Laiskiaispulla: Andorra 4 Barcelona 1 Font Màgica

4.8.2019

Herätys oli lähtöpäivän kunniaksi jo klo 7.40. Aamiaiselle rynnistimme klo 8 maissa. Salissa oli vielä hyvin hiljaista. Tämän päivän tarjoilija ei oikein hallinnut numeroita englanniksi, joten jouduin luettelemaan huoneen numeron hänelle espanjaksi. Saimme taas kahden hengen pöydän ikkunan vierestä, ja lähdimme keräämään aamiaisen antimia. Otin croissanttia, suklaa-croissanttia, brietä, teetä, appelsiinimehua ja taas pienet lasilliset skumppaa. Antoisan aamiaisen jälkeen palasimme huoneeseen valmistautumaan lähtöön. Noin (minut tuntevat tietävät, että se on tasan) klo 10.30 lähdimme tekemään checkoutia, mikä hoitui sekunnissa.

Aamuskumpat.

Kävelimme samaa reittiä takaisin bussiasemalle kuin mitä olimme alun perin tulleetkin. Liikkeellä oli paljon pyöräilijöitä, joista osa ajeli aika holtittomasti liikenneympyrään välittämättä liikennesäännöistä. Pyöräilijöitä oli näkynyt melko paljon jokaisena päivänä. Netistä selvisi, että juuri tänä päivänä oli tarkoitus olla jokin kilpailu.
Olimme asemalla hyvissä ajoin ennen bussin lähtöä, koska lippuohjeessa käskettiin tulla paikalle jopa puoli tuntia ennen aikataulun mukaista lähtöaikaa. Paluulipun hinta oli 30,50 € / hlö.

Pyöräilijöitä Andorran linja-autoaseman liikenneympyrässä.

Jonotimme hetken Directbussin kopille päästäksemme vaihtamaan voucherit taas bussilipuiksi. Joku mummeli yritti varsin tarmokkaasti kiilata eteemme, vaikka luukulle oli muodostunut täysin selvästi havaittava jono. Lopulta hän luopui yrityksestä, kun kommentoimme hänelle suomeksi, että me olimme tässä kyllä ensin. Tällä kertaa lippuvirkailija tarkisti passit. Saimme liput, kuskille annettavan kortin sekä matkalaukkuun kiinnitettävän tarran, johon piti kirjoittaa nimi, puhelinnumero ja matkan päämäärä.

Lippuluukku.

Meille jäi vielä reilut 20 minuuttia aikaa odotteluun. Bussiaseman sisätiloissa oli siistit WC-tilat, joita hyödynsimme vielä ennen lähtöä. Ainoa miinus on annettava siitä, että käsiä varten oli vain puhallinlaitteet, joita ei tee mieli käyttää. Onneksi kädet kuivuvat myös ravistamalla ja ilmakuivaamalla ilman puhallinta. Bussi tuli kohta laituriin #4, mutta se oli kuvioitu Julia-firman logolla. En meinannut millään uskoa sen olevan oikea bussi, mutta kuski kuitenkin kelpuutti lippumme ja kysyi kohteemme voidakseen opastaa laittamaan matkalaukut oikealle puolelle bussia. Jonkinlaisesta yhteistyökuviosta bussilinjojen välillä oli selvästi kyse, koska Julia-logo löytyi myöhemmin myös kylteistä ja muusta rekvisiitasta Directbusin logon rinnalta.

Aikataulunäyttö.

Nostimme laukut kyytiin ja etsimme itsellemme istumapaikat. Toisin kuin tullessa, bussi tuli nyt lähes täyteen. Vain muutama hajapaikka jäi tyhjäksi. Kuski keräsi vielä ennen lähtöä kortit pois. Lähdimme liikkeelle viitisen minuuttia myöhässä (aikataulu 11.15). Noin 20 minuutin kuluttua pysähdyimme Andorran rajalla. Siellä joku nainen nousi bussin kyydistä ja palasi noin 10 minuutin kuluttua. Seuraavaksi ajoimme Espanjan rajalle, missä Guardia Civil-asuinen mies kulki bussin läpi jonkin plakaatin kanssa. Passeja ei kuitenkaan tarkastettu, vaikka aika moni oli ehtinyt kaivaa ne esiin.

Bussissa.

Paluumatka Barcelonaan ajettiin samaa reittiä kuin tullessa. Yritin valokuvailla vähän vuoria ja jokea, jotka menomatkalla olivat menneet ohi liian nopeasti. Saavuimme Barcelona Sants-asemalle noin 10 minuuttia myöhässä. Kuuma ja kostea ilma hyökkäsi kimppuun, kuin märkä rätti. Painelimme matkalaulut saatuamme sisään varsinaiselle asemalle etsimään lippuautomaatteja.

Maisemia matkalla Barcelonaan.

Kalliomuodostelma.

Katutasolla oli vain junien automaatteja. Metrolippujen automaatit löytyivät vasta paria kerrosta alempaa matkalla metrolaitureille. Automaatteja näytti olevan kahta erilaista: "tavallisia" ja "raidallisia". Seinällä olleesta mainosbannerista arvelimme, että 3 päivän hola-kortit pitäisi ostaa raidallisista automaateista. Raidallisille automaateille oli lyhyemmät jonot, ja arvaus meni ainakin sen verran oikein, että saimme ostettua haluamme liput. Lippujen ostaminen oli helppoa ja nopeaa, vaikka omaa automaattien käyttökykyä aina etukäteen epäileekin. Kaksi lippua maksoi yhteensä 44,40 €.

Liput saatuamme etsimme linjan L3 Trinitat Novan suuntaan. Lippu syötettiin laiturialueelle vievän portin luukkuun nuoli edellä. Sitten se putkahti 30 cm:n päästä toisesta aukosta ulos, ja portti aukesi. Seuramiehellä oli vähän vaikeuksia saada raahattua suurehko matkalaukku läpi kääntöpuomiportista, mutta selvisi siitä lopulta jatkamaan matkaa kanssani. Metro tuli heti, kun olimme päässeet laiturille. Ajoimme sillä neljä pysäkinväliä Paral-lel -asemalle. Tunnelit olivat kuumia ja kosteita. Junissa tuntui olevan jonkinlainen ilmastointi käytössä, mutta hiki virtasi silti pitkin selkää.

Tulimme lopulta takaisin maan pinnalle, mutta tietysti väärästä ulostuloaukosta kuin mistä toivoimme ja kuvittelimme tulevamme. Kuljimme lyhyen hetken väärään suuntaan katua, kunnes saimme tarkistettua mihin suuntaan katunumerointi kasvaa. Asema-aukon liepeillä (myöhemmin muuallakin hotellikadulla) haahuili holtittomasti naamaansa vääntelevä mies, joka ei vaikuttanut ihan täysjärkiseltä (ja kävi illan mittaan aina vain omituisemmaksi). Suuntavirheestämme johtuen jouduimme heti kulkemaan hänen mulkoilevan katseensa ohi kahdesti. Hotel Autohogar löytyi kuitenkin melko vaivattomasti. Vastaanottotiskille oli kuitenkin melkoinen jono, vaikka kaksi henkilöä hoiti vieraiden sisään-checkausta. Pitkän odottelun jälkeen etenimme tiskille saakka, missä meiltä otettiin passit haltuun, ja meidät lähetettiin istuskelemaan ja odottelemaan aulan sohville.

Hotel Autohogar.

Vähän myöhemmin meidät kutsuttiin takaisin tiskille, missä oli valmiina avain, aamiaistiedot, ja lisäksi maksoimme samalla hotelliveron, joka oli yhteensä 4,32 €. Aluksi erittäin nuivasti esiintynyt respan nainen oli ruuhkan vähän hellitettyä muuttunut yhtäkkiä jopa ystävälliseksi. Matkustimme hissillä kuudenteen kerrokseen, mistä löytyi huoneemme #1608. Täällä näköjään vasta huonenumeron toinen luku kertoi kerroksen. Huone oli muuten siisti, mutta kokoa sillä oli vain 1/3 Andorran huoneesta. Ovessa olleen kartan mukaan huone oli pienin mitä kerroksesta löytyi. Sänkykin oli melkein yhden hengen sänky, joka oli vain pedattu kahdelle. Ikkunasta oli näkymä kaupungin kattojen ja naapurin pyykkien ylle. Horisontissa oli tunnistettavissa Sagrada Familian tornit, kun oikein tarkkaan katsoi.

Huone 1608.

Näköala hotellihuoneen ikkunasta.

Lepäilimme hetken huoneessa ja jäähdyttelimme ilmastoinnin puhalluksessa. Täälläkin ilmastointi ja safetybox kuuluivat huoneen hintaan. Yhtäkkiä siivooja syöksyi koputtamatta tai millään muullakaan tavalla varoittamatta sisään. Säikähdin niin kauheasti, että kiljahdin kaikuvasti sisäänhengityksellä, koska en ehtinyt odottaa uloshengitystä. Siivooja vetäytyi välittömästi ja runsaasti pahoitellen pois. Olisin luultavasti säikähtänyt vähän vähemmin, mikäli en olisi ollut päällyshousuton, mutta nyt olo oli ikävän alaston. Samainen siivooja koputteli hetken kuluttua ovelle. Pakenin piiloon WC:hen ja lähetin seuralaisen ovelle. Vuolaat pahoittelut jatkuivat siivoojan antaessa meille ylimääräisen pyyhkeen, vaikka meiltä ei puuttunutkaan mitään pyyhettä. Jäi vähän ihmetyttämään mitä siivooja huoneesta oli alun perin edes hakemassa, kun kaikki oli selvästi kunnossa. Olo oli pitkään kurja ja häväisty.

Kylpyhuone.

No, ei oikeasti pitkään, koska lähdimme melkein heti liikkeelle etsimään markettia, jotta saisimme ostaa vettä. Parin korttelin päästä löytyi yksi ahdas enemmän kioskin tapainen liike. Ostimme veden lisäksi sipsejä, olutta, siiderin ja keksejä yhteishintaan 9,30 €. Seuramiehen mielestä meitä oli huijattu hinnassa jotenkin, mutta itse en pitänyt tuota mitenkään mahdottomalta hinnalta, kun nyt kerran olimme jo kalliissa suurkaupungissa eikä enää verottomassa Andorrassa. Palasimme hotellille nauttimaan ostamiamme herkkuja. Samalla etsiskelimme netistä illallisravintolaa. Sellainen löytyikin läheltä Plaça d'Espanyaa. Ravintolan nimi oli Suarna, ja sekä sen tarjoiljiaa että ruokaa kehuttiin netissä kovasti.

Lähdimme Paral-lel-katua pitkin kävellen kohti ravintolaa. Sinne oli hotellilta noin 1,5 km matka, jonka aikana edessämme pyöri omituinen mieskaksikko. Näytti siltä, että nuorempi kalju mies olisi lyöttäytynyt sattumalta vanhemman pullean heinähattuisen miehen seuraan. He kulkivat kuitenkin koko kadun mitan suurin piirtein rinnakkain jotain keskustellen kuin olisivat sittenkin vanhoja tuttuja. Välillä he yhteistuumin vilkuilivat taakseen meitä, mitä pidimme epäilyttävänä. Loppumatkasta hattumies pyydysti seurakseen vielä nuoren aasialaisnaisen, jolloin kalju mies erkaantui vähän seurueesta, mutta pyrähteli välillä tekemään jotain välihuomautuksia. Hidastimme hiukan tahtia päästäksemme irtautumaan heidän vanavedestään.

Ravintola oli auki jo ennen seitsemää, mikä vaikutti olevan harvinaista myös täällä Barcelonassa. Tilaa oli runsaasti, mikä Espanjassa on yleensä huono merkki. Mutta kun olimme "liian" aikaisessa ja nälkäisiä, niin emme välittäneet moisesta. Ravintolan terassille tarjoiltuna ruoka oli hieman kalliimpaa, mutta halusimme silti syödä ulkona. Liikenne melusi jonkin verran, mutta ei liian häiritsevästi.

Suarna-ravintola.

Tarjoilija oli ilottoman ja kireän oloinen ukkeli, mutta hoiti hommansa. Tilasin risoton kanalla ja sienillä. Seuramies otti liha-lasagnen. Juomiksi tuli mineraalivesi ja olut. Ruoka tuli nopeasti ja maistui kohtuulliselta. Risotto kuitenkin alkoi loppua kohden maistua vähän puulta, kun jäljellä oli enää vain riisiä, ei mitään lisukkeita eikä edes lautasen koristeluun käytettyä balsamicoa. Koska olimme vähän nuutuneita, tilasimme jälkkäriksi vielä irish coffeet. Hintaa aterialle tuli yhteensä noin 42 €, jonka pyöristimme 50 €:oon - lähinnä helppouden vuoksi, ei siksi että ruoka olisi ollut erityisen hyvää.

Ravintolan terassin näkymät.

Raikas veri-huikka virkisti hikisen päivän jälkeen.

Risotto.

Lasagne.

Irish coffee.

Terassi ehti vähän täyttyä ruokailumme aikana.

Arenas de Barcelona.

Torres Venecianes.

Avinguda de la Reina Maria Cristina.

Yritimme säästää vähän jalkojamme ja palasimme hotellille Plaça d'Espanyalta metrolla. Ehdimme levätä pienen hetken ja käydä WC:ssä ennen kuin oli aika lähteä taas liikkeelle. Klo 21 maissa taapersimme taas metrolla takaisin Plaça d'Espanyalle, koska 21.30 oli alkamassa Font Màgica:lla (Montjuicin kupeessa) suihkulähde-värivalo-musiikkinäytös, joka oli tähän aikaan vuodesta tarjolla vain ke-su, joten tämä oli meidän ainoa mahdollisuus nähdä se (koska oli sunnuntai). Väkeä oli kertynyt aivan hirvittävästi ihmettelemään suihkulähdettä. Matkan varrella olevat pienemmät suihkut heräsivät eloon sitä mukaa, kun kuljimme niiden ohi. Aika màgicaa sekin.

Metrotunneli.

Font Magicá näkyvissä.

Toivottavasti silta kestää väkimäärän.

Esitys alkoi etuajassa jo noin klo 21.26. Kataloniassa ei toistaiseksi tunnuttu harrastavan mañana-meinikiä. Pääsuihkulähteen suihkut ylettivät parhaimmillaan uskomattoman korkealle. Vaihtuvat värit ja muodot olivat upeita, mutta musiikkia ei meinannut kuulla lainkaan. Yleensähän tällaisissa esityksissä musiikki on enemmin liian kovalla kuin liian hiljaisella. Väkijoukon seassa pyöri olut-, vesi- ja sangriakauppiaita. Mutta kuka uskaltaa kostaa katukauppiaalta mukillisen sangriaa, kun ei voi tietää yhtään mitä mukiin on kaadettu?

Font Màgica.

Vesi kasteli ajoittain yleisöä. Lievän kloorin haju leijui ilmassa. Katselimme näytöstä noin 15-20 minuuttia, kunnes olimme lopulta sitä mieltä, että olimme nähneet suihkulähteen parhaat temput. Väkeä tuli jatkuvasti vielä lisää, kun me jo teimme lähtöä. Otimme vielä parit kuvat kuvia ottavista väkijoukoista. Palattuamme taas Plaça d'Espanyan asemalle, missasimme juuri yhden metron. Seuraavaa odottelimme 3 min 30 sek. Kello tuli odotellessa kymmenen. Hotellilla oli hikisen päivän jälkeen aivan pakko päästä suihkuun, joka oli aika hyvätehoinen. Suihkukaappikaan ei vuotanut, kuten niillä usein on tapana. Suihkun jälkeen oli vielä kirjoiteltava muistiinpanot päivän tapahtumista, vaikka väsymys oli jo kova. Samalla kuuntelimme toisella korvalla vähän BBC:n uutisia telkkarista.