Santorini 4 Perissa

11.9.2018

Herätys oli taas kahdeksalta. Tämä oli ensimmäinen vähän paremmin nukuttu yö. Aamiainen sujui jo rutiinilla. Noin klo 9.40 olimme saaneet itsemme aurinkorasvattua ja marssikuntoon. Aloitimme päivän lenkin poikkeamalla markettiin hakemaan 0,75 litran vesipullot mukaan.

"Rampin" päästä alkaa polku.

Lähdimme kapuamaan tuttua reittiä Zoodochos Pigi-kirkolle. Kävely sujui huomattavasti kevyemmin, kun tiesi mitä odottaa reitiltä. Ihmisiä oli liikkeellä jonkin verran enemmän kuin edellisellä kerralla. Vettä ei ylöspäin kiivetessä kulunut juuri lainkaan, joten emme ostaneet huipun kioskista mitään. Lepäilimme hetken huipulla muuten vaan ja seurailimme sinne saapuvien autojen haparointia parkkipaikan valinnassa. Seuraavaksi lähdimme laskeutumaan alas kohti vuoren toisella puolella siintävää Perissan kylää.

Yhä ylös yrittää.

Kirkko.

Selvitimme mikä johanneksenleipäpuun hedelmän sisällä rapisee.

Kirkon jälkeen reitti vain jyrkkeni.

Kamari.

Perissaan johtava polku oli helppokulkuisempi. Se oli enimmäkseen loivempi, tasaisempi eikä se ollut peittynyt pensaikkoon. Epäröimme parissa kohdassa suuntaa, kun polku haarautui. Eksymään emme sentään päässeet, mutta taisimme valita pidemmän reitin, vaikka lyhyempikin ehkä olisi ollut. Perissan puolella vuorta olisi myös ollut rinnekirkko, mutta jätimme sen väliin. Täytyy jättää jotain näkemättä, jotta saa syyn matkustaa Santorinille joskus toistekin.

Kohti Perissaa.

Tuolta notkelman seudulta tultiin.

Perissan rinnekirkko.

Lopulta laskeuduimme Perissan katutasoon. Polun päädystä löytyi aasiasema, joten saimme selityksen reitillä näkemillemme aasinkakoille. Emme kuitenkaan nähneet kenenkään hyödyntävän aasien palveluita. Rantakadulle päästyämme yritimme löytää Kamariin menevän venetaksin lähtöpaikkaa, mutta emme löytäneet siitä edes mainoskylttiä. Info-taululta löysimme kylän kartan ja listan paikoista, joissa on WC.

Aasiasema.

Perissan rantakatu.

Päädyimme toast-lounaalle Waves-ravintolaan. Valikoimme sen, koska heidän palstaansa uimarannasta sai käyttää maksutta, mikäli aterioi 20 €:lla. Muuten suihkullisten rantapaikkojen hinta vaihteli 7-10 € lepolassesta ja aurinkovarjosta. Pukukoppeja ei näyttänyt olevan missään. Ham & cheese -toastien á 3,50 € oheen tilasin frappen, myös á 3,50 €, seuramies oluen á 4 € ja yhteisesti latkimme litran vesipullon á 2 €. Kaikki maksoi yhteensä 16,50 €, mutta laitoimme tippiä mukaan sen verran, että 20 € täyttyi. Toastit olivat maukkaat, mutta erityisesti frappet maistuivat mahtavilta ja virkistivät paahteisen vuorikävelyn jälkeen.

Wave-ravintolan näkymä.

Café frappé.

Toast-annos.

Vaihdoimme Wavesin WC:ssä päälle uima-asut ja valtasimme rannalta pari lassea. Paketoimme tavarat aquapaceihin ja pulahdimme uimaan. Vesi oli karvan alle 28-asteista. Hiekka Perissan rannalla oli paljon pienempää kiveä kuin Kamarissa, mutta pohja oli kaikkinensa paljon huonompi. Rannalta joutui varovasti navigoimaan isojen kivien ja epämääräisten suurien betonivalosten ohi tai kelluen yli, kunnes pääsi tarpeeksi syvälle.

Kreikkalaiset vessan lukot... tämäkin pysyi suunnilleen kiinni vain painavan repun avulla.

Perissan ranta.

Istuskelimme välillä lepäilemässä hetken aurinkovarjon suojassa. Sitten kävimme uiskentelemassa vielä toisen kerran. Aallot olivat välillä todella isoja ja välillä ihmeellisesti paljon tasaisempia. Aallokko teki toisen uimakerran veteenlaskeutumisreitin löytämisestä entistä vaikeampaa. Uinnin jälkeen pääsimme huuhtomaan meriveden pois iholta suihkussa. Sen jälkeen vaihdoimme vaivihkaa marssivaatteet päälle rannalla.

Perissan rannalla.

Uimassa.

Venetaksin olisi pitänyt kulkea säännöllisesti Kamarin ja Perissan väliä, mutta emme nähneet ainuttakaan venettä tulevan Kamarista päin koko aikana, mitä Perissassa vietimme. Väärästä suunnasta tuli yksi vene. Ja meni. Ei siitä muutenkaan olisi ollut meille apua. Olimme kysyneet tarjoilijaltakin mistä kohtaa lähtisi vene Kamariin, mutta ei hän tiennyt. Jouduimme siis lähtemään kotimatkalle kävellen samaa reittiä kuin olimme tulleet. Aasitkin olivat häipyneet, kun palasimme vuoren juurelle. Ei ollut mitään muita vaihtoehtoja kuin käyttää omia jalkojaan, jotka meillä onneksi oli mukana.

Korkealle on pitkä matka.

Kiipesimme takaisin huipun kioskin luokse opaskyltin ennustamassa ajassa, eli noin 40 minuutissa. Kioskinpitäjä kävi kurkkimassa muutaman kerran polulle. Ilmeisesti hän oli ihan odottanut meitä, koska saimme juuri viime hetkillä ostettua Arizona- ja tavallisen jääteen ennen kuin mies alkoi sulkea kioskin luukkuja. Ennen poistumistaan hän kävi vielä kertaalleen kurkkaamassa polulle, mutta enää ketään ei ollut tulossa. Sokerijuoma teki terää väsyneille jaloille.

Tällä kertaa palasimme Kamariin kirkon kautta. Reitti oli vähän raskas, kun jouduimme sipsuttamaan alas liukastumista varoen, mutta pitkä auto-serpentiinitie olisi ollut vielä raskaampi. Emme enää nähneet ihmisiä. Aurinkokin oli vähitellen laskemassa. Kirkko oli jo jäänyt vuoren varjoon, mutta Kamarin kylä kylpi vielä auringossa. Tällä kertaa rohkaistuimme soittamaan kirkon kelloja, kun olimme kuulleet aamulla jonkun muunkin tehneen niin. Kaikkinensa paluumatkakin sujui yllättävän helposti, vaikka jouduimmekin nousuosuudella puuskuttelemaan ja pysähtelemään vähän väliä. Retken kävelyistä kertyi matkaa yhteensä 10 km.

Kirkko ylhäältä katsottuna.

Varjossa auringon alla.

Seuramies sai ensimmäisen suihkuvuoron, kun ehdimme hotellille. Sillä välin joku ruotsalaisnainen kävi koputtelemassa meidän oveen. Hän huomasi erheensä, kun avasin oven, ja totesi ruotsiksi huoneen olevan väärä. En keksinyt tarpeeksi nopeasti mitään hyvää comebackiä siitä oliko hänellä ehkä asiaa pojkvänilleni, joten hän toisti huone-kommenttinsa vielä englanniksi, mihin minä totesin jotain 'no harm done'-linjoilta.

Seuraavaksi pääsin itse suihkuun. Välipalaksi oli pakko ottaa muutamia sipsejä, kun kävelyn jäljiltä oli huono olo ja heikotti. Ä&T halusivat tarjota meille illallisen, ja olimme sopineet siitä tälle päivälle klo kahdeksaksi. Meille jäi vielä vähän aikaa muistiinpanojen kirjoitteluun ennen kuin oli aika lähteä. Lähdimme liikkeelle 19.30, jotta olisimme jonkin verran etuajassa paikalla. Vaikka kävelimme erityisen hitaasti, olimme hotellilla jo 19.40. Siellä meitä odotti skumppatarjoilu ja ennakkotutustuminen ravintolan menuun, jonka he olivat aiemmin käyneet lainaamassa.

Elia-ravintola.

Meillä oli varattuna pöytä hotellin kanssa kimpassa toimivasta Elia-ravintolasta, joka oli hotellin kohdalla kävelykadun toisella puolella rantamaisemalla. Ruokavalinnat löytyivät melko helposti, mutta juomien kanssa jahkailimme vaikka kuinka pitkään. Lopulta pääsimme sopuun punaviinipullosta, joka jaettiin kolmen lihansyöjän kesken. Ä:n ruoka oli kalaa, joten hän otti lasillisen valkoviiniä. Seuramies halusi lisäksi päästä maistamaan paikallista Yewllow donkey-olutta, joten otettiin hänelle myös sellainen. Vettä toki otettiin myös koko porukalle.

Thymiopoulos Xinomavro Gi kai Ouranos 2016.

Valkkari.

Yellow donkey.

Meille punaviininjuojille tuli kaikille myös sama ruoka: Black Angus tagliata mediumina, oheen paahdettuja valkosipuleita ja baby potatoes. Kala oli lohta kvinoan ja mustan tzatzikin kanssa. Alkuun tarjoiltiin leipää ja tilli-tuorejuustotahnaa. Liha-annokset olivat ihan mielettömän hyvät, viikon ylivoimaisesti paras ruoka! Viinikin oli erinomaista. Ihmettelimme hieman, kun emme pääruokien syömisen jälkeen saaneet millään tarjoilijaa paikalle, mutta syy selvisi vähän ajan kuluttua. Hotellin omistaja Ioannis oli järjestänyt kanta-asiakkailleen yllätyksen - pöytään kannettiin talon tarjoamana jälkiruokia jaettavaksi. Saimme upeat annokset millefeuillea ja jotain suklaajuttua mantelipohjalla, valkosuklaapursotetorneilla ja pähkinämuruilla.

Leipä.

Tahna.

Black Angus tagliata.

Lohi.

Millefeuille.

Suklaajuttu.

Maistelin varovasti vähän kaikkia. Kananmunat, pähkinät ja mantelit allergisoivat, mutta antihistamiinin avulla selvisin kohtuullisen siedettävällä kurkun karhinnalla. Onneksi ei ole niin pahaa allergiaa, ettei voisi edes maistaa. Millefeuillessa oli sitruunainen ja ehkä vähän mansikkainen kreemi ja jonkinlaisia sokeri/karamellilehtiä välissä. Jälkiruuatkin olivat aivan mahtavat. Lisäksi palvelu pelasi ja tunnelma oli iloinen ja leppoisa. Ä&T:lle tuttu hotellin asiainhoitaja Thomas kävi jossain välissä tervehtimässä ja toivottelemassa hyvää iltaa.

Skumppapullo (ja -lasi).

Belloniaksen iltatunnelmaa.

Illallisen jälkeen poikettiin vielä Ä&T:n huoneistossa ottamassa kuva skumppapullosta, mikä unohtui tehdä aikaisemmin, vaikka sentään muistin jo silloin pyytää korkin kokoelmiini. Palailimme illanvietosta 22.30 maissa. Muistiinpanojen jälkeen kuukahdimme hyvinsyöneinä ja tyytyväisinä nukkumaan.