Barcelona 3 Park Güell

6.8.2019

Heräilin noin 20 min ennen aamun herätystä, joka pirahteli klo 8.00. Aamiaisella oli tänään yhdeksän maissa vähän enemmän porukkaa kuin edellisenä aamuna. Valikoima oli sama kuin edellisenä päivänä, joten keräilin lautaselleni patonkia, juustoa, salamin tapaisen viipaleen, pari suklaakäärylettä, kaakaon, jogurtin ja vettä (koska omat vedet huoneessa oli jo loppu). Aamiaisen jälkeen suoritimme aurinkovoitelut ja päivän reittien tarkistelut. Lähdimme liikkeelle kymmenen maissa. Ensimmäinen kohteemme oli hotellin viereinen marketti, josta haimme mukaamme vesipullot.

Illallisravintolan nimi aamiaissalin seinällä.

Leikkeleitä ja lisukkeita.

Pullapuoli.

Aamiaissalin maisema.

Seuraavaksi ajoimme metrolla Diagonal-asemalle, jonka lähistöllä sijaitsi Casa Milà (Antoni Gaudí, 1905–1907). Turistin olisi mahdollista vierailla rakennuksen katolla katselemassa erikoisia savupiippuja, mutta me tyydyimme kuvaamaan sen ulkopuolelta. Gaudín mielikuvitusta on pakko ihailla, vaikka kaikki tuotokset eivät minua visuaalisesti miellytäkään. Casa Milàsta en erityisemmin pidä, mutta se on sen verran kummallinen, että se on silti hauska nähdä. Poikkesimme myös kivijalan museokauppaan. Siellä oli hyvät valikoimat laadukkaan oloisia matkamuistoja, mutta ostimme vain nipun postikortteja á 60 c.

Casa Milà.

Casa Milàn katolla pyöri katsojia.

Jatkoimme matkaa kävellen Passeig de Gràciaa pitkin Casa Batlló:lle. Senkin ulkomuoto oli Antoni Gaudín käsialaa. Rakennus oli vanhempi, mutta Antoni oli päässyt suunnittelemaan sen ulkomuodon uudelleen vuonna 1904. Talon edessä parveli iso joukko ihmisiä, jotka jonottivat pääsyä sisään. Jos joku Gaudín rakennuksista pitäisi katsastaa, niin Casa Batlló olisi minunkin valintani. Sen ulkomuodossa on jotain kivaa, muutakin kuin lohikäärmeselkäinen katonharja. Lisäksi Casa Batllóssa olisi mahdollista nähdä myös sisätilojen suunnittelua. Tiukan aikataulun vuoksi otimme tästäkin vain kuvat ulkopuolelta ja jatkoimme matkaa.

Casa Batlló on tuo lohikäärmekattoinen.

Casa Batlló.

Casa Batlló.

Casa Batlló.

Sadan metrin päässä sivukadulla oli postikonttori (Correos). Olimme etsineet sen etukäteen netistä, ja se onneksi oli myös auki. Astelimme sisään ja otimme numerolapun. Jouduimme odottelemaan muutaman minuutin. Sitten tuli meidän vuoro. Nuori naisvirkailija otti meidät käsittelyyn tiskillä #2. Yritin ostaa tarvitsemamme postimerkit ensin englanniksi, mutta neiti esitti minulle sitkeästi lisäkysymyksiä espanjaksi, joten vaihdoin suosiolla siihen. Onneksi olin kerrannut vähän arvattavaa sanastoa ennen matkaa. Tarvitsin "cinco sellos" Finlandiaan. Paitsi etteivät ne tietenkään selloja ole vaan sejjoja, kun Espanjassa ollaan. Takahuoneen postimerkkivastaava oli varattuna, joten meidät lähetettiin sivuun odottamaan hetkeksi. Ehdimme kirjoittaa korttien tekstit yhtä lukuun ottamatta, kun neiti pyysi meidät takaisin. Merkit oli huolellisesti pakattuna kauniin pahvikannen välissä. Viisi merkkiä maksoi yhteensä 7 €. Postilaatikkoa emme sen sijaan konttorin luota löytäneet, joten otimme kaikki kortit vielä mukaamme.

Postisali.

Postimerkit.

Seuraavaksi hakeuduimme taas metrotunneliin. Ajelimme yhden vaihdon kautta Arc de Triomf-asemalle. Jatkoimme maan pinnalla kävellen riemukaaren alta Promenade Passeig de Lluís Companys:iä pitkin. Istuimme hetken promenadin laidalla ja seurailimme kuinka nopeasti rullaluisteleva miekkonen kiersi aluetta.

Arc de Triomf.

Promenade Passeig de Lluís Companys.

Riemukaari.

Promenade Passeig de Lluís Companys.

Kiveksenheiton päässä sijaitsi Parc de la Ciutadella. Siellä kiertelimme summanmutikassa ympäriinsä, otimme valokuvia, ja lopulta pysähdyimme pitämään jääteetauon kahvilassa Cascada del Parc de la Ciutadella-vesiputoksen edustalla. Kahvila oli ihan tupaten täynnä, kun tulimme, mutta tyhjeni pian. Juomien jälkeen jatkoimme matkaa takaisin puiston uumeniin. Plaça de Joan Fivellerin keskellä sijainneessa lammessa juoksenteli koira pallon perässä vesialtaaseen ja pallon kanssa allasta. Se näytti nauttivan elämästään täysin siemauksin, vaikka sen emäntä välillä vale-heittelikin palloa. Koirien uittaminen oli tietysti kiellettyä, mutta mitäpä siitä.

Parc de la Ciutadella.

Cascada del Parc de la Ciutadella.

Cascada del Parc de la Ciutadella.

Jäätee.

Lammessa olisi voinut soudella.

Parròquia castrense del Parc de la Ciutadella.

Plaça de Joan Fiveller.

Koira nauttimassa elämästään.

Istuskelimme vielä jonkin aikaa puiston penkillä Zoon sisäänkäynnin liepeillä ennen kuin jaksoimme lähteä seuraavaa nähtävyyttä kohti. Ilma oli jatkuvasti kuuman kostea ja ihmettelimmekin miten moni jaksoi harrastaa jotain urheilua. Zoon puoleinen uloskäynti toi meidät väärälle puolelle puistoa tarvitsemaamme metroasemaan (Ciutadella Vila Olímpica) nähden. Matka sinne tuntui lähes loputtomalta, etenkin kuin vasemman kantapään rakko sattui niin tuskallisesti. Googlen mukaan matkaa on vain noin 900 metriä, mutta se tuntui moninkertaiselta.

Estàtua eqüestre al general Joan Prim.

Vähän uudempaa omituista arkkitehtuuria - Edifici Gas Natural.

Ajoimme metrolla Alfons X-asemalle. Siellä oli Park Güell-bussin lähtöpaikka. Bussikuljetus kuului lippujemme hintaan, joten katsoimme helpoimmaksi hyödyntää sitä jalkojen säästämiseksi. Park Güell ([Eusebi Güellin tilauksesta] Antoni Gaudí & Josep Maria Jujol, 1900–1914) sijaitsee sellaisessa paikassa, että mitään ylivoimaista tapaa mennä sinne julkisella liikenteellä ei edes ollut. Meillä oli siis tähänkin kohteeseen etukäteen netistä ostetut liput á 10 €, mikä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, koska paikan päällä myytävät liput oli siltä päivältä jo myyty loppuun. Hinta oli kohtuullinen, suorastaan edullinen, jos käyttää hyväkseen myös bussikuljetuksen.

Alfons X-aseman aukio ja Park Güell-bussin lähtöpaikka.

Meidän sisäänmenoaika oli klo 15 (ja siitä 30 min eteenpäin). Olimme hieman etuajassa, joten istahdimme hetkeksi Alfons X-aseman luona olleen aukion laidalle. Päätimme hetken kuluttua mennä sittenkin jo puistoon, mutta bussi lähti nenämme edestä. Seuraava bussi saapui pienen odottelun jälkeen. Meidät päästettiin kyytiin odottamaan sen lähtöä. Nuorehko mies kävi esittämässä kaksi gallup-kysymystä: 1) miten saavuitte Alfons-X-asemalle = Metrolla, 2) mistä tiesitte bussikyydistä = luimme pääsylipusta. Bussimatka puiston liepeille kesti reilut kymmenen minuuttia. Lähdimme kulkemaan bussilta vasemmanpuoleista tasaista polkua (ei ylämäkeen lähtevää oikeaa haaraa).

Matkalla oli läjäpäin vesikauppiaita, jotka huusivat kilpaa "Water, uanjurouanjurouanjuro!". Mekin ostimme pari pulloa (á 1 €, jos joku ei tuosta englanninkielisestä huudosta osannut sitä lukea), ettemme tekisi samaa virhettä kuin edellispäinä olympialaisissa. Parin sadan metrin kävelyn jälkeen saavuimme tutulle aalto-mosaiikki-penkki-aukiolle, minkä laidalta pääsimme sisään "ydinalueelle" näytettyämme liput kolmessa eri kohdassa virkailijoille.

Mutkittelevien mosaiikkipenkkien aukio.

Sisäänkäynti sisältä päin nähtynä.

Edellisellä käynnillä 14 vuotta sitten ei tännekään tarvittu mitään lippuja. Turistien määrä on sittemmin räjähtänyt käsiin, ja puistoa piti suojella liialta tungulta. Nytkin lipun takana oli vain Zona Regulada, jossa sijaitsivat kaikkein eniten väkeä houkuttelevat monumentit. Saapumiselle oli varattu aikaikkuna, mutta alueella oleskelun kestoa ei oltu rajattu mitenkään. Loppuosa puistosta on muuten edelleen vierailtavissa ihan ilmaiseksi. Tietenkin me jätimme taas aikapulan vuoksi sen loppuosan tutkimisen tekemättä, mikä näin jälkikäteen harmittaa hieman, vaikka olen sielläkin ollut jo aiemmin.

Mosaiikkipenkkiä.

Mosaiikkia.

Osa penkeistä oli remontin vallassa.

Ihanaa pinkkiä penkkiä.

Osia säännöstellyn alueen monumenteista oli remontissa, mikä hieman harmitti. Emme saaneet nähdä paikkaa täydessä kukoistuksessaan, mutta valokuvattavaa riitti kyllä, vaikka pressuja ja rakennustelineitä rajasikin kuvista pois. Kiertelimme ympäriinsä kuvia räpsien, istuskelimme pariin otteeseen aistimaan tunnelmaa ja ihmettelemään arkkitehtuuria. Gaudí on ehkä saanut vähän liikaa mainetta, tai ainakin hänen arkkitehtikumppaninsa Josep Maria Jujol on saanut liian vähän mainetta ja kunniaa, vaikka moni Gaudín tunnetuimmista töistä on tehty yhteistyönä, mm. kaikki tänään nähdyt 'casa't sekä Park Güell. Olisi kiva tietää minkälaisella työnjaolla herrat ovat rakennelmia suunnitelleet.

Pääportti ja piparitalot.

Penkistöä.

Aaltoilua.

Penkkien selkäpuoletkin oli koristeltu.

El Pòrtic de la Bugadera.

Kivisydäminen nainen.

Pyykkääjänaisen porttikongi.

Aukion alla sijaitsi markkinapaikaksi kaavailtu La Sala Hipòstila.

Pylväitä.

Pylväshallin kattokoriste.

Lohikäärmeportaikon lohikäärme.

Lohikäärme muistutti kyllä enemmän jotain tavanomaisempaa liskoa.

Säännöstelyn ansiosta turistien määrä pysyi siedettävänä ja vierailu puistossa oli mukava kuumuudesta huolimatta. Kuumuuden ansiosta päätimme poiketa ennen lähtöämme vielä kahvilaan. Saimme sopivasti pöydän varjosta. Istuin varaamaan sitä, kun seuramies lähti kiltisti jonottamaan sisätiloista meille juomia. Otimme vettä ja jääteet sekä pari minipussia sipsejä. Koska meillä oli niin mukavaa, ei vaan jano, seuramies haki vielä hetken kuluttua Spriten minulle ja oluen itselleen. Oli meillä kyllä ihan mukavaakin. Kahvin jälkeen poikkesimme vielä museokauppaan tekemään parit tuliaishankinnat sekä ylä- että alakerrasta.

Ruusu.

Kahvilan terassi.

Matkamuistomyymälän katto.

L'escalinata del drac.

Palasimme takaisin penkki-aukiolle, jonka sisäänpääsyä vastapäiseltä laidalta pääsi alueelta ulos. Liput tarkastettiin vielä kerran poistuessamme alueelta. Kaipa he valvovat, ettei kukaan vaan yritä jäädä yöksi piilottelemaan puistoon? Kävelimme takaisin bussille samaa reittiä kuin olimme tulleetkin, ja sen kyydissä Alfons X-asemalle. Liput piipattiin bussissakin. Kaikkiaan liput tarkistettiin 6 kertaa vierailun aikana. Onhan se hyvä, että ihmisillä on töitä.

Ajelimme kahdella metrolla takaisin hotellille. WC:ssä ei ollut tarvinnut käydä kertaakaan koko päivänä ennen kuin sitten hotellilla, koska ilma oli niin kuuma, että kaikesta juomisesta huolimatta olimme jatkuvasti vähän nestehukan puolella. Hotellilla lepäilimme tietysti hiukan, mutta ryhdyimme melko pian etsimään postilaatikkoa sekä illallispaikkaa netistä. Täälläkin oli postilaatikkoja vähennetty niin reippaasti, ettei yhtäkään osunut päivän mittaan silmiin. Correoksen postilaatikkohaun ja Google Streetviewn avulla saimme paikannettua postilaatikon hotellin läheiseltä sivukadulta (Ronda de Sant Pau). Aloitimme illalliskävelykierroksen toimittamalla postikortit laatikkoon.

Postilaatikko.

Jatkoimme kierrosta Elche-ravintolaan. Ensimmäisellä ohituksella menimme sen ohi, koska se oli ihan tyhjillään ja näytti lisäksi liian fiiniltä valkoisine liinoineen ja suurine hohtavine peileineen. Kiertelimme pari läheistä korttelia ja katselimme löytäisimmekö muita vaihtoehtoja. Metroaseman suuaukon liepeillä takavasemmalta pölähtänyt rahaa kerjännyt rähjäinen ukkeli säikäytti meidät, joten kipitimme kiireesti karkuun. Kun huomasimme ukon olevan ihan rauhanomaisen ja sympaattisen oloinen, meille tuli paha mieli karkumatkastamme. Kun palasimme hukkareissulta (emme siis löytäneet sopivaa ravintolaa), jouduimme palamaan samaa reittiä takaisinpäin, ja annoimme ukolle viitosen. Hän kiitteli meitä vuolaasti ja toivotteli siunausta tai jotain muuta diosiin liittyvää, minkä jälkeen meillä oli jo vähän parempi mieli. Vaikka ei viitosella paljon mitään saa. Kyllä olisi pitänyt antaa vähän enemmän.

Kävelykierros oli hukkareissu ravintoloiden puolesta, mutta näimme sen aikana koko vierailumme ainoat suomalaiset. He olivat tietenkin juopottelemassa terassibaarissa. Olisin kuvitellut suomalaisten parveilevan edes vähän isommissa määrissä Barcelonassa, mutta ei niitä tosiaan muita tullut vastaan missään. Lopulta uskalsimme mennä syömään alkuperäisen suunnitelman Elche-ravintolaan, koska se ei ollut enää tyhjillään, kun palasimme. Ikkunapöydässä istui nuoripari, jonka miesjäsenellä oli lippalakki päässä. Kyllä me sentään olemme edes yhden pykälän vähemmän mauttomia kuin lippistä sisätiloissa pitävä juniori. Muitakin ihmisiä alkoi pyrähdellä sisään, kun olimme päässeet istumaan. Heistäkin suurin osa oli vähän homssuisia, joten saattaa olla, että olimme sittenkin illan tyylikkäimmät syöjät.

Elche-ravintola.

Elchellä olisi ollut myös pieni terassi.

Valkoisten liinojen ravintola.

Paikka oli tosiaan fiini ja viehättävä. Tarjoilu oli sen mukaisesti ystävällistä ja hillittyä. Englanti sujui erinomaisesti. Tämä menee vähän etnisen profiloinnin puolelle, mutta tarjoilija vaikutti intialaiselta, joten englanti voi senkin takia sujua paremmin kuin perinteiseltä espanjalaiselta tai katalonialaiselta. Tilasimme molemmat vasikkaa (chargrilled veal fillet) á 22 €, jonka lisukkeena oli rapeita perunaviipaleita, melkein kuin sipsejä, mutta vähän paksumpia ja jotain pieniä vihreitä paprikoita, jotka olivat paahtuneina valtavan hyviä. Erinomaisia olivat kyllä pihvit ja perunatkin. Paras ruoka Barcelonassa. Juomaksi tuli lasi roséta ja vettä sekä seuramiehelle olut. Hintaa aterialle kertyi noin 54 €, joten jätimme 60 €.

Vasikka-annos.

Rosé.

Olut.

Ihanat paahdetut paprikat kruunasivat annoksen.

Ravintolasta poistuessamme näimme vielä yhden epäilyttävän tyypin, joka oli joko oikein kunnollisessa humalassa tai vähän muissakin aineissa. Hän hoiperteli pelottavasti ympäriinsä keskellä risteystä eikä tuntunut tietävähän mihin on menossa. Yrittipä heittäytyä autojenkin alle, kunnes aina viime hetkellä tajusi perääntyä. Kaikenlaisia sitä löytyy muualtakin kuin kotimaasta. Hotellille palattuamme otimme suihkut, pakkailimme hieman matkatavaroita ja kirjoittelimme muistiinpanot.