Santorini 1 Meno

8.9.2018

Heräilin lähtöpäivän aamuun klo 8 maissa. Poistin herätyksen, joka oli ajastettu 8.30:ksi. En meinannut millään saada edellisenä iltana/yönä nukuttua, koska olin niin huolestunut siitä, että meillä ei ollut matkatoimiston järjestämää bussikuljetusta hotellille. Olimme siis lähdössä iltapäivällä lomailemaan Santorinille. Saari valikoitui kohteeksemme osittain sen takia, että se on äitini ja hänen miesystävänsä suosikkikohde, missä he ovat käyneet lukuisia kertoja. He alkoivat jo vähitellen olla loukkaantuneita siitä, että heidän suosikkinsa ei kelpaa meille koskaan. 

Alun perin heidän ei pitänyt olla tänä syksynä menossa sinne, mutta kun he olivat jossain vaiheessa muuttaneet mieltään, niin olimme sitten yhtäkkiä lähdössä samaan aikaan reissuun. Heillä tosin oli ylellinen kahden viikon matka, meillä vain viikon mittainen keskinkertaismatka. Heillä oli sitten kohteen kanta-asiakkaina ollut tapana pyytää hotelliaan tilaamaan taksin odottamaan lentokentälle, ja meidän piti päästä samalla kyydillä omaan hotelliimme. Mitä jos emme mahtuisikaan kaikki neljä ihmistä matkalaukkuinemme yhteen pikkuruiseen taksiin?

Aamutoimet jatkuivat suihkulla, aamupalalla, eväiden väkertämisellä ja orkideojen kastelulla. Orkideojen kastelu ei varsinaisesti ole aamutoimi, mutta tänä aamuna sekin tuli tehtyä. Viimeiset tavarat piti paketoida matkalaukkuun. Lentokenttää kohti lähdin noin klo 12.26. Ajelin autolla tutulle P4A-parkkialueelle, ja sieltä matka jatkui lentokenttäbussilla, joka tuli alle viidessä minuutissa. Lentokentälle saavuin 12.50, mistä seuramieskin löytyi hetimmiten. Checkin oli tehty etukäteen, joten tulostelimme matkalaukkutägit. Videoimme tägien kiinnitysprosessin, koska seuramiehen vanhemmat olivat kaipailleet opetusvideota aiheesta. Self service bag dropin viivakoodinlukija ei ensimmäisellä kerralla tunnistanut minun tägiäni, mutta toisella yrityksellä jo onnistui.

Testasimme kävellä T2:n kauempaan turvatarkastukseen vaihtelun vuoksi, mutta jonot olivat sielläkin melko pitkät. Seuralaisen reppua tutkittiin antaumuksella ja monesti läpivalaisun läpi ajaen, koska jokin asia vaikutti nesteeltä. Mitään ei kuitenkaan löytynyt, vaikka asiaa tutkittiin lähes 10 minuuttia. Itse sujahdin turvatarkastuksesta heittämällä läpi. Käväisimme seuraavaksi pesemässä kädet, koska olimme hiljattain lukeneet, että lentokentän saastaisin paikka/esine on turvatarkastuksessa käytetty laatikko.

Santorini kutsuu.

Tapasimme äidin (Ä) ja hra T:n (T) lyhyesti kahvilan luona, mihin he olivat asettuneet tauolle. Lähdimme ostamaan sipsejä ja vettä, ja käyskentelimme hiukan ympäriinsä. Lopulta oli aika siirtyä WC:n kautta portille 21, missä tapasimme Ä&T:n uudelleen. Jouduimme hetken aikaa odottelemaan boardingin alkamista. Meille oli allokoitu paikat 30 E ja F, Ä&T istuivat jossain koneen etuosissa. Finnair oli tapansa mukaan epäreilusti antanut minulle taas E-istuimen, mutta sain kuitenkin istua ikkunapaikalle. @Finnair Jos satut lukemaan tämän, voisitko jatkossa antaa ikkunapaikan aina minulle, joka haluaa katsella ikkunasta ulos eikä sille tyypille, joka tahtoo pelata typeriä puhelinpelejä koko lennon ajan eikä tarvitse siihen ikkunaa..? Takaosan (rivit 18-36) boardaus hoidettiin ulkokautta ja lentokoneen takaovesta. 

Takaovesta sisään.

Lento sujui kivasti. Emme saaneet lainkaan vierustoveria, joten saatoimme leveillä ja liikuskella helposti. Tarjoilu toimi nopeahkosti. Yskijöitä ei ollut liian lähellä. Etupenkin mies kommentoi pari kertaa keskusteluamme, mikä tuntui vähän tarpeettomalta, mutta kieltämättä meidän keskustelut ovat aina niin mielenkiintoisia, että on suorastaan ihme, että ihmiset eivät useammin halua osallistua niihin. Etupenkkiä kiinnostava aihe oli muut lentokoneet, joita näkyi poikkeuksellisen paljon. Arvailimme mm. koneiden etäisyyksiä meistä ja ihmettelimme miten älyttömän nopeasti liikkuvilta vastaantulevat lentokoneet vaikuttivat. Lentoemolta tilasimme perinteiset shamppikset á 12 € sekä maksutta tarjoillun mustikkamehun. Söimme sipsien lisäksi yhdet eväsleivät mieheen ja naiseen. Ä poikkesi jaloittelemaan lennon lopulla meidän luokse ja juteltiin hetki.

Shamppista ja ihana valo.

Aikaa jäi myös ikkunasta katseluun, kirkkauden ihasteluun ja filosofointiin. Olen persoonaltani melkoisen introvertti tyyppi ja kaikkea muuta kuin filantrooppi. Mutta kun katselen ihmisten pieniä taloja ja autoja 12 km päästä lentokoneesta, niin tunnen aivan valtavaa lähimmäisenrakkautta maan pinnalla arkisissa puuhissaan olevia ihmisiä kohtaan. Mutta yhtään lähempää katsottuna...

Santorini häämöttää.

Perille päästiin suunnilleen aikataulussa noin 3,5 tunnin lentelyn jälkeen. Meidät kuljetettiin bussilla lentokoneelta terminaalirakennukseen, vaikka kenttä oli pieni. Lentokentällä oli yllättävän hyvin toimiva ilmastointi. Seuralaisen matkalaukku saatiin ensimmäisenä, sitten minun, seuraavaksi T:n ja viimeisenä Ä:n. Näin matkalaukkuja odotellessa tutunnäköiset kasvot, mitkä hetken mietittyäni tunnistin kuuluvan eräälle kiropraktikolle, jonka olen nähnyt ohimennen odotellessani omaa vuoroani toiselle kiropraktikolle. En ole varma ymmärränkö itsekään tuota edellistä lausetta..

Kun pääsimme matkalaukkusalista julkiselle puolelle, odotti siellä rivi noutajia (ei koiria) nimikylttien kanssa. Bongasimme T:n nimen nopeasti ja seurasimme miestä ulos. Siellä meitä odotti tilataksi, kun T oli viisaasti maininnut, että meitä on useampi matkustaja tulossa auton kyytiin, vaikka osalla onkin eri hotelli. Ihan turhaan olin taas kerran pilannut yöuneni. Matka lentokentältä Kamarin kylään oli lyhyt, mutta minun ja seuramiehen hotelli oli kuskille ja tämän apunaiselle vieras. Jouduimme ajelemaan jonkin aikaa ympäriinsä ja kiertelemään yksisuuntaisten katujen takia vielä vähän ekstraa. Apunainen yritti kaverille kilauttamalla selvittää oikeaa paikkaa. Täällähän ei melkein millään kadulla ollut nimiä, mikä vaikeutti suunnistamista. Lopulta asia selvisi, mutta sijainnin puolesta meidän oli järkevää jättää Ä ja T omalle hotellilleen ensin. T maksoi kyydin (25 €), minkä jälkeen meidät ajettiin vielä pari sataa metriä eteenpäin ja heitettiin pois kyydistä oikean sivukadun kohdalla. Kävelimme pienen matkan sivukujaa ylös, mistä löysimme lopulta hotellimme Summer Dreamin.

Hotel Summer Dream.

Respan tyttö oli vähäpuheinen, mutta ystävällisen oloinen ja hoiti hommansa. Seuralaisen passista poimittiin jotain tietoja talteen, sen jälkeen saimme avaimen huoneeseen 26. Huone löytyi 2. kerroksesta. Talossa ei ollut hissiä ja lukko oli perinteistä manuaalista mallia, ei kortti. Olimme hetken hiukan järkyttyneitä huoneen 70-lukuisesta tunnelmasta, kun taksikuski oli väittänyt hotellin olevan uudehko. Huoneen seinään kiinnitetty tarkastuskilpi paljasti hotellin olleen kuitenkin olemassa jo ainakin 5 vuotta. Parveke asettui melkein etuoven yläpuolelle ja oli hukkua sitä ympäröiviin kasveihin. Ilmastoinnin säädin oli kiinnitetty seinään ja peitetty pleksillä, jossa oli reikä vain virtapainikkeen kohdalla. Lämpötilaa ei siis hotellin mielestä ollut tarpeen säätää itse. Pleksin sivusta saimme onneksi kuitenkin painettua kynsiviilalla myös muita painikkeita. Ilmastointi ja safetybox kuuluivat huonehintaan.

Huone 26.

Toisen nukkujan on oltava hoikkapohkeinen ja selvittävä ilman yöpöytää.

Parveketta.

Lisää parveketta.

Ilmastoinnin säädin luodinkestävän lasin takana.

Purimme hiukan matkatavaroita. Minun oli saatava mm. käsilaukku esiin. Illalliselle ei sentään voi lähteä käsimatkatavarana toimineen repun kanssa. Ulos lähtiessä kysyimme respalta wifi-koodin, joka oli aiemmin jäänyt saamatta. Heti hotellin luona nähtiin pari kissanpentua ja niiden emo juuri kun olin kysynyt seuramieheltä nähdäänkö yhtään kissaa ja hän vastannut "ei". Kurvasimme rantakadulle ja lähdimme kävelemään lentokentälle päin ja tutustuimme ravintolavalikoimaan. Sitten palailimme takaisin kotiristeykseen, missä päätimme syödä kohdalla olleessa Family Tavernassa. Otimme alkuun GT:t. Ruuaksi tilasin kana-souvlakin, kun ei ollut yhtään nälkä. Seuramies otti uuden (aiemmin Kreetalta löytyneen) lempiruokansa giouvetsi. Ruokajuomaksi tuli vettä ja seuralaiselle olut. Talo tarjosi vielä ouzot lopuksi. Kana-annokseen ei kuulunut mitään kastiketta, joten se oli kauttaaltaan vähän kuivakka, mutta muuten siedettävän makuinen.

Restaurant Family Tavern.

Kana-souvlaki.

Giouvetsi.

Ouzoa.

Kun olimme melkein valmiita, istutettiin meidän viereiseen pöytään suomalaispariskunta. He kysyivät tarjoilijalta sopiiko heidän tupakoida. Tarjoilija kysyi sitten seuraavaksi asiaa meiltä. Vaikka pidänkin tupakointia täysin sietämättömänä, edellyttää kohteliaisuus sen sallimista, kun nätisti kysytään. Tarjoilijan poistuttua totesimme pariskunnan kanssa, että olisimme voineet hoitaa asian ihan keskenämmekin, kun kerran yhteinen kielikin oli. Meillä oli onni ja tuuli myötä, sillä se puhalteli savut merelle, joten emme joutuneet siitä kärsimään. Pariskunta oli varsin puhelias ja jutustelivatkin meille siihen saakka, kun teimme lähtöä. Aiheina lähinnä matkailu ja Suomen hyvä hellekesä. Illallisen hinta on unohtunut kirjata, toivottavasti kuitenkin maksoimme laskumme. Ei siitä erityisen kallista mielikuvaa jäänyt, jos ei hämmästyttävän halpaakaan.

Teimme vielä pienen iltakävelyn rantakatua pitkin toiseen suuntaan kuin aiemmin. Istuskelimme pimeällä rannalla hetken. Jostain ravintolasta ajettiin kulkukoiralauma pois. Ärhäkän kuuloiset hauvelit kirmasivat hetkeksi rannan puolelle juoksentelemaan. Rantakadulta saimme ostettua vettä ja Seuralaiselle uudet varvastossut á 7,50 €. Kotimatkalla törmäsimme Ä&T:hen ja juteltiin hetki. Selvisi, että he olivat käyneet samassa ravintolassa syömässä kuin me ja melkein samoihin aikoihin. En ymmärrä miten voi olla, ettemme nähneet toisiamme jo siellä, mutta saatiinpa pienet naurut siitä sattumasta silti. Hotellilla otimme suihkut onnettomassa suihkunurkkauksessa ja kirjoittelimme muistiin päivän tapahtumia ennen unille käymistä.

Kylpyhuone.