Andorra 3 Gran Festa

3.8.2019

Herätys pirahteli taas hyvin nukutun yön jälkeen klo 8. Olin hereillä jo reilut 20 minuuttia ennen sitä. Aamiaiselle siirryimme noin 8.50. Ovella oli tällä kertaa valmiiksi tarjoilija kirjaamassa meidät saapuneiksi ja opastamassa meidät vaihteeksi kivaan ikkunapöytään. Muuten toistimme samaa kaavaa kuin edellisenä päivänä, joskin skumppaa emme kehdanneet tänään ottaa. Palasimme aamiaisen jälkeen huoneeseen suorittamaan aurinkovoitelun ja vaihtamaan päälle lenkkivaatteet. Noin 10.15 lähdimme kävelemään joen vartta kohti La Marginedaa eli 1100-luvulla rakennettua kivisiltaa.

Aamiaissalin maisema.

Heti alkumatkasta jokivarren kävelypolkua varjostivat tiheälehväiset puut. Niiden uumenista minua vaani lintu, joka huolellisesti tähdäten onnistui ampumaan kakat rinnuksilleni. Sain kuitenkin siivottua jäljet melko hyvin käsidesillä ja nenäliinalla hangaten. Onneksi osuma tuli vain vaatteeseen eikä esim. päähän, koska hiuksista ei kakka olisi lähtenyt senkään vertaa ennen kunnollista pesua.

Suunta kohti..

Església de Santa Coloma.

Matkalla poikkesimme Santa Coloman kylään etsimään roomalaisaikaista kirkkoa, mutta löysimme pitkällisen kiipeilyn jälkeen vain hautausmaan. Sekin oli silti jännä päästä näkemään, koska haudat olivat kaikki seinillä olevia kauniisti koristeltuja kaappeja eikä maakuoppia.

Mutka-arkkitehtuuria.

Santa Coloman hautausmaa.

Hautakaapisto.

Hautausmaalla vallitsi seesteinen tunnelma.

Yksiöt?

Palasimme takaisin päätielle, ja jatkoimme matkaa. Seuraavan risteyksen lähellä bongasimme puiden ja pensaiden takaa pienen kirkon tornin, ja kävimme katsomassa olisiko se etsimämme rakennus. Sehän se oli. Kyseinen kirkko on rakennettu 8. ja 9. vuosisatojen välillä eli olisiko se sitten ~700-800-luvulla, ja sen ulkonäköä oli uudistettu 1100-luvulla.

Bombers.

Söpö kupla.

Pysäköinnin taidonnäyte.

Església de Santa Coloma.

Església de Santa Coloma.

Església de Santa Coloma.

Kirkossa oli menossa joku videomapping, mistä informoitiin kyltillä oven edessä. Sisään ei saanut kyltin mukaan mennä ennen kuin, joku tulisi antamaan luvan. Istuimme katoksen varjoon odottelemaan. Kun toiset odottajat kävivät lopulta malttamattomiksi ja menivät sisään, niin mekin seurasimme heidän esimerkkiään. Kirkko oli todella pieni. Sen päätyholvissa oli videotykeillä heijastettu alkuperäiset maalaukset paikoilleen kattoon. Tämä oli nyt sitten ilmeisesti videomappingin lopputulos.

Videomapping-kyltti.

Església de Santa Coloman sisätilat.

Videotykillä tehdyt maalaukset.

Taiteilija itse.

Myöhemmin selvisi, että kirkon alkuperäisiä maalauksia oli mm. myyty vuonna 1933. Sen jälkeen niitä ei ollut enää mahdollista saada takaisin muuten kuin videomappingin avulla. Kirkossa pyörinyt opaspoika yritti myydä á 7 € hintaisia lippuja toisessa rakennuksessa näytettävään videomappingiin, missä olisi saanut nähdä kattavammin kaikki kirkossa alkujaan olleet maalaukset ja jonkinlaisen vaihe-vaiheelta videokoosteen niiden luomisesta. Jätimme tämän kokemuksen väliin, koska olimme kävelylenkillä emmekä kirkkotaidekierroksella.

Església de Santa Coloma.

Matka jatkui taas, kunnes vihdoin tulimme aivan Marginedan liikenneympyrän kupeessa olevalle Pont de la Margineda-sillalle. Matkaa hotellilta sillalle oli noin 4 km, joskin Santa Colomassa kiertelystä kertyi jonkin verran ylimääräistä. Silta oli 9,2 m korkea (joen pinnasta), sen pituus oli 33 m, leveyttä sillä oli 1,60 m ja kaiteen korkeus oli 80 cm. Tyylistä ja tyypistä on arveltu sillan olevan 1100-luvulta, mutta ensimmäiset maininnat dokumenteista löytyvät vuodelta 1487, jolloin se on ainakin ollut jo olemassa.

Kävelyreittiä.

Olisinpa voinut ostaa bensaa tuliaisiksi itselleni.

Pont de la Margineda.

Pont de la Margineda.

Pari muutakin ihmistä oli tullut katsomaan siltaa. Kalju muskeliukko pyöri sillalla saapuessamme, mutta hän tuli siltä piakkoin pois ja meidän viereen räpsimään muutamat valokuvat siinä missä mekin tietysti räpsimme. Vähän myöhemmin sillalle tuli nuori muslimipariskunta ottamaan muutamat selfiet. Heidän jälkeensä siltaa pysähtyi katsomaan vielä yksi "ammatti"pyöräilijä. Silta itsessään oli melko nopeasti katsottu, mutta ihmisten takia jouduimme välillä odottelemaan, jotta saimme eri suunnista kuvia ilman ihmisiä.

Pont de la Margineda viistokulmasta.

Silta yli kirkkaan virran.

Pont de la Margineda.

Silta toiselta sillalta nähtynä.

Harkitsimme paluuta "luontopolkua" pitkin. Näimme nimittäin opasteen, jossa oli sama nimi kuin edellispäinä katsastamallamme maisemareitillä. Totesimme kuitenkin pian maaston melko raskaaksi. Lisäksi polku oli vähän väliä "poikki" eli palautti meidät aina takaisin autotien reunaan vähäksi aikaa, kunnes taas olisi voinut poiketa jatkamaan matkaa metsän siimekseen.

Paluumatkalla.

Palasimme siis joen vartta, mutta valitsimme eri puolen kuin tullessa. Olimme nyt kauempana autotiestä, joten liikenteen melu oli vaimeampi ja osa matkasta oli päällystetty jollain askellusta pehmentävällä materiaalilla. Vettä olisi pitänyt olla mukana enemmän. Juoma meinasi loppua kesken, joten jouduimme hieman säästelemään sitä, vaikka jano oli kauhea. Aurinko oli ehtinyt jo nousta täyteen terään ja kuumotti kulkuamme.

Auringon paahtama kävelytie.

Santa Coloma.

Lopulta pääsimme hotellikadun markettiin hakemaan kylmiä juomia. Mukaan tarttui sitruunalimu, jäätee ja vettä. Palasimme hotellille juomien kanssa lepäämään ja paikkaamaan nestevajausta. Jalkapohjat olivat melko kipeät ja tuntui mukavalta saada nostettua ne irti maasta. Sportstrackerin mukaan lenkin pituus oli 12,8 km. Askelia oli rannekkeen mukaan kertynyt jo 19 000. Suihkussakin oli välttämätöntä käydä ennen kuin tuntui mitenkään mahdolliselta vaihtaa toisia vaatteita loppupäiväksi.

Migdiadan jälkeen lähdimme toimittamaan postikortteja laatikkoon. Ongelmaksi osoittautui postilaatikon valinta, maassa toimivien kahden postilaitoksen takia. Olimme nähneet Placa del Poblen kulmalla postilaatikoita, mutta kun pääsimme sinne, ranskalaisen La Posten laatikko näytti niin huonokuntoiselta, ettemme uskaltaneet laittaa kortteja siihen. Espanjalaisen Correos-laatikkoon puolestaan nojaili joku ukkeli, joten emme kehdanneet änkeä laittamaan kortteja hänen kainaloonsakaan. Lisäksi mielen valtasi pelko, että ukkeli vielä naureskelisi meille nähdessään, että olemme laittamassa kortteja väärän postilaitoksen laatikkoon.

Teimme kompromissiin ja lähdimme drinksuille Refugio Alpiin. Palvelu oli tänään vähän hidasta, mutta saimme lopulta tilattua siiderin ja oluen, ja samalla hyvin aikaa tutkia postiasiaa. Katselimme kippolan wifin avulla kuvia eri postien merkeistä eri vuosikymmeniltä. Sen perusteella päädyimme La Posteen, ja etsimme seuraavaksi lähimmän Ranskan postin konttorin osoitteen. Posti löytyi melko lyhyen matkan päästä. Sen ulkopuolelta löytyi laatikko, johon saimme tyrkättyä kortit pois silmistä ja mielestä

Päiväsiideri.

Posti.

Postilaatikot.

Seuraavaksi palasimme hotellille viettämään lepohetken sangrian ja ravintolan etsinnän merkeissä. Valitsimme ravintolan, joka oli lähellä Placa del Poblea. Aivan sen vieressä musisoitiin kuitenkin niin raivokkaalla volyymilla, että muutimme mieltämme. Tämä oli jonkinlaista "serendipity"ä, koska kulman takaa aukiolta löysimme sattumalta Gran Festan, jonka näkymättömyyttä olimme jo edellisenä päivänä ihmetelleet. Aukio oli täynnä erilaisiin "joukkueväreihin" pukeutuneita ihmisiä. Luonnollisestikin siellä oli myös kourallinen Espanjassa tutuksi tulleita jättiläishahmoja (els gegants).

Els gegants.

Lisää jättihahmoja.

Väkijoukkoa.

Jäimme hetkeksi seuraamaan tapahtumia, kun näimme joukkueihmisten alkavan rakentaa akrobaattisia ihmistorneja. Ihmisten määrä, taito ja tornien korkeus olivat aivan uskomattomia. Mitään tällaista en ole nähnyt koskaan aikaisemmin. Aina kun luuli, että nyt tornia ei pystyisi enää kasvattamaan, lähti maasta kiipeämään lisää porukkaa. Aivan huipulle kiipesi lapsia, joilla aikuisista poiketen oli sentään kypärät päässään. Jonkinlaisesta kilvoittelusta kahden joukkueen välillä näytti olevan kyse, koska yhden rakennelman tavoitteena oli saada nostettua huipulle tuleva lapsi ensimmäisenä kaupungintalon parvekkeelle. Kun väki alkoi vähitellen hajaantua, lähdimme mekin jatkamaan matkaa.

Torni alkaa rakentua.

Kypäräpää matkalla huipulle.

Ihmistornit.

Kuka eka parvekkeella?

Kiertelimme molemmin puolin Riu Valiraa etsimässä illallispaikkaa. Tämä meni taas meille tyypilliseksi säätämiseksi, ettei mitään ravintolaa löydy tai mikään löydetyistä ravintoloista ei kelpaa. Pitkän kiertelyn jälkeen päädyimme ihan sattumalta pikaruokaravintolan näköiseen Angelo & Friendsiin pitsoille. Ihmettelimme meille annettua huonoa pöytää, koska ravintola oli lähes tyhjä. Menukin vaikutti likaiselta/tahraiselta. Ravintola kuitenkin täyttyi pian pöydän varanneista seurueista, ja kaikki muut ex tempore-syöjät käännytettiin pois.

Lisää mutka-arkkitehtuuria.

Angelo & Friends.

Tilasin Bresaola-pitsan ja agua mineralin. Autenttinen lausuntatapani teki vaikutuksen tarjoilijaan, joka yltyi kehumaan puheenlahjojani. Tosin taisin puhua hyvin espanjaa enkä katalaania, mutta ei kai sillä niin väliä, kunhan vaan kehutaan ja tilauskin tuli oikein. Seuramies otti Andorrana-pitsan ja oluen. Pitsat olivat yllätykseksemme oikein maukkaat. Pohjakin oli mahtavan ohut ja rapea. Hintaa aterialle tuli yhteensä 32 tai 33 €, joten päädyimme antamaan 37 €.

Bresaola.

Andorrana.

Paluumatkalla poikkesimme vielä hakemaan marketista vesiä. Sinnekin ehdimme viime tipassa ennen sulkemisaikaa (21). Koko ilta oli täynnä onnekkaita sattumia toisensa perään. Noblesse du Tempsin luona kohtasimme jälkeen aiemmin tavatut jättinuket. Niiden ympärillä käynnistyi pian piirileikki, jossa musiikin soidessa kaksi rinkiä ihmisiä laukkasi vastakkaisiin suuntiin patsaiden ympärillä. Musiikin loppuessa kohdalle osunutta henkilöä halattiin. Osalla ulkorinkiläisistä oli lasisia olut"kannuja" (Un porró), joista onnekkaasti juuri heidän kohdalle päätyneet ihmiset saivat halin lisäksi myös huikan. Juuri tällainen juhlinta sopii minun vetäytyvälle luonteelleni, eli että saan katsella ja ihmetellä muiden hassuttelua joutumatta osallistumaan itse tekemiseen. Hotellille palatessamme olin oikein iloisella mielellä ja juhlatuulella, mitä ei kovin usein tapahdu.

Hahmot tulivat taas vastaan.

Piiri pieni pyörii.

Aikuitset siinä hyörii.

Haleja kaikille!

Hörppy porrósta.

Els gegantes kun taakse jäi.

Iltapuuhiin kuului kirjoittelua, vedenjuontia, akkujen lataamista (laitteiden, ei ihmisten) ja vähän pakkaamista. Päivän askelsaldo oli reilut 29 000 ja kilometrejä kertyi noin 20,45. Tällaisina päivinä todella tuntee aikaansaamisen tyydytystä, vaikka ei oikeasti ole tehnyt mitään.