Puerto de la Cruz - día 3 - jardines

10.11.2015

Heräileminen alkoi kahdeksan maissa aamulla ilman herätyskelloa. Kauhea selkäkipu oli taas vaivannut loppuyöstä. Hiki oli myös pinnassa ja suihkuun oli pakko päästä välittömästi. Suihkun jälkeen oli voideltava hipiää ennen kuin pääsimme lähtemään aamiaiselle. Unohdimme ottaa aamiaiskortin mukaan, mutta onneksi sitä ei tälläkään kertaa kukaan halunnut tutkailla.

Aamiaiseksi valikoitui parit croissantit, leipää, juustoa ja makkaraviipaleita. Testiksi otin myös yhden makean pasteijatyyppisen suupalan, mutta sen sisällä oli marmeladin lisäksi myös inhottavia sattumia, joten se "herkku" jäi syömättä.

Aamupalan jälkeen lähdimme kipuamaan Jardin Botanicolle (Jardín de Aclimatación de La Orotava, perustettu vuonna 1788). Reitti oli mutkikas ja mäet jyrkkiä. Läkähdys iski jo alkumatkasta. Matkalla piti pysähtyä tasaamaan hengitystä moneen otteeseen. Yhden tällaisen otteen aikana näimme kuivuneen joenuoman pohjalla kukkoja. Erikoinen näky kaupunkimaisissa olosuhteissa.

Jardin Botanicon portti.

Korkeusero.

Merkillisiä runkoja ja terälehtikuja.

Lopulta pääsimme puistoon saakka. Sisäänpääsy oli kevyet 3 € / hlö. Puistossa oli paljon erilaisia puita, joten se tarjosi mukavan varjoisan tunnelman. Alue oli onneksi myös tasainen, joten läkähtyminen jäi vähemmälle. Alueella oli paljon penkkejä, missä istuskelimmekin moneen otteeseen ihastelemassa ympäristöä. Joku oli tullut puistoon juoksulenkille ja kirmasi ohitsemme toistuvasti kovaa vauhtia.

Kolibrikukka.

 

Jonkin verran kasveja oli kukassa. Puut eivät olleet mitä tahansa kuusia ja koivuja, vaan useimmat jollain tavalla varsin merkillisen näköisiä. Opaskirjan mukaan kyseistä puistoa käytettiin aikoinaan trooppisten kasvien siirtämisessä jonkinlaisena totutteluympäristönä ennen kuin niitä lähdettiin viemään taas pohjoisemmaksi ja viileämpiin ilmoihin. Me totuttelimme puiston ilmastoon noin tunnin ja lähdimme sitten jatkamaan matkaa.

Päivän toinenkin kohde oli puisto - Jardin Taoro. Sinne oli sen verran matkaa kävellen, että vilvoittelimme puolivälissä pienessä kahvilassa medio litre sangrialla. Paikan tarjoilija ryhtyi heti puhumaan kaikki osaamansa suomenkieliset sanat ja lausuntakin osui melko nappiin. Sangria maistui ensipuraisulla melko väkevältä, mutta juoma parani lasi lasilta loppua kohti. Kannun pohjalle oli kaadettu säilykehedelmäsalaattia, mikä oli ihan kiva lisä. Lusikoimme hedelmänpalaset kitoihimme, kun juoma oli hörpitty loppuun.

Teide pitää aina silmällä.

El Salmantino

Medio litre sangria.

Matkan varrelle olisi pitänyt osua pieni orkideapuutarha, mutta vaikka löysimme oikean osoitteen, niin mitään puutarhaan viittaavaakaan emme löytäneet, joten saimme tyytyä talsimaan suoraan Jardin Taoroon. Se paljastui melko laajaksi rinnepuutarhaksi, jossa oli useampia vesielementtejä. Puiston yläosissa sijaitsi paikkakunnan vanhin hotelli Grand Taoro (avattu 1890), joka tosin ei enää taida olla hotellikäytössä. Hotellin ympäristössä oli laajempi tasainen alue, joka tuntui olevan enimmäkseen urheilukäytössä (vaikka alueella olikin kielletty korkokengät, polkupyörät, koirat ja jalkapallot) eikä kauneuskäytössä. Täällä pään ylitse lensi kuitenkin kauniiksi tuomittava keltainen undulaatti-papukaija-tyyppinen lintu, joka näytti lentäessään tennispallolta. Valitettavasti se katosi yhtä nopeasti kuin lehahti paikalle, joten emme saaneet siitä kuvaa. Sen verran ehdimme kuitenkin sitä tarkastella, että tennispallo se ei joka tapauksessa ollut.

Vesieste Jardin Taorossa.

Maisema kaupungin yllä.

 

Jardin Taoron laidalla oli myös Jardin Aquatico Risco Bello-kahvilan pihassa, mutta se tuntui olevan suljettu. Maassa lojui kyltti, joka kertoi hintojen olevan 4 € / 2 €, ilmeisesti aikuiset / lapset. Näimme yhden lammen, jonka vesi oli sameampaa kuin Vantaa-joen. Erotimme juuri ja juuri lammen olevan pullollaan karppeja ja yksi kilpikonnakin pilkisti hieman pintaan. Kahvilan piha oli kaunis paikka, mutta kahvihampaita ei juuri nyt kolottanut, joten lähdimme vähitellen hilautumaan rinnettä alaspäin ja kohti hotellia.

Lago Martianezin altaat näkyvissä.

Dulce María Loynaz

 

Risco Bello-kahvila.

Kahvilan vahtikissa.

Kilpikonna ja karpin hailakka hahmo alalaidassa.

Matkan varrelta löytyi melko suuri Hiperdino-marketti, mistä ostimme parit kahvijuomat, keksejä, sipsejä, jääteetä ja oluen. Parvekkeella nautitun eväshetken jälkeen menimme koeajamaan hotellin uima-altaan. Veden mittasimme 22-asteiseksi. Aurinko ei paistanut enää hotellin pihaan, vaan oli siirtynyt ympärillä olevien korkeiden hotellien taakse. Emme siis jääneet ottamaan aurinkoa vaan menimme uinnin jälkeen takaisin huoneeseen ottamaan suihkut ja lepäilemään parvekkeelle. Kirjoittelimme muistiin päivän tapahtumia, selailimme nettiä ja googletimme mm. sangrian ainesosia.

Eräs pulu kävi laskeutumassa parvekkeemme kaiteelle, vaikka seisoimme sillä hetkellä ihan vieressä parvekkeen ovella. Hotellilla tuntui olevan vakiopulut, jotka seikkailivat parvekkeelta toiselle ja välillä uima-allasalueellakin. Päivän mittaan olimme nähneet aika mukavan kirjon eläimiä. Aamulla kukot, kävelymatkoilla pari kissaa, suuria perhosia, liskoja, tennispallolintu ja nyt puluja. Vau!


Illalla ehdimme kaupungille vasta hämärän laskeuduttua. Näimme vielä yhden kissan. Se oli harmaa ja takkuinen ja piti majaa erään rantabulevardin talon puutarhassa aidan liepeillä. Eräs eukko yritti silittää sen päätä, mutta sai läimäisyn tassusta.

Kiertelimme aikamme ympäriinsä. Olimme hieman harkinneet syövämme kirkkoaukion laidalla olevassa ravintola Marquesassa, mutta kirkon eteen leiriytynyt rummuttajaryhmä sai meidät muuttamaan suunnitelmaa. Jatkoimme kiertelyä, mutta koska mikään muukaan ravintola ei vetänyt meitä riittävästi puoleensa, palasimme sittenkin kirkkoaukiolle. Rummuttajat olivat onneksi häipyneet. Asetuimme Marquesan terassille, missä meitä viihdytti pari kitaransoittelijaa. Vanhemmiten olen alkanut arvostaa enemmän ja enemmän espanjalaistyyppistä akustista kitarointia, joten heitä oli ihan ilo kuunnella.

Kirkko iltavalaistuksessa.

Ravintola Marquesa

Ravintola itsessään ei tarjonnut kummoistakaan nautintoa. Palvelu oli hidasta. Ruokaa jouduimme odottamaan yli 45 minuuttia, mikä oli helppo laskea kirkon kumautellessa aikamerkkejä 15 minuutin välein. Tilaamani talon valkoviini oli kuin limunaatia ja tarpeettoman makeaakin. Seuralaiseni tilaama liha oli heikko esitys, mutta siihen kuulunut viherpippurikastike kuulemma onnistunut. Itse olin tilannut puolikkaan kanan ryppyperunoilla ja punapippurikastikkeella, joka annoksesta puuttui. Mutta koska annosta oli odotettu niin kauan, en enää muistanut kuuluiko siihen jotain kastiketta vai ei. En siis kehdannut asiasta ryhtyä valittamaankaan. Ruoka oli joka tapauksessa tappavan kuiva. Tarjoilijakaan ei kysynyt lautasia keräillessään maistuiko ruoka, joten valittamiselle ei tullut luontevaa tilaisuutta. Toista kertaa ei tarvitse tähänkään ravitsemusliikkeeseen eksyä. Se on harmi, sillä sijainti ja musisointi tekivät siitä muuten tunnelmallisen ja kivan paikan.

Kuiva kana ja ryppyperunat.