Rooma 2 Colosseum

5.4.2018

Tympäisee ihan aloittaa jokainen päivä samalla tavalla, mutta eihän sille mitään mahda, että herätyskello soi, tällä kertaa klo 7.30. Yleensä ensimmäinen yö uudessa paikassa tai vieraassa sängyssä tulee nukuttua huonosti. Hotellin kovahko sänky oli herättänyt kovasti ennakkoluuloja illalla, mutta aamu oli enemmän tiedon väärti ja viisaampi kuin ilta tai luulo. Ilmastointi ei ollut kovin toimiva ja yö oli ollut hieman nahkea, mikä oli toisaalta hyväkin, kun ei kerran kunnollista peittoakaan ollut. Huonosta ennakkoasetelmasta huolimatta koin nukkuneeni erinomaisesti, vaikka olinkin muutaman kerran herännyt sekunniksi kylkeä kääntäessä. Selkä ja olkapääkin voi paremmin kuin pitkään aikaan. Aamu oli valjennut hieman pilvisenä ja vilpoisena, mikä raikasti mukavasti, kun saimme ikkunan avattua.

Kahdeksaan mennessä olimme selvinneet aamutoimista (mm. vasemmankin jalan kantapään paketointi rakkolaastarin sisään) ja lähdimme tutustumaan aamiaistarjontaan. Valikoima oli melko perinteinen. Siihen kuului sämpylöitä, paahtoleipää, leikkeleitä, juustoa, jugurttia lisukkeineen... Lasivitriinissä oli yllättävän suuri valikoima leivoksen tapaisia herkkuja, jotka allergikon tosin oli jätettävä väliin, vaikka kannatankin kyllä sieluni syvyyksistä saakka jälkiruokia aamiaisena. Päädyin syömään sämpylän voilla, juustolla ja meetvurstin näköisellä makkaralla. Voi oli mystisesti lähes valkeaa eikä keltaista kuten meillä. Testasin myös päärynäjugurttia maissihiutaleilla (bran-vaihtoehtoa ei järkytyksekseni ollut) ja mansikkahillolla. Juomaksi otin ananasmehua automaatista, mutta se maistui kovin keinotekoiselta, joten jatkossa täytyy ottaa jotain muuta.

Viereisessä pöydässä istui suomalaisseurue, joten yritimme puhella hiljakseen, ettemme tulisi tunnistetuksi. Luultavasti tulimme kuitenkin, koska joukossa on aina joku herkkäkorvainen tai muuten vain joku pyörii selän takana salakuuntelemassa ennen kuin olimme huomanneet mitään.

Fontana di Trevi aamuauringossa.

 

Vähän yhdeksän jälkeen lähdimme kävellen matkaan. Koska meillä ei ollut montaa päivää aikaa, lähdimme heti taklaamaan ensimmäistä "isoa" kohdetta - Colosseumia (80 jaa). Yöllä oli satanut melko reippaasti - tiet olivat märkiä. Matkalla osuimme sattumalta parin Forumin kohdalle, Foro di Augusto ja Foro di Nerva. Colosseumin lähestyessä myös lippu- ja opaspalvelukauppiaiden määrä kasvoi. Melkein tuntui siltä, että erilaisia kauppiaita oli enemmän kuin turisteja... Monessa paikassa oli varoiteltu, ettei nähtävyyksien luona pyörivistä "gladiaattoreista" pidä ryhtyä ottamaan kuvia ellei ole valmis myös maksamaan rahaa siitä, mutta niiltä sentään vältyimme. Yhtään gladiaattoria tai legioonalaista ei näkynyt hyppimässä meidän kuviin. Ilmeisesti sesonki oli vielä liian alussa ja ilma viileä, että kalsarisankarit kömpisivät talviuniltaan esiin.

Via della Pilotta.

Vähän helsinkimäinen paikka Roomassa.

Asumusten jäänteitä Trajanuksen kauppahallien takana.

Foro di Augusto.

Colosseum häämöttää.

Ihmis- ja kauppiasjoukon seasta löytyi yllättäen yksi virallisempikin mies, jonka tuntui olevan vaikea saada pysäytettyä ihmisiä, joita hänen tehtävänsä oli opastaa. Heti tervehtimisen perään, tai melkeinpä sen sijaan, hän joutui mainitsemaan pakoon juokseville ihmisille, että ei kauppaa mitään vaan ainoastaan opastaa. Hän neuvoi meidät oikeaan suuntaan ja asettumaan keskimmäiseen jonoon. Ensimmäinen vastaan tullut jono oli ryhmien sisäänkäynti. Opastavan miekkosen jälkeen löytyi kolme jonoa, joista sisin oli tavalliseen lipunmyyntiin, keskimmäinen ennakkolippulaisille ja uloin sellaisille, joille oli ennakkoon ostettu opastettu kierros johonkin tiettyyn kellonaikaan. Ennakkoliput oli ostettu CoopCulturelta.

Colosseum.

Colosseumin kerroksia.

Colosseumin seinää.

Asetuimme jonoon noin klo 9.55. Edessä oli turvatarkastus, mutta jonottamiseen kului vain vajaat 15 minuuttia. Laukut läpivalaistiin ja ihmiset kävelivät metallinpaljastinporttien läpi. Seuraavaksi reitti kulki audioguide-pisteen ohi varsinaisille sisäänmenoporteille, missä lipun QR-koodia näytettiin laitteelle. Seuramies pääsi portista läpi leikiten, mutta minun lippuani lukulaite ei huolinut. Porttia vahtinut nainen päästi omalla ohituskortillaan minutkin sisään kyselemättä sen kummempia, joten oikeastaan kaikki meni melko helposti. 

Colosseumin sisätiloja.

Kellarikerroksessa säilyteltiin mm. petoeläimiä taisteluita varten.

Risti areenalla menehtyneiden kristittyjen muistoksi.

Kerroksia.

   

Panoraama Colosseumista.

Katse kellariin.

Ilmeisesti vain kahteen kerrokseen pääsi peruslipulla. Kellari ja ylemmät kerrokset jäivät näkemättä, vaikka varsinkin yläkerrokset olisivat kiinnostaneet. Emme kuitenkaan löytäneet mistään paikkaa, mistä olisi päässyt ylös, mutta näimme siellä muutamia ihmisiä, joten pakko olettaa heidän olleen jollain erityiskierroksella. Kellarikerrokseen liittyen näimmekin jonkin kyltin, missä opastettiin kysymään asiasta paikasta x. Kiertelimme siis ihmettelemässä Colosseumia niiltä osin kuin pystyimme ja räpsimme valokuvia. Oli hauska nähdä, että joku toinenkin nainen oli tuonut maskotti-nallen mukanaan ja otti siitä valokuvia ihan samaan tapaan kuin itse kuvasin Larrya. Kuvista ei tullut erityisen hyviä. Pilvistä valkea taivas teki kaikesta tylsän näköistä.

Larry Colosseumilla.

Kukka ei paljon vaadi kasvaakseen.

Kapiteelit.

Colosseumin lipulla pääsi sisään myös Palatinus-kukkulalle. Sisäänpääsy löytyi Via Sacralta. Luonnollisesti myös tänne piti jonottaa ja kulkea turvatarkastuksen läpi. Henkilökuntaan kuuluva ihminen kävi muistuttelemassa jonottaville ihmisille, että ilman lippua ei kannata jonottaa ja hän käännyttikin muutamia ihmisiä kohti lippukauppaa. Jonon rinnalla partioi myös vesipulloja kaupittelevia miehiä, jotka tarjosivat puolen litran pulloa parin euron hintaan. Takanamme olleet sortuivatkin ostoksille. Turva- ja lipuntarkastukselle saakka edettyämme vettä ostanut pariskunta alkoi vaikeroida äänekkäästi. Kävi ilmi, että heillä ei ollut lippuja ja he olivat jonottaneet aivan turhaan. Miten voikin olla, että heiltä oli lipuista muistuttanut miekkonen jäänyt huomaamatta. Vähän säälitti heidän kohtalonsa.

Konstantinuksen riemukaari. Taustalla Palatinus-kukkula.

Palatinus-kukkulalta oli monesta kohtaa hyvät näkymät Colosseumille ja tuli sitten räpsittyä vähän mukavampia otoksia kuin ihan rakennelman juurelta. Kukkulalla oli muutenkin useampia sympaattisen näköisiä raunioita. Turistitiheys oli mukavan väljää, ilma raikkaampaa, vaikka pieni sadekuuron yritys meni jo vähän tarpeettomankin raikkaaksi. Onneksi se ei montaakaan pisaraa päälle tiputellut, kun sateenvarjot oli toiveikkaasti jätetty hotellihuoneeseen. Kaikesta huolimatta yksi brittiperhe änki väkisin valokuvaan ja asettui mahdollisimman keskeiselle paikalle räpsimään perhekuvia ja kaivamaan esiin eväitä. Ihan piruuttaan eivät yrittäneetkään valmistua touhujensa kanssa, kun näkivät, että muutkin haluaisivat ottaa kuvan paikasta. Yhdeltä kukkulan laidalta oli hyvä näkymä Circus Maximukselle, hevosradalle. Jäljellä ei ollut paljonkaan nähtävää ilman vilkasta mielikuvitusta, joten tällä katsannolla voisi kuitata sen kohteen nähdyksi.

Tituksen riemukaari.

Palatinus-kukkulalla.

Vaaleanpunaista kukintaa.

Larry ja Colosseum.

Colosseum Palatinus-kukkulalta nähtynä.

Huimapäiset pulut.

Circus Maximuksen pääty.

Colosseum.

Puu.

Pulujen aatelia.

Palatinuksen jälkeen palasimme sisäänkäynnin liepeille ja jatkoimme siitä Forum Romanumille päin, joka oli samaisen aidatun alueen sisällä. Forum Romanumilla alkoi taas olla melko paljon väkeä, mutta väkimäärä ei ollut silti vielä mitään verrattuna Colosseumiin. Forum Romanumia enemmän itseäni kiinnosti Vestan neitsyiden talo ja temppeli. Molemmat sijaitsivat Forum Romanumin kupeessa ja olivat oikein viehättäviä. Aurinkokin alkoi taas tulla esiin, kun olimme ehtineet tänne saakka, joten istuskelimme Vestan neitsyiden talon raunioilla hetken aikaa lepäilemässä ja ihmettelemässä Roomaa.

Vestan temppelin rauniot.

Vestan neitsyiden viehättävä asuintila.

Vestaalien kotitiloja.

Vestan neitsyt.

Yritin samalla jakaa vähän Vesta-tietoutta seuralaiselle, jolle nämä neitsyet olivat ihan vieras juttu. Itse olin tietysti jo lapsesta saakka pitänyt Vestan neitsyyttä unelma-ammattina. (Tosin ihan ykkösunelma-ammattinin on aina ollut eläkeläisenä oleminen...) Vestaalien tehtävä oli ylläpitää pyhää tulta, jonka liekehtimisestä riippui koko Rooman jatkuvuus ja tulevaisuus. Uralle ei tosin noin vain ryhdytty, vaan siihen valittiin parhaiden perheiden tyttölapsia, joiden palvelusaika kesti yhteensä 30 vuotta. Sen jälkeen pääsi eläkkeelle ja oli vapaa elämään kuten halusi. (Ellei nyt sitten töpeksinyt tulen tai miesten kanssa, jolloin rangaistukseksi tuli haudatuksi elävältä.) Vieläkin harmittaa, että tämän tapaisia ammatteja ei oikein nykymaailmassa ole. Kaikki nykyajan työt ovat turhan monimutkaisia ja henkisesti raskaita.

Kultakaloja altaassa.

Vestaalirivistö.

Vestan temppeliä.

Vestan temppeli Forum Romanumilta päin.

Teimme lopuksi vielä pienen kierroksen Forum Romanumin ympäri ja poistuimme nurkasta löytämästämme portista alueelta. Kuljimme jalkakäytävää ylöspäin parin mutkan verran, koska näimme ylhäälä ihmisiä kuvaamassa Forumia. Paikka osoittautuikin hyväksi näköalapaikaksi Forumille. Jatkoimme summanmutikassa matkaa ja huomasimme tulleemme Kapitolin museoiden aukiolle. Tutustuimme vain pihaan ja yhden rakennuksen sivulla olleeseen La Lupa-patsaan (Romulus, Remus ja susi) kopioon. Aito patsas olisi jossain museorakennuksen uumenissa, mutta sitä emme jaksaneet lähteä katsomaan.

Forum Romanum.

Forum Romanum.

Palazzo Senatorio Capitoliumin kukkulalla.

Marcus Aureliuksen ratsastajapatsas.

Poliisi ajaa pemarilla.

La Lupa-kopio Piazza del Campidoglion nurkalla.

Romulus ja Remus La Lupan nisillä.

Toinen dioskuureista.

Taas parin mutkan jälkeen löysimme itsemme Vittorio Emanuele II muistomerkin (Giuseppe Sacconi, 1885-1925) luota. Sen näköalaterassille pääsi ilmaiseksi, joten pujahdimme portista sisään portaillaistumiskieltojen kajahdellessa porttivahdin suusta. Olin eräältä työkaverilta kuullut, että näköalaterassilla olisi kahvilakin, mutta se oli valitettavasti vielä kiinni. Ehkä se käynnistää tarjoilun vasta kesäksi? Tämä takaisku harmitti kyllä jonkin verran, koska emme olleet saaneet mitään juotavaa koko päivänä. Päivä oli ollut lämmin ja kosteuden takia hiostava ja kiipeilyäkin oltiin jonkin verran harrastettu. Suuta siis kuivasi niin, ettei kieltä meinannut enää saada irti kitalaesta. Voipumus alkoi tuntua sen verran vahvana, että istumaankin alkoi tehdä mieli. Osin tästä syystä jätimme ajelematta hissillä muistomerkin ylimpiin sfääreihin. Hissillä olisi 10 € maksua vastaan päässyt jatkamaan matkaa näköalatasanteelta ylöspäin. Väliin jäivät myös rakennuksen sisällä olevat näyttelyt.

Vittorio Emanuele II:n muistomerkin juurella.

 

Välitasanne.

Piazza Venezia.

Pylväs poikineen.

Taas kerran näkymä Colosseumille.

Lokki pesi valaisimien suojissa.

Vittorio Emanuele II:n muistomerkki.

Piazza Venezian toiselta laidalta löytyi muutamia kahviloita, joista yhteen yritimme mennä. Pihalla päivystänyt tarjoilija ohjasi meidät terassipöytään, kun olimme ensin kysyneet sopiiko heillä ottaa pelkästään juotavaa. Tarjoilija myös keräsi pöydällä valmiiksi olleet aterimet pois ja toi meille menut juomien valintaa helpottamaan. Hetken kuluttua tuli tarjoilija tuomaan pöytään uusia aterimia ja ottamaan tilausta. Kun sanoimme hänelle ottavamme vain juotavaa, niin mies ilmoitti, että juotavia tarjoillaan vain sisätiloissa, ulkona on tilattava myös ruokaa. Ajattelimme yksissä tuumin, että pitäkööt tunkkinsa, ja lähdimme pois. Tyhjiä pöytiä heillä oli useampia ja selvästi enemmän kuin naapuripaikoilla, joten luulisi pienen joustavuuden olevan kannattavaa sellaisessa tilanteessa. Onhan se kumma, ettei henkilökunnalla ole konsensusta siitä mikä on sopiva asiakas, eikä edes halua ottaa ihmisiltä rahoja pois, kun olisi tilaisuus.

Via Pilottan nurkalta löysimme vähän vaatimattomamman näköisen paikan (Caffe' Costantino), josta haimme juomat (Olut [+ pieni kippo sipsejä] + Fanta = 9,50 € ) sisältä ja olimme varautuneet istumaankin sisällä. Tarjoilija kuitenkin nappasi juomat tarjottimelle ja kysäisi kannetaanko ne meille ulos. Tokihan me siihen suostuimme. Kippolalla oli vain kaksi pöytää ovensuussa, mutta siinäkin oli pitkän päivän talsimisen jälkeen mukava istuskella ja nauttia virvokkeita. Ehdimme sopivasti nauttia juomamme ennen kuin ilman pilvistyi taas ja alkoi tihuttaa hiukan vettä. Lähdimme kulkemaan hotellille päin Via Pilottaa pitkin. Jatkoimme tosin hiukan hotellin ohi käymään Coopissa hakemassa vielä lisää virvokkeita.

Caffe' Costantino.

Virvokkeet.

Coopissa oli pelkälle pastalle omistettu huone.

Ufosieppauksen lopputulos?

Hotellilla lepäilimme ehkä tunnin suunnitellen samalla seuraavan päivän nähtävyyksiä ja reittejä. Jalkaterät olivat jo aivan uupuneet ja rakkolaastarien paras taika haihtunut, mutta jalkojen nostaminen ylös seinälle lievitti tykyttävää kipua jonkin verran. Koska ilta oli vielä niin nuori, että sitä voisi kutsua melkein iltapäiväksi, lähdimme vielä kävellen käymään "luukirkossa" - Santa Maria della Concezione dei Cappuccini. Seuramies vitsailikin, että käydään hakemassa sieltä minulle uudet kantapäät. Se sijaitsi vain reilun puolen kilometrin päässä, Barberinin aukion laidalta lähtevän kadun varrella, melkeinpä aukion kupeessa.

Luukirkko eli Santa Maria della Concezione dei Cappuccini.

Löysimme perille helposti. Liput kirkkoon maksoivat á 8,50 €. Valokuvaaminen oli kielletty, joten näin jälkikäteen pystyy jakamaan vain hataria muistikuvia. Googlen kuvahaulla löytyy kyllä enemmän tai vähemmän luvallisesti otettuja kuvia. Tällä sivulla on ainakin melko hyvä kuvakokoelma. Lipulla pääsi ensin kiertämään yläkerran museon, missä oli näytillä muutaman salillisen verran teologis-historiallisia maalauksia ja esineistöä. Museon jälkeen laskeuduttiin alakertaan, jossa oli viisi kryptaa, jotka oli koristeltu n. 4000 munkin luilla Memento Mori-hengessä. Luita oli aluksi kärrätty paikalle 300 hevoskärryllistä munkkien muuttaessa vanhasta luostarista uuteen kirkkoon 1600-luvulla. Lisäksi niitä oli kerätty vielä lisää muutaman sadan vuoden aikana.

Kapusiinimunkkien jäänteet olivat päässeet postikortiksi.

Kyrptaan tuli yllättävän paljon valoa ikkunoista, joten tunnelma ei ollut erityisen karmaiseva. Ei sen tarkoituskaan kyllä ollut olla mikään kummitusjuna tai kauhukrypta. Tuntui ennemmin vaikealta uskoa ja käsittää, että luut ja luurangot ovat aitoja. Ehkä riipaisevin näky on kyltti, jossa lukee: "Quello che voi siete noi eravamo; quello che noi siamo voi sarete." eli "What you are now we used to be; what we are now you will be..." Hyvin vapaasti käännettynä Me olimme joskus kuten te olette nyt, jonain päivänä te olette sellaisia kuin me nyt. Koska kuvia ei tullut kilttinä tyttönä räpsittyä, ostin pari postikorttia korvikkeeksi. Tuhmana tyttönä skannasin ne ja julkaisen ilman lupaa...

Luuasetelma.

Kalloja ja muita luita.

Italialaisen näköinen paikka.

Palasimme taas kävellen hotellille. Matkalla poikkesimme Muji-kauppaan katsomaan olisiko heillä myynnissä muovikelmua, mutta sitä ei löytynyt eikä mitään muutakaan ostettavaa. Myöhemmin laitoinkin kyselyä Mujille ja sain kuulla, että kelmu on poistettu valikoimista, mutta lupasivat laittaa toiveen siitä eteenpäin asioista päättäville. Lepäilimme taas hetken hotellilla ennen kuin lähdimme syömään työkaverin suosittelemaan Le Lanterne-ravintolaan. Ravintola sijaitsi sopivan lähellä hotellia, ja olimmekin kulkeneet sen ohi jo aamulla Colosseumille mennessämme.

Le Lanterne.

Le Lanternen sisätilat.

Punaviiniä.

Emme viitsineet syödä pitsaa kahtena päivän peräkkäin, joten ruokien valikointi oli haasteellista. Sitä on tottunut siihen, että pääruoka riittää ja oheen tarvitsee tilata vain juotavaa. Italiassa kuitenkin kuulemma munaa itsensä, jos ei tilaa alkuruokaa pääruuan lisäksi ja lisukkeetkin ovat useimmissa tapauksissa erikseen tilattavia. Päädyin siis tilaamaan itselleni alkuun bruschetta-valikoiman (bruschetta mista - päällysteinä sienirisotto, oliivimurska, tomaatti ja mysteeripäällys) ja pääruuaksi saltimboccaa (vasikkaa prosciuttolla) ja lisukkeeksi ranskalaisia perunoita. Lisukkeiden kanssa olisi ehkä pitänyt olla rohkeampi ja kokeilla vaikkapa artisokkaa, jota opaskirjoissa kehuttiin roomalaisten suurherkuksi. Seuramies otti spagetti bolognesea ja saltimboccaa. Juomaksi otimme jaettavaksi puoli litraa talon punaviiniä, seuramiehelle vielä bonukseksi olut ja oheen vettä, kun reippaan kävelypäivän jäljiltä oli vielä selvää nestehukkaa havaittavissa.

Bruschetta mista.

Saltimbocca.

Runsas ranskalaisannos.

Ruuat olivat kaikki oikein maukkaita, sellaista hyvää ja täyttävää perusruokaa ilman liikaa eksotiikkaa. Ranskalaiset olivat herkullisia eikä niiden määrässä pihistelty. Koko setti maksoi 67 €, mutta yritimme laskeskella vielä jonkinlaisen tipin päälle ja jätimme 75 €. Vähän olisi tehnyt mieli hakea tipistä ainakin osa takaisin, kun poistuessa meille sanottiin parit spasibat. Hillitsimme kuitenkin itsemme ja vastasimme kohteliaasti pelkillä grazieilla.


Hotellilla oli päästävä heti suihkuun. Päivä oli ollut pilvisyydestä ja teoreettisesta viileydestään huolimatta niin hikinen, että ravintolaan oli jo pitänyt vaihtaa puhdasta vaatetta päälle. Hiuksetkin oli saatava puhtaaksi, vaikka vähän huoletti minkälaisen takkupesän siitä saa, kun matkatavaroihin ei ollut hoitoaine mahtunut, vain shampota oli käytettävissä. Suihkun jälkeen loppuilta kuluikin sitten muistiinpanoja kirjoitellen ja rakkolaastaroituja kantapäitä voivotellen.