Sisilia #4 Museo e Parco Archeologico

Sisilia #4 Museo e Parco Archeologico

17.7.2013

Jostain syystä tällä saarella nukkuu kuin tukki, vaikka sänky on kova ja peittona on vain lakana. Uniakin tulvii mieleen kauheasti. Yleensä näen paljon unia vain stressaantuneena, mutta miten ihmeessä nyt lomallakin? Painajaisiahan ne eivät toki ole, joten enemmän nukkumisesta ja unista on iloa kuin haittaa.

Aamiaisella pyydystimme jälleen oppaan käsiimme. Kyselimme Cataniaan matkustamisesta, millä sanoin saarella on tarkoitus skoolata, ja olisiko näin henkilökohtaisesta aamiaispalvelusta syytä jättää tippiä myös aamiaistiimille lähtöpäivänä. Cataniasta saimme samat perustiedot kuin aiemmin olimme bussin kyydissä saaneet, vaikka olisimme oikeasti kaivanneet vähän rautalankaisempaa infoa. Juomasanoiksi opas mainitsi salute:n ja chin chin:in. Taisimme chin chiniin tykästyä eniten, kun oltiin sitä jo muutenkin käytelty, joskin välistä suomalaisittain lausuen "khin khin". Aamiaistippiä opas piti ihan mukavana ideana, joskaan ei aivan pakollisena. Testasimme myös henkilökuntaa pyytämällä vaihteeksi cappucinot, mutta ne olivat melko laihat, joten ne jäivät kertakokeiluksi.

Tämän päivän olimme päättäneet viettää omaan kylään tutustuen. Pienen kylän suurin nähtävyys oli arkeologinen alue Museo e Parco Archeologico, jonne pääsimme vierailemaan hintaan 2 € / hlö. Melko edulliselta tuntui hinta. Opaskirjan kohteen esittelyssä luvattiin, että meille tarjotaan näkymiä 1960-luvun kaivauksista, löytöjä 500- ja 400-luvulta ekr, jäänteitä kaupungin muurista ja Afroditen temppelistä. Museon päärakennuksen alakerrassa oli säilössä neoliittisen kauden löydöt, yläkerrassa taas kreikkalais-bysanttisen aikakauden löytöjä.

Muinaisia dippikippoja.

Parco

Alakerrassa pyöriessämme kuvailin muutamia esineitä. Emme huomanneet missään kieltokylttiä, mutta heti kun lähestyimme ylös vieviä portaita, riehaantui lauma henkilökuntaa huomauttamaan kamerakiellosta varsin kiukkuisesti. Miksi asioiden kieltäminen pitää aina tehdä vihaisesti eikä esim. kohteliaasti tai peräti pahoitellen? Laitoimme kuitenkin nimemme vieraskirjaan ja paketoimme vasta sitten kameramme piiloon.

Raunion rauniot.

Parco

Vedenalaisten löydösten talo oli lukittuna. Kurkistelimme hieman ikkunoista, mutta ei se onneksi näyttänyt liian mielenkiintoiselta, että olisimme kokeneet itsemme huijatuiksi tai vedätetyiksi. Kävelimme ulkona paahteessa matkan, joka tuntui kilometritolkulta, hieman tolkuttomaltakin. Vettä olisi tietysti järkevien ihmisten pitänyt ottaa mukaan, mutta meiltä se oli unohtunut. Kaikkialla alueella oli raunioita taloista ja muureista. Tuoreitakin kaivauksia oli. Näimme, kun pari ukkoa kaivoi esiin jotain maan uumenista ja tutkailivat löydöksiään. Henkilökuntaa pyöri alueella lujasti, mutta muita vierailijoita emme juurikaan nähneet.

Raunioita.

Raunioita.

Harhaillimme aikamme kierreltyämme jonnekin viljelysalueen näköiselle osuudelle. Tällöin peräämme lyöttäytyi todella hieno musta mersu. Tyypit ajelivat hissukseen perässämme ja ryhtyivät pian huhuilemaan meille. Lopulta uskoimme, että kyllä ne meille taitavat huutaa ja huitoa, joten palasimme viittilöintejä seuraten takaisin tulosuuntaan. Olimmeko juuri löytämässä mafian huumeviljelmät, vai olimmeko vain eksymässä? Emme koskaan saa tietää...

Sitruuna.

Etelän hetelmä.

Helteen uuvuttamina raahauduimme ensimmäiseen vastaantulevaan rantakahvilaan (Capo Schisó Bar) vedelle ja cafe freddoille. Olimme ottaneet jääkaapista vesipullon ja menneet tiskille. Kaveri löi meitä vilkaisemattakaan tiskiin kuitin vedestä, vaikka meillä oli vielä tarkoitus tilata ne kahveetkin. Ei erityisen tasokasta asiakaspalvelua. Otukseni yritti sitten huudella kaverille vielä, että haluaisimme parit freddot. Kaverihan ei sitä ymmärtänyt, mutta tällä kertaa ymmärrän hiukan kaveriakin, jos kerta kun freddo tarkoittaa vain jotain kylmää. Täydensin väliin, että cafe freddot, ja päästiin asiassa eteenpäin.

Cafe freddo.

Kahvi tarjottiin korkeassa snapsilasin näköisessä. Päällä ei ollut vaahtoja eikä kahvi ollut muutenkaan yhtä hyvää kuin Taorminassa nautitut. Hieman virkistyneinä jatkoimme matkaa ostamaan postikortteja ja merkkejä. Korttikaupan tyttö ja vanhempi nainen sekoilivat korttien ja merkkien yhteenlaskuissa oikein urakalla, ja näyttivät pari kertaa vahingossa nollattua laskinta. Sen jälkeen laskeminen jatkui. Kumpikin taisi laskea hinnan viisi kertaa eli kaikkinensa hinta oli tarkistettu kymmenen kertaa, kun sen lopulta maksoimme. Naiset päätyivät summaan 15,05 €, joka oli kyllä ihan oikein, kun itse laskimme myöhemmin hotellilla sen. Emme tosin tehneet yhdeksää tarkistuslaskentaa, mutta meillä olikin enemmän luottamusta omiin laskennallisiin kykyihimme. Poikkesimme kylän kirkossa, jonka ilmoitustaululla oleva juliste selvensi hiukan edellisen päivän ilotulitteita. Jokin tapahtuma siis oli ollut kyseessä, eikä esim. omituisenpuoleiset iltahäät.

Kirkon tapahtumakalenteri.

Huomasimme huoneeseen palattuamme siivoojan hoksineen viedä roskiskassimme, joka oli insinöörillisellä tekniikalla kiedottu kaapin ovenkahvaan. Ainoa roskishan meillä oli toiletin puolella, ja sinne laukkaaminen tuntui epäkäytännölliseltä, joten perustimme oman roskiksen. Lounaaksi söimme sipsejä ja jääteetä parvekkeella. Kirjoittelimme kortteja. Vietimme siestaa. Kävimme uimassa, ottamassa vähän aurinkoa rannalla. Muutama kuvakin tuli rannalla otettua, kun kerrankin oli kamera mukana. Meduusoja ei näkynyt vieläkään. Teimme myös nerokkaan keksinnön jalkojen puhdistamisen saralla. Poimimme rannan runsaiden roskien joukosta pullon, johon otimme merestä vettä, millä oli helppo huuhdella hiekat jaloista, kun olimme siirtymässä hiekalta jalkakäytävälle. Hyvin näppärää. Ongelmana oli tietysti aina se, että emme muistaneet ottaa omaa pulloa, mutta näin roskaiselta rannalta sellainen löytyi jatkossakin aina helposti.

Maitovalas.

Rantavesi.

Uinnin jälkeen otimme suihkut. Jatkoimme sipsien syömistä ja naukkailimme aperitiivit. Yritimme päästä drinksuille vakioreittimme varrella olevaan sinisten porttien baariin, joka olikin taas täynnä. Terassilla tosin oli vain kaksi pöytää, joten melko helpostihan ne täyttyvät, jo terassin oman hotellin asukkaista. Pieniä baareja tuntuu kuitenkin olevan tarjolla hyvin, joten janoisiksi emme joutuneet jäämään. Sen sijaan kunnon marketteja oli vain kaksi ja turistikrääsäkauppojakin ihmeen vähän.

Koin myös sosiaalisesti huolestuttavan tilanteen, kun kävellessämme kadulla pari nuorehkoa naisihmistä kääntyi katsomaan perääni. Näin ainakin väitti Otukseni. Sellaiset tilanteet ovat aina häiritseviä, koska en voi tietää katselivatko kauhuissaan, koska olin niin lihava ja lihavuudesta huolimatta olin äkenyt itseni kuumiin farkkuihin, koska kuljin rumissa lenkkareissa enkä söpöissä sandaaleissa vai viattomammin, koska olin jonkin sortin pohjoismaalainen tai turisti? Siitä se ei kuitenkaan johdu koskaan, että olisin näyttänyt tyylikkäältä, joten jotain pahaahan sen on täytynyt olla, kun päät kääntyvät, myös silloin kun mitään supinaa, hihittelyä tai sormella osoittelua ei seuraa. Ehkä he vain varautuivatkin katsomaan Otukseni perää kääntämällä päänsä hieman etuajassa.

Saimme kortit postiin. Postilaatikko näytti erittäin epäilyttävältä, vaikka se oli postikonttorin seinässä. Laatikko oli täysin kulahtanut ja kärsinyt ilkivallasta, eikä siinä ollut mitään tyhjennystietoja tai vastaavia, mitä laatikoiden kyljissä normaalisti on. Sinne jäivätä kortit, ja kumma kyllä ne myös saapuivat perille ihan nätisti. Jouduin myös ostamaan Kummisetä-kynän, koska kotoa tuomastani yksilöstä loppui muste. Jos myyjä kuvitteli minun olevan fani, niin erehtyi, koska en ollut reissun aikaan nähnyt ainuttakaan Kummisetää. Mutta pitihän sitä jollain välineellä kirjoittaa matkapäiväkirjaa ja Kummisetä oli manuaalitulostin edullisimmasta päästä.

Päätimme testata Lido de Naxosin terassin, kun siniset portit olivat tuottaneet pettymyksen. Paikka oli melkoinen kaaos. Kaikkialla oli roskaa, pöydät olivat täynnä edellisten ihmisten asioita ja jätteitä. Tarjoilijat juoksivat ympäriinsä tuomassa uutta tavaraa ihmisille, mutta likaisten astioiden siivoaminen tai oikeastaan kaikki siivoaminen, näytti olevan mahdotonta. Pari lasta ehti kiertää luonamme kerjäämässä sillä välin, kun odottelimme tarjoilijatarta. Saimme lopulta tilattua mojitot. Tarjoilija näppäili tilauksen jonkin sortin kaukosäätimeen ja jatkoi pörräämistä. Mojitojen saaminen ei kestänyt kuitenkaan mitenkään harmillisen kauan. Juomat olivat melko happamat, mintun kanssa oli pihistelty, mutta eivät ne huonoimmastakaan päästä olleet.

Mojitot.

Drinksujen jälkeen istuskelimme hetken marketin edessä katselemassa liikennettä. Fiat-merkkisiä autoja oli rutkasti ja muutenkin useimmat autot näyttivät ikivanhoilta. Jo siinä lyhyellä kadunpätkällä tapahtui kaikkea jännittävää, kuten tuplapysäköintejä ja täydellisiä kaistan tukkimisia. Bussikuski soitteli raivokkaasti torvea, kun yhden pysäköineen torven takia oli koko katu jumissa. Rannalta lensi pallokin liikenteen sekaan. Vähältä piti, ettei eräs auto saanut siltä turpiinsa.

Rantakatu.

Olisipa meilläkin söpöt mini-parkkikiekot.

Vela-niminen ravinteli oli houkutellut meitä jo aiemmilla kävelyillämme ulkonäkönsä ja tunnelmansa puolesta, mutta emme uskaltaneetkaan mennä siihen vielä nyt, koska ravintola oli täysin tyhjä. Sisäänheittäjät täällä olivat myös hyvin maltillisia, yleensä vain tervehtivät ohimennen. Valitsimme naapuriravintolan, Villa Pamarin, jossa oli sopivasti hyörinää. Palvelu oli hidasta, pitsojen valmistaminen kesti pienen ikuisuuden, alkudrinkit ja naposteltavat olivat olleet kauan tiessään, kun ruoka saapui pöytään.

Pizza Etna.

Valintani oli Pizza Etna, jossa oli tomaattia, mozzarellaa, prosciuttoa, parmesania ja rucolaa. Pitsa oli todellaki kaiken odotuksen arvoinen eli ehdottoman taivaallinen. Pohjassa valitettavasti taisi olla kananmunaa, kun huulet turposivat ja kurkkua kutitti. Allergiset oireet olivat kuitenkin pieni riesa siihen nähden miten hyvää pitsa oli! Söisin saman milloin tahansa uudelleen. Kun oireet eivät ole hengenvaaralliset, niin hätää ei ollut, vaikka olo tietysti oli kiusallinen, kunnes tilanne meni vähitellen ohi.

Päivän note to self: lisää matkatavara-exceliin vesilämpömittari ja aquapacit