Sisilia #6 Castelmola

Sisilia #6 Castelmola

19.7.2013

Aikainen herääminen onnistui jo tottumuksesta, herätys oli taas klo 7.30. Tavoitteena oli tällä kertaa ehtiä klo 9.15 bussiin kohti Taorminaa. Lopullisena tavoitteena ei kuitenkaan ollut Taormina vaan tarkoitus oli jatkaa matkaa jalkaisin vuoren huipulle Castelmolan kylään. Taormina sijaitsee korkeudessa 230 m merenpinnasta. Castelmola taas 529 m korkeudessa. Nousua kertyi siis n. 299 m, muutaman metrin heitolla tietysti, kun kummassakin kylässä oli ihan riittämiin mäkiä ja siis paikallisiakin korkeuseroja. Castelmolaankin olisi toki päässyt bussilla, mutta ensimmäisen Samarian vaelluksen (Kreetalla) jälkeen olemme aina halunneet järjestää itsellemme kunnon kävelyretken matkakohteessa.

Nosta jalkaa jne.

Päästyämme Taorminaan kipusimme ensin Messinan portin kupeeseen kylän pääväylän alkuun. Emme kuitenkaan kurvanneet portin läpi kylään vaan suuntasimme portista oikealle, mistä löysimme Castelmolaan johtavan portaikon. Vaikka oli aamu, oli jo hirvittävän kuuma. Olimme läkähtyneitä jo ennen portaiden löytämistä. Kun lähdimme kipuamaan, tuntui siltä, että oli pakko pysähtyä n. 15 portaan välein lepäämään ja juomaan vettä. Aurinko paahtoi suoraan päin ja korkeiden pensaiden tarjoamia varjoja oli hyvin harvoin. Se tietysti lisäsi läkähdystä entisestään, kun tauot piti pitää paahteessa.

Maisema jostain Taorminan ja Castelmolan välimaastosta.

Kinttupolku.

Castelmola häämöttää jo kallion päällä.

Kiivetessä tuntui kuitenkin siltä, että olimme ihanan kaukana kotoa. Portaat olivat kasvaneet lähes umpeen heinää ja ohdakkeita. Liskoja vilisti joka portaalla ja golf-pallon kokoisia kimalaisia pörräsi ympärillä. Maisemat olivat upeat jo lähtiessä, koska onhan Taorminakin jo melko korkealla, mutta paranivat entisestään, kun matka eteni ja korkeus kasvoi. Melkein maalissa näimme käärmeenkin parin metrin päästä. Se tosin livahti meitä karkuun niin vikkelästi, ettemme oikein ehtineet edes säikähtää. Minä olin kyllä niin läkähtynyt, etten olisi muutenkaan jaksanut mokomaa ötökkää enää säikkyä. Kohtasimme ainoastaan muutaman vastaantulijan eli alamäkeen kävelijän. Jostain syystä emme nähneet ketään muita kiipeämässä ylöspäin. Edes innokkaita kuntoilijoita ei juossut ohi. Kiipeämiseen kului meiltä noin tunti, kun opaskirjan mukaan sen olisi pitänyt onnistua 50 minuutissa. Ei haittaa.

Tuota siksakkia pitkin kiivettiin.

Kyllä katto nyt pysyy paikallaan vaikka myrskyssä.

Polku toi meidät Piazza Sant’Antonio:lle, joka on myös Castelmolaan ajavan bussin kääntöpaikka. Piazzaa reunustivat turisti-info ja Cafe San Giorgio, joka on oppaan mukaan jonkin sortin julkkiskahvila, jossa on kuuluisuuksien nimikirjoituksia ovenpielessä. Olisimme muuten menneet matkimaan julkimoita, mutta kahvilan vieressä harrastettiin äänekstä kivien halkomista, joten lähdimme tutkimaan kylää. Oppaasta saimme myös tietää olevamme taas Churchillin jalanjäljillä, kuten Madeirallakin olimme olleet.

Piazza Sant’Antonio

Castelmolan Castello.

Varsinainen Castello, josta kylä on nimensä saanut, oli suljettu remontin takia. Kiertelimme kapeita katuja ja ihastelimme maalauksellisia pieniä taloja. Castelmola on ehkä kauneimpia paikkoja missä olen koskaan käynyt. Cappucinot päädyimme nauttimaan minikahvila Le Mimoseen, jossa juoman valmistus kesti kauan ja henkilökunta riiteli äänekkäästi sisätiloissa. Kahvi oli kuitenkin varsin maukas ja tippiä jäi euro. Tarjoilijatar oikein kätteli meidät riemastuneen oloisena, kun olimme poistumassa. Vähän jäi kyllä epäilyttämään, josko kyse oli vain sarkasmista, jos vaikka tippi olikin liian pieni.Olisi sen nyt prosenteissa kuitenkin pitänyt olla minimivaatimukset täyttävä.

Maalaukselliset talot ja kujat.

Kisse.

Kujia riitti.

Ei mikään laajakaista.

Le Mimosen cappucino.

Maisema Le Mimosen terassilta.

Kylästä löytyi luonnollisestikin tuomiokirkko, Il Duomo / Chiesa di Madre, joka on omistettu San Nicola di Bari:lle. Kävimme tutustumassa sisätiloihin ja ihastelimme tyylikkäitä valkoisiin pukeutuneita italialaisia, jotka olivat siellä samaan aikaan meidän kanssa. Kun olimme aikamme kierrelleet kylää, ostimme pullot vettä ja lähdimme etsimään paluureittiä Taorminaan. Kartta kylästä oli melkko summanmutikkainen, mutta lopulta löysimme Mimosen kahvilan takaa toisen portaikon, joka pitkin sitten palasimme Taorminaan.

Tuomiokirkko.

Ah, aina niin tyylikkäitä italialaisia.

Sympaattinen istutus ja ruukku.

Etna horisontissa.

Aika on pysähtynyt täsäs kylässä.

"Ota nyt sitten se kuva, mutta äkkiä, ja en varmasti katso kameraan!"

Alamäkeä pitkin takaisin Taorminaan.

Poikkitieteellinen kyltti.

Paluumatkan maisemaa.

Tällä tyypillä oli jalat.

Polku vie.

Eksyimme luonnollisestikin kartalle merkityltä reitiltä (kartan vika!), mutta tulimme silti lähes suorinta tietä Catanian portille. Näkemättä jäi kuitenkin matkan varrelta jokin pyhäkkö, ja paluu kylään olisi pitänyt tapahtua keskivaiheilta kylää eikä portilta. Olimme kuitenkin hiukan nälkiintyneet seikkailustamme, joten ryhdyimme etsimään lounaspaikkaa. Valitsimme sopivan varjoisan puolen ravintolan, joka oli nimennyt itsensä kykloopiksi, Il Ciclope. Lounaaksi nautin spagetin parsakaalilla ja juomaksi tilasin spremuda d'aranciaa, vastapuristettua appelsiinimehua. Ruoka oli oikein hyvää ja pääsimme helpottamaan oloamme myös wc-vierailulla.

Spremuda d'arancia.

Käytin tilaisuutta hyväkseni ja tein myös pieniä ostoksia Taorminasta, josta löytyi parempi valikoima kauppoja kuin kotikylästämme. Ostin mm. koristelaatan sitruunan kuvalla, sormustimen ja pelikortit, oikein perusturistituliaisia itselleni. Teimme myös uuden etsintäkierroksen Naumachien suhteen. Sitä oli kovasti kaikissa opaskirjoissa kehuttu, mutta emme löytäneet sitä ensimmäisellä Taorminan vierailulla.

Naumachie siis on pääkadun suuntainen koristeellinen muuri ja puutarhapolku, jonne piti livahtaa sivukujalta. Pituutta muurilla on 122 metriä ja korkeutta 5 metriä. Muuri on rakennettu roomalaisten aikaan joskus 100-luvulla ilmeisesti muistomerkiksi meritaisteluista, nimi kuulemma viittaa siihen. Mahdollisesti sitä on myös käytetty veden säilytykseen. Opaskirjan mukaan aluetta oli käytetty myös jonkinlaisena urheilijoiden harjoittelupaikkana.

Naumachie.

Olin jostain lukenut, että kyseinen paikka olisi ollut omistettu nymfeille, mutta syystä tai toisesta en kuollaksenikaan löytänyt kyseistä mainintaa enää uudestaan mistään mukana olleista opaskirjoista. Tietenkin nymfit ovat sellainen juttu, mikä herättää paljon enemmän mielenkiintoa kuin jokin muinainen kuntosali, joten heti se oli jäänyt mieltä kiehtomaan. No, jälkeenpäinkään en löytänyt mitään googlettelemalla ennen kuin keksin kirjoittaa hakusanani italiaksi. Käytännössä siis niin, että muutin hakusanat Naumachie Taormina -> Naumachie di Taormina.

Naumachie.

Italiankielisen nettisivun kuvauksesta poimin sanan ninfeo, joka seuraavaksi kääntyi englanniksi nymphaeum ja wikipedian linkeistä löytyi suomessa käytetty vastine nymfaion. Enpä ollut sellaisestakaan koskaan ennen kuullut. Googlen kuvahaulla ninfeo tosiaan esittää sivutolkulla kuvia vastaavista rakennelmista, joissa on syvennyksiä. Naumachiesta tietysti puuttuvat patsaat, mutta ehkä niitäkin on siellä joskus ollut. En tiedä opinko tässä mitään kiinnostavaa nymfeistä, mutta uuden arkkitehtuurisen käsitteen oppiminen ja itse jäljitysprosessi oli hauska.

Ennen paluuta bussille haimme vielä yhdet vedet matkaevääksi. Pääsimme onneksemme istumaan, olivathan jalat olleet jo riittävän kovilla koko päivän. Palattuamme painelimme heti uimaan. Kauhistelimme ihmisten brutaaliutta, kun näimme naisen parturoivan miehensä selkää partakoneella. Eikö tuollaiset intiimit touhut pitäisi hoitaa kotosalla? Uinnin jälkeen toistimme taas rutiinisuihkut. Keräsimme voimia syömällä hiukan sipsejä ja juomalla vettä. Lähdimme virkistyneinä taas liikenteeseen. Tällä kertaa meillä oli tuuria, kun sinisen aidan terassi oli tyhjillään. Istahdimme pöytään ja Otukseni kävi hakemassa meille juomat hotellin baarista. Jonkinmoisen odottelun jälkeen eteeni kannettiin aivan loistava mojito. Hyvää kannatti odottaa. Vähän ajan kuluttua viereiseen pöytään istui keski-ikäisehkö nainen ja nuorehko mies. Arvuuttelimme oliko siinä äiti ja poika vaiko puuma ja saalis. Jotain skandinaavista kieltä puhelivat, mutta sen verran hiljaa, ettemme saaneet mitään heistä irti. Nyt kun jälkeenpäin katselen kuvaa meistä itsestämme, niin kyllä siinäkin kuvassa näyttää olevan äiti ja poika, mutta jääköön se kuva näyttämättä maailmalle :D

Sinisen aidan terassi tyhjillään.

Mojito ja sen kaveri.

Illan ravintola oli Ristorante da Pippo Lupo di Mare. En kylläkään syönyt mitään merellistä vaan alkupalaksi bruschettaa ja pääruuaksi sienirisottoa. Tarjoilija kehui ylitsevuotavasti ruokavalintaa. Vähän hassu tapa kehua asiakasta siitä, että valitsee jotain listalta, mutta kyllä sitä lomalla kestää omituisuuksiakin. Ruoka oli taas erittäin onnistunut ja ihan oli ähky sitä lopetellessa. Ruokajuomana oli neljänneslitra valkoviiniä della casa. Pääsimme näkemään itse Pippon livenä, kun naapuripöydästä joku soitteli kännykällä tälle ja huuteli kovaan ääneen luuriin "Ciao Pippo!" ja kertoi olevansa tämän ravintolassa. Edelleenkin ihmeellistä miten hyvin voi ymmärtää kieltä, jota ei osaa. Pian Pippo sitten kurvaili tervehtimään tuttaviaan italialaiseen näyttävään tapaan. Pippo paljastui miesihmiseksi, vaikka suomalaiseen korvaani Pippo kuulosti pirtsakan naisihmisen nimeltä (esim. Pirjon tai Pirkon lempinimi). Ehkä se pitäisi olla PippA, jos olisi nainen? Mutta ei se mitään, kyllä Pippo saa olla mies, jos haluaa. Se ei ole minulta pois.

Bruschettaa alkuruuaksi.

Ihana, joskin hieman epäesteettinen, sienirisotto.

Oli myös aika kerrata ostoksia, kun vielä oli päivä aikaa tehdä täydentäviä hankintoja.
Ostoksia itselle: kummisetä-kynä, sitruuna-keramiikkalaatta, sormustin, pelikortit, hunaja, siitepöly ja hunajasaippua, Italian Elle-lehti, Limoncello, kuivattuja sieniä

Äidille: snapsilasi, kahvi, sarja mini-hunajatahnoja, mini-viini (mantelilla maustettua valkoviiniä)
Isälle: punaviini (ei mini), mini-viini (mantelilla maustettua valkoviiniä)
Mummolle: kahvi, sarja mini-hunajapurkkeja, mantelimaustettu valkoviini (ei mini)
Kaverille: magneetti

Miten ihmeessä sain itse eniten tuliaisia? Olen vissiin ollut vaan niin kiltti...