Pafos - 8 - Rantapäivä ja kotimatka

19.8.2017

Heräilin puoli kahdeksissa enkä saanut enää unta, joten ryhdyin lukemaan uutisia ja sen jälkeen keräämään ja lajittelemaan pakattavia vaatteita sängylle. Seuramies yritti epätoivoisesti nukkua, mutta epätoivoa taisi olla enemmän kuin nukkumista. Herätyskello soi kahdeksalta, minkä jälkeen kehtasin alkaa raahata ja paukutella matkalaukkua ympäriinsä, ja sovitella tavaroita sen uumeniin. Kun unikekokin oli lopulta pakottautunut flunssan oireita valitellen jalkeille, kävimme aamiaisella, joka oli käynyt päivä päivältä tympäisevämmäksi. Marketistakin olin jo ostanut parhaat sitruunamehut loppuun, joten nyt oli tyytyminen toisiksi parhaimpaan.

Varttia vaille kymmenen tepastelimme rannalle. Tällä kertaa otimme ihan lepolasset ja päivänvarjon, joista maksoimme yhteensä 7,50 €. Aamupäivä kului aurinkoa ottaen, uiden, valokuvaillen ja vähän chillaillenkin. Vähän klo 13 jälkeen palasimme hotellille, mutta yllätykseksemme emme päässeetkään enää sisään huoneeseemme. Avain ei yksinkertaisesti enää toiminut.

Aurinkovarjo.

Aurinkorasva.

Lepolasse-setti eturivistä.

Ranta.

Pohja ja portaat.

Uimareita Pafoksen rantavesissä.

Lepolasse-liput.

Menimme respaan valittamaan asiasta, koska olimmehan juuri edellisenä päivänä sopineet jatkoajasta klo 16 saakka. Respassa oli paikalla itse neiti A, jonka kanssa olimme jatkoajasta sopineet. A tosin väitti meille, että minkäänlaista sopimusta asiasta ei ole, koska emme olleet käyneet enää erikseen respassa vahvistamassa puhelimessa tekemäämme vahvistusta. Neiti A:n mielestä puhelun aikana oli tapahtunut vain hinnan ilmoitus, koska hän oli unohtanut ilmoittaa sen aiemmin. Viis siitä, että puhelun aikana oli keskusteltu hinnasta ja montako tuntia raskimme ottaa ja lopputulos ilmoitettu sen jälkeen A:lle. Me siis luulimme hänen ehtineen tarkistaa huonetilanteen odotettua nopeammin ja sen takia hoitanut asian valmiiksi heti. Ehdimme jo hätääntyä, että nyt joudutaan pikaisesti raahaamaan tavaramme käytävälle ja viettämään loppupäivä hiostavan kuumassa ilmastoimattomassa aulassa tavaroita pakkaillen. Vaikka jatkoaika järjestyi, niin asiasta jäi ikävä maku suuhun, ihan pelkästään sen takia, että A:n asenne meitä kohtaan lähenteli jo häijyyttä.

Päästyämme lopulta takaisin huoneeseen otimme suihkut, pakkailimme rauhassa loppuun, vietimme vähän siestaa jäähdytellen itsemme ilmastoinnin avulla mahdollisimman huolellisesti. Netti lopetti toimintansa vähän vaille kolme, joten siihen loppui sitten uutisten ja facebookin selailu. 15.45 maissa lähdimme tekemään checkoutia. Respassa oli nyt onneksi Neiti N, joka oli itse ystävällisyys, kun tasailimme tilejä. Yritin maksaa 32 €:n laskua 50 € setelillä, mutta häneltä ei löytynyt vaihtorahaa. Mutta koska tällä neidillä oli kuitenkin hyvä asiakaspalveluasenne, teimme mielellämme parhaamme, jotta saimme kaivettua itseltämme hänelle tasarahan.

Jätimme matkalaukut odottamaan aulan nurkkaan, ja lähdimme syömään myöhäistä lounasta hotellikadun nurkkauksessa sijainneeseen Tea for Two:hun, joka mainosti tarjoavansa english/british cuisinea. Melkoinen paradoksi, että joku kutsuu englantilaista ruuanlaittoa oikein cuisineksi. Sieltä näytti kuitenkin onneksi saavan myös ihan perus-mallisia hampurilaisia ja vähemmän englantilaista mättöä. Yksi hotellissamme asunut nuoripari ei ollut ilmeisesti koko viikkoon mitään muuta tehnytkään, kuin istuneet tässä syöttölässä. Joka kerta, kun kävelimme ravintolan ohi, he olivat siellä. Missään muualla taas emme nähneet heitä kertaakaan viikon aikana. Onhan sekin tavallaan hyvää mainosta paikalle, että joku niin kovasti siellä viihtyy.

Tea for Twon näkymä.

Tilasin turvallisesti spagetti bolognesen, joka oli ihan perushyvä. Juomaksi otin jääteetä. Onneksi seuralainen lähti juustohampurilaislinjalle, koska bolognesessa oli yllättäen myös herkkusieniä (voi niitä englantilaisia...), joita seuralainen ei voi sietää. Koskaan aiemmin en muista törmänneeni sieniin bologonesessa, mutta onneksi olen itse sienien ystävä, tai ainakin herkkusienien ja karkeiden pesusienien (tosin ei syötynä). Tilasimme jälkiruuaksi vielä frappet, koska lentokenttäbussin lähtöön oli vielä niin paljon aikaa. Frappet tarjoiltiin hauskoissa mutkan mallisissa laseissa ja olivat maultaan matkan parhaat. Ravintolalla oli hyvä wifi, joten saimme kuluttaa aikaa myös netissä maleksimalla. Tarjoilija sanoi wifin salasanan olevan pöydän pienen mainosständin "bottomissa", joten pöljänä yritin ensin etsiä sitä telineen pohjasta (koska eihän salasanoja saa säilyttää näkyvillä), vaikka tietenkin oli tarkoitettu kuvan alareunaa. En oikein ollut oma itseni enää sen hotellihuonejupakan jälkeen koko loppupäivänä.

Bolognese.

Juustohampurilainen.

 

Frappe.

17.45 maissa palasimme hotellille, koska emme kehdanneet enää istua ravintolassa imeskelemässä pillillä tyhjien lasien pohjia. Asetuimme varjoisaan paikkaan aamiaisterassilla. Lopulta oli aika lähteä, joten käytiin vielä vessassa ja 18.15 maissa valuimme hitaasti alas katua 50 metrin matkan pickup-paikalle. Pickup-aika oli siis 18.30 ja bussi tuli ajoissa. Pari neitoa hotellistamme tulivat myöhässä. Opas joutui juoksemaan ihan hotellille saakka hakemaan heitä kädestä pitäen.

Matkalla lentokentälle saimme ohjeet kentällä toimimiseen. Meidän tulisi mennä economy check-iniin. Sen jälkeen siirtyisimme passin- ja lipuntarkastukseen, minkä jälkeen olisi turvatarkastus. Turvatarkastuksen jälkeen tapahtuu vasta varsinainen passintarkastus. Sitten olisimmekin jo vapaita odottelemaan boardingia ja lennon lähtemistä ilman tarkempia ohjeita ajankäytöstä.

Olimme bussiin noustessa antaneet laukkumme bussin vatsaan viimeisten joukossa, minkä ansiosta saimme bussissa vain keskinkertaiset istumapaikat. Strategian ansiosta saimme kuitenkin lentokentän päässä laukkumme ensimmäisenä ja suoriuduimme ensimmäisinä check-in:iin. Siellä meille kerrottiin, että lento olisi noin 20 minuuttia myöhässä (myöhemmin selvisi, että Helsingin päässä oli ollut jotain rajoituksia, liekö Turun tapaukseen liittyen?). Kaikki erilaiset tarkastusvaiheet menivät ripeästi ja ongelmitta, vaikka lähteviä koneita oli sille illalle kauheasti.

Seuralainen käytti osan odotusajasta oluenjuontiin. Ensimmäistä kertaa näen, että tarjoilija joutuu kuorimaan manuaaliprosessilla lasista vaahtoa pois useampaan otteeseen, että saa lasin kaadettua täyteen. Merkillisen näköistä touhua ja merkillisen näköinen oli olutkin. Kävimme katselemassa myös lentokentän kauppoja, mutta en löytänyt mitään ostettavaa. Loppuajan istuskelimme gate-hallissa, kun satuimme vielä saamaan tyhjät vierekkäiset paikat ennen kuin sali täyttyi ihmisistä. En muista koskaan nähneeni millään lentokentällä niin kauheasti ihmisiä yhdessä hallissa. Suurin osa oli tietysti keuhkotautisia, vaikka flunssaa pitäisi olla korkeintaan tulomatkalla ja etelän lämmön parantaa se loman aikana.

Väkeä lentokentällä.

Parempien ihmisten kauppa.

Meidän sivistymättömien tallukoiden romukauppa.

Lopulta meidän lento merkittiin Gate 7:lle, joten hakeuduimme sen tienoille odottamaan. Boardingin alku viivästyi aikataulusta reilusti enemmän kuin aiemmin uhatut 20 minuuttia. Ilmeisesti kone ei ollut edes laskeutunut vielä. Lopulta pääsimme ensimmäisten joukossa läpi portin ovista, mutta odottelu jatkui taas ties kuinka kauan ulkopuolella. Lopulta meidänkin portille kurvasi bussi, vain hetkeä ennen kuin jalat olisivat pettäneet alta silkasta uupumuksesta. Lentokone oli niin lähellä, että sinne olisi kävellytkin nopeammin kuin mitä bussiin ahtautuminen ja purkautuminen vei aikaa.

Astelimme koneeseen sisään toisena. Olimme ottaneet paluumatkallekin paikat ennakkovarauksella. Istuimme siis koneen etuosassa mukavasti paikoilla 8 E ja F. Seuralainen antoi ystävällisesti minun vallata jälleen kerran ikkunapaikan. Boardaus sujui nopeasti sitten, kun se oli saatu alkuun. Matkaan päästiin noin 45 minuuttia myöhässä eli klo 22 maissa. Tarjoilu lähti kuitenkin nopeasti käyntiin. Saimme shamppiksemme ja ne olivat iloksemme paremmat kuin menomatkalla, vaikka merkki oli sama. Ehkä tarjoilulämpötila osui paremmin nappiin? Meillä oli evääksi mukana pari pussia sipsejä, suosikkimaut feta ja vinegar.

Kotia kohti.

Matkaeväät.

Kapteeni lupaili lentoajaksi 3 tuntia ja 45 minuuttia. 45 minuutin myöhästyminen saatiin lennon aikana kirittyä 20 minuutin myöhästymiseksi. Laskeuduimme siis 1.20 sijaan noin 1.40. Passintarkastuksen suoritti kotikentällä automaatti, joka suoritti tehtävänsä ensimmäistä kertaa nopeasti, helposti ja kertaskannauksella. Yleensä automaatti on aina jäänyt mietiskelemään yhdessä tai useammassa vaiheessa.

Koska oli yö, kukaan ei ollut kuskaamassa matkalaukkuja lentokoneesta hihnalle. Ehkä yksi henkilö oli, koska yksi kuorma laukkuja saatiin hihnalle. Sen jälkeen odotettiin taas toivottoman ja kohtuuttoman kauan seuraavaa kuormaa, jossa meidän laukkumme vasta tulivat. Klo 02.23 maksoin pysäköinnin terminaalin automaattiin. Ulos päästyäni näin, että olin juuri myöhästynyt 15 sekunnilla parkkipaikalle vievästä bussista. Sitä odotellessa alkoi kasvaa huoli, että se on sittenkin juuri silloin jäänyt yötauolle, vaikka sellaista ei pitänyt la-su välisenä yönä olla. Sen laituripaikalla kävi kyllä maleksimassa kaikenlaisia muita autoja ja busseja, ja pelkäsin sen ajavan pysäkin ohi, jos ei näe minua odottamassa niiden kaikkien muiden takana. Olin vieläpä ainoa matkustaja, joka tarvitsi juuri sitä bussia. Pöljät pysäkin väärinkäyttäjät ehtivät onneksi lopulta häipyä ennen bussin saapumista. Siltä kului 20 minuuttia kierroksen ajamiseen, mutta sentään se lopulta tuli, kun olin jo ihan hilkulla lähteä kävelemään autolle. Onneksi yö oli melko leuto.

Tämä näky alkoi jo kyllästyttää.

Lopulta saatiin laukkuja hihnalle.

Auto löytyi paikaltaan kunnossa. Kotipihaan kurvasin klo 03.03. Nukkumaan ehdin ennätyksellisen nopeasti 03.23. Väsymys alkoi olla sen verran kova, että lähes juoksin suoraan vuoteeseen. En jaksanut purkaa edes kosteita uimakamoja matkalaukusta pois. Unta riitti seuraavana aamuna 9.28 saakka.

Reissussa rähjääntyy.

Mitähän sitä sanoisi loppukommenteiksi Kyproksesta? Pafos oli Afrodite-aiheisten nähtävyyksien takia ollut suunnitteilla jo vuotta aiemmin, mutta jäänyt silloin tekemättä firman YT:eiden venyessä niin pitkälle, että tilanteen ratkettua matkoja ei enää ollut jäljellä. Hyvä, että tuli käytyä, koska nyt se on nähty ja toista kertaa ei ainakaan ihan heti tarvitse mennä uudestaan. Pafoksen piti olla jollain lailla vähiten turistoitunut paikka Kyproksella, mutta kyllä hotellien kansoittama Ala-Pafos oli suorastaan valtava turistikylä.

Pahinta oli se, että ruuat ja palvelut tuntuivat olevan räätälöityjä briteille ja venäläisille, joista suurin osa saaren turisteista on. Mitään paikallista, omaleimaista tai kyproslaista emme nähneet edes retkillä. Parhaatkin ruuat olivat sittenkin vain keskinkertaisia. Vain hotellia vastapäätä ollut Mandra Tavern tarjosi oikein todella hyvää ruokaa (oi sitä kleftikoa..), jota tekisi mieli syödä toistekin. Ihmiset olivat kaikkialla melko tylyjä, suorastaan nuivia. Verrattuna Kreikkaan, missä ihmiset tuntuvat oikein pursuavan ystävällisyyttä, Pafos oli katastrofi.

Hyvääkin oli. Hotellihuone oli siisti ja toimiva. Meri oli tietysti ihana. Saimme tehtyä monta mainiota retkeä. Julkinen liikenne toimi moitteettomasti ja kohtuuhintaisesti. Kun viikon mittaan totuimme liiallisiin turisteihin, nuiviin paikallisiin ja opimme välttämään huonoimmat ravintolat, aloimme vähitellen viihtyä sen verran, että kotimatka tuntui ikävältä ajatukselta. Olisi Pafoksessa toinenkin viikko mennyt. Silloin olisimme ehtineet nauttia merestä enemmän ja käydä vielä ne muutamat vaellusretket tekemässä. Vielä siis jäi nähtävää, ja Kyprokselle voidaan palata, jos muut lomakohteet meinaavat loppua kesken.

Pafos - 7 - Afroditen kylpypaikka

18.8.2017

Aamulla heräsimme taas aikaisin eli klo 7. Aamiaisella kävimme klo 7.30. Matkaan syöksähdimme heti kahdeksan jälkeen. Painelimme pikakävelyä jälleen rantatietä pitkin Ala-Pafoksen bussiasemalle. Klo 8.15 lähti tuttu bussi 618 Ylä-Pafokseen. Vaikka jo tiesimmekin matkan kestävän vain vajaan vartin, emme uskaltaneet lähteä puolta tuntia myöhemmin (8.45) menevällä seuraavalla vuorolla, koska seuraava bussi #645 lähti klo 9.00 Ylä-Pafoksesta Polikseen. Alkumatkasta Polikseen kohtasimme murheellisen näyn, kun bussipysäkillä makasi maassa kuollut kissanpentu. Liekö parka jäänyt jossain vaiheessa pysäkille kurvaavan bussin alle?

Kyproksen maastoa.

Matka Polikseen kesti noin 50 minuuttia. Kanssamme samaa matkaa suoritti eräs vanhempi herra, joka tuntui koko ajan olevan meidän tiellä. Hän liikkui niin hitaasti ja vaivalloisesti, että meiltä meinasi mennä hermot, paitsi jos oli tarve kiilata jonkin jonon kärkeen, niin ukko sujahti sinne kuin kärppä.

Bussipysäkki Poliksessa.

Polis.

Poliksesta lähti seuraava bussi #622 klo 10 kohti Afroditen kylpypaikkaa. Viimeisen etapin bussi oli jälleen pikkubussi. Ne tuntuivat olevan suosiossa tällä saarella. Matka Poliksesta kylpypaikalle kesti noin 25 minuuttia. Koska liikuimme jatkuvasti Pafoksen (ei pelkän kaupungin) alueella, hoitui kaikki matkustaminen ensimmäisestä bussista ostetulla päivälipulla á 5 €. Kaikki aikataulut pitivät ja matkanteko oli helppoa, vaikka se kaikkine vaihtoineen kuulostikin monimutkaiselta.

Pikkubussissa.

Alastomuus kielletty.

Afroditen kylpypaikka sijaitsee Akamasin niemimaalla, joka on tunnettu myös kansallispuistostaan. Valitettavasti emme tienneet kohteestamme tarpeeksi paljon, joten emme olleet lainkaan ymmärtäneet, että olisimme samalla käynnillä voineet vähintäänkin tutustua kylpypaikan ympärillä olevaan kasvitieteelliseen puutarhaan tai jopa käydä kiertämässä Afroditen tai Adoniksen luontopolun. Molemmat olisivat olleet 7,5 km pituiset ympyrän muotoiset kierrokset, joille olisi päässyt kylpypaikan liepeiltä. Emme kuitenkaan olleet varustautuneet oikein kävelyretkille. Tämä jäi nyt harmittamaan. Jos vielä joskus erehdyn matkustamaan Kyprokselle, niin nämä luontopolut ja Avakasin rotko täytyy vielä käydä kävelemässä.

Astelimme puutarhan porteista sisään ja lähdimme seuraamaan kylpypaikalle opastavia kylttejä. Sisäänpääsymaksua alueelle ei ollut. Muutaman minuutin kävelyn jälkeen saavuimmekin kallionkololle, jonka katosta tiputteli vettä noin 15 cm syvään altaaseen, jonka pohjalla uiskenteli ankerias. Seinämillä ja katossa leikitteli puluja. Vettä olisi ilmeisesti enemmänkin toiseen aikaan vuodesta. Ilma oli sademetsämäisen kuuma ja kostea. Kylpy olisi ollut turistillekin tarpeen, mutta altaaseen meneminen oli tavallisilta kuolevaisilta kielletty.

Kylpypaikalle oli hyvät opasteet.

Kasvitieteellisen puutarhan portti.

Suunta oikealle.

Kasvitieteellinen polku.

Kylpypaikan ohjeet.

Afroditen kylpypaikka.

Paikka oli yllättävän pieni ja onneksi myös yllättävän rauhallinen. Paikalle ei saapunut bussilasteittain turisteja. Ihmisiä tuli ja meni pienemmissä ja vähän isommissa erissä, mutta jatkoivat melko nopeasti matkaa otettuaan muutaman valokuvan. Pari hetkeä saimme jopa olla ihan yksin räpsimässä kuvia. Kylpypaikka oli kuitenkin liian hämärä ja päivänvalo liian kirkas, joten yhtään hyvää kuvaa en saanut, vaikka kolmella eri kameralla yritin.

Afroditen kylpypaikka yhdellä kameralla kuvattuna.

Afroditen kylpypaikka toisella kameralla kuvattuna.

Afroditen ja Adoniksen pelehtimispaikka.

Liekö Afrodite itse ankeriaan muodon ottaneena.

Ruuhka-aika kylpypaikalla.

Afroditesta kerrotaan lukuisia tarinoita, joista kaikista tuntuu olevan myös lukuisia versioita. Aiemman retkemme paikallisoppaan Ullan kertoma versio kuitenkin miellytti minua, joten uskotaan siihen. Sen mukaan Afroditen virallinen aviopuoliso Hefaistos oli niin ruma ja rampa mies, että Afrodite ei malttanut millään olla heittäytymättä suhteisiin muiden komeampien miesten kanssa. Rangaistukseksi Ares-jumalan kanssa pelehtimisestä Afrodite lähetettiin takaisin synnyinsaarelleen Kyprokselle, missä hän viihtyi enimmäkseen kauniilla Akamasin niemimaalla. Toki toisen tarinan mukaan Hefaistos oli rakennuttanut Afroditelle häälahjaksi palatseja Akamasin niemimaalle, mutta ehkä ne jäivät erossa yhä Afroditelle. Akamasin niemimaalla Afrodite kohtasi komean Adoniksen, jonka kanssa hän sittemmin rakastuneena ilakoi kylpypaikalla. Sieluni silmin näin tämän tapahtuman, kun katselimme kylpypaikkaa. Jos olisin taiteilija, niin piirtäisin tai maalaisin kylpykohtauksen paperille.

Kylpypaikka kolmannella kameralla kuvattuna.

Koska meillä oli tunti aikaa katsella kylpypaikkaa ennen paluubussin saapumista, kävelimme hieman kylpypaikasta eteenpäin. Huomasimme olevamme melko korkealla. Näköala merelle oli hieno. Lopulta palasimme bussipysäkille odottelemaan. Bussipysäkin luona aukiolla oli jonkinlainen rihkamakauppa, mutta ei julkista wc:tä. Läheisellä ravintolalla olisi ollut vessa, mutta meillä oli liian vähän aikaa jäädä sinne kohteliaasti myös asiakkaaksi, joten jätimme käynnin väliin. Bussi palasi odotettuun aikaan ja paluumatka Poliksen kylään alkoi klo 11.30.

Portaat niemimaan reunalle.

Luontoa Akamasin niemimaalla.

Merimaisema Akamasin niemimaalla.

Unelias koira.

Pafoksen bussia odotellessa kävimme katselemassa ympärillemme Poliksessa, joka vaikutti olevan yhden kadun mittainen. Kadun varrella oli muutamia ravintoloita ja kahviloita, mutta useimmat niistä olivat suljettuja. Yritimme mennä frappeille kahvilaan, joka mainosti wifiä. Siellä oli lauma pulisevia brittejä, joista yksi tuli kysymään meiltä mitä haluaisimme. Seuraavaksi hän kertoi meille, että heidän paikkansa on suljettu, ja kehotti menemään naapuriin Kings-ravintolaan, josta kuulemma saataisiin oikein hyvät frappet. Kings ei näyttänyt meistä yhtään houkuttelevalta, joten jatkoimme matkaa Central Point Cafeen, missä vanhempi herra suorastaan vaati meitä tulemaan asiakkaiksi. Tilausta tuli ottamaan nuorehko poika, joka ei osannut sanaakaan englantia. Hän luovutti nopeasti ja palasi sisään hakemaan vähän vanhemman sedän ottamaan tilauksemme. Joimme frappet, maksoimme ja kävimme etsimässä vessaa, joka löytyi toisesta kerroksesta.

Polis.

Polis, ehkä ihan keskusaukio, kun on kirkko, taksi ja Dionysoksen patsas.

Virvokkeet.

Komeat ruukut, mutta liian suuret tuliaisiksi.

Ihan kulman takana olisi ollut myös puisto, joka olisi ehkä ollut näkemisen arvoinen. Mutta emme tienneet siitäkään etukäteen, joten emme osanneet hakeutua sinne saakka, kun kylä näytti päättyvän kahviloiden jälkeen. Paluumatkalla bussipysäkille poikkesimme yhteen kahdesta turistikrääsäkaupasta. Siellä silmiin osui suomenkielinen mytologia-kirja á 9,90 €, joka oli pakko ostaa jo senkin takia, että löytö tuntui niin omituiselta kylässä, jossa ei puhuta edes englantia. Toki olen erittäin kiinnostunut mytologian taruista muutenkin, joten olin varsin ilahtunut ostoksestani.

Turistikirja mytologiasta.

Paluumatka Poliksesta Pafokseen meni nopeasti ja vaihdot sujuvasti. Hotellilla poikkesimme tarkistamaan matkatoimiston kansiosta seuraavan päivän kotiinlähtötiedot. Lähtö koittaisi klo 18.30. Respalta kysyimme mahdollisuutta pitää hotellihuonetta kauemmin, koska lähtöaika oli niin myöhäinen. Respan neiti sanoi selvittävänsä asian ja pyysi meitä tarkistamaan/vahvistamaan asian klo 15 jälkeen uudelleen. Hetken perästä hän soittikin huoneeseemme ja kertoi jatkoajan maksavan 8 € / tunti. Totesimme ottavamme jatkoaikaa 4 tuntia eli klo 16 saakka.

Lähdimme vielä uimaan. Lippu oli yhä keltainen. Löysimme vakiouintiportaidemme edustalta mukavan tasaisen kiven, jonka päälle pystyi nousemaan seisomaan ja leikittelemään päälle hyökyvien aaltojen kanssa. Leikittelimme myös seuramiehen actionkameralla, kun kerrankin oli kirkasta vettä missä kuvailla. Pidimme pienen auringonottotauon ja kävimme vielä toisella uintikierroksella. Toinen uimavalvojistakin kävi snorklaamassa hetken ja esittelemässä saukkomaisia uintitaitojaan.

Uinnin jälkeen otimme suihkut hotellilla. Maistelimme hieman sipsejä, kirjoittelimme ylös päivän tapahtumia ja luimme jälleen kauhistuttavia uutisia, tällä kertaa puukotuksista Turussa ja kuinka Helsingin lentokentänkin uhkatasoa oli tilapäisesti nostettu. Ennen syömistä toimitimme postikortit vihdoin laatikkoon läheisen Pingviini-ravintolan toiselle puolelle. Teimme myös pienen tuliaisostoskierroksen. Sain ostettua pari magneettia ja pari saippuaa.

Aurinkokennolla toimiva liikennemerkki.

Kävimme vielä nauttimassa happy hour-mojitot Idealissa, koska siellä oli hyvä netti, jonka välityksellä sopi seurata Turun tapahtumien tiedotustilaisuutta, joka oli klo 19. Mojitot olivat happy hourin ansiosta edulliset 4 €, mutta jäimme miettimään mahtoiko juomissa olla alkoholia lainkaan, kun ne maistuivat niin miedoilta. Ravintolanvalintakierroksen jälkeen kävimme vielä marketissa, mistä ostin pari erilaista oliiviöljyä, loukoumeja töihin, hunajaa ja kyproslaista ouzoa tuliaisiksi ja sipsejä paluulennolle. Veimme ostokset vielä hotellille ennen illallista GourmeTavernassa, joka sijaitsi melkein hotellimme vieressä.

Sievä loukoumi-rasia.

Tilasimme kumpikin stifadoa (lihapata) á 16 €. Otin oheen lasillisen punaviiniä á 5 € ja vettä. Alkupaloiksi tuotiin pyytämättä ja yllättäen pienet kahvikupilliset kohtalaista vihanneskeittoa sekä leipää, jonka paahtuneet seesaminsiemenet olivat herkkua. Stifado oli aika väkevän makuinen, ehkä lorahtanut liikaa etikkaa, mutta kuitenkin ihan hyvä, liha oli mureaa ja sitä oli rutkasti. Seuralainen ei tykännyt annoksestaan lainkaan.

GourmeTaverna.

Kasviskeitot.

Stifado.

Illallisen loppupuolella näimme pienen italianvinttikoiran päivystämässä ravintolan liepeillä. Muistimme nähneemme kaverin pyörimässä samassa paikassa jo iltapäivällä, kun olimme palaamassa uimasta. Tällöin olimme vielä kuvitelleet sen olleen liikkeellä jonkinlaisen omistajan seurassa, mutta nyt alkoi tuntua, että se olikin ypöyksin. Reppanainen koira hipsi pelokkaan ja anovan näköisenä ympäriinsä katselemassa ihmisiä. Se oli selvästi satuttanut selkänsä, koska sen kävely oli niin outoa; jalat harittivat levällään ja heiluivat kävellessä sivuttain. Selkärangan vieressä oli patti.

Annoin sille pari palaa lihaa, jotka se ahmaisi nopeasti. Toisessa pöydässä joku nainen antoi sille pähkinöitä, jotka pikkuinen hurtta ahmi myös tyytyväisenä. Lahjonnasta huolimatta se oli niin arka, ettei se antanut koskea itseensä edes sen vertaa, että olisimme nähneet mitä sen kaulassa roikkuvassa kilvessä olisi lukenut. Lopulta se kipitteli kohti rantaa emmekä nähneet sitä enää. Se oli surullinen näky ja murehditutti koko illan, ettemme voineet sitä auttaa. Toivottavasti joku pystyi, eikä koiran tarvinnut kokenut aamuisen kissanpennun kohtaloa.

Syötyämme kävimme vielä rannan tuntumassa kurkistamassa näkyikö koiraa jossain, mutta ei näkynyt. Ranta oli kuitenkin hienosti valaistu liikkuvin ja väriä vaihtavin valoin, joten otimme vielä parit valokuvat ennen kuin palasimme hotellille tutkimaan uutisia ja kirjoittelemaan muistiinpanoja.

Rannan iltavalaistusta.