Rethymnon 1 Kotisatama

27.5.2018

Vaikka miellän itseni aamuihmiseksi ja iltauniseksi, niin kyllä herätys klo 4.45 silti tuntuu melko pahalta. Lähettelimme seuramiehen kanssa toisillemme tarkistustekstarit 4.55 pommiin nukkumisen varalta, mutta olimme onneksi molemmat hereillä ajoissa. Kotoa pääsin lähtemään 5.20 maissa. Lentokentän P4A-parkkiruutuun kurvasin 5.38. Tilaa näytti olevan hyvin. Missasin parkkibussin juuri puolella minuutilla, mutta onneksi lintujen pesintäpuuhat liikenneopastusmerkkipylväistön sisällä viihdyttivät. 5.55 olin ehtinyt lentokentälle saakka. Lennon lähtöaika oli 7.00 ja kohdekenttänä Iraklion.

Check-in oli tehty aiemmin kotona, mutta lentokentän automaatista oli kuitenkin käytävä tulostamassa vielä matkalaukkutägit. Seuralainen kokeili onneaan ensin. Jostain syystä ohjelma sivuutti matkalaukku-kysymyksen ja tulosti vain boarding passin. Minulta automaatti kysyi asianmukaisesti matkalaukkujen määrän ja tulosti myös tägin. Onneksi seuralainen sai toisella yrityksellä hänkin tägin aikaiseksi. Toimitimme laukut Self Service Bag Drop:iin, mihin kukaan muu ei näyttänyt uskaltavan mennä. Sekin on nyt parin harjoittelukerran jälkeen niin helppo laite, ettei epäilytä enää yhtään käyttää sitä. Matkalaukku (jonka kahvaan on kiinnitetty tägi) nostetaan hihnalle ja sen jälkeen luetaan viivakoodinlukijalla matkalipun koodi ja matkalaukkutägin koodi eikä järjestykselläkään taida olla väliä. Sitten hihna jo kiidättääkin laukun matkaan ennen kuin on ehtinyt sitä paremmin hyvästellä.

Turvatarkastuksessa ei ollut jonoa. Tavaroiden oikeaoppinen purkaminen muovilaatikkoon alkaa sekin jo vähitellen sujua rutiinilla. Yleensä olen jo kotona jättänyt korut ja kellot pukematta päälle. Sitten ei tarvitse turvatarkastuksessakaan kuin kaivaa laukusta nesteet erilleen, kiskaista vyö pois, silmälasit pois ja tähdätä hetkellisesti sumentuneen näön turvin portista läpi. Olen aina ihmetellyt pitääkö passi ja lippu laittaa läpivalaisuun vai kuskata kädessä, molempia on tullut tehtyä, mutta pääsääntöisesti olen nykyään kallistunut jättämään ne laatikkoon valaistavaksi. Tavaroille tehtiin satunnaisotannalla pyyhkäisytesti. Reppua piti avata ja turvatarkastusneiti pyyhki tavaroita muutamasta paikasta pienellä lapulla. Mitään matkustamista haittaavaa ei löytynyt.

Kuljeskelimme tavanomaiseen tapaan ympäriinsä kentällä. Saimme hankittua lennolle purkin Pringlesejä ja vesipullot. Yllättävän pian olikin jo aika suunnata vessojen kautta boardingiin portille 14. Boardaus oli turhauttavasti myöhässä ja niin päästiin matkaankin vasta puolisen tuntia myöhässä. Meillä oli paikat 8A ja B, seuramies sai tällä kertaa istua ikkunapaikalla, vaikka hän ei mielestäni osaakaan arvostaa maisemia riittävästi. Mitä järkeä on istua ikkunapaikalla, jos ei kuitenkaan katsele ikkunasta ulos vaan pelaa koko ajan jotain tylsiä kännykkäpelejä?

Etupäässä on mukavaa.

Ympärillämme oli muutamia yskijöitä, joten olin enimmän ajan lennosta käärinyt pääni huolellisesti huivin sisään. Muuten olot olivat mukavat ja shamppis kerrankin tarpeeksi viileää. Se oli samaa Joseph Perrieriä kuin muutamalla edelliselläkin kerralla, mutta vaihteeksi oikein hyvää.  Olin tehnyt meille taas evääksi rieskarullia, joita maisteltiin vähän myöhemmin. Ehdin lukaista läpi opaskirjan, joka sisälsi enimmäkseen nippuun viikattuja karttasivuja. Pieni torkkuminenkin onnistui, vaikka yleensä lentokoneessa nukkuminen on minulle mahdotonta. Vaikka lento kesti noin neljä tuntia, selvisin joutumatta käymään wc:ssä, mutta lentokentällä sinne oli varmuuden vuoksi kurvattava.

Sipsi ja shamppis ne yhteen soppii. Huomenna ei panna pussauskoppiin, koska silloin ne on jo syöty.

Matkalaukkuja jouduttiin odottelemaan melko kauan, joten siinä oli hyvää aikaa käydä etsimässä naapurisalista (hihnat 1-2) vessat, joihin ei ollut yhtään jonoa. Kaikki olivat laiskuuttaan/väsymystään/ajattelemattomuuttaan jääneet jonoon siihen saliin, jonka hihnoille (3-4) meidän laukkuja odoteltiin. Seuralaisen laukku saapui lopulta. Sen jälkeen jouduin huolestuttavan kauan odottamaan omaani. Tuli se sitten lopulta kuitenkin. Matkalaukut saatuamme taivalsimme kohti exitiä. Lentokentän ulkopuolella ryhdyimme kuikuilemaan näkyisikö missään Aurinkomatkan oransseja oppaita. Lentokentän edessä oli pitkä rivi eri matkatoimistoille varattuja katoksessa olevia pisteitä/ständejä, jonka luona oppaat päivystivät sen sijaan, että olisivat muiden kohteiden tapaan olleet heti ovella. Pienen silmien pyörittelyn jälkeen bongasimme oppaat.

Iraklionin lentokenttä.

Meidät käskytettiin siirtymään bussiin #2, joka löytyi matkatoimistoständikatosrakennelman toiselta puolelta. Opas, Kreta, hyppäsi kyytiin alkumatkan ajaksi. Hän kävi jakamassa meille jonkun esitevihkosen ja vaihtoi vähän matkaa ajettuamme toiseen bussiin. Bussimatka kesti noin 1,5 h, ehkä enemmänkin, kun hotelleja jouduttiin taas kiertämään, joten olisi ollut ihan kiva kuunnella oppaan selostusta. Sen sijaan jouduimme kuuntelemaan meidän edessä istuvan miehen muka-piilo-omakehuja, kun hän oli Kreetalla ties miten monetta kertaa, ja halusi välttämättä sekaantua meidän keskusteluun.

On muuten masentavaa miten paljon matkatoimisto on karsinut palvelua. Turistiparalle annettavasta materiaalista on karsittu rajusti puhumattakaan siitä, ettei tervetulotilaisuuksia ole enää koskaan. Esitevalikoimaan ei kuulunut enää edes kohteen paperikarttaa. Kunnollista kohdeopasta ei ole saatu enää vuosiin, vaan se on pitänyt itse muistaa hakea pdf-muodossa netistä. Onneksi emme ole ensimmäistä kertaa elämässä matkalla emmekä varsinkaan ensimmäistä kertaa Kreetalla, koska muuten ei mistään tietäisi enää mitään.

Tervetuloa paratiisiin.

Ilma oli lämmin, mutta pilvinen. Matkalla kohti hotellia alkoi sataa vettä kaatamalla. Onneksi me olimme taas kerran jäämässä vasta viimeisellä hotellilla pois. Siihen mennessä olimme päässeet ulos saderintamasta ja selvisimme kuivina perille. Hotellimme oli Swell Boutique hotel, joka sijaitsi reilun kilometrin päässä Rethymnonin vanhasta kaupungista, mutta rannan vieressä. Ranta alkoi heti tien toisella puolella. Hotellin otti meidät lämpimästi vastaan, istutti aulan sohville täyttämään matkustajakortit. Samalla meille tarjoiltiin lasilliset ouzoa ja pieniä leipäsiä. Passit katsastettiin samalla myös. Olimme ainoat nuoret (omasta mielestämme) eläkeläisjoukon keskellä, mutta meihin suhtauduttiin suopeasti.

Swell Boutique hotel.

Suupalaa ja ouzoa.

Kun kortit alkoivat olla valmiita ja eväät syöty, respan neiti kävi ohjaamassa kunkin kerroksen asukkaat vuorollaan huoneeseen saakka. Me saimme huoneen #51. Huone oli yllättävän iso ja varsin moderni ja tyylikäs. Se on aina luksusta, kun sängyn päätyyn on laitettu ns. riisuutumispenkki. Meillä oli pienessä keittonurkkauksessa jääkaappi ja vedenkeitin ja valikoima teetä ja pikakahvia. Sohvakin oli - ei siis siellä keittiönurkkauksessa, mutta huoneessa kuitenkin. Kylpyhuone oli kuin palatsi, suihku oli tilava ja erilaisia suuttimia oli kuin Lahden vesiuruissa. Parvekkeelta olisi voinut olla paremmat maisemat, mutta meri sentään näkyi, kun tarkkaan suuntasi katseensa slummin näköisten talonkattojen yli/ohi. Maisemaan olin kyllä varsin pettynyt, mutta viikon mittaan siihenkin tottui.

Huone 51.

Keittiönurkkaus.

Maisema keittiön ikkunasta.

Luksus-kylpyhuone.

Kosmetiikkaputelit.

Super-suihku.

Maisema parvekkeelta. Ei ihan tule Kreikka ensimmäiseksi mieleen.

Merinäköala.

Istuskelimme hetken parvekkeella aklimoitumassa pettymyksiin sään ja näköalan osalta. Harjoittelimme hieman ilmastoinnin ja safetyboxin käyttöä. Matkalaukkua tuli purettua, vaikka hotelleille tyypilliseen tapaan kaapeissa ei ollut juurikaan hyllyjä, vaikka kaappitilaa oli muuten runsaasti. Lopulta lähdimme ulos etsimään markettia, jotta saisimme hankittua vettä ja vähän kuivamuonaa (sipsejä jne...) varastoon.

Parvekkeen varustus.

Harhauduimme kuitenkin katselemaan vähän myös rantaa ja kävelemään saman tien venetsialaiseen satamaan ja vanhaan kaupunkiin saakka. Poikkesimme katsomaan venetsialaisessa satamassa majakkaa. Istahdimme siellä Nuvel-baariin nauttimaan Fanta lemonin sekä oluen yhteishintaan 8 € plus tippipyöristys kymppiin. Paikka oli kohtuullisen viihtyisä ja majakalle ramppaavaa väkeä mukava katsella, mutta ehkä me tosiaan alamme olla vähän vanhoja, kun mielestämme baari soitti nuorisomusiikkia vähän liian kovalla volyymillä. Kyllä Hanian venetsialaisen sataman ympäristö kuitenkin on sievempi ja tunnelmallisempi. Teimme pienen kierroksen myös vanhassa kaupungissa. Siitä ensivaikutelma oli, että korukauppoja on todella paljon.

Hotellin uima-allas.

Ranta.

Välimeri.

Rethymnonin rantakatu.

Niittyistutus.

Rantakatu.

Rethymnonin venetsialaisen sataman majakka.

Rethymnonin venetsialainen satama.

Majakka.

Fantalla.

Rethymnonin vanhaa kaupunkia.

Vanhassa kaupungissa myytävät tietokoneetkin ovat melkein yhtä vanhoja kuin kaupunkikin.

Lopulta lähdimme takaisin hotellille päin ja pääsimme myös markettiin. Saimme hankittua vettä, sipsejä, limun ja seuralaiselle myös oluen. Lepäilimme jonkin aikaa, hengailimme parvekkeella sen verran kuin tarkenimme. Auringonlaskun aikaan (n. 20.15?) lähdimme syömään. Kuljeskelimme jonkin aikaa rantakatua kartoittamassa ravintolatarjontaa, mutta palasimme lopulta melkein hotellin naapurissa sijaitsevaan Thalassaan. Halusimme päästä helpolla ja pelata varman päälle, joten otimme pitsat. Tarjoilija osasi tietysti parit sanat suomea ja piirteli eurot silmissä kiiluen seuralaisen huurteiseen oluttuoppiin hymynaaman. Onhan lomalla oleminen sentään vaan hauskaa kuitenkin, vaikka sää ei nyt vielä oikein suosinutkaan. 

Katukissa.

Taidetta ja sloganit Mikrasiaton aukion laidalla.

Neratze Moskeija (entinen Santa Marian kirkko)

Vanhan kaupungin kuja.

Öttiäisiä.

Neljän marttyyrin kirkko.

Aurinko suunnittelee laskemista.

Auringonlasku.

Pitsavalintani oli Special, kuten aina Kreikassa ollessa. Siinä on melkeinpä kaikki mitä voi pitsalta toivoa: kinkku, sieni ja vihreää paprikaa. Se olisi suorastaan täydellinen pitsa, jos vielä keksisivät lisätä siihen sipulin. Seuralainen otti pepperoni-pitsan. Pitsa maksoi 9,50 € ja valkkarilasilliseni 3 €. Talo tarjosi lopuksi pienen pannacottan tapaisen jälkkärin. Oli oikein maukas pitsa ja jälkkärikin miellytti.

Ravintola Thalassa.

Pitsa Special.

Thalassassa.

Pannacottaisehko jälkiruoka.

Illallisen jälkeen tuli käytyä huikeassa suihkussa ja kirjoiteltua päivän tapahtumat muistiin. Vielä löytyi päivän päätteeksi yksi pettymys, kun selvisi että edes näin hienossa hotellissa ei ollut erillisiä peittoja vaan yksi isompi, jota piti yrittää jakaa nukkujien kesken. Tyynyjä sentään oli valmiiksi kaksi per henkilö. Tyynyjen laatu ja määrä on onneksi merkittävämpi tekijä hyvässä unessa.