Santorini 3 Fira

10.9.2018

Herätys soi klo 8.00. Aamiaiselle siirryimme ripeästi klo 8.30. Rohkenin jo ottaa tupla-annoksen leipää ja vähän jogurttia ja hunajaakin, kun oli sentään jo toinen päivä ja kotiutuminen edistynyt. Palasimme huoneeseen suunnittelemaan päivää tai lähinnä varmistelemaan suunnitelman yksityiskohtia. Hotellin nettiyhteys oli poikki, joten alkoi jo tehdä tiukkaa, että saimme tarkistettua bussiaikataulut bussifirman nettisivuilta. Tähtäsimme klo 10.00 bussiin, joka vei saaren pääkaupunkiin Firaan. Santorinilla kaikki yhteydet kulkevat Firan kautta. Meillä oli kuitenkin päivän suunnitelmana tutustua vain Firaan eikä jatkaa sieltä minnekään eteenpäin.

Bussipysäkin merkki.

Bussipysäkki löytyi hotellikadun kanssa risteävän lähimmän tien varresta, joten matka sinne oli melko lyhyt. Pysäkillä oli paljon väkeä, joka hetken kuluttua sulloutui valmiiksi täyteen bussiin. Olin viimeinen, joka juuri ja juuri pääsi ahtautumaan kyytiin oven saranakaaren tuuppiessa takapuolesta ovea suljettaessa. Sen pidemmälle en päässytkään, vaan jouduin kuitenkin matkustamaan alkumatkan keskioven portaissa.

Tarmokas rahastaja huuteli tiivistyskäskyjä ja lopulta minutkin saatiin mahtumaan keskikäytävän sardiinijoukkoon. Rahastajalla oli komentelun lisäksi epäkiitollinen homma änkeä ihmisten välistä koko bussin halki rahastamassa matkustajat. Pienestä ja hintelästä ruumiinrakenteesta näytti olevan etua ammatissa, mutta voimaakin tarvittiin, että sai työnnettyä pulleroisia turisteja sen verran kasaan, että pääsi kiipeämään heidän ohitseen. Onneksi olimme varanneet tasarahan valmiiksi, koska niin tiiviissä muodostelmassa meidän olisi ollut lähes mahdoton saada kaivettua esiin mitään taskuista tai laukuista. Lipun hinta oli á 1,80 € (taisi olla sama kertalipun hinta koko saarella riippumatta siitä minkä reitin ajoi), joten meiltä se maksoi yhteensä 3,60 €.

Bussilippuja.

Matkalla Firaan nähimme pari hevosta ja lehmää. Noin puolen tunnin kuluttua olimme perillä. Muutamia pysähdyksiä tehtiin, mutta koska bussi oli jo aivan täynnä, ei kovinkaan montaa ihmistä pysäkeiltä voitu poimia mukaan. Bussiasema oli pieni ja valtavan väkimäärän sekä ympäriinsä peruuttelevien bussien takia melko kaoottinen. Lähdimme kävelemään ylämäkeen. Löysimme hetken kuluttua itsemme eräänlaisen pää-kävelykadun alkupäästä Atlantidas-hotellin vierestä. Myöhemmin viikolla tulevan kävelylenkin takia halusimme löytää kyseisen hotellin jo ennakkoon. Kävelykadulta aukesi upea maisema Santorinin kalderanpuoleiselle reunalle, ja siellä oleville saarille.

Firan linja-autoasema.

Santorinin kaldera.

Nea Kamenin saari lähempänä ja Thirasia kauempana oikealla.

Firassa oli fiinejä terasseja upeilla maisemilla.

Laiva Nea Kamenin edustalla.

Kävelimme eteenpäin, kunnes näimme kylttejä, jotka johdattelivat meidät alas satamaan. Portaita oli jonkun laskelman mukaan 587. Ne olivat matalia, pitkiä ja liukkaita, ja pelkkä alaspäin taivaltaminen kävi vähitellen pohkeille. Reitin varrelle oli pysäköity aaseja, joilla laiskoja risteilyturisteja raahuutetaan mäkeä satamasta ylöspäin. Ensimmäisten aasien kohdalla hirvitti, kun ne näyttivät tukkivan koko reitin. Aikamme vapistuamme menimme niistä kuitenkin ohi emmekä saaneet osaksemme potkuja tai puremisia. Monet aaseista olivat täysin vapaana ja niitä maleksi enemmän ja vähemmän serpentiiniportaikon mutkissa. Muutama paineli meistä ohi ihan muina aaseina. Loppumatkasta kohtasimme myös ratsastajallisia aaseja, joita "ohjasi" ukkeli letkan takaa navakoin huudoin. Aasinkakkoja sai väistellä lähes joka askeleella.

Polku satamaan.

Fira.

Aasi.

Aasilauma.

Teleferik.

Huipulta löytyy Fira.

Alhaalla satamassa oli pari ravintolaa, mutta ei juuri mitään muuta. Poikkesimme yhteen paikkaan jääteelle á 2,50 €. Kylän hulinaan verrattuna täällä oli rauhallista ja tunnelmallista. Nähtiin kuinka joku nuorehko mies hypähteli uimaan "satama-altaaseen", vaikka venelitä ajeli välillä rantaan ihan vierestä. Palasimme takaisin ylös teleferik:llä. Siihen ei ollut lainkaan jonoa, joten saimme ostettua á 6 € liput (matkalaukut olisivat maksaneet ekstraa) heti ja tuli suorastaan kiire ottaa parit valokuvat, kun laite jo piippailikin lähdön merkiksi. Kipitimme kiireesti kyytiin ja saimme ihan oman vaunun. Matka kesti vain pari minuuttia, mutta pitihän tämäkin kokea.

Firan satamassa.

Teleferik.

Vaunusto.

Maisemia yläilmoista.

Ylhäällä jatkoimme maisemien ihailua ja kiertelimme katselemassa ostoskatuja. Korukaupat tuntuivat olevan hieman yliedustettuja. Mitään varsinaisia nähtävyyksiä Firassa ei ollut, ellei sitten laske kirkkoja ja museoita sellaisiksi. Itse olen kiinnostuneempi arkeologisista alueista, julkisista veistoksista tai klassisista kohtaamispaikoista. Itse asiassa vierailen kyllä mielelläni kirkoissakin. Ostohaluja herättäviä asioita ei osunut kohdalle.

Ostoskatu.

Pyhän Johannes Kastajan katedraali.

Kuja Firassa.

Palasimme kamariin klo 13.00 lähtevällä bussilla. Paluumatkalla näimme eräällä bussipysäkillä kanalauman, joista yksi jäsen oli hilkulla jäädä pyöräilijän alle hypähtäessään esiin pusikosta. Lintuparka säikähti kovasti. Tipu selvisi iloksemme vahingoitta, joten rohkenimme nähdä tapahtuman varsin koomisena. Olisipa kanan ilmeen saanut ikuistettua valokuvaan.

Paluumatka tuntui sujuvan paljon nopeammin kuin aamun menomatka. Emme oikein tunnistaneet seutua emmekä kuulleet rahastajan epämääräisestä huudahduksesta kuin sanan "beach", joten ajoimme vahingossa oman pysäkkimme ohi. Seurailimme puhelimen navigaattorista matkan etenemistä ja jäimme pois Ancient Thiran pysäkillä, jonka tunnistimme, ja josta tiesimme osaavamme hotellille. Se oli lopulta kätevä ratkaisu senkin puolesta, että meidän oli helppo poiketa matkan varrelle osuneeseen tuttuun markettiin ostamaan juotavaa.

Hotellille päästyämme sovimme tekstarein, että kävisimme kokeilemassa hotelli Belloniaksen rantaa, missä Ä&T jo makoilivat. Vaihdoimme varusteita ja lähdimme matkaan. Uudet uimakengät pääsivät testiin ja osoittautuivat hyviksi. Aallokkoa oli keltaisen lipun verran, mutta uskalsimme kuitenkin mereytyä. Ä:lle merenkäynti oli aavistuksen liikaa ja hän pyrkikin jo pian rantautumaan. Me uiskentelimme vähän kauemmin. Pohja oli tässä kohtaa rantaa parempi kuin edellispäivän uintipaikassa.

Palailimme hotellille suihkuun ja asetuimme parvekkeelle nauttimaan skumpasta ja epänauttimaan jääteestä. Jäätee oli kaupasta testiksi ostettu alkoholipitoinen kokeilu, jota ei tarvitse toistaa. Kuuden maissa lähdimme ostoskierrokselle, mutta emme tulleet ostaneeksi mitään. Se jäi eräänlaiseksi vaihtoehtojenkartoituskierrokseksi. Ravintoloiden sisäänheittäjät alkoivat käydä hermoille, kun niiden ohi ei päässyt kulkemaan rauhassa, ja ahdistelu jatkui uudestaan heti, kun astuimme kaupasta kadulle, vaikka vasta 2 min sitten olimme tarjoukset tyrmänneet.

Hyvää.

Pahaa.

Seitsemissä aloimme olla valmiita myös syömään. Olisimme halunneet pitsalle Eanos-ravintolaan, joka mainosti valmistavansa lättynsä puu-uunissa. Tietysti valitsimme ainoan paikan, jossa sisäänheitto toimi vähemmän tehokkaasti. Pysähdyimme kohdille katselemaan menua. Tarjoilija kysyi hetken kuluttua voisiko auttaa. Kun totesimme haluavamme "dinner"iä, niin miekkonen häipyi mitään sanomatta puuhastelemaan jotain keskeneräisiä hommia. Katselimme toisiamme hetken tyrmistyneinä, ja jatkoimme kävelyä rantakatua eteenpäin, kun ei tarjoilija tosiaan palannutkaan enää.

Ranta illansuussa.

Tapasimme taas sattumalta Ä&T:hen ja juttelimme hetken. Sitten jatkoimme taas omille teillemme. Istuskelimme hetken rantakadun päädyssä ja tuumimme olimmeko yhtäkkiä liian aikaisin etsimässä illallispaikkaa. Emme keksineet rantakadulta mitään vetävää ravintolaa, joten hetken kuluttua olimme taas Eanosin kohdilla eikä meitä huomioitu vieläkään. Pysähdyimme keskustelemaan vaihtoehdoista, ja juuri kun olimme päättäneet mennä viereiseen Zorbasiin, tuli Eanosin tarjoilja juttusille ja hoitamaan meidät vihdoin pöytään istumaan. Tarjoilija mainosti innokkaasti pitsoja kylän ja jopa maailman parhaiksi. Tarinaan sisältyi myös jokin vitsi liittyen ravintolassa käyneisiin italialaisiin turisteihin, jota tarjoilija toisti kaikille ravintolaan saapuville asiakkaille.

Eanos-ravintola.

Otin pizza Specialin á 14,50 €, eli sen saman minkä aina Kreikassa: kinkku, sieni ja paprika. Listattuna oli myös pepperoni, jota pitsasta ei kuitenkaan löytynyt (eikä se Special-kokoonpanoon edes kuulu). Pizza oli menestys ja alkumatkan vaikeuksien väärti. Seuramies otti Inferno-pitsan. Juomiksi tuli lasi roséta á 3,50, seuramiehelle olut ja yhteisesti vettä. Lasku oli lopulta 38 €, joka kääntyi tippien myötä 42 €:ksi.

Pizza Special.

Ravintolassa pyöri kissanpentu, joka oli kuulemma vasta pari päivää käynyt emon kanssa harjoittelemassa julkista syömistä. Se oli aika säikky, mutta oikein söpö. Yksi selvästi paksuna oleva kissa kävi istumassa anovan näköisenä pöytien vieressä. Silläkin oli sievät kasvot ollakseen aikuinen kissa.

Hotellille palattuamme lueskelimme tripadvisorista, että ihmiset olivat satunnaisesti saaneet vatsatauteja syötyään valitsemassamme ravintolassa. Aloimme heti tuntea lähinnä kuvitteellisia vatsanväänteitä. Muistiinpanojen kirjoittelun jälkeen olikin jo korkea aika käydä nukkumaan.