torstai 30. toukokuuta 2019

Cattolica 2 Kaupunkikierros

15.7.2018

Fontana delle Sirene.
Heräilin italialaiseen aamuun noin 7.40. Kello ajastettu aamiaisen varalta soimaan klo 8, mutta jostain syystä se ei kuitenkaan soinut. Laiskottelimme jopa 8.40 saakka huoneessa, minkä jälkeen ryhdistäydyimme ja valmistauduimme lähtemään aamiaiselle. Yhdeksän maissa ajelimme pari kerrosta alaspäin aamiaiskerrokseen. Siellä istuimme ensin väärään pöytään, koska olimme valikoineet sellaisen, joka näytti tyhjältä ja oli helpohkosti saavutettavissa. Hotelli oli kuitenkin suunnitellut asian toisin. Meidät häädettiin hyvin pian istumaan pöytään, jonka numero vastasi huoneemme numeroa. Harmillisesti tämä oli pieni pöytä, vaikeasti tavoitettavissa keskellä salia, suoraan hyytävän ilmastointilaitteen alla eikä siihen kuulunut edes ylimääräistä tuolia käsilaukulle.
Hotellin aamiaissali.
Pöydän numero.
Aamiaiseksi valikoin pari croissantia: tavallisen ja suklaatäytteisen. Tavallisen täytin juustolla ja makkaralla. Veriappelsiinimehu oli liian makea ja esanssinen. Sitä pitää muistaa vältellä loppuviikko. Suklaacroissant oli aamiaisen paras osa. Aamiaisen jälkeen palasimme huoneeseen suunnittelemaan päivän reittiä. Olimme aikeissa tutustua kaupungin paikallisiin nähtävyyksiin jalkaisin. Lähetimme myös tekstiviestit kotiväelle, jotta tietäisivät meidän olevan yhä hengissä ja hyvissä voimissa. Yritin viritellä kameran pidikettä vyöhön, mutta uusi vyö osoittautui liian löysäksi. Jouduin ryhtymään kekseliääksi ja tein kynsileikkurin pullonavaajalla vyöhön uuden reiän, jotta sain vyötä kireämmälle. Homma otti koville ja harmitti muutenkin ruveta rikkomaan tuliterää vyötä sillä tavalla. Mutta ei painavaa järkkäriä pysty kuumassa roikuttamaan kaulaa hiertämässä. Pakko se oli saada lanteille.
Aamiaisherkkuja.
Aloitimme kävelemällä hotellin läheistä Via Genovaa kohti rantaa. Kävimme etsimässä tulevien retkiemme pickup-paikan Via Carduccin risteyksessä. Sen jälkeen poikkesimme alas puupintaiselle rantabulevardille. Sitä ei kylläkään olisi rantabulevardiksi tunnistanut, ellei olisi paremmin tiennyt, koska sieltä ei näkynyt vilaustakaan rantaa eikä merta. Ranta oli viimeistä millimetriä myöten rakennettu täyteen banjeja (bagni = kylpy).
Rantabulevardi.
Bagni täällä on sellainen överiksi vedetty maksullinen ranta-palvelualue. Esim. Sisiliassakin rannat olivat kyllä yrittäjien valtaamia, mutta siellä sentään palveluihin kuului lähinnä lepolasset, varjot, pukukopit, suihku ja rantabaari. Riminin rannikon bagnit pitivät sisällään isoja rakennuksia, jotka peittivät taakseen varsinaiset maisemat. Kadun puolelle niistä näkyi, että palveluun kuului lentiskenttiä, pingispöytiä, petankki-ratoja, uima-altaita, liukumäkiä jne. Musiikki raikasi kaikilla aivan liian kovaa sellaisen ihmisen makuun, joka haluaisi vain kuunnella aaltojen hajamielistä törmäilyä rantahietikolle.

Rantaraitti oli läkähdyttävä. Aurinko paistoi siihen suoraan eikä missään ollut varjoa, mihin paeta vilvoittelemaan. Luonnollisestikin lähdin liikkeelle farkuissa ja tummassa paidassa, koska kevyemmissä vaatteissa on niin kiusallista esiintyä julkisilla paikoilla. Ensin pitää läkähtyä niin pahasti, että keventäminen on ainoa vaihtoehto.

Meidän hotellilla olisi ollut jonkinlainen alennussopimus läheisen bagnin kanssa, mutta koska meitä ei palvelut kiinnosta, emme välittäneet hyödyntää tarjoustakaan. Aurinkomatkojen kohdekartan mukaan melko lähellä olisi pitänyt olla myös julkinen uimaranta, mutta sellaista ei ollut. Ensimmäisen julkisen rannan löysimme noin kilometrin kävelyn jälkeen Piazzale Primo Maggion luota (hotelli Kursaalin takaa). Rannalle päin ei ollut mitään kylttejä tai muitakaan merkkejä rannasta, mutta kun tiesimme, että niillä main piti sellainen olla, niin löysimmekin etsimämme. Rannalle johti vain kapoisa lyhyt kadunpätkä. Itse ranta oli kuitenkin kohtuullisen iso alue. Poikkesimme vesirajaan tarkastamaan tilanteen.
Tästä pääsee julkiselle uimarannalle.
Julkinen ranta.
Rannat olivat lähes kauttaaltaan aallonmurtajien suojaamia. Vesi ei ollut ihanaa kirkasta tai turkoosia, vaan sameaa ja väsynyttä. Rannalla velloi rusehtava lihameri. Näky oli kaukana paratiisimaisesta, mutta omalla tavalla ehdottomasti näkemisen arvoinen. Emme voineet kuin ihmetellä ihmisten määrää. Aloimme myös vähitellen huomata, että tässä kyseisessä kylässä ei ollut juuri ulkomaalaisia. Kaikki turistit tuntuivat olevan italialaisia ihan riippumatta siitä minne menimme. Tietyllä tavalla sekin oli mukavan autenttista (jos tällaisen turistihelvetin yhteydessä voi puhua autenttisesta) verrattuna siihen, että monessa paikassa pyörii vain pohjoismaalaiset, britit ja venäläiset, eikä paikallisia ihmisiä tai tapoja näe lainkaan.
Lihameri.
Palasimme Piazza Maggiolle, jonka keskellä oli Cattolican symboli Fontana delle Sirene (Giuseppe Casalini, 1928). Oikein viehättävä fontana se olikin. Tykästyin siihen välittömästi. Istuskelimmekin hetken piazzan laidan penkeillä katselemassa torimaisemaa. Italialaiset ovat olleet siitä fiksuja, että penkkejä löytyi kaikkialta kaupungista. Jalkojaan lepuuttamaan pääsi helposti milloin vain. Piazzan toisella laidalla oli vähän isompi suihkulähdekokonaisuus, Fontana Danzante. Valikoimme aikamme piazzan laidan kahviloiden välillä, mutta lopulta istahdimme Caffe Romaan cappuccinoille á 2,50 € ja vedelle 0,75 l á 2 €. Tarjoilijana/sisäänheittäjänä oli ystävällinen ja nätti tyttö. Cappuccinot maistuivat makoisilta ja virkistivät sopivasti. Vesi vilvoitti läkähtyneen turistin kurkkua. Tarkkailimme muita asiakkaita ja heidän toimintansa perusteella lähetin seuramiehen maksamaan laskua baarin sisätiloihin.
Fontana Danzante.
Fontana delle Sirene.
Sirena.
Cappuccino.
Jatkoimme matkaa piazzan kulmasta lievään ylämäkeen Via Boviota ja Via Mancini C-katuja pitkin. Poikkesimme kohdalle osuneeseen turisti-infoon, jonka sisäseiniä oli koristeltu kivoilla retro-matkailujulisteilla. Vilkaisimme esitteitä ja poimin mukaani mm. San Marinon kartan. Turisti-infon vieressä oli kauppahalli, missä teimme pienen kierroksen. Yläkerta oli lähes tyhjillään. Siellä täällä törmättiin pieniin kolmipyöräisiin mopo-lava-autoihin, jotka toivat mieleen Don Matteon. Tuli ihan ikävä tv-sarjaa. Olen siitä kamala ihminen, että en juuri koskaan ikävöi läheisiä ihmisiä, mutta tv-sarjojen hahmoja sen sijaan kyllä. Tällä matkalla vaivasi jatkuvasti aivan valtava Don Matteo-joukkion ikävä.
Via Bovio.
Brandina The Orignialin värikäs auto.
Turistipalatsi.
Vintage-julisteita.
Cattolica.
Kauppahallin julkisivua.
Kauppahallissa.
Vihanneskauppa.
Hedelmäkauppa.
Piaggio Ape.
Piazza Rooseveltillä istuttiin taas hetki ihailemassa kaupungintaloa ja vesiallasta. Altaan vesisuihkut olivat pois päältä, mutta jokin noissa vesijutuissa on, että niitä katselee mielikseen sekä suihkun kanssa että ilman. Liekö ollut siestan aika, koska missään ei liikkunut juuri yhtään ihmisiä. Yksinäinen kaskas surisi puussa päämme yläpuolella.
Kaupingintalo Piazza Rooseveltin laidalla.
Viihtyisät penkit varjossa.
Piazza Roosevelt.
Poistuimme Via XXIV Maggiota (cattolicalaiset ovat jotenkin pakkomielteisiä toukokuusta) pitkin ja käännyimme vähitellen "kotia" kohti Via Carlo Cattaneolle, joka jossain vaiheessa muuttui Via Giovanni Pascoliksi. Tämä oli kaupungin historiallista aluetta, eräänlaista vanhaa kaupunkia. Löysimme Cattolican vanhimman kirkon, Chiesa di Sant'Apollinare, mutta siellä oli "messu" menossa, joten emme voineet tutustua sisätiloihin.
Cattolican katuja.
Chiesa di Sant'Apollinare.
Rocca Malatestiana, Malatesta-suvun "linna" vuodelta 1490, jäi meiltä näkemättä, vaikka tiesimmekin sen olevan ihan jossain lähellä. Myöhemmin selvisi, että se oli jopa liian lähellä. Seisoimme linnan pihaa ympäröivän aidan/muurin vieressä katselemassa löytämäämme kirkkoa. Linna jää kadulta katsottuna aika hyvin muurin suojiin ja ylhäältä puiden varjoihin. Linna on yksityisomistuksessa, joten ei siinä ollut paljon nähtävääkään.

Jatkoimme kohti hotellia Via Fiumea ja lopuksi Via Dantea pitkin. Via Dante oli kaupungin pää-ostoskatu. Sen varrelta olimme myös edellisenä iltana löytäneet vesikauppiaan. Kadun varrella oli enimmäkseen ravintoloita, kahviloita ja turistikauppoja, mutta joukkoon mahtui pari pientä markettiakin. Ostimme eräästä sellaisesta mukaamme jääkylmät sitruunalimut. Nousimme kohti hotellia Via Veneziaa pitkin ja kävelimme Via del Preteä vielä yhden korttelin verran hotellillemme.
Katunäkymä.
Hotel Senior.
Hotellilla pidimme vähän siestaa, nautimme ostamamme juomat ja vähän sipsejä, aloitimme muistiinpanojen kirjoittelun ja jäähdyttelimme ilmastoinnin puhalluksessa. Tutkimme myös alustavasti San Marinon karttaa ja luimme myös mitä opaskirjalla oli siitä sanottavana. Siivooja oli käynyt poissa ollessamme. Päivänvalossa huonekaan ei näyttänyt enää ihan niin kauhealta kuin illan pimeydessä sähkölampun luomassa puolihämärässä.

Siestan jälkeen kävelimme löytämällemme ilmaisrannalle uimaan. Mittasimme veden lämpötilaksi 30 astetta. Ilma oli vähän pilvistynyt. Vaikka vesi olikin sameaa, niin rannalla oli hyvä hiekkapohja, jota pitkin oli mukava kulkea syvemmälle. Rantavahti ajeli ympäriinsä hätistämässä ihmisiä pois aallonmurtajien väliseltä aukolta, ettei kukaan vaan karkaisi avomerelle. Palasimme hotellille suihkun ja tukanpesuun. Lepäilimme myös hieman ennen kuin lähdimme illalliselle.

Syömään menimme Via Genova-kadun Ristorante da Charlieen. Halusimme päästä helpolla, joten valitsimme listalta pitsat. Otin pizza funghi e crudon, jossa oli yllättävän paljon, paljon prosciuttoa, tuoreita sieniä ja hyvä maku. Liha oli vähän liian suolainen, mutta muuten se oli kelpo lätty hintaan a´á 7,50 €. Juomaksi otin valkkaria á 3 €, seuramiehen litran olut maksoi 9 €. Talo tarjosi jälkkäriksi limoncelloa ja pienet nokareet jotain leivosta, jossa oli taikinan päällä hillopinta. Leivokset olivat herkulliset, mutta limoncellon ystävä en ole. Limoncellossa on jotenkin esanssinen maku, vaikka sen kai ei pitäisi olla missään tekemisissä esanssien kanssa. Tai sitten en vaan koskaan ole saanut oikein hyvää limoncelloa.
Ristorante da Charlie.
Pizza funghi e crudo.
Valkkaria.
Seuralaisen pitsa.
Jälkkäri.
Maisema ravintolassa ei ollut häävi. Ravintolaa vastapäätä oli kaksikerroksinen omakotitalo, jonka asukkaiden puuhastelua oli kuitenkin kohtuullisen kiinnostavaa katsella. Portissa roikkuva kyltti varoitti koirasta kuvalla ja isännästä pyssyn kuvalla. Ihmisiä pyöri pihalla ja talossa ympäriinsä kauheasti. Joukossa hiipparoi myös pari kissaa ja söpö leppoisan oloinen koira.

Poikkesimme illallisen jälkeen käymään vähän isommassa marketissa, jonka olimme löytäneet aiemmin Via Carduccin ja Via Firenzen risteyksestä (Conad City). Ostimme hotellin varalle vähän juotavaa ja sipsejä. Kävimme viemässä ne huoneeseen ja lähdimme vielä ulos italialaiseen tapaan passeggiatalle eli iltakävelylle. Via Dantella oli aivan järkyttävät määrät ihmisiä. Jokin potkupallokisa oli päättynyt ilmeisesti Ranskan voittoon, mikä tuntui ilahduttavan ainakin paikallisia turisteja. Eräässäkin ravintolassa huomattiin, kun ihmettelimme yhden syöjän kukkopäähinettä, ja kaveri intoutui näyttämään meille nyrkkiä. Se tosin oli sellainen riemukas voitonnyrkki eikä lainkaan pahantahtoinen. Tuli näytettyä nyrkkiä takaisin, ettemme turhaan olisi ilonpilaajia. Olimmehan kuitenkin jääneet kiinni salakatselusta, niin se oli vähintä mitä voimme tehdä.

Etenimme mateluvauhtia kohti Piazza Maggiota kohti. Joku pöljä yritti siinä tungoksessa ajaa perhepyörälläkin, mutta tulivat nopeasti järkiinsä ja pyrkivät pois ihmismassojen keskeltä. Se vaan ei ollut erityisen helppoa, kun mihinkään suuntaan ei mahtunut liikkumaan kunnolla edes ilman pyörähärveliä.

Opaskirja (Riminin rannikko - Anja Kinnunen) mukaan Piazza Maggion Fontana Danzante-suihkulähteessä olisi illalla tarjolla vesisuihkujen värikästä tanssia musiikin tahdissa. Lähteet suihkuttelivat tasaisesti ja ihan tavanomaisesti valaistuna, ja sammuivat 22.30. Kirja ei tietysti ollut ihan tuore, joten valot ja tanssahtelut ovat saattaneet vaihtaa aikaa, loppua kokonaan tai kestää vain niin vähän aikaa, että emme ehtineet nähdä mitään, jos emme sittenkään olleet paikalla minuutilleen klo 21.30.
Fontana Danzante.
Fontana Danzante.
Istahdimme taas hetkeksi piazzan laidan penkeille. Cohenin Hallelujah soi, kuten aina matkoillamme. Joku mummeli kysyi minulta oliko penkin viereinen paikka "libero" ja osasin tällaisena kielinerona vastata "sì". Kotimatkan teimme puista rantabulevardia pitkin. Siellä oli aavistuksen vähemmän ruuhkaa kuin Via Dantella. Haimme kaupasta vielä pienen vesipullon, koska jano oli pitsan jälkeen aivan valtava. Hotellilla jaksoimme vaivoin kirjoitella päivän loput tapahtumat muistiin, olihan jo yö. Vessan ikkuna oli meillä auki, ja sieltä kaikui jälleen Hallelujah haikeasti jostain kaukaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Tietoja minusta

Lukijat