kirjavan kissen hölkyttelemässä bussin rinnalla jalkakäytävää pitkin kohti kenttää. Minne lie oli sekin matkustamassa? Check-in-tiskeille oli kauheat jonot, mutta onneksi löysimme automaatin, jolla saimme tehtyä finnairin check-in nopeasti, kun kukaan muu ei tuntunut haluavan käyttää automaatteja. Saimme paikat 26C ja -D, käytävänvieruspaikat, lähtöportti A10.

WC:n kautta siirryimme turvatarkastukseen, joka meni sujuvasti, joskin matkalaukkukin piti täällä laittaa muoviastiaan, ja oli kova homma pukea päälleen takaisin kaikki rannekkeet, kellot, vyöt, spider holster, kamera, hiuspinnit jne, jotka tarkastusta varten piti riisua. Kentällä oli kuuma ja vettä oli pakko saada. Seuralainen herrasmiehenä kipaisi ostamaan pari pulloa vettä, mikä hotkaistiinkin sekunneissa kurkusta alas. Ostimme myös parit pullot muuta juomaa, osa itselle, yksi tuliaisiksi.

Loppuajan katselimme huvittuneina, kun pari ständi-työntekijää yritti houkutella ohikulkijoita jututettavaksi myyntiosastolle. Pari jäikin naismyyjän koukkuun, vaikka useimmat kieltäytyivät tarjouksista. Lopulta siirryttiin sitten WC:n kautta portille, missä olikin jo meidän ryhmän boarding täydessä vauhdissa ja jonokin hälvennyt sen verran, että melkein suoraan kävelimme sisään koneeseen. Matkatavaroita ei onneksi kukaan tahtonut vieläkään punnita, mutta koneessa sisällä niiden kanssa meinasi syntyä ongelmia, kun lentoemäntä ei antanut nostaa matkalaukkua ylälokeroon. Sinne haluttiin kuulemma vain kevyempiä tavaroita ja takkeja. Kone oli emon mukaan tulossa niin täyteen, että kaikki tila varmasti menisi parempiin suihin.

Sain yllätyksekseni työnnettyä laukun penkin alle, mutta kyllähän se puolet jalkatilasta siinä söi. Vieruskaveritkin ihmettelivät eikö sitä voisi ylös nostaa. Koneen takaosaan jäi kuitenkin muutama vapaa paikka, minkä myötä jäi myös tilaa kahdelle laukulle, joten sain onneksi laukun kuitenkin ylähyllylle pois tieltä. Lento sujui muuten mukavissa merkeissä. Shamppanjat saatiin ostettua ja mukaan saatiin taas lasi-lasit sen juomiseen. Sipsejä meillä oli mukana omasta takaa. Sipsipussit pullistuivat taas koomisiin mittasuhteisiin, kun ilmanpaine taivaalle noustessa muuttui riittävästi.

Loppu-shamppikset.

Pulleaa pussia.

Laskeuduimme Seutulaan 10 minuuttia etuajassa. Matkalaukkuja ei tietenkään tarvinnut odottaa, joten vaellettiin ripeästi suoraan ulos saakka. Maksoin terminaalilla vielä parkkikuitin ja ajelimme lentokenttäbussilla P4A:han, missä auto kiltisti ja ehjänä, joskin huurteisena, odotteli meitä. Kivasti se kuitenkin hurahti käyntiin ja pian pääsimmekin jo kurvaamaan sillä kotejamme kohti.

Loppukaneettina todettakoon, että Budapest oli loistokaupunki ja vaikka vähän odotuksiakin kuvien ja historian perusteella oli, niin kaupunki ylitti ne moninkertaisesti ja heittämällä. Ei varmasti jäänyt ainoaksi kerraksi, koska niin paljon kaikkea kiinnostavaa jäi vielä tällä reissulla näkemättä.

Budapest #5 New York Café

26.3.2016

Uni maistui 7.30 saakka. Klo 8 kipaisimme aamiaiselle jälleen hetkeä ennen ruuhkaa. Aamiaisen jälkeen lorvimme huoneessa ja tutkailimme julkisen liikenteen reittejä. Klo 10 maissa lähdettiin vihdoin liikkeelle kohti päivän kohdetta Memento Parkia.

Croissu.

Suklaacroissu <3

Ajelimme 4-linjan metrolla sen päätepysäkille (Kelenföld vasútállomás) ja lähdimme etsimään laituria tai pysäkkiä, mistä bussi 150 kulkisi. Metroasemalta löytyi kylttejä bussille 150 suuntaan Újbuda-központ, vaikka olimme menossa bussille 150 suuntaan Budatétény vasútállomás (Campona). Laiturialueelta ei löytynyt sen selvempiä merkintöjä. Olisimme toki voineet mennä metrolla Újbuda-központin asemallekin, mutta arvelimme, että olisi mukavampaa ja nopeampaa ajaa metrolla bussireitin puolimatkaan.

Kuljettuamme tarpeeksi monta kertaa löysimme viittoja bussillemme myös oikeaan suuntaan, mutta jouduimme kulkemaan pois asema-alueelta ja autotien toiselle puolelle. Bussi saapuikin pian ja pääsimme lippua vilauttaen kyytiin. Ei tuntunut kuskia juurikaan kiinnostavan on matkustajilla lippuja vai ei, joten luultavasti minkä tahansa lapun vilauttaminen olisi riittänyt. Seuraavaksi bussi kurvasi sitten kuitenkin sinne bussiaseman laituriin, mistä sen piti kulkea vain toiseen suuntaan... Oi typeryyttä! 

Bussiosuus matkasta Memento Parkiin kesti 15-20 minuuttia. Bussissa oli hyvin toimiva näyttö pysäkeistä, joten oli helppo seurata milloin pitää jäädä pois. Varmuuden vuoksi selasimme myös puhelimesta linjan pysäkkilistaa, että näimme milloin oikea pysäkki alkoi lähestyä. Pysäkki oli selkeästi nimetty Memento Parkiksi, joten arvailuun ei tarvinnut turvautua.

Bussissa edessämme istuvaa naista taisi hermostuttaa, kun puhelin pariin otteeseen jotain utkasta (utca) ja ryhtyi opettamaan meille, että se pitää lausua "uutsaa" (ehkä vain 1,5 mittainen lausunta u:lle, mutta sellaista on melko vaikea kirjoittaa, pakko laittaa kaksi u:ta). Sen enempää emme tällä reissulla unkaria oppineetkaan, mutta otimme tämänkin opin ihan mieluusti vastaan.

Siis ette todellakaan kävele päin punaisia, vaan painatte sitä nappia ja odotatte vihreää!

Bussipysäkiltä oli lyhyt kävely puistoon, jonka fasadi pysäkille jo näkyikin. Sisäänpääsy maksoi 1500 ft /hlö. Kiertelimme katsomassa neuvosto-kommunistisia veistoksia ja monumentteja noin tunnin ajan. Kiire ei ollut, koska paluubusseja ei mennyt liian usein. Veistokset olivat suurellisia, mahtipontisia, raivokkaita ja pelottaviakin, mutta eivät ne ehkä painajaisina sentään uniin tule.

Memento Parkin fasadi.

Komea Trabant poseeraa.

Riehakkaat neitoset.

Voimaa uhkuvat huligaanit.

Joukkovoimaa.

Vaikka läpi harmaan kiven..

Veistetyt pohkeet..

Kommunismin rautaiset kourat hellivät palloa.

Hullunkiilto silmissä.

Memento Park.

Matkaseurani harrastaa kommunististen julisteiden ostelua kapitalismin nimissä, joten hän osti puistosta itselleen yhden tuliaisen hintaan 850 ft. Varsinaisen patsasalueen edustalla sijaitsi pari parakkia, joista toisessa oli jonkinlainen valokuva-uutisartikkelinäyttely patsaiden historiaan ja nykyisyyteen liittyen. Joku filmikin siellä normaalisti pyörisi, mutta juuri tänä päivänä siinä oli jotain vikaa ja jäi meiltä näkemättä.

Lenin-setä on päässyt julisteeseen.

Parakkien viereen oli rakennettu kaupunginpuistossa ennen sijainneen Stalin-patsaan jalustan kopio ja jalustan päälle oli istutettu valtavat Stalinin saappaat, jotka olivat ainoa osa mikä patsaasta oli jäänyt jäljelle. Maailmaa pääsi katselemaan muutamaa metriä korkeammalta kiipeämällä jalustan näköalatasanteelle sen takaa löytyviä portaita pitkin. Saappaiden korkeudelle ei päässyt, mutta mittakaavassa oleva kopio saappaista oli näytillä parakissa.

Näyttelyparakki.

Stalinista jäi jäljelle vain saappaat.

Stalinin saappaiden kopio parakissa.

Lopulta palasimme takaisin bussipysäkille. Odotusaikaa siellä kertyi 20 minuuttia. Kuskia ei edelleenkään matkalippujen tarkistelu innostanut. Pääsimme taas istumaan, vaikka tässä vaiheessa reittiä bussi oli jo melko täynnä ja meidänkin pysäkiltä kertyi väkeä kyytiin aamua enemmän. Edessämme istui tällä kertaa pari espanjalaista miestä, jotka eivät puuttuneet lausumiseemme mitenkään.

Jäimme pois samalla metroasemalla kuin mistä aamulla olimme tulleetkin. Hotellille palasimme kaupan kautta. Sen jälkeen vietimme pientä siestaa pohdiskellen samalla rohkenisimmeko mennä päiväkahville New York Caféhen (New York Kávéház, 1894).

Päätimme rohkaista mielemme ja ajelimme metrolla yhden pysäkinvälin Blaha
Lujza tér-asemalle, mistä oli enää korttelin verran matkaa New York Caféhen. Metroasema oli ensimmäinen ja onneksi myös ainoa inhottava luolamainen paikka täynnä epäilyttävää sakkia. Muilla metroasemilla oli paljon siistimpää ja rauhallisempaa.Jännitimme hieman paikan fiiniyttä ja protokollaa ja mahtuisimmeko mukaan lainkaan. Astuimme ovesta sisään pieneen köysin rakennettuun jonotuslabyrinttiin, mutta edessämme oli vain yksi seurue. Pääsimmekin pian omaan pöytään, vaikka paikka olikin tupaten täynnä. Se ei missään tapauksessa ollut paraatipaikka, vaan löytyi kellarista, mutta upea sisustus jatkui viimeisen päälle jokaiseen nurkkaan.

Pirut portinvartijoina New York Caféssa.

Ihanan koristeellista <3.

Olimme tutkineet menua jo etukäteen netistä. New York Café saa isot pisteet siitä, että erilaiset allergiat ja intoleranssit oli huomioitu menussa erittäin kattavin merkinnöin (14 eri allergeenikoodia). Valitettaasti listalta löytyi vain yksi minulle sopiva annos, kaikissa muissa tuntui olevan ihan järjestään kananmunaa. Jos olisin kaivannut ihan pihvi-ilallista, niin valikoima olisi varmasti ollut laajempi, mutta kevyemmät pienet makeat ja suolaiset olivat kaikki munattuja. Tilasin siis itselleni sopivan jäätelöannoksen. Seuralainen tilasi kuohuviinin jatkoksi hampurilaisen ja oluen. Tarjoilu oli erittäin ystävällistä, tilaus haettiin nopeasti ja leipäkori kannettiin pöytään, mutta jo kuohujuomien toimituksessa kesti yli 20 minuuttia, joten aloimme jo huolestua. Kyllä hampurilaista saa tehdä 25 minuuttia, mutta kuohuviinin kaataminen lasiin ei saisi kestää niin kauan...

Egészségére!

Burgeriannos.

Jäätelöannos.

Lopulta kaikki tuli kuten pitikin, juomat ensin ja syötävät hetki sen jälkeen.
2 x Kreinbacher Brut Classic cl 15, HUF 3000 Euro 10
1 x Plum and poppy seed ice cream cup HUF 2400 Euro 8
1 x New York burger with potato crisp & mixed salad HUF 4200 Euro 14
1 x Borsodi 0,3 HUF 1200 Euro 4
Jäätelöannokseni oli siis Plum and poppy seed ice cream cup, joka sisälsi:

• 2 scoop of plum ice cream
• 2 scoop of poppy seed ice cream 
• with cinnamon sauce and whipped cream

Annos oli enemmän sellaisen ihmisen annos, joka ei välitä kovin paljon makeasta, mutta kyllä se ihan mukavasti minullekin maistui. Tosin myönnettäköön, että tällä hetkellä menusta löytyvä munaton jäätelöannos Strawberry champagne ice cream cup kuulostaa paljon paremmalta. Mansikka-annos sisältäisi siis:

• 2 scoop of strawberry ice cream
• 2 scoop of champagne sorbet served
• with fresh strawberries

Pitää ehkä ottaa äkkilähtö, että pääsee kokeilemaan tämä toisenkin annoksen...

Some- & selfie-parveke #newyorkcafe

New York Café parvekkeelta nähtynä.

Maksaminen kävi ripeästi, hintaan sisältyi 15 % tarjoilumaksu (2070 ft) mikä oli etukäteen jo menussa mainittu. Olisin odottanut näin hienolta paikalta paljon kovempiakin hintoja, koska jo Hartwallin juntti-areenalla kuohujuomat maksoivat 15 € joskus muutamia vuosia sitten. WC:t testattiin ihan vain nähdäksemme minkälaiset ne olivat. Hienoa oli sielläkin, tosin kopissa oli oikutteleva lukko, jonka pienestä nupista oli vaikea vääntä alhaalla oleva kieleke lukkoon, ovikin piti olla juuri täsmälleen oikeassa kohdassa eikä mahdollisimman kiinni asti vedettynä. Lähtiessämme jono ovella oli kasvanut jo niin pitkäksi, että se jatkui kadun puolella. Ilmeisesti tästä syystä poistuminen tapahtuikin samassa rakennuksessa toimivan Boscolo-hotellin aulan ja ovien kautta.

Yritimme seuraavaksi matkustaa kauppahalliin, mutta se oli mennyt juuri hetkeä ennen saapumistamme kiinni. Hallin kellarin ruokakaupassa kävimme kuitenkin ostamassa sipsejä, keksejä ja kylmät kahvijuomat. Poikkesimme lisäksi lyhyesti Váci utclle erääseen turistikrääsäkauppaan ostamaan postikortit. Samalla sain hankittua snapsilasin äidin kokoelmiin ja itselleni sormustimen omiin kokoelmiin. Seuramiehen matkaan tarttui magneeti (pun intended). 

Jollain oli ollut juhlat, kun oli oikein mukista juotu..

Ajelimme taas metrolla kotiasemalle Keletille. Päätimme repäistä ja elää jännittävästi, joten kävimme Coopia vastapäätä olevassa kaupassa vaihteeksi. Heillä olikin näppärästi parit piccolo-pullot uutta suosikkikuohuviiniäni Hungariaa jääkaapissa jäähyllä. Niiden lisäksi ostettiin myös sipsejä. Huoneessa nautiskeltiin kuohujuomat postikortteja ja facebookia kirjoitellen. Lähdimme illalliselle postilaatikon kautta. Tällä kertaa yritimme Rosenstein-ravintolaan, mistä meivät käänytettiin varauksen puutteen takia pois. Minkäs teet, kun on "full house". Olimme pettyneitä, koska koko ravintola ja sen tunnelma olivat moninkertaisesti paremmat kuin edellispäivän loukossa.

Aperitiivit ja terveiset läheisille.

Hätäratkaisuna söimme erinomaiset pitsat jo tutuksi tulleessa Etna II:ssa. Täytteeksi valitsin prosciutto e buffala, jonka päälle tuli rucolavuori. NAM! Palattuamme hotellille kirjoittelimme vielä päivän muistiinpanot ennen unen vääjäämätöntä voittoa.

Pitsa.