Champagne in the sky

Vuoden 2014 paras joululahja oli helposti Champagne in the sky-elämyslahjakortti. Dinner in the sky-firma järjestää kesäisin aina noin kuukauden ajan eri teemaisia ruoka- ja juoma-tilaisuuksia, jossa syöjät nostetaan n. 50 metrin korkeuteen nosturin avulla. Muita firman tarjoamia juttuja ovat ainakin nimen mukainen dinner in the sky ja lunch in the sky, mutta mieltymykseni kuohujuomaan takaa, että minulle passelein lahja oli juuri Champagne in the sky. Allergioidenkin takia oikeanlaisen ruuan varmistaminen voisi käydä työlääksi ja kiusalliseksi.

Odottamistahan lahjan realisoimisessa toki piisasi, kun sopivaa aikaakaan ei päässyt varaamaan ennen kuin huhtikuussa. Ja itse päiväksi valikoitui sitten 2015 kesäloman loppumisen kunniaksi 8.8. Varauksen tekeminen netin kautta oli helppoa, joskaan varausvahvistusta ei kuulunut muutamaan päivään. Varaus oli silti mennyt perille, kun asiasta s-postitse tiedustelin ja varausvahvistuskin lähetettiin sitten erikseen. Asiakaspalvelu vastasi kyllä onneksi ripeästi.

Lopulta varsinainen nostopäivä alkoi lähestyä ja säätiedotteesta jännättiin saadaanko sadetta vai paistetta. Sadetta luvattiin pitkään kyseiselle päivälle, mutta juuri edellisenä päivänä ennuste parani ja sää oli oikein sopiva ulkoilmassa hengailuun (pun intended). Oli tarpeeksi lämmintä ja tuuletonta ja aurinkokin hetkittäin tirkisteli meitä pilvien lomasta.

Nosturi Rautatientorilla

Edellisen kierroksen väki roikkumassa.

Ohjeet kehottivat saapumaan tapahtumapaikalle n. 20 minuuttia ennen varattua nostoaikaa. Meillä se oli klo 15. Olimme hyvissä ajoin paikalla ja pääsimme odottelemaan vuoroa telttakatoksen alle rakennettuun lounge-tilaan. Säähän sopivat vaatteet oli käsketty varata mukaan, mutta muutamia takkeja näytti roikkuvan varalla niille, jotka eivät säänmukaisesta pukeutumisesta ymmärrä mitään ilman apua.

Edellisen kierroksen väki laskeutuneena.

Loungessa odottamassa.

Jonkin verran ennen nostoa henkilökunta kokosi porukan kasaan ja varmisteli ymmärtävätkö kaikki englantia. Joko kaikki ymmärsivät tai sitten joku ei ymmärtänyt edes kysymystä, mutta kukaan ei protestoinut ja niin meille selostettiin hyväntuulisesti ja humoristisesti turvallisuusasioita: jokainen kutsutaan vuorollaan paikalle, henkilökunta sitoo turvavyöt asiakkaan puolesta, nostoja on tehty lukuisia ilman pienintäkään vaaratilannetta ja henkilökunta on hyvin koulutettua jne. Laukut jätettiin loungen hyllyihin odottamaan paluuta. Mitään tavaroita ei saanut yläilmoista tippua, joten kamerat ja puhelimet ja muut tarvittavat tavarat pyydettiin asettamaan pöydälle valmiiksi kauas reunasta.

Minä olin keväällä ollut ensimmäinen varaaja tälle nostolle, joten meidät myös kutsuttiin ensimmäisenä asettumaan paikoillemme. Samalla kysyttiin kumpi meistä on pähkinäallergikko ja sen perusteella minulle määrättiin tuoli numero 2, kun seuralainen pääsi reunapaikalle ykköseen. Paikalle oli asetettu jo valmiiksi kiiltävällä kuvulla peitetty suupala, josta oli ilmoittamieni allergioiden vuoksi jätetty pähkinärouhe päältä pois, mutta muuten minulle sopi sama annos kuin muillekin.

Henkilökunta kiinnitti järeän tuntuiset turvavyöt meille ja jäimme odottelemaan pöydän täyttymistä. Tuolit olivat varsin miellyttävät, vankat ja nojatuolimaiset, ja niillä pystyi pyörimään melko paljon sivulle, jotta taaksepäinkin pystyisi katsomaan maisemia. Nousuun mukaan lähti pari tarjoilijaa ja jonkinlainen juontaja, joka puhuikin jo suomea. Varsin lupsakka ja humoristinen kaveri tämäkin, joka kertaili vielä turvallisuusasioita, kertoi vähän noston agendasta, esitteli tarjoilut ja kiusoitteli niitä, jotka vielä tuoliin päästyään, ja osa vielä nosteessa ollessakin, jännittivät tapahtumaa. Itse pyörin innoissani tuolissa ympäri, jos ei ihan kuin väkkärä, niin ainakin melkein, katselemassa maisemia ja miten pieneksi ihmiset ja autot ylös päästyämme kävivät

Nostoa odotellessa.

Se on menoa nyt.

Puolimatkassa.

Sinne jää lounge ja pikkuihmiset.

Päivän juoma oli Mumm:ia, vaikka loungessa Veuve Clicquot oli näkyvämmin edustettuna. Ohessa tarjoiltiin hanhenmaksaa, karamellisoitu persikkaviipale ja krutonkileipäpalanen. Kaikki oli sopivan lievän makuista, ettei ruoka häirinnyt juoman aromien maistelua. Yläilmoista saatiin nauttia n. 20 min, eli shamppislasillisen ehti nauttia ihan rauhassa ja paljon valokuviakin ehdittiin räpsiä. Loppupuolella juomaa tarjottiin vielä santsikierros. Tarjoilijatkin auttelivat valokuvien ottamisessa.

Lasit täyteen.

Onko lasi vai kaupunkimaisema kauniimpi näky..?

Peilikuva.

Eväät.

Suupala.

Tunnelma oli varsin iloinen ja kaikki tuntuivat olevan melko riemuissaan siitä, että olivat päässeet mukaan. Vaikka tässä ei nyt tuntemattomien kanssa seurusteltukaan, niin jonkin sortin yhteisöllisyys tuntui porukassa vallitsevan jo siitä ilosta, että olimme jakamassa kyseistä elämystä. Hymyjä riitti eikä kukaan ottanut nokkiinsa siitä, että kaikki kuvailivat itseään ja samalla tietysti toisiaankin, kun maisemia ja tunnelmaa haluttiin ikuistaa joka suuntaan.

Helsinkiä.

Ateneum.

Perspektiiviä persiiden välistä.

Helsinki.

Lopulta oli kuitenkin tultava alas. Henkilökunta autteli meidät irti kahleistamme ja poistuimme hakemaan tavaroitamme hyllystä. Lähtiessä täytettiin myös palautelappu, johon meillä oli vain kehuja annettavana. Sen verran iloinen ja kiva juttu tämä oli, että täytyy jonain vuonna pyrkiä osallistumaan uudestaankin.

Iloa ylimmillään.