Työ - tuo elämäni valo

Elämällä on taas jokin merkitys, kun päästiin eroon pääsiäisestä ja sen mukanaan tuomista vapaapäivistä. Oli ihan kamalaa olla kotona kivulloisena ja turhana. Harvoin on töihin pääseminen tuntunut niin mukavalta kuin tänään. Linnut lauloivat pimeissä sisätiloissakin. Eihän tätä riemua kauan kestä. Luultavasti huomaan jo huomenna, että olen täydellisen turha olento myös töissä. Mutta tänään aion vielä nautiskella.

Perjantaina heräsin kokovartalosärkyisenä. Koko päivä kului nukkuessa. Tämä lienee jonkinlainen stressi-reaktio, koska jokaisena vapaapäivänä iskee vähintään päänsärky ja pahimmillaan kokovartalosärky. Hyvällä tuurilla viikonlopusta jompikumpi päivä on särytön, usein kuitenkin molemmat ovat särkyisiä. Mikäli minlla olisi julmettu kokovartalosärky esim. maanantaina, jopa minä painelisin lääkärille vaatimaan sairaslomaa. Työpäivien aamuina olen kuitenkin aina terve kuin peipponen, joten kaipasin todella töihin tuona perjantaina.

Loput vapaapäivät eivät menneet paljon paremmissa merkeissä, vaikka olikin sovittuja tapaamisia, ja oli pakko lähteä liikkeelle. Särky ja pahoinvointi kiusasivat aamusta iltaan. Asiaan ei tietenkään voi vaikuttaa se, että torstain ja perjantain elin sipseillä ja leivällä, ja siitä eteenpäin kinuskikastikkeella ja leivällä. Kinuskia siis piti keittää jopa 2 dl:sta kermaa kerrallaan ja syödä kaikki myös yhdeltä istumalta. Herkuttelu oli vain laiha lohtu kurjasta olosta.

Sain kuitenkin aikaiseksi vierailun mummon luokse. Saunoimme ja pääsin hieman uimaankin. Ei tehnyt ololle pahaa - ehkä jopa vähän hyvää. Kävin äidin kanssa Ateneumissa katsomassa Carl Larssonin maalauksia ja ihmettelemässä mikä mahtaa olla hyvää elämää. Isän kanssa tyhjennettiin kellarivarastosta läjä tavaroita vietäväksi kaatopaikalle ja kannettiin niiden tilalle tavaroita, joita ei voi viedä kaatopaikalle (vielä?). Se oli vähän kovempi urakka, mutta ihmeesti sitä pystyy kipeälläkin kropalla työskentelemään, kun ei kerro siitä kenellekään.

Otus oli onneksi kaukomailla seikkailemassa, joten häntä ei tarvinnut yrittää mahduttaa yhteenkään kipupäivään. Vähän ikävä ehti jopa tulla, vaikka minä en liiemmin ihmisiä kaipaa. Siis ikinä. Mutta se messenger, kun on niin kiva keskustelukanava, eikä ollut Otusta siellä moneen päivään. Yksinäisyys korostui. Hyvä elämä mietitytti vielä eilen. Helppoahan se on hyvää elämää luoda omakotitalossa, omassa puutarhassa, oman järven rannalla, lähellä tai keskellä luontoa.

Olenhan jopa minä onnellinen mökillä, missä on heti luonnossa, kun vain ovesta ulos astuu. Kaupungissa taas ei ole mitään syytä astua ulos. Pelkät huonekasvit taas eivät riitä hyvän elämän rakentamiseen. Olen hiukan iloinen silti siitä, että toinen orkideoistani on ryhytnyt taas kukkimaan. Näköjään nämä kaunokaiset tahtovat kukkia vuorovuosin. Viime keväänä / kesänä kukki se aiemmin ostettu ja nyt uudempi. Näyttelyn jälkeen iski myös hinku ryhtyä itsekin maalaushommiin. Eräskin teos on ollut kesken jo vuosia. Taitaa vaan se motivaatio ehtiä kadota ennen kuin pääsen eroon tuosta järkälemäisestä telkkarinromusta, joka nyt vie kaiken tilan tästä asunnosta. Että pitikin mennä jo siirtämään se pois telineeltään, mutta en vain malttanut antaa sen olla. Nyt tuntuu siltä kuin se olisi jo pykälän verran lähempänä kaatopaikkaa. Ja uudelle telkkarille on valmis tila, kunhan vain saisin sen ostettua.

Sain töissä vihdoin tänään kopioitua selkäjoogasarjat kirjaston kirjasta, joten olen ansainnut taas herkuttelua. Tänään oli taas illalliseksi sipsiä ja brietä. Iltapalaksi saatan keittää hieman kinuskia. Mmm mmmm!