Barcelona 2 Sagrada Familia

5.8.2019

Herätys oli ajastettu puoli kahdeksaksi. Olin hereillä jo vähän ennen sitä. Nukuin sängyn kapeuteen ja narisevuuteen nähden kohtalaisesti. Ilmastointi tosin oli sijoitettu niin, että se puhalsi jäätävää ilmaa suoraan päälle, joten kaulahuivi oli pakollinen lisävaruste yöksi.

Aamiainen tarjoiltiin E-kerroksessa (2. krs / katutasosta seuraava ylöspäin). Sinne lähdimme noin 8.10. Aamiaissaliin pääsyä piti odottaa pöytiinohjauskyltin luona. Tarjoilija tuli tarkistamaan avaimen kanssa jaetusta kortista huoneen numeron ja että meille kuului aamiainen ja osoitti meille pöydän.

Syöjiä ei ollut vielä paljon. Ruotsalaisseurue oli valloittanut meidän viereiset kaksi pöytää. Meidän vieressä istui pariskunta, joka oli asettunut vierekkäin tuijottamaan meitä. Tai ehkä he yrittivät katsella ulos meidän takana olevasta ikkunasta, mutta tuntui siltä kuin olisimme olleet tuijotettavana. Salin yhdellä laidalla istui mies, jonka näimme yskimässä leipätiskin luona härskisti ympäriinsä.

Kaakao ja appelsiinimehu.

Aamiainen ei ollut läheskään niin hyvä kuin Andorrassa. Croissantit olivat pienempiä ja munaisemman näköisiä (voideltu paksummin munalla), suklaacroissantit olivat vain 1/3 kokoisia andorralaisiin verrattuna, ja appelsiinimehua sai vain automaatista, ei tuoreena. Täälläkin olisi ollut skumppaa tarjolla, mutta jätimme sen tässä vaiheessa vielä väliin. Maun puolesta aamiainen oli kohtalainen. Automaatista otetut kaakao ja appelsiinimehu olivat kohtuullisen hyvät ollakseen automaattitavaraa.

Aamiainen.

Aamiaisen jälkeen palasimme huoneeseen valmistautumaan päivään. Klo 9.10 jalkauduimme kadulle ja pujahdimme lähimmästä suuaukosta metrotunneliin. Ajoimme metrolla ensin Catalunya-asemalle. Sen läheisyydestä löytyi suuri El Corte Inglés-tavaratalo. Sieltä oli 14 vuotta aiemmin ostettu gaudi-henkiset mosaiikkikuvioidut suola- ja pippurisirottimet tuliaisiksi äidilleni. Isäni kuitenkin haluaisi samanlaiset myös itselleen, mutta tietenkään sellaisia ei enää löytynyt mistään. El Corte Inglés oli lakkauttanut koko matkamuisto-osastonsa, vaikka nettisivuilla vielä väitettiin sellaisen löytyvän 7. kerroksesta. Kiersimme läpi useampia kerroksia, mutta turhaan. -1 kerroksen opastetauluun oli vielä unohtunut souvenirs-viittaus, mutta muista kylteistä se oli poistettu. Tarkistin kauppakierroksella myös nopeasti uimapukuvalikoiman. Olin netistä nähnyt kivan mustavalkoisen uikkarin, mutta sen materiaali osoittautui turhan paksuksi ja karkeaksi, joten sekin jäi ostamatta.

Monument a Francesc Macià, Josep Maria Subirachs, 1991.

El Corte Inglés.

El Corte Inglés.

Pulut aamuauringossa.

El Corte Inglésin viereisen Plaça de Catalunya-aukion laidalta alkoi La Rambla. Lähdimme kävelemään sitä pitkin kohti rantaa. Näin aamusta katu oli vielä melko rauhallinen. Erinäisiä katukauppiaita pörräsi ympäriinsä, mutta mitään kiinnostavaa ei ollut myynnissä sen enempää maassa kuin kioskeissakaan. Poikkesimme matkalla kauppahalliin, missä oli kova väentungos. Kuten aiemmin olimme Ylen dokumentista nähneet, kauppahallissa ei ollut juuri mitään paikallista tarjontaa taikka tunnelmaa, vaan se oli sopeuttanut itsensä turismiin. Myynnissä oli lähinnä turisteille tarkoitettuja smootheita, granitaa ja hedelmäannoksia. Ennen satamaa poikkesimme vielä lyhyesti katsastamaan Plaça Reial-aukion, kun näimme sieltä jonkinlaista ihmisvirtaa. Aukion laidalla oli ravintoloita/kahviloita, mutta ei muuten mitään erityistä nähtävää.

La Ramblaa kohti.

La Ramblan lyhtypylväs.

La Rambla.

El Mercat de Sant Josep / la Boqueria.

La Boqueria.

Turistinvirkistäjiä.

Plaça Reial.

Rantaan saapuessamme näimme ensimmäiseksi Kolumbuksen tähyilemässä maisemia 40-metrisen tolpan päällä (Monument a Colom, 1888). Tolpan jalustan juurella olleesta leijonasta olisi tehnyt mieli ottaa valokuva, mutta erään venäläispariskunnan aikuinen poika päätti kesken meidän zoomailun kiivetä leijonan selkään. Siellä hän sitten poseerasi eri asennoissa seuraavat 10 minuuttia äidin ja isin kuvatessa ihastuneina pikku pilttiään. Lopulta heidän oli pakko jatkaa matkaa, ja mekin saimme otettua kuvamme.

Monument a Colom.

Leijona.

Monument a Colom.

Poikkesimme hetkeksi ihan vesirajaan katselemaan merta. Sitten lähdimme etsimään Barri Gòtic:ia. Lopulta pitkän ja sekalaisen puikkelehdinnan jälkeen löysimme alueella sijaitsevan paikallisen "huokausten sillan" (El Pont del Bisbe, Joan Rubió I Bellver, 1929). Sitä kuvatessamme kuulimme taaksemme jääneeltä aukiolta (Plaça de Sant Jaume) hysteeristä naisen kirkunaa. Palatessamme hetken kuluttua aukiolle, näimme poliiseja puhuttamassa levottomalta vaikuttavaa naista ja seinää vasten painautunutta pientä risupartaista miestä. Emme kuitenkaan saaneet selville mikä kirkumisen syy oli ollut.

Meri.

Barri Gòticin kapeahko kuja.

Basílica de la Mercè.

Plaça de Sant Jaume.

Pont del Bisbe.

Muutakin hienoa nähtävää alueella olisi ollut, mutta meidän oli aika lähteä etsimään metroasemaa. Lähin asema oli Jaume I-asema, jonka löysimmekin pienen kävelyn jälkeen. Ajelimme toisen aseman ja yhden junan vaihdon (sinisestä keltaiseen) kautta Sagrada Familialle. Hotelliltamme olisi ollut suora metrolinja Sagrada Familian asemalle, mutta se oli poikki koko elokuun ajan. Nousimme maan pinnalle Sagrada Familian taakse. Kiersimme kylttien opastamana suoraan sisäänkäynnille, koska meillä oli jo etukäteen netistä ostetut liput á 32 €. Olimme kymmenisen minuuttia etuajassa. Meillä oli etukäteen allokoitu sisäänpääsyaika klo 12.00-12.15, mutta vartija päästi meidät sisään jo klo 11.50. Ensin vastassa oli tietysti jonotus turvatarkastukseen, missä laukut läpivalaistiin ja ihmiset kulkivat metallinpaljastinten läpi. Laukku piti myös avata pintapuolista vilkaisua varten.

Sagrada Família.

Sisäänkäynti.

En muista, että 14 vuotta sitten olisi ollut sen enempää jonoja kuin lippujakaan, paitsi torniin kiipeämisestä piti maksaa pari euroa. Silloin kirkko oli kyllä sisältä pelkkää rakennustyömaata. Nyt sisätilat näyttivät valmiilta, ja vain tornien rakentelu oli kesken. Meillä oli reilusti aikaa ottaa valokuvia ja istuskella penkissä ihmettelemässä tunnelmaa. Kärpäntarkat vartijat estivät ihmisiä kuvaamasta penkkien välisillä käytävillä. Kaikki käskytettiin istumaan ennen kuvien ottamista. Jalkoja ei saanut lepuuttaa rukoilua varten tarkoitetuilla polvitelineillä, mihin itse meinasin ajatuksissani sortua, mutta haukan silmät huomasivat tämän ja sain pikaisesti nuhtelun. Anteeksipyytävän ilmeen kera siivosin jalkani heti nippuun lattialle.

Sagrada Famílian kartta.

Sagrada Famílian sisätiloja.

Alttarin suuntaan.

Kattokoristelua.

Peräseinä oli turhan karu minun makuuni.

Parvi ja lasimaalaukset.

Melkoisia muotoja.

Ihana valo.

Sagrada Família ei enää näyttänyt työmaalta.

Näkymä takaoikealta.

Olimme ostaneet liput, joihin kuului myös käynti tornissa. Meidän torniaika oli klo 12.45, mutta olimme jonossa jo taas vähän etuajassa. Seuramies joutui jättämään reppunsa hissin vieressä olevan kaapiston lukittavaan luukkuun. Pääsimme ohittamaan pari isompaa seuruetta, kun hissin kyytiin tarvittiin tasan kaksi ihmistä lisää. Matkamme ylös alkoi siis jo 12.40. Hissiin siis mahtui 6 tai 7 ihmistä kerrallaan, sisältäen kuskin. Kuljettaja selitti matkalla kulkureitin tornissa. Hissin jälkeen oli kuljettava muutamat portaat ensin ylöspäin. Suositus oli tehdä paluumatkalla koukkaus sivuportaikkoon, jolloin ehtisi katsella enemmän maisemia kuin suorinta portaikkoa laskeutuen.

Tornivierailun lähtöpaikka.

Säilytyskaapit.

Olimme valinneet Torre del Naixement:in. Siellä oli tullut aiemminkin käytyä, ja olin tykännyt erityisesti sillasta, joka kulki kahden tornin välillä. Sillalta oli aiemmin ollut hienot näkymät kirkon yli muille torneille. Nyt väliin oli kuitenkin ehditty rakentaa nippu uusia torneja, joiden takia näköala olikin yllättäen valtava pettymys. Matkalta alaspäin löysimme kuitenkin pari pientä parveketta, mistä pääsimme katselemaan upeaa näköalaa yli kaupungin. Vaikka hissi toi luultavasti jatkuvasti uusia eriä turisteja ylös, ei tornissa päässyt syntymään mitään ruuhkaa, vaan ehdimme hyvin katsella kaiken tarvittavan rauhassa. Alaspäin kuljimme noin 400 portaan verran. Aikaa tornissa pyörimiseen kului kaikkinensa noin 25 minuuttia.

Barcelonan kattojen yllä.

Ulkopuolen koristeita.

Tornien välinen silta.

Uudehko torni.

Gloria.

Plaça de Gaudí.

Tornin portaikko oli kapea.

Kierroksia.

Olimme ehtineet katsella kirkon läpi huolella jo ennen tornissa käymistä, joten sen jälkeen suuntasimme jo museokauppaan ja sen läpi ulos, missä otimme vielä muutamat valokuvat eri suunnilta. Sitten ajelimme metrolla Sants-aseman kautta linjaa vaihtaen takaisin hotellille. Haimme läheisestä marketista sitruunalimua, vettä ja sipsejä, joita nautimme välipalaksi lepäillessämme huoneessa. Siivooja oli poissa ollessamme tuonut nyt jopa kolme ylimääräistä pyyhettä huoneeseemme. Runsaiden pyyhkeiden vastapainoksi huoneesta löytyi vain yksi lasi, joten leikkelin vesipullon poikki puolivälistä, jotta sain siitä itselleni ylimääräisen lasin. Olin tavoilleni uskollisesti hankkinut taas uudet kengät liian vähän aikaa ennen matkalle lähtöä, ja niiden avulla kävellyt taas kantapääni puhki. Vaihdoin samalla tuoreen rakkolaastarin kantapäähän, kun vanha oli jo alkanut osoittaa luovuttamisen merkkejä.

Sagrada Família.

Sagrada Família.

Façana de la Passió.

Meillä ei ollut iltapäiväksi enää mitään erityistä ohjelmaa, joten päätimme käydä kokeilemassa funicularilla ajelua Montjuicin kukkulalle, missä sijaitsi mm. olympiastadion. Funicular kuului normaalin julkisen liikenteen lipun piiriin, joten pääsimme kulkemaan sillä meidän 3 päivän lipulla ilman lisäkuluja. Se lähti sopivasti meidän kotiasemalta Paral-lel:ilta, joskin sinne oli käveltävä melkoinen matka tunneleita pitkin. Mukaan olisi ollut järkevä varata isot pullot vettä, mutta meillä ei ollut pisaraakaan. Olimme läkähtyä kukkulalle, missä aurinko porotti armottomasti. Missään ei näkynyt yhtäkään ihmisiä, mikä tuntui suorastaan omituiselta sen jälkeen, kun olimme kulkeneet pari päivää uskomattomissa väentungoksissa. Katsastimme olympia-alueet pintapuolisesti ja istuimme hetken stadionin viereisen aukion laidalla.

Funicularin lähtöpaikka Paral-lel-asemalla.

Funicularin tunneli.

Estadi Olímpic Lluís Companys.

Vettä.

Salamaniskun ottaminen sallittu.

Lisää vettä.

Torre de Comunicacions de Montjuïc.

Torre de Comunicacions de Montjuïc.

Kukkulalla olisi ollut paljon muutakin nähtävää, mikäli olisimme vaan suunnitelleet asiaa paremmin tai edes ymmärtäneet ottaa vettä mukaan. Kun teimme lähtöä pois, löysimme stadionin sivulta pienen kioski-kahvilan, mistä ehdimme juuri ostaa pari jääteetä á 3,50 € ennen kuin se sulkeutui. Kävelykierroksemme toi meidät pian
Palau Nacionalin taakse. Sen toiselta puolelta löytyi tuttu Font Màgica. Jaksoimme vielä kävellä sen luota Espanya-aukion metroasemalle, mutta loppumatka hotellille hoituikin sitten metron kyydissä.

Jäätee.

Museu Nacional d'Art de Catalunya toimi Palau Nacionalissa.

Palau Nacional.

Portaita.

Suihkulähde.

Plaça de les Cascades.

Quatre Columnes ja Font Màgica.

Helppouden nimissä olimme päättäneet mennä illalliselle hotellin viereiseen Antica Cafe-ravintolaan. Se oli lähellä, helppo ja saanut siedettävät arvostelut tripadvisorissa. Tarjoilija oli sopivan rento. Seuramies rohkeni varmistaa, että kana-paellassa ei ole sieniä (joita hän jostain käsittämättömästä syystä inhoaa), ja minä uskalsin kysyä saako valkkaria laseittain. Seuramies tilasi juomaksi oluen. Otimme molemmat ruuaksi aiemmin mainitun kana-paellan, joka tarjoilija annosteli yhdestä isosta vadista lautasillemme. Tarjoilija ehdotti alkuun leipää ja tomaattia, jotka otimme myös. Tomaatithan ovat tällä suunnalla maailmaa paljon parempia kuin Suomessa, mutta leipä oli aika kehno eikä sen mukana tulleesta valkosipulista saanut mitään makua irti leipään hankaamalla, joten kynnenpuolikkaan joutui syömään sellaisenaan.

Antic Café Espanyol.

Valkoviini.

Alkuleipää.

Kana-paella.

Paella oli kohtalainen, ei huippu, koska mukana oli luita ja läskejä, jotka jouduin erottelemaan lautasen raunalle. Lisäksi siinä oli herneitä, joista minä en välitä, joten nekin piti nyppiä sivuun. Maku kuitenkin oli aika hyvä. Jälkkäriksi otimme tuttuun tapaan irish coffeet, joissa taisi olla 2 tai 3 mitallista viskiä ja puolet vähemmän kahvia. Laskua tilatessamme talo tarjosi vielä isot lasilliset skumppaa, joka oli iloksemme brut eikä makeaa. Seuramies käväisi vielä ennen lähtöä ravintolan wc:ssä, minkä aikana tarjoilija kävi täyttämässä skumppa-lasit vielä uudelleen. Kommentoin kyllä tarjoilijalle, etteikö tämä nyt ole vähän liioittelua, mutta jos ammattilainen on sitä mieltä, että skumppaa ei voi koskaan olla liikaa, niin onhan se uskottava. Aterian hinnaksi tuli noin 60 €, minkä pyöristimme 70 €:oon, kun tunnelma oli mukava ja talo tarjonnut ekstroja. Ravintola taisi olla samaa firmaa kuin hotellimme, koska huomasimme myöhemmin ravintolan nimen aamiaissalin seinältä. Ilmeisesti ravintola käytti aamiaissalia illallistarjoiluun, kun vaan välissä oleva ovi avataan.

Irish coffee.

Irish coffee.

Talo tarjosi skumppaa.

Samassa ravintolassa oli muitakin ihmisiä meidän hotellista. Olimme bongailleet heidät jo aamiaisella. Lähellämme istui mm. meitä tuijottanut pariskunta. He tosin istuivat tällä kertaa ravintolassa sisällä, kun taas me istuimme terassilla. Takaisin hotellihuoneeseen päästyämme tuli käytyä suihkussa. Runsas juomatarjoilu kirvoitti syvällisiä keskusteluja, minkä lisäksi piti tietysti kirjoitella muistiinpanot päivän tapahtumista.

Barcelona by night.