Kreeta 3 Samaria

10.7.2023

Herätyskelloni soi 4.58. Seuralaisellani oli myös herätys soimassa pari minuuttia myöhemmin, mutta koska hän jääräpäisesti kieltäytyy laittamasta herätyksen ääneksi ja äänenvoimakkuudeksi jotain sellaista, mikä ei aiheuttaisi sydänkohtausta, jouduin herättämään itseni lempeämmin parin minuutin etumarginaalilla.

Suoritimme illalla suunnittelemamme aamutoimet pikavauhdilla, mm. aurinkorasvauksen, pukeutumisen ja viimeisten tavaroiden paketoinnit reppuun. Kun kaikki oli valmista, kävimme aamiaisen kimppuun. Seuramiehen kolmioleivät maistuivat pahalta, ehkä jopa pilaantuneelta, joten päädyimme jakamaan puoliksi oman aamiaispatonkini. Se oli onneksi niin reilun kokoinen, että siinä olisi muutenkin ollut liikaa yhden syötäväksi.

Mitään infoa tai retkilippuja emme olleet saaneet, vaan matkatoimisto luotti kovasti siihen, että kaikki haluavat ja osaavat seurata itse palveluihin liittyvää tiedotusta puhelinsovelluksesta. Suututtaa tämä nykysuuntaus, että kaikkeen tarvitaan sovellus, jonka käyttäminen kuitenkin edellyttää, että on hyväksynyt käyttöehdot, jotka ovat useimmiten täysin hyväksymiskelvottomat. Seuralainen oli sovelluksen kuitenkin hommannut ja tiesi sen ansiosta, että retkibussi olisi saapumassa hotellin eteen klo 5.45.

Nousimme ennen aurinkoa.

Vaikka pysähdyimme hiukan miukumaan parille hissylle (sähisevälle) kissalle hotellikadulla, olimme paikalla viitisen minuuttia etuajassa. Bussi saapui täsmällisesti. Oppaamme Dimitris hyppäsi kyydistä, kysyi nimemme ja toivotti meidät tervetulleeksi. Asetuimme vähän keskiovia taemmas istumaan, mutta jouduimme piakkoin vaihtamaan paikkaa, koska pari pysähdystä myöhemmin taaksemme änkesi ruma keuhkotautinen ukko vaimoineen yskimään röyhkeästi ja tauotta suoraan meidän niskoihimme. Yskijöitä kertyi vähitellen melkoinen joukko lisää eri puolille bussia. Päädyin kaivamaan repusta maskin naamalleni.

Retkiväkeä haettiin Hanian kaupungista saakka. Lopulta bussi oli täynnä ja kuskimme Nicos käänsi nokan kohti Omalosta. Sen verran retkitapoihin oli tullut muutosta, että opas ei enää ostanutkaan rotkolippuja koko ryhmälle, vaan ne kehotettiin ostamaan netistä bussimatkan aikana, mikäli ei ollut ostanut niitä jo aiemmin. Opas laittoi qr-koodin/linkin myyntisivusta kiertämään bussissa. Seuramiehellä oli onneksi sellainen puhelin, jolla ostaminen onnistui sekä luottokortti, jolla saatiin liput á 5 € maksettua. Lippuja myytiin edelleen myös rotkon alkupisteellä, mutta siellä olisi tuhlautunut aikaa jonottamiseen. Sähköpostiin putkahti pian pdf-liput.

Opas pyysi myös muiden selostustensa ohessa ilmoittamaan hänelle, jos kenelläkään on terveysongelmia, joista hänen olisi syytä tietää, esim. diabetes, sydänvikaa, huonot polvet, allergioita, hiljattain tehty joku leikkaus jne. Tällaista ei ole aiemmin opas kysellyt, ja teki hyvän vaikutuksen, että asiat oli tämän firman toimesta haluttu huomioida.

Pysähdys suoritettiin eri tavernassa kuin aiemmin, mutta muut rutiinit olivat samat kuin aiemminkin. WC:ssä joutui käymään takapihalle tuodussa kontissa. Sillä välin, kun minä jonotin vessaan, kävi seuramies toimittamassa ravintolan puolella päivystäneelle oppaalle rahat laivalippuja varten á 13 €. Pysähdyksen piti kestää 20 min, mutta venyi 40 minuuttiseksi oppaan jäätyä suustaan kiinni jonnekin. Kaikki retkeläiset olivat palanneet bussiin jo aikoja sitten, ja harmitti tämä ylimääräinen viivyttely. Vaeltamaan haluaisi päästä mahdollisimman aikaisin sekä ajankäytön että päivän lämpötilan kehittymisen vuoksi. Nyt aikaa tuhlattiin bussissa istumiseen, vaikka olisi ollut mukavampaa tuhlata se vaelluksen jälkeen uimiseen tai ravintolassa istumiseen.

Bussista pitää ottaa kuva, että löytää sen myös retken jälkeen.

Xyloskaloon päästyämme räpsimme muutamat alkukuvat sekä muistoksi että retken aikaleimoiksi. Sitten lähdimme matkaan. Portilla ohitimme lippukioskin jonon ja näytimme lippumme puhelimesta portinvartijalle. Tämä antoi meille samalla perinteiset paperiset kulunvalvontaliput mukaan. Liikkeelle päästiin noin klo 7.50, se on aika hyvä aika. Seuralainen valitteli hiukan pohkeidensa tuntemuksia jo alkumatkasta. Itsekin olin vähän yllättynyt alkukivien liukkaudesta, muistelin liukkauden alkavan vasta vähän myöhemmin, mutta muuten meno tuntui kevyeltä.

Xyloskalo on vaelluksen lähtöpaikka.

Lippuluukku ja tarkastuspiste.

Ensimmäiset 3 kilometriä on reitin jyrkin osuus.

Samarian paperiset pääsyliput.

Aamu oli poikkeuksellisen lämmin, vaikka vuoristossa oltiinkin. Reitillä oli paikoin ruuhkia, mutta omaa saimme kulkea omaa tahtiamme kuitenkin ihan rauhassa. Muutamien porukoiden kanssa ohittelimme toisiamme moneen kertaan pitkin päivää. Vettä sai yhä taukopaikkojen lähteistä, vaikka sitä ei retkikuvauksien teksteissä mainittukaan. Ihmeellistä, että tuollainen jätetään kertomatta, vaikka kyseessä on aika oleellinen juttu. Paperista karttaa reitistä ei enää jaettu, mutta jokaiselta taukopaikalta löytyi kyltit reitin taukopaikoista etäisyyksineen ja oletettuine kävelyaikoineen.

Alkumatkan komeita maisemia.

Vuoristoa aamuauringossa.

Yskijöitä teki mieli vältellä myös vaelluksella. Erityisen paha yskä oli meidän retkibussin kaljulla riippa-tautuoitukäsivartisella (käsivarret olivat siis sekä tatuoidut että riippuvat) kaljulla ukolla sekä toisella potralla Kreeta-kalastajanhattuisella miehellä. Myös nuorta aivastelevaa misua (miehineen) meinasi olla vaikea vältellä, kun kulkivat niin samaa tahtia meidän kanssa. Pari nuorta kälättävää naista kävi alkuun hermoille, mutta he juttelivat matkan edetessä ja voimien huvetessa aina vain vähemmän. Näin jälkikäteen ajateltuna misu ja tämän mies olivat ihan sympaattiselta vaikuttava nuoripari. Onhan se kiva, että tuollaiset lähtevät myös vaellukselle eivätkä vain ryyppäämään bilebaariin. Eräällä vihreä-paitaisella pulskalla ukkelilla näytti olevan vaikeuksia jo ennen puoliväliä.

Aamulla aurinko vielä hellii vaeltajaa.

Verkot suojaavat pahimmilta mahdollisesti putoavilta kiviltä.

Vaikka voisi kuvitella, että minä äärimmäisen introverttina ihmisenä en sietäisi lainkaan tällaista turistirysä-kohdetta, niin kyllä tällainen ihmisten tarkkailu ja analysointi silti on hauskaa. Eikä ihmisiä oikeasti siellä reitillä niin paljon ole kuin voisi kuvitella. Useimmat ovat myös riittävän samanhenkisiä, että ovat tulleet vaeltamaan eivätkä riehumaan ja mellastamaan.

Apueläin lepäili odottaessaan päivän ensimmäistä nilkantaittajaa.

Vesi pujotteli rotkon pohjalla kivien välissä.

Olin yllättynyt siitä miten vähän vettä kulutin alkumatkasta, ei vaan tullut jano. Kovahko tuuli vilvoitti riittävästi ja männyt tarjosivat mukavasti varjoa. Vasta vähän myöhemmin join enemmän, mutta silloinkin lähinnä järjen takia, koska kunnollista janoa ei suoranaisesti tullut. Havut ja kuiva hiekka tuoksuivat huumaavasti, ja perhoset löivät taas leikkiä lähteillä. Näitä asioita muistelen ja kaipaan aina Samariasta eniten.

Taukopaikoilla oli etappiopasteita.

Raikkaista lähteistä sai täytettyä juomapulloa pitkin matkaa.

Ag. Nicolaoksen taukopaikalla maistelimme evääksi otettuja sipsejä ja keksejä (suklaakuorrutetut Oreot, joita ei olisi saanut ostaa Venäjä-boikotin takia). 0,75 litraa osoittautui sopivaksi vesipullon kooksi. Tarkistelimme asiaa myöhemmin vanhoista muistiinpanoista, ja samaa kokoa olivat aiempienkin Samarian keikkojen pullot olleet. Samarian kylässä pidettiin vähän pidempi lounastauko wc-käynnistä aloittaen. Seuramies tosin poikkesi huussiin jo kerran aiemmin. Koska olimme ehtineet tänne aika hyvissä ajoin, kerrankin wc-tiloihin (reikä lattiassa) ei ollut ruuhkaa eikä paperikaan ollut loppu. Tosin ainahan meillä on vessapaperirulla kaiken varalta mukana.

Kekkonen piti kuria yllä Samariassakin.

Samariassa sielu lepää, vaikka ruumis paiskii hommia.

Samarian kylä löytyi sillan toiselta puolelta.

Löysimme vielä vapaan pöydänkin sopivasti puolivarjosta puun vierestä. Syödessämme huomasimme pari krikritä hiipimässä talojen takana. Etsimme niistä toisen vähän myöhemmin voidaksemme tarjota sille ostamaamme omenaa. Eläin ujosteli meitä ensin kovasti. Höyläsin omenasta kuorimaraudalla viipaleen, jonka seuralainen varovasti heitti vähän vuohen eteen houkutellen sitä lähemmäs.

Paikka varjossa.

Energiantäyteiset retkieväät.

Parin maistiaisen jälkeen se jo ahnehti omenaa suoraan käsistäni ja meinasi jo käydä puremaan ja puskemaan, kun ei saanut heti kaikkea. Kun ponnahdin pikaisesti kyykystä takaisin pystyyn, tajusi vuohi taas alakyntensä ja tyytyi napsimaan antamamme omenanviipaleet kesysti. Internet-lähteiden mukaan omena on ihan passelia ruokaa vuohelle, kunhan se tarjoillaan viipaleina eikä kokonaisina omenoina, ja kunhan kaikki turistit eivät syötä niille juuri omenia, jolloin samaa tavaraa saa liikaa.

Krikrille maistui omena.

Lounaan jälkeen patikkamatka jatkui. Perinteinen poseerauspaikka muistokuvaa varten meni tällä kertaa jotenkin ohi, joten otimme kuvat vasta rautaportin edustalla - ikoninen paikka sekin. Suola-aavikoksi kutsumallani osuudella oli enemmän varjoa kuin muistin, mutta ehkä se johtui vain tavallista varhaisemmasta kellonajasta. Yksi pelottava liukastuminen pääsi tapahtumaan, mutta onnekkaasti jalkani luisti kiveltä täysin pystysuoraan alas, ja jalkavoimat pitivät minut pystyssä ilman pienintäkään horjahdusta.

"Suola-aavikko"-osuus alkaa tästä.

Ihminen on pieni.

Jylhissä maisemissa kelpaa kuljeskella.

Kreikkalaiset turistit aiheuttivat hämminkiä Christos-taukopaikalla. Jotain piti heidän jäljiltään sammuttaa jauhesammuttimella. Puistonvartija ilmestyi ihan tyhjästä ja pöläytti sammuttimesta ilmoille sakeat vihertävät pölypilvet. Paikalla hengaillut hevonenkin säikähti sammuttimesta lähtenyttä ääntä ja vähitellen laajemmalle leviävää pölyä. Mekin jouduimme siirtymään eväspaikaltamme hetkeksi pois pölypilven tieltä. Vartija kävi ripittämässä ankarasti syyllistä seuruetta, jonka jäsenet vaikuttivat jotenkin puolustautuvan kädet heiluen. Toivottavasti oppivat jotain.

Jauhesammuttimesta jäi melkoinen sotku.

Exit-portilla annoimme aamulla saamamme lipun toisen osan luukulle todisteeksi, ettemme ole eksyneet metsään. Vaikka jaloissa oli rakkoja ja hiertymiä jo valmiiksi (sandaaleista), kävely tuntui helpolta ja kivuttomalta koko matkan. Jalat eivät väsyneet juuri yhtään. Edes minulle tyypillistä jalkapohjien kipeytymistä ei tullut. Yksi uusi rakko vasemmasta isovarpaasta löytyi retken jälkeen, mutta se ei tuntunut kävellessä lainkaan.

Rautaportti on Samarian rotkon kapein kohta.

Rautaportin läpi kuljettiin siksakkia kevyitä siltauksia pitkin.

Exit-portilla luovutettiin osa pääsylipusta pois.

Koska tunnelma oli niin mukava ja aikaa hyvin jäljellä, pysähdyimme ensimmäistä kertaa ottamaan tuoreet appelsiinimehut exitin luona olevaan kahvilaan. Pieni lasillinen maksoi 3 €, mutta oli aivan riittävän iso meidän tarpeisiin. Kylläpä maistui mehu herkulliselta! Kivan näköinen harmaa kissa päivysti uteliaana kahvilaan saapuvia ohikulkijoita. Kahvilalta oli vielä noin kahden kilometrin kävely Agia Roumeliin. "Bussi"kyyti olisi edelleen maksanut samat 2 € kuin jo vuosia sitten, mutta siihen lintsaamiseen emme sentään lähteneet, vaan kävelimme reippaina loppumatkankin.

Tuore appelsiinimehu virkisti.

Kisse tarkasteli ohikulkijoita uteliaana tai uneliaana.

Agia Roumelissa kävelimme ensin rantaan ottamaan aikaleimakuvan, sitten etsimme Samaria-tavernan, johon Dimitris tulisi aikanaan (16.30) jakamaan laivaliput. Emme kuitenkaan jääneet tavernaan, vaan suuntasimme seuraavaksi uimaan saman rantabaarin luokse kuin edellisellä kerralla. Ystävällinen tarjoilijamies otti seuramiehen hellään huomaansa, ja tarjoili tälle olutta sillä välin, kun minä pyristelin pukukopissa, uimassa ja suihkussa. Rantahiekka oli jälleen niin polttavaa, että piti juosta molempiin suuntiin, vaikka oli uimakengät tassujen suojana. Vesi oli ihanaa 28-asteista, pohjalla 27. Vaikka jalkapohjat olivat lähellä kramppaamista uidessa, oli ihanaa kun repun kanssa tarpominen vaihtui painottomaan lillumiseen raikkaassa meressä. Valmistuttuani uintipuuhista, palasin rantaravintolaan nauttimaan jääteetä.

Agia Roumelin rantaraitti tuntuu vihdoin maalilta.

Agia Roumelin tulikuuma ranta.

Vaeltaja menossa palkitsemaan itsensä vilvoittavalla merikylvyllä.

Samarian pöly kengissä tuottaa onnea.

Syömään mentiin Samariaan, jonka sijainnin olimme tarkistaneet aiemmin. Sisäänheittäjä oli sympaattinen ukkeli, jonka mieliksi otimme tuoremehujuomat (vesimeloni & sitruuna), alkusalaatin ja tzatzikia, eikä pelkästään moussakat. Ajankuluksi ja seuralaisen uneliaisuuden vuoksi tilasimme vielä cappuccinon (minä) ja espressson. Salaatti oli hyvä, erityisesti feta oli parasta ikinä. Tzatziki oli kunnolla valkosipulisa. Moussaka oli perustasoa, olemme saaneet parempaakin. Talo tarjosi jälkiruuaksi suikaloituna ja ällömakeaksi karamellisoituja jonkun hedelmän suikaleita ja rakia - raki oli parempaa. Rakin tuntevat tietänevät, että sitä ei yleensä juoda maun vuoksi. Hintaa aterialle kertyi 50 € ja jotain pennejä, mutta annoimme 55 €.

Samaria-taverna.

Vesimelonimehu.

Alkupalaksi syötiin kreikkalaista salaattia ja tzatzikia.

Moussaka oli valmistettu annoskippoihin.

Raki ja ällömakea lisuke.

Cappuccinosta sai potkua illan istuskeluihin.

Seuramiehen espresso näytti tehokkaalta.

Lopulta Dimitris ilmestyi paikalle ja seuralainen kävi hakemassa häneltä lippumme laivaan. Samalla opas kertoi, että matka kestäisi noin 40 minuuttia ja pois pitäisi jäädä sen ensimmäisellä pysähdyksellä Sougiassa. Kävimme vielä hyödyntämässä ravintolan wc:tä ennen lähtöä. Ehdimme laivaa odotellessa poiketa muutamaan kauppaan tutkimaan valikoimia. Näin eräällä rekillä kivan Samaria-aiheisen T-paidan, mutta vain sen yhden kappaleen. Sain kuitenkin houkuteltua myyjän apuun, kun katselin ja kääntelin paitaa näyttävästi pääni korkeudella.

Myyjä kuskasi meidät viereiseen liiketilaan, missä paitoja oli lisää ja paria eri väriäkin, valkoisia ja vihreitä. Päädyin kuitenkin haluamaan mustan L-kokoisen, jonka myyjätyttö sitten etsi näppärästi paitapinojen joukosta. Paita maksoi 14 €, mutta minulla oli antaa vain 20 €, joten myyjä joutui kipaisemaan taas kujan toiselle puolelle hakemaan vaihtorahat toisesta myymälästä. Seuramies osti itselleen Kreikka-teemaiset varvastossut á 7 €. Sellaisia perinteisiä ja edullisia varvastossuja meinaa olla vaikea enää löytää mistään, joten kun tällaiseen diiliin törmää, niin tilaisuuteen on tartuttava.

Pyörimme vielä hetken kylillä odottamassa laivaa. Näimme satamassa naisen, joka nilkutti kainalosauvojen kanssa jalka paketissa, liekö satuttanut itsensä vaelluksella ressukka. Samaria I saapui 17.15 maissa. Porttien auettua ryntäsimme valtavan lössin mukana sisään. Kaikilla on aina kiire, koska istumapaikkoja, varsinkin hyviä, on rajallinen määrä. Liput tarkistettiin autokannella ennen portaisiin päästämistä. Löysimme vielä jonkinlaiset istumapaikat. Laiva lähti ainakin 10 minuuttia myöhässä. Sitä oli tuskallista odottaa, kun oli niin kuuma. Lopulta lähdimme liikkeelle ja saimme vilvoittavan merituulen avuksi.

Calypso näytti kelluvan yhtä paljon ilmassa kuin meressäkin.

Agia Roumelia ehdittiin ihastella kannelta ennen laivan lähtöä.

Sougiassa talsimme rantaraittia pitkin etsimään oman bussimme. Yskijöitä oli paluumatkalla hämmentävästi enemmän kuin aamulla, joten tunsin pakottavaa tarvetta taas maskiutua. Matka kesti toivottoman kauan. Osa porukasta jätettiin pois Plataniaksen liepeillä, mistä he jatkoivat matkaa pikkubussilla mm. Elafonissiin. Heillä matkaa vasta olikin vielä kestettävänä. Seuraavaksi ajoimme onneksi Plataniakseen emmekä aamuista järjestystä toisinpäin. Hotellilla olimme noin klo 20.20. Jätimme kuskille tippiä 4 €.

Kansainvaellus laivalta busseille Sougiassa.

Hotellilla otimme vuorollamme suihkut. Oli mukavaa saada pestä hiukset, vaikka uiminen olikin noin muuten raikastanut oloa hetkeksi iltapäivällä. Asetuimme parvekkeelle juhlistamaan reippaita itsejämme CAIR-kuohuviinin ja sipsittelyn merkeissä. Kertailimme ja vertailimme päivän kokemuksia, selailimme hiukan kuvasaalista ja valikoimme muutamia somessa jaettavaksi.

Cair kruunasi mahtavan päivän.

Sportstrackerin tulokset jaettiin illalla someen.

Naapuri"talon" lihava ja huonokuntoinen ukko järjesti vielä pienen ohjelmanumeron olemalla niin umpihumalassa, että kaatuili omalla parvekkeellaan. Hänen naapuriparvekkeellaan aikaa viettänyt tyttölauma vaikutti pelästyneeltä ja kiusaantuneelta. Onneksi jostain ilmestyi hetimmiten ehkä miehen omaan seurueeseen kuuluva riuskempi mies nostamaan häntä pystyyn ja sisätiloihin.

Vielä ennen nukahtamista venyttelin vielä jalkani huolella ja monipuolisesti, vaikka päivän rasitukset tuntuivatkin kevyemmältä kuin koskaan aiemmin. Seuralainen oli jo simahtanut umpiuneen. Samaria on edelleen minkä tahansa vuoden kohokohtia parhaita päiviä. Vuonna 2023 sen kanssa kilpailevat ainoastaan Islannin lämpimässä purossa pulikointi ja Ahvenanmaalla järven (kyllä) rannalla vietetty juhannusaatto. Ja nyt on jo ikävä Samariaan uudestaan...

Tarkistettu, korjailtu ja täydennetty tilasto Samarian vaelluksista.