Kreeta 3 Knossos

27.7.2015

Herätyskello pärryytteli meidät jalkeille aamulla klo 5.30. Pickup-paikkana oli taas kylän keskusaukio, minne siirryimme odottamaan kyytiä, jonka piti tulla 6.30. Bussi oli 10 min myöhässä, mikä lienee vielä kohtuullinen odotusaika. Ajelimme kylän läpi pysähtyen muutaman kymmenen ja muutaman sadan metrin välein poimimaan lisää väkeä kyytiin. Matkalla poikkesimme myös Rethymnoniin hakemaan muutaman ihmisen.

Retki minolaiseen palatsiin Knossokseen oli siis skandinaavisille turisteille, joten oppaana oli ruotsalainen Frida, joka puhui erittäin ymmärrettävästi selostuksen, joka koostui ruotsin, norjan ja tanskan sekamelskasta. Se vaatii jo taitoa, että osaa sotkea nuo kaikki ymmärrettävästi samaan lauseeseen. Frida piti meistä muutenkin erittäin hyvää huolta tietäen, että emme ole ihan ruotsalaisia. Matkalla kerrottiin siis jonkin verran tarinoita mytologiasta, mm. Kronoksen ja Zeun (taipuuko Zeus näin?) tarinaa ja Samarian rotkon synty ja kohteen kannalta oleellinen Minotauruksen tarina. Useimmat olivat tuttuja jo aiemmilta matkoilta ja johan olin Knossoksessakin kerran käynyt ja silloinkin kerrottu tarusto oli jotakuinkin sama. Hyvä oli kertailla oppeja, kun niitä henkilöhahmoja on niissä melkoisesti, ja nimet menevät helposti sekaisin.

Taverna.

Reilu tunti ennen Knossokseen saapumista pysähdyttiin tavernaan pitämään vähän taukoa. Paikka oli sama kuin missä oltiin pysähdytty vuoden 2010 Knossoksen retkellä. 15-20 min kuluttua matka jatkui Knossokseen, missä opas lähti ostamaan lippuja sillä välin kuin turistit saivat tilaisuuden käydä esim. vessassa. Käytin tilaisuutta hyväkseni.

Uuvahtaneita kavereita tavernan takaa.

Perillä Knossoksessa oli jo ihan tukalan kuuma. Ulkonähtävyytenä Knossos oli lähes varjoton eikä tuultakaan sille päivälle siunaantunut muutamaa hajanaista virettä lukuunottamatta. Minulla oli mukana viuhka, mutta ei siitä ollut paljonkaan apua. Knossoksella näimme pääportin, uhrikuoppia, Arthur Evansin (Knossoksen "löytäjä") patsaan, symboliset sarvet, rahvaalle tarkoitetun etelä-portin, valtaistuinsalin, torin, freskoja (pääosin kopioita), kuningattaren salin, valtavia ruukkuja ja pienen portaikkoa muistuttavan teatterin.

Knossosta.

Jono valtaistuinsaliin.

Valtaistuinsali.

Kuningattaren residenssi.

Opastetun kierroksen jälkeen saimme 15 min omaa aikaa, mikä on innokkaalle valokuvaajalle aivan järkyttävän vähän. Hysteerisessä mielentilassa säntäilin ympäriinsä räpsimässä nopeasti kuvia kaikesta mikä ei liikkunut. Ehdimme tehdä muutaman minuutin kierroksen myös lahjatavarakaupassa, mutta mitään ostettavaa ei löytynyt. Sitten oli jo kiire bussille.

Ruukkuja ja turisteja ottamassa lähikuvia.

Pääportti.

Pääportti.

Symboliset sarvet rahvaan portilla.

Knossoksesta bussi kyyditsi meidät lähimpään isompaan kaupunkiin Iraklioniin. Siellä saimme 2 tuntia omaa aikaa. Yritimme helppouden nimissä mennä matkatoimiston yhteistyöravintolaan lounaalle, mutta siellä huomasimmekin, että järjestelystä oli helppous kaukana. Pöytään piti mennä ensin lukemaan menua, minkä jälkeen olisi pitänyt jonottaa tiskille tilaamaan ruokaa. Jono oli sen verran pitkä, että päätimme vaihtaa paikkaa.

Kisse.

Tiesin aiemmasta käynnistä, että samaista katua hieman eteenpäin kulkien löytyisi suihkulähdeaukio, jonka laidalla oli runsaasti kahviloita. Jäimme yhteen sellaiseen ja otimme lounaaksi toastit. Ei näin helteellä tee mieli edes syödä niin kovasti. Kuumalla yleensä vain janottaa. Tilaus saatiin tehtyä nopeasti ja tarjoilutkin kannettiin pöytään viiveettä, mutta maksaminen oli vaikeaa. Siinä vaiheessa ei kuitenkaan kehdattu enää vaihtaa paikkaa. Laskua ehdittiin pyytää jo kolmeen kertaan, 5 minuutin väliodotuksin, kunnes äiti meni jo sisälle maksamaan, niin sitten sattumalta heti perään tuli tarjoilija lopulta laskuttamaan pöydän luokse. Lähetin mokoman hidastelijan matkoihinsa ja sanoin, että äiti hoitaa jo hommaa.

Lounasmaisema.

Toast.

Jatkoimme kiertokävelyä satamaan, missä käytiin ihastelemassa venetsialaista linnoitusta. Linnoitus oli sisältä remontissa, mutta ei aikakaan olisi riittänyt pinnallista ihastelua syvällisempään turismiin. Kuumuus ja hiertävät kengät olivat koitua paluumatkalla äidin kohtaloksi, kun mäen suuntakin oli ylä. Annettu aika meinasi loppua kesken, mutta ehdittiin kuitenkin takaisin bussille pari minuuttia ennen sovittua aikaa.

Venetsialainen linnoitus.

Venetsialaisten symboli - leijona.

Paluumatkalla pysähdyttiin taas tavernaan. Nyt siellä pyöri ihana 1 kk ikäinen Laika-koira ympäriinsä tutustumassa turisteihin. Niin oli kiva elukka se.

Laika.

Hotellipuolessa (vrt. kotipuolessa) suuntasin hoitamaan päivän liikuntasuorituksen uimalla 30 min, tällä kertaa meressä. Palasin kaupan kautta kotiin. Täydennystoimituksen saavuttua kanssani perille ryhdyttiin tekemään ruokaa. Päivän ateria oli spagettia, tomaattikastiketta ja tonnikalaa.

Meressä.

Loppuilta kului valmistautuessa seuraavan päivän Samarian vaellusta varten. Suunnittelin tavaroille mahdollisimman järkevää pakkausjärjestystä. Jatkuvassa käytössä olevat tavarat repun yläosiin tai sivutaskuihin ja epätodennäköisemmät tai matkan loppuvaiheessa käytettävät tarvikkeet sijoitin pohjalle. Kirjoittelin myös muutamia muistilappuja itselleni, jotta muistaisin esim. ottaa eväät mukaan jääkaapista aamulla. Lopuksi herätyskelloja soimaan hyvissä ajoin ennen pickup-aikaa, ja sitten uneen.