Madeira #2 Monte

16.10.2012

Aurinko nousee vihdoin.

Heräsin hiukan ennen auringonnousua. Kello oli noin 7.50. Hipsin parvekkeelle aavistelemaan pian koittavaa auringonnousua. Odotin malttamattomasti aamu-uinnille pääsyä, mutta eihän sinne kehdannut sentään ennen aurinkoa mennä. Lopulta aurinko nousi, lähes tasan klo 8.00. Loikkasin bikineihin ja lähdin pulahtamaan. Mieshenkilö tuli samoihin aikoihin pesemään allasta, mutta ei valittanut uimisestani vaan antoi minunu nautiskella rauhassa. Ensimmäiset ihmiset olivat jo aamiaisella ravintolassa, mutta eivät hekään lotkauttaneet korviaan uinnilleni.

Aamu-uinnilla.

Hotellihuoneessa oli oma pieni keittiö komerossa, joten paistelin meille leipää aamiaiseksi ihan omassa rauhassa. Aamiainen ei kuulunut huoneen hintaan. Parvekkeella oli sen verran tuulista ja viileää vielä aamulla, että söimme aamiaisen sisätiloissa.

Teleférico.

Suuntasimme seuraavaksi jalkaisin kohti varsinaista kaupunkia, pois hotellikaupunginosasta. Suunnitelmanamme oli matkustaa sellaisella köysi-vaijeri-hissillä vuorille Monten kylään. Lippuja ja taksikyytejä tyrkytettiin jo puoli kilometriä ennen hissille saapumista. Mitä lie huijareita. Väittivät, että taksilla pääsee puoleen hintaan Montelle yms. Miksi kukaan haluaisi mennä taksilla, kun teleférico-kyyti on aina elämys? Lippujen ostaminen teleféricoon oli muutenkin älyttömän helppoa "terminaalin" lipunmyynnistä. Ei pitkiä jonoja, selkeät hinnastot, eikä siis mitään syytä ostaa lippua trokarilta ulkopuolelta. Lippu maksoi 10 € / suunta, meno-paluu olisi ollut 15 €. Samassa korissa kanssamme matkusti manchesteriläinen pariskunta. Ystävällisesti kumartelimme vuorotellen suuntaan ja toiseen, kun kaikki halusivat räpsiä kuvia kaatopaikkaa muistuttavista pihoista, synkistä pilvistä vuorten yllä ja alhaalla siintävästä kaupungista ja merestä. Kuinkahan moneen valokuvaan on sekin yksi narulla roikkunut, kulahtanut kalsariasu päätynyt?

Funchal.



Linnunistuttajat. Huomaa myös oikean laidan kotkan tapainen tipu.

Vuorten huipulla näytti hyvin sateiselta, mutta Monte oli vielä sen verran alhaalla, että siellä paistoi aurinko. Välillä oli pilvistä, mutta sade ei yllättänyt. Kävimme tutustumassa Monten kirkkoon. Sinne johtavien portaiden alkupäässä päivysti juippeja papukaijan ja kameran kanssa. Heidän välistään oli ihan mahdoton livahtaa ilman, että kaija päätyi olalleni istumaan. Yritin ensin esittää lintupelkoista, että ottaisivat sen pois laskuttamatta valokuvasta. Mutta kaija tykästyi hiusklipseihini ja yritti puputtaa niitä lounaaksi ja pojat anelivat, että saisivat ottaa kuvan, kun muuten pomo suuttuu, ja ei ole pakko ostaa ja pälä pälä, joten pakkohan se oli sitten vain suosiolla antautua kuvattavaksi. Mutta kyllä sitten yhtä röyhkeästi myös jätimme kuvan ostamatta, kun poika parin minuutin kuluttua juoksi tulosteen kanssa peräämme. Lisäksi se oli ihan kamala kuva. Turistiakka naama punaisena ja aurinkorasvasta kiiltävänä ei ole mikään komea näky, vaikka kaija olikin ihan edukseen. Se varsinainen nähtävyys, kirkko, oli tunnelmallinen, kaunis ja melko pieni. Omituisesti kuitenkin olivat päättäneet hankkia tunnelmaa pilaamaan kolikoilla toimivan sähkökynttiläautomaatin oikeiden kynttilöiden sijaan.

Monten kirkko.



Sähkökynttilät.

Kiertelimme myös katselemassa Monten kylää, ihmettelimme bussipysäkkien merkintöjä, ja pääsimme lopulta meitsin pääkohteeseen, Jardim Tropical Monte Palace. Sisäänpääsy maksoi 10 €. Lisäsimme dengue-hyttysiä ajatellen korkean DEET-arvon hyttysöljyä ihoillemme ja sukelsimme metsän siimekseen. Suuressa puistossa oli itämaisia puistikoita, joutsenia, vesiputouksia, kukkia, karppi-lampia ja kahvila. Kahvilasta saimme maistiaiset viiniä pääsylipun kannalla. Ostin samalla maailman ihaninta limunaatia, jonka makuna oli passionhedelmä. Hedelmästä oli mukana hedelmälihat ja kaikki. Todella harmi, että tätä ei saa Suomesta. Toin yhden pullon itselleni tuliaisiksi, mutta ihan liian vähän se oli. Puiston WC:t olivat hyvässä kuosissa verrattuna Kreetan Samarian rotkon maakuoppiin.


Jardim Tropical Monte Palace

Kuvasta sitä ei huomaa, mutta valkomekkoisen tytön mekko oli todella ihana pitsinen unelma!

Joutsen.

Itämaista henkeä.

Itä.

Karpit.

Maailman paras limunaati!

Olimme jo kauan ennen matkaa päättäneet tulla pois Montesta kuuluisalla kelkkakyydillä (carros de cesto), vaikka matkaoppaat olivatkin kieltäneet siihen menemästä ja haukkuneet kokemuksen pystyyn. Ajelu on kuulemma mennyt pilalle, koska asvaltoidut tiet eivät ole yhtä liukkaat kuin vanhat mukulakivet, eikä kelkalla pääse enää perille kaupunkiin asti. Kelkkoihin ei ollut mitään ryysistä ainakaan juuri silloin, kun me olimme sitä harkitsemassa, vaikka olimme jo muutamia ajelijoita päivän aikana nähneet.

Turisteja kelkassa.

Kelkkapojat.

Valkoasuisia ja olkihattuisia kavereita pyöri lähtöpaikalla pilvin pimein eivätkä olleet erityisen innostuneen näköisiä. Niinpä meitä arvelutti ja ujostutti lähteä hommaa kokeilemaan. Hinnoittelu näkyi kyltistä: 25 € / hlö, 30 € / 2 hlöä, 45 € / 3 hlöä. Lopulta päätimme näyttää mallia muille arkajaloille ja hyppäsimme kyytiin. Olihan Mikkikin vanhassa taskukirja-tarinassa kelkkaillut Madeiralla! Tai ehkä Minni harrasti enemmän kelkkailua ja Mikki juoksua...

Vauhti ei ollut kauhistuttava, mutta kyllä sitä piisasi ja mutkissa sai ihan kiitettävästi hihkua ja pelätä kolareita pysäköityjen autojen kanssa. Hyvin pojat (sedät) kuitenkin ohjailivat kelkkaa ja ajelu oli hauska, vaikka tylsimmissä kohdissa joutuivat kiskomaan kelkkaa eteenpäin. Ajelun loppu oli tietenkin aralle turistille kiusallinen. Kelkkakuskeille piti kummallekin antaa tippiä, lauma äijiä pyöri tyrkyttämässä ajon aikana napattua valokuvaa hintaan 10 € ja tyrkyttämässä taksikyytiä loppumatkalle kaupunkiin.

Lisää vauhtia!

Kohta ohitetaan?

Ei siinä tipissä vielä mitään, jos aina muistaisi pitää muutamaa kolikkoa taskussa nopeasti saatavilla, mutta se muu on ihan huijausta. Taksikuskit uhkailivat, että kaupunkiin on 7 km matkaa ja kestää 1,5 h kävellä. Emme kuitenkaan uskoneet tyyppejä, koska olimme kartalta katsoneet, että matkaa on vain 2-3 km. Niinpä olimmekin jo 30 min kuluttua keskustan ostoskujien vilinässä. Matka olisi tietysti mahdoton vanhalle tai heikkojalkaiselle taivaltaa, ja meidän tuurilla tarjottu taksi olisi ollut ryöstöhintainen, joten onneksi meillä on vahvat jalat ja uppiniskainen mieli.

Suorinta tietä rantaan.

Casino.

Olihan meilläkin tietysti vielä parin kilometrin taivallus keskustasta hotellille, joten poikkesimmekin matkalla Casino-kukkulalla sijaitsevaan puistoon jääteelle (ja olut herralle). Casino oli erikoisen näköinen rakennus ja tie sinne oli koristekivetty pelikorttimaiden kuvilla. Kukkulalta oli hienot näkymät kaupunkiin ja satamaan, ja jo sen takia kannatti kiivetä hiki otsalla.

Funchal.

Hotelliin päästyämme painelimme vilvoitteemaan uima-altaaseen. Ruokailimme illalla hotellin naapurissa sijaitsevassa "Chanceller"-ravintolassa . Illan sapuskana oli "varmanpäälle"-pitsa, jotta edellisen päivän pettymys ei ainakaan ihan niin voimakkaasti uusiutuisi. Valinta oli onnistunut. Talon valkoviini oli laihaa, mutta tietysti sitä helpompaa juoda janoon.

Namikkia.

Vähän matkaa ravintolasta eteenpäin löytyi kunnollinen marketti, Pingo Doce, josta tuli vakiokauppamme hyvän sijainnin ja hyvien valikoimiensa ansiosta. Aamupalaostosten jälkeen raahustimme suoraan unille, koska olimme yllätykseksemme todella väsyneitä.