Rooma 1 Trevi & Spagna

4.4.2018

Lomamatkalle lähteminen onnistui kerrankin ilman aamuyöstä heräämistä. Lento oli lähdössä vasta 12.55, mutta varmuuden vuoksi olin viritellyt herätyskellon hätyyttämään itseni vuoteesta klo 8. Aamutouhut, viimeiset matkavalmistelut ja pakkailut sujuivat rauhallisissa merkeissä. Olin pari päivää aiemmin yrittänyt koeajaa matkakenkiä sisään ja saanut pahan hiertymän oikean jalan kantapäähän. Liimasin sen suojaksi rakkolaastarin ja jalka oli välittömästi kuin uusi. Pääsin lähtemään kohti lentokenttää 10.30 maissa. Sesongin ulkopuolinen arkipäivälähtö takasi helpon parkkipaikan saatavuuden suosikkialueeltani P4A:sta. Joku sikailija oli jättänyt parkkiruutuni liepeille jonkinlaisen tyhjän kanisterin ja pastilliaskin, jotka kiikutin 20 metrin päässä olevaan roskikseen, vaikka se jollekin muulle oli ollut ylivoimainen tehtävä. En kuitenkaan halunnut, että oma autoni näyttäisi syylliseltä moiseen törkyilyyn.

Finavian bussi körötteli paikalle jo muutaman minuutin odottelun jälkeen. Lentokentän ovista astelin sisään melko tasan klo 11. Seuramiestä odotellessa puntaroin lentolaukun, joka näytti 8,3 kg eli suunnilleen saman kuin matkalaukkuvaaka oli kotona näyttänyt. Olkalaukku painoi 1,7 kg, joten Norwegianin sallima 10 kg paino tuli huolellisesti hyödynnettyä. Kymmenen minuutin odottelun jälkeen oli matkaseurakin saapunut ja siirryimme turvatarkastukseen. Se sujui nopeasti ja yllätyksettömästi. Lentokentällä oli ihmeellisen hiljaista. Pienen käyskentelyn jälkeen asetuimme Arctic Bar:iin kaakaolle ja cappuccinolle. Lopulta oli aika lähteä kohti porttia 18. Matkalla ostin apteekista vielä pienen tuubin perusvoidetta, jota en ollut muistanut aiemmin ostaa, vaikka apteekissa olinkin käynyt.

Lentokenttä Arctic Barista katsottuna.

Norwegian oli arponut meille hyvät paikat koneen alusta, 3 E ja F. Pääsimme boardingin alkuvaiheessa jo kyytiin ja tavaratkin mahtuivat vielä ylähyllyille. Henkilökunta oli ulkomaalaista ja yllättävän moni matkustaja myös. Viereemme istui ahkerasti köhivä italiatar. Minun taakse osui toinen ahkera yskijä (italialainen mies) ja seuralaisen taakse lapsi, joka tykkäsi useimpien muiden lasten tapaan potkia edessä olevaa penkkiä. Välillä kyseinen lapsi myös ryömi penkkien alla tarttuilemassa ihmisten nilkkoihin. Tästähän ei toki voi lapsen vanhempia syyttää vaan Norwegiania, joka ei kuulutuksissaan maininnut, että turvavyöt on hyvä pitää suljettuna, vaikka turvavöiden merkkivalo olisikin sammutettuna.

Etupäässä.

PK-seutua.

Tarjoilu-menu jaettiin vasta lennon aikana. Pettymykseksemme valikoimiin ei kuulunut shamppista, joten jouduimme tyytymään proseccoon. Juoma oli mehumainen, ponneton ja turhan lämminkin. Sipsejä emme halunneet, kun ne olisivat välittömästi päällystyneet ysköksillä siinä lentävässä keuhkoparantolassa. Lennon edetessä yskijöiden lisäksi ilmaa ryhtyivät myrkyttämään myös piereskelijät. Istuin suurimman osan ajasta kääriytyneenä kaulahuivin suojiin kuin maantierosvo konsanaan. Muuten lento olisi ollut ihan mukava, mutta kun ihmiset eivät osaa yhtään käyttäytyä...

Prosecco.

Cin cin!

No, ehkä lento ei silti olisi ihan unelmien täyttymys ollut kuitenkaan. Viihteenä näytettiin surkeita animaatioita. Ehkä ne olivat teknisesti ihan taitavia, mutta masentavia ja tekotaiteellisia minun näkökulmastani. Eikö muka halvalla saa mitään parempaa? Ostoskuvasto oli heikko, vaikka sellaisen pitäisi olla houkutteleva. Yhtiön lehden jokainen artikkeli oli ruoka-aiheinen, joten siitäkään ei ollut tekemistä ajankuluksi. Suppealla lentoyhtiökokemuksella väittäisin, että mukavin ostoskuvasto on Thomas Cookilla, mutta valitettavasti heidän lennoilleen ei ole ollut viime vuosina asiaa.

Seuralainen otti vielä loppulennolla viskin suojaksi tauteja vastaan, kun hänellä ei ollut edes huivia minkä sisälle suojautua. Lento oli onneksi siedettävän lyhyt ja laskeuduimme jopa 10 minuuttia etuajassa eli n. 15.25 paikallista aikaa. Lentokentällä oli käytävä vessassa, kun olin onnistunut koko lennon ajan sitä välttämään. Matkatavaroita ei tosiaan tarvinnut odottaa, kun meillä oli pelkät käsimatkatavarat. Lähdimme siis seurailemaan keltaisia junaa esittäviä kylttejä. Lentokenttä oli iso ja kävelymatka juna-asemalle tuntui pitkältä. Reitti oli kuitenkin hyvin merkitty ja löysimme sinne helposti. Varoituksista huolimatta vain yksi ihminen yritti matkalla tyrkyttää vaihtoehtoista kyytiä (taksi?), mutta sujahdimme hänen ohitseen kuin rasvatut saukot.

Ostimme liput vasta laiturialueen automaateista. Seuraava juna lähti jo neljän minuutin kuluttua, mutta onneksi kukaan ei suostunut menemään automaatille, johon kelpasi vain korttimaksu, vaan kaikki jonottivat käteisautomaateille, niin ehdimme ostaa liput ja kipittää junaan. (Ja onneksi olimme myös katsoneet lipunosto-videoita youtubesta, niin homma oli hallussa etukäteen.) Liput maksoivat á 14 €, mutta sillä pääsi Leonardo Express-junaan, joka paineli pysähtymättä suoraan Terminin asemalle. Paikallisjuna olisi maksanut 8 €, mutta ajellut pysähdellen jonnekin toiselle asemalle paljon kauemmas meidän hotellista.

Laiturille päästäkseen oli näytettävä lipun QR-koodi lukijalle, minkä jälkeen portti aukesi. Muuta leimausta emme tehneet, vaikka aiemmin olimme lukeneet, että leimauslaitettakin pitäisi käyttää. Kuulimme, kun konduktööri sanoi jollekin toiselle matkustavaiselle, että portilla näyttäminen oli riittävä toimenpide, joten uskoimme sitä ja hyppäsimme kyytiin. Jouduimme istumaan selin menosuuntaan, mutta sentään pääsimme istumaan ja vieläpä vierekkäin. Matka kesti 32 minuuttia. Konduktööri tarkisti liput vasta hetkeä ennen maalia ja kelpuutti ne ilman lisäleimausta. Hän kyllä vaikutti hieman hajamieliseltä, kun pohdiskeli ääneen, että mahtoiko hän jo meidän liput katsoa vai ei ja siirtyi meidän ohi tarkistamaan seuraavia, mutta kun sitten kaivoimme liput esiin, niin hän hetken kuluttua katsasti ne kuitenkin.

Leonardo Expressissä.

Terminillä oli kova ryysis ja kauheasti ihmisiä, jotka kävelivät röyhkeästi päin. Varkaita ei osunut törmäilijöiden joukkoon, mutta olkapäävammoja tai mustelmia saattoi tulla. Yritimme etsiä metroa, mutta jossain vaiheessa hukattiin kyltit ja harhauduimme rakennuksesta ulos saakka, missä onneksi väkimassa oli väljempää ja käveleminen helpompaa. Metroon olisi kyllä varmasti päässyt katutason salin keskellä olevista alas johtavista portaista, mutta ulkopuoleltakin löytyi sisäänkäynnit tunneliin. Säätila oli puolipilvinen, lämpöä oli noin 18 astetta. Se tuntui Suomen olojen jälkeen lähes kuumalta, varsinkin takin kanssa.

Ostimme pari kertalippua á 1,50 €. Automaatti hylkäsi toistuvasti meidän kolikot, mutta onneksi meillä oli myös 5 € seteli, jonka se kelpuutti. Metrotunnelit olivat sotkuisia, synkkiä ja vähän inhottavia, mutta kohtuullisen pienen ihmettelyn jälkeen löysimme kuitenkin oikean laiturin. Tietysti kun linjoja on vain kaksi, niin kovin pitkä ihmettely olisikin ollut jo noloa. Tarvitsimme A-linjan junan kohti Battistinia. Metro oli melko täynnä, mutta onneksi ajoimme vain kaksi pysäkinväliä Barberinin asemalle, mistä matka jatkui kävellen noin 600 metriä hotellille. Jalkakäytävät tuntuivat kapeilta ainakin ihmismäärään ja ihmisten hitauteen suhteutettuna, mutta kamppailimme eteenpäin ja kaiken kaikkiaan matka lentokentältä hotellille meni melko sujuvasti ja helposti.

Hotellimme oli Hotel Delle Nazioni. Varauksemme oli asianmukaisesti voimassa ja saimme huoneen 407 avaimen, paperikartan sekä wifi-koodit kummallekin. Avain oli perinteistä mallia ja varustettu niin suurella avaimenperällä, ettei kenellekään jäänyt epäselväksi, että avain kuuluu jättää respaan, kun lähtee ulkoilemaan. Respassa otettiin kopiot passeista. Italiassa on kuulemma ilmoittauduttava viranomaisille, mutta hotellit tuppaavat hoitamaan asian vieraidensa puolesta. Koneen hissi nosti meidät neljänteen kerrokseen suoraan huoneemme oven eteen.

Hotel Delle Nazioni.

Huone ei ollut järjin suuri, mutta huonekorkeutta riitti ja kaikki oli oikein siistiä. Vaatekaapista löytyi tallelokero ja runsaasti hyvälaatuisia henkareita. Ikkunat olivat onneksi avattavaa mallia, sillä huoneessa oli melko lämmintä ja muutenkin rivakan kävelyn jälkeen nihkeä olo. Ikkunaluukutkin oli ja niitä availlessa tunsi olevansa kaukana kotoa. Vessa oli tilava ja hyvin varusteltu marmorisali. Kylpyammekin oli ja jopa niin hyvin siivottu, että sen käyttöä voisi jopa harkita. Pyyhkeitä oli runsaasti joka tarpeeseen. Hotelli tarjosi myös pesuaineita ja vähän muitakin kylpyhuonetarvikkeita. Ainoa miinus on annettava siitä, että kylmää ja lämmintä vettä varten oli erilliset hanat.

Hotellihuone.

Ihana vuode.

Marmorikylpyhuone.

Saniteettipömpelit.

Ikkunasta ei näy Colosseum eikä Forum Romanum, kuten kaikissa elokuvien hotellihuoneissa..

Siellä nurkan takana on Fontana di Trevi.

Kadun päässä on Coop.

Tavaroiden purkamisen ja arvoesineiden tallelokeroittamisen jälkeen lähdimme katsastamaan Fontana di Trevin (Nicola Salvi & Giuseppe Pannini, 1732-62), joka oli ihan kulman takana eli sadan metrin päässä hotellilta. Suihkulähdettä katsomassa parveili aivan uskomattoman suuri väkijoukko kolmessa eri tasossa. Joukkoon oli asettunut myös muutamia matkamuistokauppiaita. Trevi oli paljon suurempi ja komeampi kuin osasin odottaa. Yleensä nähtävyyksien kanssa on toisinpäin - sitä luulee näkevänsä jotain suurta ja totuus on paljon pienempi. Veden äärellä oli raikasta. Kaipa lähteen pärske nosti pieniä pisaroita leijumaan ilmaan. Vesi suihkulähteeseen tulikin muinaisesta Aqua Virgo-akveduktista, joten eihän se voi olla muuta kuin raikasta.

Väkeä ihastelemassa fontanaa.

Fontana di Trevi.

Väkeä ihastelemassa fontanaa #2.

Okeanos, tritonit hevosineen sekä yltäkylläisyyden ja terveyden jumalattaret.

Jatkoimme Treviltä kiertelemään lähikatuja ja osuimmekin aivan puolivahingossa yhden entisen työkaverin mainostaman Pinocchietto-liikkeen kohdalle. Liike on olevinaan jonkinlainen "alkuperäinen" Gepetton työpaja. Tiskillä näkyikin keskeneräisiä veistotöitä. Pinoccio-matkamuistoja myytiin kuitenkin lähes jokaisessa turistikaupassa ja taisipa jokunen muukin Pinocciolle omistautunut puoti olla olemassa, mutta olihan tämä hauska. Pari epäesteettistä rouvaa oli jäänyt istuksimaan tupakille liikkeen edessä olevan ison Pinoccion penkille, joten kuvaa siitä ei heti pystynyt ottamaan. Se on kumma, että useimmille on aivan selvä, että Pinoccio penkkeineen on nähtävyys, jonka kanssa otetaan muutama kuva ja jatketaan matkaa, eikä siihen suinkaan istuta lepuuttamaan tupakan tukkimia keuhkoja muiden riesaksi.

Pinocchietto - Gepetton työpaja.

Pinoccio poseerasi auliisti.

Melkein Pinoccio-kauppaa vastapäätä olisi myös kuuluisa jäätelökauppa, jonka myös näimme, mutta emme ostaneet mitään. Muna-allergikko jää ulkomailla aina nuolemaan näppejään, kun kyse on jäätelöstä. Kun emme olleet suunnitelleet mitään varsinaista ohjelmaa illaksi, niin pystyimme päähänpiston innoittamina kävelemään Piazza di Spagnalle katsomaan Espanjalaisia portaita (Francesco De Sanctis, 1725). Sinne oli vain noin puolen kilometrin matka hotellilta.

Espanjalaiset portaat.

Pala Fontana della Barcaccia Piazza Spagnalla Espanjalaisten portaiden edustalla.

Portaat olivat jostain syystä pieni pettymys. Olihan näky ihan komea alhaalta katsottuna, mutta ihmisiä oli täälläkin niin paljon, että portaat hukkuivat ehkä vähän liikaa väkimäärän alle. Kiipesimme portaiden yläpäähän tarkistamaan maisemat, mutta ei sellaistakaan oikein ollut. Portaiden yläpää ei ollut millään tavalla kaupungin yläpuolella, että sieltä olisi voinut nähdä jonnekin. Lisäksi portaat oli jaettu tasanteella kahteen osaan, joten itse portaitakaan ei oikein nähnyt ylhäältä päin katsoen. Ympärillä pyörivä valtava ihmismassa ja sen lomitse pujottelu oli uuvuttavaa. Missään ei ollut edes paikkaa, jossa olisi ollut vähän vähemmän ihmisiä ja väljempää tilaa oleskeluun, ihmettelyyn ja hengittämiseen.

Portaiden yläpäätä.

Espanjalaisten portaiden maisemat eivät huimanneet päätä.

Obeliski.

Espanjalaisilla portailla.

Espanjalaiset portaat.

Espanjalaisten portaiden jälkeen kiertelimme hotellin lähikortteleita ja yritimme etsiä sopivaa ravintolaa. Etsiskelykierroksen tuloksena löysimme Coop-marketin läheltä hotellia. Saimme lisäksi uuden mahdollisuuden ottaa kuvan Pinocciosta penkillään ilman nikotinistejä. Lopulta näimme Mannozzi-nimisen ravintolan, johon rohkenimme astua sisälle. Paikka ei ollut liian hieno eikä toisaalta täysin tyhjäkään. Halusimme päästä helpolla, joten tilasimme pitsat. Valintani oli Prosciutto e funghi, seuramies tilasi Diavolan. Kyytipojaksi otin litran vettä, jonka nestehukan riuduttamana kulautin hetkessä loppuun. Seuralainen hemmotteli itseään oluella. Pitsa oli melko hyvä, erityisesti tykästyin tomaattikastikkeeseen, joka maistui poikkeuksellisen raikkaalta ja hedelmäiseltä. Ateria maksoi yhteensä 22 €, joten melko edullisesti päästiin. Turistilta kuulemma odotetaan tippiä, vaikka paikallisilta ehkä ei, joten jätimme maksuksi 25 €.

Mannozzi-ravintola.

Pizza prosciutto e funghi.

Pizza Diavola.

Poikkesimme vielä ennen hotellille palaamista Coopiin ostamaan vettä ja sipsejä vararavinnoksi. Vietyämme ostokset huoneeseen, lähdimme vielä kurkistamaan miltä Trevi näyttää pimeässä. Suihkulähde oli edelleen upea, mutta väkimäärä jatkoi kasvamistaan, vaikka luulimme aukion olleen tupaten täynnä jo paria tuntia aiemmin.

Yksittäispakattu muovimuki.

Fontana di Trevi illalla.

Fontana di Trevin ihastelijat.

Trevi by night.

Päivä oli ollut pitkä ja hikinen, joten suihkussa oli välttämätöntä käydä. Käytin kuivaamiseen vain käsipyyhettä, koska ajattelin tarvitsevani kylpypyyhkeen nukkumiseen. Tuleva yö nimittäin epäilytti melkoisesti. Sänky oli kyllä iso ja leveä, mutta minkäänlaista peittoa ei kuulunut vuodevaatteistoon. Vuoteen päälle oli viritetty vain yksi suuri lakana jaettavaksi nukkujien kesken. Minkälainen ihminen luulee, että nukkuja voi jakaa lakanan eikä tarvitse omaa henkilökohtaista lakanaa? Kaapista olisi löytynyt filtti, mutta hotellien filtit ovat jotenkin vastenmielisiä eikä jaetun lakanan lisäksi voi jakaa vielä nuhjuista filttiä, kun ei ole mitään takuita siitä, että filtin pystyisi pitämään erillään puhtaasta ihosta lakanan avulla, jonka toinen nukkujista kuitenkin onnistuisi vetämään välistä. Käärin siis jalkani kylpypyyhkeeseen, jotta jalat eivät jäisi aivan paljaaksi, vaikka lakana yön pimeydessä katoaisikin parempiin suihin. Kaapista löytyneet lisätyynyt olivat onneksi pätevää laatua ja puhtaissa tyynyliinoissa. Patja oli kovahkoa mallia, joten vähän huoletti miten selkä voi aamulla.