Pafos - 8 - Rantapäivä ja kotimatka

19.8.2017

Heräilin puoli kahdeksissa enkä saanut enää unta, joten ryhdyin lukemaan uutisia ja sen jälkeen keräämään ja lajittelemaan pakattavia vaatteita sängylle. Seuramies yritti epätoivoisesti nukkua, mutta epätoivoa taisi olla enemmän kuin nukkumista. Herätyskello soi kahdeksalta, minkä jälkeen kehtasin alkaa raahata ja paukutella matkalaukkua ympäriinsä, ja sovitella tavaroita sen uumeniin. Kun unikekokin oli lopulta pakottautunut flunssan oireita valitellen jalkeille, kävimme aamiaisella, joka oli käynyt päivä päivältä tympäisevämmäksi. Marketistakin olin jo ostanut parhaat sitruunamehut loppuun, joten nyt oli tyytyminen toisiksi parhaimpaan.

Varttia vaille kymmenen tepastelimme rannalle. Tällä kertaa otimme ihan lepolasset ja päivänvarjon, joista maksoimme yhteensä 7,50 €. Aamupäivä kului aurinkoa ottaen, uiden, valokuvaillen ja vähän chillaillenkin. Vähän klo 13 jälkeen palasimme hotellille, mutta yllätykseksemme emme päässeetkään enää sisään huoneeseemme. Avain ei yksinkertaisesti enää toiminut.

Aurinkovarjo.

Aurinkorasva.

Lepolasse-setti eturivistä.

Ranta.

Pohja ja portaat.

Uimareita Pafoksen rantavesissä.

Lepolasse-liput.

Menimme respaan valittamaan asiasta, koska olimmehan juuri edellisenä päivänä sopineet jatkoajasta klo 16 saakka. Respassa oli paikalla itse neiti A, jonka kanssa olimme jatkoajasta sopineet. A tosin väitti meille, että minkäänlaista sopimusta asiasta ei ole, koska emme olleet käyneet enää erikseen respassa vahvistamassa puhelimessa tekemäämme vahvistusta. Neiti A:n mielestä puhelun aikana oli tapahtunut vain hinnan ilmoitus, koska hän oli unohtanut ilmoittaa sen aiemmin. Viis siitä, että puhelun aikana oli keskusteltu hinnasta ja montako tuntia raskimme ottaa ja lopputulos ilmoitettu sen jälkeen A:lle. Me siis luulimme hänen ehtineen tarkistaa huonetilanteen odotettua nopeammin ja sen takia hoitanut asian valmiiksi heti. Ehdimme jo hätääntyä, että nyt joudutaan pikaisesti raahaamaan tavaramme käytävälle ja viettämään loppupäivä hiostavan kuumassa ilmastoimattomassa aulassa tavaroita pakkaillen. Vaikka jatkoaika järjestyi, niin asiasta jäi ikävä maku suuhun, ihan pelkästään sen takia, että A:n asenne meitä kohtaan lähenteli jo häijyyttä.

Päästyämme lopulta takaisin huoneeseen otimme suihkut, pakkailimme rauhassa loppuun, vietimme vähän siestaa jäähdytellen itsemme ilmastoinnin avulla mahdollisimman huolellisesti. Netti lopetti toimintansa vähän vaille kolme, joten siihen loppui sitten uutisten ja facebookin selailu. 15.45 maissa lähdimme tekemään checkoutia. Respassa oli nyt onneksi Neiti N, joka oli itse ystävällisyys, kun tasailimme tilejä. Yritin maksaa 32 €:n laskua 50 € setelillä, mutta häneltä ei löytynyt vaihtorahaa. Mutta koska tällä neidillä oli kuitenkin hyvä asiakaspalveluasenne, teimme mielellämme parhaamme, jotta saimme kaivettua itseltämme hänelle tasarahan.

Jätimme matkalaukut odottamaan aulan nurkkaan, ja lähdimme syömään myöhäistä lounasta hotellikadun nurkkauksessa sijainneeseen Tea for Two:hun, joka mainosti tarjoavansa english/british cuisinea. Melkoinen paradoksi, että joku kutsuu englantilaista ruuanlaittoa oikein cuisineksi. Sieltä näytti kuitenkin onneksi saavan myös ihan perus-mallisia hampurilaisia ja vähemmän englantilaista mättöä. Yksi hotellissamme asunut nuoripari ei ollut ilmeisesti koko viikkoon mitään muuta tehnytkään, kuin istuneet tässä syöttölässä. Joka kerta, kun kävelimme ravintolan ohi, he olivat siellä. Missään muualla taas emme nähneet heitä kertaakaan viikon aikana. Onhan sekin tavallaan hyvää mainosta paikalle, että joku niin kovasti siellä viihtyy.

Tea for Twon näkymä.

Tilasin turvallisesti spagetti bolognesen, joka oli ihan perushyvä. Juomaksi otin jääteetä. Onneksi seuralainen lähti juustohampurilaislinjalle, koska bolognesessa oli yllättäen myös herkkusieniä (voi niitä englantilaisia...), joita seuralainen ei voi sietää. Koskaan aiemmin en muista törmänneeni sieniin bologonesessa, mutta onneksi olen itse sienien ystävä, tai ainakin herkkusienien ja karkeiden pesusienien (tosin ei syötynä). Tilasimme jälkiruuaksi vielä frappet, koska lentokenttäbussin lähtöön oli vielä niin paljon aikaa. Frappet tarjoiltiin hauskoissa mutkan mallisissa laseissa ja olivat maultaan matkan parhaat. Ravintolalla oli hyvä wifi, joten saimme kuluttaa aikaa myös netissä maleksimalla. Tarjoilija sanoi wifin salasanan olevan pöydän pienen mainosständin "bottomissa", joten pöljänä yritin ensin etsiä sitä telineen pohjasta (koska eihän salasanoja saa säilyttää näkyvillä), vaikka tietenkin oli tarkoitettu kuvan alareunaa. En oikein ollut oma itseni enää sen hotellihuonejupakan jälkeen koko loppupäivänä.

Bolognese.

Juustohampurilainen.

 

Frappe.

17.45 maissa palasimme hotellille, koska emme kehdanneet enää istua ravintolassa imeskelemässä pillillä tyhjien lasien pohjia. Asetuimme varjoisaan paikkaan aamiaisterassilla. Lopulta oli aika lähteä, joten käytiin vielä vessassa ja 18.15 maissa valuimme hitaasti alas katua 50 metrin matkan pickup-paikalle. Pickup-aika oli siis 18.30 ja bussi tuli ajoissa. Pari neitoa hotellistamme tulivat myöhässä. Opas joutui juoksemaan ihan hotellille saakka hakemaan heitä kädestä pitäen.

Matkalla lentokentälle saimme ohjeet kentällä toimimiseen. Meidän tulisi mennä economy check-iniin. Sen jälkeen siirtyisimme passin- ja lipuntarkastukseen, minkä jälkeen olisi turvatarkastus. Turvatarkastuksen jälkeen tapahtuu vasta varsinainen passintarkastus. Sitten olisimmekin jo vapaita odottelemaan boardingia ja lennon lähtemistä ilman tarkempia ohjeita ajankäytöstä.

Olimme bussiin noustessa antaneet laukkumme bussin vatsaan viimeisten joukossa, minkä ansiosta saimme bussissa vain keskinkertaiset istumapaikat. Strategian ansiosta saimme kuitenkin lentokentän päässä laukkumme ensimmäisenä ja suoriuduimme ensimmäisinä check-in:iin. Siellä meille kerrottiin, että lento olisi noin 20 minuuttia myöhässä (myöhemmin selvisi, että Helsingin päässä oli ollut jotain rajoituksia, liekö Turun tapaukseen liittyen?). Kaikki erilaiset tarkastusvaiheet menivät ripeästi ja ongelmitta, vaikka lähteviä koneita oli sille illalle kauheasti.

Seuralainen käytti osan odotusajasta oluenjuontiin. Ensimmäistä kertaa näen, että tarjoilija joutuu kuorimaan manuaaliprosessilla lasista vaahtoa pois useampaan otteeseen, että saa lasin kaadettua täyteen. Merkillisen näköistä touhua ja merkillisen näköinen oli olutkin. Kävimme katselemassa myös lentokentän kauppoja, mutta en löytänyt mitään ostettavaa. Loppuajan istuskelimme gate-hallissa, kun satuimme vielä saamaan tyhjät vierekkäiset paikat ennen kuin sali täyttyi ihmisistä. En muista koskaan nähneeni millään lentokentällä niin kauheasti ihmisiä yhdessä hallissa. Suurin osa oli tietysti keuhkotautisia, vaikka flunssaa pitäisi olla korkeintaan tulomatkalla ja etelän lämmön parantaa se loman aikana.

Väkeä lentokentällä.

Parempien ihmisten kauppa.

Meidän sivistymättömien tallukoiden romukauppa.

Lopulta meidän lento merkittiin Gate 7:lle, joten hakeuduimme sen tienoille odottamaan. Boardingin alku viivästyi aikataulusta reilusti enemmän kuin aiemmin uhatut 20 minuuttia. Ilmeisesti kone ei ollut edes laskeutunut vielä. Lopulta pääsimme ensimmäisten joukossa läpi portin ovista, mutta odottelu jatkui taas ties kuinka kauan ulkopuolella. Lopulta meidänkin portille kurvasi bussi, vain hetkeä ennen kuin jalat olisivat pettäneet alta silkasta uupumuksesta. Lentokone oli niin lähellä, että sinne olisi kävellytkin nopeammin kuin mitä bussiin ahtautuminen ja purkautuminen vei aikaa.

Astelimme koneeseen sisään toisena. Olimme ottaneet paluumatkallekin paikat ennakkovarauksella. Istuimme siis koneen etuosassa mukavasti paikoilla 8 E ja F. Seuralainen antoi ystävällisesti minun vallata jälleen kerran ikkunapaikan. Boardaus sujui nopeasti sitten, kun se oli saatu alkuun. Matkaan päästiin noin 45 minuuttia myöhässä eli klo 22 maissa. Tarjoilu lähti kuitenkin nopeasti käyntiin. Saimme shamppiksemme ja ne olivat iloksemme paremmat kuin menomatkalla, vaikka merkki oli sama. Ehkä tarjoilulämpötila osui paremmin nappiin? Meillä oli evääksi mukana pari pussia sipsejä, suosikkimaut feta ja vinegar.

Kotia kohti.

Matkaeväät.

Kapteeni lupaili lentoajaksi 3 tuntia ja 45 minuuttia. 45 minuutin myöhästyminen saatiin lennon aikana kirittyä 20 minuutin myöhästymiseksi. Laskeuduimme siis 1.20 sijaan noin 1.40. Passintarkastuksen suoritti kotikentällä automaatti, joka suoritti tehtävänsä ensimmäistä kertaa nopeasti, helposti ja kertaskannauksella. Yleensä automaatti on aina jäänyt mietiskelemään yhdessä tai useammassa vaiheessa.

Koska oli yö, kukaan ei ollut kuskaamassa matkalaukkuja lentokoneesta hihnalle. Ehkä yksi henkilö oli, koska yksi kuorma laukkuja saatiin hihnalle. Sen jälkeen odotettiin taas toivottoman ja kohtuuttoman kauan seuraavaa kuormaa, jossa meidän laukkumme vasta tulivat. Klo 02.23 maksoin pysäköinnin terminaalin automaattiin. Ulos päästyäni näin, että olin juuri myöhästynyt 15 sekunnilla parkkipaikalle vievästä bussista. Sitä odotellessa alkoi kasvaa huoli, että se on sittenkin juuri silloin jäänyt yötauolle, vaikka sellaista ei pitänyt la-su välisenä yönä olla. Sen laituripaikalla kävi kyllä maleksimassa kaikenlaisia muita autoja ja busseja, ja pelkäsin sen ajavan pysäkin ohi, jos ei näe minua odottamassa niiden kaikkien muiden takana. Olin vieläpä ainoa matkustaja, joka tarvitsi juuri sitä bussia. Pöljät pysäkin väärinkäyttäjät ehtivät onneksi lopulta häipyä ennen bussin saapumista. Siltä kului 20 minuuttia kierroksen ajamiseen, mutta sentään se lopulta tuli, kun olin jo ihan hilkulla lähteä kävelemään autolle. Onneksi yö oli melko leuto.

Tämä näky alkoi jo kyllästyttää.

Lopulta saatiin laukkuja hihnalle.

Auto löytyi paikaltaan kunnossa. Kotipihaan kurvasin klo 03.03. Nukkumaan ehdin ennätyksellisen nopeasti 03.23. Väsymys alkoi olla sen verran kova, että lähes juoksin suoraan vuoteeseen. En jaksanut purkaa edes kosteita uimakamoja matkalaukusta pois. Unta riitti seuraavana aamuna 9.28 saakka.

Reissussa rähjääntyy.

Mitähän sitä sanoisi loppukommenteiksi Kyproksesta? Pafos oli Afrodite-aiheisten nähtävyyksien takia ollut suunnitteilla jo vuotta aiemmin, mutta jäänyt silloin tekemättä firman YT:eiden venyessä niin pitkälle, että tilanteen ratkettua matkoja ei enää ollut jäljellä. Hyvä, että tuli käytyä, koska nyt se on nähty ja toista kertaa ei ainakaan ihan heti tarvitse mennä uudestaan. Pafoksen piti olla jollain lailla vähiten turistoitunut paikka Kyproksella, mutta kyllä hotellien kansoittama Ala-Pafos oli suorastaan valtava turistikylä.

Pahinta oli se, että ruuat ja palvelut tuntuivat olevan räätälöityjä briteille ja venäläisille, joista suurin osa saaren turisteista on. Mitään paikallista, omaleimaista tai kyproslaista emme nähneet edes retkillä. Parhaatkin ruuat olivat sittenkin vain keskinkertaisia. Vain hotellia vastapäätä ollut Mandra Tavern tarjosi oikein todella hyvää ruokaa (oi sitä kleftikoa..), jota tekisi mieli syödä toistekin. Ihmiset olivat kaikkialla melko tylyjä, suorastaan nuivia. Verrattuna Kreikkaan, missä ihmiset tuntuvat oikein pursuavan ystävällisyyttä, Pafos oli katastrofi.

Hyvääkin oli. Hotellihuone oli siisti ja toimiva. Meri oli tietysti ihana. Saimme tehtyä monta mainiota retkeä. Julkinen liikenne toimi moitteettomasti ja kohtuuhintaisesti. Kun viikon mittaan totuimme liiallisiin turisteihin, nuiviin paikallisiin ja opimme välttämään huonoimmat ravintolat, aloimme vähitellen viihtyä sen verran, että kotimatka tuntui ikävältä ajatukselta. Olisi Pafoksessa toinenkin viikko mennyt. Silloin olisimme ehtineet nauttia merestä enemmän ja käydä vielä ne muutamat vaellusretket tekemässä. Vielä siis jäi nähtävää, ja Kyprokselle voidaan palata, jos muut lomakohteet meinaavat loppua kesken.