Kreeta 5 Hania

12.7.2023

Herätyskello oli ajastettu soimaan klo 7.45, jotta pääsin heti uima-altaan avautuessa klo 8.00 altaalle kokeilemaan ja kuvaamaan pääedelläsukelluksen. En ole uskaltanut vähintään 15 vuoteen sukeltaa pää edellä, vaikka lapsena aloitin sen puuhan jo ennen kuin olin oppinut uimaan. Nyt käytössä oli riittävän lämminvetinen allas, tarpeeksi lähellä, hiljaiseen ajankohtaan, eikä reunakaan ollut korkealla veden pinnasta. Mahdollisuudet rohkaista itsensä suoritukseen eivät olisi voineet olla paremmat.

Seuramies kuvasi pulahduksen minun puhelimellani altaan laidalta. Kuvaaminen auttoi pitämään altaan laidalla epäröimisen minimissä. Asiassa auttoi myös tuntemattoman aamu-uimaan tulleen naisihmisen läsnäolo. Suoritus piti saada tehtyä siinä ajassa, jonka tämä oli kääntymässä altaan toisessa päässä ja pois roiskeiden tieltä. Kun suoritus onnistui, ei tyylipuhtaasti, mutta mikä tärkeintä - kivuttomasti - uskaltauduin sukeltamaan muutaman kerran lisää. Seuralainenkin pulahti altaaseen ja kuvaili muutamat otokset gopro:llaan veden alta. Lopputulos näytti melko hauskalta.

Jännittynyt sukeltaja.

Aamiaiselle mentiin yhdeksän maissa. Se sujui jokseenkin tasan samalla tavalla kuin aiemminkin. Aamiaisen jälkeen virittäydyimme lähtemään omatoimiretkelle saaren pääkaupunkiin Haniaan. Meillä ei ollut mitään tietoa bussien aikatauluista, mutta koska olimme nähneet niitä menevän jatkuvalla syötöllä kadulla kumpaankin suuntaan, kuvittelimme ettei asiasta tulisi ongelmaa. Meiltä meni kuitenkin puolella minuutilla sivu suun yksi bussi. Seuraavaa jouduimme odottamaan noin 20 minuuttia kuumalla penkittömällä bussipysäkillä.

Toiseen suuntaan ehti busseja mennä sillä välin useampia. Lopulta kulkupeli saapui ja matka pääsi alkamaan. Bussi oli melko tyhjä, joten löysimme helposti mukavan istumapaikan. Rahastaja saapui myymään meille liput, joista veloitti á 1,90 €. Matka kesti reilun puolituntisen. Haniaan päästyämme etsiydyimme suoraan tunnelmalliseen venetsialaiseen satamaan kuljeskelemaan. Poikkesimme Cafe Elli:in nauttimaan frappet á 7 €, tipiksi 1 €. Soitin puhelun mummolleni tarkistaakseni kuulumiset. Sekä linja että mummon kuulo olivat huonoja, joten pitkään ei puhuttu. Varmisteltiin vain puolin ja toisin, että asiat olivat jokseenkin reilassa.

Vihdoinkin matkalla ilmastoidussa bussissa.

Hanian venetsialainen satama.

Hanian pittoreskeja rakennuksia.

Ellin terassilla kelpasi istuskella kuumana päivänä.

Frappe.

Haniaa.

Kucuk Hasan-moskeija.

Hanian vanhoja pikkukujia.

Kauniisti kukitettuja parvekkeita.

Unelias kissaeläin.

Kiertelimme kahvitauon jälkeen vanhan kaupungin kujia. Törmäsimme mielenkiintoiseen kauppaan, joka oli ollut alun perin venetsialaisten kirkko ja hautakammio ja myöhemmin ottomaanien moskeija. Lattia oli lasitettu, jotta hautakuopat pääsi näkemään. Myymälän nurkissa oli yhä ottomaanien jäljiltä jäänteet minareetista sekä mihrabista.

Unitauti vaivasi yhtä jos toista kisseä.

Vanha Hania on sympaattinen.

Myymälän takanurkkaa koristi mihrab.

Minareetista ei kuulu ääni tuo.

Lasilattia paljasti alla olevat hautakuopat.

Kun pieni nälkä alkoi kurnia, etsimme sopivaa toast-paikkaa lounastarpeisiin. Erään sivukujan (kaikkihan ne tuntuivat sivukujilta) varrelta löytyi Boutique Hotel Del Dogen edestä mukavan näköiset tuolit drinkkimainoksineen. Istahdimme alas ja tarjoilija kipaisi pian tuomaan meille menut. Tilasimme kinkku-toastit. Juomaksi sorruin tilaamaan pöydän mainoksessa houkuttelevasti hehkuneen Aperol spritzin. Seuramies otti oluen. Tarjoilut maksoivat yhteensä 17,50 €, joten jätimme 20 € - helppo tasaraha. Kadulla kulkevia kerjäläisiä lukuun ottamatta tunnelma oli mukava. On hiton masentavaa nähdä ihan pieniä lapsia kerjuulla, vaikka heidän pitäisi olla joko koulussa tai leikkimässä.

Del Dogen terassilla oli mukava seurata katuvilinää.

Aperol spritz raikasti mieltä ja ruumista.

Lounas-toastien seurana tarjoiltiin sipsejä.

Päivä oli kuuma, joten emme jaksaneet käyskennellä kauempaa Haniassa. Palasimme bussiasemalle, joka vaikutti huomattavasti järjestäytyneemmältä kuin aiemmilla kerroilla. Meidän suuntaan lähtevän bussin laituri löytyi helposti. Liput saimme ostettua rahastajalta lippukioskin luukulta. Paluumatka maksoi á 1,60 €. Bussi saapui tällä kertaa pian. Mahduimme jälleen istumaan, vaikka väkeä oli jo melkein bussin täydeltä. Bussin kyytiin hyppäsi kaksi rahastajaa, joista toinen jäi alkumatkasta pois. Kyytiin jäänyt rahastaja repi hiukan lippujamme tarkastaessaan ne. Huomasimme, että samaan kyytiin nousi myös perhe, joka oli aamupäivällä hypännyt bussiin samalta pysäkiltä kuin me. Jaksoivat näköjään pyöriä kaupungilla yhtä kauan kuin me. Paluumatka kesti suunnilleen saman ajan kuin menomatkakin.

Lippukioski löytyi linja-autolaiturin päädystä.

Hotellilla lepäsimme hetken ennen kuin lähdimme uimaan mereen. Tällä kertaa emme jääneet ottamaan aurinkoa. Paluumatkalla poikkesimme hotellia vastapäätä sijainneeseen markettiin ostamaan 100 ml Ouzon, vähän sipsejä ja vesiä. Hotellilla otimme suihkut ja nautimme Ouzoa aperitiiviksi parvekkeella. Meidän teki tänään mieli gyrosta. Netin suositusten perusteella valitsimme illan ravintolaksi The Twins-ravintolan, joka osoittautui melko sekavaksi paikaksi.

The Twins-ravintola.

Sisäänheittäjä vaikutti kaikin tavoin tyypilliseltä. Ravintolassa sisällä operoiva tarjoilija sen sijaan oli vähemmän tyypillinen. Hän tuli tivaamaan kireän oloisena tilausta niin nopeasti, ettemme olleet ehtineet tutkia menua juuri ollenkaan. Hämmennyimme tästä niin paljon, että tilasimme vain nopeasti sisäänheittäjän suosittelemat gyros & fries-platterit, vaikka ne olivatkin kuvissa vähän rumat. Juomaksi tilasin veden, kun en ehtinyt katsoa lainkaan valikoimia eikä tehnyt mieli mitään erityistä. "Ei oo häpee olla nopee", mutta rajansa kaikella.

Ravintolasalia.

Maisema pihan puolelle.

Ruoka tuli nopeasti ja oli maukasta, mutta sekavaa mättöruokaa sisältäen gyros-lihaa, ranskalaisia perunoita, raakaa sipulia, tomaattia ja tzatzikia. Ravintolan kiireisessä tunnelmassa tulimme myös syöneeksi tavattoman nopeasti. Ruoka piti maksaa tiskille. Hintaa annokselle kertyi 25,50 €, tipiksi jätimme2 €, joskin vain tavan vuoksi, ei suinkaan hyvän palvelun. Ruokailun kävi niin nopeasti, ettei aurinko ehtinytkään laskea sen aikana. Tästä inspiroituneena päätimme hakea hotellilta seuralaisen gopro-kameran, ja menimme rannalle kuvaamaan tapahtumasta vekkulin time-lapse-videon.

Gyros & fries-platter oli mättöruokaa.

Ja aurinko laskee.

Pikaisen hotellilevon jälkeen päätimme lähteä vielä kokeilemaan onneamme minigolfissa. Löytämämme paikka taisi olla sama kuin missä kävimme joskus ensimmäisellä tai toisella Kreetan matkalla 2010/2011. En yllättäen ollut tällä elämäni toisella minigolfkerralla yhtään parempi kuin ensimmäisellä, mutta sentään pystyin suhtautumaan sen turhauttavaan vaikeuteen enemmän huumorilla enkä samalla raivolla kuin ensimmäisellä kerralla. Alkuun pallojen kopauttelu oli ihan mukavaa, mutta ratojen vaikeutuessa ne myös ruuhkautuivat, joten puolivälin jälkeen homma oli vähemmän hauskaa. Hävisin armottoman huonolla tuloksella.

Minigolf raastaa hermoja.

Päivän päätteeksi istuskelimme jälleen parvekkeella kirjoittelemassa matkapäiväkirjojamme. Illallisella päälläni olleen paidan niskanappi oli päättänyt piruilla kanssani ja oli imaissut ympärilleen reippaan tukun hiuksia. Paita saatiin päältäni vain leikkaamalla jumiutuneet hiukset saksilla. Onneksi päässä riittää mistä leikata.