Puerto de la Cruz - día 2 - Lago Martianez

9.11.2015

Ensimmäinen yö saarella takana. Heräsin noin 10 vaille 8. Fitbit näytti, että vuoteessa tuli vietettyä 10 h 10 min, josta sikeää unta 8 h 36 min. Huono sänky ja liian litteä tyyny kipeyttivät selän sen verran ankarasti, että siihen lopulta heräsin, mutta ihmeen pitkään tuli kivuista huolimatta nukuttua.

Aamuruskoa Atlantilla.

Vielä tänään en uskaltanut lähteä aamu-uinnille uima-altaalle. Pelkässä aamiaiselle menemisessä oli tarpeeksi jännittämistä. Aamiaissali löytyi astioiden kilinää seuraten -1 kerroksesta. Aamiaiskortti kädessä palloilimme hetken ympäriinsä katsomassa tarjoilua ja ihmettelemässä protokollaa. Hitchcockin näköinen paksu herra ja toinen hoikempi ja tavallisempi häärivät siivoamassa pöytiä ja uusimassa liinoja ja kattauksia. Kukaan ei kuitenkaan tullut kysymään meiltä mitään, joten sujautin kortin laukkuun ja etsimme itsellemme pöydän, jonka varasimme mehulaseilla.

Erilaisia ruokia oli todella paljon, joskaan useimmat eivät kiinnostaneet. Munat jätin luonnollisesti väliin ja pekonit olivat niin kevyesti paistettuja, että ällötti. Pekoninhan kuuluu olla huolella rapeaksi paistettu eikä veltto harmaa läskiliuska. Tarjolla oli myös monenlaisia leipiä, jogurttia, muroja, nakkeja ja leikkeleitä. Valitsin lautaselleni pari viipaletta erilaista leipää, riskillä otin croissantinkin (yleensä vähintään voideltu munalla), voita, juustoa ja makkaraleikkelettä. Croissant oli paras osa ja siitä ei onneksi tullut allergiaoireita. Onnea oli myös se, että juon itse aamiaisella vain mehua, koska kahviautomaatti oli melkoisen mystillinen laite.

Maitokahvi-painikkeesta kuppiin tuli kahvia, jonka päällä oli hailakanvalkea vaahto, mikä ei juuri maitoa edes muistuttanut. Kahviautomaatin vieressä oli cow way-automaatti, mistä kuvittelisi tulevan maitoa, mutta siitä tulikin vain kuumaa vettä. Kahviautomaatista löytyi erillinen nappi kuumalle maidolle, joten ensimmäinen kuppi saatiin sen avulla juomakelpoiseksi. Kun kaikki napit oli lopulta paineltu läpi (ja automaatin viereen kertynyt läjä vääriä juomia sisältäviä kuppeja), löytyi myös yksi painike, josta sai sitten sellaista tuttua kahvia, jossa maitoa on valmiiksi lurautettu reilu (ei kuitenkaan lattemaisen reilu) annos kahvin sekaan.

Tällä reissulla matkatoimisto ei ollut järjestämässä tervetulotilaisuutta. Oppaalla oli sen sijaan hotellikäynti meidän lukaalissa klo 11. Meillä oli oppaalle asiaa, joten emme voineet harhailla vielä kovin pitkille retkille aamiaisen jälkeen. Kävimme siis tekemässä pienen kävelylenkin kylillä. Ihastelimme rantaa auringonpaisteessa ja opettelimme kylän näkymiä ja maamerkkejä päivänvalossa.

Lopulta palasimme hotellille tapaamaan opasta. Tavoitteemme oli selvittää miten pääsemme käymään Teiden huipulla, kun sinne ei matkatoimisto jostain syystä järjestänyt retkeä. Lisäksi ostimme häneltä ennakkoliput Loro Parqueen. Ennakkoon ostettuna liput ovat kuulemma vähän edullisempia kuin paikan päältä ostetut. Hintaa kertyi kuitenkin 68 € kahdelta. Teide-asiakin selvisi. Samalla tuli myös kysyttyä, että olihan tämä sama opas tosiaan ollut siellä Kreetalla, ja olihan hän hän.

Nyt olimme tuhlanneet jo niin paljon aikaa kuivalla maalla, joten halusimme uimaan. Mukavimmin se onnistui menemällä Lago Martianezin merivesialtaille, jotka olivat parin minuutin kävelymatkan päästä meidän hotellilta. Sisäänpääsy maksoi 5,50 € / nuppi. Vaikka tuntui siltä, että saaren yllä harhaili jatkuvasti ohuen autereinen pilviverho, niin aurinko paistoi kuitenkin sen verran lämpimästi, että hetkittäin tuli jopa kuuma. Valitsimme uimalan alueelta itsellemme sopivat lepolasset ja jätimme ylimääräiset tavarat lassejen luo ja lähdimme uimaan. Tällainen uimala-alue on siitä näppärä, että paikalla ei pyörinyt kaupustelijoita tai aggressiivisia hierojia ja lepolassejakin riitti kaikille. Muovipäällysteisen patjankin lavitsalle olisi henkilökunnalta pyytämällä saanut (ostaa?), mutta emme katsoneet sitä tarpeelliseksi.

Sisäänpääsylippu Lago Martianeziin.

Lago Martianezin pihaa.

Me kastautumassa.

Suuri suihkulähde.

Vesiydyimme (vrt. rantauduimme) suurimpaan merivesialtaaseen, jonka keskellä oli laavakivinen suihkulähde. Lähde oli saapuessamme päällä, mutta enimmäkseen sitä tunnuttiin pitävän pois päältä. Allas oli melkoisen kokoinen ja ihmisiä ei ollut mitenkään liikaa. Veden mittasimme omalla mittarilla 24-asteiseksi. Syvyyttä ei ollut paljon ja joka kohdassa yletin ainakin asettamaan pisimmän jalkani päässä olevan pisimmän varpaani pohjaan myös kaulan ollessa venytettynä mahdollisimman pitkäksi ja leuan jäädessä vielä pinnalle. Useimmissa paikoissa jalat ylettivät pohjaan jopa helposti. Alueella oli muutamia pienempiäkin altaita, joista ainakin yksi oli ihan kahluusyvyinen ja ilmeisesti lapsille suunnattu.

Lago Martianezin suurin merivesiallas.

Allas.

Aurinko verhoiltuna.

Uinnin jälkeen palasimme paikoillemme ottamaan aurinkoa. Porotusta tuntui olevan sen verran, että emme tuntia kauemmin viitsineet grillailla itseämme vaan menimme sitten välillä ottamaan varjoa ja virvokkeita yhteen alueen kioskikahviloista. Ihmettelimme muita alueen turisteja, joiden keski-ikä tuntui olevan 60 yläpuolella. Kuinka me nuoret (köh) olimme tällaiseen paikkaan eksyneet lomalle? Ehkä ongelma oli vain siinä, että nuoremmat ihmiset joutuvat yleensä marraskuussa olemaan töissä eikä matkoilla. Itsellänikin oli tämä ylimääräinen lomaviikko vain sen takia, että työpaikka lahjoittaa sellaisen, kun jollain tulee 10 vuotta talossa täyteen.

Virvokekioskilla.

Lago Martianez jatkuu melkein niin pitkälle kuin silmä siintää.

Virvokkeiden jälkeen kävimme vielä uimassa uudemman kerran. Sen jälkeen lähdimme etsimään suihkuja ja paikkaa missä vaihtaa vaatteita. Suihkut olivat aika hauskat. Niissä oli ketju, jota kiskomalla vesi virtasi. Kun siitä päästi irti, niin vesikin loppui. Pukuhuoneet löytyivät alueen toiselta laidalta. Niissä oli sovituskoppimaiset kopit, missä jokainen sai henkilökohtaisessa rauhassa nakuilla vaatteita vaihtaessaan. Ulos lähtiessä oli kohteliasta jättää muutama kolikko kippoon pukutilojen hoitajalle. 

Suihkupaikka.

Suihku ja ketju.

Kotimatkalla haimme lähikaupasta pullon kuohuviiniä ja pari pussia sipsejä ja siirryimme nauttimaan niistä hotellin parvekkeelle. Ilma oli lämmin ja parvekkeella niin leppoisaa nautiskella elämän parhaista puolista, että piti hakea vielä toinenkin pullo jatkamaan mukavaa tunnelmaa.

Kuohujuomaa omalla parvekkeella.

Iltapäiväinen maisema.

Lempeä ilmasto.

Itse en olisi kaivannut enää sipsien ja kuohujuomien jälkeen mitään ruokaa loppupäivänä, mutta seuralaisellani on omituinen pakkomielle päivittäisestä lämpimästä ruuasta, joten lähdimme vielä illalla ulos syömään. Päädyimme valitsemaan Plaza del Charco-aukion laidalla toimivan Compostelana-ravintolan. Ravintola oli lupaavan täynnä, vain yksi pöytä oli enää vapaana. Espanjassahan saa hyvää ruokaa vain täysistä ravintoloista. Juomatilaus toimitettiin nopeasti, mutta ruuassa sitten kestikin. Sitten selvisi myös miksi. Seuralaiseni kala oli poltettu karrelle ja niin umpipalaneeksi ruokaa ei varmaan ihan hetkessä saa. Annoksesta unohdettiin tuoda siihen kuuluvat ryppyperunat ja niitäkin piti sitten erikseen pyytää. Oma pihvini oli polttamaton, mutta muuten melko heikko esitys.

Kala oli jopa niin surkea esitys, että siitä piti ihan valittaa, mutta tarjoilija väitti, että kala nyt vaan tarjoillaan Kanarialla pilalle poltettuna. (Voisiko sitten menussa lukea hiillostettu kala, jos näin olisi?) Joku toinenkin henkilö kävi esittämässä, ettei annoksessa olisi ollut mitään vikaa, mutta lopulta ryhtyi tarjoamaan hyvitykseksi mojitoja. Tiedä mitä myrkkyä siihen olisi sitten laitettu, joten kieltäydyimme siitä ja halusimme vain mahdollisimman nopeasti pois mokomasta ketkupaikasta. Lasku tuotiin, alennusta ei herunut, eikä kukaan tullut loputtomalta tuntuneen ajan kuluessa hakemaan rahoja pois, joten valitettavasti paikalle jäi tippiäkin saamatta jääneiden vaihtorahojen muodossa. Loppuloman välttelimme kuin ruttoa kaikkia ravintoloita, joilla oli sama Compostelana-markiisi viritettynä pöytiensä ylle.


Päivä oli muuten mukava ja rentouttava menestys, mutta jotenkin epäonnistunut ruokakokemus jätti ikävän maun suuhun ihan kirjaimellisestikin. Onneksi oli taas aika mennä nukkumaan, niin asiaa ei tarvinnut liian pitkään enää murehtia.