Sisilia #5 Catania

Sisilia #5 Catania

18.7.2013

Meillä oli aikainen herätys klo 7.30, koska olimme suuntaamassa päiväksi Cataniaan. Olimme ensimmäiset aamiaisella. Tai ainakin sali oli tyhjä, kun astuimme sisään. Palvelu pelasi silti tavanomaisella ripeydellä. Klo 9.10 lähti bussi noin 700 m päästä "päätepysäkiltä". Huomasin olevani haka ostamaan bussilippuja italiaksi, vaikka en ole opiskellut kieltä tippaakaan. Ymmärsin jopa, kun myyjätär kysyi olisiko minulla 20 c vaihtorahan helpottamiseksi. Oli. Ensimmäiseksi pysäkille tuli Taorminan bussi. Olimme helpottuneita, kun vähän yli puolet jonottavasta laumasta kipusi siihen. Catanian bussissa meillä oli lisää tuuria, kun saimme viimeiset vapaat lähekkäiset istumapaikat.

Edessä oli saaren toisiksi suurin kaupunki (se Catania siis), missä on ollut asutusta jo 729 eea. Kaupunki on kärsinyt monia tuhoja vuosisatojen aikana. Siellä on riehuttu taisteluiden ja valloituksien tuoksinassa. Maanjäristykset ja tulivuorenpurkaukset ovat ravistelleet ja sulattaneet kaupunkia hajalle useampaan kertaan. Maanjäristyksistä 1693 vuoden järistys erityisen tuhoisa, taisipa peräti suurin osa kaupungista tuhoutua. Senpä takia saikin arkkitehti Vaccarini (1702-1768) täyttää kaupungin barokki-rakennuksillaan.

Bussiaseman muuri ja hyvin hoidettu jalkakäytävä.

Bussi jätti meidät lähelle Piazza Papa Giovanni XXIII:a, mistä kurvasimme rantaa (joskin junakiskot pilasivat merimaisemaa) myöten via VI Aprilea kohti etelää ja käännyimme tuomiokirkkoa kohti Via Vittorio Emanuele II:a pitkin. Poikkesimme tällä kadulla myös vesikauppaan, joka oli varsin hämärän näköinen kivijalkaluola. Pelotti ihan mennä sisään. Myyjä oli pahansisuisen näköinen, mutta riski kannatti, koska pullot maksoivat vain 0,35 € / puoli litraa. Olivat siis reilusti halvemmat kuin turistikylissä. Ensimmäinen nähtävyys, joka tuli vastaan oli Piazza del'Duomo ja sitä reunustavat Sant’Agatan kirkko ja Duomo-katedraali (rakentelua 1092 + 1693). Aiemmin mainittu Giovanni Battista Vaccarini oli vastuussa lähes kaikkien piazzaa ympäröivien talojen suunnittelusta.

Piazza del'Duomo

La Badia di Sant’Agata

Ensimmäiseksi vierailimme Agatan muistolle pyhitetyssä pienessä kirkossa, La Badia di Sant’Agatassa. Julkisivustakin olisi ollut kiva ottaa jokin kuva, mutta se jäi, kun sekä Agatan kirkon että vastapäisen tuomiokirkon/katedraalin portit olivat kerjäläisten piirittämiä. Tuntui jotenkin kiusalliselta maleksia siinä joukossa hakemassa kuvakulmaa. Sisätila oli kuitenkin varsin valoisa, raikas ja rauhoittava. Erittäin kaunis rakennus upeilla kristallikruunuilla.

La Badia di Sant’Agatan sisätilaa.

Tällaisen kun saisi kotiin..

Seuraavaksi siirryimme kadun toiselle puolelle moninkertaisesti suurempaan tuomiokirkkoon, joka sekin oli omistettu Agatalle. Ei sinänsä ihme, kun Agata kerran on kaupungin suojeluspyhimiys. Tuomiokirkko oli synkempi, kuten tuomitsemiseen sopiikin. Koristelua ja taidetta oli enemmän kuin päivässä olisi ehtinyt tutkia. Kiinnostavin löytö oli ehkä Lumikin tapaan lasiarkkuun näytille asetettu ruumis, jonka luona kyltti käski olla hiljaa, etteivät Agatan kulttia toteuttavat rukoilijat häiriinny. Myöhemmin selvisi, että siinä lepää kardinaali Giuseppe Benedetto Dusmet (1818-1894). Itse Agatankin pitäisi levätä jossain kyseisessä kirkossa, mutta Agatan kappelissa oli juuri alkamassa jonkinlaiset palvontamenot, joten emme päässeet etsimään häntä todennäköisimmästä nurkasta.

Duomo di Catania, Cattedrale di Sant'Agata.

Katedraalin keskikäytävä.

Giuseppe Benedetto Dusmet

Mies työssä.

Alttari.

Kahden kirkon jälkeen tunsimme tarvitsevamme tauon ja lisää voimia. Asetuimme ihmettelemään vilinää Piazza Duomon nurkassa sijaitsevaan kahvilaan ja tilasimme taas kerran yhdet caffe freddot. Vaikka olimme kaupungin hot spotissa, niin ne maksoivat vain 2 € / kpl. Hassua miten jokainen caffe freddo on tähän saakka ollut erilainen, täällä kahvi oli todella vahvaa. Kahvilan nimi jäi meiltä pimentoon, vaikka yritimme sitä etsiä, joten se niiden suositusten hyödyllisyydestä.

Kahvila Piazza del'Duomolla.

Caffe freddot.

Aivan kahvilan vieressä oli Fontana dell’Amenano, suihkulähde, joka ottaa vetensä maanalaisesta joesta, joka virtaa sen alta. Keskemmällä piazzaa oli Fontana dell’Elefante (1736), jälleen Vaccarinin kädenjälkeä. Suihkulähteeseen oli yhdistetty kaupungin symbolieläin norsu (luonnollisestikin laavakivestä veistetty) ja sen kanssa esiintyivät mm. obeliski ja maapallo. Saaren muinaishistoriaan kuuluu sukupuuttoon kuollut kääpiönorsu, joka lienee symbolieläimen valikoitumisen taustalla. Näimme myös, kun hääpari tuli kuvauttamaan itsensä suihkulähteen kanssa. Kaipa sillä on siis paikallisille nykypäivänäkin jokin merkitys.

Larry ja Fontana dell’Elefante.

Seuraava kohteemme oli 1200-lukuista Castello Ursino (museo civico), johon vanhan opaskirjan mukaan olisi pitänyt päästä ilmaiseksi sisään katsomaan sinne kerättyä taidetta. Yritimme suunnistaa sinne suorinta tietä Amenanon suihkulähteen takaa kulkevan sivukujan kautta. Päädyimme välittömästi kalatorille, minne emme missään tapauksessa halunneet. Allergiani ja kalan haju eivät ole hyvä yhdistelmä. Muutenkin opaskirjassa uhkailtiin kauppiailla, jotka heittelevät jätevesiä villisti ympäriinsä. Kalatorilla (Mercato della Pescheria) huudettiin niin, että se kuulosti raivokkaalta mellakalta tai sodalta. Se ei ollut mitään hyväntahtoista markkinointihuutelua, vaan jotain ihan kahelia meuhkaamista. Näimme myös jäteveden viskaamisen, joten opaskirja oli varoituksissaan oikeassa.

Fontana dell’Amenano.

Kalabaliikki ei valitettavasti kuulu kuvasta.

 Lopulta löydettiin Castello Ursino, mutta se oli muuttuntu maksulliseksi opaskirjan julkaisemisen jälkeen. Jätimme sisätilojen tutkailun väliin ja tyydyimme ihmettelemään rakennuksen arkkitehtuuria. Etsimme kartalta sopivaa reittiä takaisin kohti pääkadun vilskettä. Kaupunki oli kuitenkin melkoinen sokkelo, osa kaduista vinoja ja välissä kulkeva pieni ratakisko sotki reittitulkintamme täysin, kun olimme vähän väliä mielestämme väärällä puolella rataa poukkoillessamme eessuntaassun pienien siltojen yli muka oikeaan suuntaan. Matkalta löytyi kuitenkin jotain ihan hiukan kiinnostavaa, Convento di San Francesco-luostarin edustalla lojui läjäpäin riisiä maassa, liekö juhlittu häitä hiljattain? Ehkä peräti heidän häitään, joiden näimme otattavan kuvia itsestään Fontana dell'Elefantella?

Castello Ursino.

Lopulta onnistuimme löytämään tiemme takaisin via Etnealle eli Catanian pääkadulle, joka on noin 3 km pitkä. Etnea oli hämmästyttävän leveä väylä, autoliikennöity ja kaikin puolin tylsä. Barokkitalot olivat enemmän synkkiä kuin kauniita, liekö rakentamiseen käytetyn laavakiven tummuus syynä? Jostain syystä talot näyttävät jälkeenpäin valokuvista katsottuna kauniimmilta kuin mitä olivatkaan. Kuvailimme Basilica della Collegiata -kirkkoa, kun naikkonen tuli tyrkyttämään flaieria läheisestä ravintolasta. Olimme ärtyneitä, kun sillä tavalla meitä häirittiin, mutta lopulta se oli kuitenkin onnenpotku, koska emme löytäneet ahkeran kiertelyn tuloksena ainuttakaan sopivaa lounaspaikkaa, joten sitten kaivoimme esiin sen flaierin kuitenkin.

Via Etnea.

Ennen lounasta ehdittiin kuitenkin vielä poiketa via Etnealta kalattomille markkinoille Piazza Carlo Albertolle, mutta siellä oli vain turhaa krääsää, lumppuja ja kasviksia sekä muutama liha, kala ja juusto. Kyllähän noita ruokia voisi ostaa, jos pidempään asuisi kaupungissa, nyt ei, mutta olivathan ne silti kiinnostavampia kuin vaikkapa puhelimien kuoret tai halpiskellot. Huutoa piisasi, milloin broccolia eurolla tai melonia eurolla ja ihmisiä oli hullun lailla, tunnelma ei kuitenkaan ollut kalatorin tapaan mellakanomainen. Hunajaa olisin voinut ostaa, mutta sitä ei valitettavasti löydetty.

Torilla.

Juustokauppias.

Seuraavaksi yritimme löytää kahvilaa tai edes vesikauppaa, mutta kumpaakaan ei meinannut löytyä millään. Löysimme itseme kiertelemästä Bellinille omistetussa puistossa (Giardino Bellini). Sieltä löysimme penkkejä mukavasta puurykelmän varjosta, ja pääsimme lepuuttamaan jalkojamme. Vieressä kävi paikallisia syömässä eväitä ja lepuuttamassa koko kroppaa silmiä myöten. Puistotauon jälkeen ryhdyimme etsimään lounasravintolaa. Löysimme vain kahvia tai jäätelöä tarjoava paikkoja.

Giardino Bellini.

Giardino Bellini.

Catanian kattoja.

Vincenzo Bellinin (säveltäjä, 1801-1835) muistomerkki.

Menimme siis lopulta flaieripaikkaan syömään. La Collegiata oli trattoria-tyyppinen ravintola, jossa tilasin salaatin sisältäen tomaattia, mozzarellaa, prosciuttoa ja tietysti salaattia. En ole ehkä missään ikinä syönyt yhtä hyvää salaattia saati lounasta! Muut palvelut olivat välttäviä. WC-tiloihin joutui kulkemaan pilkkopimeän ravintolasalin läpi, pöntöstä puuttui istumarengas, paperia ei ollut eikä kuivauslaite toiminut. Onneksi oli omia papereita. Note to self: lisää matkatavara-exceliin taskulamppu.

La Collegiata.

Maailman paras salaatti.

Takaisin bussille kuljimme pitkin Via Antonio di Sangulianoa. Matkalla kohtasimme viikon ainoan stereotyyppisen mafioson näköisen tyypin tummassa puvussa ja punaisessa solmiossa. Kohtaaminen oli rauhanomainen, mutta tunteeton. Ostimme vielä yhdet pullot vettä minikahvilasta.

Kaupunkimaisemaa.

Pyykkipäivä.

Kun saavuimme bussiasemalle, kiersimme tietenkin sitä ympäröivää muuria aivan väärään suuntaan (vasemmalle). Jalankulkijat pääsivät sisään alueelle vain yhdeltä puolelta asemaa, joten kiersimme lähes koko aseman, kun emme tieneet sisäänpääsyaukon sijaintia. Laiturit 8 ja 9 vastaanottivat busseja suuntaan Naxos & Taormina, penkeilläkin oli tilaa istua odottamassa. Kauppias ja kerjäläinen kiertelivät täälläkin, mutta eivät onneksi olleet sitkaita tai aggressiivisia. Kotimatkalla bussi oli vähän tyhjempi ja istumapaikkojen suhteen oli jopa valinnanvaraa.

Linja-autoasema.

Laiturit.

Kotona vaihdoimme vaatteet ja kirmasimme uimaan. Testasimme taas uuden rantakaistaleen, joka sijaitsi suunnilleen kaupan kohdalla. Olkapääni kipuili, ehkä laukun raahaamisesta, mutta hellitti uinnin jälkeen. Uiminen on sitten hyvä harrastus. Sitten seurasi taas vakiotoimet - suihkut kylppärissä ja aperitiivit parvekkeella. Olin onnistunut kuluttamaan vartalovoiteeni ennätysajassa loppuun. Oli siis aika etsiä apteekki, kun suuntasimme taas "kaupungille". Apteekista löytyi Roc-merkin deodorantteja (harvinaisen toimiva alumiiniton stick, jota en ole pitkään aikaan löytänyt Suomesta), joten niitä piti hamstrata muutama paketti. Myyjältä jouduin kysymään body lotionia, koska en halunnut mitään ohutta tai geelimäistä after sun-voidetta vaan ihan kunnollista paksua perusvoidetta. Italialaiset lienevät hyväihoisia voiteitta, koska apteekista löytyi vain yhtä ainutta oikeanlaista voidetta, merkkinä Eucerin. Vähän epäilytti, kun sen mainostettiin sisältävän 10 % ureaa, mutta kuulemma se tekee hyvää ihmiselle, vaikka kuulostaakin inhalta.

Illan rauhaa.

Ranta.

Tänään marssimme rohkeasti syömään La Vale-ravintolaan, vaikka se ei edelleenkään ollut pullollaan syöjiä. Kyllähän sinne sitten taas kertyi ihmisiä, kun näytimme mallia. Päivän ruokalajini oli spagetti con pomodori e basilica. Tilasimme 0,75 l talon valkkaria, joka tarjoiltiin riittävän kylmänä ja todella hyvää! Pullossa oli ravintolan oma etiketti, joten vaikea olisi samaa viiniä lähteä etsimään kaupoista. Harmi sinänsä. Jälkkäriksi tarvittiin piristystä eli tilasimme espressot ja seuralaiseni otti vielä aveciksi grappaa. Naapuripöytään osui suomalaispariskunta, joka näyttikin hyvin suomalaiselta. Tuntuivat tarkkailevan vastineeksi meitä ja varmaan ajattelivat, että kylläpä nuo näyttävät suomalaisilta. Ihmiset ovat niin hassuja. Kotimatkalla näimme, että hypotenuusaksi ristimällämme viistokadulla oli vihdoin avattu uusi "baari", jonka rakennustöiden etenemistä seurailimme aina aiemmin. Sen sisällä ja edessä oli huikea tungos, joten jätimme avaistarjoukset väliin ja tyydyimme palaamaan majapaikkaan.

Valen herkkuvalkkari.

Spagettiannos.