Kreeta 1 Menomatka

8.7.2023

Herätyskello säikytti uneliaan matkailijan hereille klo 3.00. Hereilläolon tarkistustekstiviestit läheteltiin matkakumppanin kanssa klo 3.05. Koska aamuyöstä ei ollut paljonkaan tekemistä, vain viimeiset eväiden, hammasharjan, deodorantin yms. pikkutavaroiden pakkailut mukaan, pääsin lähtemään kohti lentokenttää klo 3.30. Olin jälleen ostanut etukäteen pysäköinnin P5-parkkitalosta. Perille löysin helposti vielä vanhasta muistista ja puomi tunnisti kiltisti rekisterinumeroni ja päästi minut ajelemaan sisään.

Olisin halunnut pysäköidä auton samoille tienoille kuin edelliselläkin matkalla, mutta kyseinen osasto vaikutti olevan suljettu pois käytöstä, joten päädyin P5 G5-alueelle (sentään se rimmaa nätisti), jonka värikoodina oli pinkki. Autolta suunnistin lähimmälle hissille. Matkustin sillä katutasoon ja putkahdin ulos eri ovesta kuin edellisellä matkalla. Hahmotin kuitenkin nopeasti missä olin, ja tepastelin terminaalille. Matka ei ollut sen pidempi kuin toiseltakaan ovelta.

Pienen odottelun jälkeen myös seuramies pääsi taksilla perille kentälle. Kun olimme tunnistaneet toisemme, ja ennen kuin lähdimme sukeltamaan ihmismassojen keskelle, maskitin itseni taas terveysturvallisuussyistä. Vaikka kieltämättä nautin kyllä siitäkin, että saan maskilla piilotettua suurimman osan rumasta naamastani. Yritimme tulostaa matkalaukkutarroja perinteiseen tapaan, mutta systeemi ei hyväksynyt sitä, vaan jouduimme tunnistautumaan ja tulostamaan kumpikin erikseen omat lippulappumme, vaikka ne olivat samalla varauksella. Paperiset boarding passit tulostelimme myös samalla.

Bag drop sujui nopeasti. Turvatarkastuksestakin selvisimme vauhdikkaasti, vaikka jouduin ylimääräiseen henkilöskannaukseen/-tunnusteluun. Skannerin mukaan minulla oli jotain epäilyttävää taskuttomien housujen oikeassa taskussa. Mitään ei kuitenkaan löytynyt lisätutkimuksissa, ei edes sitä taskua. Reppuunkin tarkastaja kurkisti, mutta tyytyi vilkaisuun, eikä pöyhinyt sisältöä lainkaan.

Boardausta odotellessa haahuilimme ympäriinsä kentällä. Ostimme vesipullot 2 kpl á 5 €. Ajan käydessä vähiin, poikkesimme WC:hen. Lentomme lähti portilta 32 ja olimme koneeseennousuryhmässä #2, joten pääsimme kyytiin melko nopeasti. Meillä oli paikat 10 B (minä) ja C - typerät paikat hätäovien kohdalla. Huonompia paikkoja ei lentokoneesta löydy, paitsi ehkä ensimmäinen rivi (en tykkää tuijottaa seinää suoraan nenän edessä). Istuinpaikat oli allokoitu meille, kun teimme check-in:iä etukäteen internetissä, joten yllätyksenä sijoittelu ei tullut.

Olisin voinut maksaa isojakin rahoja, että olisin saanut vaihtaa paikat johonkin muuhun, mutta systeemi ei sallinut vaihtoa mihinkään muuhun kuin toiseen hätäovipaikkaan, edes rahalla. Hätäovipaikalla ei yleensä ole kunnollista ikkunaa, vaikka ulos näkeminen edes satunnaisina vilauksina on koko lentämisen pointti (ei suinkaan perille pääseminen jonnekin kohteeseen, kuten lentoyhtiö erheellisesti saattaa luulla). Moni yrittää lohdutella, että onhan siinä sitten hyvät jalkatilat, mutta kun minä haluan sellaisen jalkatilan, jossa saan säilyttää reppuani koko lennon ajan. Todella ahdistava ajatus jättää reppu (arvoesineineen) jonnekin hattuhyllylle kenen tahansa käpälöitäväksi edes vähäksi aikaa. Hätäuloskäyntipaikka on julma rangaistus, ja pitäisi saada roima alennus, jos ihminen pakotetaan istumaan ko. riville.

Portti 32.

Hätäovipaikka on kuin rangaistus.

Koska hätäuloskäynnin kohdalla istuvien edellytetään olevan jollain lailla fyysisesti ja henkisesti kyvykkäitä sekä kielitaitoisia ihmisiä, esitti lentoemäntä kysymyksiä aiheista, mm. varmisti, että osaamme suomea. En usko, että olisi auttanut, jos suomeksi esitettyyn kysymykseen olisi yrittänyt valehdella vastaamalla "en osaa suomea".

Lähtö tapahtui aikataulun mukaisesti. Lentoajaksi kuulutettiin noin 3,5 tuntia, joka oli hieman vähemmän kuin aikataulun mukaan. Kun olimme päässeet ilmaan, alkoi aamu olla sen verran pitkällä, että sain naposteltua kilpirauhaslääkkeeni. Se ehtisi sopivasti imeytyä systeemiin ennen tarjoilujen alkamista. Shamppiksista Finnair oli tähän mennessä luopunut, joten jouduimme tyytymään lomaskumpalla skoolaamiseen. Piccolo-pullo Bernard-Massardia maksoi á 12 €. Sen kyytipojiksi otimme sipsejä á 4 €. Yhteensä pienelle herkutteluhetkelle tuli hintaa 32 €. Jälkiruuaksi pistelimme poskeemme vielä yhdet eväsleivät, jotka olin tuonut kotoa.

Finnair on masentavasti alentanut shamppiksen skumpaksi.

Cheers anyway!

Lento oli olosuhteisiin nähden nopea ja helpohko, vaikka tuntuikin vähän levottomalta joutua käymään sen aikana kahdesti WC:ssä. Jälkimmäisellä kerralla kopissa odotti tappavan kauhea haju. Pidätin hengitystä niin kauan kuin pystyin. Sen jälkeenkin yritin hörpätä vain minimaalisen määrän ilmaa keuhkoihini, että pysyisin juuri ja juuri tajuissani. Pesin kädet rivakasti, ja hoipuin sinertävänä ulos niin pian kuin pääsin. Sieppasin käsipapereita mukaani ja kuivasin käteni vasta ulkopuolella, koska sisällä ei olisi pystynyt olemaan sekuntiakaan kauempaa.

Matkalaukkuja jouduttiin odottelemaan Hanian lentokentällä melkein tunti, mutta lopulta ne ilmestyivät hihnalle, minun ensin. Kuvioitujen laukkujen määrä oli yllättävän suuri. Moni muukin on tykästynyt ajatukseen, että oma laukku on helpompi erottaa joukosta, kun se ei ole musta tai harmaa. Oppaat löysimme helposti heti matkalaukkusalin ulkopuolelta. Maiju neuvoi meidät bussi #2:lle. Matka hotellille kesti noin 40 minuuttia, ja sen oppaana toimi Kristiina.

Matkalla kuulimme tavanomaisia tarinoita kohteessa toimimisesta. Harmitti kovasti, että mitään paperista materiaalia ei enää jaettu, ei kylän karttaa eikä edes retkilippuja. Kun itse vastustan useimpia puhelinsovelluksia onnettomien käyttöehtojen takia, en tiedä miten minun retkeilyni (aikataulut, noutopisteet, liput) olisi järjestynyt, jos seuramies ei puolestaan olisi innokas sovellusten käyttäjä. Huonoksi on mennyt, kun asiakkaita ei haluta enää palvella.

Majapaikaksi olimme valinneet Hotelli Oscar Suitesin. Olimme kerrankin niitä, jotka pääsivät jäämään kyydistä jo toisella hotellipysähdyksellä. Yleensä olemme viimeisiä, jotka tympääntyneinä odottavat omaa hotelliaan ilmestyväksi jostain mutkan takaa. Ilmoittauduimme toisen seurueen kanssa vastaanottoon. Respan nainen uhkasi ensin, että huoneita voisi joutua odottamaan kolme tuntia, koska kello oli vasta noin 11. Kerroimme hänelle kuitenkin, että jos odotusaika on niin pitkä, niin emme halua istua hotellin baarissa sitä aikaa, vaan lähteä kylille.

Hotelli Oscar.

Respatar kävi tarkistamassa siivouksen edistymistä ja palasi vähän ajan kuluttua kertomaan, että huoneemme valmistuisi 20 minuutissa. Jäimme istuskelemaan baariin, mihin meille tarjoiltiin talon piikkiin tervetulo-omenamehut. Tilasimme jatkoksi vielä vihreät jääteet, kun huomasimme olevamme melko janoisia ja päänsärkyisiäkin. Respa ei missään vaiheessa tullut sanomaan, että nyt huoneet olisivat valmiit, mutta aloin epäillä asian olevan näin, kun olin havaitsevinaan hänen luovan katseen meitä kohti ja kohottavan kulmakarvojaan. Joimme jääteet loppuun ja tepastelimme respaan takaisin. Huonetta piti odotella yhteensä noin 40 minuuttia, mikä oli vielä siedettävä aika.

Saimme huoneen 238, johon respa lähti mukaan opastamaan meitä. Huone sijaitsi pienen sivukadun varrella erillisessä rakennuskompleksissa kuin vastaanotto ja ravintola. Sillä (erillisellä rakennuksella, ei huoneella) oli myös oma uima-allas. Safetybox, ilmastointi ja wifi sisältyivät huoneen hintaan. Huone sijaitsi 2. kerroksessa ja sen parveke oli uima-altaalle päin. Meillä oli keittiö ja makuuhuone erikseen. Kylpyhuoneessa oli amme (muiden tavanomaisten asioiden lisäksi). Jääkaapista löytyi iloksemme iso pullo vettä, jonka korkkasimme heti. Söimme eväät loppuun, purimme hieman matkatavaroita ja opiskelimme safetyboxin käytön. Toinen matkalaukussa olleista Ikea-skumppalaseista oli mennyt rikki. En koskaan jaksa kuskata skumppalaseja matkalta takaisin kotiin, mutta olisihan tuo voinut odottaa rikkoutumisen kanssa edes loman loppupuolelle. Paitsi, ettei nyt näköjään voinut.

Huone 238.

Erillinen "keittiö" oli mukava yllätys.

Makuuhuone.

Paahteinen parveke.

Uima-allas näytti houkuttelevalta.

Kylpyhuone.

Amme on aina mukavampi vaihtoehto kuin huono suihkukoppi tai homeinen -verho.

Pienen lepäilyn jälkeen lähdimme etsiskelemään kauppaa. Sandaali alkoi hiertää oikeaa jalkaa pahasti jo sadan metrin kävelyn jälkeen, joten kierros oli pakko jättää lyhyeksi. Saimme hankittua kuitenkin lisää juomia ja vähän purtavaa. Palasimme hotellille lepäilemään. Hörpin ostamani vesimeloni-margaritan, seuramies oluen. Juomien ohella maistelimme hieman sipsejä.

Vesimeloni-margarita.

Seuraavaksi lähdimme tutkailemaan rantaa. Aivan hotellin kohdalta johti kulkuväylä kohti merta. Sen varrella kasvoi suurimpia pelargonioita mitä olen koskaan nähnyt, vähintään vyötärön korkuisia. Ranta vaikutti hotellin kohdalta melko huonopohjaiselta, joten kuljimme vähän sivuun läheisen aallonmurtajan kupeeseen. Siellä oli sekä parempi pohja että hellävaraisempi aallokko. Mittasimme veden lämpötilaksi 30 astetta. Jostain syystä sinne meneminen tuntui silti kylmältä iholla juuri vesirajan kohdalla, mutta ei onneksi kauaa. Välimeri on sitten ihana paikka uida!

Hotellin kohdalla oli polku rannalle.

Hotellilla otimme suihkut ja lepäilimme hetken, kunnes aurinko oli kääntynyt tarpeeksi ja parvekkeemme jäänyt hiukan varjoon. Siirryimme sen jälkeen parvekkeelle nauttimaan seuramiehen Liettuasta tuliaisiksi tuomia sipsejä sekä pienen pullollisen rakia. Paikalle lehahti pian perhonen, joka innostui rakista ja imutti korkin pisaroita kiihkoissaan. Siemailtuaan antaumuksella rakia se lepatti sekopäisenä ympäriinsä menettäen täysin itsesuojeluvaistonsa.

Sipsejä Liettuasta.

Perhonen korkkasi rakin.

Jano kasvaa juodessa.

Päänsärky vaivasi yhä hiukan, vaikka olimme saaneet sekä ravintoa (tarkoitan eväsleipiä enkä sipsejä) että nesteitä, buranaa, ja päässeet rentoutumaankin. Ajattelimme testata auttaisiko kahvi. Astelimme oman uima-altaamme allasbaariin ja tilasimme frappet, yhteensä 7 €, johon lisäsimme 1 € verran tippiä. Kahvijuomat tuntuivat vihdoin vievän mukanaan viimeisetkin rippeet särystä.

Virkistävät frappet.

Frappejen (Vai frappien? Miten frappe taivutetaan monikossa??) jälkeen palasimme huoneeseen vaihtamaan vähän siistimmät vaatteet päälle, ja lähdimme etsimään illallisravintolaa. Suuntasimme Plataniakseen, jonka tiesimme olevan palveluiltaan tiheämpi ja vilkkaampi kuin Agia Marina, jonka puolella hotellimme juuri ja juuri sijaitsi. Kävelimme Olea-ostoslaitokselle saakka, minkä jälkeen vaihdoimme suuntaa ja tepastelimme vähitellen hotellille päin. Etsiskelimme ravintolan lisäksi kauppaa, joka voisi myydä juomalaseja (hotellin peruslasit eivät erityisesti imartele skumppaa). Olihan meillä vielä yksi skumppalasikin, mutta James Bondista tuttu "loving cup" sopii ehkä kuitenkin vain elokuvien romanttisiin kohtauksiin, eikä ole oikeassa elämässä kovin käytännöllinen.

Olean puutavarakaupan näppäimistö sykähdytti, mutta oli valitettavasti väärällä asettelulla.

Päädyimme illalliselle Abelopas-nimiseen ravintolaan. Nimi kuulosti tutulta, mutta ravintola ei näyttänyt siltä. Vanha blogipostaus paljasti samannimisen ravintolan olleen aiemmin eri paikassa saman kadun varrella. Tilasin ruuaksi suosikkini kleftikon á 16,10 € ja juomaksi piccolopullon JP chenet roséta á 3,80 €. Seuralainen valikoi itselleen listalta lammas-souvlakin. Ruoka oli hyvän makuinen, mutta harmittelen aina vähäsen, jos kleftiko tarjoillaan luiden kera, kuten täällä nyt tehtiin. Souvlakin lihan seuramies haukkui sitkeäksi. En epäile hänen arviotaan, koska sitkeys on syy, miksi itse välttelen souvlakin tilaamista ravintolasta riippumatta.

Kleftiko kääreissään.

Souvlaki.

Sievä, pieni ja laiha kissa kierteli kerjuulla ravintolassa. Taisipa joku naapuripöydästä antaakin sille jotain maistiaisia. Ravintola oli rakennettu talojen väliin jonkinlaiselle sisäpihalle ja yritetty kasveilla naamioida karuja betoniseiniä. Kyllä se ensimmäiseksi illaksi kelpasi, mutta ei missään nimessä seudun parhaimmistoa. Koko ateria maksoi 40,10 €, jätimme 45 €. Liharuuat tuntuivat täällä yhä edullisilta (Islantiin verrattuna suorastaan halvoilta), vaikka olimme varautuneet siihen, että hinnat olisivat nousseet täälläkin. Talo tarjosi perinteiseen tapaan jälkiruuaksi vesimelonia ja rakia. Ne kyllä maistuivat.

Vesimeloni ja raki viimeistelevät illallisen kuin illallisen.

Ravintolan jälkeen silmäilimme vielä kauppoja jonkin verran. Sormuskauppa (olen jo ensimmäisestä Kreetan matkasta [2010] lähtien himoinnut erästä sormusta) löytyi edelleen, mutta hintoja eivät ole vieläkään viitsineet laittaa näyteikkunaan tarjolle. Ehkä sellainen houkuttelisi rosvoja tai karkottaisi asiakkaita, mutta minut karkotti nyt hintojen puute. Painoin kuitenkin kaupan nimen mieleen ja tutkailin myöhemmin nettiä. Samainen sormus löytyi kaupan IG-sivuilta (en tiedä kauanko linkki toimii, koska välillä en pitkään aikaan löytänyt kuvaa sormuksesta IG:stä millään ilveellä, mutta nyt se on siellä taas), missä materiaaliksi kerrottiin kulta. "Kivi"kin on suuri kuin muna (rastaan), ja sitä ympäröi jonkin sortin diamongit, joten hinta taitaa olla ennemmin tuhansia kuin satasia, ja on täten suosiolla unohdettava.

One ring to rule them all.

Ihan tyhjin käsin ei kuitenkaan tarvinnut palata hotellille. Ostimme eräästä marketista virvokkeita, ja huomasimme samalla, että kuuden viinilasin (ei kylläkään skumppa-) paketista oli "pihistetty" jo neljä lasia, ja jäljellä oli sopivasti kaksi meitä varten. Koko kuuden lasin setti olisi maksanut 9 €, joten kun saimme tarvitsemamme määrän 3 €:lla, olimme ilahtuneita.

Toiseen markettiin pyrähdin hyvin nopeasti nähtyäni skumppa-pulloja eräällä seinustalla. Sieltä löytyi myös rodoslaista Cair-kuohuviiniä, joka on "paikallinen" suosikkini. Ulkomailla tekee mieli ostaa jotain kyseisen maan tuotoksia, jos maku vain suinkin on siedettävä. Cair (brut) on aina maistunut, vaikka tuskin viiniammattilainen siitä kaipaamiaan nyansseja löytääkään. Minusta Cair on raikasta ja helppojuontista (onko tämä edes sana?). Kurvasin sisään täyttä vauhtia, jarrutin hieman viinihyllyn kohdalla, etten tiputtaisi mitään, ja pysähdyin puoleksi minuutiksi kassalle maksamaan pullon á 12,60 €, ja syöksähdin takaisin kadulle, missä seuramies ihmetteli hölmistyneenä mihin olin kadonnut.

Loppuilta kului parvekkeella kirjoittelun merkeissä ja illan lämmöstä nauttien. Hyönteis-actionia saatiin vielä sen verran, että seuraksemme pysähtyi keskikokoinen "lude", joka vaikutti kiinnostuneelta pääsemään sisätiloihin. Koska meillä ei ollut mitään muuta ei-rikkimenevää astaloa, jouduin napauttamaan sen hengiltä seinää vasten matkapäiväkirjavihkosellani. Harmittaa vähän, että sen kanteen on nyt ikiajoiksi imeytynyt hiukan ludemehua, mutta ei mahda mitään. Sen oli kuoltava, jotta minä voin elää ja nukkua rauhassa.