Pafos - 3 - Kuninkaiden haudat

14.8.2017

Unta riitti noin 6.50 saakka. Puoli kahdeksalta suuntasin aamu-uinnille saatuani houkuteltua apumiehen mukaan vahtimaan tavaroita. Maailmassa ei ole juuri mitään mukavampaa kuin aamu-uinti välimeressä. Aamiainen sujui paremmin, kun odotukset oli laskettu edellispäivän kokemusten mukaiseksi ja mukana oli oma sitruunamehu. Ainakin kolme kissaa partioi pihalla tarjoilijoiden lomassa.

Aamu-uinti.

Aamiaisvalikoiman syömäkelpoiset osat.

Noin 9.40 olimme selvinneet aamupuuhista ja suuntasimme askeleemme kohti Fabrika hilliä. Emme olleet löytäneet sitä paperikartaltamme, mutta meillä oli aiempaa googletustietoa minkä mukaan suunnistimme. Paikka ei ollut edes kovin kaukana hotellistamme. Fabrika hill oli kukkula, josta oli kaivettu esiin kreikkalainen teatteri. Kaivaukset paikalla jatkuivat yhä, joten se ei ollut vielä mikään virallinen nähtävyys. Raunio-fani kun olen, niin tämä oli kuitenkin nähtävä. Alue oli aidattu, mutta takakautta kiertäen löytyi polku, joka johti teatterin yläpuolelle. Mäen päältä näkyi mukavasti myös kaupungin yli.

Fabrika hillin kreikkalainen teatteri.

Kaivauksia.

Pafos teatterin takaa.

Jatkoimme matkaa Tombs of the Kings Avenueta pitkin Kuninkaiden haudoille. Hotellilta kohteeseen oli matkaa noin 2,5 km. Sen käveli vielä helposti aamusta, kun aurinko ei ollut vielä kuumimmillaan. Sisäänpääsy maksoi 2,50 €. Alue oli suuri ja olisimme kaivanneet edes jonkinlaista paperikarttaa oppaaksi. Sisään tullessa näytillä oli kyltti, jossa alue oli kuvattu, mutta siitä ei ollut juurikaan apua. Nimestä huolimatta paikalle ei ollut haudattu kuninkaita vaan ainoastaan muuten tärkeitä, rikkaita ja silmäätekeviä henkilöitä 300 eaa tienoilla. Erilaisia rakennelmia, kuoppia ja luolia oli siellä täällä ja kaikissa useampia syvennyksiä ja "lokeroita", jotka olivat ilmeisesti yksittäisiä hautoja. Ruumiita tai luurankoja niissä ei enää ollut. Melko masentava ajatus, että toiset ovat tositarkoituksella kaivattaneet itselleen ikuisen lepopaikan, mutta sitten joku historioitsija on ollut asiasta eri mieltä. Hienommin pylväin koristeltu hautapaikka jäi meiltä näkemättä juuri kunnollisen kartan puutteen takia. Alueen laajuuden takia emme halunneet enää lähteä etsimään sitä umpimähkään, joten tyydyimme kohtaloomme.

Tombs of King's Avenue.

Kuninkaiden hautojen alue. #6 ja #7 missattiin, kun emme enää
sisään päästyämme hoksanneet kulkea tarpeeksi kauas.

Käynti hautaan.

Hautapaikkoja.

Lisää hautoja.

Merkkikivet.

Hautarakennelman koristelua.

Hauta #5

Kivi oli omituisen huokoista.

#5

Huokoinen kivistö tarjosi puluille oivan pelehtimisympäristön.

Aina vaan hautoja.

Kierreltyämme reilun tunnin katselemassa hautoja kaipasimme jo kovasti taukoa ja juotavaa. Päästyämme takaisin Tombs of the Kings Avenuelle kurvasimme lähimpään kahvilaan Karlina'siin frappelle ja vedelle. Siinä istuessamme ja liikennettä katsoessamme tapahtui viereisessä liikenneympyrässä kolari. Ilmeisesti edellä ajanut auto, joka oli jo ajamassa ympyrästä ulos, muutti mieltään ja ohjasi takaisin ympyrään suoraan siellä ajaneen toisen auton kylkeen. Tottahan kahvilan omistaja paineli häärimään mukaan kolaripaikalle, vaikka luultavasti ei voinut asiassa mitenkään auttaa. Olimme jo lepuuttaneet jalkojamme tarpeeksi kotimatkaa varten ja tekemässä lähtöä, joten emme nähneet miten tilanne ratkaistiin. Autot jäivät meidän lähtiessä vielä paikalleen tukkimaan liikennettä.

Karlina's.

Frappe.

Adonis maistui ihanalta! Toivottavasti Afrodite ei nyt suutu..

Paluumatkalle suuntasimme kohti rantaa ja pientä niemekettä (ja arkeologista aluetta) kiertävälle rantatielle. Helle oli taas ihan mielipuolinen ja meidän oli aivan pakko pysähtyä muutaman kerran lepäämään penkeille katoksiin. Onneksi katoksia oli pystytetty reitin varrelle melko tiheästi. Poikkesimmekin taas heti rantakadulle päästyämme lounaalle Hobo-kahvilaravintolaan. Seuralainen tilasi pita-kanan ja oluen, itse otin pelkän jääteen, koska en ollut ehtinyt miettiä menua vielä tarpeeksi, kun seuralainen rupesi omaa tilaustaan jo sanelemaan. Päädyin syömään osan hänen ranskalaisistaan.

Tervetullut taukopaikka upealla maisemalla.

Pafos oli yksi EU:n kulttuuripääkaupungeista 2017 ja se näkyi monin paikoin.

Kyproksen valtiatar - Afrodite.

Niemen ympäri kiertäen paluumatka hotellille olisi ollut lähes 5 km. Tämä ei kuitenkaan meille riittänyt, joten päätimme lounasta syödessä mennä sen jälkeen vielä uudestaan arkeologiselle alueelle etsimään Paavalin pylvästä. Olimmehan ihan korttelin päässä alueen sisäänkäynnistä. Pylväs ei kuitenkaan ollut maksullisella alueella, joten maksoimme toiset liput turhaan. Pääsimme toki hyödyntämään paikan vessoja ja valokuvaamaan Saranata-linnan rauniot, jotka olimme jättäneet edellisenä päivänä väliin. Tultuamme alueen laidalle totesimme, että vastassamme oli aita ennen aluetta halkovaa autotietä. Onneksi tällä nurkalla oli pyöröportti, josta pääsimme ulos jatkamaan matkaa palaamatta pääoven kautta.

Sarantan rauniot.

Ylitimme tien ja puikahdimme viereisen korttelin talojen väliin johtavalle polulle. Sieltä löytyi vihdoin Paavalin pylväs Basilikan, mosaiikkien ja jonkun tanskalaisen kaverin haudan kupeesta. Tarinan mukaan Paavali joutui käännytysretkellään sidotuksi kyseiseen pylvääseen ja ruoskituksi. Kurkistimme myös viereiseen kirkkoon, kun satuimme olemaan seudulla. Kirkko näytti hyvin samanlaiselta kuin kirkot Kreikassakin.

Muinaisen basilikan ja tuoreemman kirkon äärellä.

Paavalin pylväs.

Mosaiikit ovat olleet kova juttu tällä saarella.

Kirkossa.

Kun tulimme pois historiallisen korttelin uumenista, huomasimme olevamme ihan vakiomarkettimme kulmilla. Poikkesimme siis ostoksille matkalla hotellille. Hotellikääntymisen jälkeen lähdimme uimaan. Omasta rannasta emme uskaltaneet uida, koska aallokko oli melko kova ja salkoon oli hilattu punainen lippu. Jatkoimme matkaa ensimmäiselle hiekkarannan tapaiselle. Sitä suojasi aallonmurtaja, joten uskaltauduimme veteen. Pohja oli huono ja vedessä vähän liian paljon ihmisiä, mutta sentään pääsimme uimasilleen. Paluumatkalla kävin kokeilemassa vettä myös vakioportailtamme, mutta en uskaltanut uhmata aaltoja, kun veto oli niin kova. En uskaltanut päästää kaiteesta irti.

Illallisen söimme The Pelican-ravintolassa, koska seuralainen sinne hinkui. Ravintolassa kuulemma toisinaan käy pelikaaneja kärkkymässä välipaloja, mutta ei sellaisia nyt illan melskeessä ainakaan näkynyt. Ravintola oli ahdas ja meluisa. Juomat saatiin hetimmiten, mutta ruokia jouduimme odottamaan ainakin puoli tuntia. Pöytään tuotu alkuleipä oli kuivaa, chicken de la pelican oli syötävissä, mutta tylsä ja kananpalat taas jotenkin mystisesti keitetty eikä paistettu. Seuralaisen lihavarras oli sitkeä ja retkuisa eikä todellakaan pyydetty medium vaan umpikypsä. Ehkä tällaisessa paikassa olisi pitänyt syödä kalaa, mutta kun ei allergian vuoksi voi. Meidän annosten perusteella paikkaa ei todellakaan voi kehua.

Kanaa ja pakastevihanneksia.

Illallisen jälkeen palasimme hotellille valmistautumaan seuraavan päivän retkeen ja kirjoittelemaan muistiin päivän tapahtumia. Jälkiruuaksi söin muutamia Fingers white-keksejä. Huomasin niiden parasta ennen päiväyksen menneen ohi 29.7.2017, mutta hyvältä ne minusta maistuivat. Vai olisiko mikä vain maistunut hyvältä flopanneen illallisen jälkeen?

Ranta ja iltavalaistus.