Ateena 4 Spanakopita

10.8.2019

Tuli nukuttua erittäin huonosti. Seuramies heräsi vähäisen torkahtelun jälkeen jo alkuyöstä kertomaan olevansa sairas eikä pysty hengittämään. Hän nukahti pian uudelleen, kun taas minä jäin hereille pelkäämään ja miettimään miten saan ukkelin sairaalaan keskellä yötä vieraassa maassa, jos se todella kohta lakkaa hengittämästä. Yllättäen olin taas hereillä ennen herätyskelloa, kun en ollut saanut nukuttua koko yönä. Herätys kuitenkin pirahteli kahdeksalta vaativaan sävyyn. Silloin selvisi, että seuramiehellä oli vain ollut normaalia miesflunssaista liioittelua meneillään yön oirehdinnassa.

En itsekään ollut terve, eikä uneton yö tietenkään parantanut oloa. Kurkku oli edellisen päivän ja illan aikana alkanut tuntua omituiselta ja yön aikana se oli kipeytynyt aina vain selvemmin. Ei auttanut kuin napata tabletti ibuprofeenia ja lähteä aamiaiselle. Matkalla pysähdyimme kysymään respasta olisiko check-outin aikaa mahdollista myöhäistää, mutta se ei onnistunut. Kävimme aamiaisella, minkä aikana seuramiehen flunssa parani lopullisesti, kun taas oma kurkkukipuni vain vähän lievittyi lääkkeen ja lämpimän teen avustuksella. Aamiaisen jatkeeksi imeskelin kurkkupastillin.

Vielä viimeisen kerran katselimme hotelliamme (oikealla) aamiaissalista.

Aamiaisen jälkeen käväisimme Monastirakin metroasemalla ostamassa metroliput valmiiksi. Ajattelimme, että ilman matkalaukkuja kiinnittäisimme mahdollisten roistojen huomiota vähemmän ja operaatio sujuisi helpommin. Lippu maksoi samat 10 € kuin tullessa. Täällä emme olleet ottaneet mitään useamman vuorokauden lippua, koska kaikki nähtävyydet olivat meidän kuntotasoa ajatellen kävelyetäisyyden päässä. Palasimme huoneeseen makoilemaan ja ottamaan ilon irti ilmastoinnista niin kauan kun se oli käytettävissä. Seuramies otti torkut. Minä kävin sillä välin suihkussa ja pakkasin viimeisiä matkatavaroita. Vähän tuli vielä selailtua puhelintakin, kun ei kannattanut lähteä liian aikaisin liikenteeseen.

Ateenan metroliput.

Lähdimme tekemään check-outia noin klo 11.50. Emme olleet käyttäneet mitään minibaarista, eikä rikkoutuneesta lasistakaan haluttu laskuttaa mitään. Ylimääräinen postimerkki jäi huoneeseen, mutta siivoojan tippi unohtui taas antaa. Se tuntuu olevan vaikeaa meille näillä alle viikon pysähdyksillä. Jätimme matkalaukut respan haltuun, ja lähdimme vielä kävelykierrokselle. Kävelimme Monastirakin aukion kohdalta lähtevää Athinas-katua pitkin Omonia-aukiolle. Matkaa oli noin 800m. Omonia oli valtavan remontin alla, joten itse aukiosta emme nähneet juuri mitään. Omonian laidalla, jonkin sivunkadun alkupäässä, oli 15 vuotta sitten ollut kioskikahvila, josta sai maailman parasta pinaattipiirakkaa. Isäni oli saanut sitä ensimmäisen kerran vuonna 1988, mutta hänellä ei ollut enää pienintäkään muistikuvaa mistä sitä silloin oli hankittu. Samaa makua etsittiin lukuisista kioskeista vuonna 2004, ja silloin oikean makuinen versio löytyi Omonia-aukiolta.

Löysimme heti viereiseltä kadulta (P. Tsaldari = suunnilleen samalta seudulta kuin 2004) sopivia eväitä myyvän kioskin. Tietysti julkisivu oli modernimman näköinen kuin ennen, mutta varmasti 15 vuodessa ehditään remontoida tiloja moneen kertaan. Tiskissä tarjolla oleva piirakkapalat näyttivät ihan samalta kuin 15 vuotta aiemmin. Ihmettelimme aikamme kioskin edessä olisiko nyt oston paikka, kun myyjä yhtäkkiä asteli tiskin takaa kadulle meidän luokse kysymään englanniksi mitä haluaisimme. Pyysin palan spanakopitaa, joka maksoi á 1,80 €. Annoin 2 €, vaikka mikään tippi ei kai tällaisessa paikassa olisi ollut tarpeen. Ei minulla silti olisi ollut mitään erityisempää käyttöä vaihtorahallekaan.

Herkullinen spanakopita ostettiin Coffee Orangesta.

Allergia oli edelleen todellinen uhka, joten maistelin piirakkaa varovasti ja annoin seuramiehen syödä siitä suurimman osan. Piirakka oli ihanan mehukas, suolainen, rasvainen, pinnasta rapea ja sisälsi reilusti pinaattia, eli kerrassaan herkullinen! Seuralainen söi suurimman osan, minä varovasti maistellen ehkä neljänneksen. Pala oli niin suuri, että meidän oli jopa pakko jättää syömättä pieni osa. Pitihän meidän jättää myös pieni flunssa-marginaali syömiemme osien väliin.

Spanakopita.

Paluumatkalla poikkesimme Kotzia aukiolle katsomaan valtavaa pululaumaa. Athinaksen varrella oli myös kauppahalli, jonka kiersimme pikaisesti läpi. Toisin kuin Barcassa, tämä kauppahalli oli paikallisten ihmisten tarpeisiin suunnattu. Myynnissä oli lähinnä ruhoja, sekalaisia lihoja ja kaloja. Koska meillä oli vielä runsaasti aikaa ennen kuin oli aika suunnata lentokentälle, päätimme poiketa vielä Kerameikokseen, joka oli yksi kombo-lippumme nähtävyyksistä.

Ukkelit ruokkivat puluja Kotzia-aukiolla.

Pulut patsastelemassa.

Kauppahalli.

Pässinpää mulkoili meitä pahasti.

Matkalla sinne näimme hieman tolaltaan olevan naiseen riehuvan repaleisissa vaatteissa äänekkäästi itsekseen jonkinlaisen vesipumpun luona. Tämä tapahtui ravintolakadun (Adrianou) päädyssä, mistä oli loputtoman tuntuinen kävelymatka Kerameikoksen alueen portille. Oikeasti matkaa oli n. 350 metriä, mutta ilma oli edelleen läkähdyttävä, eikä matkalla ollut yhtään varjoa eikä tuulenvirettä, joten se tuntui pitkältä. Ilman meidän kombo-lippuja hinta olisi ollut á 8 €.

Kerameikos.

Kerameikos.

Lähin puoli Kerameikoksesta oli aluetta, jossa oli muinoin ollut paljon keramiikkapajoja. Alueen halki aikanaan virrannut Eridanos-joki oli ollut hyvä saven lähde. Alueen haki toiseen suuntaan kulki vanha kaupunginmuuri (479-478 eaa). Kauimmaisessa päässä oli muinainen hautausmaa. Seuramiestä alkoi kuumuus heikottaa, joten hän asettui melko pian istuskelemaan penkille puun varjoon. Minä kiertelin kuvaamassa rauniot ja pylväät. Sitten istuimme hetken yhdessä puun alla. Kiersimme vielä hautausmaan lyhyesti ennen poistumista. Museorakennuksen anti jäi meiltä katsomatta.

Pyhän kolminaisuuden pyhä temppeli.

Eridanoksen uomassa.

Siltaus joen yli.

Vanhaa kaupunginmuuria.

Pompeion.

Pompeion toisesta suunnasta.

Joonialainen pylväs.

Hädin tuskin pylväs.

Pompeionin päätypylväikköä.

Monumentit (jäljitelmät) koristivat hautausmaan puolta.

Hautamuistimerkkien jäljitelmiä.

Lisää muistomerkkien toisintoja.

Hautakatu.

Hautausmaalla.

Uhkea härkäkin oli hautamuistomerkki.

Kerameikoksen jälkeen hakeuduimme kahvilaan. Näimme aiemman yksinäisen raivottaren istuksivan mättäällä yhden kahvilan sivustalla, mikä vaikutti kahvilavalintaamme siten, että jatkoimme ko. paikan ohi. Asetuimme lopulta Carte postale-nimisen paikan terassille ja tilasimme frappet sekä vettä. Lainasimme paikan wifiä nettiselailuun. Jatkoimme vielä vähän kaduilla kiertelyä. Lopulta päätimme hakeutua lounaalle, koska emme saisi lentokoneessa mitään ruokaa.

Carte Postale teki frappet tavallista tuhdimmin.

Valitsimme edellispäivän Karyatiksen naapurin Ydrian. Valitsin Chicken Ydrian omaksi lounaakseni, seuramies tilasi Pastitsion tarjoilijalta, joka osoittautui hänen kaimakseen (ainakin ääntämyksellisesti). Juomaksi tuli vettä ja olut. Lounas oli oikein onnistunut.

Ydria-ravintola.

Chicken Ydria.

Pastitsio.

Vieläkin meillä oli aikaa tapettavana, joten kiertelimme taas aikamme katuja, kunnes päätimme pysähtyä drinksuille edellisillan To Kouti-ravintolaan. Meidät suomalaisiksi tunnistanut tarjoilija sai meidät houkuteltua ansaan happy hour-termillä, kun kerran halusimme vain juomat, ja välillä on liian vaikea arvata pitäisikö ravintolassa tilata myös syötävää vai onko pelkkä juomatilaus ok. Pöydissä oli pienet Aperol spritz-mainoskyltit, joten intouduimme molemmat ottamaan sellaisen.

Juoma oli mukavan raikas uusi tuttavuus. Talo olisi tarjonnut meille vielä toisetkin juomat, kun illallistarjoilijamme hetken kuluttua ilmestyi paikalle ja tunnisti meidät. Tarjoilija vielä muisti missä pöydässä olimme istuneet - melkoinen ammattilainen. (Tai sitten me olemme omituisemman näköisiä kuin tajuammekaan.) Tästä tarjouksesta jouduimme ikäväksemme kieltäytymään, koska nyt alkoi vihdoin olla aika lähteä lentokentälle.  Emme halunneet jättää matkaa niin viime tippaan kuin Barcassa. Lentokenttämetron vuoroväli oli 30 minuuttia, joten kovin monesta vuorosta ei olisi varaa myöhästyä. Mutta nyt meillä sentään on erinomainen tekosyy palata Ateenaan, koska meillä on siellä saatavia.

Aperol spritz oli herkkua.

Ravintolan seinällä oli sympaattisia peltisiä olut-mainoksia.

Palasimme hotellin respaan hakemaan tavarat. Poikkesimme samalla vielä kellarikerroksen wc:ssä, ettei tulisi hätä käteen metrossa. Kävelimme Monastirakin metroasemalle, missä "leimasimme" aiemmin ostamamme liput, ja jatkoimme kulkua monta pitkää käytävää maan uumeniin, kunnes lopulta saavuimme laiturille. Lentokenttämetron tuloon (klo 18.04) oli vielä 15 minuuttia aikaa. Asemalla näytillä ollut metroaikataulu oli vuodelta 2014, joten enne olleet ihan varmoja pitikö se vielä paikkansa, mutta tuntui pitävän. Asemalle pysähtyi ensin johonkin toiseen kohteeseen matkannut metro, mutta sen jälkeen tuli meidän lentokenttäjunamme.

Monastirakin metro-aikataulu vuodelta 2014 piti paikkansa vielä viisi vuota myöhemmin.

Ei vielä meidän metro.

Juna oli lähes täynnä. Mahduimme istumaan vasta muutamaa pysäkkiä ennen maalia. Matka lentokentälle kesti noin 40 minuuttia. Lentokentällä siirtelimme vielä vähän tavaroita käsimatkatavaroista matkalaukkuun. Seuralainen vaihtoi röyhkeästi puhtaan paidan päälle lentokentän aulassa. Minä kävin vaihtamassa raikkaan paidan päälle häveliäästi wc:ssä. Meillä oli vielä hiukan istuskelua ja odottelua tehtävänä ennen kuin Norwegianin tiskillä alkoi meidän lennon check-in. Saapuessamme tiskeille (73-75) huolittiin vain Kööpenhaminaan matkustavia ihmisiä.

Ateenan Eleftherios Venizelos-lentokentällä.

Noin tuntia myöhemmin tiskin näytöistä oli kadonnut Kööpenhamina eikä mitään uutta kohdetta ollut kirjoitettu tilalle, joten kävimme kokeilemassa onneamme. Varsinaisen check-inin olimme edellisestä lennosta viisastuneina tehneet etukäteen netissä, mutta saimme jätettyä matkalaukut yhtiölle ja paperiset boarding passit kätösiimme. Lento lähtisi portilta 39, jonne oli virkailijan mukaan 10 minuutin matka. Se kuulosti uskomattomalta, mutta piti lopulta paikkansa. Lentokentällä oli lukuisa määrä opasteita, joiden nuolet tuntuivat aina osoittavan toiseen suuntaan kuin edellinen opaste. Yritimme ensin änkeä jopa kaukolentojen puolelle, mutta onneksi portit hylkäsivät lippumme. Matkaliput tarkistettiin kolmeen kertaan ennen kuin olimme edes turvatarkastuksessa.

Turvatarkastus sujui nopeasti ja ongelmitta, vaikka täällä päässä pitikin purkaa paljon enemmän tavaroita pois laukusta kuin Helsingissä. Laatikkoon piti eritellä kamerat ja puhelimet, vaikka meillä on riittänyt kannettavien ja tablettien erittely. Teimme vielä vähän tuliaisostoksia lentokentällä. Ostin mummolle pullon punaviiniä, oliiviöljyä ja hunajan. Itselleni ostin paketin loukoumia. Seuramies halusi päästä juomaan oluen, joten kävimme myös kahvilassa. Sen jälkeen lähdimmekin jo wc:n kautta boardingiin, joka oli alkanut etuajassa.

Meillä oli paikat 9 A ja B. Koska seuramies oli jo terve ja minun vointini huonontunut, vaadin saada lohdutukseksi ikkunapaikan. Lento lähti aikataulun mukaisesti klo 22.20. Otimme paluujuomiksi pelkät cavat, koska shamppiksen hienostunut ja jalo maku olisi mennyt kurkkukipuisena ja tukkoisena hukkaan. Söimme muutamia lentokentältä ostettuja sipsejä. Loppumatkan tuijottelin enimmäkseen pimeyteen. Puolimatkaan asti näkyvissä oli maan valoja, mutta sen jälkeen pilvet peittivät nekin vähäiset maisemat alleen. Seuralainen oli löytänyt suosikkipelinsä puhelimesta. Korvat menivät lennolla pahasti lukkoon, eivätkä suostuneet aukeamaan reiluun viikkoon.

Cavaa.

Sipsipussi otti paineita lennosta.

Onneksi minulla ei ollut näkyviä flunssan oireita, vaikka olo olikin sellainen, etten pystynyt nauttimaan lennosta. Torkahtelin aina 2-4 minuutiksi kerrallaan, vaikka olin täysin uuvuksissa. Aina kun hätkähdin hereille, toivoin, että edes vartti olisi kulunut, mutta turha toivo. Tuskallisen pitkän lennon jälkeen laskeuduimme lopulta Helsinkiin kellon ollessa 01.50. Matkalaukkuhiha oikutteli ja sammui vähän väliä, mutta se saatiin lopulta toimimaan. Sen jälkeen laukut tulivatkin siedettävän nopeasti, seuralaisen ensimmäisenä. Matkalaukkusalin ulkopuolella hyvästelimme toisemme. Seuramies lähti taksiasemalle. Minä jäin maksamaan parkkilipun 51 € laskua automaatille ja suuntasin parkkibussille.

Matkalaukut tulivat hihnalle #24.

Uusi (toivottavasti tilapäinen) bussipysäkin paikka oli surkea. Olin aivan raivoissani, kun jouduin keskellä yötä flunssaisena juoksemaan hiki hatussa, jotta en ainakaan hitaan kävelyn takia myöhästyisi joltain kierrokselta. Pysäkki sijaitsee vielä ikävästi talon nurkan takana, ettei edes näe onko siellä bussi tulossa tai juuri mennyt. Juoksuaskelia oli siis otettava loppuun saakka. Eikä sitä bussia kuitenkaan tullut yli 20 minuuttiin, vaikka kierroksen pituus pitäisi olla vain noin vartin. Kävellen olisin ollut jo perillä, jos vaan olisin tiennyt, ettei bussia kannata jäädä odottamaan.

Terveenä en varmaan olisi odottanutkaan. Enkä ehkä sairaanakaan ellei olisi ollut pientä tihkusateen uhkaa ilmassa. Lopulta 23 minuutin jälkeen bussi tuli klo 02.43. Muut pysäkillä odottaneet eivät edes menneet parkkibussiin, kun se lopulta tuli. Kaiken muun harmin lisäksi heidän piti pilata ilma polttelemalla tupakkia koko odottelun ajan. Aiemmin odotteluun kyllästyneet venäläiset tulivat kyytiin puolimatkasta. Jostain syystä he eivät kuitenkaan jääneet P4A-parkkiin minun kanssani, vaikka kuulin heidän aiemmin kysyneen pysäkille kurvanneen hotelli-shuttlen kuskilta kyytiä juuri P4A:lle.

Kun nousin bussista ulos, näin pienen valkokaulurisen pupun juoksevan jalkakäytävältä pusikkoon. Se vähän piristi mieltä. En meinannut ensin löytää autoa, kun muistin saaneeni paikan yhtä pykälää huonommasta rivistä. Todellisuudessa olin saanut paikan suosikkirivistäni. Epätoivo alkoi jo vaivata, kun autoa ei löytynyt edes avaamalla lukituksen. Mistään ei näkynyt vilkkujen välkähtelyä. Tarpeeksi kauan palloiltuani löysin auton. Ulosajopuomin kamera toimi, joten lippulappua ei tarvinnut tällä kertaa syöttää automaatille, vaan pääsin kurvaamaan suoraan ulos ja kotiin päin. Vihdoin klo 03.10 astelin kotiovesta sisään. Lähettelin vielä tekstiviestit kotiväelle, etteivät herättelisi minua viesteillä tai puheluilla liian aikaisin seuraavana aamuna. Sen jälkeen kuukahdinkin suoraan uneen ennen kuin pää ehti osua tyynyyn.

*

Varmaan pitäisi vielä jonkinlainen yhteenveto tästä reissusta koostaa. Etukäteen hirvitti matkapäivien määrä ja sujuminen. Yhdessäkin lennossa ja hotellin löytämisessä on tarpeeksi jännittämistä, saati sitten saman toistaminen kolmessa eri kohteessa. Mutta kaikki sujui lopulta yllättävän helposti. Ainoa huonosti suunniteltu asia oli se, että jätimme matkan loman loppuun. Kymmenen päivän reissaaminen oli kuitenkin sen verran väsyttävää, että ennen töihin palaamista olisi voinut viettää pari päivää kauemmin matkasta toipumiseen. Nyt palasimme kotiin sunnuntaina aamuyöstä ja työt kutsuivat heti maanantaina.

Andorra oli kiva maa/paikka, joskin tyyliltään ja arkkitehtuuriltaan ihan erilainen kuin mitä olisin koskaan osannut kuvitella (olevan olemassakaan). Seuralainen arveli tylsistyvänsä kuoliaaksi Andorrassa jo muutaman tunnin jälkeen, mutta toisin kävi. Gran Festan osuminen vierailumme ajaksi oli myös kiva lisä. Jos vielä tulee tilaisuus, niin Andorrassa voisi hyvin viettää muutaman päivän kauemmin. Nyt jäi harmittamaan se, ettemme siirtyneet välillä pariksi päiväksi vaikkapa johonkin hiihtokeskukseen, mistä olisi päässyt patikoimaan ihan oikeaan luontoon. Lisäksi Andorrassa olisi ollut loistavat shoppailumahdollisuudet, mutta ne jäivät käyttämättä, koska emme olisi jaksaneet raahata kaikkia tavaroita kohteesta toiseen. Jos seuraava kerta vielä tulee, täytyy palata Andorrasta bussilla suoraan lentokentälle ja kotiin, jotta voin ostaa matkalaukun täyteen edullista shamppanjaa. Andorralaisethan käyttävät termiä halpaa kuin shamppanja eikä saippua (olipa huono vitsi).

Andorra la Vella.

Barcelonassa olin käynyt kahdesti aiemminkin. Ensimmäisellä kerralla siellä tuli vietettyä vai vajaa päivä, mutta toisella kerralla sentään vajaa viikko. Olin molemmilla kerroilla tykännyt paikasta kovasti. Nyt sen sijaan Barcelona tuotti pienen pettymyksen. Hotellihuone oli turhan pieni. Ruoka oli kolmesta kohteesta keskimäärin huonoin. Rannalla emme päässeet käymään, koska siihen olisi kulunut liian paljon aikaa. Vaikka meri oli lähellä, olisi rannalla käyminen vienyt matka-aikaa tunnin suuntaansa riippumatta siitä olisimmeko kävelleet vai matkustaneet julkisilla kulkupeleillä. Kaikki asiat olisivat toki toisenlaisella suunnittelulla olleet ehkä korjattavissa, mutta esimerkiksi Ateenassa ruoka oli systemaattisesti todella hyvää. Ei Barcelonassa käyminen sentään kaduta, ja vielä sinne jäi asioita, jotka haluaisin päästä näkemään joskus tulevaisuudessa, mutta tällä kertaa se oli kolmesta kohteesta heikoin.

Bacelona.

Ateenaan rakastuin jo ennen kuin olin koskaan siellä käynytkään. Sitten rakastuin siihen entistä enemmän, kun vuonna 2004 pääsin vihdoin käymään siellä isäni kanssa. Se oli aikanaan myös ensimmäinen matkani Kreikkaan. Muistan vieläkin niin paljon yksityiskohtia siltä matkalta tulo-taksimatkaa myöten. Saavuimme Ateenaan vasta illaksi, Zürichin kautta (koska suoria lentoja ei ollut), joten emme jaksaneet miettiä metroja, vaan otimme taksin. Taksin ikkunat olivat aavistuksen raollaan, joten leuto ilma puhalteli sisään autoon. Oli oikein kosmopoliittinen tunne ajella pimeässä kaupungin valojen säihkeessä, liikenteen humistessa etelämaalaisesti ympärillä ja vieraan kielen kaikuessa auton radiosta.

Tällä kertaa alku oli hankala hetkeksi kadonneen matkalaukun ja slummimaisen ensivaikutelman takia, mutta mieli muuttui nopeasti, kun pääsimme uppoutumaan kaupungin (ehkä enemmän kylämäiseen) sykkeeseen. Oli mukava huomata miten helposti muistin kaikki paikat ja miten helppoa siellä oli suunnistaa. Ilma oli asteissa jopa kuumempaa kuin Barcassa, mutta ahdistava kosteus puuttui. Ilta toi aina myös vähän helpotusta lämpöön toisin kuin Barcassa, missä läkähdys jatkui vielä yölläkin. Sää oli aurinkoinen ja upea joka päivä. Tunnelma oli rento ja ihmiset välittömiä. Ruoka oli taivaallista. Se oli jopa niin hyvää, että meni monta viikkoa ennen kuin mikään Suomessa syöty ruoka alkoi maistua vähänkään mielekkäältä, vaikka söin enimmäkseen tuttuja suosikkeja. Ateena oli rannenauhahuijareista huolimatta selvä suosikki. Mieli palaa sinne jatkuvasti uudelleen, ja toivottavasti myös loput minusta jonain kauniina (koska muunlaisia ei Ateenassa ole) päivänä.

Ateena.