Ateena 2 Akropolis

8.8.2019

Herätys oli ajastettu kahdeksaksi. Aamiaiselle lähdimme yhdeksän maissa. Sitä varten meidän oli mentävä kadun toiselle puolelle. Siellä ajoimme hissillä 3. kerrokseen. Aamiaissali oli pieni, mutta kivasti sisustettu ja sopivan kokoinen siellä asioineelle ihmismäärälle. Tarjoilut eivät olleet mittavat, mutta valikoima oli siedettävä. Takahuoneesta hetken kuluttua ilmestynyt tarjoilija kysyi meiltä huoneen numeron ja merkitsi sen jonnekin muistiin. Salissa oli isot ikkunat Ermoulle ja takaikkunasta näkyi kauniisti Akropolis.

Aamiaissali.

Takaikkunasta näkyi Akropolis.

Leipävalikoimaa.

Lisukevalikoimaa.

Aamiainen.

Kreikkalaista jogurttia (tai kreikkalaisittain ihan vaan jogurttia) ja hunajaa, nam!

Lotus Inn Hotel.

Kymmenen maissa lähdimme liikkeelle. Aloitimme vesiostoksilla ja jatkoimme matkaa kohti Akropolista. Meillä ei ollut valmista reittiä suunniteltuna, koska ajattelimme, että suunta on koko ajan ylöspäin, ja ettei niin ison kohteen ohi voi ihan helposti kulkea. Matkalla kohtasimme useampaan otteeseen rannenauhahuijareita, jotka yrittävät päästä sitaisemaan typerän turistin ranteeseen narun, josta vaaditaan sen jälkeen kiskurihintaa. Samoja juippeja pyöri myös Monastirakin alueella. Heidän suosikkipaikkansa tulivat nopeasti tutuiksi, tosin usein heidät näki ja tunnisti kaukaa muutenkin, koska miksi kukaan muutenkaan maleksisi kadun varrella ja yrittäisi puhutella ohikulkijoita. Kyllä ne hermoille silti kävivät.

Pikkukuja matkalla Akropoliille.

Löysimme perille Akropoliin sisään menon liepeille pienen kiemurtelun jälkeen. Poikkesimme ensin katsomaan maisemia viereisen kukkulan päälle, missä olimme edellisenä iltana nähneet ihmisiä katsomassa auringonlaskua. Apostoli Paavali oli kyseisen kukkulan juurella pitänyt puheita joskus muinoin. Päätimme ostaa liput automaatista, koska ihmismyyjille vaikutti olevan paljon pidempi jono. Lippuautomaatilla maksaminen onnistui vain luottokortilla, eikä sieltä olisi saanut mitään ale-lippuja (lapset, opiskelijat ja eläkeläiset).

Apostoli Paavalin puheenpitopaikka.

Kalliolla kukkulalla.

Ateenaa.

Meiltä kesti vajaa vartti päästä automaatin luokse, vaikka ihmisiä ei ollutkaan kuin pari kourallista. Ilmeisesti ihmiset alkavat miettiä lipun valintaa vasta päästyään automaatin luokse. Niitä olisi kai normaalisti ollut kaksi, mutta toinen oli ainakin tällä kertaa rikki, mikä hidasti menoa osaltaan. Me olimme jonottaessa jo ehtineet päättää ostavamme á 30 € kombi-liput. Normaali kertakäynti pelkästään Akropoliilla olisi maksanut 20 €. Tiesimme kuitenkin aikovamme vierailla vähintään parissa muusakin lipun hintaan kuuluvassa kohteessa, joten arvelimme kombin helpottavan elämäämme. Olin ennen matkaa ollut löytävinäni nettisivun, mistä olisi voinut ostaa lippuja ennakkoon, mutta sivu oli jotenkin kömpelösti koodattu, joten se ei herättänyt luottamusta.

Jono lippuautomaatille.

Antiikin nähtävyyksien kombo-lippu.

Seuraavaksi siirryimme jonottamaan lipuntarkastukseen Akropoliin alueen porteille. Tähän jonoon oli kertynyt paljon enemmän ihmisiä, mutta lippujen tarkastaminen oli sentään nopeampaa kuin myyminen, joten selvisimme porttien läpi 10 minuutin jonottamisella. Poikkesimme heti ensimmäiseksi kuvaamaan Akropoliin toisella puolella rinteessä olevan Herodes Atticuksen odeionin. Se oli virhe. Menetimme alkuperäisen jonotuspaikkamme, koska emme olleet huomanneet rinteessä parveilleen ihmislauman olevan jono. Odeionin olisi päässyt kuvaamaan myös pois lähtiessä tai vasta huipulta, mikä olisi ollut paljon järkevämpää.

Taas jonotetaan.

Herodes Atticuksen odeion.

Rinteessä ei enää ollut nauhoja opastamassa järkevään jonotukseen, vaan ihmiset parveilivat levesti ja kiinalaiset yrittivät kiilata metsikön kautta jonon kärkeen. Kello oli yli 11, aurinko paahtoi täydeltä terältä. Hiki virtasi vuolaana otsalla ja selässä. Turisti jos toinenkin oli kaivanut esiin viuhkan. Varjoa ei ollut tarjolla kuin alkumatkasta muutaman puun verran. Alkuun jono eteni tuskastuttavan hitaasti kiilaajien takia ja ylempänä paljastui vielä, että kaikkien oli ängettävä kapeahkon portin läpi, mikä toimi myös tehokkaana pullonkaulana. Portin toisella puolella eteneminen muuttui seisoskelusta tasaisen hitaaksi mateluksi.

Tunnelma tiivistyy.

Temppelin raunioiden päällä tiukkaa kuria pitäneet vahdit paimensivat meidät tiukkana karjalaumana huipulle saakka. Ilma oli sakeanaan pillien vihellystä ja käskyjen ja kieltojen huutelua. Rinteessä jonottamiseen kului reilu puoli tuntia ennen kuin olimme Akropoliin kukkulan päällä, missä ihmisjoukot pääsivät vähän hajaantumaan. Kaikkiaan aikaa huipulle pääsemiseen kului ensimmäisestä jonoon asettumisesta alkaen 1 h 6 min. Seuramiehellä meinasi jo mennä hermot kuumuuteen. Hänellä kestää paljon kauemmin tottua siihen kuin minulla. Minulla taas meinasi mennä hermot seuramieheen, kun hänellä oli niin kiire päästä jonnekin vilvoittelemaan, vaikka itse olisin halunnut virittää selfie-kepin käyttökuntoon, kun pääsimme pois tungoksesta. Hän puolestaan oli laitellut oman selfie-keppinsä kuntoon jo aiemmin.

Karjalauma lähestyy Akropoliin Propylailaa.

Propylaia.

Perässähiihtäjät.

Athene Niken temppeli.

Viimeinen portiikki ennen vapautta.

Parthenon.

Ylhäälläkään ei juuri ollut varjoa, mihin mennä hengähtämään, mutta paikoin kohtasimme vilvoittavan tuulenvireen. Vähitellen jonottamisesta kertynyt stressi hälveni temppeleiden majesteettisuuden ja maisemien hulppeuden täyttäessä aistit. Kiersimme ensin Parthenonin eteläpuolelta Akropoliin toiseen päätyyn. Sieltä löytyi pari vesipistettä, jotka olivat erittäin suosittuja. Mekin täytimme omat pullomme sieltä. Ateenan vesi ei kai pääsääntöisesti ole täysin kelvotonta, mutta varmuuden vuoksi pysyttelimme pullovedessä. Nyt kuitenkin olimme niin läkähtyneitä, että olimme valmiit riskeeraamaan tämän verran.

Propylaia Akropoliilta päin.

Junarata ja asemarakennus.

Parthenon.

Vesipiste.

Parthenon.

Kiersimme koko alueen hissukseen ja ahkerasti kuvaten. Ihmisiä oli moninkertaisesti edelliseen käyntiin (2004) verrattuna. Hyvien kuvien ottaminen oli melko vaikeaa, kun kukkulalla kuhisi väkeä kuin muurahaispesässä. Edellisen kerran käydessä kukkulalle ei tainnut olla edes pääsymaksua. Lisäksi saimme olla siellä melkein yksin, vaikka oli ihan normaali kesän lomasesonki. Kierreltyämme alueen ja sen rauniot suuntasimme lopulta pois päin. Kyllä ulosajossakin oli hieman karjanajon meininkiä, vaikka alas mahtui kulkemaan jo selvästi väljemmin.

Ateenaa etelään.

Koillisessa kohoaa Lykavittós.

Etualalla Roomalainen Agora, siitä seuraavana Hadrianuksen kirjasto.
Keltainen bussi on Ermoulla Monastirakin aukion kohdalla.

Parthenon.

Erekhtheionin kulma.

Erektheionin karyatidit.

Pallas Athenen ateenalaisille lahjoittama oliivipuu antoi voiton kilpailussa kaupungin suojelijan tittelistä.

Suunta pois päin.

Lähti porukkaa melkoisesti poiskin.

Ulkopuolella istahdimme hetkeksi sopivasti vapautuneella penkillä, joka oli myös sopivasti vähän puiden varjossa. Muutama ohikulkija katseli meitä kadehtien. Hekin vaikuttivat tosiaan olevan istumapaikan tarpeessa. Palasimme suunnilleen samaa reittiä takaisin alas kaupunkiin. Tällä kertaa osasimme oikaista pari turhinta mutkaa. Näimme taas useampia rannenauhahuijareita, joita väistelimme sujuvasti. Joillakin oli jo valmiiksi uhrit käsittelyssä ja yhdellä heistä eräs edellämme kulkenut turisti ärähti rajusti rumia sanoja käyttäen, ja saikin nauhajätkältä "sorisori"t tämän perääntyessä pari askelta. Se auttoi meitäkin menemään rauhassa ohi.

Suuntasimme seuraavaksi tavoistamme poiketen lounaalle. Olin jo etukäteen valinnut Karyatis-nimisen paikan, koska siellä sain maailman parasta pitsaa vuonna 2004. Olen sen jälkeen epätoivoisesti etsinyt lukuisista paikoista vastinetta sille, mutta turhaan. Halusin päästä testaamaan vieläkö pitsa olisi entisensä sekä ottamaan toisinnon silloin otetusta valokuvasta pitsan äärellä. Lounaalla oli käytävä mm. toisinto-kuvan takia. 2004 vuoden kuva oli otettu melko velko valoisaan aikaan, ja illallisella olisi ollut jo liian hämärää. Ravintola piti testata myös heti ensimmäisen tilaisuuden tullen, jotta sinne ehtisi mennä vielä toistamiseen, mikäli pitsa olisi säilyttänyt tasonsa.

Karyatis-ravintolan terassi.

Karyatis-ravintolassa.

Ravintolassa oli hyvin tilaa, joten pääsimme sisään helposti. Tilasin ruuaksi Pizza Specialin ja juomaksi Spriten. Limupullokin oli osa valokuvan toisintoa. Bonukseksi olisin tilannut piccolo-pullon rodoslaista Cair-kuohuviiniä, mutta jouduin tyytymään proseccoon, koska Cair oli loppu. Seuramies tilasi spagetti bolognesen.

Prosecco.

Pizza Specialin täytteeksi tuli kinkkua, herkkusieniä ja vihreää paprikaa. Silloin muinoin juuri vihreä paprika epäilytti meitä, kun isäni kanssa tutkimme menua. Se oli menussa nimellä "green bell pepper", mutta emme silloin vielä tienneet minkä alan pippuri oli kyseessä. En ole koskaan tykännyt suomessa jatkuvasti tyrkyllä olevasta punaisesta paprikasta, joten suhtauduin epäluuloisesti myös vihreään paprikaan, kun pitsa kannettiin pöytään. Paprika osoittautui kuitenkin olevan uskomattoman hyvää ja sopi täydellisesti pitsan täyte-komboon. Vuoden 2004 pitsasta on alkanut vähitellen tutustuminen ja siedättyminen myös muihin paprikoihin, mutta edelleen vihreä on suosikkini ja parhaalta se maistuu juuri kreikassa.

Ruokien saavuttua otimme suunnittelemani toisinto-kuvan pitsan kanssa vastaavalla asetelmalla kuin 15 vuotta aiemmin. Olin hankkinut uudet vastaavat vaatteet ja etsinyt korurasian pohjalta myös saman riipuksen kuin minulla oli ollut kaulassa. Pitsa ei kuitenkaan ollut entisensä. Se oli selvästi pienempi ja sitä ihanaa paprikaa oli aivan liian vähän. Juustoa puolestaan oli aivan liikaa. Ei se pahaakaan ollut, mutta ei päässyt edes lähelle top 10:tä. Maailman paras pitsa katosi siis historiaan ja vaatisi aikakoneen, että pääsisi maistamaan sitä uudelleen.

Pizza Special 2004 vs Pizza Special 2019 @Karyatis.

Paluumatkalla hotellille poikettiin vähän ostoksille. Sain hankittua kummitytölle paidan. Hotellilla otimme lepoa ja vettä. Tiputin vahingossa puhelimen laturin johdolla juomalasin lattialle. Se tietysti meni rikki. Siivosin sirut ylimääräiselle sipsilautaselle (otan nykyään aina matkoille mukaan muutaman kertakäyttölautasen sipsejä varten), ettei siivooja vahingossa satuttaisi itseään repiessään tavallista roskista pois korista. Vähän ennen neljää saimme sovittua webkamera-vierailun ajankohdan kotiväen kanssa ja lähdimme taas liikenteeseen.

Katumaisema.

Suuntasimme Ermouta pitkin kohti Syntagma-aukiota. Se sijaitsi ihan Ermoun toisessa päässä. Ermoun taso muuttui slummista vähän sivistyneemmäksi ostoskaduksi pienen kirkon ohittamisen jälkeen. Soittelimme äidilleni ensin väärän suihkulähteen luota, mutta hänen kuvaileman kioskin kattomainoksen perusteella hoksasimme siirtyä vielä yhtä korttelia edemmäs. Siellä tulimme bongatuksi heti, kun astelimme kuvaan. Kamera tosin toimi reilun minuutin viiveellä, joten oikeasti ehdimme asettua jo merkiksi sovitun kioskin viereen seisoskelemaan. Seuraavaksi soitin vielä isälleni, joka myös bongasi meidät kioskin mainoksen perusteella. Hän on sen verran teknisesti edistynyt, että osasi ottaa meistä jopa kuvakaappauksen.

Ermou.

Neitsyt Marian kirkko Ermoulla.

Poseerauspaikka.

Siellä me seisoskelemme webkameran kuvassa.

Katsastimme samalla Syntagma-aukion ja parlamenttitalon, kun kerran olimme jo ihan niiden vieressä. Parlamentin edessä partioi perinneasuisia vartijoita. He heiluttelivat pari kertaa käsiään ja jalkojaan sovitun koreografian mukaisesti. Seuraavaksi he astuivat sisään vahtikoppeihinsa. Seuraavaksi ylimääräinen armeija-asuinen mies asteli mukaan kuvaan ja kävi juottamassa kummatkin mukanaan tuomansa termospullon korkista. Seuraavaksi vartijat astuivat taas ulos ja samainen armeija-jeppe tuli pyyhkimään hikeä heidän kasvoiltaan. Tämän operaation jälkeen hän korjaili vartijoiden hattujen asettelun heidän päässään. Ei varmaan ole häävi homma seistä vartiossa näin kuumana päivänä. Lämpöä oli 35 astetta.

Syntagma-aukio ja parlamenttitalo.

Eusonin jalka nousee hallitun näköisesti.

Eusoni ei saanut itse pyyhkiä hikeä kasvoiltaan.

Eusoni.

Päätimme palata toista reittiä hotellille. Hakeuduimme Syntagma-aukion laidalta Apollonos-kadulle, joka johti meidät jo tutuksi tulleelle Adrianoulle. Sinne päästyämme etsiydyimme drinkkibaariin. Päädyimme läheltä löytyneeseen Mikro Caféhen. Tilasimme ensin frappet á 3,90 €, ja koska viihdyimme hyvin, otimme vielä mojitot á 8,50 €. Maksoimme tippeineen 28 €. Molemmat juomat olivat oikein mainion makuiset. Lisäksi olin saanut isältäni vielä määräyksen tarjota seuramiehelle drinkin, koska tämä oli auttanut tilaamalla isän haikaileman DVD-boksin nettikaupasta. Toki DVD:t oli myös maksettu jo aiemmin, mutta tämä oli eräänlainen "hakupalkkio".

Mikro Café.

Frappe maidolla ja puolimakeana.

Mojitot.

Palasimme hotellille käymään vessassa ja tankkaamaan taas vähän vettä. Lähdimme kohta uudelleen liikkeelle. Etsimme (Ancient) Agoran sisäänkäyntiä, jonka löysimme ihan vahingossa heti Adrianoulta. Pääsimme sisään aiemmin ostamallamme kombo-lipulla. Ilman sitä hinta olisi ollut á 8 €. Kiersimme alueen melko huolellisesti. Kuumuus ei hellittänyt, vaikka ilta alkoi saada. Emme löytäneet enää hauskaa "Metroon"-kivikylttiä, jonka olin kuvannut edellisellä käynnillä. Nyt kohteesta oli pidempi selostus, jolla ei ollut enää lainkaan huumoriarvoa.

Agoran alueen kartta.

Kaikki kohteet eivät sijainneet Agoran aidatulla alueella.

Agoraa ja Akropolis.

Metroon vuonna 2004.

Vuonna 2019 ei enää menty Metroon.

Ateenan pyhien apostolien kirkko.

Kirkon sisätilat.

Portaat Agoran reunamailla.

Antiikin Agora.

Hefaistoksen temppeli.

Kiipesimme katsomaan myös Hefaistoksen temppeliä lähietäisyydeltä. Edellisellä kerralla olimme tyytyneet katselemaan sitä kaukaa. Temppelin takana kulkevalla polulla kohtasimme kilpikonnan. Se oli yllättävä, mutta ilahduttava tapaaminen. Lopuksi teimme vielä kierroksen Stoassa. Sitten sulkemisaika olikin jo käsillä. Kello oli 19.45, kun ihmisiä alettiin paimentaa kohti porttia. Oikeasti sulkemisaika oli vasta klo 20, mutta kaipa he halusivat saada ihmiset ulos ajoissa. Hauska juttu sinänsä on se, että portilla luki, että viimeinen sisäänpääsyaika olisi klo 19.45, jolloin meitä oikeasti ajettiin jo ulos. Ei siellä kyllä vartissa ehtisi mitään nähdäkään, joten parempi, ettei kukaan silloin edes yritä enää sisään.

Hadrianus.

Hefaistoksen temppeli.

Kilpikonna kipitteli Hefaistoksen tempelin takana olevalla polulla.

Attaloksen Stoa.

Stoan yläkerta.

Pienoismalli Akropoliista.

Pienoismalli Agorasta.

Helios oli komea poika.

Jälleen kerran palasimme hotellille. Seuramies halusi vielä vaihtaa paidan ennen illallista. Katselimme eri ravintoloiden menuja Adrianoulla, ja päädyimme niiden perusteella Antica-nimiseen paikkaan. Tilasimme ensin aperitiivi-ouzot. Ruuaksi valitsimme kana-souvlakin ja seuramiehelle gyro-platterin. Juomaksi otin valkoviinin ja vettä, seuralainen oluen.

Ateenalainen kissa.

Antica-ravintola.

Valkoviini.

Minulla ei ollut edes nälkä päivän pitsan jäljiltä, mutta siitä huolimatta se oli paras kana-souvlaki, jonka olen koskaan syönyt. Liha oli kosteaa, mureaa ja maukasta. Yleensä souvlakin kana on ollut kuivaa ja sitkeää paikasta riippumatta. Ohessa tarjottu riisi oli sopivan mehevää ja ohessa oli kiva sinappinen kastike kipossa, jota maistelin ensin varovasti kananmunan pelossa. En kuitenkaan saanut siitä mitään oireita, joten kaikki meni makeaan suuhun. Talo tarjosi lopuksi vielä pienet naukut mastikaa digestiiviksi. Hintaa kokonaisuudelle tuli reilut 34 €, mutta maksoimme 40 €.

Kana-souvlaki.

Gyros-annos.

Kiilusilmäinen kerjäläinen.

Hotellin viereinen slummikuja oli jostain syystä heti ensi hetkestä lähtien vetänyt seuramiestä puoleensa. Vaikka suhtauduin sinne jalkautumiseen epäilevästi, suostuin poikkeamaan sinne vielä ennen hotellille palaamista. Näimme sieltä tulevan ihmisiä pois ihan vahingoittumattomina, eivätkä he näyttäneet olevan sen koviksempia kuin mekään, mikä herätti toiveita omastakin selviytymisestä. Kujan päässä odotti melkoinen yllätys, kun putkahdimme yhtäkkiä keskelle valoisaa, hempeää, kukallista ja iloista maijapoppas-maailmaa. Rooliasuisia tarjoilijoita ja -jattaria sinkoili ympäriinsä. Mikään muu asia kyseisen kadun päässä ei olisi voinut yllättää niin kovasti kuin Maija Poppanen! Oli jo sen verran myöhä, että palasimme pienen katselun jälkeen hotellille, mutta päätimme palat tänne toisella kertaa drinksuille.

Graffitit sokaisivat minut näkemästä valoa tunnelin päässä.

Ateenan sateenvarjot.

Maija Poppanen koristi Little Kook-kippolan fasadia.

Ihanan hempeää satumaailmaa.

Sievää sisustusta.

Tyyli vaihtui heti hotellin nurkan takana.

Hotellille palattuamme painelin suihkuun. Sain päälleni jäätävän ryöpyn vettä. Olimme unohtaneet kokonaan, että vesi pitäisi laittaa lämpenemään ennen suihkua. En jaksanut enää jäädä sitä odottamaan, joten tyydyin kohtalooni ja peseydyin kylmässä vedessä. Seuralainen pääsi sitten hetken kuluttua lämpimään suihkuun. Suihkun jälkeen laitettiin erinäisten laitteiden akkuja latautumaan, kirjoittelimme muistiinpanoja ja suunnittelimme seuraavan päivän ohjelmaa. Askelia päivän aikana kertyi rannekkeen mukaan vajaat 23 000 ja matkaa 16 km.