Budapest #4 Tonava

25.3.2016

Valoisuus herätti jälleen kerran uneksijat seitsemissä aamulla. Yö oli tullut nukuttua tukisti, mutta jotenkin nihkeä olo oli, joten ensimmäiseksi oli päästävä suihkuun. Lämmintä vettäkin tuli. Aamiaiselle ehdittiin taas kahdeksan maissa. Kitaan upposivat vakio-croissantit, myös suklaa-. Aamiaisen jälkeen palasimme huoneeseen valmistautumaan päivään. Ryhdyin kuivaamaan hiuksia hotellin kuivaajalla, joka simahti heti alkumatkasta. Luulin sen kuumenneen liikaa, mutta sähköt ne vaan olivatkin taas katkolla - onneksi kuitenkin vain hetken.

Ajelimme metrolla Szent Gellért tér-asemalle, joka oli aivan Gellértin vuoren juurella. Kävelimme lyhyen matkan rinteen alaosissa sijaitsevaan luolakirkoon (Sziklatemplom), jonka olimme ensimmäisenä päivänä hölmöyttämme sivuuttaneet. Sisäänpääsymaksu oli 600 ft / hlö ja sisälsi kuulokeopastuksen. Yritimme kuunnella hieman selostusta, mutta tähänkin nähtävyyteen olisi kulunut tarpeettomasti aikaa, jos kaiken olisi huolella kuunnellut alusta loppuun. Emme kuitenkaan ole niin suuria kirkon ystäviä, että jokainen detalji olisi saatava tietää. Kirkko itsessään oli kuitenkin näkemisen arvoinen. Luolia oli ketjussa useampia ja jokaiseen oli rakennettu jonkinlainen kappeli istuimineen. Kirkko on perustettu luolaan 1926. Sen oviaukko muurattiin kommunistien toimesta umpeen 1951 ja avattiin uudelleen vasta 1989. Kunnostusten jälkeen kirkko avattiin yleisölle 1991. Nykyään siellä pidetään kolme jumalanpalvelusta päivässä. Valokuvaaminen oli kielletty, mutta ihan vahingossa tuli puhelimella otettua muutama räpsy. Anteeksi!

Sziklatemplomin sisäänkäynti.

Kirkko luolassa.

Paikat seurakunnalle.

Lasimaalaukset ulkoilmaan.

Kirkon jälkeen käveltiin Tonavan rantaan läheiselle jokilaivapysäkille. Muutamat jokilaivat kuuluivat julkiseen liikenteeseen ja niillä pääsi matkustamaan meidänkin 7-päivän lipuilla. Suomessa moni toiminto olisi ollut tällä päivämäärällä kiinni tai poikkeusaikatauluilla, koska oli pitkäperjantai, mutta Budapestissä se ei ollut mikään kansallinen vapaapäivä. Laivat kulkivat siis normaalisti eikä tarvittu mitään pyhälisiä. Odottelimme pysäkillä saksalaisperheen kanssa laivaa n. 15 minuuttia. Ensin paikalle tuli väärään suuntaan menevä laiva, mutta hetken kuluttua sen jälkeen meidän suunnan paatti.

Väärän suunnan laiva pysäkillä.

Matkustimme Monarchialla.

Laivan sisustus oli yllättävän fiini.

Saksalaiset kurvasivat kiireissään laivaan sisään ja hölmöinä kohti laivan keskiosia. Me tulimme vähän hitaammin ympäristöä tarkkaillen ja huomasimme kokan olevan tyhjillään ja valloitimme sen. Pian saksalaisetkin hivuttautuivat meidän taakse katselemaan maisemia paraatipaikalta. Noin 50 minuuttia kului, kun ajelehdimme vastavirtaan Margitinsaaren lähimmälle laiturille. Matkalla pysähdeltiin muutama kerta joen kummallekin puolelle. Aika kului kuitenkin nopeasti maisemia katsellessa ja valokuvaillessa. Onnistuimme jälleen valitsemaan oikean matkustushetken, koska vältyimme suurilta lapsilaumoilta, jotka nousivat kyytiin vasta, kun me olimme jo nousemassa maihin.

Tonavalla seilaamassa.

Gellértin muistomerkki.

Kuninkaanlinna.

Parlamenttitalo.

Sillan takana Margitinsaari.

Kävelimme Margitinsaarelle (Margit-sziget) Margit-siltaa (Margit híd) pitkin. Saarella pyrimme hetimmiten kohti rantaa. Saari on kuulemma lenkkeilijöiden ja ulkoilijoiden suuressa suosiossa ja rannasta löytyikin ihan juoksemista varten tehty erillinen juoksukaista. Sellaista en ole vielä muualla nähnyt, mutta hauskalta keksinnöltä se vaikutti. Lenkkeilijöitä oli paljon. Lisäksi saaresta oli nauttimassa myös paljon lapsiperheitä, koiranulkoiluttajia ja tavallisia perjantaikävelijöitä. Koirat temmelsivät iloisesti vapaana. Saaren alkupään aukiolta olisi saanut vuokrata monenlaisia kulkupelejä: poljettavia tai sähköisiä pyöriä, kärryjä ja muita henkilökuljettimia. Eteemme lehahti jälleen kaksi pulua, jotka ryhtyivät parittelemaan. Näinhän kävi myös Teneriffalla. Taidamme olla pulumagneetteja.

Kuntoilijoiden suosima saari.

Juoksukaista sille suunnitellussa käytössä.

Jotain tyyppejä vuokraamassa polkuhärveliä.

Puistomaisemaa.

Saari oli niin suuri, että säästelimme voimiamme ja kävelimme läpi vain noin yhden kolmasosan sen pituudesta. Pysähdyimme paluumatkalla cappuccinoille katukioskin terassille. Viereisessä kioskissa myytiin eri värisiä ja makuisia hattaroita. Viereisessä pöydässä sievästi pukeutunut nuori nainen kuvaili ostamaansa lángos-lettuaan niin monesta suunnasta, että arvailimme sen pian päätyvän johonkin blogiin tai vähintään instaan. Aiemmin vastaan tulleella missin näköisellä sinisen hattaran syöjällä oli jopa kuvaaja mukana räpsimässä otoksia hattarariekaleiden kanssa leikkimisestä. Liekö sekin ollut blogisti?

Puistokahvila.

Poistuimme sillan yli toiselle puolelle kuin mistä olimme tulleet. Siellä hyppäsimme raitiovaunuun, jonka saapuessa sokea mies tiedusteli meiltä sen numeroa. Kerroimme sen olevan 19, joten kyyti ei miehelle kelvannut. Jäimme vahingossa liian aikaisin pois. Reittikartan mukaan meidän piti ajaa kaksi pysäkinväliä, mutta pois jäätyämme huomasimme, että kartalla ei olekaan merkittynä kaikkia raitiovaunujen pysäkkejä. Saimme kuitenkin tilaisuuden kuvata vastarannalla ollutta Parlamenttitaloa (Országház, 1896 käyttöön vihkiminen, 1904 valmis) seuraavaa vaunua odotellessa.

Országház.

Seuraavaksi paikalle tuli linja 41, joka sekin vei haluamaamme suuntaan. Lopulta pääsimme perille Siklólle (eräänlainen köysirataskiskovaunu), jolla oli tarkoitus ajaa ylös kuninkaanlinnalle (Budavári Palota). Sikló oli kuitenkin suljettu elokuvan filmauksen takia. "I demand an audience from the queen" huusi kultalastin kanssa vuoren juurelle asettunut näyttelijä. Katselimme sitä touhua hetken ja sitten kiipesimme jalan ylös kukkulalle.

Sikló oli elokuvaväen valloittama.

Näyttelijöitä odottelemassa.

Mies, joka vaatii kuningattarelta audienssia.

Kävelyreittiä Linnavuorelle.

Välitasanne Linnavuoren rinteessä.

Ketjusilta okulaarissa.

Kiertelimme linnan pihalla. Linnaa on alettu rakentaa paikalle 1200-luvulla, mutta toki se on vuosisatojen aikana kärsinyt pahoja tuhoja pariin kertaan ja viimeksi korjailtu neuvostoaikana käyttökuntoon. Tällä hetkellä rakennuksessa toimii Unkarin kansallisgalleria. Valokuvailimme sekä linnaa että kaupunkia sen edustalla. Kävimme sisällä vain sipsi-jääteetauolla kahvilassa ja samalla kahvilan WC:ssä. Tarjoilija kuuli tilauksen ensin väärin ja ryhtyi valmistelemaan tavallista teetä, mutta tilanne saatiin onneksi korjattua maksamalla 50 ft lisää.

Vielä viimeinen mutka kiipeämistä.

Linnan portti.

Maisema kaupungin yltä.

Kuninkaanlinna/Kansallisgalleria.

Tonavaa.

Gellért-vuori.

Saman mäen päällä kävimme katsastamassa Kalastajalinnakkeen (Halászbástya). Tämä oli jälleen nähtävyys, joka oli rakennettu vain huvin vuoksi (1895-1902) 1700-luvun kalastajille, jotka kyseistä kohtaa rinteessä joskus puolustivat. Ylemmälle muurille olisi päässyt maksusta, mutta alakerrastakin näki maisemat varsin hyvin ja kuvauksellinen linna oli mistä tahansa korkeudesta katsoen.

Halászbástya.

Kalastajalinnakkeen alempi käytävä.

Kalastajalinnake.

Jatkoimme matkaa vielä vanhan kaupungin halki, mutta se ei tarjonnut meille mitään ihmeellistä. Osuimme kuitenkin postin kohdalle ja Bratislavan vaikeuksista oppineena päätimme ostaa postimerkit kortteja varten välittömästi, vaikka korttejakaan ei vielä ollut. Vanhan kaupungin posti oli onneksi vain yhden salin kokoinen, mutta se oli sitäkin täydempi. Astellessamme ovista sisään kadulle jäi mummeli rollaattorin kanssa aprikoimaan omia tarpeitaan. Pian mummeli olikin kömpinyt sisään postiin ja jyräsi rollaattorillaan kaikki tielle osuvat ja pääsikin aggressiivisella taktiikalla kiltisti jonottavien ihmisten ohi luukulle asioimaan. Hämmästelimme moista röyhkeyttä, mutta ajattelimme, että antaa vanhan rynniä, kun ei enää tiedä miten paljon aikaa on jäljellä. Saimme kuitenkin lopulta ostettua omatkin merkkimme á 305 ft. Lopulta suuntasimme kulkumme alamäkeen kohti jokea.

Vanhaa kaupunkia Linnavuorella.

Sympaattisia taloja.

Rantaan päästyämme ajelimme jälleen raitiovaunulla Siklón pysäkille, jotta pääsimme ylittämään vielä Ketjusillan (Széchenyi lánchíd, 1849) kävellen. Ketjusilta on vanhin kiinteä Tonavan ylittämiseen rakennettu silta Budapestissä. Kuuluisinkin se taitaa olla, koska juuri sitä kaikki tutut meille suosittelivat. Komeat leijonat vartioivat ihmisten ja kulkupelien liikehdintää sillan päädyissä. Hieno siltahan sekin oli, mutta niin oli moni muukin. Toiselle puolelle päästyämme etsimme raitiovaunupysäkin, mistä ajelimme 2-ratikalla Fővám térille. Sieltä jatkoimme metrolla kotipysäkillemme Keletille. Poikkesimme vielä Coopiin ostoksille ja pääsimme vasta sen jälkeen hotellille lepäämään ja miettimään illallisvaihtoehtoja. Alkupalaksi tuli nautittua samalla siideri ja sipsejä.

Kukkien kastelua on hieman laiminlyöty.

Ketjusilta.

Ketjusillalla.

Google Mapsin avulla löysimme lähistöltä Huszár Étterem- ja Rosenstein Vendéglő-nimiset ravintolat, joista valitsimme väärin Huszárin, kun pelkäsimme Rosensteinin olevan liian fiini meille. Ravintola sijaitsi lyhyen kävelymatkan päässä pimeällä sivukadulla, joka hieman meitä jännitytti. Tarjoilija esitti hankalaa, kun meillä ei ollut varausta. Pöytä kuitenkin löytyi tyhjästä takasalista. Toinen tarjoilija puolestaan oli liian tuttavallinen. Hän ei antanut tilata menusta, koska halusi tarjota unkarilaista ruokaa. Tyyppi myös lääppi olkapäitämme jatkuvasti meitä puhutellessaan.

Huszárin seinämaalausta.

Päädyimme kohteliaisuussyistä ottamaan ukon suosittelemaa beef goulaschia, joka oli ihan hyvän makuinen, mutta ei sitä mitä alunperin olisimme halunneet. Gulassin lisuke oli raejuustoa muistuttavaa mössöä, josta emme millään keksineet mitä se mahtoi olla. Makuakaan sillä ei ollut lainkaan, mutta ilmeisesti siinä ei silti kananmunaa ollut, kun se ei allergiaoireitakaan aiheuttanut. Laskun saaminen meinasi olla vaikeaa, vaikka muuten toimivat ripeästi. Sali alkoi täyttyä suomalaisista ja halusimme vain äkkiä pois mokomasta paikasta. Tarjoilija oli kaiken lisäksi tyytymätön, kun lautasia ei oltu nuoltu puhtaaksi, mutta ei sitä jokaista lihan sekaan eksynyttä läskikimpaletta viitsi syödä. Kehuimme kuitenkin ruuan hyväksi, joten siihen pitäisi tarjoilijankin tyytyä. Ruuat ja juomat 5580 ft yhteensä eli edullisesti päästiin, mutta tänne ei tosiaankaan tarvitse tulla toiste!

Beef goulasch.

EDIT 29.8.2016: Unkarilainen ex-työkaverini tunnisti ruuan heti Pörköltiksi: https://en.wikipedia.org/wiki/P%C3%B6rk%C3%B6lt Se siis ei ole gulassia, vaikka tarjoilija halusi päästää itsensä helpolla väittämällä niin, ja lisukkeessakin pitäisi munaa olla, mutta olin ehkä sittenkin ottanut päivän mittaan antihistamiinin, joka esti oireet tai sitten munaa ei vain ollut tarpeeksi eli liikaa, että olisi aiheuttanut oireilua. Tämähän oli ilahduttava käänne, koska harmitti syödä taas gulassia, mutta nyt selvisi, että emme syöneetkään gulassia uudestaan :)

Palasimme kiireesti takaisin hotellille verryttelemään särkevää kroppaa ja hieromaan kipeitä jalkapohjia. Joimme viimeiset punaviinit pois. Tunnelmat olivat väsyneet ja masentuneet kipujen ja ravintolakokemuksen takia. Seuraavana päivänä päätettiin yrittää Rosensteinia.